Miksi työnantaja maksaa viulut, kun duunari sairastaa? ei mee jakeluun
Kommentit (48)
Ihan Kelan sivuilta repäisin:
Omavastuuaika
Hakijalla on oikeus päivärahaan vasta, kun hänen työkyvyttömyytensä on kestänyt yhtäjaksoisesti omavastuuajan. Omavastuuaika on sairastumispäivä ja yhdeksän seuraavaa arkipäivää.
Ja työnantaja on tässä siis hakija.
Rakennusalalla ainakin on muuten 1 pv karenssi saikun aluksi, jos ei ole työtapaturma.
Sairausajan palkka maksetaan kuitenkin ensimmäisen työpäivän
alusta lukien, jos työntekijän työsuhde on ennen sairauden
alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään kaksi (2) vuotta tai jos
työkyvyttömyys kestää sairastumispäivän jälkeen yli sairausvakuutuksen
karenssiajan (9 arkipäivää).
Tapaturmasta ja ammattitaudista maksetaan eka päivästä lähtien. Ja on siis oikein mun mielestä näin.
Vaihtoehtona olisi ollut minunkin jatkaa työttömänä loppu ikäni, täällä Jumalan selän takana kun ei löydy mun alan töitä. Eli konkreettisesti yrittäjäksi oli PAKKO ryhtyä, jos meinasi saada lapsille uudet talvikengät (muualta kuin sossusta vinkumalla).
Tommosten kommenttien jälkeen sitä alkaa hetkellisesti kaivata sitä lonkan vetoa -katto päivät telkkaa ja istui koneella, ja rahaa senku tippu. Ahh.
Vakavasti: jos sulla ei ole varaa palkata työntekijää sä et sitä palkkaa vaan teet ne duunit itse. Jos sä olet ottanut liikaa velkaa yritystäsi varten ja sulla ei ole psen takia yhtään puskuria niin sun yrittämisesi on epärealistista.
Ja jollet tajuu mitä sanottiin niin sulla ei ole yrittäjän edellytyksiä: yrittäjä kantaa riskin, työntekijä ei, koska ei voi saada voittoakaan. Yrittäjä pelaa enemmän upporikasta ja rutiköyhää, palkansaaja kapeaa mutta tasaista tai tasaisempaa leipää. Se on se sopimus. Palkansaaja ei ole yrittäjä, sillä ei ole pelissä kuin työaikansa ja se pitää vaan hyväksyä. Se työaika myydään etukäteisellä sopimuksella, työsopimuksella etukäteen ja on työnanatajan riskin piikkiin kuuluva asia huolehtia että urakka ei kuse siihen sairastumiseen. Siihen on lait ja sopimukset.
Käsittääkseni se todettiin jo 1800-luvulla ja viimeistään 1900-luvun lakupuoliskolla, että työnantajan on kuitenkin edullisempaa maksaa se sairausloma ja vuosiloma jne. Terve ja hyväkuntoinen työntekijä on parempi työntekijä ja yhteiskunnassa, jossa esim sairaus ei aiheuta kohtuutonta riskiä yhteiskuntarauha säilyy paremmin.
Eipä toimis tämäkään yhteiskunta ilman yrittäjiä ja varsinkin pienyrittäjiä.
Yrittäjät ihan varmaan maksaa yli oman osansa hyvinvointiyhteiskunnasta.
Sinänsä ihan ok, mutta veetuilua ei aina viittis ottaa vielä niskaan kaikkien velvoitteiden lisäks.
Tolla asenteella sä et ikinä pääse eteenpäin.
Se joutui maksamaan työntekijöille korvauksia, koska pakotti ne työpaikalle mittauttamaan kuumeensa ja vasta sieltä sitten sai mennä lääkäriin.
Toi katottiin työntekijän simputtamiseksi.
Sairausajan palkka
" Lain mukaan työkyvyttömänä olevalla työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan, jos hänen työskentelynsä on estynyt sairauden tai tapaturman vuoksi. Sairausajan palkkaa maksetaan lain mukaan sairastumispäivältä (jos se työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä) ja sitä seuraaviin yhdeksään arkipäivään sisältyviltä työpäiviltä. Jos työsuhde on työkyvyttömyyden alkamishetkellä kestänyt vähintään yhden kuukauden työntekijälle maksetaan edellä mainitulta ajanjaksolta täysi palkka. Jos työsuhde on kestänyt alle kuukauden, maksetaan samalta ajanjaksolta puolet palkasta.
Useimmilla aloilla sairausajan palkkaa maksetaan työehtosopimuksen eikä lain perusteella. Työehtosopimuksen sairausajan palkkamääräykset saattavat joiltain osin poiketa lain vähimmäiseduista ja toisaalta olla niitä parempia. Yleensä työehtosopimusten sairausajan palkan maksukausi on lakimääräistä pitempi. Sairausajan palkanmaksun perusteet tulee tarkistaa alan työehtosopimuksesta."
Työehtosopimukset voivat siis joltain osin poiketa vähimmäismäärästä mutta eivät oleellisesti.
Älkää pitäkö kaikkia yrittäjiä pahoina tuollaisen ukon takia.
Jokaikinen yrittäjä, jonka tunnen, arvostavat työntekijöitään todella paljon. Hehän ovat yrityksen " moottori" . Ei sitä voi leikkauttaa kiinni!
mutta yrittäjä saa sovitun korvauksen, vaikka aikaa menisi suoritteen tuottamiseen 1/100 arvioidusta.
Tässä ketjussa on paljon sellaista porukkaa, joilla en missään nimessä haluaisi olla töissä. Huh mitä asenteita! Kukaan ei pakota olemaan " porvari" , jos työntekijällä on niin helppoa, menkää työnantajat " oikeisiin töihin" !!!
Kyllä minusta viihtymättömyys korreloi suoraan sairaslomien määrän kanssa.
yrittäjästä kiva kun duunari tekis pienellä 5 euron liksalla töitä eikä koskaan sairastaisi...
Tee itse duunis jos ei työntekijä työpanos kelpaa, äläkä narise.
Silloin on yrityksessä vika tai yrittäjä liian ahne jos ei lomia " pysty" pitämään. Itse on soppansa keittänyt ja turha tulla sympatiaa ruinaamaan.
Kyllä se on vaan niin että työntekijät ne sen tuloksen yrittäjälle tekee!
Yrittäjä myy työsuoritusta, urakkahinta. Etukäteinen sopimus, jossa yrittäjä sitoutuu tuottamaan joko jonkun tavaran tai palvelun tiettyyn päivämäärään mennessä tilaajalle. Tilaajaa ei kiinnosta miten se sen tekee kunhan tekee.
Työntekijä EI MYY TYÖSUORITETTA vaan työntekijä MYY AIKAANSA. Etukäteissopimuksessa (työsopimus) sovitaan että työntekijä on tilaajan eli työnantajan käytettävissä tiettynä aikana. Sopimukseen siältyy riski sairastumisesta, jonka tilaaja kantaa, koska sopimuksen mukaan työntekijä varaa käytettävissään olevan työajan työnantajaa varten. Jos työntekijä sairastuu, se menee tilaajan piikkiin, koska sillä on varaus voimassa ja sairaus on ennalta arvaamaton asia.
Jos tilaaja ei halua maksaa näitä riskejä niin se tilaa työsuorituksen yrittäjältä. Eri asia tuleeko halvemmaksi, sillä hyvä yrittäjä ei polje hintoja sellaiseksi ettei sairastumisriski sisälly hintaan.
Eli jos yrittäjä myy urakan liian halvalla syy on oma ja lisäksi se on vakava virhe, koska sellainen toiminta polkee hintoja.
Pitäisikö ihmisen sairastamiset korvata suoraan KELAsta?
työpanoksensa työnantajalle... liksaa vastaan. Harva työnantaja on halukas maksamaan palkkaa vain pelkästä työntekijän ajasta..
PAlkka on pakko maksaa jos sovitut tunnit on tehty, vaikka tavoite ei täyttyisi, jos ei puhuta provikkapalkasta, joka on välimuoto palkkatyön ja yrittämisen välillä.
Sen sijaan yrittäjälle ei makseta hyvästä yrityksestä vaan siitä suoritteesta. Jos suorite ei valmistu sovittuun pvm:n mennessä niin maksua ei tule.
Ja yrittäjähän tietää, että saikkua ei tarvi hyväksyä päivääkään ilman todistusta.