*Valmiiksi Lapsettomat* ...marraskuussa

Aurinkoista sunnuntaita kaikille...



Tämä tyttö testasi sitten perjantaina negaa kun oli pp14 ja labrassakin kävin, joka myös nega oli. Meidän eka inssi siis päättyi näin. Kovasti on itketty ja surtu mutta nyt odotellaan, että alkaisi vielä ne menkatkin, että päästään uuteen hoitokierrokseen. Toinen inssi olisi tarkoitus tehdä perään kun sitä Puregoniakin vielä jäi. Nyt kp 31 ja pp 16.



En tiedä onko se vähän tämä joulun tulokin joka herkistää ja negatiivinen inssitulos siihen päälle kun tuntuu taas niin pahalta..

Vai olisko vähän jopa koko palstalla havaittavissa normaalia enemmän apeutta lapsettomuudesta kärsivillä..?



t. Raitis +1,5kg lohtusuklaista.... =/

Kovasti voimia teille, tosi ikävää, ettei tärpännyt. Toivottavasti ensi kierrossa on parempi onni¿

Nimimerkki: Ainokki

Asuinpaikka: Jyväskylä/yks savolainen duunarikaupunki

Ikä: 20, miehellä 12 vuotta enemmän

Yritys aloitettu: elo 07

Muuta: Taustalla PCO-diagnoosi jo teininä, amenorrea, hirsutismi ja nyttemmin laihtumista ja jopa hormonitoiminnan alkeellista paranemista. Lisä" mausteena" arki eri kaupungeissa opiskeluni takia.

No hei pitkästä aikaa. Positiivista tässä viestissäni tulee olemaan kiitokset tämän mahtavan pinon pakertajille ja onnittelut Mimskelille hedelmöittymisestä (ja toki iso halaus rohkaisuksi jatkoon!). Tsemppiä laiharipohdiskeluihin sinne kaikille! Lääkärit voi olla niin jurpoja! Ärrinmurrin sen puolesta joka sai vain 10 minuuttia noin vakavan asiankin tiimoilta! (Anteeksi, en ole ihan kartalla luettuani juuri 30-40 viestiä jotka oli kirjoitettu viime visiittini jälkeen...)



Raitis: Harmin paikka negaa. Toivottavasti itku muuttuu iloksi. Mites menkkatilanne?



ON: En siis nyt ole oikein muutenkaan (ollutkaan) kartalla. Boheemit vapaapäivät lorvimisineen vaihtui viikko sitten kamalaan suruun. Sain yhtäkkiä kuulla menettäneeni rakkaan läheisen sukulaisen iäksi. Hän menehtyi sydänkohtaukseen vain seitsemissäkymmenissä. Olen asunut miehen luona ja käynyt sieltä käsin koulua ja käynyt toisella puolella Suomea lohduttamassa muita surijoita. Ja mitannut aamulämmön sattuneista syistä 0 kertaa, unohtanut laihdutuksen tilapäisesti, kokenut jo kp 46:n sekä testannut negatiivisen (puhtaasti!) raskaustestin. Lääkäri varattu 26.11., tosin vain yleis-sellainen joka tuskin tekee edes sisätutkimusta saati ultraa.



Mitä joku sanoikin, masennus tuntuu olevan nyt ilmassa monessa suunnassa. Hakeutukaa tytöt rakkaat tekin ihmeessä psykologille jos vaan suinkin mahdollista. Esim. mun ihan peruspsykologi on ollut yllättävän tietoinen/tietoa etsiväinen/ kiinnostunut lapsettomuustunteista ja lupaillut terapiaa eikä niinkään lääkkeitä. Selvitään tästä syksystä! Heti tuntuu teidänkin tuki taas mannalta kun on nää lapsettomuusjutut pyöriny muun surun lisäksi pinnassa koko ajan muttei niitä oo voinut kellekään jakaa.



Ainokki :' /

Yövuorossa siis olen, ei ole minua varten nämä yövuorot, mutta ei auta valittaa kun näitä on välillä tehtävä.



Raitapaitainen: Pahoittelut negasta. Tsemppiä jatkoon. Pidetään toivoa yllä.



Nelle: en osaa oikein vielä sanoa metujen tehoista. Kun eihän minulla välttämättä edes ole vaikuttavaa ainetta vaan lumelääkettä ja muutenkin niin vähän aikaa olen niitä syönyt. No joka tapauksessa ei ole kauheasti oireita ollut. Maha ollut tosi kovalla, ja huonoa oloa olen potenut, etenkin aamuisin, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.



Viimeisin kierto oli 22 päivää, joka mun kohdalla tarkoittaa normaalia pitempää kiertoa. Menkat oli melko lyhyet ja niukat. Kp 12 kohdilla oli alavatsassa nipistelyä ja selviä pissatulehduksen oireita, samalla myös limaa oli havaittavissa suht runsaasti ja mietin voisiko olla ovulaatio kyseesä. No nyt kp 15 alkoi sitten menkat. Vähänkö olen pettynyt ja pahalla tuulella. Ei niiden nyt vielä pitänyt alkaa todellakaan. Onneksi tämän yön jälkeen on kaksi vapaata ja aijon ottaa ihan rennosti. Ei kait se auta kuin ostaa niitä ovistikkuja..



Kirppariehotus saa kyllä täältä kannatusta.

...oon ollu yövuoroissa taas, joten nyt on nuppi vähän jumissa. Sen takia en osaa nyt ottaa sen kummemmin osaa keskusteluihin, mutta Raitikselle halit ja rutistukset.



Omaa napaa on kuutenkin pakko kaivella. Sain ne kilpirauhaskokeiden vastaukset ja niiden perusteella mulla on joku autoimmuuni-kilpirauhassairaus. Basedowin tauti... Mulle ihan täysin tuntematon sairaus, en oo koskaan kuullukaan moisesta. Lääkitykseks olis tarjolla beetasalpaajaa ja kilpirauhasen toimintaan hillitseväälääkettä, kunhan jaksais käydä hakemassa reseptit. Yritin selvittää millanen sairaus tää on ja aika vaillinaiset on mun tiedot edelleen, mutta sen tiedän että jos oot ikinä tän sairastanu, täytyy vastasyntyneen kilpirauhanen tutkia. Raskauden aikana sairastettuna voi aiheuttaa, keskenmenoja, ennenaikasia synnytyksiä, pienikokoisuutta ja kaikkee muuta tosi positiivista. JA kuulemma se on kilpirauhassairauksista ainut joka on raskauden aikana jotenkin merkityksellinen... Just my luck. Mulla olis siellä lääkärissä reseptit odottamassa, mutta en tiedä uskallanko alottaa niitä ennen kun konsultoin sitä Väestöliiton lääkäriä. Mitä ootte mieltä?



Kävin sillon otamassa samat kokeet myös terkkarissa, mutta koska ne oli väärin otettu, menin sinne yksityiselle... Nyt tuli naikkariltakin yhteydenottopyyntö, ne on saanu mun labravastaukset ja olis joku jatkohoito alkamassa. Päästäis siis ilmeisesti aikalailla jonottamatta julkiselle asiakkaaks, jos suinkin vaan huvittais... En vaan oo vielä päättäny, huvittaako.



Mutta jos paljon p****a, niin jotain hyvääkin, miehen spermaanalyysi tuli ja sillä saralla kaikki on enemmänkin kun OK. Diagnoosi on normospermia, niin siittiöiden määrä, liikkuvuus kuin muotokin on kaikki reippaasti viiterajojen yläpuolella. (Näytteessä oli ollu 308 miljoonaa siittiötä, viiteraja olis ollu 40 milj...!) Mies onkin aina puhunu että siellä on supersiittiöt. :D



Ja menkatkin alko, kolme viikkoa viimesen teron jälkeen... Nyt on siis menossa se kauan odotettu kp 1... Taidan kuitenkin jättää uuden Terolut-kierroksen alottamatta kun eivät näy tehoovan. Lääkäri saa sit päättää pitääkö mun niitä oikeesti syödä...



Että semmosta.



-S-, joka järkyttyi ammuskelusta niin että tuli itku.

Miten RAITIS jaksaa? Joko on menkat alkanut?



Halit AINOKILLE!



EVE: Hui, mitä kiertoja, toivottavasti tämä kierto on parempi.



SONNAI: Tosi ikävää, että tuollainenkin tauti löytyi. Toivottavasti saatte sen hyvin hoidettua, eikä se lykkää vauvasuunnitelmia. Itse menisin kyllä julkiselle puolelle hoitoihin, jos nopeasti pääsisi, voihan sieltä aina poiskin vaihtaa. Varsinkin, kun sieltä varmaan pystyvät helpommin sisätautilääkäriä konsultoimaan.



Mäkin oon miettinyt, että saattais olla aihetta käydä psykologin juttusilla, välillä ahdistaa nämäkin jutut sen verran. Mut toisaalta tässä maassa on niin paljon muitakin apua tarvitsevia, eikä ainakaan julkisella puolella oo resursseja hoitaa kaikkia. Lisäksi pelkään, että siitä jää sellainen merkintä, ettei adoptiosta tulisi koskaan mitään. Adoptiolastahan ei saa, jos on joskus ollut mielenterveyden kanssa ongelmia¿



Jälleen on mielessä lapsettomuus. Adoptioprosessi on niin älyttömän pitkä, että tekis mieli aloittaa se vaikka heti, niin joskus sais lapsen kotiinkin. Ja toki haluaisin ensin aloittaa vauvayrityksen, jotta selviäis saadaanko me biolasta vai ei. Kärsivällisyyttä kaivattaisiin kovasti¿

Ehkä tää sairaus joskus paranee, mutta nyt ainakin joudun syömään lääkkeitä puoltoista vuotta. Ja sen jälkeen sairaus helposti uusii tai muuttuu vajaatoiminnaksi, joka ei sit taas ikänä parane... Eikä tässä kauheesti jaksa hymyillä, alkaa olla mulle riittävästi vastoinkäymisiä. Oon käyny elokuusta lähtien kerran viikossa juttelemassa psyk. sairaanhoitajan kanssa, ajattelin että nyt olis hyvä sauma saada puhuttua kaikki vanhat jutut kaihertamasta, mutta väliäkö tuolla kun tulee koko ajan lisää paskaa niskaan...



Ajateltiin mennä sinne Naikkarille, mutta sekin taitaa kariutua siihen kun niitten ajanvaraus ja -neuvontapuhelimeen vastataan vaan yks vaivanen puoltuntinen päivässä just semmoseen aikaan ettei meistä kumpikaan pääse soittamaan. Haluisin kysyä voinko vaikuttaa hoitavaan lääkäriin, kun en halua sairaalalääkäriä hoitamaan. Tällä sairaushistoriallaja -tulevaisuudella haluun oikeesti jonkun spesialistin hoitoon...



Nimim. Sairaalalääkäreiden työskentelyä vierestä seurannut



-S-

Pidä nyt puolesi lääkärin suhteen.



Ja juu, mulla on kp 5/30-ikuisuus menossa. Clomeja napsin taas kp:t 2-8 ja maanantaina sitten ultraan. Oletan, että syön niitä vielä senkin jälkeen ennen Puregonin aloittamista.



Laskeskelin, että inssi voisi olla ensi viikon perjantaina tai sitten menee maanantaille 19.11.



Raitis

Täällä sitä nyt ollaan. Gynellä on siis käyty ja ultran mukaan kohtu siisti, mutta munasarjat pco:n tyyppiset (normaalin kokoiset kuitenkin) vaan oikeassa ovariossa löyty 2-3 rakkulaa ja vasemmassa jopa 10!

Oon ihan sekaisin kun,en tiedä voidaanko kohdallani puhua varsinaisesta pco:sta ja kuinka paljon tämän hetkinen munisten tilanne todellisuudessa vaikuttaa lapsettomuuteemme?:( Painonpudotusta suositeltiin ainakin se 10 kiloa.

pitimäs laittaa vielä nämäkin tähän..:)



Nimimerkki: jennumamu

Asuinpaikka: pohjois-pohjanmaa

Ikä: 20

Yritys alkanut: marraskuussa 2006 ( pillereitä kerkesin syödä vuoden verran ennen niiden lopettamista , merkkeinä olivat yasmin ja mercilon)

Muuta: Esikoinen haussa.





Niin ja tuohon edelliseen sepostukseen voisin lisätä vielä,että kiertoni on 28-31pvää (useimmiten se menee tuonne 30pvän tienoille) ja oviksen olen joka kierrossa bongannut tikkujen ja oman kehon avulla.

Ihmetyttää vain juuri nyt kun tädistä ei ole tietoakaan ja nyt jo menossa kuitenkin 31pvä, eikai tämä vaan ala lipsua pitkäkierron puolelle..EIIIH, EN ALA! Tosin voipi johtua stressistäkin mitä tässä nyt on ollutkin enemmän ja vähemmän.

SONNAI: Minulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta, ollut jo ala-asteikäisestä asti ja se valitettavasti on siitä ikävä sairaus ettei siitä koskaan parane. Itse syön thyroxin-nimistä lääkettä puoli nappulaa per päivä. Vuoden välein täytyy käydä kontrollissa ja tähän asti arvot ovat olleet hyvät kunhan muistaa tosiaan syödä niitä lääkkeitä. Lapsettomuuteen se tuskin vaikuttaa kovin paljoa sillä siskoni sairastaa ko. sairautta myös ja hänellä kuitenkin on jo 2 lasta.

Mulla ei ole kilpirauhasen vajaatoiminta vaan päinvastoin... Liikatoiminta, autoimmuuni sellainen. Niin vajaa- kuin liikatoimintakin vaikuttaa hedelmällisyyteen, jos hoito ei ole kunnolla tasapainossa. Ei mulla tästä ole juurikaan tietoa, mutta terveysportista luin jotain lääkäreiden artikeleita ja todellakin, Basedowin tauti on myös lapselle siinä määrin merkityksellinen sairaus, että jos äiti on sen ikinä elämänsä aikana sairastanut, myös lapsi on jostain syystä tutkittava. Syytä en tiedä, kun en ole päässyt yhdenkään lääkrin juttusille vielä.



Ja paskaa senkun ropisee niskaan, mies on ajamassa toiselta puolelta Suomea mua sylittämään, on niin paha olla... KErron joku toinen kerta, mutta nyt on jo liian rankkaa. Yritän vähän aikaa jaksaa olla ylhäällä, muuten nukahdan ja mies tulee " turhaan" kotiin.



-S-

Sonnaille vielä:No tietysti se vaikuttaa vaikka mihin jossei lääkitystä ole, sehän nyt on päivän selvää mutta ei se mahdollisuuksia laske sen enempää eikä vähempää jos on jo lääkitys päällä. Etkä oo todellakaan ainoa jolla menee huonosti ja ehkä jopa todella huonosti. Itselleni tuli melkoisena pommina niskaan se pco- epäily, vaikka tavallaan osasinkin odottaa sitä mutta kun loppuajasta rupesin tavallaan uskomaan siihen,että " ei minussa mitään ole" kun kaikki sitä minulle hokivat ja nyt kun sitten paljastukin jotain niin ei voi sanoa olevansa erityisen onnellinen ja iloinen tilanteesta.



Kyllä uskon,että meille kaikille se onni vielä suodaan ennen pitkää. Tosin nyt varmaan tuntuu siltä että " en hemmetis rupee oottaan monia vuosia" mutta kun sitä ei todellisuudessa kukaan tiedä milloin se oma vuoro koittaa. En itsekään ole vielä todellakaan sinut tämän uutisen kanssa, mutta pakko se on vain yrittää tarpoo eteenpäin ja viedä ajatukset jonnekkin muualle, pois vauvasta ja pois perheenperustamisesta. Helppoa ei ole, mutta yrittää täytyy.

Nimimerkki: poco

Asuinpaikka: Keski-Uusimaa

Ikä: minä 35, mies 39v.

Yritys aloitettu: 10/07

Muuta: 2 lasta (clomeilla) -01 ja -03, tuulimunaraskaus 07/07( 4. clomikierron jälk.) Kolmonen haaveissa jo 2vuotta.

aikoinaan muistelen että täällä sellanen oli, mutta häipyivät vissiin suljettuun yhteisöön tms.

Mutta kerron nyt hieman meidän pitkää ja taivalloistakin historiaa, tän pco-peikon kanssa...ja sitten lueskelen vielä teidän esittelyjänne tarkemmin :)



Siis diagnoosin sain n. 24-vuotiaana v.-97, eli mulla ihan " kunnollinen" pco, ei mitään lievää tms..Silloin kiloja oli ylimäärästä n. 15, gyne sanoi että raskautuminen onnistuu HETI, kun pääsen normipainoon, no minähän aloitin kunnon laihiksen ja laihdutin vielä enemmän kuin olisi pitänyt ja odotin ja odotin ja menimme naimisiin ja odotin vielä puoli vuotta sen jälkeenkin ja sitten menin yksityiselle gynelle joka ultrasi ja totesi että toisessa munasarjassani on kystia, suurehkoja jotka pitää poistaa, koska estävät raskautumisen..muistan sen pettymyksen ikuisesti, olin toivonnut saavani sieltä avun jo välittömästi, siis jonkun purkin käteeni, silloin en siis clomeista tarkemmin tiennyt ja jouduinkin leikkausjonoon..ja siinä kuluikin taas seuraavat 6kk ja vuosi 99 oli jo lopuillaan kun kystat poistettiin, yksi kysta jouduttiin jättämään koska muuten munasarjani olisi vaurioitunut kokonaan.

Sen jälkeen ottivat suoraan lapsettomuuspolille ja kevättalvella -00 aloitin clomit, ekaks 1tbl/pvä annostuksella ja sitten 2tbl/pvä annostuksella ja yht. 11. clomikierto ( Syöttivät mulle aivan liian pitkään liian lievää annosta, 4. kierto 2tbl:n annostuksella oli tärppikierto) toi plussan ja rakkaan esikoisemme syntyi heinäkuun helteillä 2001.

V. 2002 sitten päätimme aloittaa pikkukakkosprojektin jo varhain, koska olimme varautuneet siihen ettei kaikki todellakaan meillä mee kuten ollaan toivottu tai suunniteltu, hain yksityiseltä reseptin, kirjoitti 4 kiertoa 2tbl:n annostuksella ja kas kummaa, se riitti, kuurin syötyäni olin taas raskaana ja sitten maaliskuussa -03 saimme kuopuksemme.



Ja sitten kolmonen alkoi kummittelemaan mielissämme kun kuopus oli n. 2,5v. ja marssin taas yksityiselle gynelle marraskuussa -05 ja sain 4 kierron reseptin, mutta mutta, ne eivät tehonneet muhun mitenkään, siis kierto säännöllistyi mutta ovista ei tullut, ei edes sinne päinkään, olin taas tosi pohjalla ajatuksissani, lisäksi painoa oli näiden reilun viiden vuoden aikana tullut +20kg ja kierrot jääneet taas 45-60 pväisiksi..joten heitin ajatuksistani koko kolmosen ja yritin sopeutua ajatukseen yrittämisen lopettamisesta..ja aikaa kuluikin yli vuosi kunnes luin lehdestä että hoitotakuun puitteissa meillä olisikin mahdollisuus mennä kunnalliselle puolelle hoitoihin ja jonottamisaika olisi noin 6kk. Elokuussa -06 lampsin tk-lääkärille joka laittoi mut/meidät jonoon ja hoitoon päästiin joulukuussa -06, clomit aloitin 02/07 ja 4. clomikierrolla taas tärppi, mutta se olikin kova järkytys kun todettiin ultrassa 07/07 tuulimuna rv 7+1, kaikki muut olivat kohdallaan ruskuaispussia myöden, mutta kaveri vaan sisältä puuttui...ja olimme tyyliin jo nimet, koulut ja tulevaisuuden ammatitkin kamulle suunnitelleet...

Ajattelin heinäkuussa etten enää ikinä rupee yrittämään, mutta tässä sitä vaan ollaan..ovista taas odotellaan ja testit kaapissa jo käyttäjäänsä odottelee... voitte aivan hyvällä omallatunnolla ajatella että olemme päästämme vialla kun halutaan vaan yrittää, niin moni varmaan ajatteleekin.." onhan niillä jo 2 lasta" jne..mutta kuumeelle ja halulle kokea vielä kolmannen kerran se kaikki ihanuus, siitä plussatestistä lähtien, ei vaan voi mitään, mutta kyllähän mä uskon että te jos ketkään ymmärrätte kaipuutani =)







Kauheen pitkä stoori, mutta tulipahan kerrottua ;o)

Nyt palaan lukemaan teidän muiden kirjotuksia, toivottavasti mahdun porukkaanne vielä mukaan!



-poco-

Olen ihan pikaisesti koneella.. Pitäisköhän noista esittelyistä tehdä pian se pino? :)



Raitis

Tervetuloa minunkin puolesta JennU ja poco.



poco: Tottakai tänne mahtuu myös jo " lapsellisia" mukaan. Minusta on täysin normaalia ja hyväksyttävää haluta lisää lapsia ;o). Itselläkin haaveissa useampi.



Raitis: Harmi kun ei inssi onnistunut, mutta ei muuta kuin uutta putkeen vaan! Tsemppiä!



Sonnai: Voi kökkö noita kilpirauhashommia. Meilläkin on suvussa kaiken maailman kilpirauhashäikkiä, joten nyt vaan odotellaan tuloksia. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin ei nekään vaivat ole elämän loppu vaikka se pahalta nyt tuntuukin. Sinulla on kummiskin " ihan hyvät" mahdollisuudet raskautua ja saada terve lapsi kilpirauhasongelmista huolimatta. Suosittelen että etsit itsellesi sellaisen lääkärin kenen kanssa olet samalla aaltopituudella ja joka osaa sinulle kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Hali!



(.): Tilasin ajan yksityiselle...Mitä enemmän ajattelen tuota edellistä lääkärireissua, sen vihaisemmaksi tulen. Kohtelu oli siis ala-arvoista, todellakin. Mennään sitten konkurssiin ja juostaan yksityisellä... Jooh, ja clomit aiheuttaa kivaa ärtyneisyyttä *huoh*. Jos textini on jotenkin tökeröä niin syyttäkää clomeja xD.

Raitis: Meinasin päivittää pinon kuun vaiheessa kun siirrytään tästä pinosta joulukuun vastaavaan. Täällähän meidän esittelyt säilyy ja mielelläni kattoisin josko ne meidän muutamat puuttuvat lampaat vielä löytäisi tänne. Toki voin päivitellä jos asialla on kiire.



Mimskeli: Ehdottomasti kannattaa mennä yksityiselle, kannatan! Toivottavasti siellä sujuu paremmin. Joskin edellinen käynti taisi olla aikamoinen pohjanoteeraus...



ON: Tultiin just isänpäivän vietosta kotikonnuilta. Kivaa oli! Sai vähän etäisyyttä viime aikaisiin tapahtumiin ja ehdittiin istumaan kaasojenkin kanssa alas jo vähän suunnittelemaan ja voi että ne oli innoissaan, melkein enemmän kun mä! :D



Kuinka monesta lapsesta te haaveilette?



Mulla olis haaveissa ~5 lasta, biologista siis, ja siihen vielä päälle ehkä pari adoptoitua. Harmi vaan että mies sanoo että kolme on ehdoton maksimi ja adoptioonkin suostuu vaan jos muuten ei lapsia saada...



Noin yleisellä tasolla vielä sanoisin, että en mä, eikä kukaan muukaan meistä omiin murheisiin uppoutuvista, suinkaan tarkoita että olisi maailmassa ainut jolla menee huonosti. Harva kuitenkaan jaksaa vastoinkäymisiä kohdatessa miettiä muun maailman kurjuutta, en mä ainakaan. Eikä se ole asia, jota täytyy pyydellä anteeksi... Jokaisella meistä on taatusti omassa tilanteessaan sen verran kestämistä, että syyllistämistä tai piikittelyä ei yhtään kaipaa. Ei varsinkaan täältä, josta haetaan tukea samassa tilanteessa olevilta.



Olkoon tämä keskustelu nyt mun osalta tässä. ;)



-S-

Tervetuloa mukaan myös mun puolesta!