Sain tänään kuulla, että odottamani vauva kuolee viimeistään pari tuntia syntymänsä jälkeen

että noi ultrakäytännöt niin epätasa-arvoisia ympäri suomea. Täällä Lahdessa ei tosiaan ole kuin np-ultra, mutta jossain päin kaupunkia äitiysneuvoloissa on omat ikivanhat ultralaitteet, joten jos satut siinä kaupunginosassa asumaan, niin saatetaan ultrata vaikka joka neuvolakäynnillä. Itse satun tietenkin asumaan juuri siinä kaupunginosassa, missä ei neuvolassa ultraa ole.... Siksipä kävinkin eilen yksityisessä äitiysneuvolassa ultrassa, jossa yli puoli tuntia mittailtiin elimiä yms aivan rakenneultran tapaan. (vaikka viikkoja minulal jo 25) aivan ihana kätilö oli ultraamassa ja kaikki oli kunnossa. Kuviakin saatiin mukaan tuplasti enemmän kuin Keskussairaalasta. Jotenkin ärsyttää tämä Lahden nihkeä touhu; tutkimuksiin pääsee, jos olet valmis maksamaan, muuten mennään niin minimillä kuin vaan voi.

Ongelma on siinä ettei vauva kuole varsinaisesti munuaisten puuttumiseen, vaan siitä seuraaviin muihin ongelmiin.



Kun munuaiset puuttuvat ei lapsivettä muodostu tarpeeksi, jolloin vauvan keuhkot jäävät kehittymättä. Vauva kuolee siis keuhkojen kehittymättömyyteen, ei suoraan munuaisten puuttumiseen.

Kiitos taas kaikista lohduttavista sanoista! Kyseessä on meidän toinen lapsemme, ja tosiaan on tässä viikonloppuna huomattu miten ihanaa on että meillä on terve esikoinen valona ja ilona, pitämässä elämässä kiinni. Vähän väliä ajatukset kuitenkin palaavat pikkuiseen syntymättömään ja hänen kohtaloonsa. Tuntuu niin käsittämättömältä, että kun nämä tutuksi tulleet potkut ja nyrkkeilyharkat loppuvat, meillä ei olekaan vauvaa tuotavaksi kotiin. Ei sitä voi ymmärtää.



Tiedän kyllä, ettei mikään tutkimus voi olla täysin varma ennen syntymää, mutta kun kaksi lääkäriä on jo saanut saman tuloksen ultralla, en enää osaa uskoa että ne munuaiset sieltä jotenkin ilmestyisivät. Olen kyllä menossa vielä kolmannen lääkärin tutkittavaksi, mutta hyvin todennäköisesti tulos on edelleen sama. Lisänä ovat tosiaan kaikki ne ongelmat jotka aiheutuvat lapsiveden puutteesta. Itkettää ajatella pientä kuivassa kohdussa ja ahtaasti mykkyrällä... Meidän oma rakas pikkuinen, jota emme tule koskaan tuntemaan. :'(

En voi kuin kuvitella surunne määrän tällä hetkellä.. :( Toivon teille voimia jaksaa eteenpäin!

Vauvalta puuttuvat molemmat munuaiset, eikä niitä ilman voi selvitä. Olen itkenyt suunnilleen koko päivän, tämä tuntuu vain niin kauhealta. Nyt rv 30, en tiedä paljonko on jäljellä...

Onko täällä ketään saman kokenutta?

Yököttävää, ei lohduttavaa. Toivottaasti kukaan uskis ei satu tielleni jos joskus menetän lapseni!

-----

Jumana tarvitsee lisää enkeleitä paratiisiin, pieniä, vitattomia enkeleitä <3

voimia ap:lle

Yritys lohduttaa epäonnistuu pahasti. Että jumala riistäisi lapsen vanhempiensa luota omien tarpeidensa vuoksi.

Eihän tuo muuten ole edes ainakaan kristinuskon oppien mukaista, että kuolleista tulisi enkeleitä.

Voimia Sinulle ja perheellesi. Tämä on tosi klisee, mutta en vain oikein tiedä mitä muuta sanoisin. Toivottavsti saat apua/vertaistukea! Tosi surullista! Siis pidä huolta itsestäsi ja voimia!

Miten te vanhemmat selviätte tuollaisesta? Kohtuuttoman raskasta kelle tahansa. En voisi kuvitella mitään kauheampaa.

meidän vauvalla todettiin vaikea hydrokefalus viikolla 19. Samaan diagnoosiin päätyi kolme eri lääkäriä kolmella eri laitteella.

Käynnistys oli kamala mutta "synnytyksestä" jäi kuitenkin ihan hyvät muistot, hormonit ovat ihme asioita. Hautasimme lapsemme ja annoimme itse nimekin. Suru oli kova eikä sitä ikinä unohda vaikka tapahtumasta jo kohta kaksi vuotta. Toista lasta emme ole uskaltaneet yrittää, ehkä joskus.



Koita jaksaa ap!

ei kyllä löydy sanoja lohduttamaan, mutta kovasti lähetän lämpimiä ajatuksia sinulle ja miehellesi!



Mä odotan kolmatta lastamme ja alkuraskaudesta asti on ollut omituinen tunne, että kaikki ei ole hyvin.

Kuulun riskiodottajiin, eli minulla on 1tyypin diabetes. Käyn ultrassa 4 viikon välein. Viime viikolla oli rakenneultra, jossa löytyi ainakin toinen munuainen, virtsarakko ja sydän sekä aivot tutkittiin tarkkaan - kuten aina! Ikinä en ole sairaudestani ollut niin iloinen kuin näiden raskauksien aikana, sillä meitä vahditaan ja syynätään niin älyttömän tarkkaan...



Tästä kaikesta huolimatta tämä omituinen tunne ei jätä mua rauhaan ja tänään sain vihdoin ja viimein varattua ajan 3D ultraan. MIehen mielestä ylireagoin, mutta kyllä mä mieluummin maksan sen 233e ultrasta kuin kituutan tämän tunteen kanssa vielä 20 viikkoa.



Tiedän myös sen toki, että ei tuo 3D ultrakaan mikään erehtymätön ole. Saan kuitenkin siitä suuremman mielenrauhan kuin tavan ultrista.



Toivotan kovasti voimia koko teidän perheelle. Vaikutat vahvalta ihmiseltä... voimia.

Älä jaksa jauhaa.

Lehmään lentäminen ei ole mahdollista, mutta väärä punktiotulos on.

Miksi väität vastaan tosiasiaa? Riski on todellakin pieni, mutta kuitenkin olemassa.

Kaksi viikkoa ennen joulua syntyi pieni poikamme rv33+5, kuolleena. Musta tuntui tosi pahalta se, etten saanut vauvaa elävänä syliini kun olin toivonut sitä niin kovasti ihan viime hetkeen saakka. Vauva siis menehtyi synnytyksen loppumetreillä, vielä spinaalia laitettaessa tunsin potkuja. Synnytys oli raju ja käynnistyi tosi nopeasti vaikka viikkoja olikin noin vähän. Saimme sitten olla keskenämme synnytyssalissa, pidellä pikkuista sylissä ja ottaa valokuvia. Hautajaiset pidimme seuraavalla viikolla, ihan pienet vain mutta kuitenkin. Puin vauvan itse arkkuun, se oli jotenkin vapauttava kokemus. Siinä konkreettisesti tunsin että hautaan menee vain kylmä ja kuollut kuori; oikeasti lapsemme on jossain muualla. Uskon että hän on taivaassa.



Munuaisten täydellinen puuttuminen varmistettiin siis magneettikuvauksella ja seuraavana päivänä meninkin jo sairaalaan käynnistämään synnytystä. Kolme-neljä viikkoa ehdimme asiaa surra etukäteen, onneksi edes sen verran saimme aikaa valmistautua tulevaan.



Olo on helpottanut jo nyt aika paljon. Usein on ikävä pikkuistamme, ja itku tulee lähes joka kerta kun muistelen synnytystä. Mutta asia ei kuitenkaan ole mielessä päällimmäisenä enää koko ajan. Tietysti sitä miettii että nyt poika olisi kuukauden vanha jos kaikki olisi mennyt hyvin... miten erilaista kotona olisi kun olisi vastasyntynyt tuhisemassa... minkä luonteinen hänestä olisi tullut jne. Onneksi meillä on kuitenkin tuo esikoinen tuomassa iloa elämään, tuntuu että häntäkin rakastaa ihan eri tavalla nyt. Asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä.



Alussa tuntui tosi pahalta nähdä pieniä vauvoja ja tuntui että koko lähipiiri oli niitä täynnä. Tuli vain mieleen oma pieni hautausmaalla... Mutta onneksi tämäkin on nyt helpottanut, esim. pystyn hyvällä mielellä pitämään muiden vauvoja sylissä.



Varovasti ollaan mietitty uuden vauvan yrittämistä. Toisaalta pelottaa hirveästi, mutta riski tämän toistumiseen pitäisi olla todella pieni. Munuaisten puuttuminen ei johtunut mistään perinnöllisestä syystä eikä ollut mikään syndrooma vaan vain yksittäistapaus. Sitä vain ei enää osaa uskoa todennäköisyyksiin, ne eivät lohduta silloin kun pommi osuu omalle kohdalle. Vauvakuume kuitenkin on koko ajan nousemassa joten toivottavasti saamme vielä joskus kolmannen lapsen - terveenä. En silti haluaisi kiirehtiä uuden raskauden kanssa vaan surra ensin pikkuistamme rauhassa... Toisaalta uusi elämä voisi auttaa katsomaan tulevaisuuteen päin.



Kiitos teille kaikille jotka olette toivoneet voimia ja jaksamista meille! Vaikka tämä on vain anonyymi nettipalsta, niin sillä on merkitystä kun tietää että joku ajattelee ja muistaa; se lohduttaa.

ap

Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan oman lapsensa poismenoa=(



Ihan kaikille lapsensa menettäneille yhteisesti, otan osaa ja voimia eteenpäin.

keuhkoni ulos ja kierisin katkeruudessa.

Lohdutusta tuskin löytyy, mutta kovasti voimia ja ihania elämänhetkiä matkasi varrelle jatkossa.



Puolestasi nyyhkytellen

itku tuli, kun ajattelen mitä olette joutuneet kestämään! En voi muuta kuin toivoa teille paljon voimia ja rakkautta.. vetää ihan sanattomaksi :(

uh,kyllapa tama elama valilla koettelee valilla rankasti....

itkua tihrustaen minakin lukenut tata viestia..



toivon todella voimia teille!!!



ja olet kylla harvinaisen vahva ja jarkeva ihminen! anteeksi,se nyt

ei varmasti lohduta,etta sen tahan kirjoitin,mutta siksi se oli tarkeaa

kirjoittaa,koska sinulla on itsessasi jo tosi paljon kykya lohduttaa itseasi,

ja selviatte tuosta ajan kanssa! ihailen kaltaisiasi ihmisia! tuntuu tosi tyhmalta

ja itsekkaalta kirjoittaa naita sanoja tahan,koska ne voi mielestasi tuntua tyhmalta ja turhalta, mutta jotenkin -omalla tavallani- halusin ilmaista ns.tukea.

ja sanoja aika vaikea loytaa..



onneksi teilla on toisenne ja yksi lapsi arkea ilostuttamassa seka voimia

antamassa!!! kaikkea mahdollisimman hyvaa -ajan kanssa- ja toivottavasti

saatte viela kokea kolmannen ja terveen vauvan kanssa kaiken uudestaan!

iso lammin halaus!

tiedän useammankin tapauksen, jotta lapsivesipunktiokin oli näyttänyt pahinta ja täysin terve lapsi olikin syntynyt.



voimia ja toivotaan vielä mahdollisuutta vauvalle!

Sen sijaan en ymmärrä miten täällä voidaan valaa toivoa tyyliin "lapsivesipunktiokin on näyttää väärin". Mihin ne kromosomihäiriöt siitä häviävät sinä aikana kun lapsi on kohdussa?



Ymmärrän kyllä että ultra voi olla pielessä (tilanne näyttää pahemmalta kuin onkaan) mutta jos lapsivesipunktiossa todetaan kromosomihäiriö niin ei se kromosomihäiriö tosiaan minnekään katoa.

Olen hyvin pahoillani ap ja muut lapsenne menettäneet.

Ja kaikkiahan ei tutkita ollenkaan.