tavarapaljous :(

Liika ja turha/rikkinäinen on liikaa, mutta eikö nyt korona-aikana ole hyvä jos on jo valmiiksi ylimääräisiä vaatteita, kodin tekstiilejä ym. kaikenlaista kuitenkin tarpeellista alkaen vaikka niistä rumista servieteistä?  Nyt on mistä ottaa tarvittaessa eikä tarvitse lähteä ruuhkaisiin kauppoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjat ovat kyllä hankalia. Olen yrittänyt opetella ajattelemaan, että lahja on täyttänyt tarkoituksensa sillä hetkellä, kun se on vastaanotettu ja siitä on kauniisti kiitetty. En myöskään haluaisi, että kukaan tuntisi velvollisuutta säilyttää antamiani lahjoja. Silti lahjoista luopuminen on vaikeaa, varsinkin sellaisista joista tietää, että antaja on nähnyt niiden eteen vaivaa tai jotka ovat olleet kalliita.

Sitten niistä ei kannata luopua, ei kaikkea tarvitse hävittää. Arovsta sitä ihmistä joka sen sinulle on antanut. Hävitä jotain millä ei ole tunnearvoa, eikä kirpaise yhtään vaikka talosta lähtee. Tätä en just ymmärrä tässä konmarittamisessa että kaikki pitää hävittää, vaikka on vaikeaa. Onko konmarituksenkin/karsimisen tarkoitus kiusata itseään, maksimoida mielipaha? Olen käsittänyt ihan eri tavalla.

Ei konmarituksen tarkoituksena ole hävittää kaikkea, vaan nimen omaan jättää jäljelle iloa tuottavat asiat, ja karsia turha ja yhdentekevä tavara. Sitä mielipahaa nimen omaan vältetään.

En ymmärrä, että mistä tulee tämä mielikuva että kaikki lahjat, muistoesineet jne. pitäisi hävittää. Jokainen voi toteuttaa konmaria/minimalismia/millä nimellä nyt kutsuukaan, juuri sellaisella tavalla kuin itse haluaa, ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Tärkeintä on se, että on itse tyytyväinen.

No niinpä, mutta kun edellinen kommentoi että vaikeaa on luopua mutta pitää luopua. Miksi pitää? Hävittäisi sellaista mihin ei ole mitään tunnesidettä. Onhan näitä joskus saanut lukea että miten jotkut hävittää kaiken vanhan, päiväkirjat, valokuvat, lelut jne. Oikein kehuskelevat että sain viimein kerättyä rohkeuden ja hävitin. Huomenna jo kaduttaa, ihan selvästi. Tuntuu että kilpaillaan kuka eniten kehtaa ja uskaltaa hävittää tavaroita joihin on voimakas tunneside. Koko ajan silmä hakee asunnosta tavaraa josta ei halua luopua mutta ottaa sen haasteeksi että saa itsensä ylipuhuttua ja sitten purkaa pahaa oloaan facen ryhmässä että sainpas hävitettyä ja toiset peukuttaa ja kehuu. Kaikesta kuitenkin kuultaa se harmitus.

Vierailija kirjoitti:

Liika ja turha/rikkinäinen on liikaa, mutta eikö nyt korona-aikana ole hyvä jos on jo valmiiksi ylimääräisiä vaatteita, kodin tekstiilejä ym. kaikenlaista kuitenkin tarpeellista alkaen vaikka niistä rumista servieteistä?  Nyt on mistä ottaa tarvittaessa eikä tarvitse lähteä ruuhkaisiin kauppoihin.

Samaa mieltä. Paljon parempi olisi jos ihmiset käyttäisivät loppuun kaiken omistamansa. Eri asia tietysti vaatteet jotka ei mahdu kenenkään päälle, mutta niitäkin voi jatkokäyttää. Nyt kaikki vain konmarittaa ja hävittää tavaroitansa ja sitten menevät kauppaan ostamaan uutta hävitetyn tilalle. Oikein vanhanajan marttameininki sopis paremmin nykyajan materialisteille. Kaiken loppuunkäyttäminen.

Eilen sadepäivänä hävitin viimeinvihdoin kahden lapseni koulukirjat, josta tänne taannoin kirjoitin.

3 banaanilaatikollista kannet pois revittyjä kirjoja ym paperisälää, menossa paperinkeräykseen.

Tilaa tuli, istuin ullakolla 3 tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Eilen sadepäivänä hävitin viimeinvihdoin kahden lapseni koulukirjat, josta tänne taannoin kirjoitin.

3 banaanilaatikollista kannet pois revittyjä kirjoja ym paperisälää, menossa paperinkeräykseen.

Tilaa tuli, istuin ullakolla 3 tuntia.

Iso laatikollinen minultakin löytyi oman lapsen koulukirjoja, varastosta. Lapsi on kohta 30v joten oli jo korkea aika hävittää ala-asteen kirjat :D Oli kyllä hauska lukea tehtäväkirjoja ja vastauksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eilen sadepäivänä hävitin viimeinvihdoin kahden lapseni koulukirjat, josta tänne taannoin kirjoitin.

3 banaanilaatikollista kannet pois revittyjä kirjoja ym paperisälää, menossa paperinkeräykseen.

Tilaa tuli, istuin ullakolla 3 tuntia.

Iso laatikollinen minultakin löytyi oman lapsen koulukirjoja, varastosta. Lapsi on kohta 30v joten oli jo korkea aika hävittää ala-asteen kirjat :D Oli kyllä hauska lukea tehtäväkirjoja ja vastauksia. 

😄 sama juttu siksi istuinkin siellä 3 h kun piti lukea kaikki reiissuvihot ym.

Meidänkin lapset yli kolmikymppisiä.

Vielä lukiokirjat pitää hävittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liika ja turha/rikkinäinen on liikaa, mutta eikö nyt korona-aikana ole hyvä jos on jo valmiiksi ylimääräisiä vaatteita, kodin tekstiilejä ym. kaikenlaista kuitenkin tarpeellista alkaen vaikka niistä rumista servieteistä?  Nyt on mistä ottaa tarvittaessa eikä tarvitse lähteä ruuhkaisiin kauppoihin.

Samaa mieltä. Paljon parempi olisi jos ihmiset käyttäisivät loppuun kaiken omistamansa. Eri asia tietysti vaatteet jotka ei mahdu kenenkään päälle, mutta niitäkin voi jatkokäyttää. Nyt kaikki vain konmarittaa ja hävittää tavaroitansa ja sitten menevät kauppaan ostamaan uutta hävitetyn tilalle. Oikein vanhanajan marttameininki sopis paremmin nykyajan materialisteille. Kaiken loppuunkäyttäminen.

Muistutetaanpa nyt täällä jo monesti kerrottua: täällä meitä on eri elämänvaiheissa olevia ihmisiä. Tunnetusti kukaan ei hautaan rakkaita tavaroitaan saa, joten ne jäävät sukulaisille. Viimeiset 60 vuotta tavaramäärä suomalaisissa kodeissa on kasvanut yhtäjaksoisesti. Me perimme näitä isotätejä ja kummin kaimoja, joilla osalla ei ollut lapsia, mutta senkin edestä tavaraa.

Kaiken loppuunkäyttäminen tässä tilanteessa ei ole realistista mitenkään. Ainoa keino on karsia, kierrättää, etsiä tavaralle uusia koteja, lahjoittaa ja hävittää.

On retroa ja uusantiikkia, mutta paljon myös tavaraa, joka ei kestä aikaa: entisajan käyttöesineet ovat koristeita, mutta isoa osaa ei voi enää käyttää missään olosuhteissa.

Nyt tarpeettomia tavaroita voi tarvita juuri nyt joku toinen, mutta muutaman vuoden päästä ei enää kukaan, einkukaan! Elektroniikka vanhenee, urheiluvälineet myös, ruokailutapojen myötä astiat muuttuvat, samoin siivousvälineet.

Siivoaminen, ruuanlaitto ja urheilu on mukavampaa ajanmukaisella välineillä. On masokistisra asua rojujen keskellä ja yrittää työskennellä välineillä, jotka toimivat hyvin ehkä 25 tai 50 vuotta sitten.

Tästä on kyse, ei himoshoppailusta.

Tavaramäärän todellisuus iskee päin kasvoja viimeistään muuton yhteydessä. Ei olla hamstraajia, mutta kyllä tässä talossa 7 vuotta asuneena kahden lapsen kanssa on aika kivasti kertynyt tavaraa. Nyt on viety laatikkokaupalla tavaraa kierrätykseen ja varastoista löytyy paljon suoraan kaatikselle menevää rikkinäistä tavaraa. Vuosittain olen myös karsinut tavaraa pikkuhiljaa ja vienyt vaatetta, lelua sun muuta kierrätykseen, mutta juuri kaappien ja varastojen syövereistä löytyy kaikenlaista jonka helposti työntää pois näkyvistä. Ongelman tekee kaikki kertyneet muistotavarat joita sitten vielä vanhempien kuolinpesistä otettu vastaan. Osa sellaista jota ei raaski poistaa mutta osan saa nyt surutta viedä pois, jos ei 7 vuoden aikana ole tehnyt mitään tavaralla, tuskin sitä yhtäkkiä alkaa käyttää. Näköjään muutto onkin ainut tapa saada oikeasti paikat siivottua. Kun vielä tietää että tulee pari muuttoa suht lyhyen ajan sisällä, on seuraava jo paljon helpompi kun nyt karsii kovemmalla kädellä. Sen tässä on huomannut että ihminen ei lopulta tarvitse kaikkea krääsää ja ihan liikaa on tapana säilöä tavaraa mentaliteetilla "jos joskus tulisi käytettyä" vaikka sisimmässään tietää ettei sitä päivää tule.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on 50 hengen astiasto, pidän juhlia kotona.

Sukulaiset haluaisivat lainata niitä kun eivät itse halua investoida.

Jos niillä sukulaisilla ei ole niin isoja tiloja missä säilyttää noin suurta määrää astioita tykötarpeineen?

Mikäli astiat ovat samojen ihmisten juhlakäytössä eikö silloin olekin viisaampaa lainata kuin että _kaikki_

ostavat ison astiaston? Tosin voihan ne ostaa kimpassa ja sitten käyttää yhdessä vuorotellen. Pointtini siis on se ettei niillä kaikilla sukulaisilla ole ehkä tilaa säilyttää noin suurta astiastoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjat ovat kyllä hankalia. Olen yrittänyt opetella ajattelemaan, että lahja on täyttänyt tarkoituksensa sillä hetkellä, kun se on vastaanotettu ja siitä on kauniisti kiitetty. En myöskään haluaisi, että kukaan tuntisi velvollisuutta säilyttää antamiani lahjoja. Silti lahjoista luopuminen on vaikeaa, varsinkin sellaisista joista tietää, että antaja on nähnyt niiden eteen vaivaa tai jotka ovat olleet kalliita.

Sitten niistä ei kannata luopua, ei kaikkea tarvitse hävittää. Arovsta sitä ihmistä joka sen sinulle on antanut. Hävitä jotain millä ei ole tunnearvoa, eikä kirpaise yhtään vaikka talosta lähtee. Tätä en just ymmärrä tässä konmarittamisessa että kaikki pitää hävittää, vaikka on vaikeaa. Onko konmarituksenkin/karsimisen tarkoitus kiusata itseään, maksimoida mielipaha? Olen käsittänyt ihan eri tavalla.

Ei konmarituksen tarkoituksena ole hävittää kaikkea, vaan nimen omaan jättää jäljelle iloa tuottavat asiat, ja karsia turha ja yhdentekevä tavara. Sitä mielipahaa nimen omaan vältetään.

En ymmärrä, että mistä tulee tämä mielikuva että kaikki lahjat, muistoesineet jne. pitäisi hävittää. Jokainen voi toteuttaa konmaria/minimalismia/millä nimellä nyt kutsuukaan, juuri sellaisella tavalla kuin itse haluaa, ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Tärkeintä on se, että on itse tyytyväinen.

No niinpä, mutta kun edellinen kommentoi että vaikeaa on luopua mutta pitää luopua. Miksi pitää? Hävittäisi sellaista mihin ei ole mitään tunnesidettä. Onhan näitä joskus saanut lukea että miten jotkut hävittää kaiken vanhan, päiväkirjat, valokuvat, lelut jne. Oikein kehuskelevat että sain viimein kerättyä rohkeuden ja hävitin. Huomenna jo kaduttaa, ihan selvästi. Tuntuu että kilpaillaan kuka eniten kehtaa ja uskaltaa hävittää tavaroita joihin on voimakas tunneside. Koko ajan silmä hakee asunnosta tavaraa josta ei halua luopua mutta ottaa sen haasteeksi että saa itsensä ylipuhuttua ja sitten purkaa pahaa oloaan facen ryhmässä että sainpas hävitettyä ja toiset peukuttaa ja kehuu. Kaikesta kuitenkin kuultaa se harmitus.

Olen tuo lahjojen kierrättämisen vaikeutta pohtinut. Ainakin osa siihen tarttuneista ymmärsi sen eri tavalla kuin mitä tarkoitin. En sanonut, että lahjojen kierrättäminen on vaikeaa niiden tunnearvon takia. Tarkoitin hankalilla lahjoilla niitä, jotka ovat minulle yhdentekeviä, mutta ovat (minun. ymmärtääkseni) merkinneet antajalleen paljon. 

Jos jokin esine on minulle tärkeä, en sitä hävitä. Minulla on keskisuuren kenkälaatikon kokoinen laatikko täynnä omia lapsuudenajan tavaroita ja pari valokuva-albumia, joista en luovu ikinä, koska ne ovat minulle rakkaita. Ne herättävät hyviä ja onnellisia muistoja. Velvollisuudentunto tai syyllisyys tuskin ovat niitä tunteita, joita tarkoitetaan, kun puhutaan esineiden tunnearvosta tai tunnesiteistä.

Mitä tulee harmitukseen, niin en ole yhtäkään hävittämääni tavaraa katunut. Käsi sydämellä voin sen sanoa. Olen hävittänyt lapsuuden- ja nuoruudenajan kirjeet, koska ne vaan muistuttivat katkenneista ystävyyssuhteista. Hävitin vanhat koulutodistukset, koska ne ovat aivan turhia. Hävitin rippikoulumuistot, koska se ei ollut mitenkään merkityksellinen jakso elämässäni ja kirkostakin olen eronnut aikoja sitten. Ja niin edelleen.

Lahjoista opin luopumaan Konmarin ohjeella: lahja on tehnyt tehtävänsä kun se on annettu. Sen jälkeen vastaanottaja on vapaa luopumaan siitä halutessaan. Vanhempien ihmisten antamien lahjojen kohdalla käytän valkoisia valheita aiemmin annetuista lahjoista kyselyjen kihdalla: meni rikki, on mökillä, ystävällä lainassa jne. Enkä enää tunne syyllisyyttä kun en halua niitä säilyttää. Jouluksi olemme tehneet sopimuksen, lahja saa maksaa vain kympin niin ketään ei ketuta, jos se ei ole mieleinen ja laitetaan kiertoon. Jokainen voi säästyneillä rahoilla ostaa itselleen mitä tarvitsee. Tuliaisen pitää olla syötävää tai muuten käytössä kuluvaa, että ei tule turhaa tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjat ovat kyllä hankalia. Olen yrittänyt opetella ajattelemaan, että lahja on täyttänyt tarkoituksensa sillä hetkellä, kun se on vastaanotettu ja siitä on kauniisti kiitetty. En myöskään haluaisi, että kukaan tuntisi velvollisuutta säilyttää antamiani lahjoja. Silti lahjoista luopuminen on vaikeaa, varsinkin sellaisista joista tietää, että antaja on nähnyt niiden eteen vaivaa tai jotka ovat olleet kalliita.

Sitten niistä ei kannata luopua, ei kaikkea tarvitse hävittää. Arovsta sitä ihmistä joka sen sinulle on antanut. Hävitä jotain millä ei ole tunnearvoa, eikä kirpaise yhtään vaikka talosta lähtee. Tätä en just ymmärrä tässä konmarittamisessa että kaikki pitää hävittää, vaikka on vaikeaa. Onko konmarituksenkin/karsimisen tarkoitus kiusata itseään, maksimoida mielipaha? Olen käsittänyt ihan eri tavalla.

Esimerkkinä, olen saanut tädiltäni muutaman mariskoolin. Ne ovat arvokkaita lahjoja ja tiedän tätini itsensä keräilevän lasiesineitä. Minusta ne ovat rumia kippoja, en käytä niitä, en tarvitse niitä ja lojuvat viemässä arvokasta tilaa pienessä asunnossa. Mutta luopuminen on silti vaikeaa, kun tärkeä ihminen on ne antanut kuitenkin rakkaudella. Mutta olisi kovempaa, jos ne olisivat jollain joka arvostaa niitä ja haluaa niitä pitää esillä tai käyttää.

Olen seuraillut tätä palstaa kauan ja saanut inspiraation siivoilla viimeisetkin vaatehyllyt. Viimeiset hyllyt (liian pienet t-paidat joutuvat sisarelleni) ovat saaneet kyytiä.  Käytöstä poistuneet vaatteet, rakennusvaatteiksi (sisareni rempaa taloa). Liian pienet kengät veks, äidilläni on pienempi lesti, samaten sisarelleni. Kaapista löytyneet ylijäämälangat äitini ompeluseuraan, tyhjät sulatejuustorasiat äidilleni pakastusrasioiksi, vanhat pyyhkeet, lakanat ja peitot sisarelleni koiralle listaa voisi jatka

En ostele mitään uutta jollen tarvitse, käytän vaatteeni loppuun, ostan vain alemyynniissä, katson tarkkaan sopiiko vaate garderoobiini. Jos vaate hajoaa, yritän korjata vaatteen. Samaten kengistä, sopiiko garderoobiini, voiko kengän korjata jne.

Kun miettii, voiko luopua jostain lahjaksi saadusta tai muuten tunnearvoa omaavasta, se ihan perus konmarikysymys on kyllä hyvä: onko tästä tavarasta minulle iloa? Eli jos on niin, että tulee mieleen ihanat häämatkamuistot aina kun näkee sieltä Meksikosta ostetun hassun rihkamapatsaan, niin totta mooses siitä on iloa. Jos taas äidiltä saatua enkelitaulua ei raaskisi antaa pois vain koska se on äidiltä saatu, mutta sitä ei halua seinälleen ripustaa, niin silloin se ei tuota iloa vaan on taakka josta pitää luopua. Toki pitää myös suhteuttaa niin, että korurasiaan kyllä mahtuu rippiristit, luokkasormukset ja muutamat muutkin korut vaikkei niistä iloa olisikaan, joten karsimista kannattaa tehdä enemmän niissä tavaroissa, jotka ovat isokokoisia tai niitä on suuri määrä. 

Itse olen tyytyväinen, että minulla on esimerkiksi astioita, pyyhkeitä ja lakanoita hyvin harkittu kohtuullinen määrä. Keittiön kaapit ei pursuile, ne astiat joita käytän päivittäin on helposti saatavilla, pyykinpesu on helpompaa. Nyt aion käydä läpi kengät, heittää pois rikkinäiset ja myydä pois mitä ei käytetä. Pähkäilin jo jonkin aikaa hinnoittelua, mutta nyt päätin että laitan hyvin pienet hinnat niin pääsen oikeasti eroon niistä.

It kirjoitti:

Lahjoista opin luopumaan Konmarin ohjeella: lahja on tehnyt tehtävänsä kun se on annettu. Sen jälkeen vastaanottaja on vapaa luopumaan siitä halutessaan. Vanhempien ihmisten antamien lahjojen kohdalla käytän valkoisia valheita aiemmin annetuista lahjoista kyselyjen kihdalla: meni rikki, on mökillä, ystävällä lainassa jne. Enkä enää tunne syyllisyyttä kun en halua niitä säilyttää. Jouluksi olemme tehneet sopimuksen, lahja saa maksaa vain kympin niin ketään ei ketuta, jos se ei ole mieleinen ja laitetaan kiertoon. Jokainen voi säästyneillä rahoilla ostaa itselleen mitä tarvitsee. Tuliaisen pitää olla syötävää tai muuten käytössä kuluvaa, että ei tule turhaa tavaraa.

.

Meillä tehtiin sopimus jo kymmeniä vuosia sitten että aikuisille ei osteta mitään lahjoja. Lapsetkin saa viimeiset suunnilleen rippikouluiässä. Eri asia sitten valmistumiset ja häät ym. Silloinkin ostetaan vain sitä mitä lahjottava tarvii, porukalla yleensä tai annetaan rahana.

Servettiongelmaan ratkaisu on juuri se aiemmin ehdotettu "ota käyttöön". Mutta kun on rumia, eikä käy vieraita. Ei hätää! Ota käyttöön silti:

- talouspaperin sijainen, pyyhi sipulinkuoret lattialta ja roskat pöydältä servettiin!

- siivoa kissan oksennus servettiin

- servetti hoitaa kuraroiskeet kengistä kun syyskelit tulevat

- pyörähuolto kesän jälkeen? Ota servetti pari ja putsaile pyörä kiiltäväksi

- kaupassa ja kaupungilla asiointia korona-aikaan? Servettejä taskuun ja laukkuun, niistä ja laita roskiin. Servetti on kauniimpikin kuin tavisnessu

- retki/luontopolku, ei muuta kuin servetit mukaan

- pölyjen siivous, astiakaappi, vessanpönttö - suihkaus pesuainetta ja servettiä pintaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjat ovat kyllä hankalia. Olen yrittänyt opetella ajattelemaan, että lahja on täyttänyt tarkoituksensa sillä hetkellä, kun se on vastaanotettu ja siitä on kauniisti kiitetty. En myöskään haluaisi, että kukaan tuntisi velvollisuutta säilyttää antamiani lahjoja. Silti lahjoista luopuminen on vaikeaa, varsinkin sellaisista joista tietää, että antaja on nähnyt niiden eteen vaivaa tai jotka ovat olleet kalliita.

Sitten niistä ei kannata luopua, ei kaikkea tarvitse hävittää. Arovsta sitä ihmistä joka sen sinulle on antanut. Hävitä jotain millä ei ole tunnearvoa, eikä kirpaise yhtään vaikka talosta lähtee. Tätä en just ymmärrä tässä konmarittamisessa että kaikki pitää hävittää, vaikka on vaikeaa. Onko konmarituksenkin/karsimisen tarkoitus kiusata itseään, maksimoida mielipaha? Olen käsittänyt ihan eri tavalla.

Ei konmarituksen tarkoituksena ole hävittää kaikkea, vaan nimen omaan jättää jäljelle iloa tuottavat asiat, ja karsia turha ja yhdentekevä tavara. Sitä mielipahaa nimen omaan vältetään.

En ymmärrä, että mistä tulee tämä mielikuva että kaikki lahjat, muistoesineet jne. pitäisi hävittää. Jokainen voi toteuttaa konmaria/minimalismia/millä nimellä nyt kutsuukaan, juuri sellaisella tavalla kuin itse haluaa, ei ole oikeaa tai väärää tapaa. Tärkeintä on se, että on itse tyytyväinen.

No niinpä, mutta kun edellinen kommentoi että vaikeaa on luopua mutta pitää luopua. Miksi pitää? Hävittäisi sellaista mihin ei ole mitään tunnesidettä. Onhan näitä joskus saanut lukea että miten jotkut hävittää kaiken vanhan, päiväkirjat, valokuvat, lelut jne. Oikein kehuskelevat että sain viimein kerättyä rohkeuden ja hävitin. Huomenna jo kaduttaa, ihan selvästi. Tuntuu että kilpaillaan kuka eniten kehtaa ja uskaltaa hävittää tavaroita joihin on voimakas tunneside. Koko ajan silmä hakee asunnosta tavaraa josta ei halua luopua mutta ottaa sen haasteeksi että saa itsensä ylipuhuttua ja sitten purkaa pahaa oloaan facen ryhmässä että sainpas hävitettyä ja toiset peukuttaa ja kehuu. Kaikesta kuitenkin kuultaa se harmitus.

Vahva tunneside ei aina ole hyvä asia. Se voi olla negatiivinen ja pahaa mieltä aiheuttava tunne. Tai sitten tavarat sitovat menneisyyteen ja estävät "vapautumasta".

Ehdottakaa lahjojen antamista harrastaville tutuille ja sukulaisille, että antavat niitä syötäviä lahjoja tai kukkalahjan sijaan yrttipuskia. Olen itse alkanut ostaa leikkokukkien sijaan kotiini yrttejä. Ne kestävät pitkään ja niitä voi kastella ja saada koko ajan lisää tuoretta tavaraa. Pieneen määrään multaa voi istuttaa ja sitten riittääkin satoa pidempään. Mintun, basilikan ja rosmariinin nuuhkiminen tuottaa iloa. Yrtit ovat kauniita!

Jos saa lahjaksi ruokaa, mitä itse ei käytä niin yleensä jostain lähipiiristä löytyy sopiva jatkovastaanottaja. Esim. ne kuuluisat suklaakonvehdit menevät kyllä kaupaksi työpaikan kahvilassa.

Vierailija kirjoitti:

Servettiongelmaan ratkaisu on juuri se aiemmin ehdotettu "ota käyttöön". Mutta kun on rumia, eikä käy vieraita. Ei hätää! Ota käyttöön silti:

- talouspaperin sijainen, pyyhi sipulinkuoret lattialta ja roskat pöydältä servettiin!

- siivoa kissan oksennus servettiin

- servetti hoitaa kuraroiskeet kengistä kun syyskelit tulevat

- pyörähuolto kesän jälkeen? Ota servetti pari ja putsaile pyörä kiiltäväksi

- kaupassa ja kaupungilla asiointia korona-aikaan? Servettejä taskuun ja laukkuun, niistä ja laita roskiin. Servetti on kauniimpikin kuin tavisnessu

- retki/luontopolku, ei muuta kuin servetit mukaan

- pölyjen siivous, astiakaappi, vessanpönttö - suihkaus pesuainetta ja servettiä pintaan

Hyviä vinkkejä, jatkan listaasi vielä vähän:

- pyöränistuimen kuivaamiseen

- lautaseksi voileivän tai piirakan alle (ei tule tiskiä)

- sytytä vaikka takkatuli tai saunanpesä serveteillä

- nätit kuosit käy vaikka lahjapaperista pienelle paketille

Vierailija kirjoitti:

Kai tällä saavat muutkin osallistua kuin yksi äärilaita.

En minä tahdo syyllistää ketään mistään järkevästä karsinnasta omissansa, mutta moitin mitään muiden syyllistämisiä tarvitsematta siihen ihan itse syyllistyviä *meidän toisten muiden syyllistämisestä* siitä, ettemme me mekin lähde suu vaahdossa tuohon mukaan sen enempi kuin kuka tahansa keskiverto maijanieminen tarvitessa. Meidän mielestämme tarvitessa.

Se mitä tahdon sanoa on että kannattaa miettiä mitä ensisijassa yhtään ensinnäkään koskaan ostaa, millaista ja miten paljon ja millä harkinnalla. Syntyy paljon vähemmän tarvetta heitellä pois ja kaupitella pitkin turuja ja toreja epätoivon vimmalla. Eikö? 🤷‍♀️

Jos saa tuhansia kirpparilla vanhojen tarpeettomien rytkyjensä ym myynnistä vuodessa (tai olkoon nyt miten päin hyvänsä) niin pysähtykääpä miettimään mikä määrä niihin lienee mahtanutkaan alun perin mennä? Veikkaisin moninkertainen summa. Ongelma piileekin siinä päässä. Samoin siinä mitä sillä muutamalla tonnilla taas teette.

Sekin alunperin kulutettu olisi ollut parempi tilillä tai sijoitettuna tai asuntovelkoja maksettuna. Tai silläkin hukkaan menneellä olisi saanut niin järkevää ja mieleistä, sitä pitäisi tai käyttäisi edelleen tai olisi käytetty puhki loppuun mieleisenä ja sopivana. Se ei olisi kirpparille kärrättävissä tai toriin laitettavissa. Ei tarvetta käydä av yv vääntöä fb ryhmissä. Ajanhukkaa. Oman ihmiselämänne.

Ongelma on kerskakulutus mihin haaskataanrahat ja sitten itketän etsien apua minimalismista ja kirpputorisirkuksesta tuupaten toisille addikteille niitä omia roinia. Sitten ihmiset itkevät miten eivät tienaa tarpeeksi ja miten verot ovat liian korkeita, ei jää tarpeeksi, ei saada miljonäärin tasolla ökyelämistä ja huvittelua. Ostetaan kuin hullut pästä seonneet tai mennään toiseen sairaaseen ääripäähän kiukutellen miten kukaan ei tarvitse kuin 1 pussilakanan, 1 pyyhkeen, 1 aluslakanan, patjan lattialla, 1 mukin, 1 haarukan, veitsen, lusikan ja kasarin. Kun ensin huhdottu itselle mieletön määrä joutavampaa omaisuutta mennään toiseen ääripäähän ja heitellään rahalla ostettu tarpeellinen käyttötavara huitsin hiiteen jotta taas pitää ostaa uusiksi kun se ainoa hajoaa, kuluu tai kokeilu loppuu mahdottomuuteensa realismin rajojen tullessa vastaan.

Eihän tässä ole mitään järkeä, tervettä eikä normaalia. Ei normaali tervejärkisen tarvitse etsiä ääripääajattelua mihin hurahtaa.

Kannattaa lakata ostamasta höpöjä esimerkiksi huonolaatuista kertakäyttö- ja muotisälää sekä made in chinaa ja niin edelleen. Ei kannata selata mainoskuvastoja netissä eikä livenä. Postiluukkuun Ei Mainoksia. Älä osta piristääksesi itseäsi keväällä / syksyllä. Älä osta krääsää. Älä osta lahjoja kasoja. Älkää ostako lapsille kymmeniä paketteja. Se vain pilallehemmottelee lapset. Jos vanhemmat kieltävät, totelkaa sitä ja kieltäytää ökytoiveiden täyttämisestä samoin. Lasten EI tarvitse saada satojen eurojen elektroniikkaa eikä merkkivaatteita. Siitä kannattaa sopia kaverien ja koulukaverien vanhempien kanssa periaatepäätös syksyllä. Kukaan ei saa kuin hajonneen tilalle eikä uusinta uutta lainkaan. Ei mitään kallista. Ketään ei kiusata eikä nolata. Syntymäpäivät yhden käden sormille kavereita. Ei mitään luokkajuhlia. Ei typeriä muodon vuoksi lahjoja. Kaikenlainen tällainen järkevä ajattelu käyntiin. Pois kilpavarustelu ja lasten opettaminen sellaiseen!

Nyt tämä lähtee muihin hommiin.

On kyllä harvinaisen mutkat suoriksi -viesti.

Kun meidän esikoinen syntyi, hän sai mummoilta lahjoja, mutta eniten tuli ystäviltä, heidän lasten vanhoja vaatteita.

Hölmöähän olisi olla laittamatta kiertoon.

Ollaan perheenä asuttu 3.ssa eri kodissa, ikäeroa taloilla on nuorimman ja vanhimman kanssa yli 100 v.

Verhot jokaiseen on hommattu. Katto kun on koko ajan mennyt korkeammaksi.

Mielikin vaihtuu. Ei samasta mukista tarvi koko elämää tykätä.

Matkamuistoja on haluttu ostaa matkoilta.

Kunhan määrät pysyvät kohtuullisina.

Pari v sitten päätettiin laittaa mökki myyntiin, jossain vaiheessa.

Alettiin vähän tiukemmalla otteella käymään nurkkia läpi ja joka krt vietiin mm roskia pussi - 2.

Kun tänä kesänä lopulta mökki laitettiin myyntiin ja ekassa näytössä se meni, pari autokuormallista tuli irtaimistoa.

Vuoden päästä kirppikselle.