Miten joku voi elää koko elämänsä yksin

Minä olen elänyt. Olen nyt 41-vuotias nainen. Syy on se, että olen jo ihan nuoresta asti tuntenut kutsumusta hengelliseen etsintään, rukouksen ja mietiskelyn elämään, enkä mitenkään ole halunnut parisuhde- tai perhe-elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Moni elää huonossa suhteessa eikä saa hellyyttä ja läsnäoloa. Ollaanko niissä vain sen vuoksi, ettei osata olla yksin tai pelätään leimautumista.

Täällä yksi tälläinen. Suhteessa olen mutta niin yksin. Ei hellyyttä ei mitään. Rakastan toista, jota en voi saada. Siksi näin.

Mieheni täti on ollut yksin koko elämänsä, nyt on noin 60-vuotias. Ei miestä, ei lapsia ei edes lemmikkieläimiä. Matkustelee ja on kovin kultturelli. Näyttää olevan tyytyväinen.

Eipä ole ollut vaihtoehtoja ja olen nyt 38-vuotias mies. Kun on saanut kuulla kommentteja rumasta ulkonäöstä jo 7-vuotiaasta asti, niin on alkanut saada tarpeeksi ja hyväksynyt yksinään olemisen.

No se on ihan helppoa koska suomalaiset naiset nyt eivät hirveän aloitteellisia ole. Myöskin näissä ketjuissa niiden nuorempana yhden yön juttuja harrastaneiden naisten on ihan turha vinkua. Kyllä se on niin että miehen osa ei ole kehuttava näissä asioissa. Tosin ei kai tämä mikään kurjuuskilpailu olekaan.

Helposti, ainakin jos olet mies. Yksikään nainen ei ole ikinä tullut minulle edes juttelemaan. YKSIKÄÄN.

Vierailija kirjoitti:

ilman minkäänlaista parisuhdetta? Siis vuosikausia ilman hellyyttä, seksiä ja toisen ihmisen läsnäoloa? Miten se on mahdollista? Tarkoitan nyt todellakin sellaista, ettei oikein koskaan ole ollut minkäänlaisessa parisuhteessa, muttei myöskään harrasta hetkellisiä suhteita, vaan tyytyy olemaan yksin?

Olen avioliitossa, mutta tilanne on juuri tuo. Kun vaimolle sopiva lapsiluku tuli täyteen, niin loppui se parisuhde siihen. Jos olisin aikanaan omistanut kristallipallon, niin olisi jäänyt tämä liitto väliin ja olisin elellyt elämäni tyytyväisenä.

Vanha vitsi, mutta sopii AP:n aloitukseen :)

Olipa kerran mies, joka kysyi naiselta: "Tuletko vaimokseni?"

Nainen vastasi: "EN!"

Ja niin mies eli onnellisena elämänsä loppuun asti ja ajoi moottoripyörillä ja meni kalaan ja metsästämään ja pelasi golfia ja joi paljon kaljaa ja viskiä ja hänen pankkitilillään oli aina rahaa ja hän jätti joka kerta vessankannen ylös ja pieri kun halusi. Naisia oli myös riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Helposti, ainakin jos olet mies. Yksikään nainen ei ole ikinä tullut minulle edes juttelemaan. YKSIKÄÄN.

Tämä. Ja se alkaa siinä yläasteella ja jatkuu varmaan lopun ikää. Miesten osa.

m41

En tykkää seksistä, siksi.

Työskentelin paikassa, jossa kaikki pettivät puolisoitaan minkä ehtivät.

Parisuhde, irtosuhteita kapakassa, suhteita useampaan työkaveriin jne.

En koskaan ole nähnyt tuollaista elämää tavoittelemisen arvoisena.

Pidän tuollaista elämää eläviä ihmisiä vastauksessa mainittuna friikkeinä: pettäjiä, irtosuhteiden harrastajia, kuudesti kihlautuvia, uusiouusiouusioperheitä, lapsia tai eläimiä julmasti kohtelevia, rikollisia, tupakoijia, juoppoja, narkomaaneja jne. Samaa pohjasakkaa kaikki.

Minusta ei ole siivoamaan miehen jälkiä, pelkäämään pettämisiä tai jopa pahoinpitelyjä, hoitamaan molempien asioita, olemaan solvattavana milloin mistäkin syystä. Juoppoa tai tupakoijaa en edes huolisi.

Elän mieluummin yksin. Tasapanoista ja mielialapilleritöntä (pikku vinkki) elämää, ilman useita sukupuolitauteja, joita tuntuu pettäjäpariskunnilla riittävän hätkähdyttävän usein. Suosittelen muillekin.

Riittävä toimeentulo, niin ei tarvitse muuttaa minkään kaamean tyypin kanssa yhteen asumaan.

En mä tätä ole valinnut.

En oo kelvannu kellekkään miehelle muuta kuin seksiin.

Enää en siis harrasta oikeen sitäkään, kun tulee vaan paha mieli.

Olen 30, enkä ole seurustellut vastakkaista sukupuolta olevan kanssa edes lapsena leikilläni.

Vierailija kirjoitti:

En mä tätä ole valinnut.

En oo kelvannu kellekkään miehelle muuta kuin seksiin.

Enää en siis harrasta oikeen sitäkään, kun tulee vaan paha mieli.

 

Olen 30, enkä ole seurustellut vastakkaista sukupuolta olevan kanssa edes lapsena leikilläni.

Mä olen vähän vanhempi kuin sä enkä ole ikinä kelvannut kenellekään naiselle seurusteluun enkä seksiin.

Olen 25 vuotias mies. En ole koskaan ollut parisuhteessa, tai irtosuhteita harrastellut. Asun yksinään. Viihdyn hyvin yksikseenkin.

Monet miehet ei vaan löydä naista. Olisin ollut valmis elämään yksin parin ikävän seurustelukokemuksen jälkeen, mutta yllättäen löysin melko iäkkään ja kokemattoman poikamiehen, jonka kanssa synkkasi. Parisuhde-elämä sopii minulle. Isoa perhettä tai ystäväpiiriä en kaipaa. Jos tämä suhde menee poikki, en enää pariudu. Ymmärrän hyvin ikääntyneitä naisia, jotka eivät enää ota miestä riesoikseen.

Helposti. En käytä alkoa enkä hirveästi jaksa missään töitten lisäksi käydä. Olen siis mies ja ikää 30 vuotta. Nuorempana sitä yritti, mutta kun aina sai pakit niin äkkiä alkoi masennus ja syvä katkeruuden ja vihan tunne valtaamaan mielen. Aloin myös treenaamaan ankarasti, jotta saisin paremman ja lihaksikkaamman vartalon kuin kilpailijoillani eli muilla miehillä. Lihavat naiset eivät viehätä/kiinnosta, mutta jos ei ole tsäänssejä muihin niin mieluummin ilman...

Ei sitä elämistä voi niin vaan lopettaakkaan. Ei ole kaikille naisia, pakko vaan joidenkin olla ilman että edes muille riittää.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä elämistä voi niin vaan lopettaakkaan. Ei ole kaikille naisia, pakko vaan joidenkin olla ilman että edes muille riittää.

Miksi ei voi lopettaa? Kannattaako sitä koko elämää elää yksin?

Ikisinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on olemassa vain suhteessa toisiin - näinhän se usein ilmaistaan. HS:n haastattelu Erkki Lampénista tukisi tätä väitettä - ei ole ketään, kenen kanssa jakaa iloja, suruja, vastoinkäymisiä, ei ketään, jonka kanssa riidellä, jota syyttää tai kiusata.

No, itse olen aina ollut yksin. Ei avio- tai avoliittoja, ei pitkiä seurustelusuhteita, ei lapsia, välit sukulaisiin katkenneet. Olen täydellisen yksin, 50-vuotiaana. Yksinäisyys ei ole tarkoittanut seksittömyyttä, en vain ole koskaan halunnut mitään pysyvää.

Tavallaan en ole olemassa, en ole tärkeä (tietääkseni) kellekään, en kaipaa ketään, eikä kukaan kaipaa minua. Kun kuolen, mitään todellisia jälkiä elostani ei tänne jää (vain keltainen kusivana synnytyssairaalan ja krematorion välillä (H. Turunen: Simpauttaja)). Mutta tämä ajatus ei minua ahdista, lähinnä vain huvittaa.

Olen jo elämän ehtoopuolella. Nautin elämästä, olemisesta, tutkin ja tutustun edelleen uusiin asioihin, matkustelen niin kauan kuin terveyttä piisaa. Kuoleman lähestyminen ahdistaa hieman: ei itse kuoleminen, vaan vuodet tai hetket ennen sitä. Olenko missä kunnossa? Olenko dementoitunut vaippamummo, vai kotiinsa muumioitunut (kirjaimellisesti) höppänä? Mutta ei nämäkään ajatukset ahdista niin kauheasti, en usko että sen enempää kuin muillakaan ihmisillä.

Ihminen on sosiaalinen eläin. Suurin osa pelkää yksinoloa, tarvitsee ehdottomasti muita ihmisiä, vaikka sitten haukkuu, pahoinpitelee, räyhää, hyväksikäyttää, tappaa, ilkkuu, pilkkaa, vähättelee, kalvaa niitä muita. Silti tai juuri siksi on toisista ihmisistä riippuvainen. Itse olen toisenlainen. Sielunkumppanin löytäminen olisi toki ihanaa, mutta nyt tietää sen olevan vain sellainen illuusio - haavekuva. Ne haavekuvat kestävät hetken ja sitten olet taas omillasi.

Tulipahan käytyä. Nahkurin orsilla tavataan, heh.

Aika jännä, olin ihan varma, että tämän kirjoittaja on mies. Tuo vaippamummo-sana tuli hitaasti tajuntaan, että kirjoittaja onkin nainen. Miten voi olla näin varma, että jonkun tekstin takana on mies?

Minäkään en ole ollut ihan koko elämääni ilman parisuhdetta, mutta yli 40 vuotta kuitenkin. Seurustelin teinivuosina pari kuukautta ja tulin raskaaksi 15-vuotiaana. Poikaystävä hävisi sen siliän tien.  Asuin vanhempieni luona ja sain käytyä lukion, lukion jälkeen omaan kotiin, yliopistoon ja töihin. On minulla ollut miespuolisia kavereita ja moni olisi halunnut enemmänkin, mutta minä en. Yksinäiseksi en ole koskaan tuntenut itseäni. Ihmisiä riittää ympärillä ja tekemistä vaikka muille jakaa. Mummi minusta tuli jo 36-vuotiaana ja isomummi ensi toukokuussa.