Mun mies on taysin tunteeton, kylma. Itkin keittiossa, kun mies tuli sinne. Han laittoi astiat tiskikoneeseen, koneen paalle ja meni nukkumaan. Nyt kuorsaa. Ei kysynyt sanallakaan

Mikset mennyt vessaan itkemään AP? Get your shit together and stop whining bitch! Ei kukaan halua heikkoa naista.

Vierailija kirjoitti:

Vaikutat siltä, että itket harva se päivä. Miehesi on vaan kyllästynyt siihen, kun ei sulla mitään hätää ole kuitenkaan. Hae sitä huomiota jollain muulla keinolla välillä.

Jos sulla olis joku oikea hätä niin et ryntäisi avautumaan asiasta vauva-palstalle...

Kyseessä lienee taas yksi prinsessa, joka haluaa naiseudestaan kaikki edut ("Mutku mä oon mimosa ja prinsessa, mä haluun!") , mutta ei mitään velvollisuuksia. Komentaa ja arvostelee miestään, mutta ei osoita kiitollisuuttaan. Tärkeämpää on blogata "tunteistaan" ja keikistellä kännykkäkameralle kun instagramiin on kertakaikkiaan saatana enemmän kuin ne 200 seuraajaa!

Jos aina itkeskelet pikkuasioista koko ajan, niin kyllä itseänikin alkaisi ärsyttää draamailu pidemmän päälle. Ehkä yrittää vain toimimalla neutraalisti välttää tilanteen räjähtämistä käsiin.

treffasin tommosta miestä. Onneksi ei siitä tullut sen enempää.  Kuorsasi vain

Kyllä täällä on tunnevammaista porukkaa. Se, että joku itkee, ei ole huomion hakemista. Jos joku itkee, tai on muuten paha mieli, tarkoittaa sitä, että hänellä on huono olo. Kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Käyttäytymismallit periytyvät aiemmilta sukupolvilta. Emme kuitenkaan ole enää toisessa maailmansodassa, eikä kenenkään tarvitse selviytyä yksin, saati tukahduttaa tunteitaan esim. tappaakseen.

Normaaliin, hyvään ihmissuhteeseen kuuluu kyky empatiaan ja toisen ihmisen tunteiden vastaanottamiseen. Lohduttamiseen. Se luo pohjan hyvälle vuorovaikutukselle ja hyvälle ololle. Mitä muuta varten me olisimme olemassa toisillemme? Jos sinua ärsyttävät toisen ihmisen tunteet, mene itseesi. Miten sinua on lapsuuden perheessäsi kohdeltu? Onko sinua lapsenakaan lohdutettu, vai jätetty vaan selviytymään yksin? Oletko oppinut, että suru ja viha ovat heikkoutta?

Vierailija kirjoitti:

in ylipäätään tapahtuu. Ei edes lasta älyä lohduttaa, ellei erikseen pyydä. Täysin apaattinen, ei ole lainkaan läsnä.

Todennäköisesti tunnekylmä lapsuudenkoti, jossa ei tunteita ole paljon näytetty.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä on tunnevammaista porukkaa. Se, että joku itkee, ei ole huomion hakemista. Jos joku itkee, tai on muuten paha mieli, tarkoittaa sitä, että hänellä on huono olo. Kenenkään ei tarvitse selvitä yksin. Käyttäytymismallit periytyvät aiemmilta sukupolvilta. Emme kuitenkaan ole enää toisessa maailmansodassa, eikä kenenkään tarvitse selviytyä yksin, saati tukahduttaa tunteitaan esim. tappaakseen.

Normaaliin, hyvään ihmissuhteeseen kuuluu kyky empatiaan ja toisen ihmisen tunteiden vastaanottamiseen. Lohduttamiseen. Se luo pohjan hyvälle vuorovaikutukselle ja hyvälle ololle. Mitä muuta varten me olisimme olemassa toisillemme? Jos sinua ärsyttävät toisen ihmisen tunteet, mene itseesi. Miten sinua on lapsuuden perheessäsi kohdeltu? Onko sinua lapsenakaan lohdutettu, vai jätetty vaan selviytymään yksin? Oletko oppinut, että suru ja viha ovat heikkoutta?

Siis ei hae huomiota, mutta lohduttaa pitäis? Eikö lohduttaminen juuri ole huomion antamista?

Vierailija kirjoitti:

itkua tuhertavia naisia. Se on todella usein pelkkä manipulointikeino.

Tämä! Muutama tälläinen tullut minullekkin vastaan. Esim haluaa mennä johonkin esim vaikkapa teatteriin silloin kun minulla sattuu olemaan töitä. Tästä seurasi itku toisesta asiasta ja sitten kysyi "etkö voisi perua sitä työkeikkaa ja mentäisiin teatteriin"

Av mamman mies sikailee osa 171725.

Mutta kunnollinen ja kiltti mies ei vieläkään kelpaa mammoille...

Ettei vain olisi niin, että itket jatkuvasti turhista asioista eikä miehesi enää jaksa langeta manipulaatiosyöttiisi?

Harkitse kannattaako jatkaa ap.

Meille ei aukene koko kuva, vanhassa markassakin oli jo kaksi puolta.

Miehet enemmänkin haluavat ratkaista ongelmat samantien. Meilläkin on että jos kerron miehelleni jostain ongelmasta, murheestani mikä minulla on niin suitsaitsukkelaa saan kuulla että mitäpä jos teet näin, tai ajettelepa näin jne.

Me naiset olemme enemmänkin tunteellisia.

Joskus ihan olen kaatellinen sille että miten menee tunnemaailma täysin logiikalla ja analyysillä.

Juu onhan tuo. Ei ole toisaalta pakko seukata kylmiksen kanssa, pitkän päälle hankalaa. Saattaa muualla olla joku jota oikeasti kiinnostaa ja on empatia.

Suhteen alkuaikoina mieheni aina ensimmäiseksi oletti, että hän on tehnyt jotain, kun itkin. Eikä sen takia osannut suhtautua "oikein".

Nykyään lähinnä nauraa mun itkulle. (kun ensin varmistanut, että ei ole mikään oikeasti hätänä). Hän on oppinut mitä tarvitsen, kun Itken ja itse olen oppinut kertomaan mitä tarvitsen.

Kyllä, olen itkupilli. Ja sellaisena aion pysyäkin.

Vierailija kirjoitti:

---

Miehet enemmänkin haluavat ratkaista ongelmat samantien. Meilläkin on että jos kerron miehelleni jostain ongelmasta, murheestani mikä minulla on niin suitsaitsukkelaa saan kuulla että mitäpä jos teet näin, tai ajettelepa näin jne.

Me naiset olemme enemmänkin tunteellisia.

Joskus ihan olen kaatellinen sille että miten menee tunnemaailma täysin logiikalla ja analyysillä.

En yleistäisi. Enemminkin persoona- kuin sukupuolikysymys. Olen itse ratkaisukeskeinen. Hyvät tunnesäätelytaidot, vuorovaikutustaidot ja kyky nähdä asioiden välisiä suhteita lisäävät kykyä ja halua ratkaista ongelmatilanteita. Myöskään murehtiminen ja huolehtiminen ei ole sukupuolikysymys.

Tunteille on myös paikkansa. Itken koskettavia asioita kohdatessani, ja itku on tavallisesti lievää kyynelten nousua silmiin, ei voimallista itkemistä. 

Mieheni ei osaa suhtautua itkemiseen ja hänelle lohdun antaminen on vaikeaa. Ymmärrän hänen ominaisuutensa, koska se johtuu hänen lapsuudenkodistaan, jossa lohtua ei annettu ja tunteiden osoittaminen oli pidätettyä. Jos tarvitsee kumppanin, joka on hyvä lohduttaja, tämä ominaisuus kannattaa selvittää jo suhteen alussa.

Kai lapsetkin tuijottivat itkuntuhruisilla silmillään hämmentyneinä?

80% volkottaminen on vain huomion hakua, tai sitte mies tietää että olet yliherkkä ja itket vähän väliä jonkun mitättömiä asian takia

Kertokaa naiset mitä konkreettista hyötyä on empatiasta?

Mitä siinä sitten voisi tehdä?

Lyödä avokämmenellä poskille ja määrätä lopettaan itkeminen?

Ei se itkeminen ole mikään ratkaisu.

Päinvastoin.

Minun mies suorastaan ärsyyntyy jos rupean itkemään. Etenkin silloin, jos hän on loukannut minua niin pahasti, että sen takia pääsee itku. Luulee että väännän tekoitkua ja itken vain ärsyttääkseni häntä. Ei tajua, että mulla on oikeasti paha olla. Ja vaikka tajuaisikin, niin ei välitä. Ei lohduta, ei koskaan muutenkaan ole kiinnostunut miten voin. On kyllä yksi kylmimmistä ihmisistä mitä tiedän. Ja vain hänen ongelmat ovat tärkeitä. Jos puhun jostain, mikä minua vaivaa, hän usein sanoo että "ei kiinnosta vi*tuakaan" Sitten kun vielä keksisin miten pääsisin eroon hänestä helpoiten. Hän on juuri sitä tyyppiä mistä saa sitten jälkeenpäin lukea lehdistä, miten naiselle on käynyt eron jälkeen...