Kertokaas ne noloimmat vessakokemukset!
Haluan tietää, etten vain ole ainut!
Ensimmäisiä kertoja anoppilassa iski kauhea kakkoshätä, joka johtui kun söin jäätelöä, joka ei ollut laktoositonta. Menin melkein juoksujalkaa vessaan ja pönttöön raikui oikein kunnon pierupommi! Kuulosti silloin kuin kranaatin olisi heittänyt pönttöön! Ja onnekseni asunto oli vielä suht pieni, joten varmasti tuli kaikille selväksi, että paskalla minä siellä olin! Ei huhhuh.. vieläkin puna nousee poskille.
Kommentit (613)
Vierailija kirjoitti:
Itsellä jostain kumman syystä aina kun olen yötä miehellä jonka kanssa on vasta tapailuvaihe tms. tai sitten joku muu vieraampi paikka tai esimerkiksi istutaan miehen perheen ruokapöydässä, minulla alkaa maha mouruamaan ilman kertymisestä. Alkaa myös toki pierettämään ja pahimmissa tapauksissa vatsa menee kuralle. Pierua joutuu pidättämään hikihelmien kanssa ja seuraava yritys kaasulla päästä ulos tuolta perästä on aina voimakkaampi kuin edellinen.
Ihan hirveä tunne kun yrität nukkua mutta et pysty sen mouruamisen ja pidättämisen takia. Maha ääntelee niin että sen kuulee kyllä kun toinen makaa vieressä ja minun säkällä on hereilläkin juuri silloin kun kuuluu sellainen muljuava ääni ja sen tuntee myös vatsan läpi jos siinä pitää kättä. Toki siitä pidättelystä tulee vatsakin kipeäksi ja se turpoaa. Itselle epämiellyttävää ja todella noloa jos jossain kohtaa pamahtaa esim kylkeä kääntäessä.
En käsitä mistä tämä johtuu, mutta kaverilla on sama vaiva ja olemme sitten näin kohtalotovereita. Nytkin olisi potentiaalinen miesehdokas mutta hirvittää aina mennä sinne kun alkaa nuo vatsaongelmat. Ei voi olla huoletta ihanasti lusikassa ja toiseen käpertyneenä. Toinen varmaan luulee että olen ahdistunut enkä halua olla hänen vieressä tai jotain... 🙈
Vedätkö happea samalla kun puhut? Jos jännittää ja hermostuttaa minä ainakin vedän kummallisia määriä ilmaa puhuessani ja se kiertää vatsassa. Myös istuminen tekee sitä ihmiselle joka normaalisti ei istu pitkiä aikoja paikallaan.
Olin kesälomareissulla Kööpenhaminassa ja siellä oli aikoinaan leirintäalue aivan kaupungin keskustassa.
Laiteltiin teltta pystyyn aidan viereen ja lähdettiin viettämään kosteaa iltaa köpiksen humuun.
Yöllä poikettiin jossain turkkialisten grillillä, ladottiin itsepalveluperiaatteella mausteita, outoja grilliruokien sekaan, väkeviä kuin faan, mutta kännissä piti näyttää ettei tunnu missään.
Aamulla teltassa herättäessä vatsassa kiersi niin hel evetisti ja tajusin etten millään voi ehtiä vessaan joka oli leirintäelueen porttien lähellä, useamman kymmenen metrin päässä.
Syöksyin makuupussista ulos ilman housuja, riipaisin teltan vetoketjun auki ja parilla loikalla verkkoaidan viereen tunkemaan kyykkyjaskaa ruohikolle.
Taisin selvitäkin siinä hieman ja kääntäessäni päätäni taaksepäin, näin bussin täynnä aas ialaisia turisteja nauramassa, osoittelamassa sormin ja osa kuvasi aamutoimiani.
Vit tu että en ole koskaan hävennyt niin paljon kuin sillä hetkellä pyyhkiessäni persettäni ja katsellessani omia varpaitani.
Onneksi valot vaihtuivat ja bussi jatkoi matkaansa ja minä hiivin takaisin telttaan kertomatta asiasta puolisolleni.
Kerroin vasta matkan loputtua ja mietittiin kuinka monen aasialaisen kotialbumissa on muisto suomalaisesta kyy kkypas kalla keskellä Kööpenhaminaa.
Menin vessaan aikeissa kusaista, mutta havaitsin pöntössä vieraan kelluvan pökäleen. Pian oivalsin myös tilanteen syyn, sillä pönttö lirutti isolla huuhtelulla vettä varsin laiskasti, joten pökäleen luovuttaja oli mitä ilmeisimmin päättänyt paeta paikalta. Minähän siinä sitten paniikissa, että miten pääsen siitä eroon, kun tuurillani itse kuitenkin jään siitä kiinni ja syytteen alle. Ei ollut käsisuihkua tai mitään, millä olisi voinut avittaa pökäleen sukellusta, siinä se vaan laiskan aallon harjalla surffasi kun pönttöä vetelin. Rukoilin jumalia ja ilmeisesti rukoukseeni vastattiin, koska viimein pökäle vaipui syvyyksiin kuin Titanicin nättipoju konsanaan ja olin lähes onnenkyyneleet silmissä.
Ole huoleti, aasialaisille turisteille olit tanskalainen
Oltiin anoppilassa, jossa vesi tulee kaivosta ja saattaa aina välillä loppua niin, ettei vettä vain tule lainkaan. Iski kunnon migreeni ja sillä aikaa, kun makasin pimeässä huoneessa, oli vesi loppunut. Yhtäkkiä iski migreenistä se vaihe, kun tulee oksennus. Säntäsin vessaan ja oksensin pönttöön ja ohikin ja sinnehän ne sitten jäivät haisemaan, kun poistuimme, eikä niitä voinut millään pestä, kun vettä ei ollut. Olisi voinut tietysti käydä nolomminkin.
Jouluyönä maha meni sekaisin, ilmeisesti olin syönyt liikaa kaikkea, koska heräsin ihan jäätävän pahaan oloon. Menin vessaan ja kumarruin pöntön päälle oksentamaan. Joka yökkäyksellä tuli myös raikuva pieru. Kun nousin ylös, tajusin että oli tullut varren kanssa ja koko kylppäri oli ihan kakassa. Onneksi oli samassa suihku ja sain pestyä lattian ihan hyvin. Vessan (valkoinen!) matto vaan jäi likaiseksi. Tämä tapahtui vanhempien luona, aamulla nolona kiikutin vessan maton roskapussissa äidille ja kerroin miten kävi. Isille ei kerrottu, koska hän ei olisi ikinä uohtanut juttua vaan olisi varmaan loppuikänsä nauranut aina mut nähdessään...
Meillä oli ripulia kotona, niin itsellä kuin koiralla. Olin juuri itse säntäämässä vessaan kun huomasin että koira pyörii myös siihen tahtiin että nyt tulee. Ajattelin että ei perkule kyllä pystyn pidättämään minuutin kun juoksen koiran kanssa parkkipaikan reunaan. Noh en sitten kyvennyt ja olin sitten kahdestaan koiran kanssa puskapaskalla ja tietenkin ohi meni niin naapuri fillarilla kuin random kävelijäkin. Onneksi muutettiin aika pian.
Kesällä Suomenlinnassa sain ripulin. Onneksi löytyi läheltä vessa, jossa miesten ja naisten puolet oli merkitty piirroksilla oviin. Naisena menin hameväen puolelle. Onneksi ei ollut muita kummassakaan kopissa. Kesken kaiken alkoi kuulua miesten puhetta, miehiä tuli lisää vessaan. Ajattelin odottaa, että he lähtevät ulos. No, miehiä tuli lisää ja lisää edellisten tilalle, joku turistilauma oli pysähtynyt juuri tähän vessaan. Lopulta hiljeni ja säntäsin ulos. Koko piha ja kävelytie oli täynnä ulkomaisia turisteja, joiden muodostaman kunniakujan läpi poistuin vessasta. Ovessa oleva naisen kuva oli epäselvä, joku oli sitä varmaan vähän tussilla parannellut.
Ei varsinaisesti vessa, mutta hotellihuone. Kerran työreissulla yövyin hotellissa ja ostin illaks muutaman oluen ja jotain snäksiä sinne naposteltavaks ja katoin leffaa. Nukkumaan mennessä oli vatsa kuin ilmapallo, en tiedä oliko stressi vai kalja+napostelut vai kaikki yhdessä, mutta kyllä muuten alkoi ilmaa tulla! Ihan järkyttäviä huutopieruja pitkin yötä. Kuului nähtävästi naapurihuoneeseen, kun sieltä pari kertaa löytiin hyvin mieltäosoittavasti seinään, kun pyrskytin ne kaikkein kovaäänisimmät purkauset ulos keskellä yötä. Oikeasti desibelimittari olis tullu tarpeeseen, en ole eläessäni moista pierun meteliä kuullut!
Ei varsinaisesti vessa, mutta hotellihuone. Kerran työreissulla yövyin hotellissa ja ostin illaks muutaman oluen ja jotain snäksiä sinne naposteltavaks ja katoin leffaa. Nukkumaan mennessä oli vatsa kuin ilmapallo, en tiedä oliko stressi vai kalja+napostelut vai kaikki yhdessä, mutta kyllä muuten alkoi ilmaa tulla! Ihan järkyttäviä huutopieruja pitkin yötä. Kuului nähtävästi naapurihuoneeseen, kun sieltä pari kertaa löytiin hyvin mieltäosoittavasti seinään, kun pyrskytin ne kaikkein kovaäänisimmät purkauset ulos keskellä yötä. Oikeasti desibelimittari olis tullu tarpeeseen, en ole eläessäni moista pierun meteliä kuullut!
Ei varsinaisesti vessa, mutta hotellihuone. Kerran työreissulla yövyin hotellissa ja ostin illaks muutaman oluen ja jotain snäksiä sinne naposteltavaks ja katoin leffaa. Nukkumaan mennessä oli vatsa kuin ilmapallo, en tiedä oliko stressi vai kalja+napostelut vai kaikki yhdessä, mutta kyllä muuten alkoi ilmaa tulla! Ihan järkyttäviä huutopieruja pitkin yötä. Kuului nähtävästi naapurihuoneeseen, kun sieltä pari kertaa löytiin hyvin mieltäosoittavasti seinään, kun pyrskytin ne kaikkein kovaäänisimmät purkauset ulos keskellä yötä. Oikeasti desibelimittari olis tullu tarpeeseen, en ole eläessäni moista pierun meteliä kuullut!
Olen jättänyt oven lukitsematta useita kertoja. Kestän kyllä häpeän, mutta ärsyttää aina kun oven avaaja huutelee "et ollu lukinnut ovee!" ikään kuin en itse olisi tajunnut asiaa siinä vaiheessa :D
Kerran ulkomailla oli joku todella erikoinen hanasysteemi vieraan luona ja sain jotenkin veden tulemaan mutta en saanut millään sammutetuksi veden tuloa. Ei ollut lainkaan mitään normaalia suomalaistyyppistä hanaa. Piti mennä pyytämään apua miten hana suljetaan. Tämä oli Tanskassa.
Vierailija kirjoitti:
Ole huoleti, aasialaisille turisteille olit tanskalainen
Oli auto parkissa teltan vieressä, perä tielle päin, joten ainakin asioista jotain tietäville tuli selväksi että suomen rekkarithan siinä on :-)
Ripuli tahraa reportterin valkoiset housut kesken kuvauksen:
En nyt tiedä onko tää mitenkään noloimmasta päästä mut kerron kuiteski.
Mulle tuli kerran ihan hirveä kakkoshätä Prismassa asioidessani.. siinä puolijuoksua vessaan ja ensimmäinen koppi vapaana ”YES sinne siis!”
hirveällä ryminällä paukkui ” RATATATAA”.
Hätäni hoidettua siinä miltein oven takana seisoi iäkkään näköinen naisihminen, joka kävi tarkistamassa vessakopin jälkeeni. Käsiä pestessäni hieman ihmettelin hänen käytöstään ja vielä lähtiessäni loin katseen tähän naiseen, joka taas katsoi minua jotenkin epäile ilme kasvoillaan.
En vaan tajua, kuvitteliko hän löytävänsä jonkin yllätyksen sieltä vai mitä?😂
Olin julkisessa vessassa ja joku tempaisi oven auki, luulin että laitoin sen lukkoon. Minulla on muutenkin ujopissa ja sen jälkeen oli vaikea toimittaa asia loppuun ja olen vältellyt kaikkia vieraita vessoja kuin ruttoa sen jälkeen! Ainoastaan äärimmäisessä hädässä saatan käydä suorittamassa asiani ovenkahvassa roikkuen :D
Olimme muuttaneet hiukan aiemmin, vessa on ulko-oven vieressä lastenhuonetta vastapäätä ja meidän makkarimme taas on käytävän perällä olohuonetta vastapäätä. Heräsin yöllä vatsakipuun ja tunteeseen että nyt pitää mennä, kiipesin nukkuvan miehen yli ja syöksyin ulos makuuhuoneesta.. enkä kyennyt pimeässä, unentokkurassa ja kirjaimellisesti hädissäni hahmottamaan missä vessa on on! Katseeni osui takaoveen ja juoksin ulos kyykkypas""e nurmikolle, yöpaita vain kainaloihin ja varpusparvi vapauteen. Olin sopivasti lampun alla mutta ajattelin ettei tuo haittaa, kun naapurit eivät näe pihaamme ja perhe nukkuu.. kunnes pyyhkiessäni ripulisia reisiä pikkuhousuilla nostin katseeni ja näin mieheni tuijottavan suu auki olohuoneesta.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="18.06.2013 klo 23:32"]
Mä olin kans poikaystävän äidin ja isän luona kakkoshädällä yöllä (ajankohta syystä, etten kehdannut mennä kaikkien ollessa valveilla) ja tulikin ihan ihmeelliset laastit pönttöön niin, ettei lähteneet kolmannellakaan huuhtelulla.. Ja eihän niillä ollut edes käsisuihkua, jolla huuhdella! Siinä sitten paniikissa koitin vessaharjalla kaapia irti tätä tuotostani, ja huuhtoa sitä pois huonolla menestyksellä. Jätin jälkeeni siis sekä paskaisen vessanpöntön että vessaharjan.
Ja juu, käsisuihku paikantui myöhemmin vessan kaapista.
Tuossa näkyy hyvin miesten ja naisten ero. Luuletko että yhdellekään miehelle tulisi mieleenkään ruveta pesemään vauhtiraitoja pöntöstä vaikka olisi kylässä tyttöystäviensä vanhempien luona:D
Suurinmosa fiksuista miehistä hoitaa homman. Millaisten junttien kanssa seurustelet?
Hihhii! 😂 Nauroin näille niin että pääs pieru. Ja sitten nauroin sille!