Kertokaas ne noloimmat vessakokemukset!
Haluan tietää, etten vain ole ainut!
Ensimmäisiä kertoja anoppilassa iski kauhea kakkoshätä, joka johtui kun söin jäätelöä, joka ei ollut laktoositonta. Menin melkein juoksujalkaa vessaan ja pönttöön raikui oikein kunnon pierupommi! Kuulosti silloin kuin kranaatin olisi heittänyt pönttöön! Ja onnekseni asunto oli vielä suht pieni, joten varmasti tuli kaikille selväksi, että paskalla minä siellä olin! Ei huhhuh.. vieläkin puna nousee poskille.
Kommentit (613)
Joskus ammattikouluaikoina railakkaan viikonlopun jälkeen koulussa iski kauheat vatsanväänteet ja oli ihan pakko mennä vessaan joka oli keskellä käytävää ja surkeasti äänieristetty. Ihmisiä täynnä oleva käytävä kuulemma oli hiljentynyt kuuntelemaan torvikonserttia joka vessan puolelta kajahti, kun meikäläinen päristeli menemään ripulia runsaiden pierujen saattelemana. Kyllä hävetti mutta pakkohan se on käydä vessassa jos siltä tuntuu. Kiitos makeista nauruista näitä muiden kertomuksia lukiessa!
Oltiin tuoreessa anoppilassa yökylässä, nukuttiin talon erillisessä siivessä, jossa oli myös oma WC. WC:n lukko ei toiminut, mutta en ajatellut sen haittaavan, kun vessa oli niin erillään kaikesta muusta. Menin sinne tyhjentämään kuukuppia. Kun seisoin vessassa verinen kuppi verisissä käsissäni housut kintussa, anoppi avasi yhtäkkiä vessan oven.
Tää ei ollut niinkään noloa, vaan suututtavaa, kun oltiin firman reissussa ja asuttiin kahden hengen huoneissa. Mun kämppis oli jostain saanut päähänsä, että meidän on tehtävä kaikki asiat yhdessä, eli kun yritin baarista kadota vaivihkaa huoneeseen kakkoselle, niin kämppis oli kärppänä vanavedessä. Malttoi sentään jäädä huoneen puolelle kuuntelemaan, kun mä töräyttelin tuubaa pahvioven toisella puolella. Ja tää tapahtui pari kertaa sen reissun aikana, hiukan otti ohimoon.
Olin tapaamassa ensimmäistä kertaa poikaystävän vanhempia ja menkat olivat käynnissä. Vessassa oli onneksi roskis jonne heitin käytetyn tampoonin ja menin takaisin olohuoneeseen.
Riemu repesi siinä vaiheessa, kun perheen koira tuli olohuoneeseen ja poikaystävän isä huomasi koiralla olevan "paperia" suussaan. Hän sitten alkoi vetämään valkoisesta narusta joka koiran suusta roikkui ja koiran avatessa suunsa käytetty tampoonini killui isän otteessa. Huoneessa oli hiljaista ja poikaystävän isä vain katsoi järkyttyneenä tampoonia jota edelleen roikotti kädessään liian kauan kestäneen hetken. Perheen äiti tuli paikalle ja huomasi tilanteen, otti tampoonin miehensä kädestä ja rauhallisesti naureskeli kuinka koira tykkää käydä roskiksia läpi ja nuo pitää aina haudata roskiksen alimmaisiksi samalla kun vei tampoonin roskiin.
Tästä ei puhuttu enää ikinä, en muistaakseni puhunut tuon jälkeen enää mitään koko vierailun aikana enkä uskaltanut vessassakaan enää käydä, istuin vain hiljaa sohvan nurkassa.
Tykinlaukaus kirjoitti:
Asuin opiskeluaikaan kämppiksen kanssa ja meillä oli huoneet vierekkäin.
Oltiin aika railakkaita poikia tuolloin ja viikonloppuisin meni soppaa mukavasti ja ruokavaliokin oli mitä oli.
Tämä aiheutti sen, että vatsan toiminta oli aika epäsäännöllistä ja yllätyksellistä.
Eräänä yönä täräytin unissani niin kovaäänisen pierun, että heräsin siihen! Tuntui todella koko huone tärähtävän siitä äänenpaineesta ja se kaiku mikä suht tyhjässä opiskelijakämpän huoneessa kaikui tuntui jatkuvan monta sekuntia. Räjähdin nauramaan ja samanaikaisesti kuulin kämppiksenikin hekottavan huoneessaan. Oli nimittäin hänkin herännyt siihen minun pieruun.
Huusi vielä huoneestaan, että"JES, nyt oli kova!".
Ei silloin pieruja hävetty, enkä häpeä nytkään, mutta noin kovaäänistä lyhyttä pamausta en ole sen koommin saanut aikaiseksi.
Ou ziis, meinas tulla kuukuset housuun, kun luin tätä...
Oisinki päässyt vessaan asti.... Olin ekaa kertaa silloisen poikaystävän kanssa viihteellä ja se siis tapasi monia mun kavereita ekaa kertaa ja ehkä olin vähän hermostunut, että miten ne tulee toimeen, joten tuli vähän juotua vissiin muutama liikaa. No kaikki meni loistavasti ja kivaa oli, tultiin sitten illan päätteeksi meille poikaystävän kanssa joka meni suihkuun. Siinä sitten tunnen, että alkaa tulemaan vähän paha olo ja mietin jo, että kuinka noloa se olis juosta kylppäriin ja oksentaa suoraan suihkussa olevan poikaystävän vieressä. Oltiin siis oltu yhdessä joku kuukausi-pari, eli vielä aika vieraskoreita. Siinä sitten totean, että on jo liian myöhäistä suunnitella tätä mitenkään ja juoksen keittiöön ja laatta lentää kaaressa tiskialtaaseen ja pitkin tiskipöytää. oltiin tehty aiemmin samana päivänä ruokaa, eli siellä oli altaassa vielä pannut, kattilat, lautaset, kaikki. Nyt tumman jägermeister-oksennuksen peitossa. Siinä sitten hirvee hinkkaaminen niiden astioiden kanssa, että saan jälkeni peitettyä ennen, kun se tulee suihkusta. Koko yksiö haisee ihan yrjölle ja siinä yritän löyhytellä ikkunaa, että sais tuulettomana lämpinän kesäyönä edes jotain vetoa sinne huoneeseen. Paniikissa suihkutan hajuvettä ja pistän pestyt tiskit kuivumaan.
Poikaystävä tulee suihkusta ja huomaa, että oon tiskannut. Sanoin, että "joo ne alko vaan jotenki häiritsee mua" ja kysyy sen jälkeen "mikä täällä haisee" ja olin jo valmistautumassa tunnustamaan ja se sano "ai sä laitoit hajuvettä" siinä siite nyökkäilin ja kylmän laattahien peittämänä halusin mennä suihkuun. Se siinä vielä ihmetteli miks laitoin hajuvettä jos meen suihkuun. Sopersin sitten, että "joo tää on vaan tällanen tapa". Oltiin ton jälkeen yhdessä joku vuos, mut en tainnu koskaan kertoa sille tästä :D
Vierailija kirjoitti:
Mahtavia tarinoita :) Ajattelin ensin ettei mulla olis mitään annettavaa keskusteluun mutta sitten muistinkin että nuorempana pari tapausta käynyt, silloin kun suhde nykyisen aviomiehen kanssa oli uusi.
Kerran olin käynyt mielestäni ihan normaalilla kakkosella, toimitus, vessan kansi kiinni, ja vessan veto. Mies meni jonkin ajan kuluttua vessaan ja alkoi rääkymään: "Siis sä et oo vetänyt sun pökäleitä!!?"
Minä siihen että "no varmana vedin!" Ja ryntäsin katsomaan. Vessassa komeili jättimäinen, sekä paksu että pitkä tuotos, alkupää oli jumiutunut vessan posliiniosan yläpäähän, ja loppuosa lepäili vesirajan alapuolella. Pituutta oli siis pöntön alaosan verran. Vedettiin vessa uudelleen mutta eihän se mihinkään liikkunut. Lopulta mieheni täytti ison ämpärin vedellä ja kaatoi sen täysiä pökäleen päälle, ja veden paine vihdoinkin irroitti sen. Vieläkin hän välillä muistelee tuota, ja ihmettelee miten se on mahtunut minusta ulos...
Toinen (nolompi) sattui kun mieheni pelasi koneella, ja minä menin siihen hänen selän taakseen katselemaan peliä, nojailin siihen työtuoliin missä hän istui. Päällä vain pitkä paita, ei alkkareita. Tunsin miten vatsassa on hirveästi ilmaa, kauhea kipu ja paineen tuntu. Koitin siinä saada ilmaa ulos, oikein likistelin ja vääntelin. Lopulta kyyristyin ja levitin perskankkuja yrittäen saada edes pienen tuhnun ulos. Pieru tulikin, mutta ei yksin. Lattialla jalkojeni juuressa oli yksi pieni papana. Panikoiduin ja karjaisin "Sun on nyt poistuttava tästä huoneesta, HETI!"
Mies siinä ihan hoo moilasena että mitä häh, ja aloin repimään häntä pystyyn ja työntämään ulos. Koitin peittää hänen silmänsä samalla huutaen. Mies tajusi että yritän salata jotain, ja taisteli päästäkseen katsomaan mitä se oli , aikamme siinä oviaukossa painittiin kunnes tunnustin, ajattelin että on parempi kertoa kuin se että hän menee itse katsomaan.
Tästäkin mua kiusataan välillä vieläkin. Myönnän että persposkien levittely ja täysiä pusertaminen kannattaa jättää tehtäväksi vessassa, itsepähän keräsin...
Taas oli mammat vauhdissa!🤣
Jos joku kielitieteilijä on graduaihetta vailla, niin tän ketjun avulla vois helposti tutkia, kuinka monta suomenkielistä kiertoilmaisua löytyy ”vanhalle kehnolle”😂.
Olin Israelissa kv-työharjoittelussa ja oli kyllä semmonen vessaepisodi, ettei hetkeen toivottavasti käy vastaavaa.
Mulla oli siellä tosi kiva huone, jossa asui normaalisti joku tyttö joka oli nyt jollain pitkällä reissulla. Kämpässä asui mun lisäksi suunnilleen mun ikäiset tyttö ja poika ja vessoja oli vain yksi.
Siinä sitten pari päivää jo siellä asuttuani tajusin, etten ollut käynyt kakkoshädällä kertaakaan saavuttuani. Nää kämppikset oli todella streotypisiä israeliliasia, joita näkee jossain Thaimaassa reppureissaamassa, tai hostelleissa pitkin maailmaa, tytöllä pitkät rastat ja poika käytti kirjavia solmuvärjättyjä paitoja pussihousuja. Niillä oli jotkut hippi-kotibileet meneillään ja mua kovasti pyydettiin seuraan, mutta tein just jotain koulujuttua silloin, niin menin vaan omaan huoneeseen kunnes alkaa alavatsassa vähän vääntämään. Siis siinä mietin, että viittinkö käydä kakalla, kun on kämpässä n. 15 ihmistä ja tää ainoa vessa. Siinä odottelin että etkot olis ohi ja ne lähtis ulos. Mutta vääntö alko olemaan niin kova ja ne soitti musaa ja hengas enimmäkseen parvekkeella polttamassa vesipiippua, niin uskaltauduin vessaan.
Siis ikinä ei ole tullut niin kovaa jöötiä, ja sitä vaan tuli ja tuli. Siis joo, oli mennyt jo pari päivää, mutta semmonen anakonda oli tulossa, että se osu jo pöntön pohjaan ja piti itse jo vähän nostaa toista kankkua ylös, että se mahtu katkeamaan. No, eihän se ekalla yrittämällä tietenkään mennyt alas vaan taipu hk:n lenkin muotokseksi. Siinä sitten pöntön säiliö täyttyy hitaasti äänekkäästi sihisten uutta vetoa varten ja meitin onko vessassa mitään, jolla voin tökkiä sitä pienemmäksi. No, otin sitten kämppiksen tamponipaketista yhden ja sillä muoviasettimella tökin sitä palasiksi ja vedin uudestaan vessan. Taas vessa hirveellä jylinällä vetää, mutta yksi pala jää silti pinnale. Tässä vaiheessa mietin ,että ei kai tuossa nyt ole ulkona joku odottamassa omaa vuoroaan, niin en kyllä kolmatta kertaa vedä. Siinä hetken mielijohteesta kauhasin pökäleen pöntöstä, käärin sen paperiin ja nakkasin vessan pikku ikkunasta ulos takapihalle. Takapiha oli siis ihan villiä jättömäätä kahden talon välissä, joku hiekkanen pläntti missä kasvo jotain pusikkoa, sinne se uppoaa puskan sekaan. No ei ollut onneksi kukaan oven takana. Siitä suoraan huoneeseen ja tekstaamaan kaverille kuinka just kirjamellisesti heitin kakkaa ulos ikkunasta.
Muutama päivä myöhemmin olin tulossa tämän kämppistytön kanssa kaupungilta ja siinä kerrosta alempana kämppiksen kaivaessa jo laukusta avaimia mun katse osui rapun ikkuna-aukosta ulos, ja epäilyttävään myttyyn naapurin ilmalämpöpumpun ulkopömpelin päällä. Siinä se oli mun pökäle nyt jo rusehtuneeseen paperiin käärittynä kolme päivää auringossa kuivuneena. Lähdin melkeen samantien ulos "käymään kaupassa". Pömpeli oli kyllä ihan käsietäisyydellä ikkunasta, mutta jonkin verran piti kurottaa. Olin ottanut mukaan muovipussin ja koirankakkatyyliin poimin sen sillä pussilla käteen. Ilmastointipömpelissä kiinni ollut paperimassa lähtee rapsahtaen pois ja peltikuori menee kuprulle ja palaa alkoperäiseen muotoonsa josta kuuluu kova "TUM-TUM". Hirveä paniikki, äkkiä kakkapussi taskuun, suoraan portaat alas ja tämä aarre ekaan kadulla vastaan tulleeseen roskikseen. Tästä taas kaverille viestiä, että nyt tuli kakkaepisodi part 2, pökäleen paluu
Kus*n lukiokaverini sänkyyn. Oltiin huonetovereita ja istuin hänen sängyssään satiinilakanoillaan. Kertoi hauskan jutun ja se lorotus ei vaan loppunut, sitä ei voinut keskeyttää. Ja sitä *usta tuli paljon. En uskaltanut nousta, mutta oli pakko nousta kun kaveri vaati ett pitää siirtyä, en muista mistä syystä.
Mietin siinä kyllä miten "peitän" jäljen itsekseen sinne kuivumaan. Se nyt ei vaan ois ollu mitenkään mahdollista, viimeistään haju olisi paljastanut. 🤣
Kaveri oli raivona.
Sen jälkeen en ole mennyt minnekään ilman pikkuhousunsuojia....
jossakin kylässä tuli kova jöötihätä ja nainoin pitkää jöötiä mikä ei meinannut katketa ollenkaan ja heilautin pyllyä ja katkesi mutta jäi pytyn reunaan nojaamaan ja toinen pää veden alla, jätin se siihen itekseen lepäämän ja mennessäni pois ajttelin että mitähän seuraava kakkaaja sanoo kun menee vessaan
Vierailija kirjoitti:
Tää ei varmaankaan tänne kuulu, mutta silloin 2000 luvulla, kun olin lapsi ja menin paskalle, se paska mitä väänsin oli niin valtavan kokoinen, että sen paskominen teki kipeää. Ihan kuin siinä olisi ollut lasinsiruja sen paskamassan seassa. No siinä vaiheessa kun olin valmis ja katoin ennen huuhtomista, että millainen paskamakkaran olin väkisin paskonut niin ei mikään ihme, että persettä koski. Se oli todella paksu mikä aiheutti sen kivun ja valtavan pituutensa vuoksi jouduinkin kestämään sitä paskantamista turhankin kauan
Tollanen pökäle tappoi Elviksen.
Entinen nuori kirjoitti:
Olin murkkuikäinen ja häpesin menkkojani. Asuin mökissä, jossa oli ulkohuussi. Minulla ei ollut rahaa eikä oikein uskallustakaan ostaa tampooneita tai siteitä. Tein sitten vahoista vaatteista rättejä, ja ongelma oli miten ne hävitän. Kaivoin sitten rätit läheiseen metsään sammaleen sisään. Sitten sain kuulla, että naapurin koira oli kantanut kotipihalleen ne veriset rätit. Voi sitä häpeän määrää. Toinen keino oli vetäistä rätit sukulaisten ja koulun vessanpöntöstä alas. Sitten kuulin, että oli pöntöt tukossa siellä täällä. . En tiennyt, ettei pönttöön saa laittaa rättejä. Ja se hygienia - savusauna kerran viikossa. Oli aika traumaattinen murrosikä. En vieläkään kehtaa asiaa tunnustaa kuin täällä anonyyminä.
Voi tyttö rukkaa! Millä vuosikymmenellä tämä oli?
Vierailija kirjoitti:
Haluan tietää, etten vain ole ainut!
Ensimmäisiä kertoja anoppilassa iski kauhea kakkoshätä, joka johtui kun söin jäätelöä, joka ei ollut laktoositonta. Menin melkein juoksujalkaa vessaan ja pönttöön raikui oikein kunnon pierupommi! Kuulosti silloin kuin kranaatin olisi heittänyt pönttöön! Ja onnekseni asunto oli vielä suht pieni, joten varmasti tuli kaikille selväksi, että paskalla minä siellä olin! Ei huhhuh.. vieläkin puna nousee poskille.
Joo sama mullakin "heitin kranaatin" pöntöön itekkin kerran, kunnon pamaus kuului olin kotona
Vierailija kirjoitti:
Mimmivaa kirjoitti:
Noh, Tää on sit ihan noloa, mutta oltiin poikaystävän kanssa ekaa kertaa hotellissa ja huone on semmoinen pieni hotskuhuone.
Mulla on ujo kakkonen ja olin odottanut että mies lähtee käymään jossakin mutta eihän se mihinkään lähtenyt koko iltana enkä keksi mitään tekosyytäkään sille käydä jossakin ja hätä tuntuu kokoajan.
Mä meen sitten väkisin yhdessä vaiheessa vaan lopulta vessaan ja lasken minuutteja ja yritän päkistellä mutten vaan osaa rentoutua.
Raivostuttavaa.
Sit se koputtaa vielä oveen että mennäänkö jo, ja mulla on vaan kakkonen mielessä.
Ihan kamala tilanne. Lopulta mulla menee kaiken matkaväsymyksen jälkeen yli ja sanon suoraan että oon kakkosella, voitko lähteä johonkin vähäksi aikaa :x
No sitä alkaa naurattamaan ja kun lopulta saavun naama punaisena alakertaan, se nauraa edelleen vaikka ei kuulema mitään ja kaikki ihan ok
Mä oon ihan "paskana" kirjaimellisesti.. ja punainen kun keitetty rapu :\
Mä ymmärrän sua! Olitte siis seurustelleet vasta vähän aikaa?
Itse panttasin pieruja ja kakkaa aikoinaan vastarakastuneena nuorena tyttösenä. Keksin sitten aina välillä patistaa poikaystäväni käyttämään aamulla koiraani ulkona pissalla että pääsin itse kakalle🤫🤭😂
Mä sanon noissa tilanteissa vaan ett "nyt on tilanne päällä" tai "oota vähän mul on yks juttu kesken". Sehän voi olla ihan mitä vaan vessapaperin loppumisesta tamponin vaihtoon tai lattian kuivumiseen jne. Ei tarvi selitellä.
Ihan kuin lukisin omaa elämäntarinaa. En oo vähään aikaan nauranut näin paljon.
Kiitos.
Luin koko ketjun, koen siis velvollisuudekseni kertoa omat nolot kokemukseni.
Joskus teininä ensimmäisiä kokeiluja alkoholin kanssa. Kaverilla oli soluhuone ja istuttiin tyttö-poika-porukalla iltaa. Toki sain itseni niin känniin, että tein pienen välisammumisen kaverin sängylle kun muut pelasivat jotain lautapelejä lattialla istuen. Sitten yks kaks minulta pääsi vuosituhannen töräys. Yksittäinen, lyhyt mutta niin kovaääninen, että heräsin siihen itsekin unihoureestani.. Yksi sanavalmis kaverini heitti hiljentyneelle porukalle jotain "no vois tapahtuu teillekin", itse esitin nukkuvaa varmaan tunnin pöräyksen jälkeen. :D
Toinenkin liittyy näihin alkoholikokeiluihin. Sama mesta, join liikaa. Kaverin vessan vessanpöntön kansi ei oikein pysynyt ylhäällä ja oli siitä jo aiemmin maininnut, että pitää pitää kiinni kun istuu. Noh, minäpä aika tuiskeessa muistin kuitenkin nuo sanat ja varsimistin, että kansi pysyy ylhäällä ennen istumista. Laskin housut, nappasin kannesta kiinni ja istuin. Tyytyväisenä lorottelin kunnes huomasin, että alushousut olivat vielä päällä. Onneksi olivat ohutkankaiset stringit joten riisuin ne, pesasin kännituiskeessa kusisen alapään, stringit huuhdoin lavuaarissa, puristelin suht. kuivaksi ja käärin vessapaperin sisään jossa salakuljetin ne pikkulaukkuun.
Viimeisin tapahtui muutama vuosi sitten. Olin vapaapäivänä päättänyt testata muutaman kilometrin päässä olevan hypermarketin kotiinkuljetuspalvelua ensimmäisen kerran. Olin laittanut kännykän herättämään aamulla mutta jotenkin onnistunut kääntämään torkun sijaan koko hälytyksen pois. Heräsin ovikelloon ja nopeasti hyppäsin ylös ja kiskaisin polvipituisen mekon ylle (nukun alasti) ja riensin avaamaan. Ja sitten se twist: olen aina kärsinyt hyvin, _hyvin_ runsaista menkoista. Erityisesti pari ekaa vuotopäivää ovat yhtä tulvaa. Tottakai tuo päivä osui samalle ruokatilauksen kanssa ja aamuyöstä laitettu tamponi petti samalla hetkellä. Siinä se lähetti kantoi laatikoita eteiseen ja alkoi käydä läpi mitä tuotteita puuttui/oli korvattu ikuisuudelta tuntuneen ajan ja samalla seisoin veri kirjaimellisesti sääriä pitkin valuen ja ollen kuin ei mitään tapahtuisi.. Ja kyllä, vanat ehtivät nilkkoihin asti. Jännittämällä sain tamponin sentään pysymään sisällä kun tuntui, että sekin olisi halunnut karata. Rukoilen edelleen, että lähettiparka ei huomannut ja saanut traumoja. Onneksi olin antanut kortin tiedot etukäteen ettei tarvinnut liikkua ja maksaakin sitä lähetystä. :D
Tapahtui noin 5 vuotta sitten, ollessani kuukauden työmatkalla. Noin puolivälissä reissua iski ruokamyrkytys, jonka lähtölaukauksena toimi melkoinen ripuli, joka iski keskellä yötä. Käytyäni muutaman kerran suolityhjennyksellä, vaapuin muovipussi kalsareina hotellin respan viereiseen ruoka/juomamyymälään ja ostin vettä, sekä urheilujuomaa. Kietaisin molempia naamioon, sekä otin pari loperamidi-pilleriä kyytipojaksi, ja painuin nukkumaan.
Muutaman tunnin nukuttuani oli parempi olo, joskin merkillinen kuvotus oli kokoajan päällä. Vedin peiton korviin ja katselin telkkaria, miettien että mitäköhän sitä tälle keksisi. Olisiko vielä tunti mennyt ja yhtäkkiä iski aivan käsittämätön oksetus ja paskahätä - lähdin peiton alta kuin Usain Bolt telineistä ja riipaisin matkalla housut nilkkoihin ja ammuin molemmista päistä semmoisen täyslaidallisen, että sota-ajan taistelulaivakaan ei olisi parempaan pystynyt. Kun olin saanut molemmat päät rutistettua kuiviin ja nousin seisomaan, niin havaitsin että olin kuin olinkin pystynyt säästämään vessan enimmiltä roiskeilta, mutta täysin mysteeriksi itsellenikin jäi se, miksi olin istunut paskomaan kylpyammeen laidalle ja oksentamaan samaan aikaan pönttöön. Vaati pari uutta loperamidi-nappia, että kykenin jotenkin kaapimaan ripulit kylpyammeen viemäristä alas.
Tuon episodin jälkeen lähdinkin suosiolla paikalliseen sairaalaan, jossa sitten pääsinkin aivan suoraan tiputukseen.
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa kun meidän suhde vielä oli hyvin tuore. Siinä pussaillaan ja ollaan ja menen sitten kesken vessaan kun oli kakkoshätä. Ei mitään ongelmaa vessassa mutta halusin tulla seksikkäänä sieltä pois ja olin hameen sinne ja tulin seksikkään viekoittelevana vessasta pois pelkät rintsikat ja pikkuhousut. Sitten kun palaan miehen viereen ja mies alkaa pussamaan peppuani niin hän lopettaa kun seinään ja sanoo että tota jotain jäi tähän.... Mä en sitten ollut pyyhkiny persettäni kunnolla ja mulla oli jäänyt iso paskaraita stringien viereen. Ei helvetti että nolotti! Juoksin vessaan naama punasena Ja jäi seksi siihen.
Ohis, mutta se on yllättävää, miten tässäkin oltiin seksitouhuihin ryhtymässä ilman alapesua.
Miksi naiset ei huolehdi hygieniasta?
Kyllä ne miehet soittaa, jos se puoli on kunnossa. Jos ei, niin sitten ihmetellään, kun miehestä ei seksin jälkeen enää kuulunut mitään...
🇺🇦🇮🇱
Noloa ja noloa... Nuorna likkana etelässä tuhannen tuiterissa menin yökerhon vessaan. Helpotus oli lyhytkestoinen kun tajusin kusseeni alushousut jalassa XD Bikkarit roskiin ja jatkoin bilettämistä minarissa. Ainakin tuuletus pelasi XDD