Jos menen naimisiin, onko hölmöä että itse otan uuden nimen ja lapselleni jää mun tyttönimi?

Et ole hänen arvoisensa.

Toki nuori on hänkin, ja siksi tässä varmaan aika kauan seurustellaan ennen kun naimisiin mennään ja yhteen muutetaan. Kyllä hän mun lapsen kanssa leikkii, komentaa ja touhuaa. Suhteen alussa kesti jonkin aikaa, kun mies mietti näitä asioita. Hän totesi, että hän voi olla mun kanssa vain jos on valmis isäksi.



Mun oma äiti sanoi mulle, että " sä et voi sitten odottaa siltä mieheltä mitään" . Eli mä en voi olettaa sen kohtelevan mun lasta tietyllä tavalla jne. Mutta mulla on sellanen olo, että tuo mies olisi paras mahdollinen isäpuoli mun lapselle. Ehkä mä en vaan ole paras mahdollinen äiti tuolle lapselle. Mä en vaan pysty antamaan itselleni anteeksi niitä virheitä, mitä olen tehnyt. Nää mun kirjotukset antaa nyt sen vaikutelman, että mä en rakastais mun lasta. Kyllä rakastan, todella paljon. Mutta itseäni en, ja ehkä se heijastuu kuitenkin tähän koko soppaan.

Mä koitan olla tulematta omien virheideni seurausten marttyyriksi. Kyllä oisin itsekin toivonut lapselleni paremman perheen. Mutta valitettavasti äitinsä mokasi.

jos tuo on pyrkimyksesi.

en kyllä itse osaa vaihtaa sitä

Mikä on ongelma? Ja äitisi on pösilö. Tietenkin sun velvollisuus on valita mieheksesi sellainen joka hyväksyy lapsesi, välittää hänestä ja kasvattaa häntä kanssasi.

Ei sen enempää ei vähempää.

Mikä tässä ap nyt on se ongelma?

Pelkäätkö, että kun saatte joskus MAHDOLLISESTI yhteisen lapsen alat sorsimaan omaasi, vaikkei miehesi niin tekisikään.

Pidätkö lastasi taakkana uuden elämän aloituksessa??

Mä suosittelen, että menet perheneuvolaan puhumaan.

Voi olla että sun täytyy käsitellä vähän asioita ennenkuin teet mitään isoja ratkaisuja.

Kieltämättä tän ketjun alussa mä olin jokseenkin itsevarmempi kaiken suhteen.



Nyt mä itken täällä ja olen maailman paskin ihminen. Mä olen niin helvetin pettynyt itseeni ja tähän mun elämään. Kai mulla on ollut aika vahvat ideaalit kaikesta perheilyyn liittyvästä. En pysty tarjoamaan sitä lapselleni, en miehelleni, enkä itselleni. Kai mun pitäs olla iloinen siitä, että noin hyvä mies on päättänyt edes yrittää tätä.



Mä kovasti kamppailen sitä ajatusta vastaan, että vierittäisin kaiken itsesyyttelyn mun lapsen niskaan. No niinhän käy, jos en anna itselleni anteeksi sitä, että tuo lapsi sai alkunsa.

Vierailija:

Pelkäätkö, että kun saatte joskus MAHDOLLISESTI yhteisen lapsen alat sorsimaan omaasi, vaikkei miehesi niin tekisikään.

Pidätkö lastasi taakkana uuden elämän aloituksessa??

Mä olen surullinen miehen puolesta, että mä en koskaan voi olla sille pelkkä tyttöystävä. Mä olen yks perhanan yksinhuoltaja. No,senhän se on valinta. Mutta ehkä nimenomaan musta olis kiva olla vaan tyttöystävä.

Huimaa. Kaksi vuotta mä jaksoin pitää tuota lasta elämäni suurena keskipisteenä ilman ainoatakaan tummaa pilveä. No johan se oli odotettavissa. Nyt tää sit on tätä.

voihan miehesikin ottaa sen?

Mutta edelleen sulla on nyt paljon herännyt aika vakavia juttuja tässä ketjussa, että kannattaa varmaan käydä juttelemassa perheneuvolassa.

Ihan lämmöllä!



t. se uusperheellinen, missä ei ole moisia mietitty kaikki on samalla viivalla ja en, en ole koskaan katunut, että pidin lapseni. Jokainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi, eikä taakaksi!

Hän on aikuinen ja tekee omat valinnat. Mutta jos haluat olla vain tyttöystävä ilman lasta niin se ei luonnollisesti onnistu kuin antamalla lapsi adoptioon.

Mene juttelemaan oikeasti, EI äitisi kanssa vaan oikeasti jonkun joka osaa auttaa.

Juuri tästä, miksi mä en anna itselleni arvoa yhtään. Ja äitini suhtautumisesta muhun...



Kamalaa, mä pidän itseäni tuomittuna epäonnistuneeseen äitiyteen.



Tulipas purkaukset täällä.



Kiitos teille ja anteeksi mun lapsellinen kitinä.



ap

Vierailija:

Mä kovasti kamppailen sitä ajatusta vastaan, että vierittäisin kaiken itsesyyttelyn mun lapsen niskaan. No niinhän käy, jos en anna itselleni anteeksi sitä, että tuo lapsi sai alkunsa.

Nyt sun pitää vielä sisäistää se. Olin oikeesti sulle jo tuolla aiemmin sanomassa juuri tuota, mutta luin ensin tämän ketjun loppuun, ja siinähän sinä ehditkin sen jo itse sanomaan. Aplodit siitä!

Eli sulla tuntuu tässä asiassa todellakin olevan vielä selvitettävää itsesi kanssa. Ja sulla tuntuu olevan haluakin selvitellä päätäsi. Jos vain voisit saada jostain ammattilaisen auttamaan, niin sitä kautta saisit pohdintasi etenemään sellaisia polkuja pitkin, joista oikeasti olisi sinulle apua. Asia voisi selvitä muutamalla käynnillä.

Ja minulla sitten heräsi tämän ketjun edetessä sellaisia ajatuksia, että näytät todellakin syyttelevän itseäsi kovasti siitä, että olet nuorempana mokaillut. Etkä pysty antamaa sitä itsellesi anteeksi, vaan itsesyyttely ja itsesääli jatkuu edelleen. Siten peilaat elämääsi menneeseen sen sijaan, että katsoisit tulevaan. Suomeksi sanottuan hoet sitä, kuinka olet antanut lapsellesi huonon alun ja pilannut hänen mahdollisuutensa oikeanlaiseen perheeseen.

Vaihtoehtoisesti voisit kuitenkin antaa itsellesi menneet anteeksi ja menneessä piehtaroinnin sijaan katsoa tulevaan. Voisit miettiä, miten voit tästä eteenpäin elää niin " oikein" kuin vain mahdollista, ja miten voit tästä eteenpäin tarjota tyttärellesi parasta. Se olisi sitä katseen suuntaamista tulevaan. Mutta ennen kuin pystyt niin tekemään, niin sinun on hyväksyttävä nykyinen tilanne ja se, että sitä ydinperhettä sinulle ei ikinä tule. Silti voit tästä eteenpäin tehdä oikeita valintoja. Niitä tekemällä ne vanhat mokatkin menettävät merkityksensä, sillä ajan kanssa niitä hyviä ja oikeita valintoja tulee niin paljon enemmän, ettei se yksi moka paina vaakakupissa enää lainkaan.

Tsemppiä sulle. Minun mielestäni sinä osaat kyllä ajatella asioita. Ja se, että tämä ketju saa sinut itkemään, on merkki siitä, että sinussa herää ajatuksia, joiden avulla kykenet kehittymään ihmisenä.

" riistetty" oman suvun nimi..... oli se sitten isän tai äidin puolelta se sukunimi...... Joten ei lapselle kenenkään " tuntemattoman" miehen nimeä...



Eli sinä ja lapsi eri nimellä se on ihan luonnollistakin koska sinä sen miehen kanssa menet naimisiin, ei lapsi.



Mikäli tämä uusi mies alkaa lapsesta tuntua hänen ihan oikealta isältään niin sen sukunimen voi myöhemmin vaihtaa mikäli lapsi itse haluaa kun on vanhempi... vaikka toisellakymmenellä.....



Mutta et voi etukäteen tietää miten tärkeäksi lapis saattaa tuntea oman sukunimensä :)

Ja jos ap:n lapsella ei ole isää niin silloin se lähin ihminen on äiti.

Sitäpaitsi jos teillä on eri nimi ja olet ainoa huoltaja lapselle niin se aiheuttaa hankaluutta.



T. yh ja ainoa huoltaja, lapsella on isänsä sukunimi, koska oli 6 ekaa kk meidän kanssa, ennenkuin keksi uuden " leikin" .

SEn sijaan sun poikaystäväsi puhuu fiksuja. Jos teistä tulee perhe, niin kyllä kaikki lapset ovat molempien vanhempien vastuulla. Ja ole vaan iloinen, että mies on valmis ottamaan vastuuta aivan niin kuin hänen pitääkin.



Ja siihen, että haluaisit olla vain tyttöystävä: Poikaystäväsi ei ehkä edes osaisi enää ottaa vastaan pelkkää tyttöystävää. Hänelle myös tyttäresi on aina ollut olemassa, ja hän tuntuu rakastavan tytärtäsi kovin. En usko, että hän ikinä pystyisi edes ajattelemaan, että voi kun sitä lasta ei olisi. Poikaystäväsi ei vain ole niin tuomitseva kuin sinä ja äitisi.



Eikä ole olemassa vain yhtä oikeanlaista tapaa elää nuoruutta ja alkaa seurustelemaan. Sinun tapasikin on aivan oikea, etkä ole edes likimainkaan ainoa, joka on samassa tilanteessa. Olen iloinen, että käyt jo juttelemassa jonkun kanssa. Jatka vain sitä, niin kyllä nämä asiat ajallaan selviävät.

olin tutustuttanut 3v lapsen jo mieheen, mutta mulle tuli tunne, että ei, tämä ei onnistu (siis aloin pelätä ihan syyttä).

Olin pistämässä poikki niin mieheni alkoi lohduttomasti itkeä, että hän menettää perheen, minä vain suhteen.

Sen jälkeen olemme olleet perhe ja kyllä meillä on myös yhteinen lapsi mutta ihan samalla viivalla.

Ehkä vain panikoit ja yrität estää hyvää tapahtumasta?

Älä kuuntele äitiäsi, hän ei nyt ole oikea ihminen tukemaan sinua.

Edetkää päivä kerrallaan ja nauttikaa yhdessäolosta. Anna itsesi nauttia, elämää ei voi liiaksi suunnitella.



Tsemppiä!

Kesästä asti olen alkanut tiedostamaan näitä asioita ja itkenyt ja murehtinut. Poikaystäväni on kuunnellut monet kerrat vastaavaa itkua. Se aina sanoo, että se kieltäytyy kuuntelemasta sitä että heittelen itseäni tomaateilla. Mutta asioiden analysointia se kuuntelee. M toivon, että se jaksaa mua kunnes pääsen selville vesille tästä.



Joo tosiaan, mä olen kuunnellut mun äitini suusta aina sitä, että et kelpaa mihinkään jne. Ja se että sain parikymppisenä avioittoman lapsen, tarkotti mun äidille sitä, että mun elämä on menetetty. " Varaudu siihen, ettei kukaan koskaan huoli sua." , " Ei sun enää kannata opiskella. Jää tänne tuppukylään ja mee tonne tehtaalle töihin." JNE. Mä olen vasta nyt käsittänyt, että hitto vieköön, mä ajattelen itseästäni just noin. Ja just siks kun mun oma äiti on puhunu mulle noin aina. Mun äiti on myös sanonu joskus vuosia sitten: " Mäkin päätin joskus et musta tulee parempi äiti kun omastani. Mutta ei sille voi mitään, säkin tuut lyömään lapsiasi ihan niin kuin minäkin. Ei sille vaan voi mitään."



ap

Tuo mies on kyllä saanut mut tuntemaan itseni ihan prinsessaksi. Voi kun mä itkin, kun se ihan ekalla kerralla mun luona käydessään sanoi " lepää sää niin mä leikin tytön kanssa ja tiskaan" . Mä olin ihan väsyny. Mä itkin siinä lattialla, kun joku oli mulle niin hyvä. Ja mun on tosi vaikea vastaanottaa tollasta lempeyttä. Mä niin toivon, että musta vielä tulisi tasapainoinen ja onnellinen ja hyvä äiti ja toivottavasti joskus vaimokin.



ap

mun esikoisella on isänsä sukunimi. ei oltu naimisissa. ero oli täysin miehen syytä,kiitos väkivallan ja mustasukkaisuuden.

nimee ei voi vaihtaa yhteishuoltajuuden vuoksi,mutta eipä sen väliäkään. olen jo naimisissa ja lapsia. otin mieheni sukunimen mikä on mielestäni oikein. meidän lapset on samalla sukunimellä tietysti kun mekin. kun esikoiseni on sen ikäinen että saa itse päättää nimestään voi hän vaihtaa sen jos niin haluaa. kuitenkin se on hänen isänsä sukunimi,vaikka isä onkin millanen on. sun kohdalla en tiedä oikein,lapsella on sun sukunimi ja sulla yksinhuoltajuus? voit tehdä oikeestaan miten haluat. sun nimi silti säilyy lapsella. asia olisi eri,jos lapsellasi olisi isänsä sukunimi.

Ainakin susta näyttää jo nyt tulleen viisaampi kuin äitisi on. Rakasta toki äitiäsi, mutta ehkä sinun olisi syytä vähän valikoida mitä juttuja häneltä kuuntelet ja mitä et. Ei sinun tuossa iässä enää tarvi uskoa äitiäsi ihan joka asiassa. Ei me muutkaan uskota aina omia äitejämme.



Sinulla on aivan ihana poikaystävä. Ja kun hän kerran haluaa pitää sinua prinsessana, niin se on vain merkki siitä, että olet sen todellakin ansainnut.



Jos vain pysytte yhdessä, niin teistä tulee ihanan suloinen perhe. Ja jotta te pysytte yhdessä, niin teidän on vedettävä yhtä köyttä.