Miksi niitä Pekka-Ericin kiusaajia ja heidän vanhempia ei tuoda

Toiset ovat hyvin herkkänahkaisia, toiset kestävät mitä vaan.

Kyllä jokaisen yläastekäisen pitäisi kestää sellaiset pikku jutut että heitellään seinille ja ammutaan kohti kuulapyssyllä ja postilaatikossa on törkykirjeitä. Kyllähän me aikuisetkin aivan hyvin viihtyisimme työpaikoillamme, jos koko ajan olisi väkivallan vaara työkaverien taholta. Huumoria vaan peliin, Pirkko 40 veekin kestää kyllä hymyisuin sen että häntä pahoinpidellään ja osastonjohtaja tarkkailee ovella ettei vaan kukaan tule puuttumaan.

Mun ei oo tarvinnut tappaa entisiä kiusaajiani, pahimmat niistä on tappanut itse itsensä tai käyttäneet aineita, joihin ovat kuolleet.



Kiusaajiani halveksin yhä, enkä voi sille mitään.

Vasta olin esimerkiksi tilanteessa, jossa piti osallistua uuden työntekijän valintaan. Yksi hakijoista sattui olemaan entinen kiusaajani ja kyllä se vaikutti päätökseeni ottaa toinen, yhtä pätevä hakija hänen sijastaan, vaikka yritinkin olla tasapuolinen ja ajatella, että se, mitä on alle 16-vuotiaana tehnyt, ei enää aikuisena vaikuttaa.



Kuitenkin kiusaajani ovat syyllisiä kiusaamiseeni, eivät niihin asioihin, joita olen elämässäni tehnyt. Omista teoistani vastaan itse.



Kiusaamisen osallistuu usein liki koko luokka, sillä juuri tuo hyljeksintä ja huomiotta jättäminen, kiusaamisen seuraaminen sivusta esim. kertomatta siitä opettajalle tai muulle aikuiselle, on osallistumista myös.



Ja vielä: olin varmaan lapsena omituinen ja enkä sopeutunut joukkoon, mutta se ei oikeuta kiusaamiseen. Kuinka olisin voinut enää kiusaamisen alettua oppiakaan sosiaalisia taitoja tai sopeutua joukkoon koulussa, jossa olin aina yksin, minua nimiteltiin ja opin itsekin pitämään normaalina sitä, että osa luokkatovereistani löi minua aina ohi kulkiessaan? Hyljeksintä lisää epäsosiaalista ja poikkeavaa käytöstä, ja jos se oikeuttaa hyljeksinnän, ollaan kehässä, jota on vaikea rikkoa.

Kuinka olisin voinut enää kiusaamisen alettua oppiakaan sosiaalisia taitoja tai sopeutua joukkoon koulussa, jossa olin aina yksin, minua nimiteltiin ja opin itsekin pitämään normaalina sitä, että osa luokkatovereistani löi minua aina ohi kulkiessaan? Hyljeksintä lisää epäsosiaalista ja poikkeavaa käytöstä, ja jos se oikeuttaa hyljeksinnän, ollaan kehässä, jota on vaikea rikkoa.

Minäkin olin koulussa hyljeksitty (jonkin verran myös kiusattu, mutta en niin pahasti) ja kyllähän asia on niin, että ei niitä sosiaalisia taitoja opi, jos niitä ei pääse harjoittelemaan. Lisäksi sosiaalisilta taidoiltaan heikommalle oppilaalle ei yleensä kukaan anna edes mitään neuvoja tai tukea siinä, miten käytöstä kannattaisi muuttaa.

Mutta vaikka oppilas käyttäytyisi kuinka oudosti, niin kiusaamista koulussa ei saa suvaita. On aika vaikea pakottaa ketään toisen ystäväksi, mutta kiusaaminen voidaan estää, jos siihen on tarpeeksi halua.

kouluampumiset olisivat jääneet tapahtumatta, jos ampujien kiusaamiseen olisi puuttuttu ajoissa.



Ja joka tapauksessa kiusaamiseen pitää puuttua. Kuinka moni meistä aikuisista suostuisi siihen, että työpaikalle mennessä joku tönii matkalla, töitä tehdessä joku huutelee ilkeyksiä jne? Miksi sitten lasten pitäisi kestää tällaista koulussa?

Kuinka moni meistä aikuisista suostuisi siihen, että työpaikalle mennessä joku tönii matkalla, töitä tehdessä joku huutelee ilkeyksiä jne? Miksi sitten lasten pitäisi kestää tällaista koulussa?

Eli heillä on aikuisia huonommat eväät käsitellä kokemaansa. Aikuisille itsestään selvät ihmisoikeudet kuten oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, ei lapsiin päde. Kumma juttu.

Minä tunnen erittäin miellyttäviä ja sosiaalisia kiusattuja, joiden kiusaamisen syyt ovat olleet. esim. erittäin hyvä koulu - tai urheilumenestys, loistava soittotaito, etninen tausta, vääränlaiset vanhemmat, köyhyys.....

Jos hakkaat koiraa, siitä tulee aggressiivinen ja onneton elukka.

Jos hakkaat ihmistä, hänestä tulee aggressiivinen ja onneton ihminen.



Kouluaika on ihmisellä ajanjakso, jolloin lapsen pitäisi pystyä ihan omin voimin kumoamaan tämä luonnonlaki. Valitettavasti se ei vaan pieneltä onnistu. Toiset kääntää sen aggression itseään kohtaan ja toiset muita kohtaan. Mutta aggressio on ja pysyy.

Siis joko itseään tai muita kohtaan?

En voi uskoa, että jokainen kouluaikoinaan kiustuksi joutunut olisi nykyisin aggressiivinen ja onneton.

Siis joko itseään tai muita kohtaan?

En voi uskoa, että jokainen kouluaikoinaan kiustuksi joutunut olisi nykyisin aggressiivinen ja onneton.

Sisäänpäinkääntynyt aggressiivisuus voi olla sellaista itseinhoa, mitä ei ehkä itsekään tunnista. Itselleen ei vain salli joitain asioita ja toimintatapoja, koska on luonut itsestään tietyn mielikuvan.

Toki koulukiusattu voi olla onnellinen. Mutta se vaatii jotain muuta, kuin sen rankan kiusaamisen, ja sitten taviselämän. Se vaatii ihmisiä, jotka osaavat toimia peileinä, rohkeutta ja apua asian ja tunteiden käsittelyyn, ja paljon enemmän positiivisia asioita, kuin mitä on saanut ottaa vastaan negatiivisia asioita.

Järjestelmällinen koulukiusaaminen rikkoo, ja vaikka se jälkikäteen tuntuisi kuinka rankalta tosiasialta, kukapa meistä lapsena niin viisas ja empaattinen olisi ollut, niin kyllä se pitää tunnustaa ja kestää.

mutta kiusaajat ovat vastuussa kiusaamisesta. Kaikista kiusatuista ei tule tappajia, kaikista hakatuista koiristakaan ei tule aggressiivisia.

Itseviha näkyy huonona itsetuntona jne. Hyvin suuri osa koulukiusatuista kertoo, että kiusaamisen jäljet jatkuvat pitkälle aikuisuuteen. Moni selviää ihan hyvin, jos on muita korjaavia kokemuksia. Toiset sitten huonommin, monimutkaisista syistä. Mutta sellaista ihmistä ei olekaan, johon muiden jatkuva kiusaaminen ei vaikuta millään lailla.

mutta kiusaajat ovat vastuussa kiusaamisesta. Kaikista kiusatuista ei tule tappajia, kaikista hakatuista koiristakaan ei tule aggressiivisia.

Jos rikot toisen mielen, ja tämä rikottu mieli toimii sitten rikkinäisen mielen tavoin, etkö näe mitään syy-ja seuraussuhdetta?

Mua kiusattiin vuosia. Siten, etten uskaltanut mennä kouluun. Kiusaaminen oli nimittelyä ja esim. koulutavaroiden rikkomista, mutta myös vapaa-ajalla sain huutelua esim. leikkipuistossa.



P-E:llä sentään oli perhe, tukevat äiti ja isä ja veli! Esimerkiksi minulla isä oli alkoholisti, sairasti skitsofreniaa ja äitini oli väkivaltainen. Äitini hakkasi minut monesti murtumille ja mustelmille. Joskus kävin lääkärissä, joskus en (minun piti keksiä tarina mistä sain mustelmat, usein se oli esim. kaaduin pyörällä).



YMpäristö kotona oli surkea,mutta oli se koulussa. Silti tuo vuosien vanhempien väkivalta, turvattomuus kotona oli sata kertaa pahempaa kuin syrjiminen koulussa.



Onko mulla nyt sitten oikeus tusauttaa tämän johdosta 10 ihmistä kuoliaaksi? Vihaanko kiusaajiani? Ihmisiä? Vastaus on ei, en ja en. Itsetuntoni oli pitkään huono, luottamukseni ihmisiin huono. Mutta jos on yksikin hyvä ihminen lähellä (vaikka sitten äiti, uusi mies, ystävä, mummo), niin se voi antaa ja kompensoida paljon. Kyllä P-E:llä on joku ollut todella pahasti vinossa noin mielenterveydellisesti ja minusta on kamalaa, kun täällä lähes oikeutetaan hänen tekonsa. Voinko minäkin tehdä elämässäni mitä tahansa syyttäen sitten siitä perhettäni ja kiusaajiani? Ajatuskin on minusta uskomaton.

Osa keskustelijoista ei nähtävästi vaan tajua. Siitä on lähdettävä.



Rautalankaa: ei, ei sinulla ole oikeutta.

rankoistakin kokemuksista on yllättävän hyvä. Tietenkin kokemukset jättävät jälkensä, mutta osa ihmisistä pystyy kääntämään ne ajan mittan edukseen ja vahvuudekseen. Tottakai tämä vaatii onnistumisen kokemuksia ja kannustusta muualta ja aikaa ja niin edelleen. Jos joka paikassa palaute on negatiivistä ja olot ovat huonot sekä kotona että koulussa on selviytyminen hankalaa.



Tämä ei tietenkään poista sitä, että kiusaaminen on aina tuomittavaa.



Näistä joistain kirjoituksista saa sen kuvan, että kiusatut ovat tuomitut loppuelämänsä ajaksi huonoon itsetuntoon, piilevään aggresiivisuuteen tms.



Tuo piilevä aggressiivisuus on muuten aina muutenkin ärsyttänyt jo käsitteenä minua. Uskon, että kaikilla ihmisillä on piilevää aggressiivisuutta, piilevää masennusta, piilevää huonoa itsetuntoa ja vaikka piilevää ylipainoa, jotka aktivoituvat tietyissä olosuhteissa. Medikalisoitunutta p*skanjauhantaa!

Kukaan ei ole pitänyt oikeutettuna näitä tekoja, millään tavalla eikä missään mielessä. Tai Auvisen toimintaa terveenä tai normaalina.

Mutta jos haluamme oikeasti suojella kasvavia lapsia, ja estää näitä tapahtumia tulevaisuudessa, niin kyllä näihin todellisiin taustoihin pitää pystyä puuttumaan, ja niistä puhumaan.

Paha ei tule mistään ulkoa, mielisairauden muodossakaan, vaan se on osa meistä jokaista. Meissä kaikissa on kyky kiusata toista ihmistä, ja kyky hyväksyä kiusaaminen, emmekä me voi ulkoistaa tuotakaan kamalaa tekoa jonkun mielisairaan satunnaiseksi pahaksi teoksi. Meidän pitää uskaltaa nähdä paha ihan meidän keskellämmekin.

Kiva että olet toipunut, mutta ei se oikeuta sinun eikä kenenkään muunkaan kiusaamista. Toki suurin osa kiusatuista toimii maltillisemmin, tappaa ehkä vain itsensä, mutta onko se sitten parempi? Näkymätön kiusattu katoaa, muut elävät tyytyväisenä eteenpäin. Jos tämän kammottavan ääritapauksen takia voimme kerrankin puhua kiusaamisesta kunnolla, on se tilaisuus käytettävä.

Mua kiusattiin vuosia. Siten, etten uskaltanut mennä kouluun. Kiusaaminen oli nimittelyä ja esim. koulutavaroiden rikkomista, mutta myös vapaa-ajalla sain huutelua esim. leikkipuistossa.

P-E:llä sentään oli perhe, tukevat äiti ja isä ja veli! Esimerkiksi minulla isä oli alkoholisti, sairasti skitsofreniaa ja äitini oli väkivaltainen. Äitini hakkasi minut monesti murtumille ja mustelmille. Joskus kävin lääkärissä, joskus en (minun piti keksiä tarina mistä sain mustelmat, usein se oli esim. kaaduin pyörällä).

YMpäristö kotona oli surkea,mutta oli se koulussa. Silti tuo vuosien vanhempien väkivalta, turvattomuus kotona oli sata kertaa pahempaa kuin syrjiminen koulussa.

Onko mulla nyt sitten oikeus tusauttaa tämän johdosta 10 ihmistä kuoliaaksi? Vihaanko kiusaajiani? Ihmisiä? Vastaus on ei, en ja en. Itsetuntoni oli pitkään huono, luottamukseni ihmisiin huono. Mutta jos on yksikin hyvä ihminen lähellä (vaikka sitten äiti, uusi mies, ystävä, mummo), niin se voi antaa ja kompensoida paljon. Kyllä P-E:llä on joku ollut todella pahasti vinossa noin mielenterveydellisesti ja minusta on kamalaa, kun täällä lähes oikeutetaan hänen tekonsa. Voinko minäkin tehdä elämässäni mitä tahansa syyttäen sitten siitä perhettäni ja kiusaajiani? Ajatuskin on minusta uskomaton.

Osa keskustelijoista ei nähtävästi vaan tajua. Siitä on lähdettävä.

Rautalankaa: ei, ei sinulla ole oikeutta.

Tämän keskustelun aiheessa kuitenkin pistetään kiusaamisen syyksi P-E:n teot. Unohtamatta, että hän on ollut psyykkisesti sairas, eikä kukaan voi varmaksi sanoa, mikä hänen sairautensa laukaisi. Kiusaaminen voi olla yksi tekijä, mutta psyykkiset sairaudet puhkeaa usein myös ilman laukaisevia tekijöitä.

Kiusaaminen ei oikeasti tee jostain noin psyykkisesti sairasta ihmistä, voi toki laukaista mt-ongelman, mutta sen voi laukaista moni muukin asia, kuten vaikkapa kotoa muuttaminen. Kiusaaminen vaikuttaa monin tavoin, saattaa viedä itsetunnon, elämänilon ja aiheuttaa pelkoja. Edelleen: moni asia voi kompensoida kiusaamista, P-E:llä näyttäisi olevan ihan ok perhe, joka häntä tuki ja yritti saada apua. En vaan näe P-E:n elämässä sellaista, mikä selittäisi hänen tekonsa. Tuo kiusaaminen ei sitä selitä. P-E on ollut vakavasti sairas ja tarvinnut psykiatrista hoitoa. Syyttäisin ennemmin terveydenhuoltojärjestelmää siitä, ettei hän saanut apua.

tekijät ovat nyt joitakin viattomia sankareita ja uhreja.

Kyllä jokaisen yläastekäisen pitäisi kestää sellaiset pikku jutut että heitellään seinille ja ammutaan kohti kuulapyssyllä ja postilaatikossa on törkykirjeitä. Kyllähän me aikuisetkin aivan hyvin viihtyisimme työpaikoillamme, jos koko ajan olisi väkivallan vaara työkaverien taholta. Huumoria vaan peliin, Pirkko 40 veekin kestää kyllä hymyisuin sen että häntä pahoinpidellään ja osastonjohtaja tarkkailee ovella ettei vaan kukaan tule puuttumaan.

Nämä mainitsemasi ovat kaikki rikoksia, joten rikosilmoitusta peliin ja poliisi sekä sosiaaliviranomaiset töihin.

ja jokainen osallinen, joka ei ole tehnyt mitään kiusaamisen estämiseksi, on osa kiusaamista. Jos yhteisö ei hyväksy kiusaamista, kiusaaja jää yksin. Eli kiusaamista ei tällöin ole. Nyt jälkikäteen ei voi mennä lynkkaamaan yksittäisiä kiusaajia. Yhtälailla syyllisiä ovat opettajat, vanhemmat ja oppilaat, jotka antoivat kiusaamisen tapahtua. Syyllisiä ovat myös oppilashuoltohenkilökunta, joka ei huomannut lapsen hätää ja järjestänyt hänelle apua ja jatkohoitoa.



Tänä päivänä kouluissa ollaan onneksi valveutuneempia, mutta edelleen kouluissa kiusataan. On koulun vastuulla mikäli kiusaamista ei saada loppumaan. Kun laitetaan samaan rakennukseen läjä murrosikäisiä, jotka eivät ymmärrä tunteitaan, hallitse tunteitaan ja ovat aivan kuohuvassa tilassa kaikin puolin, tapahtuu väistämättä kaikenlaista ikävääkin. On aikuisten tehtävä laittaa rajat toiminnalle ja kasvattaa lapsista kelpoja kansalaisia. Onhan paljon ollut viime aikoina puhetta tunnetaitojen opettamisesta koulussa. Tunteita voi hyvin käsitellä ainakin ilmaisuaineissa. Eli niitä vaan lisää kouluun. Terveystietoahan jo lisättiin. Jos asiat ovat oikein huonosti, ei koulukaan voi paljon auttaa. Mutta voisiko koulusta tehdä paikan, jossa VOISI auttaa?

kiusaamisesta pitäisi puhua enemmän. Jokainen ihminen myös kykenee hyvään ja pahaan. Mielisairaus taas kyllä voi johtaa harhaisiin esim. psykoosissa tehtyihin tekoihin (ja monella mielisairauksella esim. skitsofrenialla on geneettinen alttius). Toiset ovat heikompia kuin toiset, eikä kiusaamista pitäisi sallia missään olosuhteissa. Mutta tässä ketjussa syyllistetään ne kiusaajat P-E:n teoista, mikä mielestäni on älytöntä. Tuolla verukkeella voisi aika moni suomalainen lähteä tappamaan porukkaa, että on ollut elämässä vaikeaa. Toisaalta ihmettelen myös sitä, että miksi P-E:n kiusaajia ei saatu kuriin, kun vanhemmatkin tiesivät asiasta? Monihan salaa että kiusataan. Kestikö kiusaaminen vuosia, vai oliko kyseessä enemmän kavereiden puute ja vaikeus solmia ihmissuhteita?

Mutta jos haluamme oikeasti suojella kasvavia lapsia, ja estää näitä tapahtumia tulevaisuudessa, niin kyllä näihin todellisiin taustoihin pitää pystyä puuttumaan, ja niistä puhumaan.

Paha ei tule mistään ulkoa, mielisairauden muodossakaan, vaan se on osa meistä jokaista. Meissä kaikissa on kyky kiusata toista ihmistä, ja kyky hyväksyä kiusaaminen, emmekä me voi ulkoistaa tuotakaan kamalaa tekoa jonkun mielisairaan satunnaiseksi pahaksi teoksi. Meidän pitää uskaltaa nähdä paha ihan meidän keskellämmekin.

Kiva että olet toipunut, mutta ei se oikeuta sinun eikä kenenkään muunkaan kiusaamista. Toki suurin osa kiusatuista toimii maltillisemmin, tappaa ehkä vain itsensä, mutta onko se sitten parempi? Näkymätön kiusattu katoaa, muut elävät tyytyväisenä eteenpäin. Jos tämän kammottavan ääritapauksen takia voimme kerrankin puhua kiusaamisesta kunnolla, on se tilaisuus käytettävä.

/i]