Onko ketään 40+ äitiä?
Hei! Olen 45-vuotias 2 lapsen äiti (3,5 v. ja pian 2 v.). Itselläni ei ole entuudestaan lapsia. Olen jaksanut mielestäni ihan hyvin olosuhteisiin nähden. Välillä tietysti väsyy ja palaa pinnakin, mutta eiköhän niin tapahtu nuoremmillekin äideille. Mitä olosuhteisiin tulee, viimeiset pari vuotta ovat olleet tosi rankkoja muuten. Äitini kuolema pari kk sitten mm. Odotusajat menivät ihan hyvin. Raskaudenajan diabetes kyllä vaivasi kummankin kohdalla. Synnytykset oli hankalia, kumpikin.
Kommentit (26)
Esikoisen sain 33-vuotiaana, kakkosen 35-vuotiaana ja kuopuksen tullessa maailmaan olin viittä vaille 41-vuotias. Kohta juhlimme kuopuksen 1-vuotis synttäreitä. Kieltämättä aluksi oma ikäni hirvitti kuopuksen raskauden alettua, mutta enpä ole enää ikääni joutanut surkuttelemaan. Tässä iässä ei enää turhia hötkyile ja vielä paremmin ymmärtää, että lapset ovat lahjoja. Onnea ja menestystä kaikille meille yli nelikymppisille äideille!
Minulla on 3 lasta (11,9 ja 2 v) ja neljäkymppiä ylittynyt. Ensimmäiseksi tuli mieleen, ettei raskauden kulku ole mulla riippunut mitenkään iästä. Sen sijaan yövalvominen on vanhempana ehdottomasti rankempaa, ainakin mulla oli ja on edelleen. Pätkittäiset yöunet, varsinkin kun niitä on vieläkin, vievät todella voimia.
Minäkin olen nauttinut tästä viimeisestä lapsesta kaikkein eniten. Sitä todella osaa antaa arvoa lapselle, kun itsellä on elämänkokemusta ja osaa suhteuttaa ajankulunkin. Ensimmäisen lapsen kanssa yövalvomiset ja kaikki vaivat tuntuivat loputtomalta putkelta. Nyt tietää, että kyllä se aikanaan helpottuu unien suhteen. Muut ongelmat sitten kyllä lisääntyvät, kuten murrosikäisten lasten vanhemmat aina varoittavat. Nyt alan ymmärtää niitä...
Muutoin en erottelisi niin selvästi eri-ikäisiä äitejä. Kyllä se on enemmän kiinni äidin elämäntyylistä ja " nuorekkuudesta" kuin iästä. Onhan nykyisin täysin hyväksyttävää pitää kuuskymppisenä farkkuja ja harrastaa rullaluistelua. Siinä ne eri-ikäiset äiditkin menevät, kun suvaitsevaisuutta riittää ja pitää itsensä ajassa kiinni.
Nuorempana olisin todennäköisesti ollut " rokkaava äiti" tai " opiskeleva äiti" . Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, että meitä äitejä on monenlaisia. Minä olen onnellinen, 39-vuotias kahden pienen lapsen äiti.
Minulle vain vanhemmat, mummo-ikäiset naiset ovat suoraan puhuneet iästäni, kiinnittäneet huomiota siihen, että vanhana äidiksi. Olen suhtautunut siihen huumorilla. Hiukan minua ovat pännineet julkiset lääkärien ym. ammattilaisten kannanotot vanhoista synnyttäjistä. Itselläni ainakin kului aikaa löytää sopiva isäehdokas, jonka kanssa jakaa hyvä arki ja suunnitella omaa ja lasten elämää pitkällä tähtäimellä. Lapsen elämäänhän vaikuttaa sentään niin moni muu asia niin paljon enemmän kuin äidin ikä!
Jaksamista ja aurinkoa kaikille äideille!
Kivaa, ihan oma palsta meille! :) Täytin hiljattain 40 ja minulla on pojat -03 ja -06. Olin siis iällä jo esikoisen saadessani ja nyt vielä haaveilen kolmannesta. :) Esikoisen vauva-aika oli rankka lapsen allergioiden ja yövalvomisten vuoksi, sen sijaan pikkuveljen kanssa kaikki sujui ja sujuu yhä kuin unelma eikä lainkaan tuntunut että olin itse kolme vuotta vanhempi kuin ekalla kerralla, pikemminkin tunsin itseni nuoremmaksi. Raskausajat sujuivat alun pahoinvointia ja lopun verenpaineen nousua lukuunottamatta aivan mallikkaasti. Esikoisen syntymää edeltävänä iltana olin salsaamassa, toka meinasi syntyä uimarannalle. :D
Lisäksi on takana down-raskauden keskeytys syyskuussa 2004 ja keskenmeno rv 15+ joulukuussa 2007. Tällä hetkellä on menossa muutaman kuukauden (vielä noin 10 kg) painonpudotus ennen uutta yritystä. Uskon että kunhan huolehtii omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan, jaksaa kyllä. Varsinkin jos on perusterve ja jos on jonkinlaista läheisten tukiverkkoa ympärillä. (Meillä sitä ei juuri ole. Sukulaiset asuvat kaukana ja/tai ovat iäkkäitä.)
Tuo jälkimmäinen kysymys eli lasten murrosikä yhdessä äidin vaihdevuosien kanssa minuakin hieman hirvittää, olenhan sen jo kerran kokenut. Äitini oli 38-vuotias kun synnyin ja meillä tosiaan vietettiin murkkuikää ja vaihtareita samaan aikaan. Luonne kohtalaisen kipakka kummallakin ihan normaaliolotilassakin. Ei se mitään ihan helppoakaan ollut, mutta siitäkin selvittiin. :)
Mummoni synnytti terveen lapsen 40-vuotiaana 1950-luvulla ja mieheni mummo 42-vuotiaana 1920-luvulla, joten eiköhän meilläkin ole siihen ihan hyvät mahdollisuudet, kun onhan tuo neuvolatoiminta, sikiödiagnostiikka ynnä muu noista ajoista " hieman" kehittynyt. :) Suosittelen kuitenkin etukäteen jo hieman miettimään että mitäs sitten jos np-ultrassa tai biopsiassa löytyy jotain poikkeavaa. Tosin tätä voi suositella kaikille lapsensaantia suunnitteleville.
Ainoa mikä minua tässä ikäasiassa harmittaa, on se, että lasten suhde isovanhempiin jää aika heikoksi. Oma äitini ja puolisoni isä ovat kuolleet, isäni dementoitunut. Mutta taivaan kiitos mieheni ihana 79-vuotias äiti on pirteä ja terävä kuin partaveitsi - ja asuu tällä haavaa meillä! Pojilla on lyhyt matka mummolaan. :)
No olipa kiva löytää tämä palsta. KESÄPOJU JA JARKON ÄITI Älkää yhtään epäröikö uutta raskautta. Mun mies kinusi minulta ainakin 5 vuotta että kokeillaan vielä jos saatais poika ja onneksi viimein suostuin. En ole katunut päivääkään päätöstäni. Mulla oli eka raskaudessa1994 paha raskausmyrkytys. Toka 1998 meni muuten hyvin mut synnytys meni aivan pieleen. Mulle laitettiin parakervikaalipuudutus ja sa meni jalkaan, en voinut olla jalkeilla niinkuin olisin halunnut ja ponnistuksentarvetta ei tullut ollenkaan. Kätilö vaan käski ponnistaa vaikka en tuntenut siihen vielä tarvetta. Nyt olen kuullut että ilmeisesti paha repeäminen johtui siitä tilanne ei vielä olisi ollutkaan valmis siihen. No sitten 2006 jouluna mieheni piti pitkän loman ja silloin sai alkunsa meidän ihana iltatähtemme. Raskausaika meni loistavasti.Tottakai mua tarkkailtiin neuvolassa huolellisesti. Ja hyvä niin. Oli turvallinenolo sillä kyllähän raskaus yli 40v. jännitti. Kaikki läheiseni ihmettelivät kuinka minä hyvältä minä kuulemma näytin raskausaikanani. Kuulemma ihan kukoistin ja hehkuin. Ja siltä se tuntuikin. Mä olin päättänyt ottaa kaiken irti siitä raskaudesta. Olihan se mun viimeinen:Nyyh! Synnytys meni aivan nappiin. Kätilö oli ihana, synnytys käynnistettiin 40 ja 4 kalvot puhkaisemalla. Tai oikeastaan vauhditettiin sillä mulla oli aikamoisia supistuksia jo päivällä. Siinä salissa oleilessamme katselimme Raid DVD:tä. Mieheni oli ottanaut kannettavan mukaan ja 3 leffaa joista mä sain valita mitä katsotaan.Suosittelen, meni aika rattoisasti kun ei vielä ollut sietämättömiä supistuksia. Kun kaikki oli ohi ja siirryimme osastolle minä kävelin omin jaloin sinne. Mahtava tunne kun edellisen synnytksen jälkeen olin ollut aivan zombi. No siitä tuli aika pitkä tarina. Toiv. jotain kiinnostaa. KRISSELI. Olet aivan oikeassa. Kyllä tämä on niin iiihanaa aikaa! VIND. Mikä on tuo valtakunnallinen koe mistä puhut.?Meidän keskimmäisellä on lukivaikeus, mutta ei mitää erikois -oppisuunitelmaa vaan ihan samat tavoitteet kuin muillakin. Hän käy EVY luokkaa. Heille tuli uusi opettaja syksyllä, joka ei ole pätevä ko. luokan opettajaksi. Hän on siis norm. luokan ope. Luokka koostuu samantyypisistä oppilaista kuin meidän tyttö ja sitten siellä on valitettavasti muutama käytöshäiriöinen joiden paimentamiseen opettajan aika ja energia tuntuu menevän. En ole varma onko hän oppinut kaikki ne tiedot ja taidot jotka 3.luokalla pitäisi oppia. Onko tuota koetta mahd. saada esim. netistä tms.? SYYSTYTTÖNEN Sori huomasin että sä olitkin ilmoitellut nuo lasten iät täällä. No käypä kurkkaamassa toisessa kohdassa mitä sulle kirjoittelin. Terkut kaikille!oonaiina
Hei,
Kiva uusi palsta tämä, tuntui joskus aikaisemmin että monet äidit oli niin paljon nuorempia ja elämäntilanteet erityisiä...
Minulla on kolme lasta, vanhimman sain parikymppisenä, nuorin syntyi kun olin 38 (hän on nyt 3).
Neljäskin olisi saanut tulla, mutta yritys kilpistyi keskenmenoon ja sen jälkeen ei ole enää tärpännyt.
Minulla kaikki raskaudet ovat olleet suht. helppoja, ikä ei vaikuttanut siinä mielessä niin paljoa, ja kolmas synnytys ehdottomasti paras - nopein ja helpoin ja tuntuu että se oli myös eka synnytys jonka aikana ajattelin aktiivisesti VAUVAA enkä vain kipuja ja itseäni.
Se, mikä muuttui matkalla nuoresta äidistä keski-ikäiseksi, oli henkinen asenne ja mielentila. Nyt jotenkin tajuan paremmin, miten nopeasti vauva-aika menee, ja että se tosiaan MENEE OHI eikä ikinä palaa. Kuulostaa kliseeltä, mutta tästä kolmannesta vauvasta todella osasin " nauttia" ja myös eri vaiheista vauva-ajassa. En stressannut niin paljoa esim. alun imetysongelmista, kun tiesin, että ne menevät asiaankuuluvina ohi.
Myös oma vanheneminen tuntuu henkisesti konkreettiselta - siis siinä mielessä, että vauvojen saanti ei oikeastaan enää ole valinta, vaan koko valintamahdollisuus on kohta ohi. Siksi vauvojaan todella arvostaa.
Yritän sanoa, että henkisesti nämä myöhemmin syntyneet vauvat ovat olleet minulle helpompia. Ei ole ollut niin kiire elää " omaa elämää" ja tehdä " omia juttuja" - nyt nelikymppisenä on tuntunut siltä,e ttä nämä lapset ovat nyt se " oma juttu" . Univelka on oikeastaan ainut josta olen oikeasti kärsinyt, mutta siitä kärsin jo nuorempana: olen aina pitänyt nukkumisesta. En 24-vuotiaana jaksanut valvoa vauvan takia yhtään sen paremmin ja silloin olin ehkä jopa kärsimättömämpi ja yritin toisaalta liikaa myös tehdä asioita kirjan mukaan, nukutin vauvan aina yölläkin omaan sänkyyn jne. Nyt vanhempana imetin molempia vauvoja sängyssä vieressäni ja sain itsekin paremmin nukutuksi. Imetysaikakin on loppujen lopuksi niin lyhyt ja ihana vaihe naisen elämässä!
Joten siitä vain, jos vielä tahdot vauvaa. Tämä ainakin on minun neuvoni. Onnea matkaan!