Miksei mustassa afrikassa ole kehitetty koskaan mitaan hienoa. Miksei niilla ole mitaan hienoa omaa kulttuuria, suuria monumentteja tai muuta sellaista.
Mikseivät ne vieläkään siellä tee mitään maailmaa mullistavia keksintöjä tai valtavia tieteellisiä tutkimuksia. Luulisi, että siellä jos missä olisi ollut mahdollista päästä hienoihin saavutuksiin, kun ilmasto on ihmiselle erittäin suotuisa ja siellä on asuttu tuhansia vuosia.
Tajusin, etten ollenkaan arvosta mustan afrikan mustia ihmisiä. Eivät saa mitään aikaan. Niillä on aina vaan jotain ongelmia siellä ja täytyy auttaa. Mistä on kyse. Haluaisin oppia huomaamaan, jos ovat mielestänne jotain saaneet aikaiseksi, mutta kertokaa ainakin, mikä on syynä. (Siirtomaakautta ja orjuutta ei saa laittaa syyksi, kun sitä ennen on ollut aikaa tehdä kaikkea hienoa ja ei kai siellä olisi ketään orjuutettukaan, jos olisivat kukoistava kulttuuri olleet.)
Tarkoitan nimenomaan mustaa afrikkaa, sillä kyllähän esim. Egyptissä on eri meininki.
Siis ihan hyväntahtoisesti tätä nyt täällä kyselen.
Kommentit (135)
Mainitsin tässä ketjussa jo aiemmin pääministerin isäpapan, Tatu Vanhasen. Ko. äijä pyrki selittämään luonnonolojen degeneroivalla rotuvaikutuksella kaikenlaista maapallon eri maiden erilaisessa kehityksessä ja vertaili täysin vertailukelvottomia ÄO-tuloksia eri maista - pahimmillaan jopa laski hatusta tuloksia niiden maiden osalta, joista ei ole olemassa yhtäkään mittaustulosta.
Varmaan tiesitkin, että ÄO-testi on kulttuurisidonnainen ja koulutustaso vaikuttaa sen tuloksiin. Mitä paremmin matemaattisia taitoja koulitaan, sitä paremmin kansa pärjää ÄO-testeissä. Sen vuoksi testiä on ollut pakko kalibroida koulutustason noustessa.
Vierailija:
kansat NIIN tätä tutkimusta ei saisi julkaista " rasistisena" .näistä asioista ei voi koskaan puhua niiden oikeilla nimillä kun aina joku vetää rasisti-kortin peliin
on aika toivoton urakka alkaa sitä sivistyksen puutetta korjata jonkun av-nettikeskustelun kautta.
Vierailija:
Kannattaa salata se oikea (?) tieto, joka on vain sinulla ja antaa muokkien pitää omat ennakkoluulonsa. Sitten voit salassa naureskella tyhmemmille. Ei kannata edes yrittää vaikuttaa asenteisiin.
afrikkalaisilla itsellään olisi mitään roolia. Mutta ap liittää mantereen ongelmat ihonväriin, ja SE on potaskaa.
vaikka tällainen teoreettinen testi saataisiin tehtyä ei sen mahdollisesti afrikkalaisia " väheksyviä" tuloksia voitaisi siltikään julkaista
Mitään luotettavia kultturisidonnaisuuksista vapaata testiä ei ole olemassakaan. Lisäksi yksilön koulutustaso vaikuttaa testitulokseen. Ihminen joka saa koulutusta, vastaa paremmin kaikissa testeissä. Suomalaisten keskimääräinen älykkyys on kasvanut äo-testeissä, mikä johtuu vain siitä, että olemme entistä koulutetumpia, ei parantuneesta geeniperimästä.
idiootin aloittama ketju oli kuukausi tai pari sitten.
Mm. RAUDAN tekeminen keksittiin Afrikassa.
En nyt jaksa vastailla muuhun.
Kaikki on aina valkoisten ja muiden syytä, Afrikassa on ollut aivan mahtava kulttuuri ja pahat eurooppalaiset tuhosivat sen..hehhehee..
kyllä ne orjat vietiin ihan alkeellisista oloista, mutta eurooppalainen on syyllinen kaikkeen.
AFRIKKALAISTEN OMA LAISKUUS ON KAIKEN PERIMMÄINEN SYY!!
Mieheni perhe on asunut useaan otteeseen Afrikassa 50-, 60- ja 70-luvuilla (lähinnä Keniassa ja Ghanassa). He ovat tuoneet sieltä upeaa afrikkalaista taidetta, käsityötä, huonekaluja ja koruja. Minullakin on käytössä aitoja afrikkalaisia kulta- ja norsunluukoruja, todella upeaa filigraanityötä. Myös heidän kankaansa ovat tosi hienoja.
Vierailija:
ihmisiä, ei ihme että emme ole saaneet mitään suurta ja hienoa aikaiseksi. Ei muuta kun mammat koneet kiinni ja pihalle kivipaasia kyhäämään niin saadaan Suomi sivistyksen maailman kartalle. Kyllä vähän harmittaa että Sudanissakin on niin hienoja monumentteja mutta meillä ei mitään!
Parasta Afrikassa on muuten ihmiset ja uskomattoman kaunis luonto!
johtuu siitä että eurooppalaiset sortivat ja riistivtä mustaa afrikkaa pari sataa vuotta. saavatkin maksaa heille nyt, etenkin entiset kolonialistiset maat! afrikassa oli suuria kuningaskuntia ennen kun eurooppalaiset tuli 1700/1800-luvuilla. lisäksi silloin valtiot oli jaettu mm. kansojen ja luonnonolojen mukaan, sitten eurooppalaiset jakoi valtiot uudestaan VIIVOTTIMELLA. Mikä ihme että tulee sotia ja konflikteja!?
niin miksi ne on sit siinä jamassa kuin ovat?
Ulkomaan avun varassa vuosikymmenestä toiseen?
Eikä ne kuningaskunnat mitään " hienoja" olleet. Kansa eli paskan keskellä kun kuningasperhe eli kuningaselämää. Mutta niinhän se on, että kaikki on aina eurooppalaisten vika. On niin helppo vaan maata sängyn pohjalla ja syyttää kaikesta eurooppaa ja odottaa, että kaikki tulee nenän eteen.
Vierailija:
johtuu siitä että eurooppalaiset sortivat ja riistivtä mustaa afrikkaa pari sataa vuotta. saavatkin maksaa heille nyt, etenkin entiset kolonialistiset maat! afrikassa oli suuria kuningaskuntia ennen kun eurooppalaiset tuli 1700/1800-luvuilla. lisäksi silloin valtiot oli jaettu mm. kansojen ja luonnonolojen mukaan, sitten eurooppalaiset jakoi valtiot uudestaan VIIVOTTIMELLA. Mikä ihme että tulee sotia ja konflikteja!?
Mikä maa? Mistä puhut? Afrikka on maanosa.
Vierailija:
niin miksi ne on sit siinä jamassa kuin ovat?
Ulkomaan avun varassa vuosikymmenestä toiseen?
JA nro 93 vastasi jo näihin.
Vierailija:
Eikä ne kuningaskunnat mitään " hienoja" olleet. Kansa eli paskan keskellä kun kuningasperhe eli kuningaselämää. Mutta niinhän se on, että kaikki on aina eurooppalaisten vika. On niin helppo vaan maata sängyn pohjalla ja syyttää kaikesta eurooppaa ja odottaa, että kaikki tulee nenän eteen.Vierailija:
johtuu siitä että eurooppalaiset sortivat ja riistivtä mustaa afrikkaa pari sataa vuotta. saavatkin maksaa heille nyt, etenkin entiset kolonialistiset maat! afrikassa oli suuria kuningaskuntia ennen kun eurooppalaiset tuli 1700/1800-luvuilla. lisäksi silloin valtiot oli jaettu mm. kansojen ja luonnonolojen mukaan, sitten eurooppalaiset jakoi valtiot uudestaan VIIVOTTIMELLA. Mikä ihme että tulee sotia ja konflikteja!?
kyllä sitä on suomen poikaakin sorrettu ja riistetty milloin mistäkin... mutta jos halua on niin kyllä asiat saa järjestettyä.
Mutta kun ei; vuosikymmenestä toiseen vaan kostetaan naapuri heimolle.. eikä lopu koskaan kun kumpikaan ei tajua että laihakin sopu on parempi kuin lihava riita.
Ne on niin kovapäistä porukkaa että ne ei vieläkään tajua että siitä nujakoinnista ei ole niille kuin haittaa..
Ja kuka hullu sitä viitsisi helteessä rehkiä enemmän kuin on välttämätöntä. En tajua miten esim. pyramidit on rakennettu siinä ilmastossa.
pääse mistään hyvästä osalliseksi kun hallintakulttuuri on mätä.
Vierailija:
kyllä sitä on suomen poikaakin sorrettu ja riistetty milloin mistäkin... mutta jos halua on niin kyllä asiat saa järjestettyä.
tosiaan " ihan itse" nosti itsensä, ei saanut tukea ja apua mistään... Juts joo. Luepa sinäkin vähän historiaa. Tällä valtiolla nyt on vaan vasta 90 v. historia valtiona, ja siihen mahtuu kymmeniä vuosia tukea mm. usalta ja ruotsilta. Siis ihan raha-apua. Lisäksi lainattu paljon muualtakin, ja valtion velkaa on miljardeja.
Juuri shonien Suur-Zimbabwe on yksi erityisen vaikuttava. Ja esimerkiksi Zulujen kuningaskunnasta ei ole niin paljon aikaakaan.
Mutta silti ei kannata ihan täysin Afrikan nykyisestä tukalasta asemasta syyttää eurooppalaisia. Voisi jopa sanoa, että nykyisin valtaosa Afrikan ongelmista on sellaisia, jotka voi ratkoa vain sisältä päin. Sen näkee siitäkin, miten ongelmien suuruus maasta toiseen varioi. Esimerkiksi jonkun HIV:n esiintyvyys Afrikan eri maiden (toisiaan lähellä sijaitsevienkin) välillä vaihtelee alle 1 % väestöstä yli 30 %:iin. Yllätys yllätys tällä on vahva yhteys siihen, miten tosissaan kyseisten maiden hallinnot asian ottavat. Ne, jotka kieltävät ongelmat ja syyttävät koko jutusta länttä, ovat pahimmin kusessa.
Joku mainitsi orjakaupan syynä Afrikan nykyisiin ongelmiin. Ja vaikka orjuus tietysti oli sen kohtaamille ihmisille kauhea asia ja tietyillä alueilla aika isokin tragedia laajemminkin, niin en ole ollenkaan varma, mikä sen vaikutus Afrikan kokonaiskehitykseen lopulta oli. Pitää ymmärtää, että orjakauppa oli Afrikassa hyvin tavallista jo paljon ennen eurooppalaisten asiaan sekaantumista. Esimerkiksi swahilien kauppadynastia silloin satoja vuosia sitten (yksi niistä Afrikan korkeakulttuureista) perustui nimenomaan orjien ja norsunluun kauppaan. Molemmat ostettiin sisämaan heimoilta ja kuskattiin swahilien suuriin satamakaupunkeihin, missä ne myytiin arabeille, jotka kuskasivat niitä kaikkialle intian valtameren alueella. Tämä siis paljon ennen kuin eurooppalaisten hallitsema orjakauppa alkoi. Ja eurooppalaisten hallitsemassa orjakaupassa taisi iso osa orjista olla alun perin muiden kuin eurooppalaisten itsensä hankkimia. Afrikan kansat ovat aina ryöstäneet orjia muista heimoista ja se yksin ei estänyt afrikkalaisia korkeakulttuureja syntymästä, vaan ne todellakin kukoistivat osin jopa orjakaupan avustuksella.
Ja siltä mantereelta tulee sentään PALJON uutisia.