Kun möhlii töissä kunnolla, miten pystyä jatkamaan?

Sinuna menisin heti maanantaina ITSE pomon juttusille pahoittelemaan tapahtunutta ja pyytämään, että tilanne selvitettäisiin perin juurin. Älä ala muita syyttelemään, mutta älä myöskään loputtomasti nöyristele. Sano, että olet pahoillasi, kun et tarkistanut saamaasi tietoa riittävän hyvin. Lupaa ottaa opiksesi.



Kyllä se siitä. Kun otat itse asian esille olet tilanteen tasalla. Loppuviikosta asia on jo pahimman osalta ohi! Tsemppiä!

Tsemppiä ja halaus sinulle. Ehkä jotain on korvattavissa.

Sulla on kamala olo, voin hyvin ymmärtää sen.

Mene itse selvittämään asiaa aktiivisesti, älä odota että asiasta tullaan sun juttusille.



Tsemppiä!

Kaikki mokaa joskus!

Tässä yksi syy, miksi tilanne on mennyt tälläiseksi. Omat resurssini näköjään eivät ole riittäneet työn suorittamiseen etänä ja lisäksi nämä muut ovat tehneet vuosia yhdessä töitä, ja minä tavallaan olen vain uusi etäispääte, joka kuulee asioista, jos osaa kysyä oikeat kysymykset. Muuten siellä mennään oman pään mukaan, vaikka minä olenkin sitten valmistumisesta vastuussa. Ja siksi minä tulen olemaan todennäköisesti loppujen lopuksi ainoa syyllinen tilanteeseen, koska muut ovat pitäneet jo ongelmasta palaveria keskenään korkeamman johdon läsnäollessa ja itse en ole ollut paikalla tai edes puhelimen päässä puolustamassa itseäni tai kertomassa omaa versiotani vaan jälkikäteen yrittänyt selvittää kantaani puhelimessa yhdelle läsnäolleelle esimiehelle.



Pitäisi varmaan matkustaa sudenpesään ensiviikolla, mutta en mitenkään jaksaisi sitä yksin. Toisaalta toivon, että näin on pakko tehdä ja toisaalta toivon, ettei rahoitusta matkaa säästökuurilla löydy, joten en joudu kohtaamaan tilannetta.



Olo on itsesääliin vaipuva... Olen aktiivisesti hakenut koko syksyn uutta työtä, koska tämä kuvio ei vaan toimi etäisyyksien ja introverttien työkavereiden (eivät tottuneet kommunikoimaan) takia, ja olen pelännyt juuri ongelmia tämän asian takia eli jotain tämän kaltaista. Tietenkään en nyt juuri tätä tilannetta pelännyt vaan yleisesti, että möhlin itseni, koska olen aina ja jatkuvasti jälkijunassa, vaikka kuinka soittelisin ja kyselisin. Lisäksi esimies on korostanut, etten saa liikaa rajoittaa tai kysellä, ja siten häiritä ihmisten keskittymistä. Minä taas en ole tarpeeksi kova ja taitava pakottamaan porukkaa huomioimaan minua joka käänteessä vaan piipitän vain jotain puhelimen päässä, että "muistakaan sitten ensikerralla kertoa minullekin..." En ymmärrä, mitä esimieheni ajatteli minua palkatessa, koska tälläinen kuvio ei vaan toimi ja vie turhaa energiaa kaikilta asianosaisilta. (siellä päässä muistaa mut ja mun työajasta menee suhteettoman paljon tiedon keruuseen, jonka samassa työpisteessa kuulisi käytävällä)



Mutta olen epäpätevä ja ryhditön. Minusta vaan ei ole tähän työhön, vaikka cv:n mukaan pitäisi olla...

Yritä ottaa tämä mahdollisuutena muuttaa asioita. Mieti etukäteen, mitä tästä voidaan oppia: millaisia muutoksia edellyttää, että vastaavat virheet voitaisiin jatkossa välttää.



Samalla jatkaisin niitä muiden töiden etsimistä. Ei kuulosta kivalta tuo kuvio. Minusta kuulostaa, että et olisi oikein voinut virhettä välttää eikä vastuu ole yksin sinun, mutta joudut syntipukiksi, ei kivaa ollenkaan :-( Rohkeutta työkavereiden ja asian kohtaamiseen!

Tilannetta ei paranna se, että edellisessä työpaikassa yt-neuvotteluiden jälkeen koko tuotteemme heitettiin ulos ja sen takia jouduin kiireellä etsimään uuden työn ja ottamaan tämän nykyisen sellaisena paniikkipäätöksenä. (ihan koulutusta vastaava ja hyvä palkka) Tuohon irtisanomiseen en ollut mitenkään syyllinen vaan se tuotteen lopettaminen oli ihan business-päätös, vaikka teimme parhaamme ja tuote oli sitä, mitä piti.



Joka tapauksessa yksi irtisanominen taustalla aiheutti itsetunnolle pahan kolauksen ja sitä jotenkin aina mietti, että ehkä yksilönä olisin tarpeeksi pätevänä pelastunut tilanteesta sisäisellä siirrolla. Jospa meistä vaan haluttiin eroon. Näin ei saa eikä voi ajatella realiteettien pohjalta, mutta silti se jää jonnekin takaraivoon kaihertamaan. Sitten uudessa työssä on yrittänyt mielistellä ja olla mahdollisimman hyvä ja tehokas... No, aika alussa tajusin jo, että tämä kuvio ei toimi vaan minun pitää etsiä parempi työ. Silti sitä on vaan roikkunut tässä hommassa, kun olen ajatellut sitäkin, että toivomme kovasti toista lasta ja helpompi jäädä äitiyslomalle vanhasta kuin hyvässä lykyssä mennä raskaana uuteen. Mutta sitä kakkostakaan ei ole tullut ja sekin painaa, kun joudutaan käymään hoidossa. Tuntuu vaan, että veto on aivan lopussa ja etsii ulospääsytietä nykyisestä tilanteesta, jossa olen jumissa vauvahaaveiden ja pettymysten sekä ahdistavan työn välillä.



Välillä mietin sitä, että irtisanoudun kokonaan töistä ja lähden opiskelemaan sellaisen ammatin, josta pidän ja joka sopii minulle.



No, pari työpaikkaa on aika hollilla nyt ja voi olla, että jompi kumpi tärppää. Sitten ajattelevat nykyisessä, että juoksin karkuun, vaikka hakuprosessi toiseenkin noista alkoi jo syyskuussa. Edellisessä työssä olin sentään 10 vuotta ja läpi kävin 7 yt-neuvottelut, joista vasta viimeisellä kerralla kävi huonosti. Eli tapana ei ole karkailla paikasta toiseen.

kukaan ihminen ei ole täydellinen vaan kaikki tekevät virheitä. Myös pomosi ja kolleegasi ovat joskus tehneet isoja virheitä, ja jos heillä on yhtään iän kartuttamaa viisautta, he muistavat sen.



Aluksi voit sanoa itsellesi joka ilta, vaikket uskoisikaan siihen: "Annan itselleni anteeksi".



Tilanteessasi itse varmaan yrittäisin ajatella, ettei mitään henkilövahinkoja ole tapahtunut, loppujen lopuksi tuo on hyvin maallista että tulee taloudellisia seuraamuksia ja viivästymiä. Mitään suurta ei ole menetetty noin niin kuin maailmankaikkeuden tai inhimillisyyden näkökulmasta.

Mutta minä olen ehdottomasti sitä mieltä että kukaan ei voi yksin olla vastuussa mistään NIIN suuresta, että se romuttaisi koko systeemin.

Eli vaikka nyt tuntuu että vika on vain sussa, en usko näin olevan.

Jos pomosi on fiksu, hän kyllä ymmärtää sen.



Minäkin ehdottaisin, että otat ensitilassa yhteyden (puhelimella?) pomoosi ja sanot että nyt tuli tehtyä virhe, kerrot mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seurasi.

Pyydät pomoasi tukemaan ja auttamaan sinua, että voit tehdä kaikkesi korjataksesi virheen.



Tsemppiä kovasti! Ja jos vaan viitsit, tule kertomaan miten sulle kävi?

Kuinka iso yritys?

Onko virhe oikaistavissa, eli kun sanoit, että



"tein töitä väärän tiedon pohjalta ja raportoin tuon eteenpäin, ja sitä kautta loppukäyttäjälle meni katteettomia lupauksia sekä johdolle. Tästä seurauksena taloudellista tappiota ja viivästymiä"



Eli onko mahdollista sanoa loppukäyttäjälle, että moka tuli, mutta "asia menee oikeasti näin ja näin".



Eli musta tässä on tullut ongelma tiedonkulussa ja työnjaossa, mitkä on määritelty epäselvästi. Eihän kukaan pysty tekemään työtään kunnolla, jos a) ei tiedä, mikä työnkuva tai tavoite on ja b) jos tieto ei kulje. Noin molemmat syyt eivät johdu susta vaan työn organisoinnista.



Eli jos pystyt asiallisesti perustelemaan, mitkä tekijät johtivat mokaan, niin se voi olla askel kohti parempaa; siis koko organisaatioin kannalta.

johon en ehkä sovellu parhaalla mahdollisella tavalla. Tein virheitä ja tunsin oloni riittämättömäksi, osittain varmaan senkin vuoksi, että koin olevani täysin väärällä alalla. Nyt sitten päätin, että loppu on tultava ja jäin pois työelämästä miettimään, mitä oikeasti tahdon tehdä. En edes halua koskaan enää tehdä sellaista työtä, missä VOI tehdä niin peruttamattomia virheitä, että saa viikonlopun hiestä märkänä sellaisia miettiä.



Niinpä olen nyt ajatellut kouluttautua ammattikoulussa tai ammattikorkeakoulussa johonkin luovempaan ns. "amis" -ammattiin, alalle, josta oikeasti nautin jo valmiiksi harrastusmielessä. Palkkakin on sivuseikka, jos ei tarvitse tuntea kamalia paineita ja ahdistusta töihinmenosta.



Tsemppiä sulle ap!!

Yrityksen (iso) tasolla tällä ei ole merkitystä, tulosyksikön sisällä kylläkin.



Ja todellakin, istun toisella paikkakunnalla ja olen tavannut nämä henkilöt 3 kertaa yhteensä lukuunottamatta suoraa esimiestä, jota olen nähnyt 7 kertaa. Puhelimitse ollaan toki yhteyksissä jatkuvasti. Sekin tosin taitaa olla yksin mun varassa, koska on monia asiaan liittyviä henkilöitä, jotka eivät KERTAAKAAN koko aikana ole soittaneet tai edes sähköpostia lähettäneet, vaikka nämä samat ihmiset pitäisi olla mun lähimpiä tukijoita työssä. Esimerkiksi asiakaspalvelupäällikkö vie suoraan asiakaspalautteen tekijöille ja keskenään sopivat asioista ja tekemisistä. Minä kuulen sitten jälkikäteen, että suunnitelmat on vaihtuneet ja sovittuja ei ole tehtykään vaan jotain muuta. Jos valitan tästä esimiehelle, niin vastaukseksi saan kehoituksen "olla aktiivinen ja seurata". Sitten seuraavana päivänä soittaa ja kieltää jatkuvan häirinnän. "kerran viikossa tiedonvaihto riittää".



Musta tuntuu, että mua ei ole haluttu tähän hommaan ja useimmat kollegani kokevat läsnäoloni täysin turhaksi ja esimiehen päähänpistoksi. Onhan se nyt järjetöntä, että otetaan satojen kilometrien päähän joku uusi tyyppi, jolle pitäisi jaksaa selittää asioita.



Ja olen toiminut vastaavissa ja haastavammissa tehtävissä vuosia ennen tätä. Tässä vaan on haasteena tullut ekaa kertaa vastaan "vanhat jäärät", jotka tekevät omalla tavallaan ja oman aikataulun mukaan. Eivät ole niin kouliintuneita yhteydenpitoon ja sopimuksiin sopeutumiseen kuin edellisen työpaikan nuorempi henkilöstö.



Ongelma on se, että olen liian vässykkä, enkä ole saanut raivattua paikkaani, enkä ole siihen saanut tukea mistään. Taidan sopia paremmin vaikka tutkijaksi.:) No, on nyt parempi olo, kun on saanut täällä purkautua. Työtä se vaan on ja minun elämäni ei siihen kaadu. Sen vaan ottaa niin tunteella, kun yrittää parhaansa ja haluaa olla virheetön ja palkkansa arvoinen.



Maanantaina menen töihin ja kutsun palaverin kollegojeni kanssa ja katsotaan, millainen uudistettu suunnitelma saadaan aikaiseksi.

kun yksi suuri pankki teki konkan, kun joku nuori jolppi oli tehnyt "vähän" johdannaiskauppaa omin päin. Tuo sinun tapaus ei varmaan ole mitään siihen verrattuna. Mokia sattuu, isompia ja pienempiä. Rohkeasti vaanmaanantaina asiaa selvittämään. Pahinta on, että joku on vähän kiukkuinen sulle, et joudu vankilaan tms :) Kyllä siitä selviää, luulen että tämä maanantain odotus on pahinta!

Ja vaihda vaan hommia oman itsesi takia heti kun saat uuden paikan, tuo nykyinen työyhteisö (tai ei se kuulosta edes yhteisöltä) kuulostaa aika ikävältä paikalta olla töissä.

En ole koskaan kokenut alaa omaksi, mutta tähän asti olen selviytynyt ihan kohtalaisesti. Kiinnostus puuttuu ja itsetunto (virheiden pelko) on kova. Nyt tavallaan tämä on viimeinen pisara, kaikki vuosien pelot realisoituu. Mitä on tapahtunut sille lahjakkaalle, rohkealle ja monipuoliselle tytölle, joka on muuttunut työelämässä pikkuhiljaa araksi ja pelokkaaksi, joka ei itseään osaa edes enää puolustaa? Töihin menen jatkuvasti maha kipeänä, koska olen varma, että jotain kamalaa tapahtuu ja paljastun huonoksi. Lisäksi tunnen hirveää osaamattomuutta ja alemuudenkompleksi on kova. Päällepäin minusta saa varmaan varman ja sujuvasanaisen kuvan, mutta sen alla on kauhea epävarmuus...



Millä alalla työskentelit, jos saan kysyä? Ja mitä nyt? Itse halauaisin sosiaalisen ja spontaanin työn, jossa voisin käyttää persoonani lahjojani: ystävällisyyttä, iloista ilmettä, kärsivällisyyttä, kykyä jutella ihmisten kanssa kaikesta talvisodasta muotiin jne. Esimerkiksi sopisin hyvin johonkin lähihuoltsikalle töihin. Sopivasti työtä ja juoksemista, ei pitkäaikaista stressiä, paljon erilaisia ihmisiä arkisissa tilanteissa



t: ap







i]johon en ehkä sovellu parhaalla mahdollisella tavalla. Tein virheitä ja tunsin oloni riittämättömäksi, osittain varmaan senkin vuoksi, että koin olevani täysin väärällä alalla. Nyt sitten päätin, että loppu on tultava ja jäin pois työelämästä miettimään, mitä oikeasti tahdon tehdä. En edes halua koskaan enää tehdä sellaista työtä, missä VOI tehdä niin peruttamattomia virheitä, että saa viikonlopun hiestä märkänä sellaisia miettiä.



Niinpä olen nyt ajatellut kouluttautua ammattikoulussa tai ammattikorkeakoulussa johonkin luovempaan ns. "amis" -ammattiin, alalle, josta oikeasti nautin jo valmiiksi harrastusmielessä. Palkkakin on sivuseikka, jos ei tarvitse tuntea kamalia paineita ja ahdistusta töihinmenosta.



Tsemppiä sulle ap!!

[/quote]

että työpaikallasi on ongelmia useassakin tärkeässä asiassa.

Hei ap,



kirjoitat siitä, että pelkäät kovasti tekeväsi virheitä. Olen itse nk. iso pomo ja voin sanoa, että olen ollut juuri samanlainen kuin sinä, sitten muutaman kerran tein ison mokan ja kerroin sen esimiehelleni avoimesti (potkuja ei tullut, kukaan ei ole täydellinen) ja sen minkä olen saanut siitä kokemuksesta että olen tehnyt muutamia isoja mokia ja selvittänyt ne aina avoimesti esimieheni kanssa, niin en enää pelkääkään tehdä niitä mokia. Ja kaikki on mennytkin sen takia paljon helpommin, eli en ollutkaan väärällä alalla vaan pelkäsin liikaa virheitä. Yritän siis sanoa että todennäköisesti tämä asia on se, joka sinua auttaa eteenpäin työelämässä, vaikka se ei siltä nyt varmaan tunnu. Iso halaus ja tsemppiä maanantaille.

Olin siis ns. toimistoduuneissa (kaupallinen koulutus) työtehtävinä mm. budjetin seurantaa, laskutusta, myyntityötä, markkinoinnin suunnittelua, raportointia jne.

Minusta tuli myös huonojen kokemusten jälkeen täysi nolla itsetunnoltani, ja jokainen päivä töissä oli yhtä virheiden pelkoa ja sitä riittämättömyyden tunnetta. Mietin aina, että elämäni suurin virhe oli kouluttautua tuollaiseen duuniin..

Nyt siis olen TYÖTÖN (Heh, kyllä sekin stressaa mutta yritän ajatella, että tämä ei tod. ole pysyvä olotila) ja haaveilen, että kouluttautuisin kosmetologiksi ;).

T. Se työelämästä pois jättäytynyt

En ole koskaan kokenut alaa omaksi, mutta tähän asti olen selviytynyt ihan kohtalaisesti. Kiinnostus puuttuu ja itsetunto (virheiden pelko) on kova. Nyt tavallaan tämä on viimeinen pisara, kaikki vuosien pelot realisoituu. Mitä on tapahtunut sille lahjakkaalle, rohkealle ja monipuoliselle tytölle, joka on muuttunut työelämässä pikkuhiljaa araksi ja pelokkaaksi, joka ei itseään osaa edes enää puolustaa? Töihin menen jatkuvasti maha kipeänä, koska olen varma, että jotain kamalaa tapahtuu ja paljastun huonoksi. Lisäksi tunnen hirveää osaamattomuutta ja alemuudenkompleksi on kova. Päällepäin minusta saa varmaan varman ja sujuvasanaisen kuvan, mutta sen alla on kauhea epävarmuus...

Millä alalla työskentelit, jos saan kysyä? Ja mitä nyt? Itse halauaisin sosiaalisen ja spontaanin työn, jossa voisin käyttää persoonani lahjojani: ystävällisyyttä, iloista ilmettä, kärsivällisyyttä, kykyä jutella ihmisten kanssa kaikesta talvisodasta muotiin jne. Esimerkiksi sopisin hyvin johonkin lähihuoltsikalle töihin. Sopivasti työtä ja juoksemista, ei pitkäaikaista stressiä, paljon erilaisia ihmisiä arkisissa tilanteissa

t: ap

Sinulla ap ei ole mitään hävittävää,joten suosittelen kohtaamaan virheesi avoimesti ja ole valmis käymään läpi asia esimiehesi kanssa ja jos ei muuten onnistu, vaadi tätä. Tässä on sinulle paikka oppia työstäsi ja itsestäsi, omista rajoistasi. Ehkä huono lohdutus, mutta esim. hyvä liikemies on tehnyt vähintään yhden konkan tai ainakin näin sanotaan.

Toinen viisaus on, että ota vastaan kaikki syyllisyys, mutta älä kanna sitä:) Älä pelkää kohdata itseäsi syvimmissä syövereissäsi!

Itse olen esimiesasemassa ja ennen olin aivan tolkuton mokaamisten pelkääjä. Kun sitten mokasin pari kertaa oikein BIG TIME, minut pelasti hallinto-oikeudelta ja viralliselta varoitukselta vain se, että otin suoraselkäisesti vastuun tekemisistäni (ja tekemättä jättämisistäni). Kerroin suoraan pomolle sähköpostilla (ei ollut paikalla), että miksi tein niin kuin tein ja lupasin, että ei toistu enää. Lisäksi otin vastaan kansalaisten skeidan niin virkamiesmäisesti kuin mahdollista.



Jos haluat, voit laittaa pomollesi meiliä vaikka kotoa ja kertoa, miksi päädyit tekemiisi ratkaisuihin. Älä syyttele muita, mutta voit toki ujuttaa sinne epäsuoria viittauksia siihen, kuinka tämä olisi ollut vältettävissä. Voit myös miettiä, kuinka hommaa voi parantaa tulevaisuudessa - listata vaikka muutaman parannusehdotuksen, joista osa koskee sinua ja sitten osa organisaatiota - jossa tuntuu todellakin olevan ongelmia.



Omat alaisenikin ovat mokaileet välillä ja pahasti. Mutta he ovat tehneet mokan vain kerran, siis ei samaa mokaa useaa kertaa eli ovat oppineet virheistään. Itse olen huomannut, että lähes aina tarkoitus on kuitenkin ollut hyvä. Sen olen pitänyt mielessä. Lisäksi olen saanut toimittajalta, jonka asiakas olen, meilin, jota ei tarkoitettu meille, vaan jonka hänen piti yksityishenkilönä lähettää. Viesti oli hyvin arkaluontoinen. Firman edustaja, joka mokasi, oli aivan paniikissa, reppana. On varmaan vieläkin. Minä tuhosin meilin saman tien ja kerroin, että hänellä ei ole MITÄÄN syytä olla enää huolissaan.



Ja ajattele positiivisesti:

-Et ole tappanut ketään

-Et ole vilautellut alakertaasi noustessasi autosta niin, että kuvaajat ikuistavat sen ja se kiertää netissä

-Et ole tasa-arvoministerin läheinen työkaveri ja puristellut tissejä bileissä

-Aurinko nousee huomenna ja maanantaina ja jos ei nouse, maailmassa on muitakin murheita siinä tapauksessa.



Vaikka nyt vituttaa niin ettei veri kierrä, muutaman vuoden kuluttua edettyäsi uralla voit lohduttaa uutta työntekijää samassa tilanteessa, että olet sinäkin osasi saanut.



*hali*

ota johtajan palaveriin luottamusmies ja tai työsuojeluasiamies

mukaan

ja

soita varalta lakimiehelle toimintaohjeita, jos kuulut liittoon