-O- Simpukat avautuu - HELMET syntyy -O-

ja lämmin ystävänpäivän toivotus etenkin kaikille teille, jotka vielä odottelette omaa helmeänne syntyväksi ! Laiskana kopioin tänne kertomusten puolelle viestin, jonka ehdin jo rustata odotuspuolelle, siis tarinaa synnytyksestäni.



Tämä ystävänpäivä piti olla pikku prinsessamme syntymäpäivä, mutta hän päättikin ottaa ajolähdön, joten nyt hän pulauttelee maitojaan sohvalle kahden viikon ja kolmen päivän ikäisenä (eli minusta tuli sittenkin tammenterho). Muistan käyneeni täällä pinoutumassa heti laitokselta kotiin päästyäni ja lupailin palata pian kertomaan lisää, mutta niin vaan on aika vierähtänyt... kiitos kumminkin sille ahkeralle, joka on päivittänyt helmiksien tietoja ja laittanut meidänkin tietomme ojennukseen !



Melko yllättävä oli tosiaan lähtömme tuolloin lauantaina 27.1. eli olin juuri palannut kotiin " tarvikkeiden hakumatkalta" - sain serkultani turvaistuimen, vaunut, vaatteet ym. roinan, joten vajaa tunti kotiinpaluun jälkeen neitokainen päätti puskea lapsivedet ulos. Mikäs siinä, fiksu tyttö oli, kun odotti ainakin sen aikaa, että on varmasti saatu sopivat vaatteet omaan hyllykköön, kyllä sitten kelpaa jo syntyäkin ! Ottivat sisään Naistenklinikalle ja sitten alettiin odotella säännöllisiä supistuksia, jotka alkoivat yhdellä rytäkällä sunnuntaina klo 13:30 sillä seurauksella, että klo 15:06 tyttö syntyi. Tuon reilun tunnin aikana minulle ehdittiin jopa antaa epiduraali, mutta täytyy myöntää, että ihan näin nopeaa toimitusta en osannut odottaa - ponnistusvaihekin kesti vain vaivaiset 6 minuuttia !



Synnytys sujui siis tosi liukkaasti, mutta valitettavasti sen jälkeen ongelmat alkoivat, sillä kohtu ei alkanut supistua istukan poistumisen jälkeen eikä verenvuotoa saatu loppumaan, joten minut lähetettiin kaavintaan. Kahden kaavinnan ja yli 4l menetetyn veren jälkeen verenvuoto saatiin viimein asettumaan ja kohtu alkoi supistua, luojan kiitos !



Loppu hyvin, kaikki hyvin, eli meillä on kaikki kohdallaan, neitonen syö hyvin ja kasvaa silmissä - ja mikä ihanaa, kitisee vain nälkäänsä (tosin nyt kannattanee koputtaa puuta...) Toivon mukaan tapaamme jatkossa tuolla muilla palstoilla vauva-asioiden parissa !



Kaikkea hyvää teille toivottaen

kirsi-mama ja Jenna

8.2 klo 18 kirjauduimme sisään laitokselle kipeiden ja tiheiden supistusten takia. Supistukset alkoi jo edellis yönä, mutta kun pärjäsin niiden kanssa melko hyvin, niin en heti lähtenyt näytille. Sisätutkimuksen perusteella paikat oli väljästi sormelle auki ja kanavaa ei ollut jäljellä. Sain kipulääkettä ja unilääkettä ja jäimme sairaalaan yöksi. Yön aikana supistukset harvenivat ja pääsimme aamulla kotiin. Kotiin päästyämme supistukset kovenivat taas, mutta päätin, että koitan kestää vielä kotona.



10.2 klo 10.00 lähdimme taas näytille sairaalaan. Supistuksia tuli, enkä enää pystynyt olemaan missään asennossa. Olin kahdelle sormelle auki ja sain kipupiikin. Jäimme taas sairaalaan.Piikki ei vaikuttanut mitenkään, joten kätilö ja lääkäri päättivät puhkaista kalvot klo 18.00, olin auki 4cm. Kävimme iltapalalla ja sitten sain supistuksia lisäävää lääkettä. Koitin mahdollisimman paljon olla jalkeilla ja kävely auttoikin jonkin verran. Klo 20.20 pyysin epiduraalin ja sen jälkeen olo oli kuin taivaassa. Päätin yrittää nukkua vähän, mutta paljoa en voinut torkahtaa, kun vähän väliä kätilö kävi käskemässä vaihtaa kylkeä ja antoi lisähappea kun vauvan sydänäänet hidastuivat melkoisesti supistusten tullessa.



Yhden aikaan yöllä rupesi painontunne alapäässä olemaan sitä luokkaa, että oksennus meinasi tulla, vaikka puudutus edelleen päällä. Tuskat oli melkoiset eikä asiaa auttanut, että minulle nousi melko korkea kuume.



Klo 2.00 epiduraali lopetettiin. Kivut yltyivät entisestään ja odotin vain että pääsisin ponnistamaan. Klo 2.40 aloitin ponnistukset. Oli hankala tietää milloin oli supistus päällä, kun olin niiden välissäkin niin kipeä. Puoli tuntia ponnistettuani lääkäri leikkasi välilihan ja tyttö syntyi napanuora kaulan ympärillä. Ensimmäisen itkun kuultuani kivut unohtuivat ja itkettiin miehen kanssa molemmat. Olo oli taas kuin taivaassa. 15 minuuttia myöhemmin tuli istukka. Kokonaisuudessaan synnytys kesti 16,5 tuntia.



Painoa tytöllä oli 3070 g ja pituutta 48,5 cm.



Kotiin pääsimme jo 13.2. Arki on lähtenyt hyvin käyntiin ja imetys sujuu loistavasti. Tyttö on tyytyväinen ja kiltti .

Meidän helmikuisemme syntyi maailmaan muutamaa päivää etuajassa. Olin käynyt raskausaikana pelkopolilla ja sain sieltä apua raskausajan panikointiin, mutta valitettavasti synnytys meni kaikkea muuta kuin suunnitellusti. Lopputulos oli täydellinen - ihana pieni tyttö, mutta synnyttämään en kyllä lähde uudelleen - ainakaan vähään aikaan. Kesto vajaat 20 tuntia, josta ponnistusvaihe reilu puoli tuntia.



Päivällä olimme olleet pitkän tovin shoppailemassa ja olin vaappunut jättimahani kanssa ympäri kaupunkia. Valvoimme myöhään ja kolmelta heräsin käymään vessassa. Sänkyyn palatessa huomasin, että lapsivettä lirutteli housuun. Jännitti! En herättänyt vielä miestä, ajattelin katsella tilannetta jonkun aikaa - jos vaikka olikin ollut väärä hälytys. Asia ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi, kun isompi satsi lorahti menemään. Herätin mieheni vaille neljän ja soitin keskussairaalaan. Saimme kehotuksen syödä aamupalaa ja tulla pikku hiljaa sairaalaan. (matkaa n. 50 km) Jännitti ja pelotti. Muutama supistus tuli neljän kieppeillä ja viiden maita ne muuttuivat säännöllisiksi ja suht kipeiksi.



Olimme kuudelta sairaalassa. Kätilö otti meidät vastaan. Valitettavasti synnytys oli vasta käynnistymässä, joten meidät vietiin odottamaan synnytyksen edistymistä omaan huoneeseen. Kohdunsuu oli alle kahden sormen auki. Mikä pettymys! Jäin kärvistelemään, venyttelemään ja katsomaan dvd:tä. Sovimme jo pelkopolilla raskauden keskivaiheella, että haluan epiduraalin heti kun se on mahdollista. Valitettavasti " heti kun se on mahdollista" kesti ja kesti...



Kätilöiden vuoro vaihtui ja päiväkätilö toi lämpöpusseja. Suositteli kuumaa suihkua ja jossain vaiheessa ammetta. Lounas meni vielä alas, jos supistuksen ajaksi nousi ylös keinumaan ja ynisemään. Iltapäivällä supistukset alkoivat tuntua todella kovilta. Kävin suihkussa ja haudoin kuumahauteella, mies hieroi, mutta mistään ei tuntunut olevan enää apua. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen, mutta se ei ollut juurikaan avautunut aamusta! Ei vieläkään siis epiduraalia... Kävin ammeessa, joka auttoi ensimmäiset 15 minuuttia, sen jälkeen oli pakko nousta supistusten ajaksi seisomaan. Kuuden maita kätilö lupasi, että saan petidiiniä lihakseen ja lupaili, että kyllä se sen jälkeen on sen verran auki, että epiduraalin voi laittaa. Petidiiniä odotellessa oksentelin kaiken mitä olin pystynyt aamulla syömään. Supistuksien aikaan en pystynyt muuta kuin itkemään joko nojatuolin selkänojaan nojaten tai miestäni vasten. Lopulta sain petidiinin, joka auttoi sen verran, että supistuksien kanssa pystyi olemaan itkemättä. Reilun tunnin päästä vaikutus alkoi loppumaan, enkä vieläkään ollut auki kuin kahdelle sormelle, 15 tuntia synnytyksen käynnistymisen jälkeen. Seuraavat vajaat kaksi tuntia sujuivat sumussa, pääasiassa itkiessä ja oksentaessa. Lopulta pääsimme saliin. Kätilö kehotti kokeilemaan ilokaasua, joka toi kyllä mukavat humalat, mutta ei auttanut kipuun. Lisäsi kylläkin oksentamista. Minut laitettiin nesteytys tippaan ja lapsivesien menemisen takia sain myös antibioottia. Lopulta 18 tuntia synnytyksen käynnistymisen jälkeen olin sen verran auki (kolmelle sormelle) että sain epiduraalin. JOKA OLI TAIVAS!!! Sain oksitoonia suoneen, jotta synnytys vauhdittuisi. Puolitoista tuntia epiduraalin jälkeen alkoi tuntua siltä, että vauva pönkää ulos ja olinkin lähes kokonaan auki. Kätilö painoi viimeiset esteet väkisin pois ja kehotti ponnistamaan. Supistukset tuntuivat, mutta eivät läheskään niin pahoilta mitä aiemmin. Vauva lähti tulemaan oikeaan suuntaa ja ponnistusvaihe eteni hyvin. Olo oli tukala, mutta ei kestämätön. Ainoastaan viimeiset viisi supistusta ja vauvan ulos tuleminen olivat hyvin kivuliaita. Välilihaa ei pyynnöstäni leikattu.



Lopulta pieni sininen elottoman näköinen ihmisen alku oli saapunut maailmaan. Napanuora oli pienen kaulan ympärillä, mutta ei aiheuttanut vahinkoa. Pieni rääkäisy pääsi ilmoille. Mieheni leikkasi napanuoran. Juuri muuta en muistakaan, olin en verran tillin tallin. Istuskelin aamulla viiden aikaan synnytysvuodeosastolla sängyn reunalla ja katselin ihmeissäni vauvaa. Mietin, mitä ihmettä minä tuolle teen, jos se alkaa itkemään? Tuliko se todella minusta?



Loppu hyvin - kaikki hyvin... Vauva kunnossa ja äitikin pikku hiljaa fyysisesti toipunut. Yhteinen arki on saatu rullaamaan pikku hiljaa. Kätilöt olivat kannustavia ja tukivat hyvin koko synnytyksen ajan. Iso pettymys oli, etten saanut kivunlievitystä, vaikka olin todella kipeä. En edes tajunnut kipujeni keskellä sitä äänekkäästi vaatia kun koko ajan luvattiin " kohta, kohta" ja etukäteen asiasta oli jo sovittu. Pelkopoli auttoi siihen, etten käyttänyt raskausaikaani murehtimiseen ja panikoimiseen, mutta sen sijaan tulevaisuutta silmällä pitäen antirealistísen kuvan antaminen synnytyksestä oli ikävää. Tiedän, että kynnys mahdollisen seuraavien lasten saamiselle on suuri, huomattavasti suurempi mitä vuosi sitten kun tämä esikoinen sai alkunsa.

Monen viikon kestosupistusten jälkeen alkoi jotain lorahdella housuun. Lähdettiin sunnuntai-iltana synnärille ja kätilö ei saanut selvää mitä se oli, koska sitä tuli niin vähän. Kuitenkin supistuksia tuli sen verran tiheään käyrälle että jätti mut yöksi sinne. Seuraavana aamuna tuli lääkäri tutkimaan kun urputin että en jaksa jos tämä ei olekaan vieläkään käynnissä ja on niin iso vauvakin.



Olikin yli 2 cm auki ja ihan kypsä tilanne muutenkin, joten kalvot puhkaistiin kymmenen jälkeen aamulla 12.2. Ensin oli oikein letkeä tunnelma kun miehen kanssa jutusteltiin. Kahdeltatoista aloin olla jo tosi kipeä ja sinnittelin ilokaasun kanssa. Yhden jälkeen homma vauhdittui hurjasti ja kipu oli hirveä, sainkin epiduraalin. Sen saatuani ihmettelin moneen otteeseen, kuinka ikinä synnytin edellisen vauvan ilman puudutuksia! Avautumisvaihe kesti nelisen tuntia ja oli ihan ok. Lapsivettä tuli hirmu paljon, kätilökin ihmetteli ja tuumi, jospa vauva ei olekaan niin iso kun lapsivettä on niin hirveesti.



Sitten alkoi ponnistelu, joka tuntui kestävän iäisyyden. Puudutuksen teho lakkasi ja vauva painoi hirveesti alapäähän. Viimeisen puolen sentin avautuminen kesti varmaan tunnin ja oli inhottavaa. Lopulta alkoi kunnon ponnistukset ja silloin meinasi usko loppua. Vauva oli jotenkin niin tiukassa. Lopulta hän tuli hartioihin asti ulos ja juuttui siihen. Karjuin kamalasti. Huone oli täynnä porukkaa, jotain ensihoitajaharjoittelijoita ja ties mitä miehiä... Porukka kiskoi kaikin voimin vauvaa ulos ja mä yritin ponnistaa samalla. Kun vauva pääsi ulos, helpotus oli suunnaton. Kiljuin heti, etten IKINÄ ENÄÄ SYNNYTÄ. Kaikki taivastelivat, miten leveäharteinen ja iso poika oli syntynyt. Kätilö sanoi ettei muista koska olisi ollut noin tiukassa ja että tämän kokoisia syntyy varsin harvoin. Mitat: 4,8 kg, 54 cm, pipo 38,5 ja leveät hartiat. En kuitenkaan revennyt holtittomasti, vain eppari leikattiin.



Vauva oli heti ok ja sai jäädä mahani päälle tunniksi. Siinä ihmeteltiin toisiamme ja tirauteltiin miehen kanssa onnenkyyneleitä.Poika tuijotti meitä tunnin suoraan silmiin.



Nyt meitä on viisi. Ja totuus on, etten ikinä enää synnytä. Ponnistusvaiheesta jäi hirmu kammo. Ja onhan meillä jo kolme lasta, kaksi typyä ja tämä pojan jässikkä.



Sen kyllä sanon, että lääkärit oisvat voineet kuunnella minua. Juuri ison lapsen synnyttämistä pelkäsin ja he vakuuttivat ettei tämä ole iso ja päästivät vielä yliaikaiseksi 41+0. Tämä oli jo toinen kerta kohdallani kun lääkäri arvioi vauvan normaalikokoiseksi ja sitten yllätys yllätys vauva onkin 4,7-4,8 kg.



Mutta nyt olemme kaikki hirmu onnellisia ja kotiuduimme eilen. Vauva-arki alkakoon!



Tunnelma oli katossa

meidän vauva syntyi sitten perjantaina 2.3.

edellinen synnytys oli huippu hankala, olin kuvitellut jotain samankaltaista...

nyt vauva laskeutui huomaamattani nukkuessani epiduraalin vaikutuksesta, nukuin 45 min vielä senkin jälkeen kun paikat oli 10 cm auki. joten kun heräsin, kätilö suostutteli tekemään harjoitusponnistuksia, kaksi kappaletta niitä ja vauva oli ulkona! kipua ei tuntunut edes nipistyksen vertaa. puudutukset osuivat todella nappiin!

olin itsekin ihmeissäni!!! vauvakin oli paljon rauhallisempi eikä niin järkyttyneen näköinen kuin ensimmäinen, jota kiskottiin kupilla tunnin ajan.

ja voisin vielä mainita että tämä synnytys tapahtui naistenklinikalla, missä siis MAAILMAN PARAS palvelu, kätilöt ja osaaminen !!!

Viikoilla 42+4 todettiin, että ei se poika taida itse osata tulla ulos, joten käynnistettiin, viimeinkin. Aamulla 7 aikaan menimme sairaalaan. Käyrää kateltiin ensin tunti, juotiin kahvia ja ihmeteltiin. Sitten katsottiin, olisiko edes jotakin edistystä tullut edelliseen päivään verrattuna. Ja yllätykseksemme oli avautumista juuri ja juuri sen verran, että kalvot voitiin puhkaista. Se ei harmikseni kuitenkaan saanut aikaan ainoatakaan supistusta, ja yhdeksältä aloitettiin tippa. Ja se sitten alkoi toimia heti, säännöllisiä ja nopeasti kipeytyviä suppareita tuli 3-4 min välein. 2 tunnin kuluttua olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin, mutta eipä siinä enää käännytä takaisin.. Tarjolla täällä ei ole muuta kivunlievitystä kuin epiduraali, ja sitä ei enää haluttu antaa, arvelivat synnytyksen sillä vain pitkittyvän. Niinpä rutistelin mieheni mustelmille supistusten kourissa.. Reilu tunti oli todella tuskaa, krampit minuutin välein, ja ponnistustarvekin alkoi olla jo aivan kestämätön. Aivan yllättäen kätilö lupasikin, että saisin varovasti hieman ponnistaa supistuksen mukana, ja se auttoi kummasti, kipu oli yhtäkkiä ihan siedettävällä tasolla. Vielä jonkun aikaa piti välillä pidätelläkin, mutta viimein sain luvan alkaa ponnistaa ihan oikeasti. En oikein muista montako supistusta siinä meni, ehkä 4-5, kun pää olikin jo osittain ulkona. Sitten ne elämäni pisimmät sekunnit, kun ponnistaa ei saanut ja kipu oli jotakin .. uhh.. vauvan piti hieman vielä kääntyä. Ja seuraavalla tuuppauksella vauva sitten tulikin melkein kokonaan, napanuora kaulassa, ja vähän vielä.. ja poika olikin jo rinnalla... kaikki kipu tiessään ja kyynel silmässä molemmilla vanhemmilla...ihana hetki. Sitten tuli pieni ongelma, kun kohtu ei alkanut enää supistua ja istukka oli vielä tulematta, ja verta putosi yhtäkkiä valtava määrä. Happimaskin yli näin, kun huone oli yhtäkkiä täynnä väkeä ja mies käveli siksakkia vieressä onnellisen näköisenä vauva sylissä. Nopeasti se tilanne kai meni ohi, lisää oksitosiinia ja kohtu alkoi taas toimia ja istukka saatiin ulos ja vuoto kuriin. Ei tullut repeämiä tällä kertaa, vaikka poika onkin aika iso (päänympärys 39 ja paino 4380). Kotiin pääsimme seuraavana aamuna, yö oltiin tarkkailussa minun verenvuoto-ongelmani takia.

Kokemus oli kovin erilainen kuin esikoisen syntymä Suomessa, mutta mukavaa ja osaavaa väkeä oli täälläkin meistä huolehtimassa.

Laskettuna päivänä, 9.2. illalla veskissä käynnin yhteydessä huomasin, että alapääni valskaa limaista eritettä, mukana pikkuisen ruskea verta. Toiveikkaana jäimme miehen kanssa odottelemaan, josko pääsisimme yön aikana lähtemään... Supistuksiakin alkoi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta eivät olleet ollenkaan kipeitä suppareita, harjoittelusellaisia vain. Puoli kolmen kieppeillä soittelin jo Kättärille, kun housuun alkoi ilmestyä kirkasta verta. Vuotoa ei kuitenkaan tullut paljoa, joten yötä jatkettiin kotona. Aamusta sain jopa pari tuntia nukuttua ja la-päivä tuotti pettymyksen: supistuksia silloin tälöin, väliä välillä jopa kolme tuntia... Eli ei lähtöä!



Illalla pyysimme kuitenkin varalta esikoisen hoitajan meille saunomaan ja yökylään. Saunottiin sitten pitemmän kaavan mukaan ja laitoin esikoisen unille. Satua lukiessani tuli jo pari kipeää supistusta ja ne alkoivatkin siitä voimistumaan ja muuttuivat säännöllisiksi. klo. 22.30 starttasimme sitten kohti synnäriä ja 20 minuutin matka turvavöihin köytettynä oli yhtä tuskaa!!! Supisteli 4 minuutin välein ja kipeästi.



Kättärillä kätilö (mies- sellainen :-) ) otti meidät vastaan ja käyrille ja totesi, että sinullahan supistelee... No, senhän minä jo tiesinkin. Sisätutkimus (kovakourainen) osoitti paikkojen olevan kolme senttiä auki ja pyysin saada epiduraalin. Sen jälkeen ei taas ollutkaan hätäpäivää, olo hyvä ja mukava. Rupattelimme siinä niitä näitä odotellessamme. Kätilö lähti jonnekin mielestäni pitkäksi aikaa ja hänen takaisin tullessaan ilmoitin, että alapäässäni on erittäin epämiellyttävä olo " kuin keilapallo per***ssä" . Taas kivulias sisätutkimus ja kommentti, että ei ihme, kun on epämiellyttävä olo, tämähän tulee jo täältä!



Sitten ei muuta kuin ponnistelemaan. Kätilö ehdotti jotain kohdun kaulan tms. puudutusta, mutta tuntui, eten sitä tarvitse... Ponnistusvaihe oli sittenkin KIVULIAS, muttei onneksi kestänyt kuin 9 min. Sain oksitosiinia tipalla voimistamaan supistuksia. Huusin kuin hyeena ja sain kuin sainkin punnerrettua pikkuisen tuuheatukkaisen tyttäremme maailmaan! Maailman ihanin, suloisin ja herkin hetki! Ja kaikki kivut, raskauden kurjuus ym. pois pyyhkäistynä. Kolmen tikin ompelu repeämään sattui, mutta senkin kesti. istukka syntyi noin kymmenen minuutin päästä ja synnytyssali tyhjeni.



Vietimme siinä kolmistaan varmaan yli tunnin ihmetellen uutta tulokastamme onnesta ymmyrkäisinä. Sitten pääsin suihkuun ja vauva kylpyyn. Jälkeen päin ajatellen harmittaa, kun kätilö kylvetti tyttären, eikä edes kysynyt isältä, haluaisiko hän mahdollisesti toimituksen suorittaa...



Sitten saimme yöpalaa synnytyssaliin ja siirryimme osastolle. Synnytys oli nopea ja helppo, ihana tyttö oli maailmassa 2½ tuntia synnärille saapumisen jälkeen.



Vauva syntyi sunnuntaiaamuyöllä klo. 01.39 ja kotiin pääsimme jo maanantaina puolilta päivin. Arki on lähtenyt rullaamaan hyvin ja vauva vain nukkuu ja syö ja hurmaa ympäristönsä ihmiset suloisuudellaan. Koska kotiuduimme noin varhain, kävimme vielä sairaalassa tarkastuksessa, ja vauvan paino olikin laskenut rutkasti, joten kävimme tsekkaamassa vielä tilanteen , kun vaavi oli viiden päivän ikäinen. Silloin paino olikin reilusti noususuuntainen, joten nyt vietämme normaalia vauva-arkea kotona.



Vauvantuoksuisin terveisin, Timbe ja pieni peikkotyttö :-)

Lauantaina 10.2 lorahteli vessakäynneillä housuun jotain ja vauva oli ollut edellisillasta asti ihan liikkumatta. Päätin oman mielenrauhan vuoksi lähteä näytille kun neuvolakin olisi vasta tiistaina. Synnärillä laitettiin käyrille ja hienosti vauvan sydänäänet piirtyi, samaan aikaan myös supistukset säännöllisesti muttei kylläkään kivuliaasti.



Nuori, kokematon kätilö totesi paikkojen olevan 3cm auki, varmisti vielä vanhemmalta kätilöltä että mitä tehdään ja niin ollen olivat sitä mieltä että synnyttämään jään. Olin aivan ällikälle lyöty kun mielestäni synnytys ei kuitenkaan ollut käynnissä, kohdunkaulaa oli jäljellä puolisen senttiä. Annettiin peräruiske ja puettiin sairaalavaatteet, mies lähti hakemaan sairaalakassia kotoa jota en tietty ottanut mukaan kun en tiennyt yhtään että sinne pitää jäädä.



Synnytyshuoneeseen pääsin n. 15 aikaan ja tasaisesti supistukset piirtyi mutta mitään edistystä ei tapahtunut. Välillä joku hoitaja kävi kyselemässä että mitä minä siellä teen, kun en itsekään tiennyt.

Klo 20 lääkäri tuli ja kysyi vointia, supistukset olivat voimistuneet sen verran että nukuttua ei saanut. Ehdotti kalvojen puhkaisua ja suostuin, siitä alkoi tunnin kestävä piina.



Supistukset alkoi heti 2 minuutin välein ja kävivät ihan ÄLYTTÖMÄN kipeästi, juuri samaan aikaan kaikki lääkärit ja kätilöt olivat vaikeassa kaksosten synnytyksessä viereisessä huoneessa jossa kyllä taisi äiti kärsiä minua enemmän huudosta päätellen..

Lopulta klo 21 sain epiduraalin joka oli kuin taivas, laitettiin myös oksitosiinitippa kun supistukset meinasi lakata kivunlievityksen myötä.



Klo 22.15 kätilö kokeili paikkojen olevan 6cm auki ja kohdunkaulan hävinneen. Lähti keittämään kahvia ja käski soittaa kelloa jos jotain tulee. Yhtäkkiä ponnistustarve tuntui pissahätänä ja ihmettelin miehelle miten taas voi pissattaa kun vasta katetroitiin.



Minuuttia myöhemmin karjaisin miehelle että soittaa kelloa, kätilö ehti vetäistä hanskat käteen ja hälyttää lisäapua, kun lapsi poistui yksiöstään toisella ponnistuksella klo 22.22



Jos kalvot olisi puhkaistu heti päivällä niin olisi jäänyt ylimääräinen viisi tuntia salissa turhaan kokematta.. Mutta pääasia oli lopputulos, suoraan kampaajalle valmis pitkä tumma tukkainen tyttö joka katseli meitä tummilla silmillään pitkän aikaa rintani päällä :)



Puudutus oli jäänyt päälle vauvan mittauksen ja punnituksen ajaksi, joten jalat eivät kantaneet kylpyammeeseen astikaan ja apuvoimia tarvittiin. Repeämiltä ja tikeiltä säästyttiin, pari pientä nirhaumaa tuli jotka eivät vaivaa.



Painoa tytöllä oli 3550g, pituutta 52cm ja pipo 35,5cm.



Ihan kiva maku jäi synnytyksestä hyvine muistoineen, mutta kyllä se on silti todettava että meidän perheen lapsiluku on 2 ja se on nyt täynnä kahden ihanan tyttösen muodossa ;)



-Henna ja tytöt 1v 4kk sekä 1 viikko

Eli pieni tyttömme päätti haluta maailmaan ennen polin kontrolliaikaa, keskiviikko aamuna heräsin mieheni kellon soidessa ja kävin pissalla & menin takas nukkumaan,en kuitenkaan saanut unta kun mahaan sattui,ajattelin että vauva siellä taas päätään liikuttelee niin sattuu, no 5 yli 5 kävin sitten veskissä ja tuli verinen limatulppa,menin taas takaisin sänkyyn ja yritin nukkua,kipu kuitenkin tuli taas ajoittain ja tajusin että suppareitahan ne on,soitin miehelle joka oli just lähtenyt että ei ehkä kannata ajaa töihin (matkaa melkein 40km) noh hän kuites sanoi menevänsä töihin ja minä lupasin soittaa heti kun supparit kovenee ja tulee tiheemmin.

Puoli 7 aikaan soitin miehelle kun supparit tuli 10min välein ja sattui jo selkäänkin,samalla laitoin äidilleni viestin että on valmiudessa.Mieheni lähti tulemaan töistä ja soitin synnärille joskus ennen 8 että millon voi tulla,sanoivat että saa tulla näytille pikkuhiljaa kun toinen synnytys on kyseessä.

Tuolloin supistuksia tulikin jo 3-5min välein.

Äitini haki lapset ja me miehen kanssa lähdettiin synnärille,siellä oltiin ennen 9,vaihdoin sairaalakamppeet japääsin heti kätilön tutkittavaksi ja käyrälle.Olin 5cm auki ja kanavaa ei ollu jäljellä käsittääkseni ollenkaan.Käyrällä 15min oltuani pääsimme tv-huoneeseen odottamaan.

Siellä odotettuamme jonnekkin 10 saakka pääsimme saliin,tilanne tutkittiin uudelleen ja vieläkin oli se 5cm auki,saimme kehotuksen lähtä kävelemään pitkin sairaalaa ja etenkin portaita pitkin että supistukset tulis taas tiheemmin,välillä siis harvenivat aika lailla.

12 aikaan kävimme syömässä ja sitten uudelleen portaita ravaamaan,supistukset alkoi taas tulemaan n.5min välein ja kipu lisääntyi.

Käveleskelin pitkin salia kun supistuksen tullessa ei pystynyt istumaan,jossain välissä (ajantaju katos täysin) kätilö tutki tilanteen ja olin auki 8cm,8,5cm venyttämällä ja reunaa oli vähän jäljellä.

Sitten pyysin epiduraalin mutta antovat spinaalin joka oli kuin taivas!!En tuntenut spinaalin laiton jälkeen supistuksia ollenkaan!!Itse spinaalin laitto sattui kun suppareita tuli tiheesti ja itse puudutteen pistäminenkään ei kivutonta ollut.

Makasin sit jotain puoli tuntia käyrässä ja verenpainetta seurattiin.Sen jälkeen kätilö puhkaisi kalvot ja sen jälkeen tapahtuikin rytinällä..kohta alkoi tuntumaan kakkahätä..sanoin siitä ja kätilö tuumas heti että kohta vauva syntyy,paine vaan paheni ja tutkittiin niin olinkin jo täysin auki,vähän oli reunaa jäljellä.

Pääsin jakkaralle jossa sainkin rueta hiljalleen suppareitten tullessa ponnistamaan,kätilö auttoi reunan pois ja lämmitteli välilihaa lämpimillä pyyhkeillä,kohta sainkin sitten rueta ponnistamaan kunnolla.

Ja niin neiti syntyi muutaman ponnistuksen jälkeen,tämä vaihe oli tuskasin kun piti ponnistella vähitellen ettei paikat repeä..noh ponnistusvaihe meni äkkiä ja neiti oli maailmassa.=)

Synnytyksen hoiti kätilöopiskelija ja vieressä oli kätilö neuvomassa.Hyvä maku jäi koko tapahtumasta!!Ei tullut repeämiä ja yhtään tikkiä ei tarvittu.



Eli siis pieni prinsessamme syntyi 28.8.07 klo 18:14

1 vaiheen kesto 5h 55min 2 eli ponnistusvaihe 4min ja 3 vaihe 11minuuttia

RV 41+5

3850g ja 49cm pipo 35,5cm

Pisteet 9/10/10



Tulikohan kuin sekavaa juttua..no älkää välittäkö.:D



Jonzu ja tyttö pian 6vrk:ta

Pikkuinen Muru nukkuu minun olalla/rinnalla, mutta yritän jotain yksikätisenä teille väsätä. En raski laittaa pientä pois, on niin ihana tunne, vaikka käsi suht kipeä jo...



Muru syntyi siis

ma 26.2.

rv 40+0

paino 3090 g

pituus 49 cm

pää 32 cm





Synnytyksessä tuli todella kiire, kun rauhalliset 9 min supistukset muuttuivatkin 2 min välein tuleviksi 5 h jälkeen. En edes hoksannut heti tilannetta, ihmettelin vain kun ei oikein missään asennossa ole hyvä olla. Sitten auton kellosta tajusin tilanteen kun mulla oli mieletön ponnistamisen tarve. Terveyskeskus / ambulanssi olisivat olleet 2 km:n päässä mutta enpä hoksannut. Matkalla sairaalaan, 25 km, olin varma, ettei ehditä. Mies ajoi " suht lujaa" päin punaisia loppumatkan. nousin autosta 7.20 ja vielä itse kävelin hissille, kun neuvonnasta kysyttiin, pärjäänkö. Juu, kyllä! Osastolla annoin miehelle neuvolakortin ja jatkoin matkaa, josko pääsisin pitkälleni. Kätilöt näkivät tilanteen heti. Vaatteet vauhdilla pois, kurkistus kohtuun: täysin auki. Siirto paareilla saliin. Kätilö tuli paikalle ja sanoi, että saat ponnistaa. Ja arvatkaas, mitä minä, joka olin pidätellyt ponnistamista, sanoin: En ponnista! Ei se sieltä tule! (Ponnistin aikoinani esikoista maailmaan epiduraalin voimalla 3 h ja väärän tarjonnan vuoksi tarvittiin imukuppia. Joten ajattelin, että en kyllä jaksa ilman kivunlievitystä samaa). No, ihana kätilö tuumasi, että kuule Tuula, osa päätä näkyy jo! Eipä siinä tarvittu kuin pari isompaa ja muutama pieni ponnistus ja tyttö oli maailmassa 7.38. Kätilöiden hoivassa olin siis n 10 min. Mutta oli ihana kätilö. Hän piti huolen, etten ponnistanut koko aikaa enkä liian lujaa. Näin ollen tuloksena oli täysin kivuton synnytys, ei pienintä repeämää tms. Ihana kokemus. Kivuliain vaihe oli ne viimeiset avautuneet sentit kotona / autossa, mutta ei sekään mikään kamala ollut. Meidän onni oli se, että lapsivesi meni vasta sairaalassa, koska sen jälkeen tyttö tuli itsekseen. Onni oli onneksi matkassa. Näin jälkikäteen sen vasta ymmärtää. Virallisessa sairaalaan jääneessä synnytyskertomuksessa lukee todella vain " Tuli ja synnytti!!!" Mitäpä sitä muuta keksimään.



Hulinaa riittää. Eilen kävi eka vieras (esikoisen hoitotäti) vauvaa katsomassa ja nythän niitä alkaa tulemaan. Ihanaa aikaa. Sitten on esikoisen synttärit. Su 25.3 on oikea päivä, mutta pidetään la 24.3, kun lähes kaikilla on sitten ma hoito- ja työpäivä. Jäävät lapset turhan kierroksille su-iltana. Murun ristiäiset on pääsiäisenä 8.4, Ne pidetään kuten esikoisella srk-talon kappelissa ja kahviotilassa. Sama pitopalvelu huolehtii kaikesta. Helppo järjestää, kun Jaana tavataan ensi viikolla ja katsellaan viimekertaista menua ja muutellaan. On niin paljon pitkänmatkalaisia, että kunnon ruoka on oltava. Ai niin, ja miehen synttärit ovat 12.3.!



Huh, tässä samalla olen imettänyt, ollut pari kertaa puhelimessa miehen kanssa ja ohjeistanut synttärikutsujen tulostamisessa netistä, kun kotona ei väritulostinta. Kaikkeen sitä kykenee samanaikaisesti vauva sylissä. Me naiset!!!!



Mukavaa viikon jatkoa!



t: Tuula ja Muru 9 vrk

Supistukset alkoivat aamulla kuuden maissa ja jatkuivat koko päivän epäsäännöllisellä 3-20 min välillä. Neljän maissa iltapäivällä tuli ensimmäisen kerran sellainen olo että särkylääkkeille voisi olla käyttöä. Miehen tultua töistä kotiin laitoimme saunan lämpiämään ja siihen mennessä kun se oli lämmin seitsemältä, supistuksia oli viimeisen tunnin ajan tullut noin viiden minuutin välein. Sauna rentoutti mukavasti ja lähdimme vielä appivanhempien luo 60-kahveille. Supistukset jatkuivat samaan tahtiin, oli pieniä vaikeuksia syödä kakkua naama peruslukemilla. Kotiuduttiin taas yhdeksältä ja katsottiin videolta edellinen 24 = mies katsoi ja minä kävelin ympäri kämppää nojaillen huonekaluihin ja seiniin supistusten ajan. Kymmenen jälkeen meinasin mennä vielä hetkeksi pitkälleen ennen sairaalakassin pakkaamista. Ehdin maata reilut viisi minuuttia ja huolestua että supistukset loppuivat siihen, kun vedet lorahtivat sängylle klo 22.30. Siitä alkoivat kiivaammat ja kipeämmät supistukset ja varttia myöhemmin olimme autossa lähdössä sairaalaan. Matkaa 30 min moottoritietä. Matkalla alkoi jo ponnistuttaa sietämättömästi. Koska vauva ei ollut ollut vielä kiinnittynyt edellisellä neuvolakäynnillä neljä päivää aiemmin, pelkäsin napanuoran luiskahduksen mahdollisuutta. Myöhemmin mies kertoi laskeneensa matkalla parhaimmillaan neljäkin supistusta viidessä minuutissa!



Sairaalaan päästyämme kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen ja totesi että vaihdapa sairaalapaitaan ja lähdetään saliin ponnistelemaan! Kertomuksesta luin myöhemmin, että suu oli 9 cm auki ja avautumisvaiheen kesto 3 h 35 min (en todella tiedä mistä tämän laskivat, aika osuu yksiin sen kanssa kun kotiuduimme kahvilta). Synnytyssalissa kätilö ei saanut vauvan sydänääniä kuuluviin vatsan päältä ja kiinnitti ponnistusten lomassa anturin vauvan päähän. Syke kävi 160:ssä, mutta perustaso oli vain n. 90, joten lääkäri kutsuttiin paikalle. Lääkäri päätyi nopeasti avustamaan synnytystä pienellä imukupilla ja pää syntyi sen jälkeen muutamalla ponnistuksella. Napanuora ei ollut kaulan ympärillä, joten hartiat ja loppu kroppa tulivat muutamalla työnnöllä. Ponnistusvaiheen kesto papereissa 22 minuuttia. Tyttö oli siis maailmassa reilut puoli tuntia sairaalaan saapumisemme jälkeen, kipulääkitystä ei ehtinyt edes ajatella. Pisteet 9/9/9.

Jälkeisvaiheen jouduttamiseksi sain ruiskeena oksitosiinia ja istukka syntyi 12 min tytön jälkeen. Sen jälkeen lääkäri pääsi ompelupuuhiin¿ Minulle selvisi vasta sairaalasta lähteissäni synnytyskertomusta lukiessani repeämän suuruus: syvä synnytyskanavan repeämä oikealla, pienempi vasemmalla, tikit monessa kerroksessa sekä lisäksi välilihan repeämä. Paraneminen pitäisi kuitenkin olla täydellistä, joten olen positiivisilla mielin eikä synnytyspelkoa jäänyt.

Synnytyssalissa vietimme tytön synnyttyä peräti neljä tuntia, koska hoitohenkilökunnalla oli liian kiire kirjata meidät ulos ja lähettää osastolle. Suihkuun noustessani lisäksi pyörryin, joten pääsin lopulta osastolle vain päällisin puolin puhtaaksi pyyhittynä, tyttö vuoteessa vieressäni. Osastolla pökräsin vielä toistamiseenkin kun kätilö vaati käymään vessassa! Onneksi en lyönyt itseäni minnekään vaan ehdin istua ensin alas. Kolmannen kerran pyörryin vielä aamulla kun hoitaja tuli saattamaan minua vessaan. Hemoglobiinimittaukseen pääsin kuitenkin vasta seuraavana päivänä (2. sairaalapäivä), koska synnytyslääkärin mukaan verenhukka oli vain 400 ml. Lopulta Hb olikin vain 81 ja laski edelleen ollen 77 kolmantena sairaalapäivänä. Vasta sitten sain kaksi pussia verta ja olo alkoi kohentua. Hb nousi 93:een ja kotiin pääsimme neljäntenä päivänä. Todellinen verenhukka on tietysti väkisinkin ollut aika lailla isompi.

Vauva voi alusta asti hyvin. Muutamaa tuntia synnytyksen jälkeen ruumiinlämpö oli vain reilut 35 astetta, mutta nousi normaaliksi ensimmäisen vuorokauden aikana vierelläni peittoihin käärittynä. Keltaisuus nousi myös alkuun, mutta kääntyi sitten laskuun eikä valohoitoa tarvittu. Myös paino kääntyi nousuun kun maito nousi kunnolla ja tyttö onkin oikein reipas syöjä. Neuvolan th:n kotikäynnillä viikon iässä syntymäpaino oli taas saavutettu.

Oma vointini alkoi todella koheta vasta sairaalasta päästyämme, kun sain vatsani taas toimimaan. Siihen asti suolen sisältö painoi ikävästi repeämän ompeleita ja olo oli todella huono jatkuvan kivun vuoksi. Valitin tätä sairaalassa, mutta en saanut siihen asianmukaista hoitoa, vaikka synnytysosaston kätilö oli minut lapsivuodeosastolle tuodessaan sanonut että uloste tulee pitää pehmeänä. Kakkajutuiksi meni taas, mutta tämä taisi olla minun synnytykseni pahin kauhukokemus :-)

viikkoja oli 40+1 ja ajattelin, että eiköhän paikat olisi jo valmiina, jos vähän koitettaisiin avittaa synnytyksen aloitusta puuhatelulla... näin taisi olla, koska klo 12.20 yöllä, pari tuntia nukahtamisen jälkeen alkoi heikosti tulla supistuksia. nousin ylös ja pikkuhiljaa supistukset alkoivat voimistumaan. herätin miehen jo 2 tunnin päästä ja soitin äidin esikoista vahtimaan. sairaalassa olimme jo ennen klo 4.

tutkivat tilanteen, olin jo 3-4 cm auki. ottivat käyrää puoli tuntia, oli ikävää istua siinä paikoillaan, kun supistukset oli jo kipeitä.

pyysin heti epiduraalia, ehdotti ilokaasua. onneksi papereissa luki, ettei auttanut viime synnytyksessäkään, joten suostuivat antamaan heti epiduraalin. klo 5 olin jo saanut sen, mikä oli todella helpotus, tuntui supistukset jo ihan hirveiltä. nukuin sitten varmaan pari tuntia, oli olo reippaampi kun heräsin ja ihanaa, kun ei sattunut mihinkään.

vaikutus alkoi lakkaamaan 9 maissa ja supistukset alkoi taas tuntumaan kovemmin ja kovemmin. en saanut lisäannostusta, kun piti odotella supistusten thentymistä. 10 aikaan en enää taas kestänyt, sain lisäannoksen. nukuin taas tunnin. herättyäni alkoi supistukset tuntumaan pepussa, nousin vähän jalkeille. 12 pyysin tarkistamaan tilanteen, kun tuntui, että ponistuksen aika alkaisi olla lähellä. olinkin täysin auki ja sain ruveta ponnistelemaan omaan tahtiin.

käännyin sängyssä polvilleen ja pstyasentoon, jalat haaralleen, mies piti kädestä kiinni. aloin ponnistelemaan. en uskaltanut enempää, ennenkuin kätilö oli tullut takaisin huoneeseen. hän totesi, että se tulee nyt. hän otti auttoi vetämällä vauvan päätä alaspäin ja minä työnsin minkä pystyin ja huusin. tuntui hirveältä ja pelotti, mutta ajttelin sen olevan nopeammin ohi, mitä kovempaa työnsin. pää tuli ulos, hetki piti odotella enenkuin ponnistin loppuun. tuntui, kun olisi tullut vesiputous, jonka mukana iso vauva, helpotus oli suuri. lapsivesi tuli siis vasta tässä kohti! kello oli 12.24

olin selin vauvaan, kuulin kuinka mieheni ja kätilö kehuivat minua ja kertoivat, että hieno vauva tuli, poika! oli ihan sininen, mutta rääkyi heti ; ) napanuora oli ollut kerran kaulan ympäri, mutta mitään vaaraa ei ollut, kun kätilö heti sen otti pois.

sain kääntyä ja vauva sujahti yöpaitani alle, siinä sitten ihmeteltiin mieheni kanssa. on toi hetki ihan sanoinkuvaamaton!

vauva alkoi heti hamuta rintaa ja osasi imeä. oltiin rahassa tunti, jonka aikana ensin laitettiin mut kuntoon. odoteltiin istkan syntyminen ja pari ihan pientä repeämää ommeltiin muutamalla tikillä.

sitten olikin isän vuoro kylvettää vauvaa ja hänestä otettiin mitat. oli kyllä hauska kuulla vauvan painavan tuon 4310g, kun kaikki neuvolantädit ja lääkärit olivat veikanneet alle 4kg vauvaa, keskikokoista ; )

olin tosi hyvässä kunnossa ja hyvällä mielellä, kävin suihkussa ja sain ruokaa, minkä söin hyvällä ruokahalulla. mies lähti sitten kotiin ja me siirryttiin osastolle.

kaikki meni siis aivan loistavasti, synnytys oli todellakin nopeampi ja helpompi kuin esikoisesta. kätilö ja muu henkilökunta oli aivan loistavia tuolla TYKSissä, kiitos heille.

Aluksi; terveiset Vauva0207:lle, viereisen pedin sektioäidiltä ;) Ajattelin heti sairaalassa että olit helmisten listalta mutta en tiedä miksen kysynyt ;)



Eli siis meidän poka syntyi 12.2. sektiolla (3795g, 50,5cm, pipo 36cm). Kaikki meni tosi hyvin suunnitelmien mukaan, mitä nyt kaksi kiireellistä sektiota ohitti meidät aamulla ja jouduin kärvistelemään pari ylimääräistä tuntia ilman ruokaa. Sektio siis tehtiin koska edellisessä synnytyksessä repeämät oli sitä luokkaa ettei ollut enää turvallista kokeilla alakautta.



Ikävintä tuossa sektiossa oli kun mahaa möyrittiin ja kaikki tunsi (vaikkakin ilman kipua). Leikkaus oli nopeasti onneksi ohi. Kivut ovat olleet hallinnassa koko ajan hyvin. Kummallisuus tapahtui heti leikkauksen jälkeen kun pojan paino kirjattiin väärin eli 3595 eli 200g alakanttiin... siinä olisi osastolla ollut ihmetteleminen kun paino ei juuri olisi laskenut. Onneksi itse olin ollut sen verran kuulolla miehen kanssa että tajusin ettei lukema voi olla oikein ja poika punnittiin uudelleen (raukka, riisuttiin kaikki pois juuri kun pääsi vatsan päälle).



Poika on oikein tyytyväinen tapaus, mutta tankkaa kaikki yöt joten unet ovat jääneet tosi vähiin. Eka viikon nukkui vain mutta nyt jo hereillä aika paljon, siskonsa ei aikoinaaan nukkunut lainkaan muuten kuin rinnalla ja oelkään että tästä tulee samanlainen tapaus...Toinen silmä rähmii tosi voimakkaasti ja soitin siitä jo synnärille, mutta on kuulemma ihan normaalia. Esikoinen 3v tyttö on ollut oikein reipas kotona ja kaikki mennyt tosi hyvin.

Eli perätilan takia mullahan oli varattu sektioaika perjantaille 16.2., mutta tyttö päättikin tulla kaksi päivää aikaisemmin.



Tosi rikkonainen yö oli takana, esikoinen yski koko yön ja tuli nukkumaan viereeni. Mies meni toiseen huoneeseen nukkumaan, että jaksaa olla päivällä töissä. Kävin vessassa neljän aikaan ja ihmettelin, kun olin jo pissannut ja vauva potkaisi masussa, niin taas tuli uudestaan pissa. Menin kuitenkiin nukkumaan takaisin. Puoli tuntia myöhemmin tuli outo tunne ja jotain lirahti pöksyyn. Hyppäsin heti sängystä ja menin vessaan. Eipä ollut epäilystäkään asiasta, lapsivettähän se oli. Vaihdoin kuivat pöksyt ja menin herättelemään miehen. Voitte varmaan uskoa, että se oli ihan pihalla. ;) Soitin synnärille ja käskivät tulla heti, kun päästään. Äitini soitin esikoista hoitamaan. Apujoukkojen saavuttua lähdettiin ajamaan Taysia kohti. Matka ei onneksi ollut pitkä, parikymmentä kilometriä. Supistuksia tuli kuuden minuutin välein ja ne oli tosi kipeitä.



Synnärillä oltiin puoli kuudelta. Laittoivat käyrälle ja siinä odoteltiin lääkäriä. Puoli seitsemän aikaan lääkäri tutki, olin kolme senttiä auki. Lääkäri sanoi, että eikös me sovittu, että jos lähtee syntymään ennen sektioaikaa, saa syntyä alateitse. En suostunut siihen. Miten kaksi päivää ennen sovittua sektiota voi asennoitua toisin, kun ei mitään merkkejä ole ollut ilmassa, että synnytys käynnistyisi aikaisemmin... Ja olin päättänyt jo aikaisemmin, että en enää edes yritä sitä alatiesynnytystä. Hän laittoi minut sitten ensimmäiseksi leikkauslistalle. Kysyi kuinka kipeitä supistukset ovat. Sanoin, että ottaisin kyllä jotain lääkettä niihin, jos saisin. Antoivat sitten supistustenestolääkettä. Ja ne loppuivatkin hetkeksi. Minut laitettiin uudelleen käyrälle ja siinä ollessani supistukset alkoivat uudelleen. Ja sain uuden piikin. Kahdeksalta pääsin vihdoin leikkaussaliin.



Lähes välittömästi laitettiin spinaalipuudutus. Ei sattunut yhtään ja oli kyllä hyvä puudutus. Eikä aikaakaan, kun lääkäri oli jo veitsi kädessä. En tuntenut mitään. Nukutuslääkäri sanoi, että hän voi sitten vähän joutua auttamaan ja työntämään edestä päin, jos tarpeen. Leikkaava lääkäri ihmetteli ääneen, että olen hänen uransa ensimmäinen tapaus, jolla ei ole enää yhtään lapsivettä jäljellä. Kohtu oli aivan kuiva. Ja vauva oli ihan kiinni siinä kohdussa. Saivat tehdä aika lailla töitä, että saivat irti. Lisäksi vauvalla oli napanuora kiertyneenä kaulan ja käden ympäri. Kysyin, että joko se on ulkona ja vastasivat, että kyllä on. Imivät juuri ilmateitä joten ei kuulunut mitään ääntä. Ja sitten vauva parkaisi ensimmäisen kerran, helpotus. Ja sanoivat, että tyttö tuli. Tuli ihan tippa silmäkulmaan. :) Isä meni vauvan kanssa jonnekin ja minä jäin paikkailtavaksi.

Siinä kävi toinenkin lääkäri tutkimassa minua ja konsultoimassa. Minulla todettiin yksisarvinen kohtu, uterus unicornis. Sen vuoksi vauva ei ollut päässyt kääntymään vaan oli jäänyt perätilaan. Ja ei löytynyt kuin yksi munasarja. Kuulemma tulee yhdelläkin toimeen. Niin kai, kaksi lasta olen jo saanut. Ja raskaaksi tullut yhdellä ainoalla yrittämällä tällä toisella kertaa! Lääkäri sanoi, että olisi ollut tosi vaikea synnytys, jos olisin alakautta yrittänyt. Sitä vettä ei tosiaan ollut yhtään ja napanuorakin vielä kiertyneenä... Eli kaikki meni hyvin juuri näin! :)



Heräämössä olin parisen tuntia. Minulle laitettiin kipupumppu, josta sain nappia painamalla aina ottaa annoksen kymmenen minuutin välein. Kyllä meni välillä aika hitaasti! Painelin sitä nappia, mutta ei se antanut ennen ajan mentyä umpeen. :( Vauva pääsi rinnalle siellä heräämössä, imikin vähäsen. Osastolla ei ollut vapaata huonetta ja minun piti odottaa sitä päiväsalissa sängyssä. Ei kivaa. Onneksi pääsin suhteellisen nopeasti huoneeseen. Kivut oli kyllä melkoiset. Pää meni särkylääkkeestä aivan sekaisin. Nukahtelin ja olin aivan omissa maailmoissani. Iltapäivällä lääke alkoi tehdä minut huonovointiseksi. En enää halunnut ottaa sitä ja sain suun kautta otettavia lääkkeitä. Istuin jo sängyn reunalle syömään neljän aikoihin. Ja illalla nousin seisomaan pesuille. Yöksi jätettiin katetri, niin ei tarvinnut yöllä lähteä kävelemään vessaan, sen verran kipeää se teki.



Viisi päivää oltiin sairaalassa. Vauvalla laski verensokeri alussa ja sitä seurailtiin ja hän sai lisämaitoa. Minulla maito nousi kolmantena päivänä ja siitä asti sitä on riittänyt. Sunnuntaina tosiaan kotiuduttiin, kun saatiin minulta tikit pois. Nyt ei enää ole kipuja paljoakaan. Hyvin on kotona lähtenyt sujumaan. Vauva nukkuu hyvin ja syö hyvin. Imetystä haittaa ainoastaan sunnuntaina puhjennut hammas. Se tekee aikalailla kipeää tissinpäähän. Onneksi vauva ei narskuttele sillä, tuntuu vaan alussa, kun alkaa imemään. :( Ihanahan tuo on, ihan siskonsa näköinen.



-Saibu ja Mimmi 6vrk-

Eli Mimmin mitat oli siis 3170g, 48cm ja pipa 34cm. Kello oli 8.29, kun neiti pääsi maailmaan. Viikkoja 39+4.



-Saibu-

Ensimmäinen viikko jo takana kaksi-lapsisena perheenä, ja en yksinkertaisesti ole ehtinyt aikaisemmin tänne kertomusta laittamaan, mutta nyt:



Keskiviikkona 28.2 mulla oli kaikki mahdolliset ennakoivat oireet mitä ikinä vaan voi ennakoiviksi ajatella, ja tuumasin että jos ei nyt, niin ei ikinä... siitä innostuneena oon siivoillut koko kämpän lattiasta kattoon, illalla saunoin, ja tulipahan sitten sitä kolmattakin ässää harrastettua ennen nukkumaan menoa. uni tuli joskus yhden aikaan, ja täytyy tunnustaa, että hivenen oli v¤tutusta ilmassa kun ei supistuksen supistusta (siis kipeetä) nuo touhailut aiheuttanut. =)



Kello oli varttia vaille neljä yöllä, kun heräsin ensimmäiseen " kipeeseen" supistukseen. Jatkoin torkkumista, ja seuraava tuli vasta 20 minuutin päästä. Unta en kuitenkaan enää saanut, joten jatkoin sitten kellottelua. Klo 5 mennessä suppareita oli tullut vain muutama, väliä 15-20 minuuttia, eivät siis kovinkaan lupaavia. Olivat kuitenkin sen verran tuntuvia, etten saattanut enää olla makuulla, joten painelin lämpöiseen suihkuun. Otin kellon joukkoon sinnekin...=)

Suihkussa sitten tilanne muuttui yhtäkkiä, ja supparit alkoivat tulla heti 5 minuutin välein, mutta eivät vieläkään olleet hirveän kipeitä, joten minulla ei kiirettä lähtöön ollut. (ja takaraivossa edelleen pelko, että lopahtavat...)

Miestä varoittelin ensimmäisen kerran puoli kuuden aikaan, että saattaa lähtö tulla vielä muutaman tunnin sisään. Annoin kuitenkin siipan jatkaa vielä uniaan. Itse olen keräillyt vielä viimeisiä kamoja laukkuun ja siistinyt paikkoja, söinpähän vähän aamupalaakin.

vähän kuuden jälkeen herätin sitten siipankin syömään aamupalaa, ja soitin tutulle taksikuskille että tulisi varttia vaille seitsemäksi pihaan. (miehellä on jalka kipsissä, joten oli pakko mennä taksilla...)

Kiirettä ei lähtöön ollut vieläkään,kipujen kanssa pärjäsin kyllä vielä hyvin, mutta ajatus taksin takapenkistä 30 km matkalla alkoi tuntua aika kurjalta...

Taksissa supparit alkoivat voimistua, todennäköisesti ihan sen vuoksi että oli pakko istua aloillaan, synnärin pihassa olimme viisi minuuttia yli seitsemän. (kuski tuli aika haipakkaa... pelkäsi kai että synnytän autoon.)

Synnärillä pelko hukka-reissusta todettiin aiheettomaksi, supistukset tulivat edelleen tasaisen tappavasti, ja kohdunsuu auki valjästi kolmelle sormelle ja lapsivesi rakkula pullisteli kohdunsuulla, joten saimme siirtyä saliin, kello oli n. puoli kahdeksan. Oma vointi oli edelleen suhteellisen hyvä, joten kivunlievitykseksi riitti ilokaasumaski ja kiikkutuoli. tuntia myöhemmin kohdunsuu oli auennut jo reiluun neljään senttiin, ja kätilö kyseli jo että minkäslaista puudutetta tilattaisiin... oma olo edelleen hyvä, joten kieltäydyin vielä silloin,kun tuntui etten sitä vielä tarvinnut.

puoli tuntia myöhemmin annoin kuitenkin periksi, sillä supistukset alkoivat tulla kaasun läpitte, ja ennen puudutuksen laittoa täytyi kuitenkin tehdä valmisteluja. Viittä vaille puoli kymmenen aamulla puhkaistiin kalvot, ja vauvan päähän laitettiin pinni. Myöskin kanyyli laitettiin kämmenselkään, ja suolaliuosta tippumaan. Kalvojen puhkaisun myötä myös supistuskivut siirtyivät aivan uusiin atmösfääreihin, joten olin kyllä onnellinen, kun vähän ennen kymmentä kätilö soitteli anestesia lääkärin paikalle laittamaan spinaalia. Nuori mieslääkäri ei päässyt ensimmäisellä yrittämällä läpi, ja vasta toisesta nikama-välistä päästiin tarpeeksi syvälle. Mutta voih, mikä taivas!

en tuntenut kipua YHTÄÄN!

Vähän ennen puolta kahtatoista minut on katetroitu, koska rakko oli niin iso ja täynnä, että vauva ei päässyt laskeutumaan kanavassa. Katetroimisen jälkeen kaikki kävikin todella nopeasti.

Tunsin kuinka vauva tulee voimalla alaspäin, Spinaalin teho loppui kuin seinään, kivut jotain aivan järkyttävää ja ponnistamisen tarve löi päälle. Mitään puudutteita ei siinä kohtaa enää ehditty laittamaan, joten ponnistusvaihe meni sitten " luomuna" . Onneksi ei kestänyt kauaa... ponnistelin neljän-viiden supistuksen ajan, kestoksi merkittiin 5 minuuttia. Tyttö syntyi 1.3.07 klo. 11.52, halusi siis meidän neiti maaliskuun lapseksi. =) Niin ja raskausviikkoja oli siis silloin kasassa 40+2.

Episiotomiaa ei tarvinnut tehdä, alapäähän tuli muutama pinnallinen naarmu, joihin laitettiin muutama tikki. Ei paha ollenkaan, istua pystyin heti ihan normaalisti. Toipuminen on ollut kaikin puolin nopeaa, jälkivuotokin on jo loppunut. Aivan erilainen kokemus kaikin puolin kuin esikoisen synnytys!!

Kotiin pääsimme vasta maanantaina, normaalisti olisimme kotiutuneet jo sunnuntaina, mutta täydelliseltä neidiltämme kuului sydämestä pieni sivuääni, jota tutkittiin vielä maanantaina. Löydöksenä oli pieni reikä kammioiden välisessä lihasseinämässä, mutta hätää ei ole, vika kuulemma yleensä korjaantuu itsestään neidin ensimmäisen ikävuoden aikana. Nyt kaikki on kuitenkin jo hyvin, äitikin on toipunut järkytyksestä!

Nyt yksi pieni kakka-masiina huutelee tuolla, joten kuulumisiin!



T: Helmiina ja nuppu-neiti 8 vrk

Eli Maanantaina 26.2 supisteli pitkin päivää mutta epäsäännöllisesti. Illalla lähdin klo. 21 aikoihin reippaalle kävelylenkille ja sen jälkeen saunaan, että saisin supistuksiin vauhtia.

(minulla oli 3 edellistä yötä supistellut kipeästi aina muutaman tunnin mut sit supparit lopahtivat. Myös limatulppa irtosi perjantaina jo ja aina aamulla tuli veristä limaa kun oli yöllä supistellut.)



Saunomisen jälkeen alkoi taas supistella uudelleen ja 23.30 muuttuivat jo kipeiksi. Klo. 02.00 herätin mieheni ja soitin lapsille kotimiehet ja alettiin tehdä lähtöä synnärille. Matkalla autossa supistukset alkoi taas tulemaan harvemin, mut aattelin et ainakin käydään näytillä koska niin monena yönä oli jo supistellut enkä tiennyt mikä tilanne kohdunsuulla oli. ja raskauskin oli jo yliaikainen. 41+1



Synnärillä oltiin klo. 3 aikoihin ja kohdunsuu oli jo 4 senttiä auki, joten saimme jäädä synnyttään vaikka suppareita tuli harvakseltaan. klo.

3.15 sain peräruiskeen ja siitä supistukset taas lähti uudelleen kunnolla käyntiin.. Pärjäilin ilman kivunlievitystä vielä.



05.00 kivut olivat jo niin kovat ja kohdunsuu oli auennut 6 senttiin, että lähdin käymään vessassa ja sen jälkeen alettiin laittaa tippaa ja tilattiin spinaali. Spinaali alkoi vaikuttamaan hyvin ja en tuntenut yhtään mitään. Käyrät vaan piirteli hirveitä supistuksia. Klo 06.10 alkoi tuntua painetta alapäässä ja kätilö tutki ja olin 10 senttiä auki. 06.15 aloin ponnistamaan ja 5 minuutin ponnistamisen jälkeen pikkuneiti päästi ensimmäisen parkaisun. Spinaalista huolimatta tunsin alapäässä kipua kun pää työntyi ulos. Loppu vartalo sujahti sit melkein itsestään. Vanha repeämä repesi vähän pinnasta ja siihen laitettiin 2 tikkiä. Ne ei ole kuitenkaan vaivannut juuri ollenkaan ja pystyin heti istumaan ihan hyvin.



Eli mustatukkainen pikkuneiti syntyi 27.2 klo.06.20 RV 41+1 3600g. 50,5cm pipo 35cm

Synnytyksen kestoksi merkittiin 3 tuntia. Eli siitä peräruiskeesta alkoi säännölliset ja tiheät supistukset.



Jomppana ja peikkoneiti 11 vrk.

Eli pe 2.3 oli yliaikaiskontrolliaika Tayssiin. Moneen kertaan siellä sanoin, etten haluaisi kotiin enää lähteä. Lääkäri tutki kohdunsuun (2cm auki) ja totesi, että näillä viikoilla (joita oli siis 42 tasan) voidaan käynnistää!

Pääsimme suoraan synnytyssaliin oksitosiinitippaan, käynnistys tapahtui klo 14.30

Supistukset alkoivat heti säännöllisinä ja jatkuvasti kipeämpinä ja paikat alkoi aueta nopeasti. Alkuun pärjäsin hyvin ilokaasulla, mutta jossain vaiheessa supistukset kävivät niin kipeiksi, että pyysin spinaalipuudutuksen. Onneksi siinä vaiheessa, koska sen laittaja oli juuri lähdössä leikkaukseen ja ehti juuri ja juuri mulle sen laittaa.

Loppuaika ennen ponnistusvaihetta menikin sitten rauhaisasti supistukset tuntien, mutta kipua kärsimättä.

Vauvalla alkoi sydänäänet heiketä spinaalin laiton jälkeen ja minua käänneltiin eri asentoihin sängyllä..välillä äänet kuuluivat ihan hyvin ja homma jatkui normaalisti. Toki vauvalle oli laitettu monenlaista anturia päähän kiinni. Kätilö sanoi vauvan olevan oikein tehotarkkailussa.

Ponnistusvaiheen alkaessa tunsin, että vauva ei liiku mihinkään ja kätilö käski ponnistella supistusten mukaan, mutta ei täysillä vielä.

Kun tuli kunnon ponnistusten aika kaivettiin sitten imukuppi esiin ja kolmannella yrittämällä se saatiin vauvan päähän kiinni, mutta vaikka lääkäri kaksin käsin kiskoi vauva ei liikkunut yhtään, joten päädyttiin hätäsektioon!

Vauvalla oli napanuora 2 kertaa kaulan ympärillä, mutta voi pienen hetken päästä ihan hyvin! Vauva syntyi klo 20.10 eli synnytyksen kesto oli 5h 40min

(Minut oli nukutettu, eli en tiennyt näistä jutuista enää mitään)

MUTTA....

Kohtuni oli revennyt todella pahasti jossain vaiheessa sektiota emättimeen asti ja vuodin verta todella paljon!

Kolme lääkäriä oli minua kursimassa kasaan ja takapäivystäjä koko ajan tilanteen tasalla valmiina apuun.

Minun lävitseni tiputettiin 3 kertaa se määrä verta, kun mitä normaalissa ihmisessä on. Lääkärin mukaan pari kertaa olin todella lähellä kuolemaa!

Kohtuni jouduttiin poistamaan kun vaihtoehtoja ei ollut enää kuin kaksi;

Kohtu jää ja vuodan kuiviin tai kohtu pois ja saatan jäädä henkiin..

Neljän tunnin operoinnin jälkeen saatettiin alkaa antamaan miehelle ja äidille ja isälle toivoa henkiinjäämisestäni.



Heräsin lauantaiaamuna teholta pää sekaisin täysin tietämättömänä mitä tapahtui.

Lääkäri kävi kertomassa tapahtumasta kun aloin kunnolla virota.

Miehelle oli sanottu, että saatan joutua olemaan parikin päivää teholla, mutta toipumiseni alkoi heti ja minut siirrettiinkin osastolle jo heti samana päivänä.

Vauvan näin ensimmäistä kertaa kun käytiin sitä katsomassa osastolle menon yhteydessä.

Vauva vietti elämänsä ensipäivät vastasyntyneitten teholla, mutta kaikin puolin hyvässä kunnossa!

Sunnuntaina nousin jo sängystä ylös ja pääsin vauvaa syöttämään ja hoitamaan monta kertaa päivässä.

Perjantaina päästiin siis kotiin ja nyt ollaan onnellisia ja eletään elämää päivä kerrallaan vauvan tuoksuja haistellen ja nauttien toisistamme ja siitä että sain vielä jatkoaikaa elämään!



Tämä kokemus opetti ainakin sen, että turhista ei ihan vähään aikaan

marista!



Mammutti ja Vilppu 8pv

Sunnuntai päivä 4.3 meni kokonaan supistusten kanssa taistellessa olivat koko päivän melko kipeitä ja tulivat aina n.15-20 min. välein. Illalla aloin katsomaan Tanssii tähtien kanssa ja huomasin että supistukset tulivat jo 10 min. välein. Nukkumaan en pystynyt asettumaan ollenkaan kun supistukset tulivat jo 7 min. välein ja tihenivät koko ajan. Suihkukaan ei enää auttanut ja päätin et nyt lähen näytille synnärille ja toivoin ettei olisi hukkareissu. Oysiin päästyäni totesivat minun olleen " reipas emäntä" kun olin auki jo 5 cm ja lapsivesi rakkula puhkesi kun sisätutkimusta tehtiin eli ei tullut hukkareissu. Lapsivesi oli kuitenkin vihertävää ja saliin päästyäni laitettiin käyrille ja seurattiin vauvan sydänääniä. Epiduraalipuudutuksen otin jossain vaiheessa aamuyötä en muista ja se auttoi todella paljon. Vauvan sydänäänet romahtivat yhdessä vaiheessa ja kutsuttiin lääkäri paikalle ottamaan verikoe vauvan päästä. Kaikki oli kuitenkin hyvin kun taas vaihdoin asentoa ja makasin oikealla kyljellä. 8 aikoihin kätilö totesi että nyt voidaan alkaa ponnisteleen oikein kunnolla ja tunti meni niin tyttö näki päivänvalon. Tyttö vietiin happikaappiin kun napanuora oli ollut hieman kaulan ympärillä. Minut tikattiin siinä kun pieni nirhauma tuli alapäähän ja isukki meni vauvan mukana. Tunniin tyttö kaapissa oli ja sen jälkeen tuotiin tyttö kylpyyn ja äitin viereen. Siellä me kummastelimme toisiamme kunnes meidät vietiin osastolle.



5.3.2007 syntynen tyttömme mitat:

3440g ja 50 cm

py 37 cm



Onnellinen pikku85 ja neiti huomenna viikon ikäinen