Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.
19.04.2014 |
Tuli mieleen eilisestä lapsettomuus keskustelusta kun jotkut vertasivat lapsettomuutta muihin asioihin ja ihmettelivät sen rankkuutta,niin omasta puolestani voin sanoa että olen kokenut mm. rankan koulukiusaamisen lapsena ja aika pahaa perheväkivaltaa. Olin ihan mustelmilla ja juoksin isääni karkuun. Olen ollut työpaikkakiusattu, minulla on ollut terveyden kanssa harmia mm. löydetty kasvain, entinen seurustelusuhteeni oli väkivaltainen... Olen kokenut myös yhden luomuraskauden joka päättyi keskenmenoon.
Kaikista näistä vastoinkäymisistä huolimatta lapsettomuus nykyisessä suhteessa on ollut rankin. Varmasti senkin takia että lääkärit antoivat meille niin hyvät ennusteet, mutta lasta ei kuitenkaan tullut. Lapsettomuus syö hitaasti, vuosi vuodelta.
Kun olin teini, epäiltiin hetken aikaa että olin raskaana. Vanhemmat sanoi että se on sitten abortti jos olen. Muistan miten itkin ja pelkäsin. Onneksi en kuitenkaan aborttia joutunut kokemaan kun en ollutkaan.
Luomuraskaus oli iloinen yllätys, mutta 8. raskausviikolla päättyi. Keskenmeno oli todella rankka paikka, mutta selvisin siitä todella nopeasti.
Vaikka olen joutunut pelkäämään aborttia ja kokemaan yhden keskenmenon, niin se lapsettomuus on näitäkin raskaampi asia minulle. Ihmiset ei vaan ymmärrä, että vaikka mitä kokisi niin lapsettomuus on jotain sellaista että se syövyttää sisältä pikku hiljaa. Vaikka eläisit muuten juuri sitä elämää mitä haluat, matkustelisit, tapaisit uusia ihmisiä, harrastaisit, panostaisit parisuhteeseen...
Kyllä se omalla tavallaan on kipein asia. Jos joku kohtelee sinua huonosti niin pääset aina karkuun. Mutta lapsettomuutta et pääse.
Kommentit (334)
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 08:05"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:09"]
Omasta puolesta voin sanoa että ex-tahattomasti lapsettomat on mulkuimpia ihmisiä tuttavapiirissä mitä on. Minäminäminä minun lapset ja lemmikit....
[/quote]
Aikamoista yleistämistä. Tuskin edes moniakaan sellaisia tunnet. Useimmat ei edes kerro kuin läheisimmilleen.
[/quote]Lapsettomuus on erittäin kipeä asia, ei sitä huudella turuilla ei toreilla. Mille ei voi mitään niin elämän täytyy jatkua ja nauttia nistä asioista mistä voi.
[/quote]
Ja sitten kun siitä ei kerrota kenellekään, niin suututaan normaalista keskustelusta työpaikan kahvipöydässä tai sukujuhlissa.
Lapsista puhuminen on aivan samanlaista kuin puhuisi auton öljyn vaihtamisesta tai siivoamisesta tai siitä, millaisesta ruoasta pitää tai minne tykkää matkustaa talvisin. Oikeasti, lapset on elämän tavallisin asia suurimmalle osalle maailman kansalaisista, ja se että heistä pitäisi olla hiljaa on kohtuuton pyyntö. Kohtuutonta on pyytää toista peittämään vauvamahansa tai olemaan jopa tulematta jonnekin paikalle siksi, että hänen raskautensa loukkaa jotakin toista.
Kyselyt on erikseen, mutta jos kahvipöydässä kaikilla muilla on lapsia paitsi sillä yhdellä, niin ei se "koska teille tulee lapsia" kysymys ole mikään henkilökohtainen loukkaus ja osoitus jostain huonommuudesta. EI OLE!
Koittakaa nyt vain mukautua elämään tässä maailmassa, jossa teidän surunne on jotain hyvin, hyvin pientä. Muutaman sadan lapsettomuus ei kaada maailmaa, eikä esimerkiksi lapsettomuushoidot ole elintärkeitä (hoideta sairautta tai estetä ihmistä kuolemasta). Alapeukuttakaa miten paljon tahansa, mutta mikään ei muuta sitä faktaa että maailma tulee pyörimään näin ja se, että me muut emme muuta elämäämme teidän pillin mukaan ei ole sama asia kuin empatian puute.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
157, tuolle tarkkuustasolle ei ihan varmasti ole tarpeen mennä. Et kai nyt vain halua ymmärtää tahallasi väärin.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:04"]"Lasta yrittävistä noin 10–15 prosentilla on vaikeuksia tulla raskaaksi, silloin kun haluavat. Jos molemmat osapuolet kuitenkin ovat terveitä, vuoden yrittämisen jälkeen 80–90 prosenttia onnistuu tulemaan raskaaksi. Kahden vuoden yrittämisen jälkeen luku on jo noin 95 prosenttia. Kaikista lasta yrittävistä pariskunnista vain 4-7 prosenttia eivät onnistu saamaan lasta yhdessä." Näillä lopuillakin on vielä mahdollisuus käyttää lahjoitettua munasolua ja/tai spermaa tai adoptoida. Eli loppujen lopuksi lapsettomiksi jääviä on aika vähän, Hyvä niin. Se mitä en ymmärrä on, ettei asiasta pysty puhumaan ja sitä, ettei sitä pysty käsittelemään niin, ettei se invalidisoi kaikkea muuta elämää. Jotenkin vaikuttaa siltä, etteivät kaikki tänne kirjoittaneet edes halua sitä vaan mieluummin menevät työpaikan vessaan itkemään. Haluaisin tietää, mikä saa ihmisen kiduttamaan itseään tällä tavoin? Jaettu murhe helpottaa elämää. Kaikki ihmiset ovat jollain tavalla vajavaisia, kuitenkin.
[/quote]
Eli sun mielestä on ok, että kahvipöydässä keskustelisin siitä, että mieheni on nk "tuhkamuna"?
Keskustellaanko sitten myös erektiovaikeuksista ja huonoista munasoluista?
Maailmassa on vaan niin järkyttävän ilkeitä ihmisiä, että jos näinkin henkilökohtaisia asioita kertoo julkisesti, tulee niistä osalle ihmisistä vitsailun aihe
Järkevä asiallinen keskustelu onnistuu varmaan aika harvoin oman lähipiirin ulkopuolella
Itse en voi tietää miltä lapsettomuus tuntuu kun todella haluaa lapsen. Mutta kyllä minä voin huvinkin uskoa, että se voi olla rankin asia toiselle ihmiselle.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 08:31"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 08:05"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:09"]
Omasta puolesta voin sanoa että ex-tahattomasti lapsettomat on mulkuimpia ihmisiä tuttavapiirissä mitä on. Minäminäminä minun lapset ja lemmikit....
[/quote]
Aikamoista yleistämistä. Tuskin edes moniakaan sellaisia tunnet. Useimmat ei edes kerro kuin läheisimmilleen.
[/quote]Lapsettomuus on erittäin kipeä asia, ei sitä huudella turuilla ei toreilla. Mille ei voi mitään niin elämän täytyy jatkua ja nauttia nistä asioista mistä voi.
[/quote]
Ja sitten kun siitä ei kerrota kenellekään, niin suututaan normaalista keskustelusta työpaikan kahvipöydässä tai sukujuhlissa.
Lapsista puhuminen on aivan samanlaista kuin puhuisi auton öljyn vaihtamisesta tai siivoamisesta tai siitä, millaisesta ruoasta pitää tai minne tykkää matkustaa talvisin. Oikeasti, lapset on elämän tavallisin asia suurimmalle osalle maailman kansalaisista, ja se että heistä pitäisi olla hiljaa on kohtuuton pyyntö. Kohtuutonta on pyytää toista peittämään vauvamahansa tai olemaan jopa tulematta jonnekin paikalle siksi, että hänen raskautensa loukkaa jotakin toista.
Kyselyt on erikseen, mutta jos kahvipöydässä kaikilla muilla on lapsia paitsi sillä yhdellä, niin ei se "koska teille tulee lapsia" kysymys ole mikään henkilökohtainen loukkaus ja osoitus jostain huonommuudesta. EI OLE!
Koittakaa nyt vain mukautua elämään tässä maailmassa, jossa teidän surunne on jotain hyvin, hyvin pientä. Muutaman sadan lapsettomuus ei kaada maailmaa, eikä esimerkiksi lapsettomuushoidot ole elintärkeitä (hoideta sairautta tai estetä ihmistä kuolemasta). Alapeukuttakaa miten paljon tahansa, mutta mikään ei muuta sitä faktaa että maailma tulee pyörimään näin ja se, että me muut emme muuta elämäämme teidän pillin mukaan ei ole sama asia kuin empatian puute.
[/quote]
Onpas, se on nimenomaan empatian puutetta.
Vauvamasun peittäminen - tms kommentit ovat ylilyöntejä. Mutta jatkuva utelu esim on epäkohteliasta. Ja kahvipöydässä voi ihan oikeasti keskustella jostain muustakin kuin lapsista. Itse yritän olla puhumasta liikaa lapsista ihmisten keskuudessa, joilla ei ole lapsia tai lapset ovat jo selvästi vanhempia kuin omani.
Itse olen saanut yhden hoidoilla ja yhden luomusti. Empatiaa löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
170, kuten 157, varmasti tuhkamunatasolle ei ole mitään tarvetta mennä. Normaalit ihmiset eivät tarvitse yksityiskohtaista tirkistelytietoa ymmärtääkseen ja sympatiseeratakseen kanssaeläjää, jolla on vastoinkäymisiä. Itse kyllä puhun muille varsin ikävistäkin tapahtumista jollain tasolla, siksi että muidenkin on hyvä tietää jos itselle tulee vastaan jotain samanlaista, tai siksi jos sillä on vaikutusta työsuoritukseen.... Kukaan ei ole vitsaillut eikä nauranut päin naamaa, ja jos joku selän takana nauraakin niin mitä se minua haittaa, koska en siitä mitään tiedä.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:57"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:30"]Musta jotenkin tuntuu, että yksi ja sama tyyppi kirjoittaa täällä näitä hirveän ilkeitä kommentteja lapsettomille ja peukuttaa alaspäin heidän juttujaan ja ylöspäin omiaan. Näin ainakin haluan uskoa. Eihän suomalaiset naiset muuten voi olla näin kylmiä ja suoraan sanottuna tyhmiä? Pakko sen on olla yksi häiriintynyt henkilö. Kenties joku, jolta on omat lapset huostaanotettu? Tai joku, joka ei pidä lapsista ja jaksa omaa arkeaan lapsiensa kanssa?
Jokainen äiti voi kuvitella miltä tuntuisi kun omat lapset otettaisiin äkkiä pois, olisikin elämä ilman omia rakkaita lapsia. Siltä lapsettomuus tuntuu. Elämän kenties suurin rakkaus otetaan pois. Järkyttävän suuri menetys se on. Vai pystyttekö siihen äidit? Vai ajatteletteko, minulla ON mitäs muista. Valitettavan yleinen asenne muillakin elämänalueilla nykyään.
[/quote] kyllä ymmärtäisivät sitten, kunpari lasta kuilisi. Alkaisi löytyä empatiaa lapsettomia kohtaan.
[/quote]
Minun elämäni suurin tragedia on ollut se, kun minut syrjäytetttiin presidentin virasta, mitä minulla ei ole koskaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 08:31"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 08:05"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:09"]
Omasta puolesta voin sanoa että ex-tahattomasti lapsettomat on mulkuimpia ihmisiä tuttavapiirissä mitä on. Minäminäminä minun lapset ja lemmikit....
[/quote]
Aikamoista yleistämistä. Tuskin edes moniakaan sellaisia tunnet. Useimmat ei edes kerro kuin läheisimmilleen.
[/quote]Lapsettomuus on erittäin kipeä asia, ei sitä huudella turuilla ei toreilla. Mille ei voi mitään niin elämän täytyy jatkua ja nauttia nistä asioista mistä voi.
[/quote]
Ja sitten kun siitä ei kerrota kenellekään, niin suututaan normaalista keskustelusta työpaikan kahvipöydässä tai sukujuhlissa.
Lapsista puhuminen on aivan samanlaista kuin puhuisi auton öljyn vaihtamisesta tai siivoamisesta tai siitä, millaisesta ruoasta pitää tai minne tykkää matkustaa talvisin. Oikeasti, lapset on elämän tavallisin asia suurimmalle osalle maailman kansalaisista, ja se että heistä pitäisi olla hiljaa on kohtuuton pyyntö. Kohtuutonta on pyytää toista peittämään vauvamahansa tai olemaan jopa tulematta jonnekin paikalle siksi, että hänen raskautensa loukkaa jotakin toista.
Kyselyt on erikseen, mutta jos kahvipöydässä kaikilla muilla on lapsia paitsi sillä yhdellä, niin ei se "koska teille tulee lapsia" kysymys ole mikään henkilökohtainen loukkaus ja osoitus jostain huonommuudesta. EI OLE!
Koittakaa nyt vain mukautua elämään tässä maailmassa, jossa teidän surunne on jotain hyvin, hyvin pientä. Muutaman sadan lapsettomuus ei kaada maailmaa, eikä esimerkiksi lapsettomuushoidot ole elintärkeitä (hoideta sairautta tai estetä ihmistä kuolemasta). Alapeukuttakaa miten paljon tahansa, mutta mikään ei muuta sitä faktaa että maailma tulee pyörimään näin ja se, että me muut emme muuta elämäämme teidän pillin mukaan ei ole sama asia kuin empatian puute.
[/quote]
Kyllä se vaan on. Oikea tapa on olla kysymättä. Jos kahvipöydässä neljä puhuu lapsistaan ja yksi on hiljaa, niin fiksu ihminen tajuaa olla kyselemättä siltä yhdeltä mitään lapsista. Kai sen järki sanoo, että jos se ei ala puhua lapsistaan, sillä ei niitä ole tai se ei jostain muusta syystä halua puhua niistä, esim. kuolema, vakava sairaus, lapsi vaikeuksissa tms. Antakaa sen olla hiljaa, kyllä se sitten taas osallistuu kun puheenaihe vaihtuu.
Paljon voimia sinulle. Toivon sinulle parempaa loppu elämää. Itse vaikkakin vain 10 kk yritettiin, ymmärrän. Pelotti ja ahdisti, ettemme koskaan saa lasta. Nyt tuolla kolmekuinen poika tuhisee omassa sängyssä ja on todella rakastettu ja arvostettu. Jos sinkin vanhemmat olis sua joutunut odottaan ja kaipaan ni en usko, että sua ois kaltoin kohdeltu. Samalla kun lapsettomuus ahdistaa, se myös kasvattaa susta rakastavampaa ja arvostavampaa vanhempaa. Ja oli itsellekin helppoa, kun ei väsymys haittaa tätä pikkuvauva arkea, kun on niin kiitollinen lapsestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.06.2014 klo 21:24"]
Ymmärrän, neljä vuotta ilman ehkäsyä menty ja yksi raskaus joka sekin päättyi keskenmenoon 13 raskausviikolla.. Noh, tutkimuksissa ei ole käyty. Onhan lapsi tietenkin toivottu vaikka tulisikin mutta yrittämällä ei yritetä.
Toivottavasti en lapsettomaksi jää, kyllä se kuitenkin takaraivossa hieman painaa että mitä jos en lasta voikkaan saada...
[/quote]
No mutta eikö kannattaisi ainakin perustutkimukset käydä tekemässä? Joskus nimittäin lapsettomuuden taustalta löytyy sairaus, joka jonkun kohdalla aluksi oireileekin vain lapsettomuutena. Minulta löytyi alkututkimuksissa keliakia. Ei ilmeisesti ollut meillä kuitenkaan sitten koko syy, koska vuosi jo oikeaoppisella gluteenittomalla menty, eikä silti raskautta. Joten palataan nyt siis taas asiaan ja tutkitaan lisää, mikä voisi vielä olla pielessä.
No adoptoikaa? Alkakaa sijaisperheeksi huostaanotetuille? Adoptiovanhemmuus on aivan yhtä hyvää ja onnellista vanhemmuutta, miksei Se sitten kelpaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2014 klo 19:29"]
No adoptoikaa? Alkakaa sijaisperheeksi huostaanotetuille? Adoptiovanhemmuus on aivan yhtä hyvää ja onnellista vanhemmuutta, miksei Se sitten kelpaa?
[/quote]
Otapas kuules nyt selvää, miten "helppoa" tämä adoptiolapsen saaminen todellisuudessa on.
Ja sijaisperheen elämä ei ole samaa kuin normaalin lapsiperheen. Vai mitä, oletko itse valmis ottamaan luoksesi pahoinpidellyn lapsen, joka on täynnä traumaa ja sinun pitäisi pystyä kasvattamaan tuota kaltoikohdeltua lasta taas eheäksi?
Ei ole kuule monesta siihen hommaan, vaikka löytyisi kymmenen omaa mukulaa.
Todella ajattelemattomia ja yksikulmaisia kommentteja ystävät hyvät teiltä, joilta "ei sympatiaa heru", kuten joku kirjoittaa. "Suomen lapsettomat itkee jotain 6 kuukauden jonoa" kirjoittaja ei nyt ymmärrä alkuunkaan, että lapsettomuus on usein VUOSIA ja VUOSIKYMMENIÄ kestävää odotusta, ovulaatiotikuttelua, hormonihoitoja, endometrioosikipuja, keskenmenoja, epävarmuutta, adoptiojonoa, sosiaalityöntekijän "tarkastuksia", arviointia siitä täytätkö vanhemmille asetetut standardit, adoptiolapsen odottamista, lukemattomia pettymyksiä. Epävarmoilla korteilla pelaamista. Inhottaa lukea, miten tällä palstalla yritetään laittaa ihmiset "tärkeysjärjestykseen" ja mitata sitä, kenellä on oikeus "kärsiä" ja kenellä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 12:21"]
Valitettavasti se vertaistuki on usein sellaista, joka vain pitkittää kriisiä ja pitää yllä lapsettoman ihmisen identiteettiä. Vertaistuki itsessään ei ole automaattisesti hyödyllistä. -282
Miten se kriisi sitten sinusta loppuu? Tämän haluaisin mielenkiinnolla kuulla.
Kyse on kuitenkin asiasta, jossa ei voida luovuttaa välttämättä vuosikymmeniin. Hoidot ja yritykset jatkuvat siihen asti, kunnes lääkäri toteaa seinän tulleen nyt vastaan. Itse näin ainakin olen päättänyt tehdä. En halua joutu miettimään kuusikymppisenä, että entäpä jos sittenkin olisin jatkanut hoidot loppuun, niin olisiko lopulta onnistanut.
Jos ei onnistu, niin voin ainakin sitten vanhana olla siitä levollisin mielin, että minä tein parhaani.
Hassua, miten tämä ketju löytyi tasan kaksi vuotta myöhemmin 😏
Omalla kohdalla se kriisi loppui luomuylläriin, hoitoihin ei koskaan ehditty. Nyt sitten olen pienen pojan äiti 💕
Päädyin tänne sivulle, koska lapsettomuuden tuska valtasi minut näin kesken työpäivän. Se on sellainen kipu, joka lamaannuttaa aina välillä sisältä, usein päiväksi pariksikin, ja painuu sitten taas taustalle. Mutta siellä se on, minun sisälläni.
Kukaan, joka ei ole sitä kokenut, ei voi tietää, millainen kipu se on. Ei sillä, että kipua voisi verrata. Mutta että siitä kirjoittamiseen voi vastata noin kuin täällä on vastattu. Enpä taidakaan enää haluta kirjoittaa omista tunteistani sen tarkemmin.
Ymmärrän, miksi lapsettomuuden tuskan kuuleminen voi herättää raivoa. Ja ymmärrän, miksi lapsettomuus voi olla elämän tuskallisin kokemus. Itselläni on useita lapsettomuuden kivuissa taistelevaa tuttavapariskuntaa. Ja itselläni ei ole lasta, eikä lapsettomuuden tuskaa. Johtuu ehkä siitä, ettei minulla ole puolisoa, jonka kanssa edes tehdä sitä lasta. Eikä ole työtä, jolla sitä lasta elättää. Eikä ole terveyttä, jolla sitä lasta hoitaa. Eikä ole kotia, jossa sille lapselle voisi antaa perusturvan. Eikä ole oikein mitään, mikä lapsen onnelliseen kasvuun tarvittaisiin. Miksi? Koska sairastuin fyysiseen vakavaan pitkäaikaissairauteen. Kuuntelen siis lapsettomia ystäviäni ristiriitaisin tuntein. Ollen aidosti empaattinen, sillä lapsettomuus kuulostaa tuskalliselta oikeasti. Mutta toisaalta taistelen kiukuntunteita vastaan. Se taas johtuu siitä, että koen, että jos minulla olisi varaa surra lapsettomuutta, niin olisin luksusparatiisissa! Toisaalta on surullista, että ihminen jonka elämä näyttää paratiisilta, kokee olevansa helvetissä. Sellaista elämä on, jokaisella oma tuskansa. Silti on totta, että elämme täysin eri maailmoissa. Tässä minun (ja monen muun vakavasti sairaan) maailmassa kaikki voimat menevät hengissä selviytymisessä päivästä toiseen. Suuri haaveeni on, että joskus minullakin olisi oma koti. Jos sinne vielä saisi puolison, se olisi aivan ihmeellistä. Jos lisäksi olisi perusterve eikä jatkuvasti kipeä ja hengenvaarassa, niin se se vasta jotain olisikin. Ehkä sitä sitten olisi resursseja surra sitä, ettei ole lasta. Nyt olen siitä ainoastaan ja vain iloinen. Asunnottomuuden perusteella kun lapseni voitaisiin pahimmillaan ottaa huostaan... tietäisin että hän kasvaisi kammottavan traumatisoivissa olosuhteissa, joihin en mitenkään voisi vaikuttaa... Olen siis hyvin onnellinen että olen lapseton. Ja kuuntelen empaattisesti lapsettomia upeita ystäviäni, voidakseni tukea heitä heidän taistelussaan. Niin että he joskus jaksavat hieman kuunnella minuakin, joka haaveilen kodista...pienestä murusesta heidän onneaan.
ps. En ole spurgu sillan alta. Olen yliopistokoulutettu ammattilainen, joka sairastui vakavasti.
Miten voi tuntua näin vaikealta.
En tiedä pystynkö ikinä hyväksymään sitä että olen itse pilannut oman elämäni ja ajautunut lapsettomaksi.
Luovuin lapsihaaveista puolison vuoksi.
Ensin olin nuori ja tyhmä kun tein niin. Noin kolmenkympin puolivälissä aloin miettiä asiaa ja tajusin että olen ollut täysi idiootti kun jäin suhteeseen jossa puoliso hankki ilman minun suostumusta tai edes neuvottelua vasektomian. 35-vuotiaana masennuin siitä että olin niin typerä ette lähtenyt 30-vuotiaana kun minulla olisi ollut vielä hyvin mahdollisuus lähteä.
35-vuotiaana ajattelin että olen enää liian vanha lähtemään, parempi hyväksyä vaan lopullisesti lapsettomuus loppuelämäksi.
Nyt olen 44 ja fyysisesti ei enää onnistu, selvitin 2 vuotta sitten. Tänään näin ystävän, 42-v, kuvia odotuksesta, yllättävä iltatähti syntyy perheeseen. Tuntuu että ihan oksettaa kun tuntuu niin pahalta.
Loppuukohan tämä ahdistus ja suru ikinä? Vaikeita on se että syytän itseäni. Minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet lähteä , vielä 40-vuotiaanakin olisin voinut lähteä ja edes yrittää.
Mutta se on ohi. Osalle ystävistä tulee kohta jo lapsenlapsia, osa saa vielä vauvoja.
Ja minä, hymyilen niin että suuhun sattuu irvistys. Pidän yllä kulissia että kyllä, tämä on ihan ok. En kaipaa muuta elämään. Nautin niin paljon eläinten hoitamisesta ja työstäni ettei ole muulle tarve. Toteutan itseäni, opiskelen. ”Kyllä se Jaana on niin reipas kun tekee paljon vapaaehtoistyötä”.
Ja olen itse tehnyt tämän itselleni. Itse jäin. Ei olisi ollut pakko. Olin ja olen niin heikko niin minkäs sille voi, kun on heikko on heikko. Ja omien valintojen maksut on maksettava.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuudessa on takaportti. Adoptio. Juu ei tietysti kaikille mahdollinen, mutta aika isolle osalle on.
Ja mitä noihin lahkoihin tulee, niin onhan se takaportti se lähteminen mutta palkkioksi voit saada kuoleman kun joku kostaa. Kyllä sanoisin että sinullakin on se todellisuudentaju hukassa, kuten lapsettomilla yleensä. Oletko muuten kuullut että aika kultaa muistot?
Jos sinut nyt laitettaisiin elämään perheväkivalta-aikoja, niin sanoisit että se on rankinta koska koet sen NYT. Tottakai lapsettomuus on rankin tällä hetkellä, koska elät sitä nyt.. Muisti suojelee niiltä vanhoilta pahoilta kokemuksilta.
Adoptiolapsen saa vain aniharva, vaikka olisi jonossa vuosia. Kun 40 vuotta täyttyy on sekin jo mahdotonta ja sitä ennen ei välttämättä täyty taloudelliset vaatimukset tai ei ole parisuhdetta.
Mies kysyy mitä itken.. en mitään.
Ei sitä lapsettomuutta jaksa enää itkeä. Ei ainakaan julkisesti eikä tietoisesti. Eikä miehen nähden.
Laitan hymyn naamalle ja lähden ulos,
pois se minusta
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:43"]Leskeksi jäämisessä ja lapsettomuudessa on sellainen ero, että kuolema on kertaluontoinen tapahtuma, jonka jälkeen alkaa surutyö, kun taas lapsettomuus voi jatkua vuosi kymmeniä ennen kuin pääsee suremaan ja käsittelemään asiaa. Lapsettomuutta voi verrata läheisen katoamiseen, jolloin omaiset voivat joutua elämään pitkiä aikoja epävarmuudessa välillä toivoen ja välillä peläten, ennen kuin varmuus tulee. Eikä kaikki saa koskan tietää kadonneen kohtaloa. Epävarmuus on kuluttavaa.
[/quote]
Kadonnut läheinen on jo rakastettu ja ollut olemassa pidemmän aikaa. On sitä historiaa, mikä vasta merkitsee. Onko omaisesi joskus kadonnut, kun voit olettaa tuollaista? Oletko leski, kun voit jälleen olettaa jotakin? Minäkin olen kärsinyt aikoinani lapsettomuudesta, mutta en ikinä toivoisi kenenkään kuolemaa. Enkä ole loukkaantunut, jos on kysytty koska meille tulee. En ole koskaan kohdannut tilannetta jossa minun pitäisi lohduttaa toista omasta lapsettomuudestani. Aina saanut asiallisia osanottoja ja myötätoivomista, että meidänkin vuoro koittaisi vielä. En vain tajua tämän ketjun lapsettomien paskanjauhantaa. Sellaista se on, kun lapsettomuus on ensimmäinen kolaus elämässä. Minua oli elämä potkinut päähän jo aika kovaa ennen lapsettomuuttakin, että asia pysyi oikeissa mittasuhteissa ja siitä oli ihan helppo puhua. Oli haudattu perheenjäseniä ja sairastuttu vakavasti yms.