Auttakaa oikeasti. Mä en pärjää 1,5 kk vauvani kanssa!!

Mulla oli kakkosen kanssa sama homma, asiaa e yhtään helpottanut yölliset huudot yms. Nyt kun kakkonen on vuoden niin huomaan että rakastan häntä + eskoistani ylikaiken. Alkuun oli kyllä tosi nihkeetä vaikka ihana, suloinen olikin. Jotenkin tuntui pitkään niin vieraalta ja toisenlaiselta kuin esikoinen tossa iässä, harmittaa kun tuli vertailtua heitä keskenään.

Kyllä mullakin sen tunnesiteen kehittymien lapsiin on aina kestänyt. Tärkeintä on, että sen vauvan hoitaa omista tuntemuksista huolimatta hyvin. Ja siinä vaiheessa kun vauva alkaa kunnolla vastaamaan äitinsä hoivaan, se tunneside alkaa paremmin kehittyä.



Mä en ole koskaan ollut mikään suuri " vauva-fani" , enemmän koen vastasyntyneet vähän ahdistavina, kun ne on niin pieniä ja hauraita möllyköitä. Paljon kivempia niistä tulee, kun ne kasvaa.



Ja sitten käytännön vinkkejä: Pidä lasta vaan mukana siellä missä itsekin olet. ELi jos olet keittiössä tekemässä ruokaa, niin vauva lattialle/sitteriin/liinaan (mikä sulle ja vauvalle parhaiten sopii) mukaan, ja sitten voit vaikka jutella siinä samalla ääneen, mitä teet. Ei se vauva niin pistä merkille, luetaanko sille Tiitiäisen satupuuta, vai kertoileeko äiti siitä, kuinka perunat on pakko kuoria, vaikka ei niin huvittaisikaan... Eikä siis kaikki äidit, minä mukaan lukien niin kovin nauti vauvan perushoidosta. En mä ainakaan ole koskaan saanut mitään kiksejä vaipan vaihdosta, kylvettämisestä jne. isompien lasten kanssa sen sijaan tykkään kovasti puuhailla.



Anna ap. itsellesi aikaa, uskon vakaasti, että kyllä se siitä.

Muistan esikoisen vauva-ajalta juuri saman tunteen. Mitä ihmettä sen vauva kanssa tekee jne.. ja olin niin helpottunut kun se vihdoin nukahti tai mies tuli kotiin, ettei tarvinnut olla kaksin vauvan kanssa =) Mutta, mutta se menee ohi =) liekö ne hormonit vai mitkä, mutta ohimenevää.

Pidä nyt vauvaa sylissä tai laita sitteriin, kun itse puuhailet vaikka pyykkejä tms.. Olet vauvan lähellä. Kun se siitä vähän kasvaa ja alkaa enemmän liikkumaan ja seurustelemaan, on helpompi keksiä tekemistä.

Olisiko sulla jotain vauvakavereita, joita voisit tapailla? Perhekahvilat jne.. on hyviä paikkoja tavata uusia ystäviä.



Kyllä se siitä helpottaa, voimia =)

Minun hyvällä ystävälläni oli aivan samanlainen tilanne kuin sinulla. Hän oli ihan iloinen vauvasta ja jaksoi hyvin muutenkin, mutta ajatukset olivat kuitenkin samanlaisia kuin sinulla. Etenkin yksinolo lapsen kanssa sai ihmeellisiä tuntemuksia aikaan ja siksi hän tahtoi jonkin tutun luokseen auttamaan tai meni vauvan kanssa aina kylään. Ei ystäväni tuntenut olevansa masentunut eikä myöskään näyttänyt masentuneelta muiden silmissäkään, mutta kun hän sai kerrottua asiasta neuvolassa, kävi ilmi, että synnytyksen jälkeinen masennus (on siis hyvinkin yleistä) voi oireilla tälläkin tavoin. Hän sai lastenhoito- ja siivousapua, vaikkei ensin halunnutkaan ottaa vastaan, mutta päätti kokeilla ja sen jälkeen ajatuksetkin selvenivät, kun tiesi miksi hän oli reagoinut sillä tavoin aiemmin. Eli kehoittaisin sinua myös jutttelemaan vaikka neuvolassa, sillä JOS kyse olisi samanlaisesta asiasta, on helpompi ja mukavampi päästä " onnelliseen arkeen" kiinni mahdollisimman pian.

eiköhän se jo ole tarpeeksi vanha. Perhekahvilat, vauvajumpat ja muskarit sekä vaunukävelyt olivat minulle ainakin todella tärkeitä. Neljän seinän sisällä olo ei ainakaan minulle ole se paras mahdollinen olotila.

Siinä vaiheessa jos huomaa että vauva on jatkuvasti yksin, sitä ei hoideta tai sylitetä sen jättää ns. syrjään niin kannatta asiasta mainita.



Neuvola kyttää muutenkin ensisynnyttäjiä niin tarkkaan että jos menee tuollaisesta sanomaan niin merkintä sinne tulee ja alkaa mieletön kysely ja jatkuva kyttäys. On hyvä puhua tunteista ja niistä voi puhua mielummin vaikka täällä.



Ap jos rehellisesti nyt puhui niin en tunne että asiaan pitäisi mitenkään puuttua. Rakkaus tulee sitten kun siihen on valmis.

Tilanne, josta mainitsin, oli todellakin ap:n kaltainen eli EI lapsen hylkäämistä tms. Lasta ei jätetty yksin eikä hoidotta, vaan päinvastoin, mutta pointti oli se, että äiti ajatteli koko ajan hoitaessaan tekeekö oikein ja osaako jne. Ihan varmasti kaikki etenkin esikoisen saaneet käyvät tällaisia ajatuksia läpi, mutta ihmiset kokevat niin eri tavoin eri tilanteet. Minusta tuo oli nyt aika hurjaa peloittelua neuvolan ja merkintöjen osalta, joten ap ja muut älkää turhaan tuollaisesta stressatko. Eiköhän ne " merkinnät" tehdä enemmänkin sellaisista, joista jo odotusaikana huomaa, että apu olisi hyväksi. Neuvolathan ovat juuri sitä varten, että SAA keskustella ja sieltä pitäisi saada TUKEA eikä lisää stressiä!

Neuvolassa en ajatellut asiasta puhua, oma neuvolantätini on sen tyylinen että hänelle ei pahemmin voi " uskoutua" . Tunnen tosiaan oloni muuten hyväksi, toivottavasti tämä ei sitten ole masennuksen ilmenemismuoto minulla. Välillä vaan tuntuu etten tainnut sittenkään olla valmis tähän, ja ahdistaa joskus ajatus siitä että kahdenkeskeinen aika miehen kanssa on nyt ohi. Arjessa vaikeinta on se kun tuntuu että mitään ei ehdi tehdä, ja koti on koko ajan kamalassa kunnossa.

ap

siis kahdenkeskinen aika miehesi kanssa ei ole kokonaan ohi.. Sitä on nyt vaan vähemmän. Mutta kun vauva kasvaa ja rytmi alkaa selkeytyä, on aikaa taas kahdenkeskiseen oloon. Nyt vaan vauva menee ja pitääkin mennä kaiken edelle, hän on vielä niiin pieni. Nauttikaa tästä ainutlaatuisesta ajasta nyt perheenä. =) Vauva aika on oikeasti ohi ennen kuin huomaatkaan.. itse esikoisen aikaan odotti kokoajan että kasvaisipa tuo nyt äkkiä ja mitään ei voi tehdä jne.. ja nyt toisen kohdalla ajattelee,että älä vaan vielä kasva isoksi =)



Ja ei ne äidinvaistot heti herää, menee oma aikansa tottua kaikkeen uuteen!

Eihän noin pieni vauva TARVITSE mitään virikkeitä, perushoito riittää mainiosti, kun vauva saa tarpeeksi unta, puhdasta ylleen ja ruokaa niin kaikki on hyvin. Ei tuon ikäisen kanssa tarvitse mitään sen kummempaa tehdä! Meillä on tehty niin, että vauvan kori on ollut keskellä olohuonetta keskeisellä paikalla, niin että vauva kuulee kaikki kodin äänet, radion, tv:n, muut ihmiset ja tottuu sillä tavalla kodin ääneen ja ilmapiiriin, ja sitten aina välillä olen käynyt hänelle siinä ohimennen jotain sanomassa tai laulamassa, laulelen muutenkin itsekseni niin että vauvakin kuulee. Sitten kun vauvat ovat olleet vähän vanhempia, niin että osaavat jo istua, olen laittanut esim. keittiön lattialle babysitteriin istumaan ja siitä ovat saaneet katsella kun hääräilen omia kotihommiani, aina välillä sitten juttelen jotain vauvallekin.

Kyllä sitä voi seurustella vauvan kanssa esim. syöttäessä höpistä niitä näitä. Relaa, kyllä teillä ihan hyvin menee vauvasi kanssa ilman mitään erityisiä virikkeitä tai kehittävää päiväohjelmaa :-) t. Neljän äiti