Mitä tehdä, kun pieni vauva itkee jatkuvasti?

Turhaa siitä on ressiä ottaa, jos mukula huutaa vaikka tietää että sillä on kaikki OK niin antaa huutaa. Kyllä sitä ääntä tähän maailmaan mahtuu. Korvan muotoon muovatut ns. häiritsevää taajuutta suodattavat tulpat maksavat 20-100e ja kyllä toimii

Ja kannat, annat rakkautta. Ei vauvaa saa jättää yksin huutamaan!

Vauvalla on joku hätänä, jos hän itkee. Minua harmittaa, kun keskitytään puhumaan koliikista, jolle ei ole mitään tehtävissä. Pienet vauvat eivät itke koskaan ilman syytä. Monesti vauvalla on esim. synnytyksen jälkeen niska tai joku muu paikka jumissa ja kipeä. Jotkut vauvat huutavat nälkäänsä tai ummetusta. Useat vauvat huutavat huonoa äiti-lapsi-suhdettaan. Tosi on!



On surullista, kun lääkäritkin väittävät, että vauvojen itkuisuus on normaalia. Itse olen hoitanut itkevää vauvaani esim. fysioterapian tai vyöhyketerapian avulla. Itku on loppunut kuin seinään.



Vauvan itkuisuuteen kannattaa käyttää ensiapuna sylihoitoa. Stressaantuneen ja pelokkaan äidin ei kannata sylihoitoa harrastaa, pahentaa vain tilannetta. Ehkä äidin kannataisi silloin hoitaa ensin itseään.

Tuohan on ideaalitilanne, mutta kun vauva huutaa naama punaisena kolmatta kuukautta (joka ilta), niin eipä siinä jaksa edes superihminen sitä kannella ympäri huushollia.



Meillä oli vauvanhoitovuorot. Minä menin nukkumaan klo 8 ja nukuin klo 02-03 asti. Sitten mies tuli nukkumaan, ja minä hoidin vauvaa aamuun. Näin molemmat saimme nukuttua ainakin muutamia tunteja, ja pysyimme jotenkuten terveiden (vaikkakin väsyneiden) ihmsten kirjoissa. Tätä vuorottelua jatkoimme 8 kk:n ajan, jonka jälkeen lapsi vähitellen nukkui pidempiä ja pidempiä unijaksoja. Yön aikana lapsi saattoi nukkua muutamia 1-3 tunnin unijaksoja, mutta niiden välillä hän HUUSI. Päivisin lapsi oli ihan tyytyväinen, vaikkakin vakava. Yhtään naurukuvaa ei meillä ole tästä lapsesta ensimmäisen vuoden ajalta.



Nyt hän on terve 4-vuotias, mutta on melko vaativa tapaus edelleen. Hän on erittäin taitava "akateemisesti", mutta räjähdysherkkä ja arka. Ja perheen nuorimmaiseksi tuo jäi, emme ota enää riskiä että kohdallemme sattuisi toinen ilta/yöhuutaja.

Meidän lapselle ei auttanut mikään hieronta, vyöhyketerapia, ruokavalion vaihtamiset, ei ollut allergioita, ei mitään diagnosoitavaa... Lapsen rauhoittaminen ei onnistunut sylittämällä (muistan yrittäneeni tätä lähes joka yö kantamalla huutavaa lasta jopa kahden tunnin ajan, mutta lähes poikkeuksetta lapsen sinnikkyys vei voiton), ei rinnalle, ei rattaisiin, ei sitteriin, ei sänkyyn ei mihinkään.



Sen kyllä myönnän, että äiti-lapsisuhde ei kehittynyt optimaaliseksi. Päivisin meillä oli usein kivoja ja mukavia hetkiä keskenämme, mutta kyllä ne kokivat pahan vastaiskun yöhuutojen aikana. Myönnän tunteneeni inhoa, vihaa, katkeruutta ja jopa vastenmielisyyttä tuota vauvaa kohtaan useinkin yön tunteina. Mutta ikinä en tehnyt lapselleni muuta pahaa, kuin jätin hänet yksinään huutamaan omaan huoneeseensa. Tätä ei sattunut usein, mutta noissa tilanteissa se oli ainoa vaihtoehto selviytymiseen.

Meidän lapselle ei auttanut mikään hieronta, vyöhyketerapia, ruokavalion vaihtamiset, ei ollut allergioita, ei mitään diagnosoitavaa... Lapsen rauhoittaminen ei onnistunut sylittämällä (muistan yrittäneeni tätä lähes joka yö kantamalla huutavaa lasta jopa kahden tunnin ajan, mutta lähes poikkeuksetta lapsen sinnikkyys vei voiton), ei rinnalle, ei rattaisiin, ei sitteriin, ei sänkyyn ei mihinkään.

Sen kyllä myönnän, että äiti-lapsisuhde ei kehittynyt optimaaliseksi. Päivisin meillä oli usein kivoja ja mukavia hetkiä keskenämme, mutta kyllä ne kokivat pahan vastaiskun yöhuutojen aikana. Myönnän tunteneeni inhoa, vihaa, katkeruutta ja jopa vastenmielisyyttä tuota vauvaa kohtaan useinkin yön tunteina. Mutta ikinä en tehnyt lapselleni muuta pahaa, kuin jätin hänet yksinään huutamaan omaan huoneeseensa. Tätä ei sattunut usein, mutta noissa tilanteissa se oli ainoa vaihtoehto selviytymiseen.

Niinpä niin. Lapsi vaistoaa jo äidin äänestä, ettei äiti jaksa vauvaansa. Ja äidin kosketus kertoo myös paljon. Sillä on väliä, koskettaako äiti lastaan rakkaudella vai pakosta väkisin vai ihan vain hoitajana. Eikä vaualle riitä, että äiti jaksaa vauvaansa päivisin. Vauva tarvitsee rakkautta ja hellää huolenpitoa ympäri vuorokauden. Joka kerta, kun vauvaa hoitaa, se pitää tehdä hellästi rakkaudella. On surullista, jos itkuvaihetta ei saada katkeamaan, ja itkuisuudesta kehkeytyy noidankehä, josta ei ole ulospääsyä.

Vauva tuntee olonsa turvattomaksi, jos häntä ei hoideta pyyteettömällä rakkaudella koko ajan. Vauva kokee turvattomuutta, jos äiti esim. ravistelee häntä, puhuu kovalla tunteettomalla ja syyttävällä äänellä tai jättää vauvan yksin itkemään. Turvattomuuden tunne itkettää ketä tahansa.

Muuten... ei vauvan rauhoittaminen silittämälläkään onnistu, ellei äiti ole satakympillä rauhallinen itsekin. Vauva kyllä tuntee käden kosketuksesta äidin mielialan. Kuka se nyt tykkää, jos koskettava käsi vapisee raivosta, kärjistäen.

Meilläkin esikoinen oli itkuinen eikä osannut nukkua. Oppi nukkumaankin vasta 2,5 vuotiaana. Ilmeisesti opittiin häntä hoitamaan vasta silloin... Ja edelleenkin todella tempperamenttinen tapaus. Tuntuu kyllä todella pahalta lukea näitä että äiti ei osaa hoitaa juttuja, rupeaa aivan itkettämään. Eiköhän sitä jokainen kuitenkin parhaansa yritä ja jotkut lapset vaan sattuvat olemaan tempperamenttisempia eivätkä osaa nukkua.



Ei siis ole sen kummempia neuvoja. Tsemppiä vain kaikille äideille ja pyytäkää apua, älkääkä koittako kaikesta selvitä yksin!!! Jos saa nukkua neljäkin tuntia putkeen joskus niin elämä kirkastuu!!!

lapsen neurologiassa, koliikissa (kyllä, sellaistakin on) tai muutta sairaudessa, kuten vaikka allergiassa tai suolisto-ongelmissa. Vauvoilla on myös erilainen temperamentti.



Jotkut vauvat itkevät kyllä äidin tai muun (ensisijaisen) hoitajan puutetta.



Useille vauvoille kosketus tuo hyvää oloa. mutta kun lapsi huutaa koliikkia, ei siinä taida mikään kosketus tai läheisyys auttaa, helpottaa ehkä oloa jonkin verran. Mutta en kyllä ihmettele, jos vanhemmat eivät jaksa 24 tuntia sylitellä huutavaa vauvaa. Jokainen ihminen tarvitsee itsekin lepoa ja joskus joutuu miettimään, miten itse jaksaa haastavat elämäntilanteet edes joten kuten.

Jos vaikka vaihtoehtona on se, että vauva lentää seinään äidin toimesta. Kärjistäen.

Niinpä niin. Lapsi vaistoaa jo äidin äänestä, ettei äiti jaksa vauvaansa. Ja äidin kosketus kertoo myös paljon. Sillä on väliä, koskettaako äiti lastaan rakkaudella vai pakosta väkisin vai ihan vain hoitajana.

Vauva tuntee olonsa turvattomaksi, jos häntä ei hoideta pyyteettömällä rakkaudella koko ajan. Vauva kokee turvattomuutta, jos äiti esim. ravistelee häntä, puhuu kovalla tunteettomalla ja syyttävällä äänellä tai jättää vauvan yksin itkemään. Turvattomuuden tunne itkettää ketä tahansa.

Muuten... ei vauvan rauhoittaminen silittämälläkään onnistu, ellei äiti ole satakympillä rauhallinen itsekin. Vauva kyllä tuntee käden kosketuksesta äidin mielialan. Kuka se nyt tykkää, jos koskettava käsi vapisee raivosta, kärjistäen.

Varmasti rakastava ja hyväksyvä aikuinen on optimaalinen turva vauvalle. Mutta itsestään selvän lässytyksen sijaan voisit yrittää kertoa keinoja, joilla itkuun väsynyt ja epätoivoinen vanhempi voi napsauttaa päälle sen rakastavan fiiliksen.

Ravistelut ja muut tekemiset voi jokainen estää, vaikka sitten jättämällä sen vauvan muutamaksi minutiksi yksin. Mutta sitä rakkautta ja hyväksyntää ei saa napista painamalla päälle. Vauvan kohdalla mikään psykoterapiakaan ei ehdi auttaa, tilanne on päällä nyt ja heti.

Vauva kyllä kasvaa tervepäiseksi, jos saa turvallisen perushoidon, tutun kodin ihmisineen ja seuraa, vaikka äiti ei aina olisikaan äidinrakkautta uhkuva supermamma.

Varmasti rakastava ja hyväksyvä aikuinen on optimaalinen turva vauvalle. Mutta itsestään selvän lässytyksen sijaan voisit yrittää kertoa keinoja, joilla itkuun väsynyt ja epätoivoinen vanhempi voi napsauttaa päälle sen rakastavan fiiliksen.

Ravistelut ja muut tekemiset voi jokainen estää, vaikka sitten jättämällä sen vauvan muutamaksi minutiksi yksin. Mutta sitä rakkautta ja hyväksyntää ei saa napista painamalla päälle. Vauvan kohdalla mikään psykoterapiakaan ei ehdi auttaa, tilanne on päällä nyt ja heti.

Vauva kyllä kasvaa tervepäiseksi, jos saa turvallisen perushoidon, tutun kodin ihmisineen ja seuraa, vaikka äiti ei aina olisikaan äidinrakkautta uhkuva supermamma.

Kyse onkin asenteista. Ei ole olemassa mitään nappia, mitä painamalla rakastava fiilis saadaan esiin. Nykyihmiset tekevät lapsia ja suorittavat lastensa kanssa erilaisia asioita. Ennen sentään lapset saatiin. Ei kukaan vauva halua olla suorituksen seuraus (!) ja myöhemmin suorittamisen kohde.

Asenteita ei noin vain muuteta, harmi vaan. Onnellisia ne äidit ja isät, jotka jaksavat rakastaa myös itkevää lastaan.

Olen muuten sitä mieltä, että ellei kykene rakastamaan lastaan ehdoitta, ei ole myöskään valmis saamaan lasta. Kannattaisi ensin kasvaa itse aikuiseksi ja vaikka hoitaa itseään eheämmäksi ihmiseksi ennen kuin ryhtyy perustamaan perhettä.

Olkoot tämä tässä :)

Millaisia ovat temperamentiltaan ja miten heidän pikkuvauva-aikansa (0-3kk) meni?



Ihan vain mielenkiinnolla kuulisin sinun kokemuksesi ilta-/yöhuutajan hoidosta.

antaakseen rakkautta lapsilleen. Vauva rakastaa ehdoitta omia vanhempiaan oli ne sitten millaisia tahansa, jos vaan saa huolenpitoa, hoivaa, läheisyyttä, rakkautta. Minulla on kolme lasta ja kaikki ovat olleet vaativia. Rakkaudesta lapsiini olen jaksanut ja jaksan edelleen heidän kanssaan. Koliikit on koettu, mutta ne on niin pieniä aikoja elämässä, että usko tulevaan on vienyt eteenpäin. Meillä auttoi sylittely ja hieronta koliikkiin. Myös imetyksessä oli tietyt keinot, jotka helpottivat vauvan oloa. En ole supermamma, tosin en tiedä edes millainen se on.

Ekalla kesti 3,5 kk, toisella kesti 6kk. Ja molemmat huusivat aina. Eli kun oli silmät auki oli suukin auki. Yönsä nukkuivat hyvin onneksi, muuten emme olisi pärjänneetkään. Päiväunia nukkuivat myös hyvin, jopa 4 h, joten sinä aikana sai levätä ja sitten jaksoi taas kantaa. Mutta ei se kantaminenkaan mitään auttanut, vauvat senkun huusivat. Autoon kyllä rauhoittuivat. Vyöhyketerapiassa kävivät sekä äiti että lapset kukin vuorollaan, ei apua siitä. Allergioita ei ole kenelläkään perheessä. Tunnettu lastenlääkäriprofessori totesi, että terve vauva mutta itkuinen ja lohdutti vielä, että kyllä se sylissäpitämisen tarve rippikouluikään mennessä vähenee.



Lapset nyt 5v ja 4v ja kuopus 3v (hänellä ei koskaan itkuisuutta) ja iloisia ja valoisia kaikki.



Mutta mikä auttaa : aika, ei mikään muu.

koliikista vyöhyketerapialla. Kolme käyntikertaa riitti. Suosittelen muillekin joilla on oikeasti KOLIIKKI, ei vain itkuisuutta iltaisin...

positiivisellä ajattelulla; Lastamme ei huudateta! Pidän lastani paljon sylissä, teen hänen kansaan työt (oma yritys) ja hoidamme myös isommat lapset. Vauvamme on nyt kolme kuukautta vanha ihana, mutta omalla tavallaan erittäin vaativa (aina on oltava joku lähellä). Vaikka olen siis kuuden lapsen äiti ja yksityisyrittäjä (palkallisia yrityksessä yli 10) en anna lapseni itkeä! Se on mielestäni julmaa pientä kohtaan..

Meillä jokailtaista ja jatkuvaa huutoa tuli kerrallaan kahdesta suusta, kun molemmilla kaksosvauvoilla oli "koliikki" eli sittemmin diagnosoitu maitoallergia. Huutoa oli joka ikinen ilta ja usein myös öisin, eikä siihen auttanut mikään. Ei kantaminen missään asennossa, ei keinuttelu, ei imetys, ei laulaminen ei niin mikään.



Eihän siinä muu auttanut kuin kuunnella huutoa. Molemmilla vanhemmilla oli yksi huutava lapsi sylissä ja molemmat yrittivät parhaansa mukaan tehdä mitä tahansa, jotta lapsen olo paranisi. Kyllähän siinä hermo oli kireällä ja välillä tuli itkukin, varsinkin kun huudon aikana ei koskaan saanut itselleen edes pientä lepohetkeä (toisin kuin yhden vauvan tapauksessa, jossa vanhemmat voivat vuorotella).

että koliikkivauvan kanssa oleminen ja hänen hoitamisensa on stressaavaa - koko ajan on olo, että et tee tarpeeksi, et osaa hoitaa ja auttaa lasta, teet jotain ehdottomasti väärin, olet huono ja kykenemätön äiti jne. Meillä esikoinen oli koliikkivauva, eikä meillä siis ollut kokemusta vauvan hoidosta aikaisemmin - toki lastenhoidosta runsaastikin.



Meillä kokeiltiin vauvan kantamista ja sylissä hän olikin lähes koko ajan, kantovälineissä ei viihtynyt tai en osannut niitä käyttää ekan kolmen kuukauden aikana - kun niihin totuimme oli koliikkikin sitten jo ohitse ;-)... vauvaa syötettiin huutoon, oltiin syöttämättä, etsittiin huudon syytä jos mistä, hierottiin itse ja käytiin vyöhyketerapiassa, äiti tarkkaili ruokavaliotaan kaikin keinoin, korvikemerkkejä vaihdettiin (osaimetetty vauva), vauvaa heijattiin, työnnettiin vaunuissa joissa hän ei viihtyhtynyt, pidetiin liikkeessä ja vuoroin istuttiin hiljaa... lämpötyyny selän takana tai vatsalla auttoi toisinaan, toisinaan joku muu keino, asennon vaihtaminen tai usein hoitajan vaihtaminen toi muutoksen tilanteeseen vähänksi aikaa, koliikkikohtaukset iltaisin olivat sitä pakollista kävelyä edes takaisin (rauhoitti vanhempaa) asunnossa kunnes lapsi sitten yhtäkkiä vain vaikeni ja nukahti... akupuktiostakin apua jo mietittiin, mutta sitä ei kokeiltu vauvalle kuitenkaan. Aika mustana muistan nuo ensimmäiset 3,5 kk; mutta sitten alkoikin lähes taivaallinen olotila kun koliikki katosi ja ainainen itku vauvalla.

Silmät ristissä molemmilla vanhemmilla eikä siitä 3 kk ajasta tahdo muistaa muuta kun vuorotellen kanniskelut, lähes koko ajan liikkeessä, kun vauva vihdoin nukahti..sipsuteltiin hiiren hiljaa ja äkkiä peiton alle itsekin ja unta palloon.



Ei välitetty kasvavasta pyykkivuoresta, nukuttiin kaikki mahdollinen aika minkä saimme että jaksaa. Jos mies ei olisi myös yöllä joskus antanut minun nukkua vaikka meni aamulla töihin..en tiedä kuinka olisin selvinnyt.



Siitä selvittiin pyytämässä jelppiä, vuorottelemalla ja rukoilemalla paprempia aikoja, autolla ajelu oli yksi konsti saada vauva rauhoittumaan, sillä aikaa toinen otti univelkaa kotona takaisin.



Järkyttävän 3 kk jälkeen lapsi on muuten ollut "helppo" tapaus.

Selvisin siitä niin, että ajattelin koko ajan, että eihän tätä lopun ikää kestä. Vuoden päästä enää muisto vain. Kävelin vauva sylissä ympäri asuntoa kaiket illat ja hyräilin. Suunnittelin seuraavan päivän kauppalistaa mielessäni tms. Se huuto täytyy vaan niin kuin sulkea pois mielestä.