Olen törmännyt ikävään ilmiöön.

olen ammattikoulun käynyt, nuori äiti, joka tuli helposti raskaaksi, heti tärppäsi, kun ruvettiin yrittämään.No, lapsemme, kaikki kolme ovat siis "tietenkin vahinkoja, kun ehkäisystä ei ole osattu huolehtia, tiedäthän sinä, hmm" että samassa veneessä kellutaan, ikävä kyllä

Kaikki, jotka ovat saaneet lapsia alle 3-kymppisinä ovat teiniäitejä, kouluttamattomia idiootteja, jotka eivät kykene huolehtimaan ehkäisystä.



Ymmärtämättömyyttä löytyy puolin jos toisin.

Itse en ole tuollaiseen onneksi törmännyt. Onneksi. Ehkä en ole sitten tarpeeksi vanha (olen "vasta" 33v). Mies tosin on jo nelikymppinen (lähemmäs viittäkymmentä itse asiassa). Tosi avoimesti ollaan puhuttu lapsettomuudesta...



T. neljä vuotta lapsettomuushoidoissa ravannut akateeminen äiti

kuullut tuota "irvailua". Ja monasti mielessäni mietin, että voi jos tietäisitte että kuulun ihan samaan porukkaan. Eniten hämmästyttää se, että asiasta nyökkäillään ja myhäillään siihen tyyliin, että jotenkin pitäisi ymmärtää, miten tällaiset vanhemmat ovat friikkejä. Olen tulkinnut asiaa niin, että heitä kuvitellaan kontrollifriikeiksi, elämää liiaksi suunnitteleviksi ihmisiksi. Mutta minä en mielestäni kuulu heihin. Meni pitkään, ennenkuin tapasin mieheni ja sitten vain lasta ei ruvennut kuulumaan, ja sairauteni paljastui lopulta syyksi.

Jotkut naiset pitävät ensisijaisena omaa akateemisuuttaan. Opiskelevat ensin puoli elämää, ja hupsis, ikää onkin kertynyt ja tulee kiire tehdä lapsia. Nimenomaan tehdä. Mutta kas kun se ei olekaan niin itesestäänselvää tulla raskaaksi. Se saattaa viedä jopa vuosia ja mitä vanhemmaksi itse tulee, sen vähemmän hedelmöimöittyväinen olet. En tiedä ikääsi, mutta olisiko ehkä kannattanut ajatella äitiyttä jo varhemmassa iässä?

Onko jotenkin yleistäkin, että juuri akateemisillä on vaikeuksia lasten teossa ?



Itselläni ei ole akateemisia mitään vastaan. Eiköhän se ole ihan sama millainen koulutus ihmisellä on.



Lapsettomuushoidoista olen sitä mieltä, että jos lapsia ei luonnollisella tavalla saa, niin ehkä kannattaisi keskittyä vaikka siihen uraan, matkusteluun ja jne.

Mitä järkeä on periyttää lapsilleen samat ongelmat. Eikö sinua haittaa, että lapsellasikin tulee suurella todennäköisyydellä olemaan tuo perussairaus ? Luontoa vastaan ei kannata taistella, siitä ei ole ikinä seurannut mitään hyvää ja se kostaantuu aikanaan.



Akateemiset lapsettomuushoidoissa käyvät ovat mielestäni itsekkäitä. Eivätkä osaa sopeutua hyväksymään tosiasiat. Elämästä voi nauttia myös ilman lapsia. Ei lapsettomuus ole elämäsi loppu.

huomaa ettei ole kovin sivistynyt yksilö kyseessä. sympatiat ovat ap puolellasi!

Eli olen itse köyhässä lastensuojeluperheessä kasvanut ison perheen lapsi. Halusin opiskella itselleni hyvän ammatin, koska olen elänyt niin käsittämättömässä köyhyydessä ja kurjuudessa, että tuskin moni onkaan. Hain omalle alalleni useita kertoja, lopulta pääsin yliopistoon sisään. Opintoni pitkittyivät, koska kärsin masennuksesta josta yritin kamppailla irti omin voimin ja lopulta ammattiavun turvin. Lasten hankkiminen tuntui vielä 25-vuotiaana kaukaiselta, koska oma identiteettikehitykseni oli kesken. Eikä minulla ollut kumppania. Etsin rakkautta, ja vihdoin 27-vuotiaana tapasin hyvän miehen, jonka kanssa asetuin ja lopullisesti toivuin. Sitten valmistuin, sain työpaikan, vihdoin saimme vähän tulojakin ja investoimme yhteiseen kotiin. Lasten saanti tuli ajankohtaiseksi 29-vuotiaana. Mietimme asian huolella, keskustelimme, pohdimme onko minusta äidiksi ja hänestä isäksi. Yhteisen toiveemme pohjalta uskaltauduimme jättämään ehkäisyn pois. Olemme naimisissa. Nyt takana on 2 vuotta ja tuloksetonta sellaista, lastensaannin osalta.



Ajatteletko vielä, että olen itsekäs, että laitoin oman etuni lapsen edelle? Mielestäni yritin toimia siten kuin vanhemman olisi hyvä toimia, kasvoin aikuiseksi ennen kuin rupesin lapsia miettimään. En haluaisi tarjota lapselleni kurjaa elämää. En ole missään vaiheessa kuvitellut, että minä saan lapsia tuosta vain sormia napsauttamlla. Mutta en uskonut kyllä sitäkään, että se on näin vaikeaa, että minulle ei lapsia suoda kenties lainkaan.



ap

minun sairauteni ei periydy suurella todennäköisyydellä, eikä miehille ollenkaan. En ajattele, että sairaus tekisi minusta huonon vanhemman.



Terveisin,

Ap

et ole vielä mikään vanha. Eikä 2 vuotta ole vielä pitkä aika. Relaa. Ota iisisti. Moni on tullut raskaaksi vaikka kuinka monen vuoden jälkeen.

Masennuksesta - synnytys ja raskaus altistaa masennukselle ja mahdolliset huonot kokemukset lapsuudessa nousevat pintaan. Niin raskasuaikana, kuin heti synnytyksen jälkeen. Moni ei kestä sitä epäjärjestystä mitä lapsi tuo tullessaan - huomaa ettei elämää voi suunnitellakaan etukäteen. Lapsi ei olekaan juuri sellainen mistä haaveili - paljon ihanampi ja paljon todellisempi. Mutta joillekin tuo lapsen avuttomuus tuo mukanaan ahdistuksen ja täydellisen vapauden menetyksen. äh, mutta tosiasia on että katselin yhden akateemisen ihmisen hajoamista synnärillä - aika hurja juttu. Ei ymmärtänyt että vauva ei tosiaan syö silloin kun hän haluaa..

kiitti kivasta viestistä! Olen miettinyt masennusta, masennusriskiä, ja osaan kyllä hakea apua näillä eväin jo tarvittaessa raskausaikana. Aion ottaa apua vastaan jos sitä tarvitsen. Mieheni on tervejärkinen ja ihana, verkostomme ovat kunnossa, ajattelen tai kuvittelen ainakin selviäväni tilanteesta vaikean paikankin tullen. En tosin voi sitä tietää varmaksi, mutta ainakaan en aio luovuttaa.

Aina myös lämmittää mieltä kuulla, etten ole vanha, vanhaksi kyllä itseni tunnen, en voi sille mitään..



ap

Näin toiselta puolen aitaa ja nimimerkin suojista uskaltanee nostaa muutamia pointteja jotka voivat kitkaa aiheuttaa. Monet annetut speksit täyttävistä vanhemmista/lasta haluavista ovat jo ehtineet aika lailla tottua elämään omalla tavallaan ja lapsen mukanaan pakosta tuovat muutokset on vaikeampi hyväksyä kuin nuoremmalla. Lisäksi akateemisuus voi tuoda tiettyä teoreettisuutta ja yritystä ongelmien haltuunottoon lukemalla etukäteen jos jonkinlaista. Jos vielä on valmiiksi jonkun alan asiantuntija, niin se asiantuntijuus tuppaa osalla siirtymään myös sellaisille aloille, josta ei oikeasti mitään tiedä.



Jos yleistetään, niin nuori äiti ammattikoulupohjalta vetää liiankin rennolla otteella ja nelikympinen opettaja tuoreena äitinä taas stressaa kaikesta, pätee lukemalla J. Sinkkosta ja modaalista kasvatusta ja tekee pitkiä listoja lapsen kaikesta poikkeavasta toiminnasta :)



Ja tämä mitenkään väheksymättä iän ja akateemisuuden mukanaan tuomia, positiivia vaikutuksia. Kuten vaikka terveempiä lapsia http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Selvitys+Koulutetuilla+vanhemmilla+t…



lt

on 28-vuotta (2007 luvut) ja akateemisilla vielä korkeampi, tarkkaa lukua en löytänyt. Joten olet kaikkea muuta kuin vanha ensisynnyttäjä.

varmaan niistä, jotka aloittaneet lapsenteon myöhään (kenties työ tms. ollut etusijalla aiemmin) ja siksi eivät saa lasta ja menevät lapsettomuushoitoihin?

Nimittäin siihen, että on paljon ihmisiä, jotka puhuvat halventavaan sävyyn tästä ihmisryhmästä "akateemiset, vähän vanhemmat lapsettomuushoidot läpikäyneet pariskunnat". Sitten nostellaan kulmakarvoja ja myhäillään "tiedäthän sinä, hmm".

Haluaisin tietää, miten lapsettomuushoidot tekevät vanhemmasta jotenkin kummallisen? Me kärsimme lapsettomuudesta ja olemme akateemisia., Mutta minä en voi sille mitään, että minulla on perussairaus joka vaikeuttaa tai kenties estää raskautumisen. En ole koskaan ymmärtänyt tuota halveksuntaa, kun kyse on asiasta, jolle ei voi mitään. Olemme lapsirakkaita, haluaisimme lapsia, mutta ikääkin on jo karttunut kun lasta ei vaan ole kuulunut. Mutta kertokaa nyt te muut minulle, miksi me olemme jotenkin "erityisiä"?

Esimerkiksi minä, ulkomaalaisen vaimo olen tottunut siihen, että miestäni pidetään elintasopakolaisena ja avioliittoamme teeskentelynä paperien saamiseksi. Jos puhun perhesuhteistani netissä, niin usein saan myös kommentteja tyyliin: etkö saanut Suomesta miestä, olet ruma ja lihava. Mikään näistä ennakkoluuloista ei päde kohdallani.



Vähän pelkään, että jokainen meistä on luokiteltavissa johonkin ryhmään kuuluvaksi, ja sitten voidaan hymähdellä kullekin ryhmälle tilanteeseen sopivasti. Ongelma ei mielestäni ole se, että juuri akateemisiin lapsettomiin suhtauduttaisiin ikävästi vaan se, että suhtaudumme ylipäätään ikävästi ihmisiin ympärillämme. Milloin hymähdellään ekoäidille, milloin imettäjille, milloin sektioäideille ja milloin uraäideille. Välillä tuntuu, että valtaosa ihmisistä uskoo omia valintojaan parhaiksi ja miltei ainoiksi mahdollisiksi. Surullista.

akateemisuudesta johtuvaa, asiantuntijuudesta johtuvaa. Sellainen olisin koulutuksesta huolimattakin.

Todellisessa maailmassa siis.



Täällä toki törmää kaikenlaiseen. 99% siitä sonnasta on jonkun sairasta huvia. Älä ota liian henkilökohtaisesti. Täällähän tyrmätään sektiot, korvike, imetys, alatiesynnytys, lastenhankinta, valittu lapsettomuus, teiniäitiys, lapsenhankinta kypsällä iällä jne.



Ei näissä jutuissa ole mitään linjaa tai päätä saati häntääkään. Pahan energian ulospäästämistä.



T: Akateeminen