70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8044)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai pitää muistaa, että 70-lukulaisten äidin olivat syntyneet 40-luvulla ja kokeneet sodan lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ja taas heidän äidit, 1800- luvun lopulla j.n.e. Sieltä ne äitien opit siirtyvät vuosisatojen takaa aina meille seuraaville, joiden tehtävänä on tajuta, miten asioita hoitaa oikein omien lastensa kanssa.
Sinulla on nyt laskutavassa vikaa. Olen syntynyt v. 1979, äitini on syntynyt 1950-luvun lopussa ja mummoni 1930-luvulla. Eli eivät vanhempani mitään sota-aikaa ole kokeneet.
Muutoin hyvin samanlaiset kokemukset itsellä kuin niin monella muullakin tässä ketjussa.
Kyllähän me 40- lukulaiset synnyimme sodan jälkeenkin vielä oleviin puutevuosiin ja säännöstelyihin. Muistan kahvikupongit hyvin.
Isät tulivat sodasta, kuka missäkin kunnossa. Anoppini sanoi apen vielä 20 vuotta sodan jälkeen nähneen painajaisia ja huutaneen jotain hätähuutoja. Lapsilleen ei puhunut sodasta koskaan - ei koskaan. Se oli vaiettu viiden vuoden aika .Olen syntynyt 1946, kuopukseni on nyt 38. Esikoisen viiskymppiset on juhlittu.
Eli käyttäydyitte lapsianne kohtaan kylmästi, tunteettomati ja halveksuen, koska teillä oli vaikea lapsuus ja koska lapsenne olivat vaativia ja mistään mitään ymmärtämättömiä. Ollaan taas asioiden ytimessä.
Jaa. Sieltä tuli taas naistenlehtipsykologiaa.
Kysy lapsiltani miten heitä halveksittiin. Pidettäiskö keskustelu jotenkin tasapainoisella tasolla, tietenkään ei pitäisi edes kierroksillä käyville vastailla.
Miten 70-luvun lapsia halveksittiin? Oletko lukenut tätä ketjua, johon kirjoitat omaa näkemystäsi keskusteltavasta asiasta? Sinulla on valtava kielto päällä, jos et sitä tässä näe.
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä etten koskaan ole tajunnut miten rasittavaa on lapsista jos heiltä pyytää apua tietokone/verkko/digi - asioissa.
Nyt kun lukee miten viiskymppiset ovat siitä raivoisssaan oivalsin asian, äitien pitää osata, olla viisaita, helliä, lempeitä vaikka se tohtoriksi väitellyt lapsukainen kiukuttelee.Onneksi en ole paljon apua tarvinnut, pojat nuorempina ennen avioitumista kyllä rassasivat meidänkin laitteita.
Ehkä en vaivaa heitä sitäkään vähää enää luettuani tämän viiskymppisten vihan äitejään kohtaan. Vaikkei se nyt minuun niin kolahdakaan, aika tasapainoisilta lapset vaikuttavat, onnistuneet avioliitot ja mukavat lapset. ( Mummoaan viisaampia).
Joku kulkee laittamassa alanuolia kaikkien vanhempien ihmisten kommentteihin.
Joillekin ei ole kuin yksi totuus, se oma: minä väärinkohdeltu 70- luvun lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai pitää muistaa, että 70-lukulaisten äidin olivat syntyneet 40-luvulla ja kokeneet sodan lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ja taas heidän äidit, 1800- luvun lopulla j.n.e. Sieltä ne äitien opit siirtyvät vuosisatojen takaa aina meille seuraaville, joiden tehtävänä on tajuta, miten asioita hoitaa oikein omien lastensa kanssa.
Sinulla on nyt laskutavassa vikaa. Olen syntynyt v. 1979, äitini on syntynyt 1950-luvun lopussa ja mummoni 1930-luvulla. Eli eivät vanhempani mitään sota-aikaa ole kokeneet.
Muutoin hyvin samanlaiset kokemukset itsellä kuin niin monella muullakin tässä ketjussa.
Kyllähän me 40- lukulaiset synnyimme sodan jälkeenkin vielä oleviin puutevuosiin ja säännöstelyihin. Muistan kahvikupongit hyvin.
Isät tulivat sodasta, kuka missäkin kunnossa. Anoppini sanoi apen vielä 20 vuotta sodan jälkeen nähneen painajaisia ja huutaneen jotain hätähuutoja. Lapsilleen ei puhunut sodasta koskaan - ei koskaan. Se oli vaiettu viiden vuoden aika .Olen syntynyt 1946, kuopukseni on nyt 38. Esikoisen viiskymppiset on juhlittu.
Eli käyttäydyitte lapsianne kohtaan kylmästi, tunteettomati ja halveksuen, koska teillä oli vaikea lapsuus ja koska lapsenne olivat vaativia ja mistään mitään ymmärtämättömiä. Ollaan taas asioiden ytimessä.
Jaa. Sieltä tuli taas naistenlehtipsykologiaa.
Kysy lapsiltani miten heitä halveksittiin. Pidettäiskö keskustelu jotenkin tasapainoisella tasolla, tietenkään ei pitäisi edes kierroksillä käyville vastailla.
Miten 70-luvun lapsia halveksittiin? Oletko lukenut tätä ketjua, johon kirjoitat omaa näkemystäsi keskusteltavasta asiasta? Sinulla on valtava kielto päällä, jos et sitä tässä näe.
Voitkohan oikein hyvin? Miksi minä olisin halveksinut lapsiani silloin tai nyt? Siis olen 40- luvulla syntynyt ja lapseni 70-luvulla.
Nyt en oikkeen ymmärrä, menee jutut liian ulalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä etten koskaan ole tajunnut miten rasittavaa on lapsista jos heiltä pyytää apua tietokone/verkko/digi - asioissa.
Nyt kun lukee miten viiskymppiset ovat siitä raivoisssaan oivalsin asian, äitien pitää osata, olla viisaita, helliä, lempeitä vaikka se tohtoriksi väitellyt lapsukainen kiukuttelee.Onneksi en ole paljon apua tarvinnut, pojat nuorempina ennen avioitumista kyllä rassasivat meidänkin laitteita.
Ehkä en vaivaa heitä sitäkään vähää enää luettuani tämän viiskymppisten vihan äitejään kohtaan. Vaikkei se nyt minuun niin kolahdakaan, aika tasapainoisilta lapset vaikuttavat, onnistuneet avioliitot ja mukavat lapset. ( Mummoaan viisaampia).
Joku kulkee laittamassa alanuolia kaikkien vanhempien ihmisten kommentteihin.
Joillekin ei ole kuin yksi totuus, se oma: minä väärinkohdeltu 70- luvun lapsi.
Tuo marttyyriksi heittäytyminen ärsyttää ja varsinkin, kun aihe ei kosketa kirjoittajaa yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on
Vierailija kirjoitti:
Ihan sivuajatus. Osannevatko nämä 2000- luvulla synnyttäneet tajuta mikä valtava ero on hänen lapsellaan ja vaikka sen 1947 pientilalle syntyneen lapsen elämässä, elinolosuhteissa, kasvatuksessa?
Tokko, seitsenlukulaiset ei oikein tajua aikakauden muutoksia eikä esim jaettuja kasvatusohjeita. 40- luvulla ehkä Kotiliesi-lehti ja yhteishyvä olivat niitä valistajia, syrjäseuduilla tokko oli neuvoloita, ei ainakaan meilläpäinKyllä oli neuvoloita syrjåkylillä ja äitiyspakkaus tehtiin nimenomaan osattomille alunperin.
Kai minä sen tiedän nimenomaan hyvin syrjäkylällä kasvaneena. Kirkolla oli diakonissa.
Suurperheisille oli anottava perhelisä, määrättyyn tarkoitukseen. Ne kaksosaiset kaapit, joissa taso keskellä, vihreät, olivat perhelisäkaappeja. Sitten saatiin flokkipatjat yks vuosi olkipatjojen tilalle. Olikohan uusin hetekakin sitä perhelisäavustusta.Koska olen kuopus, en muista äitiyspakkausta oisko ollut 1946 sitä. Rokotuksia en ainakaan ole saanut kuin koulussa, tubi-rokotuksen muistan, terveyssisar kävi kerran vuodessa kunnanlääkärin kanssa syrjäkylän koululla
Jatkan. Googlasin , kunnat oli velvoitettu viimeistään vuonna 1949 perustamaan neuvolatoimintaa. En tiedä miten se sitten meidän kunnassa toteutunut, kylien välit pisimmillään liki 100 km, pienemmät syrjäkylät harvaan asuttuja joissa ei edes mitään kyläkeskustaa, koulu enintään.
Äitiyspakkaus niinikään 1949.Kotikuntani ei ollut mikään niin uudishenkinen kai, kävin supistetun (yksiopettajainen) kansakoulun, 7 vuotta kyläkoululla, puolen vuoden jatkokoulun kirkonkylässä asuntolassa asuen. Se oli käytännön opiskelua, ruuan laittoa, käsitöitä, metsätaloutta , kotipuutarhanhoitoa, asioimiskirjoitusta opeteltiin. Oppilaat oli jaettu niin että kyläkouluista tulevat porukat puolet syyslukukauden , toinen kevätlukukauden.
Nyt en ihan tajunnut. Etkö siis 70-luvulla saanut mitään tietoa näistä asioista, kun omat lapsesi syntyivät? Neuvolasta, naistenlehdistä, televisiosta, ajattelemalla itse? Hoidit heidät ihan tällä 40-luvun lapsuudenkokemuksellasi?
Keskustelenko nyt oikeesti aikuisten kanssa? Jos muistelen 40- lukua se ei tarkoita ettenkö keskikokoisessa kaupungissa kaksvitosena olisi ollut ajan tasalla?
Vsrmaan nyt kirjoitan liian vaikeita, kuitenkin me maalta tulleet omilla isoilla pihoilla leikkineet jouduimme omamme kasvattamaan toisenlaisessa ympäristössä. Naapurin "kakaroiden" keskellä, leikkikentillä.
Esim. Tommoset syntymäpäivien vietot tuli tutuksi vasta esikoisen tullessa esikouluikään. Silloin niitä kaverisynttäreitä alkoi jotkut pitää.
Mitä haluat tässä ketjussa sanoa? Muistella 40-lukua? Miksi? Teksissäsi on jatkuvasti keveäksi huumoriksi verhottuja loukkauksia, närkästymistä toisen tyhmyydestä ja halveksuvaa alentamista. Välillä heittäydyt marttyyriksi ja maustat juttuasi pienellä itsesäälillä. Miksi? Tuodaksesti tähän kekusteluun aidon esimerkin 70-luvun äidistä?
Täällä on hoettu jo moneen kertaan tätä samaa, että ei kaikilla ollut samanlaisia tunnekylmiä vanhempia. Osalla oli ihan hyvät vanhemmat. Samoin on todettu useaan kertaan, että ei kaikkien 80-vuotiaiden keski-ikäiset lapset täällä valita heistä. Osa on tyytyväisiä vanhoihin vanhempiinsa, kuten jotkut ovat täällä jakaneetkin. Oma taitonsa on loikkia erilaisten kokemusten välillä, eikä olettaa, että jonkin "katkera valitus" on syntynyt heppoisilta pohjilta.
Omalta kohdaltani haluaisin täsmentää, että en varsinaisesti vihaa ainakaan äitiäni. Toki vihaakin häntä kohtaan olen joutunut käsittelemään (se on normaali, välttämätön ja oikea tunne tunnekylmyyden jälkeen). Pikemminkin nyt keski-ikäisenä kokemukseni tiivistyy siihen, että olen kaiketi hautaan asti pettynyt ja surullinen, mutta hyväksyn tilanteen. Suhtaudun kokemuksiini kasvattavina elämänkokemuksina, joiden avulla voin olla parempi (mutta en läheskään täydellinen) äiti lapsilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä etten koskaan ole tajunnut miten rasittavaa on lapsista jos heiltä pyytää apua tietokone/verkko/digi - asioissa.
Nyt kun lukee miten viiskymppiset ovat siitä raivoisssaan oivalsin asian, äitien pitää osata, olla viisaita, helliä, lempeitä vaikka se tohtoriksi väitellyt lapsukainen kiukuttelee.Onneksi en ole paljon apua tarvinnut, pojat nuorempina ennen avioitumista kyllä rassasivat meidänkin laitteita.
Ehkä en vaivaa heitä sitäkään vähää enää luettuani tämän viiskymppisten vihan äitejään kohtaan. Vaikkei se nyt minuun niin kolahdakaan, aika tasapainoisilta lapset vaikuttavat, onnistuneet avioliitot ja mukavat lapset. ( Mummoaan viisaampia).
Joku kulkee laittamassa alanuolia kaikkien vanhempien ihmisten kommentteihin.
Joillekin ei ole kuin yksi totuus, se oma: minä väärinkohdeltu 70- luvun lapsi.Tuo marttyyriksi heittäytyminen ärsyttää ja varsinkin, kun aihe ei kosketa kirjoittajaa yhtään.
Ei kosketa äitinä, joka syntynyt 40- luvulla, jonka lapset 70- lukulaisia? Ettekö te juuri meitä soimaa ja vieritä kaikista aikuiselämännekin hankaluuksista meitä äitejä? Että mutsit hiljaa kun teiniks jääny valittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä etten koskaan ole tajunnut miten rasittavaa on lapsista jos heiltä pyytää apua tietokone/verkko/digi - asioissa.
Nyt kun lukee miten viiskymppiset ovat siitä raivoisssaan oivalsin asian, äitien pitää osata, olla viisaita, helliä, lempeitä vaikka se tohtoriksi väitellyt lapsukainen kiukuttelee.Onneksi en ole paljon apua tarvinnut, pojat nuorempina ennen avioitumista kyllä rassasivat meidänkin laitteita.
Ehkä en vaivaa heitä sitäkään vähää enää luettuani tämän viiskymppisten vihan äitejään kohtaan. Vaikkei se nyt minuun niin kolahdakaan, aika tasapainoisilta lapset vaikuttavat, onnistuneet avioliitot ja mukavat lapset. ( Mummoaan viisaampia).
Joku kulkee laittamassa alanuolia kaikkien vanhempien ihmisten kommentteihin.
Joillekin ei ole kuin yksi totuus, se oma: minä väärinkohdeltu 70- luvun lapsi.Tuo marttyyriksi heittäytyminen ärsyttää ja varsinkin, kun aihe ei kosketa kirjoittajaa yhtään.
Ei kosketa äitinä, joka syntynyt 40- luvulla, jonka lapset 70- lukulaisia? Ettekö te juuri meitä soimaa ja vieritä kaikista aikuiselämännekin hankaluuksista meitä äitejä? Että mutsit hiljaa kun teiniks jääny valittaa.
Ei kosketa äitiä, jolla on ollut hyvät lapset ja lapsilla hyvä lapsuus. Jos vanhempien ja lasten välit ovat olleet ja ovat yhä läheiset ja lämpimät sekä asioista on voitu keskustella, niin on ihan turha uhrautua "en kyllä enää ikinä vaivaa lapsiani ". Eihän sellainen äiti kuittaa lasten keskusteluyrityksiä hömpötyksinä ja kieltäydy muistelemasta menneitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä etten koskaan ole tajunnut miten rasittavaa on lapsista jos heiltä pyytää apua tietokone/verkko/digi - asioissa.
Nyt kun lukee miten viiskymppiset ovat siitä raivoisssaan oivalsin asian, äitien pitää osata, olla viisaita, helliä, lempeitä vaikka se tohtoriksi väitellyt lapsukainen kiukuttelee.Onneksi en ole paljon apua tarvinnut, pojat nuorempina ennen avioitumista kyllä rassasivat meidänkin laitteita.
Ehkä en vaivaa heitä sitäkään vähää enää luettuani tämän viiskymppisten vihan äitejään kohtaan. Vaikkei se nyt minuun niin kolahdakaan, aika tasapainoisilta lapset vaikuttavat, onnistuneet avioliitot ja mukavat lapset. ( Mummoaan viisaampia).
Joku kulkee laittamassa alanuolia kaikkien vanhempien ihmisten kommentteihin.
Joillekin ei ole kuin yksi totuus, se oma: minä väärinkohdeltu 70- luvun lapsi.Tuo marttyyriksi heittäytyminen ärsyttää ja varsinkin, kun aihe ei kosketa kirjoittajaa yhtään.
Ei kosketa äitinä, joka syntynyt 40- luvulla, jonka lapset 70- lukulaisia? Ettekö te juuri meitä soimaa ja vieritä kaikista aikuiselämännekin hankaluuksista meitä äitejä? Että mutsit hiljaa kun teiniks jääny valittaa.
Vähättelysi ei auta minua, lapsena traumatisoitunutta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä etten koskaan ole tajunnut miten rasittavaa on lapsista jos heiltä pyytää apua tietokone/verkko/digi - asioissa.
Nyt kun lukee miten viiskymppiset ovat siitä raivoisssaan oivalsin asian, äitien pitää osata, olla viisaita, helliä, lempeitä vaikka se tohtoriksi väitellyt lapsukainen kiukuttelee.Onneksi en ole paljon apua tarvinnut, pojat nuorempina ennen avioitumista kyllä rassasivat meidänkin laitteita.
Ehkä en vaivaa heitä sitäkään vähää enää luettuani tämän viiskymppisten vihan äitejään kohtaan. Vaikkei se nyt minuun niin kolahdakaan, aika tasapainoisilta lapset vaikuttavat, onnistuneet avioliitot ja mukavat lapset. ( Mummoaan viisaampia).
Joku kulkee laittamassa alanuolia kaikkien vanhempien ihmisten kommentteihin.
Joillekin ei ole kuin yksi totuus, se oma: minä väärinkohdeltu 70- luvun lapsi.Tuo marttyyriksi heittäytyminen ärsyttää ja varsinkin, kun aihe ei kosketa kirjoittajaa yhtään.
Ei kosketa äitinä, joka syntynyt 40- luvulla, jonka lapset 70- lukulaisia? Ettekö te juuri meitä soimaa ja vieritä kaikista aikuiselämännekin hankaluuksista meitä äitejä? Että mutsit hiljaa kun teiniks jääny valittaa.
Äitini pahoinpiteli minua, kun olin lapsi. En voi ymmärtää sitä, enkä tule ikinä hyväksymään hänen tekojaan. Voit jatkaa uhriutumistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä etten koskaan ole tajunnut miten rasittavaa on lapsista jos heiltä pyytää apua tietokone/verkko/digi - asioissa.
Nyt kun lukee miten viiskymppiset ovat siitä raivoisssaan oivalsin asian, äitien pitää osata, olla viisaita, helliä, lempeitä vaikka se tohtoriksi väitellyt lapsukainen kiukuttelee.Onneksi en ole paljon apua tarvinnut, pojat nuorempina ennen avioitumista kyllä rassasivat meidänkin laitteita.
Ehkä en vaivaa heitä sitäkään vähää enää luettuani tämän viiskymppisten vihan äitejään kohtaan. Vaikkei se nyt minuun niin kolahdakaan, aika tasapainoisilta lapset vaikuttavat, onnistuneet avioliitot ja mukavat lapset. ( Mummoaan viisaampia).
Joku kulkee laittamassa alanuolia kaikkien vanhempien ihmisten kommentteihin.
Joillekin ei ole kuin yksi totuus, se oma: minä väärinkohdeltu 70- luvun lapsi.Tuo marttyyriksi heittäytyminen ärsyttää ja varsinkin, kun aihe ei kosketa kirjoittajaa yhtään.
Ei kosketa äitinä, joka syntynyt 40- luvulla, jonka lapset 70- lukulaisia? Ettekö te juuri meitä soimaa ja vieritä kaikista aikuiselämännekin hankaluuksista meitä äitejä? Että mutsit hiljaa kun teiniks jääny valittaa.
"Että mutsit hiljaa kun teiniks jääny valittaa" tulee tänne kirjailemaan mutsi, joka on lukuisten aikalaistensa tavoin jäänyt teiniksi.
Pari sivua sitten joku kirjoitti tämän 9-vuotisen ketjun kenties kirkkaimman oivalluksen: nämä äidit eivät muutu koskaan eivätkä kasva aikuisiksi. 40-lukulainen lällättää kuin keskenkasvuinen teini eikä muka ymmärrä mistä täällä on kirjoitettu vuosikaudet.
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Eräs nainen kirjoitti:
Minä olen 40-luvulla syntynyt ja minulla on neljä 70-luvulla syntynyttä lasta, poikia ja tyttäriä. En ymmärrä, että minun ikäiseni äidit käyttäytyvät noin. Oma äitinikään ei käyttäytynyt niin. Minulla oli tiedossa, että kuukautiset alkavat n. 16-vuotiaana. Tietenkin annoin rahaa lapsilleni, kun tällaiset asiat tulivat esille. Emme olleet rikkaita, mutta tarpeelliset lapsille hankimme. Mutta jos he halusivat tietokoneen tai jotain muuta siihen aikaan kallista, he joutuivat säästämään viikkorahansa siihen. Ehkä siksi he menivät niin aikaisin kesätöihin kuin mahdollista. Pojat jo 13-14 -vuotiaina ja tytöt vähän myöhemmin. Sellaista meillä, mutta jokainen perhe on erilainen.
Tajuat kyllä ihan itsekin, että jos vasta 16-vuotiaille lapsillesi olet alkanut antaa rahaa kuukautisia varten, niin he ovat siihen mennessä ehtineet jo kolmesta viiteen vuotta elää niiden kuukautistensa kanssa ihan ilman suojia.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Varmasti vaikka ja mitä, ei ole helppoa tyttären kanssa ollut ja selkeiltä ylilyönneiltä (molemmin puolin) ei olla vältytty. Siksipä olemme menossa terapiaan, jotta näitä ei tarvitsisi lapsen aikuisena kantaa. Omalla kohdallani vanhemmiltani sain selkään ja täysi-ikäistyttyäni sata metriä etumatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Se on minunkin mielestäni todella mielenkiintoista, odotan sitä. Ainakaan en halveksuen kutsu häntä valittajaksi, jos hän tulee kertomaan minusta samanlaisia kauhutarinoita kuin valtaosa tämän ketjun kirjoittajista.
Syyttäkää nyt jokainen 70-luvulla syntynyt kaltoinkohdeltu niitä omia äitejänne älkääkä noita samanikäisiä tuntemattomia mummoja, jotka tänne tulevat puolustelemaan.
Ja te mummot, lopettakaa keskustelun hämmentäminen "en minä ainakaan"-vastauksillanne.
Ihan naurettavaa kinaa ventovieraiden ihmisten välillä.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Tänne kirjoittavat ovat havahtuneet epäterveeseen käytökseen, joten eivät he toista sitä enää itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai pitää muistaa, että 70-lukulaisten äidin olivat syntyneet 40-luvulla ja kokeneet sodan lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Ja taas heidän äidit, 1800- luvun lopulla j.n.e. Sieltä ne äitien opit siirtyvät vuosisatojen takaa aina meille seuraaville, joiden tehtävänä on tajuta, miten asioita hoitaa oikein omien lastensa kanssa.
Sinulla on nyt laskutavassa vikaa. Olen syntynyt v. 1979, äitini on syntynyt 1950-luvun lopussa ja mummoni 1930-luvulla. Eli eivät vanhempani mitään sota-aikaa ole kokeneet.
Muutoin hyvin samanlaiset kokemukset itsellä kuin niin monella muullakin tässä ketjussa.
Kyllähän me 40- lukulaiset synnyimme sodan jälkeenkin vielä oleviin puutevuosiin ja säännöstelyihin. Muistan kahvikupongit hyvin.
Isät tulivat sodasta, kuka missäkin kunnossa. Anoppini sanoi apen vielä 20 vuotta sodan jälkeen nähneen painajaisia ja huutaneen jotain hätähuutoja. Lapsilleen ei puhunut sodasta koskaan - ei koskaan. Se oli vaiettu viiden vuoden aika .Olen syntynyt 1946, kuopukseni on nyt 38. Esikoisen viiskymppiset on juhlittu.
Eli käyttäydyitte lapsianne kohtaan kylmästi, tunteettomati ja halveksuen, koska teillä oli vaikea lapsuus ja koska lapsenne olivat vaativia ja mistään mitään ymmärtämättömiä. Ollaan taas asioiden ytimessä.
Jaa. Sieltä tuli taas naistenlehtipsykologiaa.
Kysy lapsiltani miten heitä halveksittiin. Pidettäiskö keskustelu jotenkin tasapainoisella tasolla, tietenkään ei pitäisi edes kierroksillä käyville vastailla.
Miten 70-luvun lapsia halveksittiin? Oletko lukenut tätä ketjua, johon kirjoitat omaa näkemystäsi keskusteltavasta asiasta? Sinulla on valtava kielto päällä, jos et sitä tässä näe.
Voitkohan oikein hyvin? Miksi minä olisin halveksinut lapsiani silloin tai nyt? Siis olen 40- luvulla syntynyt ja lapseni 70-luvulla.
Nyt en oikkeen ymmärrä, menee jutut liian ulalle.
Gaslighting...
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä 20-30 vuoden päästä näiden valittajien tyttäret kirjoittavat äideistään.
Minulla ei ole tyttöjä vaan poikia, mutta olen heille sanonut jo pitkään, että jos heitä vaivaa joku asia lapsuudesta, niin siitä voi kysyä. Olen muistellut heidän kanssaan mukavia muistoja. Joistakin jutuista olen selittänyt, miksi niin on käynyt ja miksi toimin kuten toimin. En ole sanonut heille, että minua ei kiinnosta tonkia vanhoja asioita. Vaikea siinä on keskustella, kun toinen kieltäytyy puhumasta.
Keskustelenko nyt oikeesti aikuisten kanssa? Jos muistelen 40- lukua se ei tarkoita ettenkö keskikokoisessa kaupungissa kaksvitosena olisi ollut ajan tasalla?
Vsrmaan nyt kirjoitan liian vaikeita, kuitenkin me maalta tulleet omilla isoilla pihoilla leikkineet jouduimme omamme kasvattamaan toisenlaisessa ympäristössä. Naapurin "kakaroiden" keskellä, leikkikentillä.
Esim. Tommoset syntymäpäivien vietot tuli tutuksi vasta esikoisen tullessa esikouluikään. Silloin niitä kaverisynttäreitä alkoi jotkut pitää.