Mitä tehdä, kun pieni vauva itkee jatkuvasti?

Meillä vauvan ensimmäinen kuukausi oli taistelua vatsavaivojen kanssa. Vauva teki itkulla kakkaa ja yölläkin oli sydän särkyä kun toinen vain huusi ja huusi. Illat levottomimpia, aamut parempia. Kokeilin myös vyöhyketerapiaa, josta vauva kyllä tykkäsi ja nukkui sinä iltana tosi pitkät unet, mutta ei se sen pidempään auttanut. Sitten sain jätettyä kahvin pois (ei ollut helppoa yöheräämisten väsyttämälle äidille, voitte uskoa), mutta kun huomasin sen yhteyden vauvan rauhoittumiseen, ei kahvin pois jättäminen ollutkaan enää mikään uhraus. Viikossa kahvin himo uskomatonta kyllä häipyi. Siihen loppui vauvan mahaitkut kuin seinään!! Nyt vauva 2kk ja jos otan yhdenkin kupin kahvia, itku alkaa taas. Siis piti jättää KOKONAAN KAHVI POIS. Yritin että jos juon vain aamulla kupin pahimpaan väsymykseen, mutta ei, piti jättää kokonaan niin vauvan itku on pysynyt pois. Yhteys kahviin oli meillä ihan selvä. Myös suklaa aiheuttaa levottomuutta. Kaakaossa on kai niin vähän kofeiinia, ettei se meillä aiheuta mitään. MInä siis täysimetän. Ensiksi tuntui ettei herää koko päivänä kunnolla jos ei saa yhtään kahvia, mutta sitten elimistö tottui noin viikossa. Oli meidän onni, että tulin kokeilleeksi tätä. Ensimmäinen kuukausi oli taistelua ja cuplaton ja disflatyl-tippojen kanssa ähertämistä, mutta eipä ole tippoja enää kahvin jätön jälkeen tarvittu!

Molemmat huusi pienenä, puolen tunnin välein. Ekan iltahuutoihin auttoi vyöhyketerapia toisen ei lainkaan. Eka alkoi huutaa heti syntymänsä jälkeen, en käyttänyt alkoholia raskausaikana, en tupakoinut, en syönyt makeaa...lapsella ei todettu mitään sairautta. Masennuin heti paikalla. En koskaan päässyt vaunukävelylenkeille, koska vauva vain huusi. Toinen lapsi oli vahinko, mutta tervetullut. Oli ihana ja helppo kaksi viikkoa. Sitten repesi helevetti. Vauva huuti ja huuti. En taaskaan päässyt vaunukävelyille. Sitä taas jatkui puoli vuotta. Onneks ne ajat takana päin.

vauva itki yötä päivää



ps. neuvoloiihn osaavia lastenlääkäreitä eli pediatreja

ja kätilöt takaisin!!!

Meillä auttoi hereillä ollessamme se että vauvat laiteettiin esim. sohvalle/sänkyyn masulleen ja taputeltiin peppuun. Toinen hyvä meillä oli se kun pesukone linkoaa niin vauva turvakaukaloon ja pideltiin kaukaloa pesukoneen päällä. Välillä on vanhempien myös syötävä joten laita hetkeksi vauva sänkyyn vaikka itkee ja syöt. Sen jälkeen jaksaa paremmin. Yksi vinkki tuli vielä mieleen vahtiessasi voit laittaa vauvan vaunuihin masulleen ja ajelet vaunuilla sisällä esim. paksuimman matonreunan yli. Meillä ainakin kun huutoa oli kahden edestä niin voisin sanoa että siihen myös hiukan tottuu ja oppii sietämään kun oikeen mitään ei voi tehdä jos kyse on koliikista!

Meillä on 7,5kk ihana poika, jonka elämä onneksi jo hymyilee. Pikkuvauvana oli todella paljon vatsakipuja, ilmavaivoja ja itkua. Ostimme ison jumppapallon, joka oli todella pelastus ja on vieläkin käytössä. Vauva syliin (pienempänä peittokapaloon) ja itse pomputtelemaan pallon päälle (siis istuen). Vauva rauhoittui poikkeuksetta siinä. Vieläkin, kun nukahtaminen on joskus vaikeaa, vauva nukahtaa ja rauhoittuu pallon päällä.



Samalla pomppiessa voi katsoa telkkaria, pienin järjestelyin lukea lehteä tms. Ilman jumppapalloa meillä olisi ollut todella paljon enemmän itkua. Maksaa vain pari kymppiä ja niitä saa isoista marketeista sekä urheiluliikkeistä.

Neuvolasta neuvottiin, että pitää vaan hokea päässään että tämä menee ohi!!! =)

Itkua riitti yötä päivää. Syli, autoajelut ja tärinä sitteri helpottivat hieman, samoin ruokinta erikoispullosta. Vaunukävelyille ei voinut edes ajatella menevänsä, sillä vauva huusi huutamistaan vaunuissa. Rintareput, kantoliinat, vyöhyketerapiat sun muut kokeiltiin, mitkään niistä ei auttanut. Muuten jaoimme miehen kanssa hoitovuorot, jotta toinen sai välillä levätä. Mies oli paljon poissa töistä, jotta saimme hoidettua lapset, vauvan sekä muut perheen asiat. Jatkuvat lääkärireissut itkujen takia myös rassasivat, eikä muuta syytä itkuille löytynyt kuin koliikki. Itkua kesti molemmilla koliikkivauvoilla ihan ensiviikoista lähes 4 kk vanhaksi saakka.

Onneksi kaksi nuorimmaista lasta olivat sitten ihan eri maata, rauhallisia ja hiljaisia. Jännittää nyt viidettä odottaessa alkaako taas sama rumba.

Poika huusi ensimmäiset 4kk AINA hereillä ollessaan. Kokeiltiin ihan kaikkea: vyöhyketerapiaa, äidin maidotonta dieettiä ja muutenkin tarkkaa syömisten tarkkailua jne. Vauva sai aina olla lähellä ja voin vakuuttaa, ettei meidän välillä ollut mitään sellaista, että vauva olisi tuntenut olonsa turvattomaksi - vauva oli ERITTÄIN toivottu ja kauan odotettu. Hän sai aina rintaa kun halusi, pidettiin kuivana ja yritettiin seurata ja tulkita, mistä paha olo johtui. MIKÄÄN ei auttanut. 4 kk jälkeen alkoi olla hetkittäin pilkahduksia, saatoin huomata, että oho, vauva on ollut hetken huutamatta vaikka onkin hereillä! Ja siitä ne hetket pitenivät ajan kanssa. Nyt hän on erittäin iloinen ja sosiaalinen eskarilainen, josta ei voisi uskoa, että hän huusi elämänsä ensimmäiset kuukaudet putkeen.

Toi numero kakkosen vastaus "korvatulpat ja huumori



Turhaa siitä on ressiä ottaa, jos mukula huutaa vaikka tietää että sillä on kaikki OK niin antaa huutaa. Kyllä sitä ääntä tähän maailmaan mahtuu. Korvan muotoon muovatut ns. häiritsevää taajuutta suodattavat tulpat maksavat 20-100e ja kyllä toimii" on todella julma.

tehtiinköhän jenkkilässä jossa koliikki vaivoihin kokeiltiin muutaman kuukauden kestävää maidotonta dieettiä ja se auttoi reippaasti suurimmalla osaalla (70-80prosentilla??) vauvoista... suomalaisissa neuvoloissahan puhutaan aina koliikista, se kun on kiva tauti, siihen ei ole hoitoa eikä kenenkään lääkärin tarvitse ottaa vakavasti. monissa maissa neuvotaan äitejä välttämään maitoa joitain kuukausia ja se on tepsinyt. ja maito on lopulta kuitenkin saatu takaisin ruokavalioon ihan muutaman kuukauden päästä. ihan pikkulasten yliherkkyydet/allergiat menevätkin yleensä ohi sitä nopeammin mitä aikaisemmin ne havaitaan. nykyään allergolokit suosittelevatkin mm että vastasyntyneille ei ollenkaan annettaisi lehmänmaitovastikkeita jne koska vastasyntyneet eivät yksinkertaisesti näitä tuotteita hyvin kestä ja helposti kehittävät niille allergian. jos tuotteet aloitettaisiin myöhemmin ja varovaisemmin, allergioita ei kehittyisi niin paljon.



suomen neuvoloissa olen huomannut yhden ja saman asian (meidän lapsemme ovat käyneet neljässä eri neuvolassa), vauvojen vatsavaivat ovat aina normaaleja, pienen lapsen elämään kuuluu mahakivut ja tuskat. se on typerä ajatustapa, koska näitä kipuja ja tuskia voitaisiin usein helpottaa ruokavaliolla ja miksei myös hieronnalla tms. äidin ruokavalio on keskeisessä osassa koska äidin syömät ja juomat ruoat (esim kahvi, miettikääpä monella se vaikuttaa omaan vatsaan) tulevat läpi äidinmaitoon.

Ei viihtynyt sylissä, ei olkapäällä eikä minkäänlaisessa hyssyttelyssä.

Kerran olin niin poikki, että otin lapsen vain viereeni. Omaan sänkyyni.

Tytär oli viileässä pedissä vierelläni mutta ei kiinni minussa. En enää muista ikää mutta oli muutaman kuukauden ikäinen, kuitenkin alle puolen vuoden.



Kävimme Helsingin Sofia Novassa vyöhyketerapeutilla viitisen kertaa. Tytär nukkui aina sen jälkeen kuin umpitukki putkeen 3-4h.



Tuntuu että vauvan sai jotenkin rentoutumaan.

Esikoinen oli koliikkivauva, toinen helpompi tapaus, kunnes myöhemmin alkoi se korvatulehduskierre... ;)



Esikoinen on edelleen lyhytpinnainen, herkkä ja tomera lapsi. Oli jo laitoksella niin kovaääninen ja jotenkin elämänhaluinen (huh, se tapa jolla se laittoi tissin suuhun, oikein ahmaisi ;D ) aivan erilainen, kuin flegmaattisempi nuorempi sisarus. Ehkä tämä maailma on pelottava paikka pikkuiselle herkkikselle.



Tein kaiken ja stressasin liikaakin: mietin ruokavaliota, olisin antanut lisää ruokaa, mutta ei huolinut eikä sitä neuvolastakaan suositeltu kun paino nousi 1,5 kg per kk. Maitoa tuli ehkä liikaakiin, joka kipeytti pientä masua. Meillä harrastettiin hierontaa, kylvetystä, pierettämistä jumppaamalla. Läheisyyttä lapsi sai päivittäin paljon, sillä oli sylissäni jatkuvasti ja söi rintaa usein. Kiinteän ruuan aloittaminenkaan ei auttanut, noin 6kk sitä iltaitkua jatkui. Allergioitakaan ei ole löytynyt. Kuitenkin tuon ajan jälkeen rauhoittui iltaitkut. Päivisin lapsi oli rauhallinen, iloinen, naurava ja hyvin kehittynyt. Oppi aikaisin potalle myöhemmin ja puhumaan myös. Sai vuorovaikutusta ja läsnäoloa äidiltä enemmän kuin kuopus koskaan saanut.



Joskus rauhoittui veden suhinaan, kun suihkussa laskettiin vettä ja hyssyteltiin syliin ja vaikka mitä kanniskelun ohella yritettiin keksiä.



Ensimmäisellä lapsellani oli vaikea synnytyskokemus, kiireellinen sektio tarjontavirheen vuoksi. Hän joutui teho-osastohoitoon heti syntymänsä jälkeen pariksi vuorokaudeksi. Joskus mietin sitäkin, jäikö hänelle jotain traumoja siitä, joiden vuoksi alku jäi jotenkin hankalaksi/turvattomaksi. itsekin olin jonkin aikaa pihalla kokemusteni vuoksi. Toisen lapsen syntymä oli toisenlainen, lapsikin on toisenlainen. Sellainen rauhallinen ja arka. Kumpikin terveitä lapsia, omanlaisiaan. Samalla tavalla hoidetut, toisella oli koliikki ja toisella ei. En tiedä mistä johtui. Uskon, ettei siihen yksiselitteistä vastausta olekaan. Turha kuitenkaan syyllistää siitä ainoastaan vanhempia. Monenlaista voi yrittää, mutta uupuneet vanhemmat sitä viimeksi kaipaavat. He kaipaavat tukea, kannustusta siitä että osaavat hoitaa lastaan ja tekevät kaikkensa tämän parhaaksi. Kuitenkin suurinosa myös koliikkilasten vanhemmista ovat juuri tällaisia.



Minusta ihmisten täytyisi olla suvaitsevaisempia ja ymmärtää, ettei kaikilla kaikki vain mene samalla tavoin. Voimme kuitenkin olla toisillemme tukena.



t. Äiti ja kantapään kautta monen asian oppinut ;)

Lapsi itki muutamat ensimmäiset viikot yöt läpeensä, mutta sitä kesti vain kolme viikkoa. Ekat vyöhyketerapiakäynnit eivät auttaneet, kolmannen jälkeen muutos oli ihan ihmeellinen.



Olen samaa mieltä, kuka sen tuossa edellä sanoikaan, että koliikkiin pitäisi etsiä ja antaa muitakin vaihtoehtoja kuin että sille ei mahda mitään ja ei se haittaa, kun sen huudon vain kestää!



Aina itkuisuuteen ei auta mikään, mutta että tietäisi edes kokeilla jotain, mikä muilla on auttanut. Meillä ekan lapsen mahavaivoihin auttoivat maitohappobakteerit, niistäkin kuulin vasta kun lapsi oli 2kk. Ymmärrän, että kaikki lääkärit eivät vyöhyketerapiasta pidä, mutta eikö kuitenkin voisi kertoa, että jotkut ovat saaneet siitä avun. Eihän siitä haittaakaan ole.



Tämä oli minusta loistavasti sanottu! Edellisessä viestissä. "Minusta ihmisten täytyisi olla suvaitsevaisempia ja ymmärtää, ettei kaikilla kaikki vain mene samalla tavoin. Voimme kuitenkin olla toisillemme tukena."

Harvey Karp: "The Happiest Baby on the Block".

Sanoo kirjassaan etta vauvat syntyvat 3kk. liian aikaisin, eivat ole viela valmiita tahan mailmaan.

Ja etta kohdussa on sellainen meteli etta syntyman jalkeinen hiljaisuus on pelottavaa.

Omasta kokemuksesta voin sanoa etta meilla oli radio ja TV paalla ja vauva nukkui samassa huoneessa kuin tukki.

En voi muuta sanoa kuin että syyllistäjät hus pois. Jos ei ole kokemusta edes kunnon koliikista, niin helppo se on tulla neuvomaan ja syyllistämään huonosta äitiydestä! Sitä raastavan huudon kuuntelua kun ei vaan voi käsittää, jos ei koko ajan joudu kuuntelemaan. Kummasti sitä jaksoikin kuunnella näin jälkeen päin ajatellen, mutta joskus oli pakko ottaa breikki ja poistua paikalta... Surullista.



Meillä kaksi lasta, molemmilla koliikkihuutoa n. 1,5kk toinen alkuillasta ja toinen aloitti n.21, kumpikin huusi n. kolme tuntia. Kuopus parin viikon ajan huusi yötä päivää, kantoliina oli hyvä nukutin päivällä. Pystyasento auttoi jollain lailla kuitenkin, ja liikkeessä oleminen. Joku kirjoittikin hoitamisen vuorottelusta, sitä teimme esikoisen kanssa, kun hän oli pikkuvauvana yöaikaankin usein itkuinen.

Meillä kannettiin sylissä, kunnes löysin pelastuksen: kantopussin! Siellä vauva oli aina tyytyväinen kehtoasennossa. Myös jumppapallon päällä pompottelu vauva sylissä rauhoitti. Tulipa samalla treenattua vatsalihaksia :D

Vuorotellen isän kanssa hoivattiin, hyssytettiin ja aina kun toinen vaikutti väsyvän/ärtyvän niin vuoron vaihto. Onneksi oli isyys- ja kesäloma putkeen.

Olen 5kk.vauvan mummo ja sanopahan vaan että kun vauva sattuu sille päälle että nyt itketään ja lujaa ja pitkään,niin siinä ei auta mikään.Ei sylissä kantaminen,hyssyttelyt eikä mitkään taikuri konstit.Mutta niinkuin joku äiti kirjoittikin,kyllä maailmaan ääntä mahtuu, joten antaa huutaa jos siltä tuntuu.Ihan turha syyllistää AINA vanhempia joka asiasta.

meillä poika nyt 4kk huusi elämänsä ekat 2kk aina iltaisin yleinsä, vanhempi lapsi 4v tyttö hermostui huutoon ja oli hyvin mustasukkainen äidin huomiosta kun minä kanniskelin kaikki illay vain vauvaa, ilman mieheni apua en olisi selvinnyt, välillä lähdin ulos lenkille tai vain portaille istumaan kun poika huusi ja mikään ei auttanut, se aika oli hirveää mutta nyt aika kultaa muistot ja poika on eloisa ja nauravainen ja viihtyy jo yksikseen. taas on aikaa vanhemmalle lapsellekin. voimia ja malttia, pyytäkää apua rohkeasti sukulaisilta ja ystäviltä niin minäkin tein.

Ollut todella rankat 8kk ja täällä kehdataan vielä lertoa mitä teki väärin.

Samaa mieltä että syyllistäjät hus pois tuijottelemaan omaan napaansa ja miettimään olisiko elämää senkin ulkopuolella.



Omat lapseni ovat huutaneet pää punaisena elämän tuskaansa ensimmäiset 6 kk. Nyt ovat 6 v ja 10 v. ja nukkuvat tälläkin hetkellä sängyissään harvinaisen tasapainoisina ja tyytyväisinä pikkupampuloina.



Kaikille äideille roppakaupalla jaksamista, kyllä ne siitä kasvaa ja sitten voi kysyä että mikä hätänä?. Vauvojen kommunikointitapa on itku. Ne murut kun ei osaa vielä puhua. Ja itku aiheuttaa äidissä hämmenystä, ahdistusta ja raivoa. Tää on suunniteltu niin että "poikaset" pysyisi elossa.



Ja sitten kun niistä vauva-ajoista selviää mikään ei ole niin suloista kuin se oma "poikanen" , joka tulee ja rutistaa likaisilla paksuilla lapsenkäsillään.



Tsemppiä kaikille teille jotka valvotte tänäkin yönä huutavan paketin kanssa. Teitä on monta ja se valvominen ihan oikeasti loppuu joskus!