Kun näen ADHD-lapsia, mun on hirveän vaikea välttää ajatusta siitä,

Ja ADHD altistaa esim. alkoholismille ja rikollisuudelle. Siis jos sitä ei todeta ja osata hoitaa. Näin voi syntyä ADHD-perheitä, joissa olot tosiaan ovat huonot.

Meillä mies on absolutisti. Minä kohtuukäyttäjä. Ei tupakoida. Molemmilla akateeminen koulutus ja hyvä työ. Kasvatusoppaita on luettu ja pyritty tekemään kaikki oikein (mikä tietysti on mahdotonta). Joka tapauksessa lapsesta on välitetty ja häntä on rakastettu. Kuria on kuitenkin pidetty. Silti lapsella on ADHD. Nyt kun asiaa miettii, niin mies on ehkä hieman ylivilkas tai ainakin impulsiivinen ja minä taas tarkkaamaton. Eli sopiva geenisoppa ollaan saatu aikaiseksi.

Vierailija:

tuntuu adhd-tapaukset kerääntyvän tietynlaisiin perheisiin. Uskon kyllä siihen, että vanhemmat pahentavat lapsen luontaisia taipumuksia omalla käytöksellään ja huonolla kasvatuksella.

ottaen huomioon miten surkea provo tuo aloitus on.

Ja synnytin ilman puudutteita. Ja silti lapsella on ADHD.

Vierailija:

Sitäkin voi miettiä, miten paljon esim. äidin syömät

lääkkeet raskausasikana voivat vaikuttaa lasten hermoston kehittymiseen. Niistä ei paljon tiedetä, mutta kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia ja kehittyvä hermosto on erityisen herkkä. .

Vierailija:

Monet näistä reppanoista on saanut olla ns. omillaan. Vanhemmilla on muita kiinnostuksenkohteita kuin omat lapsensa, jotkut elää edelleen " nuoruuttaan" selkeää teinimeininkiä, osa harrastaa paljon ja lapsille ei jää aikaa.

Ruokaa etsivät kaapeista kotonaan , ottavat kiinni mitä saavat. Kotona ei ruokaa välttämättä säännöllisesti tarjota - herkkuja ei puutu eikä limpparia ei myöskään chipsejä ja roskaruokaa.

Kyllä vanhemmilla olisi peiliin katsomisen paikka.

Pojallani on lievä keskittymishäiriö ja päälle lievä dysfasia, jossa ongelmat ovat epäselvä puhe ja kuullun ymmärtäminen. Niiden arvellaan aiheutuneen pitkittyneestä synnytyksestä, joka piti käynnistää raskausmyrkytyksen vuoksi viikolla 37 ja jossa tuli ehkä lievää hapenpuutetta.

Meillä ei mikään väitteistäsi pidä paikkaansa.

Tuollaiset huonoa kasvatusta- teoriat joutaa roskakoppaan. Ennenvanhaan ADHD:ta ei niin osattu epäillä, ja moni nuori joutui hunningolle juuri siksi, että vanhemmat ja koulu tuomitsivat hänet huonoksi lapseksi, eivätkä osanneet auttaa. Useimmiten palkinnoksi taisi tulla remmiä ja tuomitsemista " olet huono" . Nuorten itsetunto meni päin mäntyä ja lopulta kiinnosti vain laittaa kaikki läskiksi.

ADHD-lapsen pitää saada myös kehuja ja onnistumisen tunnetta. Ja oikea-aikainen diagnoosi auttaa vanhempia ja koulua toimimaan oikein lapsen parhaaksi.

Ennen vanhaanhan esim. supistuksiin määrättiin konjakkia lääkkeeksi, mutta ei enää nykyisin.

Tiedämme, että ADHD altistaa alkoholismille. Tiedämme, että ADHD periytyy. Tällöin ei liene mikään yllätys, että alkoholistiäidit saavat ADHD-lapsia.

Voi myös olla, että alkoholin käyttö raskausaikan altistaa ADHD:lle, vaikka siihen ei olisikaan perinnöllistä taipumusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki ADHD-lasten äidit käyttäisivät alkoholia.

Vierailija:

Päihdehuollon piirissä elää erittäin vahvana ajatus, että

adhd:n lisääntyminen liittyy erittäin suuresti raskaana olevien äitien alkoholinkäyttöön.

on kummallista, että tälläinen diagnoosi ylipäätään on keksitty. nykyään ei saa olla yhtään vilkkaampi kuin normi, heti lyödään joku leima ottaan. eikä saa olla kalju, pitää siihenki ottaa lääkettä. yms. nykyaika on sitten kumma.

raiteiltaan.

Mutta oikeanlaisilla tukitoimilla ADHD-lapsesta voi kasvaa ihan pärjäävä aikuinen.

Vierailija:

Seuranneena ADHD-lapsia vanhempineen on pakko kallistua vanhempien osuuteen!

Heiltä vain puuttuu se johtolanka elämään, hukassa ovat niin lapset kuin vanhemmat. .

tarkoitti kuitenkin lähimenneisyyttä, ei mitään pimeää keskiaikaa.

Vaan siis aikaa vaikkapa 70- ja 80-luvuilla.

Ne eivät periydy mitenkään 100-prosenttisesti. Täysin terveisiin perheisiin ja sukuihin voi syntyä adhd- tai vaikkapa asperger-lapsia. TAI voi olla, että esim. setä tai täti on as tai adhd, mutta vanhemmista ei kumpikaan.



Nuo molemmat neurologiset oireyhtymät ovat vieläpä sellaisia, että ne voivat olla monenasteisia eli osa käy ihan ns. normaalista, kun taas vaikeimmasta päästä ihminen voi olla sellainen, ettei pärjää itsenäisesti edes aikuisena.



Mitä tulee diagnoosin hyötyyn lapselle, niin totta kai kaikki riippuu siitä, MITÄ SILLÄ DIAGNOOSILLA TEHDÄÄN. Jos sen avulla ei saa tukitoimia ja terapiaa, ei diagnoosista todellakaan ole hyötyä ja huonosti asiasta perillä oleva opettaja voi todellakin leimata esim. adhd-lasta luokan syntipukiksi. Mutta toisaalta tosiasia on, että MITÄÄN tukitoimia (terapiaa, erityisluokkapaikkaa, avustajaa) ei saa ilman diagnoosia - ei yhtään mitään.



Tässä vastuu on meillä vanhemmilla JA TEILLÄ MUILLA MYÖS. MITÄ OPETATTE ESIMERKIKSI OMILLE LAPSILLENNE NÄISTÄ ASIOISTA? Ap on huono provo, mutta olkaa te muut fiksuja ja opettakaa lapsenne ymmärtämään, että meitä on moneksi ja että kukaan ei ole erityisyytensä vuoksi " paha" tai " tyhmä" tai sellainen, että hänen seuraansa pitäisi diagnoosin takia kartella. Jokainen erityislapsikin on aina yksilö.



-59-

Esim. asperger-diagnoosi on Suomessa annettu ekan kerran niinkin äskettäin kuin v. 1981.

Sitä ennen nämä lapset on leimattu omituisiksi, tyhmiksi, nörteiksi, tuhmiksi jnejne.

Tai psykologisesti häiriintyneiksi, kuten valitettavasti nykyäänkin osa noista lapsista, koska kaikki lääkäritkään eivät ole kovin hyvin perillä adhd:stä tai vaikkapa aspergerista.

Vierailija:

tarkoitti kuitenkin lähimenneisyyttä, ei mitään pimeää keskiaikaa.

Vaan siis aikaa vaikkapa 70- ja 80-luvuilla.

-59-

ei myönnä ADHD:n olemassa oloa. Pitää oireita tempperamenttieroina.

Itse en tiedä mitä mieltä olen, mutta tavallaan uskon noihin tempperamenttieroihin ja siihen, että jokainen lapsi on yksilö ja tarvitsee " omanlaisensa kasvatuksen" . Eli toiselle on pidettävä kova kuri joka asiassa, eikä yhtään lipsumista sallita, kun taas toiselle voi antaa vapauksia ja lipsumiset silloin tällöin, eivät vie pohjaa kasvatukselta.

Lisäksi tiedän vaikka itsestäni (olen super-aktiivinen:)), että jos istuisin päivän sisällä ja pelaisin tietokoneella syöden valkoisia jauhoja ja sokeria, hyppisin varmaan seinille muutaman tunnin jälkeen:) ja pahasti!

Eli kyllä se terveellinen ruoka, ulkoilu, liikunta ja säännöllinen päivärytmi pitää ainakin itseni ja lapseni " kurissa" . Ja uniongelmat poistuu kummasti kun muutaman tunnin on ollut vaikka pulkkamäessä.

Meillä on 5-v poika, jolla epäillään jonkinlaista keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriötä. Ongelmia on sekä kotona että päiväkodissa. Pojalla on ilmeisesti myös jonkinlainen uhmakkuushäiriö. Parhaamme ollaan tehty, mutta ei näköjään riitä. Meillä on AINA ollut selkeät rytmit, tiukat rajat, terveellinen ruokavalio yms. Huonosta ja epäsopivasta käytöksestä tulee aina seuraamus. Asioista myös keskustellaan pojan kanssa eli myös lapsella on mahdollisuus sanoa sanottavansa (eli emme ole mitään tyrannivanhempia). Tiedän, että olemme myös epäonnistuneet joissain asioissa. Pojan kanssa eläminen on ollut jatkuvaa taistelua, joten jossain vaiheessa ei enää omat hermot kestäneet niin hyvin kuin ennen. Välillä tulee huudettua ja räyhättyä, jonka jälkeen kyllä pyydän pojalta aina anteeksi. Nostan todellakin hattua niille vanhemmille, jotka pysyvät AINA rauhallisina tämän tyyppisten lasten kanssa! Miehelläni on ADHD, joten ilmeisesti poika on perinyt sen isältään. Varmaan sellaisessa perheessä, jossa olisi molemmat vanhemmat tosi rauhallisia ja toimisivat aina oikein, meidänkin poikamme oireilisi vähemmän. Hän nyt vaan sattui syntymään tähän meidän perheeseen ja vaikka olemme varmasti joskus tehneet virheitä pojan kanssa, olemme hänen ainoat vanhemmat ja yritämme parhaamme. Olemme myös hakeneet ja saaneet apua esim. neuvolasta, psyklogilta yms.



Ja mitä tulee tohon diagnoosiin. Mä itse pidän tärkeänä, että pojan tilanne tutkitaan ja hän ja me vanhemmat saamme siihen sitten parempaa tukea ja apua. Kun minä olin lapsi, kaikki käytöshäiriöiset lapset leimattiin aina häiriköiksi. Olisi ollut ihan eri asia tietää, että suurimmalla osalla heistä (veikkaus) oli varmasti joku muu syy siihen käytökseen kuin pelkkä vapaa kasvatus tms. Aika moni vankilassa oleva on paljastunut ADHD-aikuiseksi. Millainen heidän elämänsä olisi nyt, jos heidät olisi jo lapsena diagnosoitu ja heitä olisi pystytty auttamaan??? Just ton oikean avun ja terapian saamisen takia pidän diagnoosin tekemistä tärkeänä!

En usko, että kukaan lastenneurologiaan perehtynyt voi selvin päin väittää, etteikö todellakin olisi myös adhd-lapsia. Totta kai raja ns. vilkkaan ja adhd-lapsen välillä on vaikea vetää, koska lapset eivät ole joko/tai. Kyse siis on jatkumosta, jonka toisessa päässä on rauhallinen, terve lapsi ja toisessa vaikeasti oirehtiva adhd-lapsi.

Mutta en jaksa siis uskoa, että kukaan asioista perillä oleva voi väittää, etteikö tuota toista ääripäätä ole, jossa ei enää ole kyse normaalivaihtelun alaan kuuluvasta vilkkaudesta, joka pysyisi kurissa pelkästään sokeria ja liikaa tietsikan peluuta välttelemällä.

Vierailija:

ei myönnä ADHD:n olemassa oloa. Pitää oireita tempperamenttieroina.

Itse en tiedä mitä mieltä olen, mutta tavallaan uskon noihin tempperamenttieroihin ja siihen, että jokainen lapsi on yksilö ja tarvitsee " omanlaisensa kasvatuksen" . Eli toiselle on pidettävä kova kuri joka asiassa, eikä yhtään lipsumista sallita, kun taas toiselle voi antaa vapauksia ja lipsumiset silloin tällöin, eivät vie pohjaa kasvatukselta.

Lisäksi tiedän vaikka itsestäni (olen super-aktiivinen:)), että jos istuisin päivän sisällä ja pelaisin tietokoneella syöden valkoisia jauhoja ja sokeria, hyppisin varmaan seinille muutaman tunnin jälkeen:) ja pahasti!

Eli kyllä se terveellinen ruoka, ulkoilu, liikunta ja säännöllinen päivärytmi pitää ainakin itseni ja lapseni " kurissa" . Ja uniongelmat poistuu kummasti kun muutaman tunnin on ollut vaikka pulkkamäessä.

Jari Sinkkonen on kyseenlaistanut adhd-ylitulkinnat, mutta hänkään ei väitä, etteikö olisi myös oikeasti adhd-lapsia. Siis sellaisia, joille ei pelkkä ruokavalio, säännöllisyys ja liikunta pure.

-59-

Oli hirveä riita kun väittelivät oikeusteitse ADHD- ja autismitutkija Christoffer Gillbergin kanssa. Yrittviät kumota Gillbergin ryhmän tutkimustuloksia käytännössä sillä perusteella, että tutkimuksesta keskenkaiken pois jääneiden perheiden osuus oli omituisen pieni. No adhd:n tai autismin olemassaolosta on kyllä tehty satoja ja tuhansia muita tutkimuksia ympäri maailmaa, ja ne pitävät yllä GIllbergin tutkimustuloksia väitteistä huolimatta. Mutta joo, on siis olemassa jonkinasteisia ammattilaisia, jotka väittävät, ettei ADHD: ole olemassa. Eivät tosin neurologian ammattilaisia, vaan siis terveydenhoitaja ja lastenlääkäri. Huhu kertoo, että ovat myös scientologeja, mutta eivät itse myönnä sitä vaan ovat kuulemma vain sattumalta ja muuten mielenkiinnosta olleet scientologikokouksissa mukana. Mene ja tiedä, en väitä mitään kun on nimiä esillä ja julkinen media - mutta tämä on siis tietoa joka löytyy googlesta (ja senhän on luotettavaksi tunnettu tiedonhakuväline..;)) varsin helposti.



Ja kyllä asiantuntemus näiden suhteen on monessa paikassa vielä aika hakusessa Suomessakin.

niin miten hän selittää sen, että monesti sisaruksista osa on adhd-lapsia, mutta joukossa on myös normaaleja lapsia. Samalla kasvatuksella, päivärytmillä ja ruokailulla osa on ylivilkkaita ja osa ei.

tuo Kärfve on suorastaan vaarallinen yksilö. Mutta taitaa olla niin, että MISTÄÄN lääketieteellisestä seikasta ei ole 100% yksimielisyyttä - riittävä yksimielisyys kuitenkin. (tai no, ehkä nyt sentään sellaisista seikoista kuten sydämen toiminnan tärkeydestä elintoiminnoille tms. heh...)



-59-

-59-