Päivähoitoon nuorena menneet menestyvät elämässään paremmin!
Tässä on ilouutinen niille omantunnontuskissa kärsiville äideille, jotka joutuvat menemään töihin ja viemään 10-kuisen lapsen päivähoitoon heti vanhempainloman jälkeen:
Ruotsalaistutkimuksen mukaan aikaisin päivähoitoon menneet lapset menestyvät paremmin koulussa ja elämässään, ovat sosiaalisempia ja tyytyväisempiä kuin lapset, jotka ovat olleet pitkään vain äidin kanssa kotona.
Lisäksi lastentarhanopettajat ovat sanoneet, että kaikkein parhaimmin päiväkotiin sopeutuvat pienimmät lapset. Hankalinta on niillä, jotka ovat vain pyörineet kotona äidin helmoissa 3-vuotiaiksi.
Ymmärrätte äidit varmaan senkin, miksi Suomessa tuputetaan sitä, että alle 3-vuotiaiden paikka on kotona? No tietysti siksi, että valtio / kunnat haluavat aivopestä äitejä olemaan kotona. Näin kunnat säästävät rutkasti rahaa, kun ei tule tunkua päivähoitoon. Lisäksi työttömyysluvut kaunistuvat, kun työttömät ovatkin kotiäitejä.
Laittakaa vaan piiperonne puhtaalla omallatunnolla päivähoitoon, kun vanhempainloma päättyy. Se on juuri sopiva ikä mennä hoitoon! Sitä paitsi - näin pitkä vanhempainloma on harvinaista herkkua. Ei vaan muualla maailmassa sellaista mahdollisuutta ole, vaan ranskattaretkin vievät piltin hoitoon jo aiemmin.
Kommentit (75)
vieläkö tämä ikivanha huuhaa-tutkimus täällä pyörii?? Johan tälle naurettiin aikanaan ruotsissakin.
kaikki kaverit lähtivät hoitoon ja minä raukka jouduin kökkimään yksi kotona kaiket päivät. Muistan jo pari kolme vuotiaana ajatelleeni että miksi minä joudun ola yksin äidin kanssa kotona
pari kolme vuotiaana. Keksi parempi provo. Onko sulla edes lapsia vielä?
Vierailija:
Muistan jo pari kolme vuotiaana ajatelleeni että miksi minä joudun ola yksin äidin kanssa kotona
...niin kuten tuossa yllä 28 kirjoitti, ääripäät ovat huonoja. Jos tosiaan joku lapsi " pakotetaan kököttämään kotona" , niin tylsäähän se on eikä kovin kehittävää. Olisko promille kotihoidetuista lapsista moisia tai siis heidän äitinsä noin tietämättömiä tai/ja patalaiskoja??
Sen sijaan kun, niin kuin yleensä kotihoidossa, vietetään aktiivista elämää kaikin puolin niin sehän luonnollisesti pienelle lapselle sitä parasta hoitoa on.
Ei hyvä päiväkoti tietenkään mikään huono asia ole, mutta aika surkea täytyy äidin olla, jos ei sitä parempaa hoitoa itse lapselleen osaisi tarjota.
Oma järki ja sydän sanoo toista, ruotsalainen tutkimus toista. Kylläpä nyt tuli paha paikka: kumpaa tässä uskoisi!? Tutkimus, järki, tutkimus, järki, tutkimus, järki...
Mutta toisaalta tulisihan se talolaina maksettua nopeammin, jos menisin töihin... JUU-U! Kyllä se varmaan on niin, että lapseni saa parhaimman alun elämälleen tarhassa! Sanoohan sen jo ruotsalainen tutkimuskin!
a) otanta älyttömän pieni,
b) tutkimuskohteena 80-luvun ruotsalaiset päiväkodit, joiden yhtymäkohdat 200-luvun suomalaisiin päiväkoteihin tosi vähäiset
c) vanhempien sosiaalisen ja sivistyksellisen taustan korrelaatio lapsen koulumenestykseen saattaa kuitata valtaosan tutkimuksen havaitsemista eroista.
Ettekö ymmärrä, että pienenä lapsensa hoitoon laittaneet äidit tarvitsevat tämän ruotsalaisen tutkimuksen.
Eikö riitä, että voitte lukea otsikon ja hymähtää sille hyväntahtoisen huvittuneesti? Ei meillä ole oikeutta tulla väittämään, että tutkimus olisi hatara, koska sen tarkoitus on täyttää muiden kuin tieteen tarpeita.
Kun olin synnyttänyt toisen lapseni keskosena ja ja surkeasti epäonnistunut imetyksessä, vaalin korvikemyönteistä usa:laista tutkimusta kuin suurinta aarrettani: siinä oli minulle synninpäästö. Sama ilmiö varmaan tässäkin, joten antakaa olla jo. :)
Työelämää tässä kai ajateltiin?
Tärkeämpää on olla onnllinen ihminen kuin menestyä.
Jo ovat ihmiset menneet taukeiksi! Onko jollekulle tosiaan epäselvää, kumpi on pienen lapsen kannalta parempi hoitomuoto, koti vai päiväkoti? No, jos on, niin sitten kannattaa katsoa peiliin ja miettiä oliko niitä muksuja sittenkään fiksua tehdä...
Ja huom.!
Ei tämä ole mitään päiväkotien mollausta, vaan ihan maalaisjärjen käyttöä - hyvä päiväkoti on varmasti ihan hyvä hoitopaikka, mutta hyvä koti on tietenkin vielä parempi.
joiden mielestä päiväkoti on oikeasti parempi kuin koti ja ns. ammattikasvattajat parempia kuin vanhemmat.
Ettekö tutkimuksia lukevat tiedä geeneistä mitään? Ja onko oikeasti päiväkodin alati vaihtuva henkilökunta parempi kuin äiti tai isä? Mun lapset on kotona ja sosiaalisia fiksuja he ovat. Harrastuksia on jalkapallosta tanssiin..Hoidan vauvaa kotona ainakin 3-vuotiaaksi asti ja siksi isommat lapsenikin saavat olla kotona. Onneksi on laaja ystäväpiiri heillä. Ihan vertailun vuoksi ystäväpiirissäni on useampi kotona hoidettu ja tällä hetkellä ovat yliopistossa. Heillä on menestyvät ja älykkäät vanhemmatkin. Kyllä ne geenit ja ympäristö enemmän merkitsee tulevaisuutta ajatellen, kuin päiväkoti. Säilytyspaikka.
Poika on kehittynyt kielellisesti ei hitaasti, mutta normaalissa tahdissa. Muutaman samanikäinen tuttu poika puhua pulputtaa kuin satukasetti. Olen ajatellut, että johtuisi siitä, että meidän poika on kotihoidossa ilman sisaruksia, nämä muut lapset olleet hoidossa 1v asti.
Samoin sitten, että ehkä se puhekin ottaa oikein kehitysharppauksen, jos käy niin että kesän aikana poika menee hoitoon.
Terkka sanoi, että ei oikein vastaa hänen kokemustaan. Hän ei näe mitään eroa kotihoidossa tai tarhassa olleitten puheessa, paitsi että puheenongelmat ja viivästymät korostuvat kun pienenä laitetaan hoitoon.
Tämä nyt ehkä aiheen sivusta, lukekaa ja unohtakaa :)
Faktahan on, että tutkimustieto ei ole voinut todistaa mitään muuta aukottomasti kuin sen, että päivähoitomuodolla ei ole merkitystä, jos perusasiat on kotona hyvin. Päivähoito ei pilaa eikä pelasta tavallisen perheen tavallista lasta.
kuin hoidossa olleet? Tällaisia tutkimuksia on usein tingattu, mutta niitä ei ole. Tutkimuksia päivä- ja kotihoidon vaikutuksista on vähän ja tuo (kritisoitu) tutkimus, jossa todettiin päivähoidon olevan parempi, on niitä ainoita.
Mun poika on kotihoidossa ja puhui 1.5v lauseita. Nyt 2.5v ja juttelee hyvin. Tosin ei homehduta kotona, vaan nähdään tuttuja päivittäin, kerhoillaan, ulkoillaan jne
Monesta muustakaan asiasta ei ole tehty tutkimusta, esim kylmeneekö kielen lämpötila jos syö jäätelöä, onko lattialla pehmeämpi kävellä jos sille asettaa maton.
Harvoin tutkitaan asioiden perusoletuksia. Useimmin tutkitaan mitä seuraa, kun näistä oletuksista poikkeaa: mitä tapahtuu, mitkä tekijät muuttuvat, jne.
Kotihoito on perusoletus. PIenen lapsen päivähoito on poikkeama perusoletuksesta.
Mietitkö tykönäsi, oikeasti, että päiväkodissa tädit hoitavat vaikkapa 1-vuotiasta lastasi paremmin kuin mitä sinä itse pystyisit tekemään? Jos vastaus on kyllä, niin todennäköisesti hyvä päiväkoti on sinun lapsellesi juuri oikea paikka eikä siinä mitään. Hyvähän se vain on lapsellekin, mikäli vanhempi tunnistaa omat rajansa....
kotihoidon tyrmäisin täysin. Tai ainakin olisi syytä tutkia, kuinka paljon se kotihoito oikeasti haittaa lasta. Ja vaikka päivähoito onkin perusoletus, niin toki nykyisin tuo kotihoito on aika muodikasta.
Vierailija:
Monesta muustakaan asiasta ei ole tehty tutkimusta, esim kylmeneekö kielen lämpötila jos syö jäätelöä, onko lattialla pehmeämpi kävellä jos sille asettaa maton.
lapsen pääasiallinen ravinto oli rintamaito lähes vanhempainvapaan loppuun asti, joten minä jouduin pitämään sen kokonaan. Halusimme kuitenkin, että miehellänikin olisi mahdollisuus olla lapsen kanssa kotona, koska se varmaankin auttaa häntä ja lastamme luomaan tiiviin suhteen tulevaisuudessakin ja mieheni kaipasi hänkin pientä breikkiä työelämästä, joten hän on nyt vielä lapsen kanssa kotona. En silti ole ollenkaan varma, että kotihoito olisi lapsemme kehityksen kannalta mitenkään ylivoimainen juttu, mutta tuskin se on hirveästi haitaksikaan, joten on kotona isänsä kanssa ensi syksyyn, koska kesken kauden on niin vaikea saada päiväkotipaikkoja.
42
Vierailija:
Mietitkö tykönäsi, oikeasti, että päiväkodissa tädit hoitavat vaikkapa 1-vuotiasta lastasi paremmin kuin mitä sinä itse pystyisit tekemään? Jos vastaus on kyllä, niin todennäköisesti hyvä päiväkoti on sinun lapsellesi juuri oikea paikka eikä siinä mitään. Hyvähän se vain on lapsellekin, mikäli vanhempi tunnistaa omat rajansa....
Vanhempani ovat menestyjiä työssään. Isä todella korkealla johtoportaalla...
Olen kohta 30v. työtön ja kouluttamaton. Masentunut ja ahdistunut.
Samoin on sisarukseni jotka ovat menneet päiväkotiin 10kk-14kk ikäisinä!