Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8044)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai pitää muistaa, että 70-lukulaisten äidin olivat syntyneet 40-luvulla ja kokeneet sodan lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ja taas heidän äidit, 1800- luvun lopulla j.n.e. Sieltä ne äitien opit siirtyvät vuosisatojen takaa aina meille seuraaville, joiden tehtävänä on tajuta, miten asioita hoitaa oikein omien lastensa kanssa.
Sinulla on nyt laskutavassa vikaa. Olen syntynyt v. 1979, äitini on syntynyt 1950-luvun lopussa ja mummoni 1930-luvulla. Eli eivät vanhempani mitään sota-aikaa ole kokeneet.
Muutoin hyvin samanlaiset kokemukset itsellä kuin niin monella muullakin tässä ketjussa.
Kyllähän me 40- lukulaiset synnyimme sodan jälkeenkin vielä oleviin puutevuosiin ja säännöstelyihin. Muistan kahvikupongit hyvin.
Isät tulivat sodasta, kuka missäkin kunnossa. Anoppini sanoi apen vielä 20 vuotta sodan jälkeen nähneen painajaisia ja huutaneen jotain hätähuutoja. Lapsilleen ei puhunut sodasta koskaan - ei koskaan. Se oli vaiettu viiden vuoden aika .Olen syntynyt 1946, kuopukseni on nyt 38. Esikoisen viiskymppiset on juhlittu.
Eli käyttäydyitte lapsianne kohtaan kylmästi, tunteettomati ja halveksuen, koska teillä oli vaikea lapsuus ja koska lapsenne olivat vaativia ja mistään mitään ymmärtämättömiä. Ollaan taas asioiden ytimessä.
Jaa. Sieltä tuli taas naistenlehtipsykologiaa.
Kysy lapsiltani miten heitä halveksittiin. Pidettäiskö keskustelu jotenkin tasapainoisella tasolla, tietenkään ei pitäisi edes kierroksillä käyville vastailla.
Miten 70-luvun lapsia halveksittiin? Oletko lukenut tätä ketjua, johon kirjoitat omaa näkemystäsi keskusteltavasta asiasta? Sinulla on valtava kielto päällä, jos et sitä tässä näe.
Voitkohan oikein hyvin? Miksi minä olisin halveksinut lapsiani silloin tai nyt? Siis olen 40- luvulla syntynyt ja lapseni 70-luvulla.
Nyt en oikkeen ymmärrä, menee jutut liian ulalle.
Gaslighting...
Äitini kielellä: "Mä en nyt yhtään ymmärrä..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Tänne kirjoittavat ovat havahtuneet epäterveeseen käytökseen, joten eivät he toista sitä enää itse.
Käytös joka tässä ketjussa vallitsee ei millään tavalla osoita epäterveen käyttäytymistavan muuttuneen. Yhtä katkeroitunutta, kylmää, kostonhimoista ja kovaa tekstiä tulee, mitä ovat itse kokeneet. Tyttäret näkevät äitiensä vihan omia äitejään kohtaan, käyttäytymistavat siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Niin se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs nainen kirjoitti:
Minä olen 40-luvulla syntynyt ja minulla on neljä 70-luvulla syntynyttä lasta, poikia ja tyttäriä. En ymmärrä, että minun ikäiseni äidit käyttäytyvät noin. Oma äitinikään ei käyttäytynyt niin. Minulla oli tiedossa, että kuukautiset alkavat n. 16-vuotiaana. Tietenkin annoin rahaa lapsilleni, kun tällaiset asiat tulivat esille. Emme olleet rikkaita, mutta tarpeelliset lapsille hankimme. Mutta jos he halusivat tietokoneen tai jotain muuta siihen aikaan kallista, he joutuivat säästämään viikkorahansa siihen. Ehkä siksi he menivät niin aikaisin kesätöihin kuin mahdollista. Pojat jo 13-14 -vuotiaina ja tytöt vähän myöhemmin. Sellaista meillä, mutta jokainen perhe on erilainen.
Tajuat kyllä ihan itsekin, että jos vasta 16-vuotiaille lapsillesi olet alkanut antaa rahaa kuukautisia varten, niin he ovat siihen mennessä ehtineet jo kolmesta viiteen vuotta elää niiden kuukautistensa kanssa ihan ilman suojia.
En ole sama jolle vastasit, mutta etkö ymmärrä lukemaasi vai haluatko vain riidellä?
Sivustaseuraajana näyttäisi että ei varmaan ymmärtänyt.
Moni ei ole viidenkymmenen elinvuoden aikana juuri ymmärrystä kehittänyt.
Itse en jäänyt jumittamaan ajatuksissa sinne metsäkylään ja ryysylapsuuteen vaan jouduin kehittymään ja oppimaan kaupunkilaiseksi.
Katkeruutta ei jäänyt, lapsuuttaan ei voi muuttaa eikä syntymäänsä valita.
Silloin oli niin, semmonen tyyneysrukous etsikääs netistä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on hoettu jo moneen kertaan tätä samaa, että ei kaikilla ollut samanlaisia tunnekylmiä vanhempia. Osalla oli ihan hyvät vanhemmat. Samoin on todettu useaan kertaan, että ei kaikkien 80-vuotiaiden keski-ikäiset lapset täällä valita heistä. Osa on tyytyväisiä vanhoihin vanhempiinsa, kuten jotkut ovat täällä jakaneetkin. Oma taitonsa on loikkia erilaisten kokemusten välillä, eikä olettaa, että jonkin "katkera valitus" on syntynyt heppoisilta pohjilta.
Omalta kohdaltani haluaisin täsmentää, että en varsinaisesti vihaa ainakaan äitiäni. Toki vihaakin häntä kohtaan olen joutunut käsittelemään (se on normaali, välttämätön ja oikea tunne tunnekylmyyden jälkeen). Pikemminkin nyt keski-ikäisenä kokemukseni tiivistyy siihen, että olen kaiketi hautaan asti pettynyt ja surullinen, mutta hyväksyn tilanteen. Suhtaudun kokemuksiini kasvattavina elämänkokemuksina, joiden avulla voin olla parempi (mutta en läheskään täydellinen) äiti lapsilleni.
Aivan loistava kommentti. Itse olen myös kokemuksineni ikään kuin välimaastossa. Olen saanut äidiltäni nälvimistä ja vähättelyä, vaikeista asioista vaikenemista ja piiskaa pyllylle. Toisaalta olen saanut myös rakkauden ja välittämisen osoituksia, tukea vähän kaikenlaisissa käytännön asioissa ja joskus jopa kehuja.
Minusta on aivan mielipuolinen ajatus, että tämä antaisi minulle jonkin valtakirjan suhtautua pilkallisesti ja kyseenalaistavasti
a) niihin, jotka täällä kertovat minua paljon pahemmista kokemuksistaan,
tai sen enempää myöskään
b) niihin, joiden mukaan heillä on ollut vielä paljon parempi äiti kuin minulla.
Keskustelussa on kuitenkin epäsymmetria, joka ponnahtaa esiin yhä uudestaan ja uudestaan. Nähdäkseni nimittäin kukaan ei ole täällä koskaan väittänyt, että kaikki 70-luvun lasten äidit edustaisivat tyyppiä a). Kun taas sen sijaan sen, että on ylipäänsä ollut olemassa myös tyyppiä b) edustavia äitejä (mikä on täysin totta), on yhä uudestaan annettu ymmärtää olevan peruste vähätellä tyypin a) yleisyyttä ja hirvittävyyttä.
En tiedä, kuka ketjun lähes vuosikymmenen takainen AP oli, tai seuraako hän aloittamaansa keskustelua yhä. Mutta jos katsotte hänen avausviestiään, niin eihän hänkään kuvaa siinä mitään joka suhteessa ja joka tilanteessa painajaismaisen helvetillistä hirviöäitiä. Päinvastoin, viestistä löytyy jopa sanat "sitten oli varjopuoliakin". Tämän keskustelun lähtökohtana on siis alusta alkaen ajatus, että on sellaisia äitejä, joissa on sekä niin paljon hyvää että niin paljon pahaa, että nämä kaksi tasapainottelevat epämukavasti lapsen muistoissa loputtomiin. Oma äitini oli juuri tällainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni ei ole viidenkymmenen elinvuoden aikana juuri ymmärrystä kehittänyt.
Itse en jäänyt jumittamaan ajatuksissa sinne metsäkylään ja ryysylapsuuteen vaan jouduin kehittymään ja oppimaan kaupunkilaiseksi.
Katkeruutta ei jäänyt, lapsuuttaan ei voi muuttaa eikä syntymäänsä valita.Silloin oli niin, semmonen tyyneysrukous etsikääs netistä.
Mua kohdeltiin väkivaltaisesti ihan kaupungissa, tollo.
Jokaisella ihmisellä on varjonsa, joka tiedostamattomana vaikuttaa käytökseen ja koko elämään. Tässä ketjussa 70-luvun lapset ovat tuoneet omaa varjoaan päivänvaloon. Moni on ymmärtänyt ja oivaltanut isoja asioita, joita on muiden tarinoita luettuaan löytänyt myös sieltä omasta varjostaan. Mitä pahaa siinä voi olla? Jos nämä asiat tuo valoon ja tekee näkyväksi, niitä voi käsitellä.
Suuren ikäluokan tapa on ollut monella tapaa erilainen. Asioiden ääneen puhuminen ja käsittely koetaan valittamisena ja heikkoutena. Monet kertovat, että heidän sodan kokeneet vanhempansa lakaisivat vaikeat asiat maton alle ja heidän mielestään se tuntuu olevan edelleen oikea tapa jatkaa.
Varjo voi tehdä ihmisestä tunteettoman, kyynisen ja marttyyrin. Itselleni en sitä halua, vaan haluan kehittyä ihmisenä edelleen. Tämä ketju on keventänyt oloa valtavasti. Tuntuu, että sitä pimeyttä on paljon vähemmän mukana. Kiitos siitä kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Tänne kirjoittavat ovat havahtuneet epäterveeseen käytökseen, joten eivät he toista sitä enää itse.
Käytös joka tässä ketjussa vallitsee ei millään tavalla osoita epäterveen käyttäytymistavan muuttuneen. Yhtä katkeroitunutta, kylmää, kostonhimoista ja kovaa tekstiä tulee, mitä ovat itse kokeneet. Tyttäret näkevät äitiensä vihan omia äitejään kohtaan, käyttäytymistavat siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Niin se vain on.
En minä äidistäni puhunut pahaa lasteni kuullen ikinä, enkä suhtautunut häneen vihamielisesti, vaikka oma lapsuuteni meni äidin kännäilyä ja sekoilua katsellessa. Äitini sittemmin raitistui ja oli hyvä mummu lapsilleni, enhän sitä voinut viedä lapsiltani pois. Myöhemmin, kun lasten ikä riitti, niin kerroin heille kyllä lasisesta lapsuudestani ja toki se nyt aikuisten puheista varmasti oli ilmi jo käynyt tai olisi ennemmin tai myöhemmin käynyt.
Mutta silti koen tulleeni lapsena laiminlyödyksi monellakin tapaa. Minulla on yhä tänä päivänä vamma, joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni, ja joka siis jätettiin hoitamatta, kun olin lapsi. Puhumattakaan emotionaalisesta laiminlyönnistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ei ole viidenkymmenen elinvuoden aikana juuri ymmärrystä kehittänyt.
Itse en jäänyt jumittamaan ajatuksissa sinne metsäkylään ja ryysylapsuuteen vaan jouduin kehittymään ja oppimaan kaupunkilaiseksi.
Katkeruutta ei jäänyt, lapsuuttaan ei voi muuttaa eikä syntymäänsä valita.Silloin oli niin, semmonen tyyneysrukous etsikääs netistä.
Mua kohdeltiin väkivaltaisesti ihan kaupungissa, tollo.
Luulun ettei tässä puhuta oikeista ongelmista vaan vain tunteista, äiti oli tunteeton ihminen.
Vaikka olin maalaislapsi, meillä ei hakattu ketään, alkoholia ei käytetty mutta työtä piti taaperosta astib tehdä. Siis aikuisten matkassa piti heinäpellot kestää. Ja illat käsitöitä. Kylillä ei juostu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Tänne kirjoittavat ovat havahtuneet epäterveeseen käytökseen, joten eivät he toista sitä enää itse.
Käytös joka tässä ketjussa vallitsee ei millään tavalla osoita epäterveen käyttäytymistavan muuttuneen. Yhtä katkeroitunutta, kylmää, kostonhimoista ja kovaa tekstiä tulee, mitä ovat itse kokeneet. Tyttäret näkevät äitiensä vihan omia äitejään kohtaan, käyttäytymistavat siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Niin se vain on.
Eihän he kohdista sitä lapsiinsa, vaan äitiinsä.
Sen sijaan se äiti on kohdistanut ko epätervettä käytöstä lapseen.
Aivan käsittämätöntä että tähän ketjuun jossa äidiltään epäinhimillistä kohtelua saaneet naiset tulevat purkamaan kokemuksiaan ja antavat vertaistukea tulee joku tekemään juuri sitä mistä naiset täällä kertovat. Aivan sairasta.
Kun näistäkään ei saa puhua kun se satuttaa ja aiheuttaa pahanmielen pahantekijälle niin ei mistään muustakaan kaltoinkohtelusta saa puhua eli ei koulukiusaamisesta, ei työpaikkakiusaamisesta, ei pahoinpitelyistä jne kun niistä puhuminen voi pahoittaa pahantekijän mielen.
Suosittelen tänne pskaa jauhamaan tulleille kirjaa Kotivammaisuuden synty. Toki pitävät mieluummin pään pensaassa niin ei joudu kohtaamaan totuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?
Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.
Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Et ole tyhmä. Tiedät kyllä, jos olet kohdellut lapsiasi huonosti. Muilta osin vuodatuksesi voi jättää omaan arvoonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ei ole viidenkymmenen elinvuoden aikana juuri ymmärrystä kehittänyt.
Itse en jäänyt jumittamaan ajatuksissa sinne metsäkylään ja ryysylapsuuteen vaan jouduin kehittymään ja oppimaan kaupunkilaiseksi.
Katkeruutta ei jäänyt, lapsuuttaan ei voi muuttaa eikä syntymäänsä valita.Silloin oli niin, semmonen tyyneysrukous etsikääs netistä.
Mua kohdeltiin väkivaltaisesti ihan kaupungissa, tollo.
Luulun ettei tässä puhuta oikeista ongelmista vaan vain tunteista, äiti oli tunteeton ihminen.
Vaikka olin maalaislapsi, meillä ei hakattu ketään, alkoholia ei käytetty mutta työtä piti taaperosta astib tehdä. Siis aikuisten matkassa piti heinäpellot kestää. Ja illat käsitöitä. Kylillä ei juostu
Olet vieläkin tollompi kuin luulin.
Minulla olisi äidille kysymyksiä, mutta en saa niihin vastauksia. Olisin halunnut tietää, miksi äiti purki minulle parisuhteensa ongelmia siitä asti, kun olin alle kouluikäinen. Sekin kiinnostaa, miksi hän haukkui joka toinen päivä isää minulle ja joka toinen päivä nauroi, että tyttöhän on kuin isänsä. Miksi hän yritti sabotoida minun ystävyyssuhteet? Miksi hän vertaili minua siskonsa lapseen ja oli harmissaan, kun siskon lapsi oli parempi? Miksi äiti häpesi minua ja kielsi tulemasta kylään, kun sukulaisia tuli pitkästä aikaa käymään?
No, onhan se kohtuutonta tuollaisia miettiä saatu kirjoittaa tuosta nimettömänä yleiselle nettipalstalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Tänne kirjoittavat ovat havahtuneet epäterveeseen käytökseen, joten eivät he toista sitä enää itse.
Käytös joka tässä ketjussa vallitsee ei millään tavalla osoita epäterveen käyttäytymistavan muuttuneen. Yhtä katkeroitunutta, kylmää, kostonhimoista ja kovaa tekstiä tulee, mitä ovat itse kokeneet. Tyttäret näkevät äitiensä vihan omia äitejään kohtaan, käyttäytymistavat siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Niin se vain on.
Eihän he kohdista sitä lapsiinsa, vaan äitiinsä.
Sen sijaan se äiti on kohdistanut ko epätervettä käytöstä lapseen.
Vaikkei viha kohdistuisi lapsiin, täydellistä suhdetta tai täydellistä äitiyttä /vanhemmuutta ei ole olemassa. Aina on olemassa myös sukupolvien välinen kuilu, siltä emme voi välttyä tässä muuttuvassa maailmassa. Ja se malli jonka annamme lapsillemme suhteessa omiin vanhempiimme tai appivanhempiimme "periytyy" lapsillemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on sillä tavalla ironinen, että välillä keskusteluun osallistuu joku näiden äitien ikäluokasta käyttäytymällä täsmälleen esiintuotujen esimerkkien kaltaisesti. Keskusteluun osallistutaan väittämällä vastaan, vääristelemällä, ymmärtämällä tahallaan väärin, itsesäälissä pyöriskelemällä, marttyyriksi heittäytymällä, nasevalla herjalla, piilotetulla loukkauksella ja välinpitämättömyydellä. Kaikki mitä sanot ja tunnet on väärin - muista se.
Ihan mahanpohjasta kouraisee lukea näitä kommentteja, joiden kirjoittaja ei joko ymmärrä mitään tai haluaa ärsyttää esittämällä tyhmää.
Olen todella pahoillani kaikkien niiden puolesta, joille tuon kaltainen änkyröinti on äidin puolelta ihan todellista totta eikä vain nettikommenttien kertomaa.Varmasti onkin todellista totta, mutta etkö näe kommentin pointtia? Täällä haukutaan kylmiä äitejä, väitetään että itse ei varmasti olla samanlaisia, mutta kommenteista heijastuu samanlainen kylmyys ja kovuus toisinajattelijoita kohtaan.
Koska se luonne ja käyttäytymismaneerit tulevat äidiltä tottakai mielestään kurjan äidin saanut käyttäytyy samoin, yrittää tallata sovittelevat ja ymmärtävät kommentit littanaksi . Kun minä olen se vääryyden kärsinyt kun lapsuudenkoti ei ollut mieleiseni.
En ole käynyt terapiassa enkä mene enkä lue naistenlehtien psykologisia juttuja.
Omaa taustaani katsoen niin mummollani kuin äidilläni on ollut niin fyysisesti rankka ja työntäyteinen elämä että sisulla heidän oli mentävä ilman terapioita. Mummuani en muista mutta äiti oli huumorintajuinen ihminen silti, huolehtivainen , vaikkei meillä halailtu. Eikä tosiaan mitään prinsessajuttuja ollut 50-luvun synttäreillä koskei niitä yksinkertaisesti vietetty, ehkä päivällä sanottiin , sinustakin tuli 8 - vuotias, onnea!
Mitähän yritän sanoa? Ymmärrän oman äitini elämän ja resurssit. Sitä en ymmärrä näiden 70- luvulla syntyneiden vaatimuksia että nyt vanhusten pitäisi mennä terapiaan jotta käsittäisivät miten pahoja olivat. Langeta tytärten jalkojen juureen pyydellen anteeksi , mikä ketäkin närästää. Terveyssiteitä, huonoja synttärilahjoja, mitä lie tarpeita , mihin äidit eivät ole oikeasti osanneet vastata 80- luvulla. Vaikka esim. syventyneet kuulemaan ja keskustelemaan nuoriso-idoleista
Kertomuksessasi on mukana se taikasana, huolehtivainen. Siitä täällä puhutaan. Mieti hetki ja ymmärtäisitköhön sitten?
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Juu, juu, paino sanalla vanha. Joko ottaa pumpusta? Kun pitäisi puhua asioista?
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Te muutkin varmasti pystytte kuulemaan tämän kovin tutunoloisen, jaarittelevan naisen äänen korvissanne; kuinka hän kääntää kaiken marttyyrimaisesti itseensä, jutustelee puoliääneen kaikki aatoksensa muka vilpittömin ja viattomin mielin ihmetellen maailman asioita ja jälkipolvien naisten huonoutta ja heikkoutta; varastaa aina kaiken hapen ympäriltään koska on oman universuminsa keskipiste: MINÄMINÄMINÄMINÄMInäääääääääääääääääääääää
Alue: Aihe vapaa
En ole sama jolle vastasit, mutta etkö ymmärrä lukemaasi vai haluatko vain riidellä?