HS tänään - Bulevardin perhesurma

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 19:08"]

En ymmärrä miksi tässäkään ei voitu enemmän avata niitä syitä mitkä tähän johti. Avoin keskustelu ja syiden ymmärtäminen auttaisi varmasti jatkossa omaisia ja tekiköitä tunnistamaan näitä syitä. Jos voidaan kertoa tekotapa niin miksei myös syytä?

[/quote]
Milläs avaat, kun tekijä kuoli ja vei tiedon mennessään. Voimme toki arvailla yhtä sun toista, mutta emme voi tietää miksi hän päätyi tähän ratkaisuun. Moni muukin epäonnistuu, mutta ei tapa perhettään ja itseään.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 20:13"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 20:08"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 19:28"]

Eikä napsahda. Siinä jutussa sanottiin, että oli suunnitellut jo viikon niitä murhia.

Luulen, että perhesurmissa on kyse samasta ilmiöstä kuin itsemurhakulteissa. Ensin kulttijohtaja lupailee ties mitä ufoja tulevaksi ja sitten kun tajuaa, että kohta kulissit romahtaa ja ihmiset pettyy, niin keksii, että hei, tehdään joukkoitsemurha. Yleensä näillä itsemurhakulttien johtajilla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. En ymmärrä miksei sitä voi alkaa seuloa väestötasolla.

[/quote]

En HS:n nettisivuilla olevasta Jani Kaaron artikkelista löytänyt mistään mainintaa, millä tavoin tai kuinka pitkään perheen isä olisi murhia suunnitellut. Todettiin vain, ettei poliisi saanut juuri mitään selville ja että vaimon äiti epäilee, että mies oli yöt ympäri valvottuaan jotenkin seonnut uupumuksesta.

[/quote]

Totta. Poliisin tutkintapk:ssa tuosta asiasta puhuttiin. Suunnitelmallinen teko, ei hetkellisessä "napsahduksessa" tehty. Jo lasten hukuttaminen on tekona sellainen, että se vie aikaa ja vaatii päämäärätietoisuutta. Samoin pitkään jatkunut puukotus, verijälkiä keittiöstä eteiseen ja kylpuhuoneeseen.

[/quote]

Niin. Tuo uhrien omainen tietysti haluaa selittää asiat itselleen parhain päin, mutta oikeasti kun asiaa ajattelee, niin ei tuo ole tapahtunut hetken mielijohteesta. Lapset olivat sen ikäisiä, että varmasti pistivät hukuttamistaan vastaan, mies on joutunut käyttämään siinä väkivaltaa lapsia kohtaan eikä ole voinut hukuttaa heitä yhtä aikaa. Todennäköisesti ensin hukuttanut isomman tytön, koska tämä olisi muuten saattanut lähteä karkuun.

VAROKAA ALHAISTA VERENSOKERIA ERIT: AAMUISIN:

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/alhainen_verensokeri_vie_maltin_parisuhteessa

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:38"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:33"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:18"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:07"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 17:45"]Todella koskettava juttu. 

Teille pikku puusilmille, jotka luette että surevalle ei kelvannut edes valkoiset kukat, niin teille voin yrittää selventää asiaa: Ystävät suorastaan käänsivät selkänsä, vaihtoivat kadulla puolta. Sureva olisi tarvinnut tukea "en olisi tarvinnut edes sanoja, kosketus ja läsnäolo olisi riittänyt" (suunnilleen näin haastateltava sanoi). Yksinäisessä kodissa kun ei ole lohduttamassa kuin ne valkoiset kukat, niin ymmärrän pointin oikein hyvin.

Aika suoraviivaista on väittää että "eikö surevalle mikään riitä".

Jos itse joudun lohduttajan rooliin, niin tästä artikkelista sain ainakin hyviä neuvoja miten kohdata surevaa. 

[/quote]

Minä kirjoitin niistä kukista. En todellakaan ymmärrä kuvailtua ihmisten käytöstä. Itse en hylkäisi surevaa läheistä mutta tuo kukkien värin kommentointi oli minusta outoa. Kulttuurissamma valkoiset kukat kuvastavat surua. Olisi hassua lähettää värikkäitä kukkia, nehän voisi tulkita väärin. Itse en ole ikinä joutunut lähettämään kukkia mutta jos sellainen tilanne tulisi, niin kyllä minä valkoisia lähettäisin tai sitten jotain muuta mutta mitä?

[/quote]

Mikä sinä olet määräämään miten suru ilmenee ja mikä asia tuntuu keneltäkin miltäkin? Jos koti täynnä valkoisia ruusuja ahdistaa ja kaipaisi jonkinlaista muuta lohdustusta kuin kukkakaupan haaraosaston omaan kotiinsa, niin saa sen ääneen sanoa!

Ihme ahdasmielisyyttä.

[/quote]

En minä mitään määrittele. Meidän kulttuurissamme valkoiset kukat ovat surun väri. Jos joku on lähettänyt valkoisia kukkia, niin aika tylyä kuulla, että niitä nyt vähiten kaipaisi.

En kommentoi enempää. Surullinen ja koskettava tarina kaikin puolin. Voimia omaisille, jos tätä luette!

[/quote]

En tiedä ketään surevaa, joka olisi ilahtunut (valkoisista) surunvalittelukukista. Tai halunnut niitä. Eli niitä sureva vähiten kaipaa. Itsekirjoitettu kortti tai kirje on arvokas tapa muistaa. Sekä kaikenlainen läsnäolo, eikä vain heti kuoleman sattuessa, vaan myös kuukausien päästä. 

[/quote]

Minä ilahdun! En tarvitse montaakaan ihmistä lähelleni surun kohdatessa. Ei ole vain yhtä tapaa surra!

[/quote]

Ilahdut vai ilahduit? Et tarvitse vai et tarvinnut? Eli puhutko jo tapahtuneesta vai tulevaisuudesta?

Täällä av-mammat paheksuvat naista, joka on todella traumaattisesti menettänyt ainoan tyttärensä ja ainoat lapsenlapsensa, myös vävynsä, ja aviomiehensä, ja samalla kaikki mahdolliset elämän perustat ovat sekunnissa romahtaneet. Myös koko elämän kantanut usko Jumalaan.  Ajatelkaa nyt hyvänen aika mikä taakka siinä on yhdelle ihmiselle kannettavaksi. Moni olisi seonnut tai masentunut koko loppuiäkseen, tai päättänyt päivänsä.

Että eikö ole kaiken tuon jälkeen oikeus valittaa, vaikka edes kukkien väristä. Mitä jos muut tapahtuneet asiat ovat ihmismielelle liian vaikeita ymmärtää ja käsitellä?  Minusta on suorastaan normaalia, että negaatiot kohdistuvat niinkin helppoihin kohteisiin kuin kukkien väri.

Ja täällä av-mammat aukovat siitä, että täysin epäinhimillisen tragedian edessä joku kehtaa valittaa kukkien väristä. Hah. Katsokaapa tätä palstaa ja sitä, mitä kaikkea te mammat täällä valitatte päivästä toiseen. Mies sitä ja tätä ja tota. Lapset sitä ja tätä ja tota. Anoppi sitä ja tätä ja tota. Häissä liikaa tai liian vähän sitä ja tätä ja tota. Feisbuukissa sitä ja tätä ja tota.

Ja sitten tämä Liisa tekee mielestänne väärin kun kehtaa valittaa?

Häpeäisitte te paheksujat.

Tuosta surmatun vanhemmista - hänen tuttunsa ja ystävänsä olivat oman ja miehen TYÖN kautta saatuja virkatuttuja. Olikohan oikeita ystäviä? Ilmeisesti ei ja sitä on surussa vaikea tajuta. Olivat miehen kanssa tärkeitä paikkakunnallaan, pikkukaupungin kermaa. Tuollaiset ystävyydet menevät, kun asema menee. Turha odottaa kaikilta lohdutusta, aika epärealistista. Mutta tämä vanha nainen on pudonnut niin korkealta, että ei jaksa totuutta? Kurja kohtalo. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 14:06"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:26"]Juttu osoittaa hyvin kriisityön tehottomuuden. Monesti kriisityö vain pitkittää ja vaikeuttaa kriisistä toipumista. Arjen jatkaminen ja läheisten pienikin apu on merkittävämpää kuin kriisityöntekijän kanssa jaarittelu. Yleensä kriisin kokenut henkilö joutuu itse tukijan rooliin vaikeissa kriiseissä.

[/quote]

Ja höpönöpön. Emme varmaan olisi järjissämme tai hengissä ilman kahta loistavaa työntekijää ja psykiatria. T: traumaattisesta kokemuksesta selvinnyt perhe

[/quote]

Ihan tutkittu asia: http://www.hs.fi/tiede/a1366361963371. Et muuten ole ainoa, joka on kokenut traumaattiaisia asioita. Itse olen kokenut useammankin traumaattisen kokemuksen elämässäni ja parhaiten olen selvinnyt niistä, joihin nämä kriisityöntekijät eivät tuppautuneet työllistämään itseään.

On todellakin tuttuja paljon, mutta oikeita ystäviä vähemmän. Ystävillä on väliä. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:37"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:28"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:21"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:14"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:08"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:38"]

En kirjoita tätä mitenkään pahalla mutta miten tuntuu, että mikään ei ole hyvin. Valkoisia kukkiakaan ei saisi lähettää vaan pitäisi olla värikkäitä. Valkoiset kukat nyt ovat merkkinä surusta. Heittää ne sitten roskiin, jos ei kelpaa.

[/quote]

Minustakin kommentti, että sureva kaipaa vähiten valkoisia kukkia oli ajattelematonta häneltä. Olihan sen osanotto kuitenkin.

[/quote]

Ettekö pysty näkemään metsää puilta? Pystyttekö katsomaan asiaa siltä kantilta, että olisikohan meidän kulttuurissa parantamisen varaa surevien muistamisessa? Että ehkä jotain muutakin voisi tehdä kuin laittaa ne kukat? Artikkeli herätti mussa ainakin ajatuksia siitä, että miten surevia voisi yrittää huomioida paremmin. Tärkeintä kai olisi olla läsnä, ei tarvitse edes mitään sanoa. Kukkapuska nurkassa ei ole läsnäoloa.

[/quote]

Ehdotuksia siitä mitä muuta voisi lähettää, jos välimatkan takia läsnäolo ei ole mahdollista.

[/quote]

Surunvalittelukortti, jossa on itse kirjoittamaa muutakin kuin oma nimi alla. Ne jäävät mieleen. Aina voi soittaa, lähettää sähköpostia, tekstarin jne. Pitää yhteyttä.

[/quote]

Että pitäisi alkaa väkisin vääntämään jotain muutakin tekstiä siihen ettei vaan tule paha mieli? Kun asia on nyt niin, että se on kauhean vaikea olla lämmin ja myötätuntoinen kun ei niitä tunteita vaan ole. Helposti menee pieleen. Siksi juuri on keksitty ns. hyvät käytöstavat eli virallinen malli sille miten missäkin tilanteissa kuuluu käyttäytyä. Ja sen pitäisi riittää. On kohtuutonta vaatia ihmisiä tuntemaan jotain mitä he eivät tunne.

Ymmärrän, että surevalla on rankkaa mutta rajansa kaikella. Ei se suru oikeuta siihen, että saa vaatia muilta ihmisiltä enemmän kuin heillä on antaa. Tää on taas niin nykyaikaa. Kaikki on nykyään niin uhreja että ja kun on uhri, niin muiden pitää ymmärtää, hyväksyä, venyä, sietää, tanssia pillin mukaan jne.

[/quote]

Osuit asian ytimeen, tämä on nykyaikaa. Ihmiset ovat niin vieraantuneita kuolemasta, etteivät tiedä mitä tehdä. Siksi he tekevät vain sen pakollisen, lähettävät sen kukkakimpun ja persoonattoman kortin, ettei vain tarvitse pysähtyä ajattelelemaan millainen ihminen kuollut oli ja mitä hän merkitsi itselle ja läheisille. Sitten vetäydytään ja annetaan surevan surra rauhassa. Odotetaan, että kunhan aika kuluu, suru loppuu ja se ihminen ottaa itse yhteyttä ja on ihan samanlainen kuin ennenkin. Hyvänen aika, jos olisi yhteydessä, voisi vaikka saada tartunnan tai joutuisi antamaan jotain itsestään. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 20:22"]VAROKAA ALHAISTA VERENSOKERIA ERIT: AAMUISIN:

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/alhainen_verensokeri_vie_maltin_parisuhteessa

[/quote]

Verensokeri oli kieltämättä syy tähän surmaan. Tyhmä!

Jos silmät kostuivat HS:n jutusta, sama juttu tässä Iltasanomisen jutussa. Siinä haastatellaan jo nyt edesmennyttä Risto Ahtia, tyttärensä Hannan ja pienet lapsenlapsensa Hilman ja Bertan menettänyttä kirkkoherraa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288521615849.html

Niin, ei ne kaikki työtutut ole ystäviä.

Tämä juttu on ihmiselle liian kova kestää. Koittakaa muistaa se, kun jaatte ajatuksianne. Voimia ja enkeleitä meille kaikille!

Hurjia on joutunut kestämään ja kun mieskin sairastui ja kuoli, ehkä surussaan helpottaa ajatella, että olisi paremmin jos muut kanssaihmiset olisivat toisenlaisia. Mutta ne ovat sellaisia kuin ovat. Asiat olisivat samalla lailla, huonosti, vaikka olisi ollut toisenlaisiakin surunvalittelittelijoita ja kukat värikkäitä. Se mitä on ja onnellinen on se, joka tämän tajuaa ja hyväksyy. Muuta kuin nykyhetki ei ole. 

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 17:45"]

Todella koskettava juttu. 

Teille pikku puusilmille, jotka luette että surevalle ei kelvannut edes valkoiset kukat, niin teille voin yrittää selventää asiaa: Ystävät suorastaan käänsivät selkänsä, vaihtoivat kadulla puolta. Sureva olisi tarvinnut tukea "en olisi tarvinnut edes sanoja, kosketus ja läsnäolo olisi riittänyt" (suunnilleen näin haastateltava sanoi). Yksinäisessä kodissa kun ei ole lohduttamassa kuin ne valkoiset kukat, niin ymmärrän pointin oikein hyvin.

Aika suoraviivaista on väittää että "eikö surevalle mikään riitä".

Jos itse joudun lohduttajan rooliin, niin tästä artikkelista sain ainakin hyviä neuvoja miten kohdata surevaa. 

[/quote]

Mutta jäi kuitenkin "muutama harva ystävä". Minulla ei ole yhtään ystävää. Olen surrut kaikki suruni yksin. En vertaile surujani toisten suruihin, mutta nolla ystävää on vähemmän kuin "muutama harva ystävä".

Tietenkin epäkorrektia sanoa tuosta mitään negatiivista, mutta mielestäni 10 sivua (tai enemmän) täysin tyhjää. Ei tuossa ollut mitään. Kaikki muut ovat toimineet väärin ja suru on suuri. Mutta minusta ihminen voisi olla rohkeampi ja kohdata pelkonsa. Ja katsoa myös peiliin. Jos mies oli väkivaltainen niin sekin pitäisi sanoa. Jos oli talousvaikeuksia perheellä, tai väsymystä, niin senkin voisi sanoa, että ei tullut autettua, tyttö tuli auttelemaan vaikka kaksi pientä lasta, oli aika raskas aika tuo kun kaksi lasta ja toinen on vuoden.

silloin tulee eniten perheissä eroja.

Sori, mutta en tykännyt.

Minusta nuo ovat itsekkäitä pelkureita nuo vanhemmat. Sori.

Minua huolestuttaa, kuinka paljon ns. yhteiskunnalta odotetaan. Entä jos pääseekin johonkin apuputkeen? Sielläkin voi olla ajattelemattomia ja kyvyttömiä työntekijöitä. Silti on niitä kauhun öitä, jotka joutuu valvomaan yksin. Pitkäaikaisesti masentuneena voin sanoa, että kukaan ei näiden vuosien aikana ole käynyt tiskaamassa tiskejäni. Kukaan ei ole tarjonnut ilmaisten tai maksullisten psykiatrien numeroita. Kaikki asiat on joutunut hoitamaan itse ja moni asia on siksi jäänyt rempalleen. Jos joskus alkuaikoina soitin johonkin neuvontanumeroon, niin koko ajan tuntui, että minut halutaan vain nopeasti pois linjalta. No, nyt olen ollut vuosia omissa oloissani häiritsemästä ihmisiä ja vaatimasta yhteiskunnan apua.

Luulen, että kaltaisiani on tuhansittain. Meistä ei vain tiedä kukaan, koska meillä ei ole lapsia, työkavereita tai ystäviä.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:37"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:28"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:21"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:14"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:08"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:38"]

En kirjoita tätä mitenkään pahalla mutta miten tuntuu, että mikään ei ole hyvin. Valkoisia kukkiakaan ei saisi lähettää vaan pitäisi olla värikkäitä. Valkoiset kukat nyt ovat merkkinä surusta. Heittää ne sitten roskiin, jos ei kelpaa.

[/quote]

Minustakin kommentti, että sureva kaipaa vähiten valkoisia kukkia oli ajattelematonta häneltä. Olihan sen osanotto kuitenkin.

[/quote]

Ettekö pysty näkemään metsää puilta? Pystyttekö katsomaan asiaa siltä kantilta, että olisikohan meidän kulttuurissa parantamisen varaa surevien muistamisessa? Että ehkä jotain muutakin voisi tehdä kuin laittaa ne kukat? Artikkeli herätti mussa ainakin ajatuksia siitä, että miten surevia voisi yrittää huomioida paremmin. Tärkeintä kai olisi olla läsnä, ei tarvitse edes mitään sanoa. Kukkapuska nurkassa ei ole läsnäoloa.

[/quote]

Ehdotuksia siitä mitä muuta voisi lähettää, jos välimatkan takia läsnäolo ei ole mahdollista.

[/quote]

Surunvalittelukortti, jossa on itse kirjoittamaa muutakin kuin oma nimi alla. Ne jäävät mieleen. Aina voi soittaa, lähettää sähköpostia, tekstarin jne. Pitää yhteyttä.

[/quote]

Että pitäisi alkaa väkisin vääntämään jotain muutakin tekstiä siihen ettei vaan tule paha mieli? Kun asia on nyt niin, että se on kauhean vaikea olla lämmin ja myötätuntoinen kun ei niitä tunteita vaan ole. Helposti menee pieleen. Siksi juuri on keksitty ns. hyvät käytöstavat eli virallinen malli sille miten missäkin tilanteissa kuuluu käyttäytyä. Ja sen pitäisi riittää. On kohtuutonta vaatia ihmisiä tuntemaan jotain mitä he eivät tunne.

Ymmärrän, että surevalla on rankkaa mutta rajansa kaikella. Ei se suru oikeuta siihen, että saa vaatia muilta ihmisiltä enemmän kuin heillä on antaa. Tää on taas niin nykyaikaa. Kaikki on nykyään niin uhreja että ja kun on uhri, niin muiden pitää ymmärtää, hyväksyä, venyä, sietää, tanssia pillin mukaan jne.

[/quote]

Jos et tunne mitään myötätuntoa tai muuta, sitten et lähetä mitään. Ihminen, joka kokee menetyksen, mutta jonka menetys ei saa sinua tuntemaan mitään, ei kaipaa sinulta mitään. Yksinkertaista.

Muistakaa, että Hesarin juttu ei ole surmatun äidin itsensä kirjoittama, vaan se on toimittajan tuotos.