Lue keskustelun säännöt.
Mä en ihan oikeasti pysty käsittämään
05.11.2008 |
miten vanhemmat voivat viedä lapsensa lähes koko päiväksi jonkun toisen hoidettavaksi. Ymmärrän kyllä että joidenkin on pakko, mutta MITEN he pystyvät siihen? Mulla on kolme pientä ja on raskasta ja vali vali, mutta vaikka noita tulisi toinen mokoma lisää, en voisi heitä mihinkään pois viedä. Koen velvollisuudekseni hoitaa omat lapseni itse vaikka en aina välttämättä jaksaisikaan. Enkä ole mikään hermoraunio jonka lapsilla on todella kurjat oltavat.
Kommentit (103)
Norman Batesilla oli omaan äitiinsä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
heistä on jo kovasti seuraa toisilleen. Eli ovat esimerkiksi 3, 4, ja 5-vuotiaita.
Sen lisäksi lapsia ei tarvitse pitää umpiossa, vaan he oppivat sosiaalisuutta paitsi sisaruksiltaan, niin myös puistoissa, kerhoissa, harrastuksissa jne.jne.
Itsekin olen ollut kotihoidossa kouluikään saakka ilman mitään ongelmia.
sinä et voi ymmärtää, kun lapset ovat vasta 1, 2 ja 3-vuotiaita. Mutta jo nelivuotias kaipaa omanikäistään seuraa ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sen tärkeämpää on ne kaverit ja kuuluminen ryhmään. Sitä tunnetta ei vaan voi korvata mikään.
Ja jos meinaat lapset hoitaa kotona kouluikäiseksi, niin kyllä vaan on iso elämänmuutos heillä sitten edessään. Toista se on niillä lapsilla, jotka ovat jo opetelleet ryhmässä toimimista päiväkodissa (muussa hoitopaikassa).
Onpas hieman outoja vastauksia. Minä ainakin ymmärrän ap:ta ja itselleni tuli todella pieni kriisinpoikanen, kun olin tilanteessa, jossa melkein "jouduin" viemään esikoisen hoitoon. Ihan oikeasti ajattelin, että miksi olen edes lapsen tehnyt, kun suuren osa lapsuusajasta hän on kuitenkin jonkun muun kanssa. Mietin, että eikö kukaan muu ajattele näin, kun ei tällaisista asioista koskaan puhuta. Puhutaan vaan yövalvomisista ja uhmaiästä ja haalareista jne.
Onko tällaisten asioiden miettiminen ja tunteminen todella niin outoa? Ei kai kukaan ole tässä sanonutkaan, että tynnyrissä kasvatettaisiin ja että kouluun ei päästettäisi.
mutta s eon lasten isä!
Antaisitko lapset isälleen vai onko tunteesi puhtaasi itsekkyyttä, ap?
No tuossa tilanteessa on aika helppo jäädä kotiäidiksi ja ihmetellä muiden ratkaisuja päivät pitkät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisarusten välillä vallitsee usein jatkuva ristiriita, riidellään ja ärsytetään toista, yritetään saada vanhemman huomiota jne. Sisaruussuhteet tulevat annettuina, ystävät löydetään sen myötä, että löytyy toinen samanhenkinen ihminen. Kyllä mun lapset tulisivat hulluiksi, jos joutuisivat tuijjottamaan vaan sisaruksiaan kaiket päivät.... Joo, toki sosiaalisuutta voi opetella vaikka jossain kerhossa tai harrastuksissa. Mutta puhuinkin nyt ryhmässä toimimisesta, joka on vähän eri juttu jossain lyhyessä harrastustuokiossa kuin päivähoidossa.
heistä on jo kovasti seuraa toisilleen. Eli ovat esimerkiksi 3, 4, ja 5-vuotiaita.
Sen lisäksi lapsia ei tarvitse pitää umpiossa, vaan he oppivat sosiaalisuutta paitsi sisaruksiltaan, niin myös puistoissa, kerhoissa, harrastuksissa jne.jne.
Itsekin olen ollut kotihoidossa kouluikään saakka ilman mitään ongelmia.
sinä et voi ymmärtää, kun lapset ovat vasta 1, 2 ja 3-vuotiaita. Mutta jo nelivuotias kaipaa omanikäistään seuraa ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sen tärkeämpää on ne kaverit ja kuuluminen ryhmään. Sitä tunnetta ei vaan voi korvata mikään.
Ja jos meinaat lapset hoitaa kotona kouluikäiseksi, niin kyllä vaan on iso elämänmuutos heillä sitten edessään. Toista se on niillä lapsilla, jotka ovat jo opetelleet ryhmässä toimimista päiväkodissa (muussa hoitopaikassa).
ihan pakko vastata vaikken yleensä keskusteluihin osallistukaan. Olen ollut kotona yli 10 vuotta lasten kanssa kotiäitinä (no olen opiskellut tässä kotona löhöilyn ohessa iltaopiskeluna lähihoitajaksi) ja minua on pyydetty tänä vuonna komeen eri työpaikkaan vaikken ole ikinä edes hakenut töitä! Että en oikein usko tuohon ettei töitä olis pitkän kotona olemisen jälkeen tarjol la.
Minä ymmärrän toisaalta sen että on pakko mennä töihin, ei olla valmiita luopumaan mistään materiaalisesta, koska rahastahan useimmiten on kyse töihin lähdössä. Kuitenkin se on valinta kysymys miten kalliilla autolla ajetaan ja miten hienossa talossa asutaan, täytyykö jo vauvojen käyttää reimatecejä päiväkodin pihalla... Toki on niitäkin äitejä joiden pää ei kestä kotona olemista, ei minusta silloin ole pakko olla kotona, jos sitä todella inhoaa. Itse olen estänyt tuon pään hajoamisen sillä että harrastan ja käyn kursseja ja opiskelen.
Sitä en ymmärrä että lapset viedään hoitoon vaikka itse ollaan kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vasta kun esikoinen täyttää 5 ja keskimmäinen on 3,5, voisin kuvitella vieväni heivät muualle hoitoon. Kuopus on 1,5 mutta häntä ei vielä millään raaskisi viedä pois kotoa. Meillä on ollut aina kotona hoitaja. Olen yrittäjä ja teen itsekin töitä kotona. (Kotihoitaja ei ainakaan tässä kunnassa muuten tulee yhtään kunnallista hoitopaikkaa kalliimmaksi, täällä saa sen verran hyvin kuntalisää.)
Minusta tuntui ihan sietämättömälle ajatukselle se että lapselle olisi päivisin ihan oma elämänsä emmekä me tietäisi mitä hänen päiviin kuuluu. Kuvittelin mielessäni poikaamme, joka hämmentyneenä seisoo jossain uudessa tilanteessa päiväkodissa, eikä kukaan tule kysymään mikä on hätänä tai selittämään tilannetta. Tietty yleisesti tädit selittävät mutta tuskin henk.kohtaisesti.
Kun kaksi vanhinta aloittivat kerhon, oli se jonkinlainen kasvuprosessi minullekin. Opin vähän löysäämään napanuoraa ja tuon myötä päivähoitoon vieminenkin olisi helmpompaa. Mutta tuota nuorimmaita en veisi ihan siitä syystä, että mielestäni tuon ikäisen paikka on v ielä kotona, yhden hoitajan kanssa.
en vain ymmärrä miten pystyy viemään lapsensa hoitoon, ja nimenomaan pienen lapsen. Kukaan ei ole vastannut siihen. Miten? En ollut vailla mitään selittelyjä tai puolusteluja tai mitään "pakko viedä hoitoon kun on pakko tehdä töitä". MILTÄ se tuntuu jättää (pieni) lapsi jollekin toiselle päiväksi? Mulle se olisi tosi kova paikka. ap
No tuossa tilanteessa on aika helppo jäädä kotiäidiksi ja ihmetellä muiden ratkaisuja päivät pitkät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun on itse koulujakäymätön, eikä ole työkokemustakaan.... On varmasti helppoa tuo toisen siivellä eläminen. Minulle sellainen elämäntapa ei edes sopisi. Haluan tuoda oman panokseni perheen toimentuleen, enkä heittäytyä toisten elätettäväksi.
No tuossa tilanteessa on aika helppo jäädä kotiäidiksi ja ihmetellä muiden ratkaisuja päivät pitkät.
päiväkodissa ne hoitajat on töissä lapsia varten. pitävät lapsille seuraa ja järjestävät ohjelmaa. Eivät surffaile työaikana netissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta usko pois, pian huomaat että lapsi viihtyy hoidossa. Mulla on käynyt näin molempien lasten kohdalla, alussa oli vaikeeta jättää hoitoon, mutta kun lapset oikeesti jää hymyssä suin hoitoon ja välillä saattaavat vapaapäivinäkin sanoa että tahtoisivat hoitoon kavereiden luo (okei kovin pieni ei näin tee) niin hyvillä mielin jätän lapset hoitoon.
Minä vien kaksi pientä 4 kertaa viikossa hoitoon. Molemmat lähtevät iloisena aamulla matkaan vietettyään minun tai isänsä kanssa mukavan ja rennon aamun (usein lapset heräävät jo kuudelta, joten aamuisin ehdimme syömään aamupalat yhdessä ja leikkimäänkin). Iltapäivällä toinen vanhemmista hakee lapset, hoitopäivälle tulee mittaa noin 7 h, josta pienempi nukkuu 2 h. Molemmat ovat hyväntuulisia lapsia ja kertovat innoissaan, mitä kaikkea ovat päivän aikana tehneet. Yhteistä aikaa iltapäivälle jää noin klo 15-20 eli oikein mukavasti. Syödään, leikitään, ulkoillaan, hassutellaan, ollaan vain yhdessä. Kerran viikossa on arkivapaa, jolloin menen ihan vain lasten ehdoilla. Ja viikonloputkin pyhitetään perheen yhteiselle olelle.
Niin, että miltä tuntuu? Tuntuu oikein hyvältä. Lapsilla on upeat hoitajat päiväkodissa, joihin luotan ja joista lapset pitävät. Minusta on rikkaus, että lapsille on elämässään minun, miehen ja isovanhempien lisäksi ihmisiä, joihin he ovat kiintyneet. Lapset ovat onnellisia, minä myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettei alle neljä vuotiasta halua toiselle hoitoon laittaa. Viimeistään sitten kun lapsi 5, niin ihan sen lapsen kannalta olisi parempi edes 5 tunniksi viedä hoitoon. Tai sitten harrastuksia ja kerhossa käyntiä. Eihän se ole lapsen toisen hoidettavaksi vientiä vaan lapselle elämän kokemuksia ja uuden oppimista. uusia kavereita ja jne.
Kai 3v lapsesi jossain kerhossa jo käy ? Täytyy kyllä ihailla kuinka jaksat 1v, 2v ja 3v kanssa. On varmasti raskasta, kun 2v kaksostenkin kanssa on ja en kyllä kolmatta näin pientä varmaan jaksaisi.
Seuraavaksi nuorin on jo 5v ja käy puolipäiväisenä päiväkodissa ja haluaa siellä käydä. En koe vieväni sitä toisten hoidettavaksi vaan tavallaan leikkikouluun.
2 vanhinta on jo oikeasti koulussa.
Juuri tällä tavalla minäkin olen ajatellut. Miksi täällä otetaan tämä asia niin negatiivisesti? Ei käsittääkseni kukaan ole tuominnut toisten ratkaisuja.
Ainakin minä olen (ap:n tavoin) vain ihmetellyt, miten siihen pystyy sitten kun se aika tulee. Miten olla itse "reipas", niin kuin lastaankin kehottaa olemaan? Miten olla töissä miettimättä, onkohan lapset nukahtaneet päiväunille ilman itkua jne?
Minusta tuntui ihan sietämättömälle ajatukselle se että lapselle olisi päivisin ihan oma elämänsä emmekä me tietäisi mitä hänen päiviin kuuluu. Kuvittelin mielessäni poikaamme, joka hämmentyneenä seisoo jossain uudessa tilanteessa päiväkodissa, eikä kukaan tule kysymään mikä on hätänä tai selittämään tilannetta. Tietty yleisesti tädit selittävät mutta tuskin henk.kohtaisesti.
jonkun Norman Batesin äidin jos haluan hoitaa lapseni itse? Piru miten ihanaa olisi laittaa nuo hoitoon ja lähteä opiskelemaan, mutta en tee sitä koska ovat pieniä. En pidä heitä kotona itseni takia vaan siksi että saavat olla kotona.
Ja mielestäni avioliitossa ei ole siivellä elämistä. Minä hoidan lapset ja kodin, mies tuo meille leivän pöytään. Ja tekee sen mielellään jotta lapset nimenomaan saavat olla kotona. ap
Olet ap paitsi kokematon, kouluttautumaton ja typerä, myös siis masokisti.
jonkun Norman Batesin äidin jos haluan hoitaa lapseni itse? Piru miten ihanaa olisi laittaa nuo hoitoon ja lähteä opiskelemaan, mutta en tee sitä koska ovat pieniä. En pidä heitä kotona itseni takia vaan siksi että saavat olla kotona.
Ja mielestäni avioliitossa ei ole siivellä elämistä. Minä hoidan lapset ja kodin, mies tuo meille leivän pöytään. Ja tekee sen mielellään jotta lapset nimenomaan saavat olla kotona. ap
en vain ymmärrä miten pystyy viemään lapsensa hoitoon, ja nimenomaan pienen lapsen. Kukaan ei ole vastannut siihen. Miten? En ollut vailla mitään selittelyjä tai puolusteluja tai mitään "pakko viedä hoitoon kun on pakko tehdä töitä". MILTÄ se tuntuu jättää (pieni) lapsi jollekin toiselle päiväksi? Mulle se olisi tosi kova paikka. ap
No tuossa tilanteessa on aika helppo jäädä kotiäidiksi ja ihmetellä muiden ratkaisuja päivät pitkät.
Mulla hoidossa 2 v., 5 v. ja 6 v. ja ihan todella helppo on heidät päiväkotiin viedä ja jättää. Tykkäävät olla siellä, hoitajat on mukavia jne. Ovat kaikki aloittaneet hoidssa 1-2 vuotiaina.
Vaikka rakastankin lapsiani, niin en pidä lastenhoitorutiineista yhtään tippaa, vihaan pyllynpesua ja pyyhkimistä, en tykkää mistään askartelemisista, ruuanlaitosta saati leikkimisestä tai hiekkalaatikolla istuskelusta. JOten tämä sopii meille. Kaikki saavat päivän aikana tarvitsemansa, ja illalla voidaan vaan olla ja nautiskella.
Saattoi se hoitoon jättäminen alussa ollakin kurjaa, muttei enää. Lapsi jää hoitoon hymyssä suin ja tulee samoin naurussa suin äitiä tai isiä portilla vastaan ja halimaan, kun mennään noutamaan. Tiedän että hoitajamme on hyvä ja luotettava pph, enkä ole pahoillani vaikka hän "saa" olla lapseni kanssa.
Kaiken huipuksi olemme onnellinen perhe. Iltaisin ja viikonloppuisin ulkoilemme, katsomme telkkua ja laitamme ruokaa. Ja meillä jopa on varaa aika ajoin pikku yleellisyyksiin..
mutta s eon lasten isä!
Antaisitko lapset isälleen vai onko tunteesi puhtaasi itsekkyyttä, ap?