Lue keskustelun säännöt.
Jos menen naimisiin, onko hölmöä että itse otan uuden nimen ja lapselleni jää mun tyttönimi?
18.11.2007 |
Eipä ole vielä kosittu, mutta mietinpä vain, että miten ois järkevää tossa tilanteessa. Joskus miehen kanssa asiaa varovasti puhuttiin, ja molemmille on selvää, että otan miehen sukunimen. Lapsellani on mun tyttönimi. Onko se hölmöä, että se jää niin? Mikä muukaan nimi lapselle voisi olla, kun ei mies ole lapsen isä...
Kommentit (149)
Mun lapsilla on isänsä nimi ja mulla on ollut koko ajan jo syntymässäni saama nimeni. Nyt ollaan erottu ja lapset on molemmilla yhtä paljon.
Ihmettelen näitä kommentteja, että koulussa sun muualla tulisi ongelmia. Enpä ole vielä törmännyt moisiin. En edes silloin kun vielä olimme " ehjä" perhe.
Lapset ei ole koskaan sanallakaan vihjaisseet, että heitä häiritsisi äidin eri sukunimi.
Enkä usko että kavereillekaan asiassa on mitään outoa. Eipä nuo tunnu ihmettelevän tätä meidän asumiskuviotakaan.
Lasten äitipuoli sitten puolestaan otti ex-mieheni nimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja koko muu perhe on uudella nimellä, niin takuulla nousee kiusaamisen aiheeksi koulussa. Et sen vertaa sitten lastenpsykologiaa tunne?
Mun yks tuttu vaihto lapselleen isäpuolen sukunimen. Suhde päätty myöhemmin eroon ja lapselle jäi äidin aikasemman hoidon sukunimi. Itse pitäisi saman sukunimen, kun lapsellasi. Jos saat miehesi kanssa myöhemmin lapsia, voitte valita kumman sukunimen niille laitatte.
Vierailija:
ja koko muu perhe on uudella nimellä, niin takuulla nousee kiusaamisen aiheeksi koulussa. Et sen vertaa sitten lastenpsykologiaa tunne?
Vaihdatko hänen nimensä aina kun vaihdat miestä? Noin hypoteettisesti.
Sen sijaan sinun sukunimesi on sinun, ja teet sille mitä haluat. Minä en katsonut tarpeelliseksi vaihtaa nimeä kun menin naimisiin, ja minulla on sen takia eri nimi kuin miehellä ja lapsella.
Ystävättäreni naimisiin mennessä mies otti hänen sukunimensä. Minusta on liikuttava sinun oletus että olet jotenkin yhtä miehesi kanssa jos luovut identiteetistäsi ja sulaudut hänen identiteettiisi... mitä sinun nimellesi sitten tapahtuu jos eroatte? Noin hypoteettisesti.
Joka tapauksessa, rakkaus ei siitä suurene jos vaihtaa nimeään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis lapsella on eri nimi kuin äidillä, ja vaimolla eri nimi kuin aviomiehellä. Kenellekään se ei ole tuottanut ongelmia, paitsi yhdelle liian uteliaalle naapurille joka oletti ettemme ole naimisissa kun ei ole sama nimi:) as if I care
toisille nimiasiat on tärkempiä, toisille yhdentekeviä. sitä ei vielä tiedä, kumpaa se on lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
häpeämiseen. Mutta anteeksi tyhmyyteni.
" Mun lapsilla on isänsä nimi ja mulla on ollut koko ajan jo syntymässäni saama nimeni. Nyt ollaan erottu ja lapset on molemmilla yhtä paljon.
Ihmettelen näitä kommentteja, että koulussa sun muualla tulisi ongelmia. Enpä ole vielä törmännyt moisiin. En edes silloin kun vielä olimme " ehjä" perhe.
Lapset ei ole koskaan sanallakaan vihjaisseet, että heitä häiritsisi äidin eri sukunimi.
Enkä usko että kavereillekaan asiassa on mitään outoa. Eipä nuo tunnu ihmettelevän tätä meidän asumiskuviotakaan.
Lasten äitipuoli sitten puolestaan otti ex-mieheni nimen."
Minun identiteetti on se kuka minä olen, ei minusta tullut " oikeaa" ihmistä siksi että menin naimisiin! Se vasta vaarallinen ajatus on, mitä sellaiselle ihmiselle ja hänen minäkuvalleen tapahtuu jos se naimisissaolo loppuu?
Minusta ap:n identiteetti ja hänen lapsensa identiteetti on se että heillä on toisensa, ja uusi mies saa olla onnekas päästessään sellaiseen perheeseen. Eikö ap koe lapsensa kanssa olevansa oikea perhe??? Minusta he ovat perhe siinä missä muutkin, ja oikeita ihmisiä joilla on identiteetti.
Ystäväni muuten sai lapsen hyvin nuorena, ilman isää. Tuolla lapsella on äitinsä tyttönimi edelleen, mikä sitoo hänen tosi vahvasti identiteetiltään äidin puolen sukuun. On tärkeää tuntea kuuluvansa jonnekin ihan sellaisena kuin on, ei " sukuun naituna" avioliiton myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alan ymmärtää millaisille naisille niitä lapsia tulee monen miehen kanssa... Ei taida äly olla määräävin luonteenpiirre.
vai kenen älyä sinä epäilet? Jäi vähän epäselväksi
Vierailija:
Alan ymmärtää millaisille naisille niitä lapsia tulee monen miehen kanssa... Ei taida äly olla määräävin luonteenpiirre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Minun identiteetti on se kuka minä olen, ei minusta tullut " oikeaa" ihmistä siksi että menin naimisiin! Se vasta vaarallinen ajatus on, mitä sellaiselle ihmiselle ja hänen minäkuvalleen tapahtuu jos se naimisissaolo loppuu?Minusta ap:n identiteetti ja hänen lapsensa identiteetti on se että heillä on toisensa, ja uusi mies saa olla onnekas päästessään sellaiseen perheeseen. Eikö ap koe lapsensa kanssa olevansa oikea perhe??? Minusta he ovat perhe siinä missä muutkin, ja oikeita ihmisiä joilla on identiteetti.
Ystäväni muuten sai lapsen hyvin nuorena, ilman isää. Tuolla lapsella on äitinsä tyttönimi edelleen, mikä sitoo hänen tosi vahvasti identiteetiltään äidin puolen sukuun. On tärkeää tuntea kuuluvansa jonnekin ihan sellaisena kuin on, ei " sukuun naituna" avioliiton myötä.
en osaa kuvitella, että kukaan olisi innoissaan " ihanaa, olen onnekas päässessäni tuollaiseen perheeseen"
Vanhemmat päättävät lapsiensa puolesta paljon suurempiakin asioita kuten sen, että mihin uskontokuntaan he kuuluvat vai kuuluvatko ollenkaan. Eikö uskonto sitten ole sellainen asia, joka jokaisen pitäisi valita omasta tahdostaan eikä vanhempien päätöksestä?
Lapseni on liian pieni valitsemaan, joten tässä vaiheessa on minun tehtäväni tehdä sellaisia valintoja, jotka uskon olevan hänelle parhaaksi. Ja tämä oli yksi sellainen. Haluan lapselleni saman nimen kuin itselleni ja tuleville lapsilleni, jos hän ei nimestä pidä niin hän saa minun suostumukseni sen vaihtamiseen. Joten mikä on ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
en osaa kuvitella, että kukaan olisi innoissaan " ihanaa, olen onnekas päässessäni tuollaiseen perheeseen"
Kun se oikea osuu kohdalle, ei menneillä ole merkitystä, jos homma on muuten rehellisellä pohjalla ja kemiat osuu kohdalleen.
mutta veikkaan, että moni mies silti ottaisi sen naisen ilman lasta jos se olisi mahdollista.
Vaikuttaa siltä, että mä ajattelen tästä nimijutusta jotenkin keskimääräistä " kiihkeämmin" . Ja tuo identiteettijuttu... Hmm. No, jos mä olen jonkun kanssa naimisissa, niin mä haluan, että se näkyy siinä mun nimessä. Ei sillä varmaan ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon toisiaan rakastaa tai kuinka eheä perhe on. Mutta mulle se nimi, ja uskokaa tai älkää, avioliitto on jokseenkin sellainen itsestäänselvä asia. Mulle ei ole koskaan tullut mieleenikään, että en ottaisi miehen nimeä. Ja kun jostain kumman syystä aloin joskus lapsen syntymän jälkeen asioita pohtia, niin se asia ei ollutkaan enää niin yksinkertainen.
Ja ehkä mä oikeasti haluan tulla määritellyksi jonkun vaimona.
Mä kummastelen vähän tässä ketjussa esiintyneitä pessimistejä. Miksi avioliittoon pitäs lähteä se ajatus takaraivossa, että ei se kuitenkaan kestä? Mun mielestä naimisiin ei mennä ilman luottamusta ja ajatusta siitä, että kunnes kuolema erottaa. Tietenkin voi sattua mitä vaan, mutta lähtöoletuksen pitäs olla, että se kestää. Sit ei mennä naimisiin, jos sellanen ajatus on mahdoton.
Eli mä lähden siitä oletuksesta, että kun menen naimisiin, se on eka ja vika kerta kun minä muutan nimeni. Kuka menee naimisiin aatellen, että pah enpä vaihda nimeeni, kymmenen vuoden päästä mulla on jo kuitenkin joku toinen?
ap
jolla on jo yksi lapsi yhden kanssa, tajuaa niiden suhteiden karikot. Harva jaksaa hakata päätään kerta toisensa jälkeen.
Ja ihan luvalla sanoen, sulla on avioliitosta aivan huippulapsellinen kuva. Että ei noilla eväillä pitkälle mennä.
tai identiteetti. Se on syvintä mitä ihmisessä on.
Tuota, tuota, elä päivä kerrallaan ja mieti asioita, ei kaikkea tarvitse suunnitella, eihän sua ole kaiketi vielä kosittukaan?
Kauan olette seurustellut?
Nyt jäitä hattuun ja keskity oman indentiteettisi muodostamiseen ja kehittämiseen ja lapsen hoitoon, siinä sitä jo onkin.
Mieti sitten noita juttuja kun se kosinta tulee.
Ihan ystävällisyydellä
Sattuuko kukaan tajuamaan?
Maailma on niin täynnä erinimisiä ihmisiä nykyään, etten ymmärrä tähänkin ketjuun osuneiden kiihkoilijoiden paatosta " kaikilla pitää olla sama nimi!"
Kun avioiduin, otin miehen nimen. Kun vuosien päästä tuli ero, en halunnut pitää miehen nimeä, mutta en halunnut myöskään tyttönimeäni takaisin, joten otinkin äitini tyttönimen.
Kahdella vanhimmalla lapsellani on isänsä nimi, tottakai. Heillä on tietysti oikeus juuri siihen nimeen, jonka ovat vauvana saaneet. Se on osa heidän identiteettiäänkin. Isänsä kanssa ovat kuitenkin hyvin vähän tekemisissä, koska isää ei jaksa kiinnostaa.
Kun avioiduin uudelleen, otin yhdistelmänimen (oli niin hauska yhdistelmä ;) ). Missään vaiheessa vanhemmat lapset eivät halunneet vaihtaa nimeään, eivätkä kokeneet, että olisivat erinimisinä jotenkin vähemmän perheenjäseniä. Nuorimmaisella on isänsä sukunimi.
Missään ei ole ollut matkan varrella vaikeuksia yhdelläkään meistä, vaikka koko perhe ei olekaan samanniminen. Ei nykyään ole enää pakollista olla samanniminen koko muun perheen kanssa, johan sen mahdollistaa sukunimilakikin. Koulussa tiedetään tasan tarkkaan, ketkä ovat oppilaiden vanhempia, vaikka sukunimet eivät " täsmäisikään" . Eikä kukaan JÄRKI-IHMINEN todellakaan arvota toisia ihmisiä (eri) nimen mukaan.
Mitä tulee ap äitisi omaan taakkaan, jätä se omaan arvoonsa. Sinä elät oman elämäsi... ja hyvin olet sen elänyt tähän asti, sinulla ei ole mitään hävettävää! Tsemppiä tulevaisuuteesi :)
Äläkä missään nimessä häpeä lastasi tai siirrä äitisi häpeää lapsesi taakaksi!