Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8044)
Ajat oli ennen kovia työväenluokalle, eivät ne esiäidit olisi sitä hempeilemällä kestäneet, heillä piti olla sitä sisäistä voimaa , ei vain nykyajan voimaantumista joogaten.
Suurten ikäluokkien piikalikat ja itselliset teinit olivat myös kovilla. Tiettyä kovuutta vaatii pärjääminen lapsena kotoa pois laitettuna työelämään.
Itse lähdin kuitenkin sen verran hyvillä eväillä etten sortunut alkoholiin enkä ensimmäisen kaverin petiin yksinhuoltajaksi jääden. Järki oli tunteita edellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa, että tämän päivän lapselle sanotaan miten rakas ja hyvä hän on ja hänen kanssaan neuvotellaan asioista.
Vielä kun saataisiin kodin ulkopuolinen elämä myös enempi toisiaan huomioon ottavaksi. Ei neuvotellakaan aina mikä olisi minun mieleni mukaista ja kun minä en ehkä maailman mielestä olekaan täydellinen ja ehkä minä en opinnoissakaan pärjää riittävän hyvin ja aina joku löytää vian mistä voi kiusata tai jätetään pois porukoista. Voi tulla uskon puute, enkö kelpaakaan tällaisena kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai pitää muistaa, että 70-lukulaisten äidin olivat syntyneet 40-luvulla ja kokeneet sodan lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ja taas heidän äidit, 1800- luvun lopulla j.n.e. Sieltä ne äitien opit siirtyvät vuosisatojen takaa aina meille seuraaville, joiden tehtävänä on tajuta, miten asioita hoitaa oikein omien lastensa kanssa.
Sinulla on nyt laskutavassa vikaa. Olen syntynyt v. 1979, äitini on syntynyt 1950-luvun lopussa ja mummoni 1930-luvulla. Eli eivät vanhempani mitään sota-aikaa ole kokeneet.
Muutoin hyvin samanlaiset kokemukset itsellä kuin niin monella muullakin tässä ketjussa.
Ajattele. Meitä on täällä erilaisia.' Sinulla on kovin nuori äiti, saanut sinut vain 19 vuotiaana (?) - aika moni äiti oli tuolloin jo ikääntyneempi (ja sinäkin vain justjust 70-lukulainen).
Minä olen s1972, äitini 1937 ja käsittääkseni hänen lapsuudessaan kyllä Suomi oli sodassa, kahteenkin otteeseen.
Isoäiti jäi leskeksi ja yksinhuoltajaksi 1944 n vuosi ennen viimeistä rauhaa.Ja kun sota loppui, elämä ei todellakaan "palannut normaaliksi" tulivat ne perheiden isät ja veljet kotiin sitten tai ei.
Olen itse syntynyt -72, äitini-54. Mieheni on syntynyt-71, hänen äitinsä -31. Miehen isä on samanikäinen kuin äitini äiti.
Oma äitini ja hänen äitinsä ovat ok, mutta miehen äiti on suoraan täältä... Vanhempieni lapsuus on ollut todella köyhää, ihan vastaavaa kuin miehen äidin lapsuus ennen sotaa. Ja silti lopputulos on aivan erilainen. Olen hyvin tyytyväinen vanhempiini heidän kaikkine pikkuvikoineen.
Miehen äiti taas... no, jättää lapsenlapsensa häät väliin, kun oli tyttärensä kuulemma sanonut ikävästi ( kannattaako sinne kauppaan mennä kipeänä? Me voidaan käydä...)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Disclaimer, puhun alla vain kylmistä 40-60-luvulla syntyneistä:
Jos 40-60-luvulla syntyneiden kylmä käytös oikeutetaan sillä, että he syntyivät sodan jälkeen, niin minkä ihmeen takia tätä kylmä äiti -ilmiötä ei ole olemassa niillä naisilla, jotka oikeasti kokivat sodan itse? Miksi lottana suolia kerännyt, amputaatioita sitonut, verilammikoita luutunnut mummi on lämmin – kun taas vapaan Coca-Cola- ja rock-sukupolven äiti on kylmä ja häijy?
Mikä on tämä juttu, että 40-60-luvuilla syntyneet uhriutuvat muka joinain kovan onnen ihmisinä, kun faktuaalisesti koko heidän elämänsä on ollut Suomen historian nousujohteista kautta?
Tämä pisti jotenkin pahasti silmään. Ei Suomessa ole ollut mitään "vapaata Coca-Cola- ja rock-sukupolvea" sodan jälkeen! Venytät sitä paitsi turhaan tässä keskustelussa puhuttujen äitien syntumäaikaa 60-luvulle asti.
40-luvulla syntyneet ovat kokeneet lapsuudessaan pula-ajan ja säännöstelyn. Nauloja on säännöstelty vielä 1952, saman vuonna kun suomeen tuli Coca-Cola olympialaisten myötä. Kahvin ja sokerin säännöstely loppui vasta vuonna 1954.
Täällä on oltu oikeasti köyhiä ja töitä on tehty paljon. Lapset ovat olleet pienillä tiloilla töissä (esim. perunannostossa) ja asuneet hyvin ahtaasti sekä maalla että kaupungeissa. Lapsia annettiin kasvattilapsiksi, perheistä oli kuollut isä / äiti / isoveli. Ihmisten elämä ei ole todellakaan ollut koko ajan nousjohteista kautta, vaan siitä pulasta ja köyhyydestä on noustu hitaasti ja töitä tekemällä. Sotakorvauksia on maksettu raskaasti, sodan runtelemaa maata on rakennettu uudelleen.
Sota- ja pula-aikana syntyneiden elinaikana yhteiskunnan muutos oli huima kun pula-ajasta päästiin. Vähitellen kaikkien saatavilla ovat olleet esim. neuvolat, kansakoulu, työ koulun jälkeen; äitiyslomat ja lapsilisät; lopulta lähiöt ja omat asunnot ja autot. Tuli televisio. Ja se 70-luku. Tällaisessa maailmassa ovat ne hirviöäidit elämänsä eläneet. Halusin vain selventää em. kommentin asiattomuuksia.
Nyt sotket itse edellistä sukupolvea 70-luvulla lapsia saaneisiin. Kyllä he pääosin ovat syntyneet 50-luvulla, etenkin kun synnyttäjien keski-ikä on jatkuvasti noussut. Joku kahvin säännöstely ei paljon taaperon elämään vaikuta. Jälleen rakentamisen ovat tehneet vanhempansa, ei sen ajan lapset. Toki vanhempien elämä on voinut heijastua lapsiin, mutta jotenkin puhutaan kuin ne taaperot olisivat sitä pula-aikaa täysillä eläneet, eivät edes tajunneet mitään. Sopivasti kun ovat kasvaneet, on kaikkea heidän kehityksen mukana parannettu ja palveluita onkin ollut laajasti kun ovat omat lapset saaneet. Ja kehitys on vaan jatkunut, kun ovat ratkoneet oman elämänsä suuria asioita, kuten nuoret sukupolvet nyt. Heille on juuri mahdollistettu ajallaan kaikki, mitä edeltävillä sukupolvilla ei ole ollut. Ehkä se saa aikaan tietyn itsestäänselvyyden ja etuoikeutuksen auran.
Juuri suuren ikäluokan vanhempani vertaili _oman_ vanhempansa nuoruutta nykyaikaan, vedoten ettei ennenkään helppoa ollut. Niin, miksiköhän ei omaansa, jos vertailla halutaan? Miksi nykyaika vastaa paremmin 40-luvun nuoren aikuisen tilannetta, kuin 70-luvun nuoren aikuisen? Pistää miettimään, että onkohan kuitenkin ollut siinä välillä jotenkin helpompaa heillä?
Kyllä me 40- luvulla synnytimme 70- luvun lapsia, 3 kk äitiyslomalla, niin tuttavapiirini, sukulaiset kuin lastenkin puolisoiden äudit 40- lukulaisia.
Toki 50- luvulla syntyneetkin jo ehti synnyttämään
Aloitus kuitenkin on 40- luvulla syntyneistä äideistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suuret ikäluokat tulivat työikään 1960.
Siellä olivat sotavetersanien oppipoikina ja apumiehinä.
Kai ne sotavelat oli jo maksettu. Oli ihan tavallista että 2 16- vuotiasta asui omakotitalon yläkerrassa, vessa ulkona, saunassa sai käydä pesulla, rautakamina lämmitykseen ja keittämiseen.
Sellasta oli elintaso 60-luvun alussa. Vuokra oli 30 mk, yhteensä siis 60 mk. Hetekat ja kiikkerä pöytä ja 2 tuolia sisältyi vuokraan.
Palkkaa en muista mutta kädestä suuhun kauppaharjoittelijan palkalla mentiin. Kotiin maalle liftattiin kun mentiin käymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsi toistaa millasta perhe-elämä ja kasvatus oli 70 luvulla maalla nuoren yh äidin tyttärenä.
Harmittaa vaan vieläkin se rakkaudeton elämä, niin henkisen kuin fyysisen hellyyden puute.
Meidän muista tarpeista kyllä huolehdittiin, ei ollut näkää, oli vaatteita ja harrastusvälineitäkin, eikä perheessä juotu, se oli kyllä hyvä.
Mietin usein millanen lapsuuteni olisi ollut jos äiti olisi ollut minua kohtaan hellä, rakastava ja positiiviset tunteet näyttävä, salliva ja luottava ihminen, eikä kylmä, etäinen, kiukkuinen, vihainen, kontrolloiva ja määräävä joka suuttuessaan tarttui aina kiinni jostain.Millanen minusta olisikaan tullut jos oisin saanut nykypäivän lapsuuden. Siis kasvatulsen jossa lapsi on perheen keskiössä, lapsille hoetaan kokoajan kulta pieni, äiti rakastaa, ja jos yhtään tulee pipi niin sitä paapomista ja paijaamista riittää. Lasten annetaan päättää, kaikesta neuvotellaan, tunteet huomioidaan ei saa rangaista jne...
Miten sinun äitisi kylmä luonne olisi muuksi muuttunut tämän päivän äitinä?
No, ehkä hän olisi ymmärtänyt, ettei sovellu äidiksi ja jättänyt lapset tekemättä.
No voi hiton tyhjäpää. Ilmeisesti et osaa lukea tai ymmärrä lukemaasi.
Pointtihan kirjoituksessa oli juuri se että JOS oisin saanut erilaisen kasvatuksen JOS äitini olisi ollut luonteeltaan erilainen.
Tässä EI ollut kyse siitä että se samalla luonteenpiirteellä oleva äitini olisi kasvattanut minua esim 2010 luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ompas jännä miten (oletan) täällä nuorempi sukupolvi hyökkää kirjoittajien kimppuun. Mikä näissä kirjoituksissa ärsyttää? Kannattas vähän itsereflektoida miksi ei siedetä sitä että kaikilla ei ole ollut täydellistä elämää ja ikäviä asioita kirjoitetaan muiden luettavaksi.
Kolahtaako joku kuitenki omaan sisimpään vai mista taa hyökkäys kumpuaa. Joillain ilmeisesti vaan on niin paha olo että pitää joka kirjoitus kommentoida vähättelemällä ja sanallisesti kimppuun hyökkäämällä. Säälittävää.
Ehkä me -60-70 luvun lapset ollaan kuitenkin saatu jotain enemmän kuin vapaan kasvatuksen lapset. Edes käytöstspoja ja vahvan mielenterveyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on muuten asia jota ketjussa ei juuri sivuttu eli se että vanhemmiltaan saa selkäänsä vielä aikuisena jos et heti tottele vanhemman komentelua ja käskytystä. En nyt tästä tän enempää kirjoita kun mulla tuo tekijä on isä eikä äiti, mutta tätäkin tapahtuu ja vanhempi voi olla vielä 70+ iässä erittäin vahva, voimakas ja aggressiivinen.
Vanhempi todellakin saattaa luulla koko ikänsä että hänellä on oikeus pakottaa lapsi väkivallalla tahtoonsa ja komentoihinsa, oli se lapsi sitten pieni tai keski-ikäinen.Miksi et tee rikosilmoitusta pahoinpitelystä?
Koska narsistivanhempi kostaa. Aina. Ja satakertaisestk suuremmin.
Kukaan sukulaisista, naapureista tai muista tutuista ei myöskään uskalla. Tuo ihminen on hengenvaarallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ompas jännä miten (oletan) täällä nuorempi sukupolvi hyökkää kirjoittajien kimppuun. Mikä näissä kirjoituksissa ärsyttää? Kannattas vähän itsereflektoida miksi ei siedetä sitä että kaikilla ei ole ollut täydellistä elämää ja ikäviä asioita kirjoitetaan muiden luettavaksi.
Kolahtaako joku kuitenki omaan sisimpään vai mista taa hyökkäys kumpuaa. Joillain ilmeisesti vaan on niin paha olo että pitää joka kirjoitus kommentoida vähättelemällä ja sanallisesti kimppuun hyökkäämällä. Säälittävää.Ehkä me -60-70 luvun lapset ollaan kuitenkin saatu jotain enemmän kuin vapaan kasvatuksen lapset. Edes käytöstspoja ja vahvan mielenterveyden.
Vahva mielenterveys? Älä viitsi. Sen ajan lyttäävällä ja väkivaltaisella kasvatuksella ei saanut vahvaa mielenterveyttä. Käytöstavatkin piti osata ilman opettamista tai sitten sai risusta jaloille, kun vanhemmat niin päätti. Siihen riitti se, että oli vieraiden aikaan liian puhelias tai liian hiljainen, ihan miten milloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Juu, juu, paino sanalla vanha. Joko ottaa pumpusta? Kun pitäisi puhua asioista?
Kenen syy että kaksvitosten taaperoita otetaan huostaan, sota-aikabs syntyneiden ?
Keskustelu on nyt jakautunut, aloitus ei ollut pahoinpitelystä eikä vanhempien alkoholismista vaan vain muuten äidistä joka ei osannut miellyttää lastaan.
Ihan varmaan olen nähnyt alkoholistikotien/ erokotien/ jne. elämää. Heillä on oikea syy olla katkeria ja onnettomia.
Mutta alkupään kommentit vaan muuten valittavat ja syyllistävät 40- luvulla syntyneitä.
Onko se sitä isompaa teemaa: suuret ikäluokat yhteiskunnan taakka ja haitta?Ei kyse ole lapsen miellyttämisestä, vaan äidin harjoittamasta systemaattisesta henkisestä väkivallasta.
Kyllä nimenomaan systemaattinen, jatkuva väkivalta lasta kohtaan. Alkaa henkisellä väkivallalla, eli äiti alkaa hylkimään lastaa imettämisestä lähtien, muita lapsen tarpeita äiti alkaa delegoimaan isälle tai ketä lähellä onkin. Tai ohjeistaa vallan ottaneena sanoen, ettei tarvi välittää. Kuten lapsen tunnin kestävä itku pinnasängyssä herättyään, lapsen fyysinen loukkaantuminen leikeissä, lapsen kontaktit aikuiseen, lapsen nälkä, lapsen sosiaaliset tarpeet jne.
Olen 50-lukulaisen tunnekylmän äidin tytär, ja huudattanut omaa lastani pinnasängyssä, koska luulin että niin kuuluu tehdä. Vauvalta pitää ottaa luulot pois. Hän oli sitkeä vauva ja huusi parikin tuntia. Olen katunut tätä koko lapsen elämän ajan, tuntuu järkyttävältä mitä olen tehnyt. Nytkin alkaa itkettää. Olen itkettänyt vauvaa jopa äitini luona eli lapsen mummolassa. Äiti arvosteli ja haukkui kyllä kahvikuppini, pöytäliinani, vaatteeni ja kaiken mitä tein ja olin. Mutta olisi nyt sanonut, että ota vauva syliin, tai että nykyään ei pitäisi enää huudattaa. Äiti vaan naureskeli tilanteelle. Lapseni on nyt teini-ikäinen ja pärjää elämässään hyvin, meillä on tavanomainen suhde omasta mielestäni, mutta hänen itkunsa hätääntyneenä vauvana ei lähde päästäni. Miten paha olen ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Juu, juu, paino sanalla vanha. Joko ottaa pumpusta? Kun pitäisi puhua asioista?
Kenen syy että kaksvitosten taaperoita otetaan huostaan, sota-aikabs syntyneiden ?
Keskustelu on nyt jakautunut, aloitus ei ollut pahoinpitelystä eikä vanhempien alkoholismista vaan vain muuten äidistä joka ei osannut miellyttää lastaan.
Ihan varmaan olen nähnyt alkoholistikotien/ erokotien/ jne. elämää. Heillä on oikea syy olla katkeria ja onnettomia.
Mutta alkupään kommentit vaan muuten valittavat ja syyllistävät 40- luvulla syntyneitä.
Onko se sitä isompaa teemaa: suuret ikäluokat yhteiskunnan taakka ja haitta?Ei kyse ole lapsen miellyttämisestä, vaan äidin harjoittamasta systemaattisesta henkisestä väkivallasta.
Kyllä nimenomaan systemaattinen, jatkuva väkivalta lasta kohtaan. Alkaa henkisellä väkivallalla, eli äiti alkaa hylkimään lastaa imettämisestä lähtien, muita lapsen tarpeita äiti alkaa delegoimaan isälle tai ketä lähellä onkin. Tai ohjeistaa vallan ottaneena sanoen, ettei tarvi välittää. Kuten lapsen tunnin kestävä itku pinnasängyssä herättyään, lapsen fyysinen loukkaantuminen leikeissä, lapsen kontaktit aikuiseen, lapsen nälkä, lapsen sosiaaliset tarpeet jne.
Olen 50-lukulaisen tunnekylmän äidin tytär, ja huudattanut omaa lastani pinnasängyssä, koska luulin että niin kuuluu tehdä. Vauvalta pitää ottaa luulot pois. Hän oli sitkeä vauva ja huusi parikin tuntia. Olen katunut tätä koko lapsen elämän ajan, tuntuu järkyttävältä mitä olen tehnyt. Nytkin alkaa itkettää. Olen itkettänyt vauvaa jopa äitini luona eli lapsen mummolassa. Äiti arvosteli ja haukkui kyllä kahvikuppini, pöytäliinani, vaatteeni ja kaiken mitä tein ja olin. Mutta olisi nyt sanonut, että ota vauva syliin, tai että nykyään ei pitäisi enää huudattaa. Äiti vaan naureskeli tilanteelle. Lapseni on nyt teini-ikäinen ja pärjää elämässään hyvin, meillä on tavanomainen suhde omasta mielestäni, mutta hänen itkunsa hätääntyneenä vauvana ei lähde päästäni. Miten paha olen ollut.
Esikoiseni syntyi 70- luvulla. Minulla ei ollut äitiä eikä anoppia neuvomassa mutta jo silloisissa oppaissa neuvottiin lapsen itkuun vastaamaan. Muistan kun miehenikin yöllä käveli lapsi sylissä . Kuka mitäkin tietenkin lukee.
Veljeni lapsi syntyi -59. Kälyni oli tiukka, vauva 4 h yksin ja sitten hoidetaan. Kun he olivat maallakin käymässä, ulkona töissä tai rannalla, äitini salaa kävi kostuttamassa tuttia ja heijasi lasta ja tuhahteli, ei hän olisi joutanut 10 lasta tuolleen huudattamaan. Onhan se katsottava mikä hätänä. No, tietysti äidillä oli jo joukko isompia lapsia pienempiä katsomaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Juu, juu, paino sanalla vanha. Joko ottaa pumpusta? Kun pitäisi puhua asioista?
Kenen syy että kaksvitosten taaperoita otetaan huostaan, sota-aikabs syntyneiden ?
Keskustelu on nyt jakautunut, aloitus ei ollut pahoinpitelystä eikä vanhempien alkoholismista vaan vain muuten äidistä joka ei osannut miellyttää lastaan.
Ihan varmaan olen nähnyt alkoholistikotien/ erokotien/ jne. elämää. Heillä on oikea syy olla katkeria ja onnettomia.
Mutta alkupään kommentit vaan muuten valittavat ja syyllistävät 40- luvulla syntyneitä.
Onko se sitä isompaa teemaa: suuret ikäluokat yhteiskunnan taakka ja haitta?Ei kyse ole lapsen miellyttämisestä, vaan äidin harjoittamasta systemaattisesta henkisestä väkivallasta.
Kyllä nimenomaan systemaattinen, jatkuva väkivalta lasta kohtaan. Alkaa henkisellä väkivallalla, eli äiti alkaa hylkimään lastaa imettämisestä lähtien, muita lapsen tarpeita äiti alkaa delegoimaan isälle tai ketä lähellä onkin. Tai ohjeistaa vallan ottaneena sanoen, ettei tarvi välittää. Kuten lapsen tunnin kestävä itku pinnasängyssä herättyään, lapsen fyysinen loukkaantuminen leikeissä, lapsen kontaktit aikuiseen, lapsen nälkä, lapsen sosiaaliset tarpeet jne.
Olen 50-lukulaisen tunnekylmän äidin tytär, ja huudattanut omaa lastani pinnasängyssä, koska luulin että niin kuuluu tehdä. Vauvalta pitää ottaa luulot pois. Hän oli sitkeä vauva ja huusi parikin tuntia. Olen katunut tätä koko lapsen elämän ajan, tuntuu järkyttävältä mitä olen tehnyt. Nytkin alkaa itkettää. Olen itkettänyt vauvaa jopa äitini luona eli lapsen mummolassa. Äiti arvosteli ja haukkui kyllä kahvikuppini, pöytäliinani, vaatteeni ja kaiken mitä tein ja olin. Mutta olisi nyt sanonut, että ota vauva syliin, tai että nykyään ei pitäisi enää huudattaa. Äiti vaan naureskeli tilanteelle. Lapseni on nyt teini-ikäinen ja pärjää elämässään hyvin, meillä on tavanomainen suhde omasta mielestäni, mutta hänen itkunsa hätääntyneenä vauvana ei lähde päästäni. Miten paha olen ollut.
No joo, pitää päättää että tekee toisin.
Minä myös 70-luvulla syntynyt ja äitini syntynyt 50-luvun alussa, ja tuli heti minulle tuo sama ohjeistus että vauvalta heti luulot pois, pitää alkaa kurittamaan ja piiskaamaan jo vauvana, syliin ei pidä ottaa, tahto pitää nujertaa ja lapsi pitää opettaa pelkäämään
Just sama kasvatus siis mitä mulle tehtiin.
No minäpä päätin ja lapsena että jos saan lapsia, teen ihan kaiken täysin päinvastoin kuin omat vanhemmat minulle. Siis AIVAN kaiken. Vanhempieni vanhemmuus epäonnistui 100%sesti.
Välit meni poikki jo esikoisen vauvavuonna eikä ole palautuneet koskaan. Suuttuivat kun en jatkanut heidän kasvatustapaansa. Olenkin kasvattanut suurella rakkaudella lapseni jotka nyt on varhaisteinejä ja tiedän valinneeni oikein
Vanhempani on katkeria vanhuksia ja haukkuvat kaikille sukulaisille miten kelvoton olen ja miten rikolliset hunsvottilapset minulla on (eivät tiedä tietenkään asiasta mitään kun ei olle oltu vuosikymmeneen yhteyksissä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma 40-luvulla syntynyt äitini on kertonut, että hänen piti puolisonsa kanssa pärjätä kaikesta yksin. Nykyään lapset käyvät mummolassa hoidossa, 70-luvulla sellaisesta ei ollut puhettakaan. Äitiysloma oli 3kk ja sen jälkeen oli palattava töihin, ja järjestettävä itse lapsille hoitaja (kunnallisessa hoidossa ei ollut kaikille paikkoja), ja hoitajan palkkaaminen maksoi yhtä paljon kuin itse sai palkkaa, lisäksi lastenhoitaja ei tehnyt ruokaa, pyykännyt tai siivonnut, joten se olit tehtävä iltaisin -- eli hoitajalle valmiiksi kaappiin seuraavan päivän ruoat. Eineksiä tai lasten valmisruokia ei ollut. Vanhempien vapaa-aika ja harrastukset loppuivat lasten syntymään.
Rahallisesti sain kaiken minkä tarvitsinkin, mutta kommunikointi oli pinnallista, ja oletus oli yleensä aina se, että tiedän ja osaan kaiken sanomattakin.
Samoin kuin tuolla edellä. Lapseni syntyi v. 68. Neuvolassa nimenomaan ohjeistettiin jo silloin ettei lasta saa yksin huudattaa. Eikä missään neuvolan ohjelehtisissä myöskään niin kehoitettu. Vanhemmat ihmiset paheksuivat, esim
anopini, että ei pitäisi pitää sylissä, koska tottuu siihen, eikä sitten viihdy yhtään yksin.
Jossain päin maata on sitten ilmeisesti ollut eri ohjeistukset.
Neljän tunnin syöttöväliin kehoitettiin kyllä.
Ei puhuttu vaikeista asioista, ei syvällisistä asioista, ei hyväksytty nuorten hengailua kaupungilla, ei nuorisomusiikkia, ei meikkejä, piti olla kiltti ja niin edespäin
Vierailija kirjoitti:
Samoin kuin tuolla edellä. Lapseni syntyi v. 68. Neuvolassa nimenomaan ohjeistettiin jo silloin ettei lasta saa yksin huudattaa. Eikä missään neuvolan ohjelehtisissä myöskään niin kehoitettu. Vanhemmat ihmiset paheksuivat, esim
anopini, että ei pitäisi pitää sylissä, koska tottuu siihen, eikä sitten viihdy yhtään yksin.
Jossain päin maata on sitten ilmeisesti ollut eri ohjeistukset.
Neljän tunnin syöttöväliin kehoitettiin kyllä.
2000-2010 -luvuilla kun sain lapseni, ei ole puhuttu huudattamisesta mitään, tai muutenkaan psyykkisestä kehityksestä. Piti täyttää paljon lomakkeita, mm. kuinka paljon sek siä harrastetaan ja onko vanhemmat siihen tyytyväisiä. Lapsen painoa ja pituutta on seurattu millin tarkasti ja paasattu niistä. On ollut tärkeää, ettei lasta imetetä yli 1-vuotiaaksi, ja ettei hän saa pisaraakaan kevytmaitoa. Lisäksi AUDIT-kyselyä on pitänyt tehdä säännöllisesti, vaikken ole koskaan käyttänyt alkoholia. Kukaan ei siis ole neuvonut miten lasta tulisi henkisesti kohdella ja kasvattaa. Hyvin erikoista, jos tästä on 70-luvulla neuvoloissa puhuttu, miksei näitä ohjeita anneta edelleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoin kuin tuolla edellä. Lapseni syntyi v. 68. Neuvolassa nimenomaan ohjeistettiin jo silloin ettei lasta saa yksin huudattaa. Eikä missään neuvolan ohjelehtisissä myöskään niin kehoitettu. Vanhemmat ihmiset paheksuivat, esim
anopini, että ei pitäisi pitää sylissä, koska tottuu siihen, eikä sitten viihdy yhtään yksin.
Jossain päin maata on sitten ilmeisesti ollut eri ohjeistukset.
Neljän tunnin syöttöväliin kehoitettiin kyllä.2000-2010 -luvuilla kun sain lapseni, ei ole puhuttu huudattamisesta mitään, tai muutenkaan psyykkisestä kehityksestä. Piti täyttää paljon lomakkeita, mm. kuinka paljon sek siä harrastetaan ja onko vanhemmat siihen tyytyväisiä. Lapsen painoa ja pituutta on seurattu millin tarkasti ja paasattu niistä. On ollut tärkeää, ettei lasta imetetä yli 1-vuotiaaksi, ja ettei hän saa pisaraakaan kevytmaitoa. Lisäksi AUDIT-kyselyä on pitänyt tehdä säännöllisesti, vaikken ole koskaan käyttänyt alkoholia. Kukaan ei siis ole neuvonut miten lasta tulisi henkisesti kohdella ja kasvattaa. Hyvin erikoista, jos tästä on 70-luvulla neuvoloissa puhuttu, miksei näitä ohjeita anneta edelleen?
Voi myös olla oma-alotteinen . Kirjoja kyllä löytyy enkä usko kahden ilmestyvän vauvalehdenkään kovin takapajuisia ihjeita antavan. En tosin ole lukenut.
Sen olen huomannut että suhtautuminen äitiyteen on muuttunut äitikeskeiseksi, vauva on se sivuilmiö jo synnyksessä.
Noin yleistäen, 70 - luvulla äidit, yleistäen, joutuivat ne omat juttunsa kodin ulkopuolella laittamaan syrjään ja kuten sanottu, ne ilmaiset lastenvahdit mummot olivat usein siellä satojen kilometrien päässä.
Myös naisten alkoholin/ huumeiden käyttö on nyt yleisempää, ehkä siitä on aihettakin puhua raskausaikana ja vauva-aikana. Yleisimmät syyt lasten huostaanottoon.
Vierailija kirjoitti:
Oma 40-luvulla syntynyt äitini on kertonut, että hänen piti puolisonsa kanssa pärjätä kaikesta yksin. Nykyään lapset käyvät mummolassa hoidossa, 70-luvulla sellaisesta ei ollut puhettakaan. Äitiysloma oli 3kk ja sen jälkeen oli palattava töihin, ja järjestettävä itse lapsille hoitaja (kunnallisessa hoidossa ei ollut kaikille paikkoja), ja hoitajan palkkaaminen maksoi yhtä paljon kuin itse sai palkkaa, lisäksi lastenhoitaja ei tehnyt ruokaa, pyykännyt tai siivonnut, joten se olit tehtävä iltaisin -- eli hoitajalle valmiiksi kaappiin seuraavan päivän ruoat. Eineksiä tai lasten valmisruokia ei ollut. Vanhempien vapaa-aika ja harrastukset loppuivat lasten syntymään.
Rahallisesti sain kaiken minkä tarvitsinkin, mutta kommunikointi oli pinnallista, ja oletus oli yleensä aina se, että tiedän ja osaan kaiken sanomattakin.
Jäin pohtimaan tuota isovanhempien lastenhoitoa ja näen tietyn kulttuurisen muutoksen omaan lapsuuteen. Toki vaihtelee edelleen perheittäin, mutta olen huomannut, etteivät monet nyky-isovanhemmat hoida lapsenlapsiaan kuin hyvin satunnaisesti. On omat elämät. Tämä monella tuttavallani tilanne. Ei puhettakaan, että isovanhemmat voisivat, ehtisivät tai jaksaisivat hoitaa. Kun taas omassa lapsuudessa 80-luvulla monella isovanhemmat olivat tiiviimmin mukana, hoisivat lapsia, eikä vaan vierailtu perheen luona silloin kun vanhemmatkin ovat paikalla.
Tässä on sellainen muutos, että järjestään eläkeikä oli erilaista. Monien isovanhemmat viettivät aikansa pääosin kotona. Ei ollut edes odotuksena, että matkusteltaisiin tai harrastettaisiin kodin ulkopuolella. Se oli kulttuurinen ero. Harvempi näin teki, ihan oikeasti. Silloin lastenlasten seura on olut varmasti ihan tervetullutta. Esimerkiksi itse tunsin kaverieni isovanhemmat ja päin vastoin, kun olivat läsnä elämässä tai vierailtiin. Lisäksi eläkkeelle jäätiin aiemmin, joten oli parempi mahdollisuus osallistua.
Alue: Aihe vapaa
Minun vuonna 51 syntynyt äitini on kotoisin paikasta jonne sähkö tuli 90-luvun puolivälissä, ja vesi nostetaan edelleen kaivosta. Sisaruksia oli yhteensä 7, ja tytöt lähetettiin piikomaan pitkiksi ajoiksi jo nuorena.