"Ei ole mitään järkeä rakentaa kun lapset ovat pieniä" -milloin sitten?
Hivenen on alkanut tökkimään tuo asenne, johon olen nyt rakennusaikana monta kertaa törmännyt. Meillä on siis omakotitalon rakentaminen vauhdissa ja olen kolmen pienen lapsen kanssa kotona. Onhan tämä toki välillä vähän rankkaa sekä minulle että miehelle, koska olen kuin lasten yksinhuoltaja ja mies käy töissä ja rakentaa. Ihan hyvin olemme kuitenkin jaksaneet eikä minulla ole ollut tapana valitella pitkin kyliä miten on rankkaa. Tosin ihmiset, jotka tietävät rakentamisestamme sanovat mielipiteensä ihan kysymättäkin.
Itse olen sitä mieltä, että nyt on aivan loistava aika meidän perheellemme toteuttaa taloprojekti. Olen lasten kanssa kotona nyt ja kun palaan töihin niin missä ihmeen välissä mies sitten olisi rakennuksella kun minulla on vuorotyö. Mies "joutuisi" olemaan monesti iltaisin ja viikonloppuisin lasten kanssa kun minä olisin töissä. Muutenkin nythän me sitä tilaa tarvitaan kun lapsetkin ovat kotona eikä se rakentaminen sitäpaitsi koululaistenkaan kanssa sujuisi mitenkään siinä sivussa, koska tarvitsevathan pienet koululaisetkin vanhemman läsnäoloa ja apua esim. läksyissä. Sitäpaitsi minusta on ihana ajatus, että voimme ihan pian tarjota lapsillemme kodin, jonne he voivat tosiaan "juurtua" eikä tarvitse enää muutella pitkin kaupunkia isomman asunnon perässä.
Kommentit (71)
Olisi liian raskasta minullekin olla yksin kolmen pienen kanssa. Eniten kuitenkin harmittelisin sitä, että lapset (jotka palvovat isäänsä ja juoksevat hänen luokseen kilpaa aina kun kotiin tulee työpäivän jälkeen) eivät näkisi isäänsä juuri koskaan sen rakentamisen aikana.
Itse joko ostaisin uudehkon, mutta valmiin talon (kuten teimme 4 vuotta sitten) tai rakennuttaisin avaimet käteen periaatteella.
odotin kolmatta lasta. 1 ja 3 vuotiaat oli meidän kanssa iltaisin raksalla tai sitten naapurissa mummolla. en kokenut rakennus aikaa raskaaksi, päinvastoin kunto ja mielikin pysyi raskauden aikana hyvänä kun oli mielekästä tekemistä raksalla.
eikä lapsistakaan ollut mitenkään ikävää kun oli vähän vaihtelua.
seinät tuli ennen juhannusta ja 2 viikkoa ennen joulua muutettiin.
olishan se talo valmistunut varmaasti nopeampaa jos ei olisi ollut lapsia mutta ei se vaikeaa ollut lastenkaan kanssa. olisi saanut olla hommissa niin myöhään kuin itse jaksaa yms. yms.
tarkoitat siis että itse rakentamalla säästää 60 000 €? Vai mitä höpiset tuosta 1000 h?
Meidän Avaimet Käteen-talo valmistui 5½ kuukaudessa. Elementit tulivat tontille ja siitä jatkoivat sitten firman miehet talon rakentamisen valmiiksi 5 ½ kuukaudessa. Aika hyvä saavutus!
Kovin on erilaista kertomusta kaikilla ja osa näkee kovin negatiivisessa valossa rakentamisen. Itse olen edelleen vakaasti sitä mieltä, että tämä on meille hyvä aika tehdä tämä siirto. Itse jaksan oikein hyvin lasten kanssa olla kotosalla eikä minulla todellakaan mene paljon aikaa materiaalivalintoihin yms. Toki helpolla varmasti pääsee jos on niin kaukonäköinen jo ennen lapsia, että osaa rakentaa sopivan talon, mutta me olimme silloin niin nuoria, että ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia rakentamiseen. Eikä kenenkään tarvitse minun miestäni sääliä: hän näkee lapsiaan jokaisella ruokatunnilla (käy kotona syömässä) ja lähes joka ilta olemme lasten kanssa käyneet raksalla katsomassa iskää ja vieneet hänelle herkkuja ja kahvia. Mies pitää taukoa hommista kun olemme siellä, huomioi lapsia ja jos on jotain mitä minä osaan tehdä minä teen sen ajan hommia, on vaihtelua minullekin. Kotona illalla odottaa aina joku kiva iltapala ja sauna.
Enemmän hammasten kiristystä ja hermojen menetystä on tuttavapiirissä ollut niillä, jotka remppaavat talojaan asuessaan samalla siellä kuin niillä, jotka ovat rakentaneet.
Nimittäin mun asenne on muuttunut tän asian suhteen mitä vanhemmaksi olen tullut - aikaisemmin ei ois tullut mieleenkään ostaa mitään valmista taloa vaan kaikkihan piti tehdä itse. Vaan mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän alkaa mielestäni arvostaa aikaa - nimenomaan aikaa oman perheen ja suvun kesken. Siksi me olemmekin ostaneet lähes uuden talon, ei tarvinnut paljon muutoksia tehdä!
Nimittäin mun asenne on muuttunut tän asian suhteen mitä vanhemmaksi olen tullut - aikaisemmin ei ois tullut mieleenkään ostaa mitään valmista taloa vaan kaikkihan piti tehdä itse. Vaan mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän alkaa mielestäni arvostaa aikaa - nimenomaan aikaa oman perheen ja suvun kesken. Siksi me olemmekin ostaneet lähes uuden talon, ei tarvinnut paljon muutoksia tehdä!
Kolmen lapsen vanhempia. Ei kyllä rakennettu itse vaan rakennutettiin, ei valmistaloa mutta talopaketti kuitenkin (Kannustalo). Kaikissa valmiissa taloissa joita kartoitettiin vuosia oli vaan aina jotakin vikaa: Huono sijainti, tyhmä pohjaratkaisu, koppimaiset makuuhuoneet, ruma talo jne. Sitten tajuttiin että herranen aika, meillähän on tontti jolle rakentaa ja uskallettiin ottaa se askel. "Valmiiseen" en muuta enää ikinä, jos tästä lähdetään niin seuraavakin rakennetaan ja lisätään silloin oman työn osuutta huomattavasti.
Että sanoisin että ihan just päinvastoin:)
Meidän "Avainkoti" maksoi täysin valmiina 190 000 €. Neliöitä 160. Olisiko itse rakentamalla saanut saman kodin 130 000 €:lla? Miten en oikein usko kuitenkaan...? Kotimme standardi on kuitenkin aika korkea.
ns avaimet käteen talojen toimitussisällöissä on hirveästi eroja.
lastenkin kannalta noin hyvin. Ikävä kyllä olen nähnyt surkeampiakin tapauksia, missä lapset ovat alkaneet oireilemaan riittämättömän läsnäolon vuoksi. Mutta se varmaan voi johtua muustakin kyvyttömyydestä olla lapsen kehityksen tukena, tiukka aikataulutus ja kiire vain pahensivat asiaa.
kuinka suuren talon tarvitsee ? Itse en halua maksaa turhasta tilasta.
Jos olisimme rakentaneet/rakennuttaneet ennen lasten syntymää emme olisi osanneet ottaneet huomioon monia lapsiperheen tarpeita. Siitä olen ihan varma, koska tämä ensimmäien omistuasunto, jonka ostimme ennne lapsia on todella epäkäytännöllinen lapsiperheelle.
Sillon pitää olla tilaa kun sitä eniten tarvii.
Tsemppiä kaikille talonrakentajille !
ettei projekti olisi onnistunut jos on lapsia, lasten aika sitten myöhemmin. Eipä ole lapsia kuulunut heille ja ei ehkä koskaan tulekaan. :(
"Halutaan olla lasten kanssa mahdollisimman paljon"
Täytyyhän lastenkin huomata, että elämässä on erilaisia projekteja yms. jotka vaan pitää viedä läpi. Ok, ihan pieni lapsi ei sitä ymmärrä, mutta jo kolmivuotiaasta varmaan ymmärtää. Toivottavasti juuri nuo lapset joiden "kanssa on oltu mahdollisimman paljon" eivät ole juuri noita pullamössöjä, jotka eivät siedä vastoinkäymisiä ja sitten erakoituvat ja suunnittelevat jos jotain älyttömyyksiä.
Me rakennutimme itsellemme kodin, jouduimme kuitenkin jonkin verran oleen raksalla,kolmen lapsen kanssa. Muuttamaan pääsimme juuri ennen neljännen syntymää ja lapset suorastaan nauttivat siitä, kun pääsivät välillä siivoamaan raksalle. Ja kaikki lapset ovat järjissään, samoin vanhemmat.
Vanha sanontahan sanoo, että aika aikansa kutakin. Nyt teillä on taloprojekti. Sen loppuunsaattaminen nyt ehkä numerona yksi elämässä, mutta sen jälkeen alkaakin ihanat ajat lasten kanssa. Tsemppiä!
ja rakennamme... Tämä olis pahin mahdollinen aika rakentaa jos emme nyt sattuisi rakentamaan "avaimet-käteen-taloa". Olemmekin sanoneet että ei tulisi mitään jos minä olisin lasten kanssa yksin kaikki viikonloput ja illta.
Parempi vaihe rakentaa on kyllä kun ei ole vielä lapsia, tai sitten kun eka lapsi on toooosi pieni. Itse ainakin jaksoin vielä suht hyvin ku kaksoset olviat pieniä. Nyt lapsetkin kaipaavat jo isäänsä tosi paljon ja VAATIVAT että hän on paljon heidän kanssaan!
Niin siis muuta vaihtoehtoa meillä ei ollut kuin Avaimet käteen talo... Meille tulee TÄYSIN VALMIS TALO YLÄKERTOINEEN KAIKKINEEN. Ainut vaihtoehto. Näin on pysynyt budjetti kasassa, avioliitto ja perhe kasassa myös. Lapset ovat saaneet olla vanhempiensa kanssa riittävästi.
Niitä säälin jotka tekevät kaiken raksalla itse... Tiedän tapauksen ja he asuvat kyllä talossaan mutta yläkerta ei ole vieläkään valmis joten kaikki nukkuvat samassa makkarissa ja lapset 9 ja 6-vuotiaat.
ja mieheni myös. Vanhempamme ovat rakentaneet talonsa kun olemme olleet lapsia, mieheni 10 -vuotias ja minä 13 -vuotias, meillä kummallakin on niin suuret angstit taloja kohtaan tämän johdosta, että jos rakennamme talon, rakennutamme sen alusta loppuun niin, ettei siellä tarvitse itse käydä edes kääntymässä.
Meidän ystäväpiirissä melkein kaikki lapsiperheet, jotka ovat rakentaneet, ovat eronneet vuoden sisällä sisään muutosta. Ei todellakaan kiinnosta!
Ja nyt kolme lasta. Haaveilemme uuden talon rakentamisesta viiden vuoden sisällä. Mutta niin suurta uhrausta emme ole valmiita tekemään että itse tekisimme kaiken, kuten ekan talon kanssa! Siihen menee tosiaan kaikki vapaa-aika. Avaimet käteen on meidän vaihtoehto.
Myös fyysinen ja henkinen jaksaminen on koetuksella rakentamisen kanssa, moni ei tajua että vaikka halua olisi, yksinkertaisesti ajanpuute taloprojektille on ylitsepääsemätön este. En itsekään tajunnut kuin vasta talon rakennettua.... joten en rakentaisi kolmen pienen lapsen kanssa vaikka energisiä olemme molemmat vanhemmat....
Riittäähän se hyvin että heillä on äiti, mitä siitä isästä!
Meillä esikoinen oli 2-vuotta, kun alettiin rakentaa, välillä oli rankkaa, kun olin raskaana ja mies oli töissä ja illat rakennuksella. Muutettiin noin 9 kuukauden päästä aloittamisesta, sisältä kaikki oli aika lailla valmista. Kuopus oli vajaa kaksi viikkoa muutettaessa. Ulkopuolisissa töissä ja pihatöissä meni sitten seuraava vuosi, mutta se ei ollutkaan enää rankkaa, kun mies pystyi sitä tekemään sitten siinä kotosalla. Nyt olemme asustaneet täällä jo pian kaksi vuotta ja todella tyytyväinen olen ollut. Kun mies teki itse suurimman osan, niin lainaakin on todella vähän.
Itse säälin taas niitä, jotka teettävät suurella rahalla ja painivat isojen velkojensa kanssa.. Tässä niitä tapauksia nähneenä, kun ei itse vaivauduta tekemään mitään, niin kesken on pihatyöt jääneet, kun rahat on kuulemma niin loppu kun vaan voi olla..
ostimme valmiin talon (10 v. vanhan). Näin säästimme perheen yhteistä aikaa ja kaikkien hermoja. Haluamme olla läsnä lapsillemme niin hyvin kuin mahdollista.