Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.

Otsikko kuulostaaa aika hämmästyttävältä ja ennen muuta itsekkäältä. Maailmassa on miljoonia ei-toivottuja lapsia ja jonkun elämä on pysyväisesti romuna, jos oman biologisen lapsen saanti ei onnistukaan. Hyvänen aika sentään?

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 13:14"]Otsikko kuulostaaa aika hämmästyttävältä ja ennen muuta itsekkäältä. Maailmassa on miljoonia ei-toivottuja lapsia ja jonkun elämä on pysyväisesti romuna, jos oman biologisen lapsen saanti ei onnistukaan. Hyvänen aika sentään? [/quote]

Kaikki ei saa adoptiolastakaan. Ja luuletko että adoptio on helppo prosessi? Kyllä moni lapseton suree myös sitä että adoptio on mahdoton. Mikset muuten sinä adoptoi jos kiinnostaa? Adoptio ei ole vaan lapsettomille ja lapsettomuus ei koskaan saa olla syy adoptioon. Varmaan puolella adoptioperheistä on myös biologinen lapsi/lapsia.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:58"]

Lapsettomuus on suuri tragedia. Ihmisille sattuu kuolemia, avioeroja jne kaikki ne on ikäviä ja suuria asioita.

[/quote]

Juuri näin. Läheisen (puolison, lapsen, vanhemman) kuolema on suuri suru, mutta se on luonnollista ja sen voi selittää. Mutta lapsettomuus on aivan eri asia ja suuri tradegia, mikä pilaa koko elämän ja siitä ei pääse ikinä ohi. Oman lapsen kuolemankin unohtaa joskus, koska se ei ole läsnä koko aika, mutta lapsettomuus on läsnä aina toisten lastenvaunuissa, raskausmahoissa, kastejuhlissa, sukujuhlissa.

Kuoleman kohdatessa hautaat rakkaasi ja jatkat elämää. Se loppuu. Mutta lapsettomuus ei lopu ikinä, vaan määrittelee ihmisen kuolemaan asti ja elämä on pilalla ja elämä oli ihan turhaa ja sillä ei ollut päämäärää. Jos lapsesi kuolee, sait ainakin olla raskaana ja hetken pitää lastasi sylissä ja sen jälkeen sinulle jää ehkä toinen elävä jäljelle tai voit yrittää uutta tilalle. 

[/quote]

Mun mielestä tää oli kyllä yksi järkyttävimmistä kommenteista koko keskustelussa. Lapsettomuus on rankkaa, sitä en kiellä. Itselläkin kokemusta vuosia kestävästä lapsenkaipuusta. Mutta silti. Luuletko ettei lapsensä menettänyt voi kokea suurta surua aina nähdessään muiden lapsia/raskauksia. Miten kukaan voi vähätellä toisen surua. Ei voi laittaa suuruusjärjestykseen surua. Mielestäni myös kohtuutonta vähätellä toisten vaikeuksia, jos itse on omasta mielestään kohdannut vaikeampia asioita. Kaikki kun eivät koe ja tunne samalla tavalla asioista. Toiset lapsettomat kyllä ihan oikeasti rypevät siinä omassa kärsimyksessään ja vähättelevät muiden ongelmia. Mutta onneksi eivät kaikki, ei siis jooko tuomita kaikkia lapsettomia! Mutta älkää lapsettomat myös tekään vähätelkö muiden kohtaamia menetyksiä ja laittako omaa kärsimystänne muiden vastoinkäymisten yläpuolelle. Mun mielestä keskustelun laatu on kyllä tässä ketjussa aika ala-arvoista!

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 19:37"]

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 15:22"]Tuleepa tässä muuten mieleen, että onkohan nämä tahattomasti lapsettomien vihaajat/nälvijät jotenkin puutteellisia ajatustoiminnaltaan?

Näitä keskusteluita seuranneena, se puoli nimenomaan tuntuu käsittävän asiat joko tahallaan väärin (saadakseen jatkaa riitelyä, ah miten aikuista!) tai sitten ovat tosissaan vaan keskivertoa heikkoälyisempiä.

Yhdessäkin keskustelussa yritettiin nakuttaa näiden päähän sitä, että miksi lapsettomuus tuntuu pahalta. Sitten pyydettiin vain miettimään, että miltä tuntuisi jos se oma lapsi kuolisi. Lapsettomuutta kun lapsellinen ei voi enää kokea, mutta mielessään voi miettiä sen tuskan, miltä tuntuisi kun oma lapsi kuolisi, eikä siitä saisi puhua (kuten ei lapsettomuudestakaan).

No tästähän muutamat mammat nousivat takajaloilleen ja alkoi mylvintä "Siis te ootte ihan sairaita!! Että muiden lapsia pitäisi tappaa kun te ette saa omia?!".

Öööh... Siis oletko oikeasti päässy ala-asteelta läpi tuolla luetun ymmärtämistaidolla?

Puhutaan myös pätevästi mm. luonnonvalinnasta (tätä epäilen provoksi, mutta täällä pitää varautua kaikkeen...), mutta ei silti osata selittää, että miksi esim. nyt tämä pakastajanainen on saanut lapsia. Samoin monet muut, Britanniassakin pari vuotta sitten pikkupoika pahoinpideltiin kuoliaaksi omien vanhempiensa toimesta.

Kyllä vaan välillä alkaa huolestuttaa, että minkälaisten ihmisten armoilla tälläkin hetkellä kasvaa lapsia?

[/quote]

Etkö oikeasti ymmärrä luonnonvalintaa vai esitätkö vain tyhmää? Kuinka geenit tai biologia, muka ottaisi huomioon minkälaisessa ihmisessä ne solut ovat? Jos ei ole geneettisesti yhteensopiva kumppanin, ei siihen paljoa talot ja autot tahi rakkaus ja koulutus auta. Onko genetiikkakin velvoitettu olemaan oikeudenmukainen? Onko geeneillä edes kykyä valita?

Kannattiko syödä niitä epillereitä miestä valitessa? Nenä valitsee aina parhaan mahdollisen kumppanin, jos ei sitä sotketa hormoneilla. Mies, jonka sperma liikkuu huonosti, viehättyy eniten mahdollisimman hedelmällisistä naisista. Vastaavasti, jos nainen ovuloi kunnolla vain satunnaisesti, hänen nenäänsä parhaimmalta tuoksuu hyvin siitoskykyinen mies. Ihmisrodun on tarkoitus jalostua paremmaksi ja te kampitatte luontoa jollain pillereillä. Noh, sitä saa mitä tilaa.

[/quote]

On todella turhaa puhua luonnonvalinnoista enää oikeastaan missään ihmistä koskevassa asiassa. Jos sairastut syöpään, se on luonnon oma tapa karsia lajia. Eli jätät sitten ne syöpähoidot ottamatta, eks jeh?

Ja vittuako minulle jostain pillereistä meuhkaat, eläessäni en ole hormonivalmisteita käyttänyt. Sinulle sen sijaan voisi joku lääkitys tehdä erittäin hyvää.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 19:23"]

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 17:50"][quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 15:55"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 15:54"]

Anteeksi nyt vaan, mutta kun tätä ketjua lukee, ei voi monenkaan vastauksen kohdalla välttyä käsitykseltä, että hyvin suuri osa täällä kirjoittavista naisista on hyvin nuoria, parikymppisiä ja kaikkitietäviä ipanoita, jotka eivät ole opiskelleet mitään, vaan saaneet lapsensa nuorena ja ovat alempaa keskiluokkaa ja hyvin yksinkertaisia ajattelutavoiltaan ja olemattomia elämänkokemukseltaan. Sellaista vauhkoamista lapsettomia vastaan. Huh huh, itse en halua olla tuollaisten tyhmeliinien kanssa elämässäni missään tekemisissa. Mädäntykää lähiöihnne.

Terveisin akateeminen AIKUINEN äiti

[/quote]

Äläs nyt, kun kerrankin nämä tantat, jotka ovat käyneet korkeintaan ammattikoulun, pusertaneet monta eri lasta eri miehille ja nyt ollaan yh:na tai sitten taas raahattu baarista mukaan joku kylä-rane, voivat edes kerran tuntea olevansa elämässä jotakuta etuoikeutetumpia. Kun muuhun eivät kyenneet kuin saamaan lapsia ja loisimaan heidän varjolla kotona, niin ei vaan elämästä löydy mitään muuta, mistä tuntisi samanlaista ylemmyydentuntoa kuin nyt lapsettomia kohtaan.

Ja luultavasti ovat mieleltään, noh, vähän vajaita. Senpä takia ei työelämässä ole koskaan edetty, eikä saatu muutoinkaan mitään muuta aikaiseksi kuin kaksi viivaa raskaustestiin.

[/quote]

Niin, sehän se lopulta aivan saatanan katkeraksi tekee, kun ensin menestyy elämässään ja sitten ei voikaan olla täydellinen! Et saa lasta - et ole saanut kaikkea mitä elämässä pitää saada. Luuseri. 

[/quote]

Katkeruutta ilmassa? Mitä sinulla ei ole, miestä? Varallisuutta? Työtä? Koulutusta?

Sekin taitaa joitakin yksinhuoltajia, tai erittäin tulehtuneessa parisuhteessa eläviä lapsellisia kiukuttaa, kun lapsettomilla on se mies siinä vierellä tukemassa. Plus vaaditaan lujaa parisuhdetta, jotta selviydytään lapsettomuuden kriisistä ja lopulta se voi tehdä suhteesta entistäkin vankemman.

[/quote]

Antaisitko koulutuksesi pois ja työsi luovuttaisit toiselle? Olisitko valmis menettämään miehesi saadaksesi lapsen? Jos olisit, olet päästäsi vialla. Jos et olisi, ei lapsettomuus tainnut sittenkään olla se suurin ristisi eikä ainoa asia maailmassa, millä onmerkitystä. Ihmeellistä vauhkoamista täälä. Luuletko, että vain korkeasti koulutetut ja menestyvät kärsivät lapsettomuudesta? Voisiko lapsettomuus monen kohdalla liittyä elämän liialliseen suunnitteluun ja elämään projektista toiseen? Menikö paras aika ohi uraa luodessa? Ihmiset eivät tajua, että 30 vuotias on jo biologisesti vanha saamaan lapsia. En toisaalta toivoisikaan, että lapsia syntyisi yhtenä pirun perheeseen jonain projektina.

Tuo parisuhde sitten. Kuinka 10 vuotta lapsettomana elänyt pari ajatteli selvitä siitä kriidistä, kun lapsen synnyttyä KAIKKI parisuhteen asiat mitätöidään? Lapsi muuttaa niin perustavasti kaiken, että parisuhde pitää rakentaa alusta asti uudelleen.

Terveisin myöskin aikuinen AKATEEMINEN äiti, joka teki lapsensa kesken opintojen. Lapset tehtiin sitten, kun siltä tuntui. Lapset ovat osa elämää, ei niitä varten tarvitse kouluja olla käynyt tai mammonaa hankittuna.

[/quote]

Kuule, jos sinulle kerta riitti koulutus ja mies, niin miksi teit lapsen?

Jos esität lapsettomalle vaihtoehtokysymyksiä, että koulutus tai lapset, mies tai lapset, niin miksi itse olet tehnyt lapsia? Jos kerran elämäsi oli niin hienoa ennen niitä.

Ja sama kysymys kaikille "miksi se lapsi edes pitää saada" - kysymykstä esittäville lapsellisille: MIKSI sinä teit lapsen, jos kerta sen olemassaololla ei sitten oikeastaan olekaan niin väliä?

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 19:26"]

Monille varmasti onkin. Varsinkin, jos ei puolison kanssa pääse yhteiymmärrykseen adoptiosta tms.

[/quote]

Ja otapa selvää adoptiosta, kuinka "helppo" juttu se on. Osa jää jonoihin, vuosien odottelun aikana ikä tulee vastaan. Ei ole mikään kaavakkeet, nimi alle, tässä lapsi olkaa hyvä! -tyylinen virastokäynti.

Adoptio EI ole ratkaisu lapsettomuuteen. Se on yksi keino saada lapsi asumaan oman katon alle, mutta se ei ratkaise lapsettomuutta eikä ole automaattinen apukeino lapsettomuuden hoitamiseen.

Adoptio on iso prosessi sellaisille, jotka työstävät lapsettomuuttaan. Siinä arvioidaan oma vanhemmuus ja kyvykkyys vanhemmaksi, kun taas samaan aikaan suurin osa ihmisistä ei tarvitse minkäänlaista arviointia tai kyvykkyyttä lapsen saamiseen. Mielestäni myös adoptioon soveltuvia valitaan usein väärin perustein. Siitä kertoo jo se, että noin puolet adoptioperheistä tarvitsevat apua vanhemmuuten ja lapsen kasvattamiseen lapsen ollessa murrosiässä ja iso osa näistä lapsista huostaanotetaan. Usein adopitovanhemmiksi soveltuvat ne voimakkaat ja huolettomat, ne, joille lapsettomuus ei ole ollut kriisi ja jotka eivät tätä elämäänsä mullistanutta asiaa työstä lainkaan. Jossakin kohtaa se sitten pamahtaa esiin.

Adoptio on ihan hyvä keino saada lapsi osaksi omaa elämää mutta lapsettomuutta se ei hoida pois. Jos niitä tuntemuksia ei ole käsitellylt eikä myöntänyt niiden oikeasti olevan aika iso juttu, niin jossakin vaiheessa löytää tieltään vaikeuksia. Adoption pitäisi valita parit, joille on tärkeintä auttaa lapsia saamaan hyvän kodin ja jotka ovat jo käsitelleet lapsettomuuden tunteensa. Tämän takia myös nostaisin adoption ylärajaa, koska se kannustaisi pareja käsittelemään tuntemuksiaan eikä säntäämään yhdestä projektista toiseen täyttääkseen sen tyhjän sylin.

Adoptio voi olla hyvä vaihtoehto mutta ei ratkaisu. Esim. itse olin omassa lapsettomuudessani niin lapsenkengissä, että adoptiojonoon pääsy olisi ollut oikeasti aika surullistakin. Sain kaksi kuukautta iloita raskaudesta ennen keskenmenoa ja muistan koko sen kahden kuukauden ajan iloinneeni siitä, että kehoni vihdoin toimi niin kuin piti, että vihdoin pystyin tekemään jotain, mitä kaikki muutkin ja että tätä kokemusta ei kukaan voi viedä minulta pois (siis pää vessanpytyssä oksentamassa). Olihan se aika musertavaa, kun se keho sitten petti enkä ollutkaan niin kuin muut eikä mikään sujunutkaan niin kuin kaikilla muilla. Keskenmenosta puhuminen on myös melkoinen tabu, ja kun itse siitä päätin puhua avoimesti, kun se suru oli kuitenkin aika musertavaa, niin sain kuulla lukemattomista keskenmenoista, joista ihmiset eivät ole kertoneet. Moni aloitti vähättelemällä, miten epäkelpo sikiö siitä vain poistui eikä tuntunut miltään mutta lopulta itkettiin sitten yhdessä sitä, että jokin juttu jäi toteutumatta, jokin pieni ihmisenalku toteutumatta. Ihmiset eivät anna itselleen lupaa surra, kun Afrikassa nähdään nälkää ja Syyriassa eletään epäinhimillisissä oloissa ja naapurilla todettiin syöpä ja työkaverin äiti kuoli. Ihan kuin se oma suru olisi jotenkin pois näiltä, jotka surevat "oikeammin".

Miksi siiä lapsen saamisesta täytyy tehdä tuollainen pakkomielle? 

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 15:33"]

Adoptio EI ole ratkaisu lapsettomuuteen. Se on yksi keino saada lapsi asumaan oman katon alle, mutta se ei ratkaise lapsettomuutta eikä ole automaattinen apukeino lapsettomuuden hoitamiseen.

Adoptio on iso prosessi sellaisille, jotka työstävät lapsettomuuttaan. Siinä arvioidaan oma vanhemmuus ja kyvykkyys vanhemmaksi, kun taas samaan aikaan suurin osa ihmisistä ei tarvitse minkäänlaista arviointia tai kyvykkyyttä lapsen saamiseen. Mielestäni myös adoptioon soveltuvia valitaan usein väärin perustein. Siitä kertoo jo se, että noin puolet adoptioperheistä tarvitsevat apua vanhemmuuten ja lapsen kasvattamiseen lapsen ollessa murrosiässä ja iso osa näistä lapsista huostaanotetaan. Usein adopitovanhemmiksi soveltuvat ne voimakkaat ja huolettomat, ne, joille lapsettomuus ei ole ollut kriisi ja jotka eivät tätä elämäänsä mullistanutta asiaa työstä lainkaan. Jossakin kohtaa se sitten pamahtaa esiin.

Adoptio on ihan hyvä keino saada lapsi osaksi omaa elämää mutta lapsettomuutta se ei hoida pois. Jos niitä tuntemuksia ei ole käsitellylt eikä myöntänyt niiden oikeasti olevan aika iso juttu, niin jossakin vaiheessa löytää tieltään vaikeuksia. Adoption pitäisi valita parit, joille on tärkeintä auttaa lapsia saamaan hyvän kodin ja jotka ovat jo käsitelleet lapsettomuuden tunteensa. Tämän takia myös nostaisin adoption ylärajaa, koska se kannustaisi pareja käsittelemään tuntemuksiaan eikä säntäämään yhdestä projektista toiseen täyttääkseen sen tyhjän sylin.

Adoptio voi olla hyvä vaihtoehto mutta ei ratkaisu. Esim. itse olin omassa lapsettomuudessani niin lapsenkengissä, että adoptiojonoon pääsy olisi ollut oikeasti aika surullistakin. Sain kaksi kuukautta iloita raskaudesta ennen keskenmenoa ja muistan koko sen kahden kuukauden ajan iloinneeni siitä, että kehoni vihdoin toimi niin kuin piti, että vihdoin pystyin tekemään jotain, mitä kaikki muutkin ja että tätä kokemusta ei kukaan voi viedä minulta pois (siis pää vessanpytyssä oksentamassa). Olihan se aika musertavaa, kun se keho sitten petti enkä ollutkaan niin kuin muut eikä mikään sujunutkaan niin kuin kaikilla muilla. Keskenmenosta puhuminen on myös melkoinen tabu, ja kun itse siitä päätin puhua avoimesti, kun se suru oli kuitenkin aika musertavaa, niin sain kuulla lukemattomista keskenmenoista, joista ihmiset eivät ole kertoneet. Moni aloitti vähättelemällä, miten epäkelpo sikiö siitä vain poistui eikä tuntunut miltään mutta lopulta itkettiin sitten yhdessä sitä, että jokin juttu jäi toteutumatta, jokin pieni ihmisenalku toteutumatta. Ihmiset eivät anna itselleen lupaa surra, kun Afrikassa nähdään nälkää ja Syyriassa eletään epäinhimillisissä oloissa ja naapurilla todettiin syöpä ja työkaverin äiti kuoli. Ihan kuin se oma suru olisi jotenkin pois näiltä, jotka surevat "oikeammin".

[/quote]

Tuo vähättely on todella tuttua varmasti jokaiselle lapsettomalle, joka on kehdannutkin näyttää tunteensa.

Surulla kilpailu on ehkä sairainta, mitä vaan tiedän. Ja sitähän tämän kanssa harrastetaan, ei saisi olla surullinen kun sen ja sen lapsi kuoli, sen ja sen mies taas kuoli, sen ja sen mies taas lähti ja jätti sen yksin lapsen kanssa jne. Ok, surullista. Mutta minulla on hei nyt oma suruni, joten josko saan ihan rauhassa keskittyä siihen. En ole superihminen, joka ohittaa omat kriisit olankohautuksella ja rientää myötäelämään jonkun toisen kriisiä.

Toivon tosissani, että jokainen lapsettomuudesta kärsivä saisi lopulta sen lapsen. Kuinka arvostettu ja rakastettu siitä lapsesta tulisikaan, kun sen olemassaolon eteen on nähty niin paljon vaivaa.

Ja sen kun pääsisi sitten myöhemmin kertomaan lapselle itselleenkin, että oli jo ajatuksena niin toivottu ja rakastettu, että vanhemmat tekivät kaikkensa saadakseen hänet maailmaan.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 15:40"]

Miksi siiä lapsen saamisesta täytyy tehdä tuollainen pakkomielle? 

[/quote]

Koska joillakin ihmisillä on isot perhearvot. Se on helppo huudella sieltä sivusta, omaa raskausmahaa paijaillen tai vauvaansa vaunuja heijaten, että miksi lapsen saamisesta täytyy tehdä pakkomielle.

Olisiko sinulle ollut ihan ok, ettet olisi koskaan saanut lasta?

Mieti tarkkaan vastaustasi. Katsopa vaikka samalla sitä lastasi ja mieti, olisiko ihan sama onko tuota lasta olemassa vai ei.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 11:08"]

Minä ihmettelen miksi lapsettomuuden tuskasta kertominen tuntuu herättävän raivoa. Miettikää raivostujat, mitä ajattelit te silloin kun päätitte tehdä lapsen? Ja miettikää jos olisitte edelleen siinä samassa tilanteessa - kaikki nämä vuodet olisitte vaan vaikka tikuttaneet ovulaatiota ja odottaneet raskaaksi tuloa ja itkeneet kuukautisten alkamista?

[/quote]

Tää on aika helppo kysymys: Mä en olisi ryhtynyt siihen tikuttamiseen ja märisemiseen. Mulla on onneksi elämässä muutakin sisältöä ja muita syitä elää kuin omat lapseni, ja väitän settä se tekee musta paremman äidinkin kuin nämä, joiden elämän ainoa tarkoitus on saada lapsi.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 15:55"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 11:08"]

Minä ihmettelen miksi lapsettomuuden tuskasta kertominen tuntuu herättävän raivoa. Miettikää raivostujat, mitä ajattelit te silloin kun päätitte tehdä lapsen? Ja miettikää jos olisitte edelleen siinä samassa tilanteessa - kaikki nämä vuodet olisitte vaan vaikka tikuttaneet ovulaatiota ja odottaneet raskaaksi tuloa ja itkeneet kuukautisten alkamista?

[/quote]

Tää on aika helppo kysymys: Mä en olisi ryhtynyt siihen tikuttamiseen ja märisemiseen. Mulla on onneksi elämässä muutakin sisältöä ja muita syitä elää kuin omat lapseni, ja väitän settä se tekee musta paremman äidinkin kuin nämä, joiden elämän ainoa tarkoitus on saada lapsi.

[/quote]

Eli periaatteessa sanot nyt, että sinulle olisi ihan sama vaikkei lapsiasi olisi olemassa?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 15:46"]

Olisiko sinulle ollut ihan ok, ettet olisi koskaan saanut lasta?

Mieti tarkkaan vastaustasi. Katsopa vaikka samalla sitä lastasi ja mieti, olisiko ihan sama onko tuota lasta olemassa vai ei.

[/quote]

Samastat tässä kaksi aivan eri kysymystä. Totta kai suurin osa vanhemmista pitää hyvänä juttuna sitä, että heillä on lapsi. Oma lapsi on heille rakas ja tärkeä, ja lapsesta luopuminen olisi todella tuskallista.

Lapsettomalla ihmisellä ei kuitenkaan ole mitään lasta, ainoastaan mielikuva lapsesta. Ja tähän mielikuvaan jotkut lapsettomat sitten takertuvat, aivan kuin lasten saaminen olisi ainoa asia, joka voi tehdä ihmisen onnelliseksi. He eivät ymmärrä, että ei se ole lapsen puute, joka heidät tekee onnettomaksi, vaan tuo pakkomielle lapsen saamisesta.

Normaali reaktio mihin tahansa suureen pettymykseen on surra jonkin aikaa ja sitten jatkaa eteenpäin. Lapsettomalla ihmisellä on kuitenkin yleensä tallella terveys, ihmissuhde, työ, harrastuksia, ystäväpiiri ja muut hyvän elämän edellytykset. Tuon lisäksi lapsettomilla on käytettävissään enemmän aikaa ja rahaa kuin alapsiperheillä. Joten kyllä ne onnen esteet löytyvät ihan oman pään sisältä. -282

Vastatkaapa mammat sellaiseen kysymykseen, että miksi kukaan teistä on tehnyt lapsia, kerta elämä ilmankin niitä olisi ollut ihan mukavaa? Miksi olette halunneet lapsia, jos voisitte helpostikin keksiä elämään "muuta sisältöä" niiden tilalle? Tuosta vaan tulee tunne, ettei ne omat lapset taida arvostusasteikolla kauhean korkealla olla.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:05"]

Vastatkaapa mammat sellaiseen kysymykseen, että miksi kukaan teistä on tehnyt lapsia, kerta elämä ilmankin niitä olisi ollut ihan mukavaa? Miksi olette halunneet lapsia, jos voisitte helpostikin keksiä elämään "muuta sisältöä" niiden tilalle? Tuosta vaan tulee tunne, ettei ne omat lapset taida arvostusasteikolla kauhean korkealla olla.

[/quote]

Kyllähän tällä palstalla on monikin kertonut, että lapset nyt vain tuli tehtyä ilman sen suurempaa kutsumusta vanhemmaksi. Mutta tuokin kysymys on vähän harhaanjohtava. Ei se, että osaa olla onnellinen myös ilman lapsia, tarkoita, etteikö mieluummin ottaisi myös ne lapset. -282

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:04"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 15:46"]

Olisiko sinulle ollut ihan ok, ettet olisi koskaan saanut lasta?

Mieti tarkkaan vastaustasi. Katsopa vaikka samalla sitä lastasi ja mieti, olisiko ihan sama onko tuota lasta olemassa vai ei.

[/quote]

Samastat tässä kaksi aivan eri kysymystä. Totta kai suurin osa vanhemmista pitää hyvänä juttuna sitä, että heillä on lapsi. Oma lapsi on heille rakas ja tärkeä, ja lapsesta luopuminen olisi todella tuskallista.

Lapsettomalla ihmisellä ei kuitenkaan ole mitään lasta, ainoastaan mielikuva lapsesta. Ja tähän mielikuvaan jotkut lapsettomat sitten takertuvat, aivan kuin lasten saaminen olisi ainoa asia, joka voi tehdä ihmisen onnelliseksi. He eivät ymmärrä, että ei se ole lapsen puute, joka heidät tekee onnettomaksi, vaan tuo pakkomielle lapsen saamisesta.

Normaali reaktio mihin tahansa suureen pettymykseen on surra jonkin aikaa ja sitten jatkaa eteenpäin. Lapsettomalla ihmisellä on kuitenkin yleensä tallella terveys, ihmissuhde, työ, harrastuksia, ystäväpiiri ja muut hyvän elämän edellytykset. Tuon lisäksi lapsettomilla on käytettävissään enemmän aikaa ja rahaa kuin alapsiperheillä. Joten kyllä ne onnen esteet löytyvät ihan oman pään sisältä. -282

[/quote]

Mutta sinähän nyt et voi tietää, mitä olisit itse kokenut jos ne lapset ei olisikaan tulleet niin helposti.

Kuten sanottu, se on helppo puskista huudella, mitä olisi tehnyt jos olisi joutunut samaan tilanteeseen. Se jossittelu ja oma mielikuva ei vaan sitten välttämättä vastaa sitä todellisuutta. Kättä pystyyn lapsettomat, kuinka moni kuvitteli itsensä tällaiseen tilanteeseen, ennenkuin lapsettomuutta vielä oli? Kuinka moni ajatteli silloin alussa mennä "ihan vaan rennosti" ja "tulee kun on tullakseen" -ajatuksella?

Niin oli meilläkin. Ja niin suunniteltiin puolen vuoden jälkeen, että ei kai hoitoihin sentäs mennä, pitää sitten vaan keksiä jotain muuta.

Mutta eipä se toive lapsesta noin vain katoa, kuin saippuakuplan puhkaisisi. Ei, silloin ei todennäköisesti ole kovin tosissaan edes lasta ollut haluamassakaan, jos sen toiveen voi lennosta kääntää haluksi vaikka matkustella tai luoda rahakasta uraa.

No enhän minä olekaan tehnyt lapsia. Ja ihan onnellisena elän elämääni eteenpäin.

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:09"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:05"]

Vastatkaapa mammat sellaiseen kysymykseen, että miksi kukaan teistä on tehnyt lapsia, kerta elämä ilmankin niitä olisi ollut ihan mukavaa? Miksi olette halunneet lapsia, jos voisitte helpostikin keksiä elämään "muuta sisältöä" niiden tilalle? Tuosta vaan tulee tunne, ettei ne omat lapset taida arvostusasteikolla kauhean korkealla olla.

[/quote]

Kyllähän tällä palstalla on monikin kertonut, että lapset nyt vain tuli tehtyä ilman sen suurempaa kutsumusta vanhemmaksi. Mutta tuokin kysymys on vähän harhaanjohtava. Ei se, että osaa olla onnellinen myös ilman lapsia, tarkoita, etteikö mieluummin ottaisi myös ne lapset. -282

[/quote]

Niin, mutta sinähän et ole elänyt tilanteessa, jossa lasta ei ole toiveista huolimatta kuulunut.

Lähes kaikilla lapsettomilla homma on alkanut täsmälleen samalla tavalla: ajateltiin, että lapsi voisi olla hyvä tähän väliin ja ehkäisy jätetään pois. Mutta sitä lasta ei tulekaan. Aikaa kuluu, ajatukset alkavat risteillä. Miksi me emme tule raskaaksi? Miksi me emme saa vauvaa?

Samaan aikaan tuttavapiiristä tulee sarjatulella raskausuutisia, facebook täyttyy vastasyntyneiden vauvojen kuvista. Jossain vaiheessa sitten kivikasvosimmillekin tulee se hetkin, kun tuijottaa tietokoneen ruudulta ystävänsä vastasyntyneen lapsen kuvaa ja tuntee kyyneleen vierähtävän poskelle. Siinä se makoilee, söpö ja kaunis vauva. Äitinsä on maailman ylpein ja niin sietääkin, hän on tehnyt hienon urakan ja saanut tuon ihmisen maailmaan.

Sitten tulee hiljaa mieleen se kysymys: miksi minä en saa kokea tuota?

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:15"]

Niin, mutta sinähän et ole elänyt tilanteessa, jossa lasta ei ole toiveista huolimatta kuulunut.

[/quote]

Tämä on kätevä vakiovastaus kaikkeen, mikä uhkaa omaa lapsettoman identiteettiä. Muiden näkemyksillä ei voi uhriutuvan lapsettoman mielestä olla mitään arvoa, koska he eivät ole olleet samassa tilanteessa. Jokin maaginen voima ilmeisesti estää ihmistä ymmärtämästä ongelmaa, jos hän ei ole kokenut tuota ongelmaa itse.

Muistutetaan nyt vielä, etten ole sanonut, ettenkö olisi itsekin lapseton, enkä varsinkaan ole kieltänyt ketään tuntemasta pettymystä. -282 

Kaikkia ei ole tarkoitettu lisääntymään, sillä siisti. Ihan turhaa silti vatvoa asiaa vuodesta toiseen.