Antakaapa rehellisiä neuvoja! Olen aivan hukassa! Tässä faktat:

Tiedän useita kaksosten yksinhuoltajia (toiset aivan alusta asti) ja monet pärjäävät paremmin, kun ovat eronneet. Perheen kireä ja kuluttava ilmapiiri vie yllättävän paljon voimia. Monet yh:t saavat omaa aikaa, kun lapset ovat isällään tai sitten ovat kehitelleet muita tukiverkkoja. Yleensä sukulaiset ja ystävät suhtautuvat kaksosuuteen myönteisesti ja tyrkyttävät apua.



t. 17

aina erittäin empaattiseksi ihmiseksi. Minulta vaan ei riitä ymmärrystä, kun joku suunnittelee eroa noin turhasta syystä. Tunnen sen sijaan empatiaa hänen lapsiaan ja miestään kohtaa. Heillä on varmaan vaikeaa olla ap:n kanssa, kun hän on noin epävakaassa tilassa.



Suosittelen edelleen kääntymistä mielenterveystoimiston puoleen terveyskeskuksen lähetteellä tai suoraan yksityiselle psykiatrille saamaan mieltä tasaavaa tai masennusta poistavaa lääkitystä.

olen kotona mutta olen aktiivisesti yrittänyt keksiä ns. omia proggiksia. aloitin uuden harrastuksen, hain uutta työpaikkaa jne.



eli olen yrittänyt pitää huolta itsestäni. nyt vaan tämä pussinpohja. olen yrittänyt eläytyä yksinhuoltajan arkeen, tutkinut asumisasioita, tulopuolta, kuvitellut arkea jne. ja se tuntuu ihan helvetin rankalta. ja sitten toisaalta taas ihanan vapauttavalta: olisi upeaa päästä eroon miehestä ja suvustaan. olla ihan omillansa ja vapaa. ei siis tälläisessä liiitossa mikä ei mielestäni ole yhteinen.

Pitkän lapsettomuuden jälkeen tule kaksoset. Lapset vielä alle vuoden vanhoja.



Suomessa pitäisi olla laki, joka kieltäisi alle 3 vuotiaiden vanhempien eroamasta.



Teillä on takana valtava muutos elämässä. Nyt on aika totutella lapsiperhe-elämään eikä lyödä hanskoja naulaan.



Eroamalla, et pääse eroon miehestä ja tämän suvusta! Entiset ongelmat jatkuu ja saat vielä hyvässä lykyssä miehen uuden emännän kiukuttelut päälle!! Ja mitä se onkaan tämä uusperhe-elämä... käy tutustumassa siihen!! Se se vasta vaatiikin voimia.

" Olette yrittäneet erota" . Miksette ole " onnistuneet" ?



Lapsettomuuden ja pitkän toivomisen jälkeen saadut kaksoset asettavat vanhemmille kovat paineet siitä, että nyt kaiken pitäisi olla yhtä onnea ja auvoa. Ja kun ei ole, niin sitten on piru irti (äitipiru tällä kertaa).



Tunnustaudun itse siihen sarjaan, että kun olen loppuunväsynyt, näen suuttuessani punaista (tai ehkä ennemminkin valkoista, mutta hehkua kuitenkin). Olen joskus sen seurauksena käsitellyt lasta tarpeettoman kovakouraisesti, en onneksi sentään suoranaisesti pahoinpidellyt. Minäkin olen periaatteessa ehdottomasti väkivaltaa vastaan, ja on ollut kova paikka tunnustaa olevansa itse juuri sitä. Asian tunnustaminen on kuitenkin ensimmäinen ehto sille, että tilanteeseen voi tulla muutos.



Minustakin perheneuvola tai muu ammattiapu voisi olla paikallaan. Jos ehdottomasti et halua mennä, voit toki pohtia asioita itseksesikin. Miettiä niitä tilanteita, joissa pimahtaa, ja miettiä valmiiksi joku poistumistapa tilanteesta kolme sekuntia ennen kuin pimahtaa.



Toinen ehto tilanteen paranemiselle on se, että saat levätä edes joskus. Ajan myötä lepoaikaa siunaantuu enemmän, mutta odottavan aika on pitkä... Kuka voisi auttaa arjen pyörittämisessä? Oletko töissä; voisitko tehdä vaikka lyhyempää päivää? Jos olet kotona, tarvitset silti myös aikaa omien akkujesi lataamiseen.

Piti vielä sanoa, että itselläni auttoi tuo oman ongelman tunnustaminen, asioiden pohtiminen ja pyhä päätös toimia ensi kerralla toisin. Ja uusi päätös, ja taas uusi...



...ja kun samaa tahtia jäi pikkuvauva-aika taakse, niin äiti on kuin uusi ihminen. Siitä pussista pääsee myös ylös, ihan varmasti!

Vierailija:

ja sitten toisaalta taas ihanan vapauttavalta: olisi upeaa päästä eroon miehestä ja suvustaan. olla ihan omillansa ja vapaa. ei siis tälläisessä liiitossa mikä ei mielestäni ole yhteinen.

Kuulostaa että sulla itselläsi on nyt ongelmia, ja ero tuossa tilanteessa on pelkkää pakenemista. Ts. oneglmat jäävät ratkaisematta.



Mielestäni sinun kannattaisi ehdottomasti nyt keskustella ammattilaisen kanssa.

Mä uskon, että sä olet vaan nyt niin väsynyt rumban pyörittämiseen, että menee yli. Mä juuri samoihin aikoihin, missä sä nyt elät, suunnittelin tosissani eroa rakkaasta miehestäni sen takia, että lapset olisi edes joka toinen viikonloppu isänsä luona ja saisin edes joskus olla yksin. Ja ihan tosi. Väsynyt mieli keksii keinot. ;-)

Vierailija:

Eroamalla, et pääse eroon miehestä ja tämän suvusta! Entiset ongelmat jatkuu ja saat vielä hyvässä lykyssä miehen uuden emännän kiukuttelut päälle!! Ja mitä se onkaan tämä uusperhe-elämä... käy tutustumassa siihen!! Se se vasta vaatiikin voimia.

Ap on itse riitaisesta uusperhekuviosta. On siis tullut tutustuttua siihen. En kuvittele eroa mitenkään helpoksi vaihtoehdoksi.

Tylyä kyytiä on tullut mutta kaikki kommentit olen lukenut ajatuksella. Siksi tämä on niin tehokasta; saa samalla vähän hajua siitä, miten tähän meidän tilanteeseen suhtauduttaisiin lähipiirissä, jos tietäisivät.

Ja edelleen olen sitä mieltä, että avioero ei sinun kohdallasi ratkaise mitään, vaan tuo vain lisää ongelmia. Jos ongelmat ovat oman pään sisällä, ne eivät ratkea ulkopuolista muuttamalla (usko pois, on tullut yritettyä sitäkin ;)) Sinun onnesi ei riipu parisuhteestasi, vaan sinusta itsestäsi. jos eroat, viet ongelmasi mukanasi yksinhuoltajana olemiseen ja mahdollisiin tuleviin parisuhteisiin.

vauvat 10 kk, toi on just sellasta aikaa, että kaikki ottaa päähän ja rankasti. Nyt parisuhdeviikonloppu, pariterapia ja pari vuotta aikalisää perheen kanssa. Kyllä se siitä.

Mä luulen (ja ainakin toivon) että, kukaan ei uskoisi musta tota lyömisasiaa. Niin vieras se mulle on. Siksi musta tuntuu, että mun täytyy päästä pois tai en kestä.



Tarkoitin sillä miehen suvusta eroon pääsemisellä sitä, että kun eroaisin puolisostani niin eroaisin myös suvustaan. ei siis enää paineita sukujuhlista, yhteydenpidosta tms. Uskon, että puolisostaan voi erota, lapsistaan ei.

käytiin me syksyllä Krakovassa. Oli virkistävä reissu. Tosin siitäkin miehen suku ruikutti, että kuinka kehtaamme jättää pieniä lapsia hoitoon jne. ja itse juhlia.



Tällaistahan tämä vanhemmuus kai. Mikään ei kelpaa kaikille, koskaan ei kaikki ole tyytyväisiä. Eli vähän niinkuin tämä elämä muutenkin... Vitutti vaan niin rankasti kun mies ei voinut sanoa, että olkaa hiljaa, tämä on meidän ratkaisumme yms. vaan antoi mun kuunnella syytökset huonosta äitiydestä jne.

Eikö kukaan osaa lohduttaa pienten lasten, tulessa palavaa äitiä. Entä jos tappaa itsensä sanojenne takia, tunteettomat!

Ja nyt kun nuorin on 5, voin jo myöntää että olin ihan pää sekaisin väsymyksestä ja hormoneista. Jos olisi silloin erottu, niin olisin jäänyt siihen kuvitelmaan että olin oikeassa. Nyt tiedän jo, että ei asiat ole aina niin kuin miltä itsestä TUNTUU. Ne on tunteita, ei faktaa. Samoihin faktoihin suhtautuu eri tavoin eri olotilassa, eli sen mukaan onko heikoilla, väsynyt, hormonihuuruissa. Kun on kunnossa ja vahvoilla, anopin kuittailut menee ihan omalla painollaan. Varmaan miehesi ei ole edes tajunnut että loukkaannuit jostain. Lisäksi sitä on äitiydessä niin herkällä, että kokee kaikenlaiset asiat



Tuntemukset on ihan ok, ja miehesi pitäisi ottaa ne vakavasti ja ns. hoitaa sinua vähän. Mutta älä niiden takia ala erota. Onneksi en lopulta minäkään, vaikka vuokra-asunto olikin jo odottamassa.



Kun katsot tuota 5 v kuluttua niin luulen että olet kanssani samaa mieltä.

Ja miksei miehesi saisi kohdella sukulaisiaan niin, että välit säilyvät? Mitä miehesi pitäisi sinun mielestäsi tehdä? Poikkaista välit kokonaan?



Ja tuohon väkivaltaisuuteen, minäkin kyllä ehdotan että käyt puhumassa esim. psykologin kanssa. Ei se tarkoita, että olet hullu, jos pyydät itsellesi apua. Ei tuo sinun elämäsi kuulosta kovin hohdokkaalta tällä hetkellä, ehkä (pari/yksilö)terapian avulla saisit laadukkaamman elämän?

Aiemmista erotilanteista on selvitty siten, että on vaan jatkettu. On ollut kaikenlaisia yhteisiä projekteja (harrastuksia, kivitalo jne.). Ne ovat yhdistaneet ja saaneet eteenpäin.



Vaikea selittää. Romantikon mielestä varmaankin " rakkaus on voittanut" , itse koen sen siten, että on löydetty joku uusi tapa mennä eteenpäin. Päivä kerrallaan jne.



Mikä miehen siskossa on vikana, joku kysyi. Tämä on nyt tietysti mun mielipiteeni mutta: sotkeutuu meidän asioihin, kommentoi tylysti, kännäsi ja häiriköi häissämme jne. On siis varsin hankala tyyppi mutta koko suku puolustaa häntä. Ei siis olisi saanut olla loukkaanut häähäiriköinnistä koska sisko nyt vaan on sellainen tyyppi, pitäsi ymmärtää erilaisia ihmisiä. Tätä siis selittää miehen suku, etupäässä mun appivanhemmat.



Kuulostaa niin kreisiltä kirjoitettuna.

Elämäsi on varmaan raskasta, jos et saa tarpeeksi tukea ja huolenpitoa mieheltäsi. Helpoin ratkaisu olisi erota, mutta jos jaksatte niin varmasti jo jonkin ajan päästä helpottaa.



Ehdotan, että hankitte lapsille hoitajan viikonlopuksi ja lähdette hotelliin kaksin ja JUTTELETTE, missä mennään.

Sisko esim. oksensi keskelle juhlasalia, kaatoi ruoka-astioita, haistatteli vieraille ennenkuin poistettiin paikalta. Appivanhempien mielestä ei olisi saanut poistaa häistä vaan olisi pitänyt antaa olla ja rauhoittua aikanaan. Bestman vei hänet hotellihuoneeseen lepäämään. Häiden jälkeen mä jouduin tästä asiasta koville, koska olin ollut kuulemma törkeä siskoa kohtaan jne.



Sisko on tällainen jatkuvasti. Lainaa rahaa mieheltä, ei maksa takaisin, vanhempien mielestä miehen pitää lainata jne. jne. olen siis ihan vitun puhki tämän kuvion kanssa.