Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.
19.04.2014 |
Tuli mieleen eilisestä lapsettomuus keskustelusta kun jotkut vertasivat lapsettomuutta muihin asioihin ja ihmettelivät sen rankkuutta,niin omasta puolestani voin sanoa että olen kokenut mm. rankan koulukiusaamisen lapsena ja aika pahaa perheväkivaltaa. Olin ihan mustelmilla ja juoksin isääni karkuun. Olen ollut työpaikkakiusattu, minulla on ollut terveyden kanssa harmia mm. löydetty kasvain, entinen seurustelusuhteeni oli väkivaltainen... Olen kokenut myös yhden luomuraskauden joka päättyi keskenmenoon.
Kaikista näistä vastoinkäymisistä huolimatta lapsettomuus nykyisessä suhteessa on ollut rankin. Varmasti senkin takia että lääkärit antoivat meille niin hyvät ennusteet, mutta lasta ei kuitenkaan tullut. Lapsettomuus syö hitaasti, vuosi vuodelta.
Kun olin teini, epäiltiin hetken aikaa että olin raskaana. Vanhemmat sanoi että se on sitten abortti jos olen. Muistan miten itkin ja pelkäsin. Onneksi en kuitenkaan aborttia joutunut kokemaan kun en ollutkaan.
Luomuraskaus oli iloinen yllätys, mutta 8. raskausviikolla päättyi. Keskenmeno oli todella rankka paikka, mutta selvisin siitä todella nopeasti.
Vaikka olen joutunut pelkäämään aborttia ja kokemaan yhden keskenmenon, niin se lapsettomuus on näitäkin raskaampi asia minulle. Ihmiset ei vaan ymmärrä, että vaikka mitä kokisi niin lapsettomuus on jotain sellaista että se syövyttää sisältä pikku hiljaa. Vaikka eläisit muuten juuri sitä elämää mitä haluat, matkustelisit, tapaisit uusia ihmisiä, harrastaisit, panostaisit parisuhteeseen...
Kyllä se omalla tavallaan on kipein asia. Jos joku kohtelee sinua huonosti niin pääset aina karkuun. Mutta lapsettomuutta et pääse.
Kommentit (334)
Valitettavasti se vertaistuki on usein sellaista, joka vain pitkittää kriisiä ja pitää yllä lapsettoman ihmisen identiteettiä. Vertaistuki itsessään ei ole automaattisesti hyödyllistä. -282
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdottomasti lapsettomuus rankin asia. Olen kokenut aika paljon muutakin mm. oman vakavan sairastumisen (josta tällähetkelläkin selvityminen epävarmaa) mutta vain se että lapsille tapahtuisi jotain voi ylittää sen pelon ja ahdistuksen etten olisi koskaan heitä saanut.
[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 12:21"]
Valitettavasti se vertaistuki on usein sellaista, joka vain pitkittää kriisiä ja pitää yllä lapsettoman ihmisen identiteettiä. Vertaistuki itsessään ei ole automaattisesti hyödyllistä. -282
[/quote]
Miten se kriisi sitten sinusta loppuu? Tämän haluaisin mielenkiinnolla kuulla.
Kyse on kuitenkin asiasta, jossa ei voida luovuttaa välttämättä vuosikymmeniin. Hoidot ja yritykset jatkuvat siihen asti, kunnes lääkäri toteaa seinän tulleen nyt vastaan. Itse näin ainakin olen päättänyt tehdä. En halua joutu miettimään kuusikymppisenä, että entäpä jos sittenkin olisin jatkanut hoidot loppuun, niin olisiko lopulta onnistanut.
Jos ei onnistu, niin voin ainakin sitten vanhana olla siitä levollisin mielin, että minä tein parhaani.
Onpas mielenkiintoista lukea tätä. En ollut tajunnutkaan mikä viha, väheksyntä ja halveksunta lapsettomiin kohdistuu. Yllättävää. Tätä se kai sitten tarkoittaa, että lapsettomuuden tuskan voi ymmärtää vain toinen lapseton. Enpä olisi uskonut, että ihmiset voivat olla tällaisia hirviöitä toisilleen. Toivotan voimia ap:lle.
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 17:38"][quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:24"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:15"]
Niin, mutta sinähän et ole elänyt tilanteessa, jossa lasta ei ole toiveista huolimatta kuulunut.
[/quote]
Tämä on kätevä vakiovastaus kaikkeen, mikä uhkaa omaa lapsettoman identiteettiä. Muiden näkemyksillä ei voi uhriutuvan lapsettoman mielestä olla mitään arvoa, koska he eivät ole olleet samassa tilanteessa. Jokin maaginen voima ilmeisesti estää ihmistä ymmärtämästä ongelmaa, jos hän ei ole kokenut tuota ongelmaa itse.
Muistutetaan nyt vielä, etten ole sanonut, ettenkö olisi itsekin lapseton, enkä varsinkaan ole kieltänyt ketään tuntemasta pettymystä. -282
[/quote]
Niin, jotain tunnetta voi olla mahdotonta tuntea, jos ei ole elänyt sitä tilannetta. Tämä on vähän sama, kuin sanoisin leskeksi jääneelle, että turhaan sinä siinä jäät uhriutumaan ja märisemään, eteenpäin vaan.
Vaan sanoisitko? Mikset?
Niin, läheisen menettämisestä aiheutuneen tuskan ja kriisin voi helposti kuvitella, koska lähes jokainen on ainakin kerran elämässään menettänyt jonkun. Lapsettomuus taas ei ole sellainen, jota useampi ihminen olisi kokenut.
[/quote]
Ei sitä puolison menettämistäkään voi yhtään sen paremmin kuvitella kuin lapsettomuutta. Ja nämä asiat ovat niin erillään toisistaan elämänkaartakin ajatellen. Olen menettänyt isäni ollessani20 vuotias, veljeni ollessani 23 vuotias ja poikani ollessani 27 vuotias. Nyt olen 31 vuotias ja joudun taas luopumaan perheenjäsenestä.
Jokainen näistä menetyksistä on tuntunut erilaiselta. On ollut yllättäen menneitä ja pitkään sairastaneita. Jokainen kuitenkin hyvin nuorena nukkuneita. Samoin jokaisen henkilön menetyksen tuska kumpuaa siitä suhteesta, joka sinulla on ollut häneen eläessä. Silti en menisi leskelle sanomaan, että ymmärrän hänen tuskansa, koska minulla ei ole hajuakaan mitä hän käy läpi.
Ei lapsettomuuttakaan voi kukaan ymmärtää. Ei toisella lapsettomallakaan ole aavistustakaan kuinka kova paikka se toiselle on. Ja kuinka toiselle lapsettomalle se ei olekaan kriisin aihe eikä valtavasti voimia vievä taistelu. Toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia ei kukaan toinen voi ymmärtää. Oman päänsä sisällä jokainen meistä seisoo todella yksin. Sen joko kestää tai sortuu, mutta yksin jokainen elämän suuret kysymykset kohtaa.
[/quote]
Olet aivan oikeassa. Siksi juuri koko ketju ja etenkin aloitusviesti on vallan joutava. Ihan tyhmää myös lapsettomalta (ap) järjestää omaa tuskaansa kaiken muun ohittavaksi.
[/quote]
Mutta eihän ap ole missän vaiheessa sanonut, että "minun lapsettomuustuskani on isompi kuin kenenkään teidän tuska".
Hän sanoo, että lapsettomuus on hänen kokemistaan tuskistaan kaikkein kovin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivooko todella lapsettomat toisten lasten kuolemaa kostoksi, kun eivät itse raskaudu?
Taitavat tarvita apua muuhunkin kuin munasolun hedelmöittymiseen. Aika katkeralta kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Lasta yrittävistä noin 10–15 prosentilla on vaikeuksia tulla raskaaksi, silloin kun haluavat. Jos molemmat osapuolet kuitenkin ovat terveitä, vuoden yrittämisen jälkeen 80–90 prosenttia onnistuu tulemaan raskaaksi. Kahden vuoden yrittämisen jälkeen luku on jo noin 95 prosenttia. Kaikista lasta yrittävistä pariskunnista vain 4-7 prosenttia eivät onnistu saamaan lasta yhdessä." Näillä lopuillakin on vielä mahdollisuus käyttää lahjoitettua munasolua ja/tai spermaa tai adoptoida. Eli loppujen lopuksi lapsettomiksi jääviä on aika vähän, Hyvä niin. Se mitä en ymmärrä on, ettei asiasta pysty puhumaan ja sitä, ettei sitä pysty käsittelemään niin, ettei se invalidisoi kaikkea muuta elämää. Jotenkin vaikuttaa siltä, etteivät kaikki tänne kirjoittaneet edes halua sitä vaan mieluummin menevät työpaikan vessaan itkemään. Haluaisin tietää, mikä saa ihmisen kiduttamaan itseään tällä tavoin? Jaettu murhe helpottaa elämää. Kaikki ihmiset ovat jollain tavalla vajavaisia, kuitenkin.
Ennen oli ihan hyvä kuva lapsettomista, mutta meni kaikki lapsettomat pannaan, en tahdo olla yhdenkään kanssa tekemisissä. Toivoa nyt toisten lasten kuolemaa!? On ihan eri asia menettää joku ideaali mielikuva jostakin kuin elävä lapsi. Toivottavasti ette paskat lapsettomat raskaudu koskaan! Kamalaa lapsellekin syntyä perheeseen, joka on ladannut pienelle viattomalle ihmiselle valmiiksi oletuksia ja haavekuvia. Perheeseen, jossa lapsella on niin valtava taakka kuin vastata vanhempiensa onnesta ja elämän tarkoituksesta. Ehkä luonto tosiaan käyttää valintaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:04"]"Lasta yrittävistä noin 10–15 prosentilla on vaikeuksia tulla raskaaksi, silloin kun haluavat. Jos molemmat osapuolet kuitenkin ovat terveitä, vuoden yrittämisen jälkeen 80–90 prosenttia onnistuu tulemaan raskaaksi. Kahden vuoden yrittämisen jälkeen luku on jo noin 95 prosenttia. Kaikista lasta yrittävistä pariskunnista vain 4-7 prosenttia eivät onnistu saamaan lasta yhdessä." Näillä lopuillakin on vielä mahdollisuus käyttää lahjoitettua munasolua ja/tai spermaa tai adoptoida. Eli loppujen lopuksi lapsettomiksi jääviä on aika vähän, Hyvä niin. Se mitä en ymmärrä on, ettei asiasta pysty puhumaan ja sitä, ettei sitä pysty käsittelemään niin, ettei se invalidisoi kaikkea muuta elämää. Jotenkin vaikuttaa siltä, etteivät kaikki tänne kirjoittaneet edes halua sitä vaan mieluummin menevät työpaikan vessaan itkemään. Haluaisin tietää, mikä saa ihmisen kiduttamaan itseään tällä tavoin? Jaettu murhe helpottaa elämää. Kaikki ihmiset ovat jollain tavalla vajavaisia, kuitenkin.
[/quote]
Etkö ymmärrä lukemaasi? Monet eivät pysty ottamaan tätä tietoa vastaan, vaan alkavat panikoida, jolloin lapseton joutuu lohduttamaan muita omasta lapsettomuudestaan tai ihmiset alkavat töksäytellä "neuvoja". Asiasta kertominen rehellisesti voisi tarkoittaa myös hyvin intiimien asioiden jakamista puolitutuille. "Milloinkas teille tulee lapsia?" "Ehkä 9 kk päästä, kun viikko sitten kävin lapsettomuuslääkärin keinohedelmöitettävänä, meillähän Pentin sperma on ihan sekundaa niin otettiin lahjasolut. Niin jännittää että olisinko raskaana, seitsemän vuotta on yritetty ja rahaa on mennyt 15 000. Voi että sitten itkettää jos tämä ei onnistukaan."
Kertoisitko itse tällaisia isossa porukassa työlounaalla tai sukujuhlissa? Parempi on jos ihmiset ymmärtäisivät olla kysymättä, antaa niiden jauhaa lapsistaan ja raskauksistaan ketkä haluavat vapaaehtoisesti aloittaa.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:21"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 10:18"]
Siis en voi käsittää miten noiden lapsettomien ajatus voi vääristyä näin pahasti?? Johtuuko lääkkeistä vai mistä? Ainakin ne lääkkeet tuntuu olevan tekosyy sanoa ja jopa tehdä mitä vaan.
[/quote]
Minulta myös loppui empatia siinä vaiheessa lapsettomia kohtaan, kun eilisessä poistetussa ketjussa alkoivat toivoa toisten lasten kuolemaa, että äidit saisi kokea, miltä heistä tuntuu. Eli lapsi pitäisi murhata, jotta tietäsimme, miltä HEISTÄ TUNTUU.
Jotenkin alkoi tuntua, että ehkä luonto todella miettii kenelle lapsia antaa. Ei herranan aika lasta sellaiselle, joka pyörii oman navan ympärillä ja siinä, että miltä hänestä tuntuu ja mitä hänelle sanotaan ja kaikkien pitää huomioida hänet ja sen, millainen tunne hänellä on, vaikka tappamalla toisen lapsi.
[/quote]
Pakko vetää tää kortti esiin: luonto päättää antaa lapsen pedofiiliperheeseen, alkoholistille, narkkareille, muuten vaan epäsopivalle vanhemmalle....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:24"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:04"]"Lasta yrittävistä noin 10–15 prosentilla on vaikeuksia tulla raskaaksi, silloin kun haluavat. Jos molemmat osapuolet kuitenkin ovat terveitä, vuoden yrittämisen jälkeen 80–90 prosenttia onnistuu tulemaan raskaaksi. Kahden vuoden yrittämisen jälkeen luku on jo noin 95 prosenttia. Kaikista lasta yrittävistä pariskunnista vain 4-7 prosenttia eivät onnistu saamaan lasta yhdessä." Näillä lopuillakin on vielä mahdollisuus käyttää lahjoitettua munasolua ja/tai spermaa tai adoptoida. Eli loppujen lopuksi lapsettomiksi jääviä on aika vähän, Hyvä niin. Se mitä en ymmärrä on, ettei asiasta pysty puhumaan ja sitä, ettei sitä pysty käsittelemään niin, ettei se invalidisoi kaikkea muuta elämää. Jotenkin vaikuttaa siltä, etteivät kaikki tänne kirjoittaneet edes halua sitä vaan mieluummin menevät työpaikan vessaan itkemään. Haluaisin tietää, mikä saa ihmisen kiduttamaan itseään tällä tavoin? Jaettu murhe helpottaa elämää. Kaikki ihmiset ovat jollain tavalla vajavaisia, kuitenkin.
[/quote]
Etkö ymmärrä lukemaasi? Monet eivät pysty ottamaan tätä tietoa vastaan, vaan alkavat panikoida, jolloin lapseton joutuu lohduttamaan muita omasta lapsettomuudestaan tai ihmiset alkavat töksäytellä "neuvoja". Asiasta kertominen rehellisesti voisi tarkoittaa myös hyvin intiimien asioiden jakamista puolitutuille. "Milloinkas teille tulee lapsia?" "Ehkä 9 kk päästä, kun viikko sitten kävin lapsettomuuslääkärin keinohedelmöitettävänä, meillähän Pentin sperma on ihan sekundaa niin otettiin lahjasolut. Niin jännittää että olisinko raskaana, seitsemän vuotta on yritetty ja rahaa on mennyt 15 000. Voi että sitten itkettää jos tämä ei onnistukaan."
Kertoisitko itse tällaisia isossa porukassa työlounaalla tai sukujuhlissa? Parempi on jos ihmiset ymmärtäisivät olla kysymättä, antaa niiden jauhaa lapsistaan ja raskauksistaan ketkä haluavat vapaaehtoisesti aloittaa.
[/quote]
Yleistys kunniaan... Varovatkolapsettomat sanomasta jotakin tähän tapaan:" Meillä oli aamulla maken kanssa niin kamala riita, että olisin voinut vaikka ampua koko miehen"? Entäpä jos vieressä sattuu olemaan joku hiljattain miehensä menettänyt? Tai kysyttekö puolitutuilta mitäs miehellesi kuuluu? Saatte vastaukseksi, hän kuoli. Olisiko typerää, jos tällainen ihminen ei sanoisi mitään vaan juoksisi vessaan itkemään? Vaikka eihän se puolison menettäminen nyt kuitwnkaan ollut mitään johonkin lapsettomuuteen verrattuna. Lapsettomat varmasti jättäisivät myös oman munasarjasyöpänsäkin hoitamatta, koska se olisi pienempi paha kuin täysin varma lapsettomuus.
Leskeksi jäämisessä ja lapsettomuudessa on sellainen ero, että kuolema on kertaluontoinen tapahtuma, jonka jälkeen alkaa surutyö, kun taas lapsettomuus voi jatkua vuosi kymmeniä ennen kuin pääsee suremaan ja käsittelemään asiaa. Lapsettomuutta voi verrata läheisen katoamiseen, jolloin omaiset voivat joutua elämään pitkiä aikoja epävarmuudessa välillä toivoen ja välillä peläten, ennen kuin varmuus tulee. Eikä kaikki saa koskan tietää kadonneen kohtaloa. Epävarmuus on kuluttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leskeksi jäämisessä ja lapsettomuudessa on sellainen ero, että kuolema on kertaluontoinen tapahtuma, jonka jälkeen alkaa surutyö, kun taas lapsettomuus voi jatkua vuosi kymmeniä ennen kuin pääsee suremaan ja käsittelemään asiaa. Lapsettomuutta voi verrata läheisen katoamiseen, jolloin omaiset voivat joutua elämään pitkiä aikoja epävarmuudessa välillä toivoen ja välillä peläten, ennen kuin varmuus tulee. Eikä kaikki saa koskan tietää kadonneen kohtaloa. Epävarmuus on kuluttavaa.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 15:56"]Osittain ymmärrän aloittajaa..mutta itse sanoisin, menin alle kakskymppisenä naimisiin ja lasta ei alkanut kuulua ensimmäisen vuoden jälkeen, puhuimme asiat puolison kanssa selviksi ja seuraava vaihtoehto olisi ollut adoptio, emme missään tapauksessa kumpikaan olisi halunneet mihinkään hoitoihin, ihan luonnoton ajatuskin. Emme jämähtäneet asiaa suremaan vaikka olemme varsinaisia perheihmisiä, oikea perinteinen äitityyppi minäkin. Hups muutama vuosi meni ja lapsikin tuli, toinenkin heti ensi yrittämällä. Onnellista ja jäinkin sitten kotiin hoitamaan näitä pikkuihmeitä, olin viisitoista vuotta kotiäitinä. Enemmän ihmettelen niitä jotka valittaa lapsettomuutta, sitten jos lapsi tulee, se tuupataankin muualle hoitoon, sitä en käsitä. Lopulta se ei tainnut kuitenkaan olla ihan maailman tärkein asia.
[/quote]
Valitettavasti kaikilla ei ole mahdollisuutta hoitaa niitä lapsia kotona. Yritä ymmärtää. On olemassa monenlaista elämää, ei vain sinun elämä
Lapsettomuus on suuri tragedia. Ihmisille sattuu kuolemia, avioeroja jne kaikki ne on ikäviä ja suuria asioita.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 10:23"]
Mä tunnen lapsettomia jotka ovat saaneet hyvät työpaikkansa suhteilla, on perintöä, rahaa, mainetta ja mammonaa. JA silti kehtaavat pitää elämäänsä epäoikeudenmukaisena.
[/quote]
Ymmärrän hyvin, koska minä en ikimaailmassa vaihtaisi lapsiani noihin. Ajatuskin kauhistuttaa.
t. köyhä kotiäiti
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:09"]
Omasta puolesta voin sanoa että ex-tahattomasti lapsettomat on mulkuimpia ihmisiä tuttavapiirissä mitä on. Minäminäminä minun lapset ja lemmikit....
[/quote]
Aikamoista yleistämistä. Tuskin edes moniakaan sellaisia tunnet. Useimmat ei edes kerro kuin läheisimmilleen.
[/quote]Lapsettomuus on erittäin kipeä asia, ei sitä huudella turuilla ei toreilla. Mille ei voi mitään niin elämän täytyy jatkua ja nauttia nistä asioista mistä voi.
Mikään ei ole tuntunut niin pahalta kuin lapsettomuus. Mitkään sen jälkeiset vastoinkäymiset elämässä (minulla, puolisollani tai ihanilla odotetuilla lapsillani ei ole vakavia sairauksia) eivät ole tuntuneet lähellekkään yhtä pahalta. Lapsettomuus ja siitä selviäminen muutti koko asenteeni elämään, mielestäni parempaan suuntaan. En ole kiitollinen lapsettomuuden kokemisesta mutta lapsistani ja elämän arvostamisesta olen.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 17:38"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:24"]
[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:15"]
Niin, mutta sinähän et ole elänyt tilanteessa, jossa lasta ei ole toiveista huolimatta kuulunut.
[/quote]
Tämä on kätevä vakiovastaus kaikkeen, mikä uhkaa omaa lapsettoman identiteettiä. Muiden näkemyksillä ei voi uhriutuvan lapsettoman mielestä olla mitään arvoa, koska he eivät ole olleet samassa tilanteessa. Jokin maaginen voima ilmeisesti estää ihmistä ymmärtämästä ongelmaa, jos hän ei ole kokenut tuota ongelmaa itse.
Muistutetaan nyt vielä, etten ole sanonut, ettenkö olisi itsekin lapseton, enkä varsinkaan ole kieltänyt ketään tuntemasta pettymystä. -282
[/quote]
Niin, jotain tunnetta voi olla mahdotonta tuntea, jos ei ole elänyt sitä tilannetta. Tämä on vähän sama, kuin sanoisin leskeksi jääneelle, että turhaan sinä siinä jäät uhriutumaan ja märisemään, eteenpäin vaan.
Vaan sanoisitko? Mikset?
Niin, läheisen menettämisestä aiheutuneen tuskan ja kriisin voi helposti kuvitella, koska lähes jokainen on ainakin kerran elämässään menettänyt jonkun. Lapsettomuus taas ei ole sellainen, jota useampi ihminen olisi kokenut.
[/quote]
Ei sitä puolison menettämistäkään voi yhtään sen paremmin kuvitella kuin lapsettomuutta. Ja nämä asiat ovat niin erillään toisistaan elämänkaartakin ajatellen. Olen menettänyt isäni ollessani20 vuotias, veljeni ollessani 23 vuotias ja poikani ollessani 27 vuotias. Nyt olen 31 vuotias ja joudun taas luopumaan perheenjäsenestä.
Jokainen näistä menetyksistä on tuntunut erilaiselta. On ollut yllättäen menneitä ja pitkään sairastaneita. Jokainen kuitenkin hyvin nuorena nukkuneita. Samoin jokaisen henkilön menetyksen tuska kumpuaa siitä suhteesta, joka sinulla on ollut häneen eläessä. Silti en menisi leskelle sanomaan, että ymmärrän hänen tuskansa, koska minulla ei ole hajuakaan mitä hän käy läpi.
Ei lapsettomuuttakaan voi kukaan ymmärtää. Ei toisella lapsettomallakaan ole aavistustakaan kuinka kova paikka se toiselle on. Ja kuinka toiselle lapsettomalle se ei olekaan kriisin aihe eikä valtavasti voimia vievä taistelu. Toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia ei kukaan toinen voi ymmärtää. Oman päänsä sisällä jokainen meistä seisoo todella yksin. Sen joko kestää tai sortuu, mutta yksin jokainen elämän suuret kysymykset kohtaa.
[/quote]
Ei sen tarvitsekaan olla suuri kriisi, hyvä vaan niille joilla ei ole.
Tähän sopisi oikeastaan hyvin nämä sanat: "Ois kai siistii antaa periksi, toteais vaan kylmästi; ei tästä mitään tuu. Lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään."
Pointtina se, että jokainen lapsettomuudesta kriiseilevä varmasti toivoisi, että se tuska lakkaisi, tai että sen voisi vaan kyktekä pois.
Mutta ihmisessä ja tunteissa ei ole On-Off -nappulaa ja se tuntuu nimenomaan olevan monelle vaikea käsittää.
Jos mietit omia menetyksiäsi ja niistä aiheutunutta surua, niin olisitko voinut vaan unohtaa koko jutun, keskittyä muuhun elämään ja olla taas onnellinen? No et, et kesken kaiken. Eikä sellaista pidä vaatiakaan, keneltäkään, missään kriisissä.
Näissä lapsettomuus"riitelyissä" kun nimenomaan on kyse siitä, että jotkut tuntuvat luulevan, että lapsettomuuskriisin voi vaan kytkeä pois ja sitten sitä ei enää ole. Että se vaan katoaa, kun päättää niin.
Kun se se nyt vaan ei tee niin, ihan kuten ei tee missään kriisissä. Jokaisessa kriisissä on omat vaiheensa, on vihaa, katkeruutta, surua, epätoivoa, "kaupankäyntiä" (esim. "jos yritän olla parempi ihminen, saanko minä sitten sen ihmeen?"), masennusta. Ja välillä tulee hyviäkin kausia.
Yleensä itselläni se hyvä kausi loppuu siihen, kun pitkästä aikaa epäilee olevansa raskaana. Vaikka kuinka yrittäisi, niin ei se vaan onnistu ettei elättelisi liikaa toiveita. Totta kai tulee heti tunne, että mitäpä jos nyt viimein..?
Ja sitä kutsutaan toivoksi. Valitettavasti minulla se toiveikkuuden tunne ei ole päättynyt hyvin, hoitoon tosin nyt olemme menossa niin saa nähdä mitä käy.
Mutta tärkeintä meille lapsettomille, kuten monille muillekin eri kriiseissä eläjille, on vertaistuki. Että saamme tietää jonkun muunkin olevan samassa tilanteessa ja näin jakaa niitä tuntemuksia, joita muut eivät välttämättä ymmärrä.
Sitä taas en ymmärrä, miksi jonkun ihmisen pitää tulla niihin keskusteluihin huutelemaan, että ei se lapsettomuus mikään oikea kriisi ole ja olette säälittäviä kun ette voi vaan keksiä jotain muuta sisältöä elämään.
Mikä on tällaisen ihmisen motiivi? Miten se voi häiritä jotakuta ihmistä, että erään kriisin kokeneet jakavat keskenään tuntemuksiaan? Mitä se on häneltä pois?
Asiallisesti voi tottakai kirjoittaa sen oman kantansa, mutta usein nämä kommentiti ovat todella kaukana asiallisesta, pahimillaan nälvitään lapsettomuudesta.
Kehtaisiko nämä nälvijät mennä esimerkiksi syöpää sairastavien vertaistukifoorumiin nälvimään? Tai läheisensä menettäneen tukifoorumiin?