Lue keskustelun säännöt.
Mä en ihan oikeasti pysty käsittämään
05.11.2008 |
miten vanhemmat voivat viedä lapsensa lähes koko päiväksi jonkun toisen hoidettavaksi. Ymmärrän kyllä että joidenkin on pakko, mutta MITEN he pystyvät siihen? Mulla on kolme pientä ja on raskasta ja vali vali, mutta vaikka noita tulisi toinen mokoma lisää, en voisi heitä mihinkään pois viedä. Koen velvollisuudekseni hoitaa omat lapseni itse vaikka en aina välttämättä jaksaisikaan. Enkä ole mikään hermoraunio jonka lapsilla on todella kurjat oltavat.
Kommentit (103)
Olen lukenut tämän Piia-Noora Kaupin haastattelusta ja vaikka monessa asiassa en ole hänen linjoillaan, niin tämä vinkki on rautainen:
Kun tuntuu pahalta jättää lapsi hoitoon ja ajattelee, että miksi oi miksi minut on pakotettu tekemään näin, kannattaa muistaa, että tuhannet äidit ja isät eri puolilla maata tekevät saman operaation juuri sillä samalla hetkellä. Vertaistukea ajatuksen tasolla :) Helpottaa kummasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi ainakin itselläni on tapana pyrkiä tekemään itsestäni korvaamaton eri areenoilla. Töissäkin ja kotona ollessani luulin olevani täysin korvaamaton äiti ja kotihengetär.
Minullakin oli aikoinaan vaikeaa lähteä äitiyslomalle. Eihän kukaan ihminen koskaan pysty tekemään töitä yhtä hyvin kuin minä! Eikä kukaan sijaiseksi pyrkivä ole kelvollinen.
Kappas vaan, löytyi aivan erinomainen sijainen joka myöhemmin vakinaistettiin ja nyt tehdään töitä yhdessä :)
Samat fiilikset oli töihin palattaessa. Kukaan ei voi hoitaa lastani yhtä hyvin! Ja mites taas sattuikaan... löytyi erinomainen hoitaja.
Nykyään en enää kuvittele että vesilasiin jää kuoppa jos otan sieltä sormeni pois.
Pitänee lisätä, että aika monta asiaa ihminen pystyy tekemään, jos on pakko. Toisaalta ajattelen niinkin, että aika moni lopulta positiivinen asia elämässä on tuntunut pahalta aluksi. Ihmisillä on tapana vastustella muutosta. Kyllähän uudet asiat aina jännittävät ja pelottavat niin aikuisia, kuin lapsiakin, mukavatkin.
Lisäksi ainakin itselläni on tapana pyrkiä tekemään itsestäni korvaamaton eri areenoilla. Töissäkin ja kotona ollessani luulin olevani täysin korvaamaton äiti ja kotihengetär. Tuntui vaikealta irrottautua lapsista ja nähdä, että he siitä huolimatta sen kun porskuttivat eteenpäin. Vaikealta, mutta toisaalta helpottavalta, mistä taas kantaa syyllisyyttä. Että loppujen lopuksi oli huojentavaakin, ettei ollut 24/7 yksin vastuussa.