Nyt kaikki yli nelikymppiset auttakaa onnetonta

että pidin oikeasti itseäni nuorena 38 vuotiaaksi asti. Ei ollut minkäänlaista kriisiä 30 tietämillä. Mutta nyt on! Ehkä tämä on vasta sitä aikuistumista.

ap

Mä täytin keväällä 40, oikeastaan juhlat jäi juhlimatta kun samaan aikaan työpaikka suljettiin homeen takia (Heh, en se ollut MINÄ, joka oli homehtunut vanhuuttani))))))



Lapset on nyt 5 ja 12, aika pieniä siis vielä, mutta pärjäävät jo hienosti ja antavat äidilleenkin jo luvan tehdä omia hommia.



Kai se on totta, että jonkinlaista ikäkriisiä pukkaa; minä hain muutosta ehkä tietämättäni. 8.1. lähden opiskelemaan luokanopettajien aikuiskoulutukseen...Heh, työelämää on jäljellä vielä ainakin 25 vuotta..................

Olen 43 ja lapsia on useampikin. Nuorin 6 vuotias. Ja on mieskin perheessä.



Olen edelleen sama ihminen kuin nuorena, mutta paljon viisaampi ja enemmän varmempi. Ei ole tarvetta korostaa itseään millään, koska olen löytänyt oman minuuteni vuosien elämänkokemuksen myötä.



Ryppyjä nyt tietenkin on ja muutama harmaakin. Mutta enää en halua leikkiä nuorempaa kuin olen. Olen todella tyytyväinen keski-ikäiseen kroppaani ja naamaani, vaikka se ei ihan mallinmittoja täytäkään. Sellainen turhuus on karissut pois vuosien varrella kun on huomannut, että niillä ei ole elämässä mitään merkitystä.



Ota ilolla 40 vuotispäiväsi vastaan ja ajattele sitä lahjana itsellesi. Juhli sitä, että saat kasvaa ihmisenä ja sinulla on vielä paljon ihania vuosia jäljellä.

eikä tunnu missään. Joinain hetkinä kauhistuu iän tuomia ryppyjä, mutta sitten taas menee pitkä aika, ettei moista muista edes ajatella. Minulla on pieni lapsi (alle 3v.) ja luulen sen helpottavan ikäkriiseilyssä. Sitä tulee nimittäin aika paljon oltua " nuorempien" äitien seurassa ja jotenkin unohdettua kokonaan, että itse onkin tällainen vanha äiti.



Muuten en koe ihmeemmin kasvaneeni tai kypsyneeni ihmisenä ja pidän ihan samanlaisista asioista kuin ennenkin...

mies, 5 vuotias nuorin lapsi, käyn konserteissa, ja face bookissa on 80 ystävää, ja ulkonäkökin miellyttävä, nyt vasta alkaa helpottaa. Mutta minä täytinkin 50v.

Kriisin myötä aloitin 10 vuoden sohvaperunakauden jälkeen (aluksi hyvin varovasti) kuntoilun ja hakeudun koulutukseen, jossa sain uuden lisäpätevyyden.



Nyt 43-vuotiaana olen todella hyvässä kunnossa (paljon paremmassa kuin useimmat kolmikymppiset) ja sain juuri uutta lisäkoulutustani vastaavan vakituisen viran (aikaisemmin olin koko ajan vain määräaikaisissa työsuhteissa).



Perhettä ja parisuhdetta en missään vaiheessa aikonutkaan pistää remonttiin, sillä olen ihan tyytyväinen vaimo ja kolmen koululaisen äiti.



Eli kyllä sellainen pikku kriiseily ja oman elämäntilanteen kriittinen tarkastelu on välillä ihan terveellistäkin!

Mä olen sitä mieltä että elämä on parhaimmillaan nyt 40 jälkeen, ihana avioliitto, upea nuorempi mies, hyvä työ, upeat lapset - itse on vielä suht nuori, kaunis, rypytön ja seksikkäimmillään:D Saman olen huomannut useimmista ystävistäni!