Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:07"]

Lapsettomille on annettu IHAN TARPEEKSI tukea, ymmärrystä ja ilmaiset hoidot suomessa. YHTÄÄN sen enempää eivät tarvitse. Lapseton on lapseton.

[/quote] 

No sulta ei kukaan YHTÄÄN MITÄÄN haluakaan

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:33"]

Muistakaa että ne kakarat ovat hyvin suurella todennäköisyydellä hirviöitä murkkuiässä, varsinkin jos eivät ole omia.

[/quote]

Tää on taivaan tosi, mut sitä ei haluta tunnustaa.

Joo VOI olla, mutta niin voi olla jokin muukin. Luepa juttu Bulevardin perhesurmasta tämän päivän Hesarista! Ja kyllä, olen myös itse kokenut rankan kokemuksen elämässäni, jota nyt en tässä halua kertoa, sillä googlettamalla henkilöllisyyteni paljastuisi. Ei siis aliarvoida toisten kokemuksia. Koko maailma ei pyöri oman navan ympärillä meillä kenelläkään.

Miksi näitä keskusteluja ei voi käydä arvostavasti ja rauhassa?

Toisen ihmisen kokemusta ei voi käydä.

Voi tuoda omia näkökulmia ja kokemuksia sivistyneesti ja rakentavasti esiin. Ymmärtääkseni keskustelu tarkoittaa juuri sitä, eikä hyökkäystä ja vittuilua.

Mä myönnän, että hymähtelin aikoinaan lapsettomille (joita on tuttavapiirissä muutamia) ja olin itsekin sitä mieltä, että miksi siitä tehdään noin iso numero.

Kunnes se osui omalle kohdalle. Pidin itseäni about maailman hedelmällisimpänä naisena, kunnes meillä toistuvien keskenmenojen sarja palautti maan pinnalle ja aika lujaa.

Päällimmäinen tunne tyhjennyksien ja vuotamisten ja kramppien aiheuttaman fyysisen kivun lisäksi? Se ei ole puhdasta kateutta muita kohtaan vaan lähinnä mietin, että miksi se on muille niin helppoa? Miksi me joudumme kokemaan tätä toivon syttymistä ja sammumista uudestaan ja uudestaan. Kun mä katson muita, mä muistan tarkalleen mitä mä olen menettänyt. Mitä tahattomasti lapseton tuntee, on uskomattoman syvää SURUA.

Jos mulle olisi tullut sormia napsauttamalla pari lasta tosta vaan, niin ajattelisin varmaan edelleen samoin kuin osa täällä. Te ette vaan voi tietää miltä se tuntuu. Kun ei tiedä, niin on parempi olla aukomatta sitä suutaan liikaa. Mutta mitä tulee lapsettomiin, niin toiset on vaan alttiimpia marttyyriudelle kuin toiset.

Musta jotenkin tuntuu, että yksi ja sama tyyppi kirjoittaa täällä näitä hirveän ilkeitä kommentteja lapsettomille ja peukuttaa alaspäin heidän juttujaan ja ylöspäin omiaan. Näin ainakin haluan uskoa. Eihän suomalaiset naiset muuten voi olla näin kylmiä ja suoraan sanottuna tyhmiä? Pakko sen on olla yksi häiriintynyt henkilö. Kenties joku, jolta on omat lapset huostaanotettu? Tai joku, joka ei pidä lapsista ja jaksa omaa arkeaan lapsiensa kanssa?

Jokainen äiti voi kuvitella miltä tuntuisi kun omat lapset otettaisiin äkkiä pois, olisikin elämä ilman omia rakkaita lapsia. Siltä lapsettomuus tuntuu. Elämän kenties suurin rakkaus otetaan pois. Järkyttävän suuri menetys se on. Vai pystyttekö siihen äidit? Vai ajatteletteko, minulla ON mitäs muista. Valitettavan yleinen asenne muillakin elämänalueilla nykyään.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:09"]

Omasta puolesta voin sanoa että ex-tahattomasti lapsettomat on mulkuimpia ihmisiä tuttavapiirissä mitä on. Minäminäminä minun lapset ja lemmikit....

[/quote]

Aikamoista yleistämistä. Tuskin edes moniakaan sellaisia tunnet. Useimmat ei edes kerro kuin läheisimmilleen.

Äidille lapsen menettäminen on kaikista suurin suru ja lapsettomuus on myös hyvin surullinen ja kipeä asia.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 22:41"]

Äidille lapsen menettäminen on kaikista suurin suru ja lapsettomuus on myös hyvin surullinen ja kipeä asia.

[/quote]

Lapsen menettäminen on surullisinta, mitä voi olla mutta siitäkin pääsee yli eikä siihen pidä jäädä märehtimään vuosikausiksi.

Millä perusteella lapsettomuus on muka surullista? Mitä siinä suree? Pettymyshän se toki on kun laittaa kroppansa raskaisiin hoitoihin ja pettyy kerta toisensa jälkeen. On pettymys kun tulee keskenmenoja ja kun ei tule raskaaksi ollenkaan. Mutta mitä siinä suree, kun ei ole mitään surtavaa? Voi kaivata ja olla todella pettynyt, muttei surullinen.

Ja kyllä, on kokemusta lapsettomuudesta. 2v yritettiin lasta, yksi inseminaatio vaan ehdittiin tehdä ja sitten tärppäsikin luomusti. Lähipiirissä myös lapsettomuutta, mutta kukaan ei ole jäänyt märehtimään vaikka on ollut kuinka raskasta. Yhdellä kaverilla tuli jopa veritulppa kun oli käyttänyt vuosia e-pillereitä ennen lapsettomuushoitoja ja sitten tuli hoitojen hormonit siihen päälle mutta selvisi. Jos on pää kunnossa, niin silloin ei jää märehtimään.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:35"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:21"]

Minulta myös loppui empatia siinä vaiheessa lapsettomia kohtaan, kun eilisessä poistetussa ketjussa alkoivat toivoa toisten lasten kuolemaa, että äidit saisi kokea, miltä heistä tuntuu. Eli lapsi pitäisi murhata, jotta tietäsimme, miltä HEISTÄ TUNTUU.

[/quote]

Mä ilmiannoin sen eilisen keskustelun ja ilmiannan tämänkin jos lähdetään toisille toivomaan kuolemaa tai lapsettomuutta.  Annetaan sen eilisen alaarvoisen keskustelun jäädä unholaan.

t. tiukkapipo

[/quote]

Luin sitä ketjua eilen, ja toivon että se avasi monen keskustelija silmät sille millaisai ihmisiä lapsettomat voivat olla. Suomessa on kummallinen mentaliteetti, että jotakin kärsinyt ihminen olisi jotenkin jalo... täällä ajatellaan, että Afrikassa ei ole itsekkäitä ja materialistisia ihmisiä, vaan että köyhyys on heistä tehnyt nöyriä ja hyviä ihmisiä. Voisi heille olla järkytys suuri nähdä millainen materialismi sielläKIN jyllää. Tämän kerron siis vain esimerkkinä, ettei kärsimys jalosta, eikä eniten kärsinyt saa kirkkainta kruunua muulta, kuin kaltaisiltaan. 

Empatia on kaksisuuntainen tie. Sitä ei ole automaattisesti kenelläkään, vaan se on täysin kiinni yksilöstä. Ei siitä, mitä yksilö on kokenut tai mitä häneltä on jäänyt kokematta. Aina yltäkylläisyydessä elänyt henkilö voi aivan yhtä hyvin haluta asettua toisen asemaan ja haluaa ymmärtää toisen tunteita. Ja aina köyhyydessä elänyt saattaa olla katkeruuden rumenta syvältä sisimmistään asti. 

[/quote]Aamen!

Mä tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta ehkäisyn pois jättämisen jälkeen. Raskaus on mennyt hyvin ja minusta tulee pian äiti.

Olen kääretön vuosia koulukiusaamisesta, kotona oli väkivaltaa, myöhemmin jouduin väkivaltaiseen parisuhteeseen, jossa olin vähällä kuolla, olen menettänyt läheisiä ja sairastunut nuorena syöpään. Voin silti ihan käsi sydämellä sanoa, että jos lasta ei olisikaan alkanut kuulua, olisi lapsettomuus voinut hyvin olla pahin kriisi, vastoinkäyminen ja suurin suru elämässäni. Olen ihan äärettömän kiitollinen, että tässä asiassa minulla kävi tuuri, vaikkei sitä muuten häävisti ole elämässäni ollutkaan.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 23:05"]

Mä tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta ehkäisyn pois jättämisen jälkeen. Raskaus on mennyt hyvin ja minusta tulee pian äiti.

Olen kääretön vuosia koulukiusaamisesta, kotona oli väkivaltaa, myöhemmin jouduin väkivaltaiseen parisuhteeseen, jossa olin vähällä kuolla, olen menettänyt läheisiä ja sairastunut nuorena syöpään. Voin silti ihan käsi sydämellä sanoa, että jos lasta ei olisikaan alkanut kuulua, olisi lapsettomuus voinut hyvin olla pahin kriisi, vastoinkäyminen ja suurin suru elämässäni. Olen ihan äärettömän kiitollinen, että tässä asiassa minulla kävi tuuri, vaikkei sitä muuten häävisti ole elämässäni ollutkaan.

[/quote]

No sitten et ole ihan terve.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 11:08"]

Minä ihmettelen miksi lapsettomuuden tuskasta kertominen tuntuu herättävän raivoa. Miettikää raivostujat, mitä ajattelit te silloin kun päätitte tehdä lapsen? Ja miettikää jos olisitte edelleen siinä samassa tilanteessa - kaikki nämä vuodet olisitte vaan vaikka tikuttaneet ovulaatiota ja odottaneet raskaaksi tuloa ja itkeneet kuukautisten alkamista?

[/quote]

Siksi kun se on niiiiiin first world problem, kaikki tikuttelut ja muut. Se on niin sitä, että elämän pitää mennä just kuten ite tahtoo, ja jos ei mene, niin itkupotkuraivarit ja ranteet auki.

ja sitten itketään siellä kivilinnassa kun koko maailma ei suostu olemaan hiljaa lapsista, kun just nyt lapsetonta masentaa ja itkettää.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:13"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:01"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:11"] Kun verrataan lapsettomuuskriisiä esimerkiksi läheisen kuolemaan tai leskeyteen tulee huomata, että niin tuskallista kuin läheisensä menettäminen onkin, monessa tapauksessa kuoleva ihminen on jo vanha ja kuolema kuuluu elämään. Vaikka läheiset sitä surevat, siitä kuitenkin pääsee yli, vaikka suru tietyllä tavalla jää. Tämä vain pointtina vertaamatta yhtään mihinkään. En ymmärrä mikä vimma on kaikin keinoin osoittaa, että lapsettomuussuru ei ole todellista, oikeutettua ja syvää. Itse pitäisin turpani kiinni, jos minun olisi mahdoton ymmärtää jotakin asiaa, josta ei ole kokemusta. Ei mulla muuta. [/quote] Mitä ihmeen tyhmäilyä tämä on, että kuoleman surusta pääsee yli, mutta lapsettomuuden surusta ei millään? Miksi ei? Edellisessä tapauksessa on sentään oikeasti menetetty joku eikä pelkkä haave saada lapsia. [/quote]

Lapsettomuussuru kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Hoidot, yritykset, toivon ja pettymysten vuoristorata, surun aaltomainen liike vailla normaalin kriisin vaiheita, koska toivo ylläpitää sitä, ettei surua voi surra loppuun. Vielä hedelmällisen iän mentyä ohi menetetään isovanhemmuus ja 

aikuiset lapset. Puutteesta muistutetaan koko ajan, kun näkee muiden ympärillä elävän omaa haavetta todeksi.

[/quote]

No voi jessus sentään, normaali ihminen varmaan ymmärtää jossain kohtaa alkaa keskittyä muihin asioihin, ja rakentaa sitä kaikenikäisen elämän verkostoa ympärilleen jollain muilla keinoin kuin omasta kohdusta ulos punkeamalla.

Minusta ei kannattaisi ripustautua mihinkään haluun niin voimakkaasti, että siitä seuraa seitsemän vuoden kurjuus. Ihmiset lähtevät liian helposti tunteiden vietäväksi, ja sitten ummistetaan silmät kaikelta muulta hyvältä, joka elämässä tuo onnea.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 23:09"][quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 23:05"]

Mä tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta ehkäisyn pois jättämisen jälkeen. Raskaus on mennyt hyvin ja minusta tulee pian äiti.

Olen kääretön vuosia koulukiusaamisesta, kotona oli väkivaltaa, myöhemmin jouduin väkivaltaiseen parisuhteeseen, jossa olin vähällä kuolla, olen menettänyt läheisiä ja sairastunut nuorena syöpään. Voin silti ihan käsi sydämellä sanoa, että jos lasta ei olisikaan alkanut kuulua, olisi lapsettomuus voinut hyvin olla pahin kriisi, vastoinkäyminen ja suurin suru elämässäni. Olen ihan äärettömän kiitollinen, että tässä asiassa minulla kävi tuuri, vaikkei sitä muuten häävisti ole elämässäni ollutkaan.

[/quote]

No sitten et ole ihan terve.

[/quote]

Ja millähän perusteella?

En minäkään oikein omakohtaisesti ymmärrä, miten vaikka joku avioero voi olla kellekään kriisi, kun itselle oli lopulta vain helpotus päästä tuosta väkivaltaisesta suhteesta. Mitä sitä nyt kenenkään miehen perään ruikuttamaan, kyllä yksinkin voi elää hyvää elämää. Mutta en nyt silti menisi lyttäämään ketään turhan itkemisestä, jolle ero on kova paikka, josta toipuminen voi kestää hyvin kauan, se on hänen kokemuksensa ja hänelle yhtä tosi kuin minulle omani.

Minulle tulee mieleen tuollaisista jotka sanoo kokeneensa kaikki syövät, kuolemat, raiskaukset ja pedofiliat sekä hakkaamiset ja kidutukset tjsp, mutta lapsettomuus lopulta olikin se maailman rankin ja surullisin ja epäreiluin asia, että sehän on heille oikea lottovoitto. Saavat koko lopun ikäänsä puhua haavakieltänsä. Ei tarvitse muuttaa itseään, kun on määritellyt itsensä niin kauan uhriksi.

Ei tarvitse toipua mistään, ei tarvitse tehdä surutyötä, saa ihan luvan kanssa heittäytyä uhriksi lopuksi iäkseen. Ei tarvitse pelätä että oma identiteeti murtuisi ja itse ylläpitämänsä uhriminä kuolisi pois. Silloinhan on ihan kuolematon.

He eivät voi kuvitellakaan muutuvansa ei-uhreiksi, se on täysin absurdi ajatus heille. Että pitäisi oikeasti ottaa aivan toisenlainen asenne, ei käy. Ei kiinnosta, ollaan niin biologisia ja kaikkea, että katsotaan järkeväksi joka paikassa ja koko ajan muistuttaa itseään siitä mitä ei saanut, eikä edes yritetä keskittyä siihen mitä kaikkea muuta maailmalla on tarjota.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 23:59"]

Minulle tulee mieleen tuollaisista jotka sanoo kokeneensa kaikki syövät, kuolemat, raiskaukset ja pedofiliat sekä hakkaamiset ja kidutukset tjsp, mutta lapsettomuus lopulta olikin se maailman rankin ja surullisin ja epäreiluin asia, että sehän on heille oikea lottovoitto. Saavat koko lopun ikäänsä puhua haavakieltänsä. Ei tarvitse muuttaa itseään, kun on määritellyt itsensä niin kauan uhriksi.

Ei tarvitse toipua mistään, ei tarvitse tehdä surutyötä, saa ihan luvan kanssa heittäytyä uhriksi lopuksi iäkseen. Ei tarvitse pelätä että oma identiteeti murtuisi ja itse ylläpitämänsä uhriminä kuolisi pois. Silloinhan on ihan kuolematon.

He eivät voi kuvitellakaan muutuvansa ei-uhreiksi, se on täysin absurdi ajatus heille. Että pitäisi oikeasti ottaa aivan toisenlainen asenne, ei käy. Ei kiinnosta, ollaan niin biologisia ja kaikkea, että katsotaan järkeväksi joka paikassa ja koko ajan muistuttaa itseään siitä mitä ei saanut, eikä edes yritetä keskittyä siihen mitä kaikkea muuta maailmalla on tarjota.

[/quote]

Juuri näin. Minustakin vaikuttaa että esim. ap saa vaan lapsettomuuden varjolla jatkaa ikuista uhrina oloaan. Yhyy, kun on kiusattu koulussa ja isi vähän hakannut. Yhyy, poikakaverkin hakkasi ja byääääää, kun löytyi kasvain. Yhyyjabyääää kun haluaisin lapsia vahvistamaan surkeaa rikottua itsetuntoani, mutta kun en niitäkään saa! Se on ihan kamalinta!1

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 00:06"]

[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 23:59"]

Minulle tulee mieleen tuollaisista jotka sanoo kokeneensa kaikki syövät, kuolemat, raiskaukset ja pedofiliat sekä hakkaamiset ja kidutukset tjsp, mutta lapsettomuus lopulta olikin se maailman rankin ja surullisin ja epäreiluin asia, että sehän on heille oikea lottovoitto. Saavat koko lopun ikäänsä puhua haavakieltänsä. Ei tarvitse muuttaa itseään, kun on määritellyt itsensä niin kauan uhriksi.

Ei tarvitse toipua mistään, ei tarvitse tehdä surutyötä, saa ihan luvan kanssa heittäytyä uhriksi lopuksi iäkseen. Ei tarvitse pelätä että oma identiteeti murtuisi ja itse ylläpitämänsä uhriminä kuolisi pois. Silloinhan on ihan kuolematon.

He eivät voi kuvitellakaan muutuvansa ei-uhreiksi, se on täysin absurdi ajatus heille. Että pitäisi oikeasti ottaa aivan toisenlainen asenne, ei käy. Ei kiinnosta, ollaan niin biologisia ja kaikkea, että katsotaan järkeväksi joka paikassa ja koko ajan muistuttaa itseään siitä mitä ei saanut, eikä edes yritetä keskittyä siihen mitä kaikkea muuta maailmalla on tarjota.

[/quote]

Juuri näin. Minustakin vaikuttaa että esim. ap saa vaan lapsettomuuden varjolla jatkaa ikuista uhrina oloaan. Yhyy, kun on kiusattu koulussa ja isi vähän hakannut. Yhyy, poikakaverkin hakkasi ja byääääää, kun löytyi kasvain. Yhyyjabyääää kun haluaisin lapsia vahvistamaan surkeaa rikottua itsetuntoani, mutta kun en niitäkään saa! Se on ihan kamalinta!1

[/quote]Olipas typerä ja lapsellinen kommentti.

Itselläni on onneksi empatiakykyä. 

Sanoisin kuitenkin, että rankin kokemus elämässä on oman lapsen kuolema. Minulla ei siitä onneksi ole kokemusta, mutta en usko että mitään rankempaa voisi olla olemassa. Etenkin jos kuolema on tuskainen ja yllättävä.