Onko yli 7000€/kk liksat uusia urbaanipalstalegendoja vai oikeasti pk-seudulla yleisia aketeemisen asiantuntijan/keskijohdon palkkoja?
Täällä monessa gallupissa on ollut iso liuta näitä isotuloisia, mutta välillä mietityttää onko edes puolet vastaajista todella aitoja.... Omissa työpaikkahauissa on nykyistä selkeästi korkeammat palkkapyynnöt aina ammuttu alas ( ja pyyntö on ollut alle 6000¿/kk), joten joko olen liian helposti huijattavissa työnantajien jutuissa tai sitten täällä todella isotuloiset on harvinaisen äänekkäitä. En väitä etteikö joku voisi tienata yli 7000¿/kk, mutta taitaa olla oikeasti todella harvinaista
Kommentit (48)
En kylläkään tällä hetkellä. Toisaalta olen onnellisempi nyt työssäni, jossa tienaan 3500 euroa kuussa kuin aikana, jolloin tienasin 7000 ja risat. Työ oli pakkotahtista, epämielekästä. Ainoa hyöty oli, että jäi asuntoa varten säästöön.
mutta silloin se yleensä tarkoittaa jatkuvaa työntekoa ilman lomaa.
Jos siis rikastua haluaa, niin suosittelen sijoittamista. Tosin tyhjästä sitäkään on paha aloittaa. Itse olin aikaisemmin niin -suoraan sanoen- tyhmä, etten ollut kiinnostunut minkäänlaisesta sijoittamisesta, ehkäpä oli tiedon puutetta, mutta sitten tapasin mieheni, joka oli nuoresta iästä huolimatta ehtinyt sijoittaa kaikki säästönsä, nyt meillä on 25-vuotiaina velaton kämppä Espoossa.. (arvo n. 250 000e)
Palkasta valitettavasti verottaja syö niin paljon, ettei mikään palkka nettona tunnu suurelta..
että ansaitsee palkakseen yli 7000 e kuussa? Tämä on mua aina ihmetyttänyt. (kieli poskessa...)
Esim. myyjä tekee 200k¿ tai isomman diilin kerran viikossa tai edes kuukaudessa, niin kyllä hän on silloin yli 7000¿/kk arvoinen yritykselle
Jos mieheni hoitelee harva se päivä miljoonaluokan diilejä, niin kyllä hemmetissä hän siitä ansaitsee vähän enemmän palkkaa kuin joku kaupan kanssa. Kyse on kuitenkin kansantaloudellisesti erittäin merkittävästä toiminnasta!
t. se jonka mies tienaa 9000e/kk + osingot
t. palkkatilastoja työkseen rustaileva
kitkuttelee huonolla palkalla hirveällä työmäärällä. Kokemusta on.
Joten kyllä sellaisia palkkoja saadaan, mutta ei se kovin yleistä ole.