Mä en ihan oikeasti pysty käsittämään
miten vanhemmat voivat viedä lapsensa lähes koko päiväksi jonkun toisen hoidettavaksi. Ymmärrän kyllä että joidenkin on pakko, mutta MITEN he pystyvät siihen? Mulla on kolme pientä ja on raskasta ja vali vali, mutta vaikka noita tulisi toinen mokoma lisää, en voisi heitä mihinkään pois viedä. Koen velvollisuudekseni hoitaa omat lapseni itse vaikka en aina välttämättä jaksaisikaan. Enkä ole mikään hermoraunio jonka lapsilla on todella kurjat oltavat.
Kommentit (103)
Meillä lapset nyt 2.5v, 4.5v ja 6v. Olin kotona lähes 6v kunnes palasin työelämään. Syynä oli lähinnä se, että viime talvi alkoi jo ahdistaa kotona, kun en olisi enää jaksanut samoja puistokuvioita yms ja lisäksi iski pelko, että en saa alaltani töitä enää, kun niin monta vuotta kotona (yliopistokoulutus) ja ikää alkaa olla...
Alkuviikot työelämässä oli kauheita. Ikävöin lapsia ja tunsin, että olin tehnyt väärän päätöksen. Nyt jokunen kuukausi työntekoa takana ja fiilikset ihan erilaiset. Lapset menevät tarhaan iloisina, itse nautin työstäni suunnattomasti ja tunnen olevani jälleen se iloinen, leikkivä äiti joka olin vielä ennen viime talvea. Jaksan viettää aikaa leikkien ja pelaten lasteni kanssa enkä hermostu heihin kuten aloin tehdä loppuaikoina kotona. En kaipaa omaa aikaa työni lisäksi joten viikonloput vietämmme tiiviisti perheen parissa. Vaimonakin tunnen olevani parempi sillä itsetuntoni on taas kohdallaan ja mieheni kanssa jaamme kotityöt tasan.
kovin monella teistä puolestaan ole käsitystä siitä, mitä työssä käyvän äidin elämä yhdistettynä arjen raskauteen on! Tuplasti raskaampaa. Siis mieluiten olisin kotona lasteni kanssa, jos olisi rahaa. Jaksamisella ei tämän asian kanssa ole kohdallani mitään tekemistä. Jaksaisin hoitaa lapseni kotona paremmin kuin käydä töissä ja hoitaa lapsia...
Mutta eihän siellä kotona kuitenkaan itsekseen tiskiä ja sotkua tule, eikä kukaan ole vaatimassa ruokaa eikä ketään tarvi ulkoiluttaa kun kukaan ei ole kotona...
meidän muksu aloitti hoidossa 10kk vanhana, eikä ollut mitään henkisiä ongelmia viedä lasta hoitoon. Varsinkin kun jäi sinne mielellään ja illalla oli kotona meidänkin kanssa mielellään.
en vain ymmärrä miten pystyy viemään lapsensa hoitoon, ja nimenomaan pienen lapsen. Kukaan ei ole vastannut siihen. Miten? En ollut vailla mitään selittelyjä tai puolusteluja tai mitään "pakko viedä hoitoon kun on pakko tehdä töitä". MILTÄ se tuntuu jättää (pieni) lapsi jollekin toiselle päiväksi? Mulle se olisi tosi kova paikka. ap
No tuossa tilanteessa on aika helppo jäädä kotiäidiksi ja ihmetellä muiden ratkaisuja päivät pitkät.
Eka puolivuotta oli rankkaa töissä ja kotona. Sairasteltiin paljon ja kuvioita piti olla vahän väliä järjestämässä uusiksi sekä kotona että töissä. Lapset 5 ja 2,5v
Ja yhteinen aika lasten kanssa jäi vähiin kun ei ollut mahdollisuutta lyhentää työaikaa. Miehen kanssa pyrittiin järjestämään työajat siten ettei lapsille tule yli 8 h päiviä. Aina se ollut mahdollista (mies reissussa). Mun työaikani on on työvuorolistan mukainen (viikossa 4 x 8h + 1x 6h15min)ja jouston mahdollisuus niukka. Miehellä on liukuva työaika.
Onneksi nyt olen saanut järjestettyä itselleni lyhyemmän työajan kun mieskin joutuu reissaamaan useammin. Muuten lapsille tulisi yli päivittäin yli 9 tuntinen hoitopäivä talvikautena kun en pääse pyörällä kulkemaan työmatkoja. Eli näkisin lapsiani valveillaoloaikana alle 4h päivässä.
me tavalliset ihmiset joudutaan menemään töihin=)
haluan kans hoitaa lapseni itse, enkä ole valmis olemaan lapsistani päivää erossa ja vain illalla yhdessä.
kun että haluaisit pitää lapsesi lähellä ITSESI vuoksi. Kun et raaski olla erossa, niin et voi viedä hoitoonkaan. Mitenkäs sitten, kun lapset menevät kouluun? Saattaa olla orpo olo, kun lapset kasvavat, eivätkä enää tarvitsekaan äitiä koko ajan lähelleen.
Voisin samaan vetoon sanoa, että itse en kyllä ymmärrä niitä naisia, jotka vuosikausia roikkuvat kotona ilman, että käyvät työssä. Voi olla kyllä aika vaikeaakin siirtyä enää työelämään, jos on vuosikaudet ollut vain kotiäitinä.
sitten ihan keskenään ettei tartte muuttaa pois kotoa.
pieni on palkka. Mutta en näkisi mitään järkeä siinäkään että minä menisin töihin pystyäksemme maksamaan lasten hoitopaikat. ap
EHKÄ se on vähän eri asia nyt kun lapset ovat 1, 2 ja 3v. EHKÄ pystyn sitten aikanaan päästämään heidät kouluun ja myöhemmin jopa muuttamaan pois kotoa. EHKÄ. En ole ihan varma onko parivuotiaassa ja parikymppisessä mitään eroa. ap
töihin, jotta kykenevät maksamaan myös opintolainat.
Jos perheellä on 27 000 € opintolainaa, niin on käytännössä pakko lähteä töihin.
mutta nyt minulla on pieniä lapsia. Töitten aika on sitten kun ovat isompia. ap
parin vuoden päästä sun pikku kullannuput alkaa käymään koulua, kyläilee kavereiden luona elikkäs itsenäistyy pikkuhiljaa eikä tarvitse enää niin paljon äitiään. Mitäs sitten tehdään? Iltatähtiä? Kun ei kukaan huoli töihin 10 vuotta kotona ollutta äitiä... Niin se vaan menee. Näitä on nimittäin nähty.
työvoimapula kasvaa ja kyllä sellaisiakin työnantajia löytyy, jotka pitävät perhevapaiden takia työstä poissaolleita naisia ihan hyvinä työntekijöinä. Itse asiassa jopa parempina kuin nuoria, koska lapset on tehty ja hoitovapaat pidetty.
Minä ymmärrän ap:ta. Mulla on kaksi pientä lasta enkä voisi kuvitellakaan vieväni heitä mihinkään hoitoon koko pitkäksi päiväksi. Nyt on lasten aika ja työn aika tulee myöhemmin. Tätä aikaa ei saa enää koskaan takaisin, jos sen nyt menettää.
Miehellä ei ole suuret tulot, mutta sitten tingitään jostain muusta että tullaan toimeen. Ja hyvin ollaan tultu vaikka on asuntolainaakin.
sinä et voi ymmärtää, kun lapset ovat vasta 1, 2 ja 3-vuotiaita. Mutta jo nelivuotias kaipaa omanikäistään seuraa ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sen tärkeämpää on ne kaverit ja kuuluminen ryhmään. Sitä tunnetta ei vaan voi korvata mikään.
Ja jos meinaat lapset hoitaa kotona kouluikäiseksi, niin kyllä vaan on iso elämänmuutos heillä sitten edessään. Toista se on niillä lapsilla, jotka ovat jo opetelleet ryhmässä toimimista päiväkodissa (muussa hoitopaikassa).
kun ei ole rikasta miestä. Kyllä minun on lapsiani kova ikävä ja vietän lähes kaiken vapaa aikani heidän kanssa. Itse ihmettelen sitä miten tuttavani vievät vapaa päivinään lapset hoitoon, jotta saavat itse maata ja rentoutua vapaalla. Miksi he tekevät lapsia, kun eivät heidän seurasta välitä??
tuossa elämän vaihessa ymmärtää mitään muuta vaihtoehtoa. Jos tekee lapset vuoden ikäerolla toisiinsa, niin on varmaan ihan hyvä että on kotona, etkö ole suunnilleen vielä äitiyslomalla kun nuorimmaisesi on n. 1 v.... Mutta aika kuluu niin nopeasti, yhtäkkiä esikoinen on koulussa, keskimmäinen eskarissa ja nuorinkin jo 5-vuotias. Tässä vaiheessa sitä katsoo elämää vähän toisesta perspektiivistä ja kokee että työ ja päivhoitokin on ihan hyviä juttuja eivätkä lasta ihan oikeasti vahingoita.
Ymmärsin siis viestistäsi että mielestäsi lapset pitäisi hoitaa kotona n. kouluikään asti.
Ja sitähän tässä juuri odotan kuin kuuta nousevaa että nuo lapset tuosta kasvavat ja itsenäistyvät. En minä tarvitse heitä jatkuvasti sylissä nyhjäämään. Toki halutessaan saavat tulla. En vain halua viedä heitä hoitoon eikä nyt onneksi ole tarvettakaan. ap
parin vuoden päästä sun pikku kullannuput alkaa käymään koulua, kyläilee kavereiden luona elikkäs itsenäistyy pikkuhiljaa eikä tarvitse enää niin paljon äitiään. Mitäs sitten tehdään? Iltatähtiä? Kun ei kukaan huoli töihin 10 vuotta kotona ollutta äitiä... Niin se vaan menee. Näitä on nimittäin nähty.
ja kiitokset vastauksista! Eipä tuo mitenkään rohkaisevalta vaikuta tällaisella luonteella varustetulle ihmiselle, mutta en toki odottanutkaan että jonkun mielestä olisi niin helppoa viedä pieni lapsi hoitoon ettei tunnu missään. Ja nimenomaan pienistä lapsista oli kyse, en ehkä muistanut sitä tarkentaa. Uskoisin ettei minullakaan parin vuoden päästä olisi enää niin suuria vaikeuksia. Saa nähdä kumpi tässä vie voiton, halu saada "vapaata" lapsista ja lähteä opiskelemaan, vai sydämeni ja omatuntoni jotka pakottavat minut olemaan kotona.
Ihan oikeesti, mun miestäkin nauratti muutama psykoanalyysi minusta. Olivat niin päinvastaisia ja vääriä kuin vain voi olla. Musta on ihanaa että lapset lähtevät eskariin ja kouluun tai jo aiemminkin johonkin kerhoon. Ja kun lopulta muuttavat pois kotoa, niin toivon todellakin etteivät ihan heti ole tyrkkäämässä vauvojaan meille hoitoon. Haukuttakoon minut nyt vaikka tästä mitä aion paljastaa, mutta rohkenen tehdä sen silti. Minusta on aivan kamalaa se, että olen 24/7 lasten kanssa, lähestulkoon ilman omaa aikaa. En todellakaan pidä lapsiani kotona sen takia, etten selviäisi hetkeäkään ilman heitä. Voi miten toivonkaan että pääsisin joskus jonnekin pitemmäksi aikaa ILMAN LAPSIA. Niin rakkaita kuin he minulle ovatkin. Se opiskelu on varmaan ainoa mahdollisuus päästä tästä pois. Ja sittenhän se hoitoon vieminen olisi edessä..... ap