Lue keskustelun säännöt.
Jälkiruualla kiristäminen päiväkodissa.
05.02.2008 |
Tyttömme 4-v. ei suostu syömään hernekeittoa vaan kammoaa sitä yli kaiken. Tänään hän oli kuitenkin suostunut maistamaan sitä lusikallisen päiväkodissa, mutta koska ei ollut syönyt sitä enempää hän oli saanut syödä laskiaispullastaan vain puolet. :(
Kyllä mä ymmärrän sen periaatteen ettei herkkuja saa jos ei syö ruokaakaan, mutta jotenkin tuli surku tytön puolesta kun kyseessä oli kerran vuodessa saatavasta laskiaispullasta ja tytön suuresti kavahtamasta hernekeitosta. Musta se on jo suuri edistysaskel että tyttö suostui maistamaan keittoa.
Mielipiteitä, pitääkö periaatteista pitää joka tilanteessa kiinni vai voisiko esim. em. tilanteessa voinut antaa armon käydä oikeudesta ja antaa tytön syödä koko pulla?
Kommentit (52)
Aivan oikein on tarhassa toimittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kesäkeittoa en olisi lapsena saanut kurkustani alas vaikka kuinka olisi uhkailtu jälkiruoan menetyksellä.
ruoka tuntui niin kamalalta suussa. Useimmat ruuat. Sen takia on mielestäni väärin pakottaa syömään lapsia. Olihan se hienoa että tyttö maistoi ruokaa, sekin voi olla tosi vaikeaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälkiruokaa saa jos syö pääruokaa. Jos yhden lapsen kohdalla tästä joustetaan laskiaispullan kohdalla niin kyllä ne muutkin lapset kohta keksii jonkun syyn miksi heidänkin kohdallaan pitää joustaa. No kun mä saan lettuja niin harvoin kun äiti ei koskaan tee...
Jokaisella on jokin ruoka, joka ei millään maistu. Jos se on ainoa ruoka, jota on tarjolla, lapsi jää sekä nälkäiseksi että pahalle mielelle kun muut saavat jälkiruokansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että sinua harmittaa oman kullannuppusi puolesta, mutta ajattele asiaa niin, että jokaisella lapsella on varmaan oma inhokkiruokansa. Ei ole mitään perusteita antaa erivapauksia sille, joka ei satu yhtään tykkäämään hernekeitosta/ maksalaatikosta/ kaalilaatikosta. Aina saisi olla selittelemässä, että " Kun XX ei nyt ollenkaan voi syödä tätä, niin hänen ei tarvitse, mutta teidän muiden kyllä täytyy syödä."
Lapsi voi ihan itse miettiä kumpi painaa vaakakupissa enemmän: pääruoan pahuus tai paha mieli jälkiruoan menettämisestä ja tehdä sitten päätöksensä syödä vaiko ei.
7.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Lapsi voi ihan itse miettiä kumpi painaa vaakakupissa enemmän: pääruoan pahuus tai paha mieli jälkiruoan menettämisestä ja tehdä sitten päätöksensä syödä vaiko ei.7.
Sitten äiti on niin ylpeä jälkikasvustaan että palkitsee jälkiruoalla, vaikka ei se kesäkeitto tuon jälkeenkään varmasti maistuisi. Mitähän tuollainen periaate kotioloissa pelvelee? Isossa hoitoryhmässä ehdottomuuden ymmärrän paremmin.
Jos joku oikeasti aina laattaisi jonkun ruoan jälkeen niin se jäisi varmasti vähitellen pois perheen ruokalistalta.
Jälkiruokaa meillä sitä paitsi on niin harvoin muutenkin että jos lapset eivät kohtuuttomasti kärsi siitä että jälkiruokaa ei ollut tarjolla maanantaina ja tiistaina kun oli makaronilaatikkoa niin ehkä he eivät saa ikuisia traumoja siitäkään että eivät saa jälkiruokaa hernekeittopäivänä jos jättävät sen syömättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea vaan kasvatuksellenne...
Suhteellisen harvassa ovat ne ruoalla temppuilijat, joilta tulee oksennus hernekeitosta tai muusta ikävästä ruoasta, useammin kyse on vaan siitä ettei malttaisi syödä kun tietää että on hyvää jälkiruokaa tiedossa.
Vierailija:
Onnea vaan kasvatuksellenne...Suhteellisen harvassa ovat ne ruoalla temppuilijat, joilta tulee oksennus hernekeitosta tai muusta ikävästä ruoasta, useammin kyse on vaan siitä ettei malttaisi syödä kun tietää että on hyvää jälkiruokaa tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ronkeleita mussukoita äiteineen kyllä riittää....
Päiväkoti toimi aivan oikein!
Eli kohta moni muukin jättää syömättä pääruuan ja syö aina vaan pelkkää jälkiruokaa. Mutta periaatteessa omasta mielestäni on hyvä tilanne, jos lapsi on edes maistanut tai muutaman lusikallisen syönyt ruokaa, josta ei pidä, kyllä se jälkiruoka kuuluisi palkinnoksi siitä. Lapsen mielestä joku ruoka voi oikeasti maistua pahalta, uusiin makuihin tottuu pikku hiljaa!
Ja olen muuten lto =)
Päiväkodissa on tosiaan se juttu, että pian muutkin keksivät, että saava jälkiruokaa, vaikka eivät pääruokaa söisikään. Jos tyttö sai kuitenkin puolikkaan pullan (muistanko ja tajusinko oikein), niin musta se on ihan OK.
Meidän 5-v poika ei ole koskaan suostunut syömään hernekeittoa. En sitä enää ole kyllä moneen vuoteen yrittänyt edes tarjota, vaan syön noi kerran vuodessa itse ja teen lapsille muuta ruokaa. Jos meillä kotona sattuu olemaan samalla aterialla sellaista ruokaa, mistä poika ei tykkää sekä jäkiruokaa, annan vähän jälkiruokaa, jos syö vähän (muutaman lusikallisen) pääruokaa ensin. Mutta jos syö vaan pari lusikallista, en antaisi koko annosta jälkiruokaa.
Tyttö on perheemme kuopus ja isommat lapset ovat 9- ja 11-vuotiaita. Olin isompien ollessa pieniä tosi tiukka em. kaltaisissa säännöissä ja nuoremman kanssa käytiin kunnon taistelut erään ruoka-aineen kanssa, hän ei vain suostunut syömään sitä vaikka mikä olisi ollut. Myöhemmin hänelle tehtiin allergiatestit ja hän sai todella voimakkaat reaktiot kyseistä ruoka-aineesta. (Oli muuten tyttö onnellinen kun tajusi ettei enää kukaan voi painostaa syömään sitä.) Kummatkin isommat lapsemme ovat allergisia myös herneille joten meillä ei ole kotona koskaan hernekeittoa ruokana.
Mullakin on yksi ruoka jota en oikein voi syödä, se pistää vastaan jostain syystä ihan ylivoimaisen paljon. (En muuten ole ronkeli ruuan kanssa ja olen kaikkiruokainen, en tiedä mistä tämä oma kammoni juontaa juurensa.) Koska mulla on itselläni tämä kammoruoka niin jotenkin pystyn asettumaan tässä asiassa tyttäreni asemaan.
Kai mä olen myös pehmentynyt äitiysvuosieni varrella ja annan joskus armon käydä oikeudesta joissain tilanteissa. Esikoisemme on paljon ohjausta ja tukea tarvitseva lapsi ja olemme kulkeneet hänen kanssaan vuosia kivikkoista ja vaikeaa tietä, on ollut pakko oppia joustavaksi monien asioiden suhteen, ja nämä ruokajutut ovat yksi niistä. Eli elämämme on aikamoista tasapainottelua joustavuuden ja joustamattomuuden välillä monissa asioissa.
Kaipa tuo tyttö joskus oppii syömään hernekeittoakin, kun tarpeeksi monta kertaa sitä maistaa. Muistui tuossa mieleen että onhan hän syönyt kerran aikaisemminkin päiväkodissa hernekeittoa ja kotimatkalla käytiin seuraavanlainen keskustelu:
minä: Oliko hernekeitto hyvää?
tyttö: Joo, mutta mä en tykänny niistä herneistä enkä kyllä niistä kinkuistakaan.
minä: Mitäs siinä nyt sitten jää enää jäljelle?
tyttö: No se LIEMI.
En sitten enää saanut mitään vastatuksi. :D
Terveisin aapee
...jälkkäriksi olisi ollut tarjolla eskimo-puikkoja. Siinä sitten istumaan - tunti, pari. Kiristystä, maanittelua, uhkailua ja painostusta, mutta enpähän syönyt kun oli niin pahaa. Vaistosin tädin stressin syömättömyyteni vuoksi. Vastuuhan syömisestä on hoitajalla, joten ymmärrystä sinne tarhan suuntaan.
Nykyisellään en osaa kuvitella ruokalajia, jota en voisi syödä. Tykkään jopa useimmista lapsuusajan inhokeista. En koe oppineeni kaiken syömistä lapsena. Onneksi ei ehkä jäänyt traumoja.
2-vuotias poikani oli tipahtaa tuolilta ku sai elämänsä ensimmäisen lusikallisen hernerokkaa suuhunsa. Osaisikohan poika 20:n vuoden kuluttua syödä hernesoppaa jos olisin pakottanut hänet syömään? Tarviiko osata? Mielestäni syömään oppii monipuolisesti kun iän myötä makuaisti vähän turtuu. Vanhempien esimerkkiä ei sovi unohtaa.
Se on näläkä, mikä pakottaa syömään.
ap