Miten joku voi elää koko elämänsä yksin

En ole ollut koko elämääni yksin, mutta melkein. Treffeillä kävin viimeksi viisi vuotta sitten, enkä halua enää samanlaisiin tilanteisiin. Ahdistaa esiintyä sosiaalisena ja menestyvänä, kuten he haluavat uskoa. Mitä kauemmin huijaus onnistuu, sitä suurempi pettymys seuraa lopulta. Ex ei ole vieläkään antanut anteeksi, etten toteuttanut hänen kaikkia unelmiaan.

Vierailija kirjoitti:

Yksin 34v kirjoitti:

Minun ainakin on mitä ilmeisemmin pakko elää niin, koska kukaan ei yksinkertaisesti tunnu huolivan minua kumppanikseen. Aina saan kuulla syitä siihen, että miksi en kelpaa toiselle ja niitä syitä on esimerkiksi se, että olen liian lyhyt, liian lihava, laihduttuani liian laiha, en ole tarpeeksi hyvän näköinen jne. Yksinkertaisesti minua ei hyväksytä esim. pituuteni takia, koska miehet sanovat, että eivät halua seurustella "kääpiön kanssa", vaikka olisivat itsekin vain vähän yli minun pituuteni 158cm.

Lyhyet naiset nimenomaan kiinnostavat useita miehiä. Esim. itseäni. Ylipainoiset eivät, mutta se on oma valinta yleensä.

Minä en ainakaan ole koskaan ole koskaan törmännyt mieheen, jota kiinnostaisi lyhyt nainen. Vaikka olen tavannut lyhyitäkin heteromiehiä, niin heitäkään ei yksinkertaisesti kiinnosta parisuhde tai seksi minun kanssani, koska olen lyhyt. Tosin homomiehet ovat tässä asiassa heteromiehiäkin pahempia, ainakin mitä olen kuullut homolta veljeltäni, joka on myös melko lyhyt, vain 165cm. Hänet on tyrmätty totaalisesti homopiireissä lyhyytensä takia, koska lähes kaikki homomiehet tuntuvat ajattelevan, että miehen pitää olla vähintään 180cm että hänestä voi olla kiinnostunut. Ilmeisesti lyhyistä ihmisistä ei yksinkertaisesti pidetä ainakaan seksikumppaneina tai elämänkumppanina. Lyhyenkin heteromiehen mielestä naisen pitäisi olla ilmeisesti ainakin noin 165-170cm pitkä että hän kelpaa. Kai miehet pelkäävät, että jos nainen on lyhyt ja syntyy lapsia, niin nämä ovat sitten miesten mielestä todella pikkuisia hobitteja, jotka asuvat aikuisena metsässä kärpässienten alla.

Miten niin miten on mahdollista? Älytön kysymys.

Luin kerran (todella kauan sitten) lehdestä erään nuoren ja kauniin naislääkärin haastattelun. Parisuhteesta udeltaessa hän vastasi, että hänelle kelpaa vain yksi mies: näyttelijä Don Johnson. Jos ei häntä saa, niin elää yksin. Totesi vielä hauskasti että "Sellainen maailmankuulu näyttelijä (Johnson) tuskin välittää tällaisesta tavallisesta mölliäisestä."

En sitten tiedä laskiko myöhemmin rimaansa, vai elääkö vieläkin yksin.

Olen 53-v. nainen. Olen elänyt n.30-vuotta yksin, lukuunottamatta joitain lyhyitä, onnettomia "suhteita". Omistan asuntoni, olen taloudellisesti itsenäinen. Olen täysin onnellinen elämääni sinkkuna, en kaipaa miesseuraa, en seksiä, olenko aseksuaali ;en tiedä, ehkä. Olen psykiatrinen hoitaja, joten uskon (ehkä), tietäväni jotain kyseisistä asioista. Työssäni joudun olemaan sosiaalinen, en jaksa ihmisiä vapaa-ajallani. En ole lihava enkä maailman ruminkaan, mutta en vaan halua edes ajatella seurustelua. Onneksi näin vanhana saa olla jo melko rauhassa.

Miksei voisi elää? Eihän yksin oleminen tarkoita välttämättä yksinäisyyttä. Eivät kaikki ihmiset kaipaa seuraa tai kumppanuutta ympärivuorokautisesti, olemme erilaisia.

Itse olen neljääkymppiä lähestyvä ikisinkku - joskus parikymppisenä oli nopea kokeilu yhteisasumisesta silloisen seurustelukumppanin kanssa, mutta sain täysin tarpeekseni piikomisesta, riitelystä ja huonosta seksistä, joten eromme jälkeen en ole miettinyt parisuhdetta enää kertaakaan. Nautin vapaudestani täysillä, matkustelen ja työskentelen ja opiskelen missä haluan, ilman että tarvitsee kuunnella kenenkään mutinoita tai mielipiteitä.  Ei tarvitse siivota kuin omat jälkensä, eikä kukaan nalkuta tai ulise mistään. Seuraa saan laajasta ystäväpiiristä ja harrastusten kautta, seksiä varten minulla on erilaisia järjestelyjä.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on vapauttanut meidät naiset miesten taloudellisesta ylivallasta, joten miksi ihmeessä myisin itseni kenellekään kun ei kerran ole pakko? Haluan elää oman elämäni itse, ja rakastan elämääni juuri tällaisena, mitään minulta ei puutu.

Yksin 34v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin 34v kirjoitti:

Minun ainakin on mitä ilmeisemmin pakko elää niin, koska kukaan ei yksinkertaisesti tunnu huolivan minua kumppanikseen. Aina saan kuulla syitä siihen, että miksi en kelpaa toiselle ja niitä syitä on esimerkiksi se, että olen liian lyhyt, liian lihava, laihduttuani liian laiha, en ole tarpeeksi hyvän näköinen jne. Yksinkertaisesti minua ei hyväksytä esim. pituuteni takia, koska miehet sanovat, että eivät halua seurustella "kääpiön kanssa", vaikka olisivat itsekin vain vähän yli minun pituuteni 158cm.

Lyhyet naiset nimenomaan kiinnostavat useita miehiä. Esim. itseäni. Ylipainoiset eivät, mutta se on oma valinta yleensä.

Minä en ainakaan ole koskaan ole koskaan törmännyt mieheen, jota kiinnostaisi lyhyt nainen. Vaikka olen tavannut lyhyitäkin heteromiehiä, niin heitäkään ei yksinkertaisesti kiinnosta parisuhde tai seksi minun kanssani, koska olen lyhyt. Tosin homomiehet ovat tässä asiassa heteromiehiäkin pahempia, ainakin mitä olen kuullut homolta veljeltäni, joka on myös melko lyhyt, vain 165cm. Hänet on tyrmätty totaalisesti homopiireissä lyhyytensä takia, koska lähes kaikki homomiehet tuntuvat ajattelevan, että miehen pitää olla vähintään 180cm että hänestä voi olla kiinnostunut. Ilmeisesti lyhyistä ihmisistä ei yksinkertaisesti pidetä ainakaan seksikumppaneina tai elämänkumppanina. Lyhyenkin heteromiehen mielestä naisen pitäisi olla ilmeisesti ainakin noin 165-170cm pitkä että hän kelpaa. Kai miehet pelkäävät, että jos nainen on lyhyt ja syntyy lapsia, niin nämä ovat sitten miesten mielestä todella pikkuisia hobitteja, jotka asuvat aikuisena metsässä kärpässienten alla.

Buaah-hah... Joku Anna Abreu tai Iina Kuustonen kelpaavat ihan taatusti miehille esimerkiksi, vaikka ovat lyhyitä. Ja niin ihan tavikset ei-julkkiksetkin. Itse olen 158 cm eikä kysynnästä miesten keskuudessa ole ollut puutetta. Kyllä jostain muualta sun tarvii etsiä syytä kelpaamattomuuteesi kuin pituudesta...

Minä olen elänyt. Eikä tosiaan olisi ollut puutetta kiinnostuneista miehistä, sillä olin nuorena melko hyvän näköinen. 

Mutta olen aina ollut erakkoluonne, joka viihdyn yksin parhaiten. Seksiin ei ole mitään kiinnostusta. Nuorena tuli jokunen kerta kokeiltua, ja tuntui lähinnä vaivaannuttavalta hikiseltä ähellykseltä. En kaipaa ihmisten seuraa vaan vältän sitä aina kun mahdollista. Työnikin olen valinnut niin että tarvii tosi vähän olla ihmisten kanssa tekemisissä. Olen varsin onnellinen 42-vuotias nainen :)

Mitä vikaa yksnolossa? Valtaosalla ihmisistä on ollut joku suhde ainakin nuorena ja ehkä huono sellainen... Sitten päättänyt olla vaan yksin ja keskittyä muihin asioihin kuten uraan, ystäviin ja harrastuksiin ja omaan hyvinvointiin :)

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 17:20"]

[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 15:37"]

[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 05:59"]En ole koskaan seurustellut ja ikääkin on lähes 40-vuotta. Syy on se, että ei tällä pärstältä naista todellisuudessa saa. Seksin saanti ei tosin ole ongelma, käyn maksullisissa huorissa säännöllisesti, joka sopii hyvin, kun rahan puutekaan ei ole ongelma.

Kyllä yksinkin voi elää.

Suoraan sanottuna maksat raiskauksesta!!! Maksullisen seksin ostaminen on - maksullinen raiskaus!!!!

Raiskaus on seksiä vastoin jonkun osapuolen suostumusta. Maksullisessa seksissä molemmat suostuvat. Toinen suostuu antamaan pillunsa (tms.) toisen käyttöön ja toinen suostuu antamaan rahaa toisen käyttöön.

Tekee mieli kysyä mitä järkeä tuossa on??? Voisit käyttää omaa kättä, ostaa nuken tai pyytää lääketieteeltä apua jossa peniksesi toiminta loppuisi. Tuo kolmas vaihtoehto saisi olla ihan yleisessä käytössä. Vaikuttaa musta siltä että peniksen poistaminen poistaisi paljon miesten ongemista.

Oletko ikinä kuullut sellaisesta, että seksistä voi ihan nauttiakin? Onko ihan uutta?

Vierailija kirjoitti:

En ehkä kuulu tähän joukkoon, sillä olen nuorena seurustellut pitkään ja jossain vaiheessa harrastin myös yhdenillan suhteita. Nyt kuitenkin ilman miestä jo 12 vuotta, seksiä harrastanut viimeksi n. 7 vuotta sitten. Olen sen verran sosiaalinen, että aikoinaan kuvittelin yksinjäämisen olevan kuolemaakin pahempi kauhistus. Yllätyksenä on kuitenkin tullut se, että siihen tottuu - jopa niin hyvin, että on vaikeaa aloittaa suhdetta vaikka siihen olisi tilaisuuskin. On vaikea kuvitella, että omassa kodissa olisi joku muu. Ja kun ahdistus tulee niin nopeasti, miten edes voi päästä sille asteelle kun ei enää tunnu kiusalliselta ja voi olla rennosti toisen läsnäollessakin?

On äärimmäisen helppoa, kun voi viettää päivän miten itse haluaa, vaikka sitten pyjamassa aamusta iltaan mikäli huvittaa ja on tilaisuus. Kun ei tarvitse kattaa pöytää ja tiskata, vaan elää voileivällä koko päivän jos ei huvita kokata. Voi pieraista koska haluaa ja juoda kaljaa koska haluaa. Voi meikata tai olla meikkaamatta. Voi olla reissussa niin kauan kuin haluaa ja mennä kaverille baari-illan jälkeen yöksi ilman että kukaan suuttuu ja vaatii selityksiä. Seksikin alkaa unohtua jos sitä ei harrasta, ja jos hirveä panetus on, siihen on olemassa menetelmänsä. Kavereiden kanssa voi hoitaa kommunikaation, hyväksynnän ja läheisyyden tarpeet.

Jossain takaraivossa vieläkin toivoisin suhdetta, mutta mikäli se ei enää vaan onnistu, olen täysin tyytyväinen näin ja voin vanhana sanoa että olen elänyt kiinnostavaa ja omanlaistani elämää.

Parisuhteessa olet vapaa tekemään kaikkea tuota ja muutakin, pitää vain valita mies oikein.

Tuntuu, että aika moni on luovuttanut sen takia, että joskus tosi nuorena on ollut yksi huono parisuhdekokemus. Siis siinä iässä kun kaikki muukin on räpeltämistä. Hassua, että sen perusteella kuvittelee parisuhteen olevan aina samanlaista. Ehkä nämä ihmiset eivät oikeasti ole sitä koskaan kaivanneet.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:30"]Moni elää huonossa suhteessa eikä saa hellyyttä ja läsnäoloa. Ollaanko niissä vain sen vuoksi, ettei osata olla yksin tai pelätään leimautumista.

Joo, vastasit itse hyvin kysymyksiisi. NÄin juuri on.

Miksi huono suhde olisi lähtökohtaisesti parempi tilanne kuin yksinolo? Ei elämän sisältö  ole vain pusimista jonkun olutmakkaran kanssa sohvalla. Luuletteko te, että ne miehet tosissaan ajattelevat, että mun elämäksi riittää, kun pussaan mun muijaa meidän sohvalla? Ei. Niitä kiinnostaa sellaiset asiat kuin ura, muiden miesten arvostus, rikastuminen, eteneminen töissä ja harrastuksissa. Miehet ovat siinä fiksumpia, että ne  tietävät luonnostaan, että muitakin tunteita on kuin parisuhderakkaus ja päämääriä on muitakin kuin päästä naimisiin.

Ei suhteen puuttumista sinkkuna edes huomaa, kun keskittyy muihin tärkeisiin tavoitteisiin, kuten harrastuksiin, sijoittamiseen, urakehitykseen, opiskeluun, harrastuksiin, sisustamiseen. Niissä voi tuntea onnistumisen iloa, keksimisen riemua, rikastumisen huumaa jne. Parisuhteessa tapahtuva rakastaminen (joka usein on keskinäistä tylsyyttä ja pettymysta by the way) on vain yksi elämän osa-alue. Täällä useimmille se on kuin elämä itse ja jos sitä ei ole, se on samaa kuin olla kuollut.

Ihmissuhteita voi harrastaa työtovereiden, sukulaisten ym. kanssa. Heidän kanssaan voi nauraa, jakaa salaisuuksia, tapella jne. Se, että niiden kanssa ei suudella ja panna, ei tee yksinäisen elämästä tunneköyhää.

Miksi ihmeessä kuvittelette, että vain olemalla kuin siamilainen kaksonen jonkun sydäMMen Valitun kanssa nainen voi olla onnellinen? Todellisuus kun vaikuttaa siltä, että se on lähinnä varmin tie epäonneen, paitsi niillä harvoilla onnekkailla, jotka todella ovat onnistuneet löytämään todellisen sielunkumppanin. Tällaisia ikionnellisia joutsenpareja todella  on. Mutta niitä on tosi vähän. On täysin älytöntä edes kuvitella, että sellainen mäihä kävisi tai edes kuuluisi käydä kaikille. Vähän kuin olettaisi, että kaikkien perusoikeus on saada 7 oikein lotossa ja sitten itsessä on jotain pahasti henkistä vikaa, kun sitä jättipottia ei tulekaan :D

Soisi tosi onnen parisuhteessa olevan yleisempää. Voisiko olla, että ihmiset enenevässä määrin haluavat todella hyvän parisuhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Miksei voisi elää? Eihän yksin oleminen tarkoita välttämättä yksinäisyyttä. Eivät kaikki ihmiset kaipaa seuraa tai kumppanuutta ympärivuorokautisesti, olemme erilaisia.

Itse olen neljääkymppiä lähestyvä ikisinkku - joskus parikymppisenä oli nopea kokeilu yhteisasumisesta silloisen seurustelukumppanin kanssa, mutta sain täysin tarpeekseni piikomisesta, riitelystä ja huonosta seksistä, joten eromme jälkeen en ole miettinyt parisuhdetta enää kertaakaan. Nautin vapaudestani täysillä, matkustelen ja työskentelen ja opiskelen missä haluan, ilman että tarvitsee kuunnella kenenkään mutinoita tai mielipiteitä.  Ei tarvitse siivota kuin omat jälkensä, eikä kukaan nalkuta tai ulise mistään. Seuraa saan laajasta ystäväpiiristä ja harrastusten kautta, seksiä varten minulla on erilaisia järjestelyjä.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on vapauttanut meidät naiset miesten taloudellisesta ylivallasta, joten miksi ihmeessä myisin itseni kenellekään kun ei kerran ole pakko? Haluan elää oman elämäni itse, ja rakastan elämääni juuri tällaisena, mitään minulta ei puutu.

Joo, on ihana tunne, kun elämä on hyvässä hallinnassa ja voi tehdä aivan vapaasti valintoja. Maailmassa on niin paljon jännittävää ja kiinnostavaa koettavaa. Näin romantikkona ajattelen omasta aika samanlaisesta tilanteestani, että olisi kyllä huikeaa, kun ihan puskista tulisi joku ihana mies, joka veisi jalat alta. Se ei ole kuitenkaan välttämätöntä. 

Paskapuhetta

Olen 43 vuotias mies, alempaa kastia, en ole kelvannut naisille...yksinäisyys tuntuu musertavalta.

Tunnen parikin jo kohta 90-vuotiasta eläköitynyttä hoitajatarta (ammatti tuskin liittyy asiaan), molemmat olleet "yksinäisiä naisia" koko ikänsä. Ovat aikoinaan jo opiskellessaan omistautuneet työlleen niin, ettei ole jäänyt aikaa tai kiinnostusta rillutella miesten kanssa. Ystävättäriä tietysti ollut työnkin puolesta. Tyytyväisiä ja elämäniloisia tuntuvat olevan.

Seksi on eri asia kuin yksin oleminen. En kaipaa seksiä ja siksi olen yksin, koska seuraa ei ilman seksiä ole tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:36"]

"Vaan tyytyy olemaan yksin", tämä menee taas tähän tuttuun jankkaamiseen. Monilla meistä miehistä ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun ei kelpaa kenellekään naiselle. Onhan se elo alemman tason miehenä välillä yksinäistä ja jatkuva pillunpuute on kamalaa.

ota se pää pois pensaasta äläkä usko tuohon ATM-paskaan. katkeruus karkoittaa naiset, älä vihaa ja solvaa naisia vaan arvosta heitä ja heidän seksuaalisuuttaan. tämä on monille ATM -miehille vaikeaa, naisviha on niin kova heidän keskuudessaan. jokainen mies saa naisen.

eipä ollu

naisia paljon vähemmän kuin miehiä ellei halua panna mummoja

Vierailija kirjoitti:

Seksi on eri asia kuin yksin oleminen. En kaipaa seksiä ja siksi olen yksin, koska seuraa ei ilman seksiä ole tarjolla.

Tämä. Ajatus miehen turvallisesta kainalosta ja läheisyydestä on ihana, mutta koska hinta siitä on seksi, olen mieluummin yksin. Alkuun seksi tietysti on jännää ja mukavaakin, mutta kun sitä pitäisi sitten olla alun jälkeenkin. En kaipaa seksiä ja jos joskus hetkellisesti sellainen ajatus tuleekin, se hoituu omin käsin.