Vuorotyötä tekevät, miksi tuotte lastanne milloin sattuu pk:hon?
Olen oman lapseni kanssa ollut viikolla harjoittelemassa ja havainnut kuin jotkut ihmiset tuovat lapsiaan ihan miten sattuu, kenen etu tämä on?
Yksikin äiti toi lapsen lounaalle, kuulemma juuri heräsivät, joten ei varmaan sitten nuku päikkäreitä..
Miksi ette valitse vuoropäiväkotia siellä tuommoinen voi toimia (tai sitten ei). Ja lisäkysymys, miksi päiäkodin henkilökunta ei tee selväkis, että lapset pitää tuoda hoitoon niin, ettei se häiritse yhteisön toimintaa. (esim. kesken aamupiirin).
Itse vielä harkitsen otanko tätä päiväkotipaikkaa vai yksityiseltä joilla on tarkat säännöt, että esim. aamupiiriä ei keskeytetä jne.
Tietysti se on kalliimpi ja aika kaukana, mutta toiminnassa on järkeä, eikä hypitä asiakkaiden (aikuisasiakkaiden pillin mukaan) vaan ajatellaan yhteisöä ja lasta!
Kommentit (264)
Vai häiriintyikö?
Joo ja provohan tää on, ap. keksimässä ryhmässä ei todellakaan ole tuommoista kokoonpanoa, koska sellaisia ei ole.
Ja toiseksi missään ei tule 2-4 lasta päivittäin kesken aamupiirin.
Alle kolme vuotiaita ei makuuteta kahta tuntia, kuinka se olisi edes mahdollista häiritsemättä toisten unta?
Ap. n parin päivän kokemus ei edes vielä riittäisi kovin kummosiin havaintoihin.
jne jne
Vierailija:
Tuskin sanoisin noin, olisin tosi pahoillani pomolle ja soittaisin varmasti matkalta päiväkotiinkin, että tulossa ollaan ei olla kipeitä, nukuttiin pommiin.ap
Vierailija:
Vai häiriintyikö?Joo ja provohan tää on, ap. keksimässä ryhmässä ei todellakaan ole tuommoista kokoonpanoa, koska sellaisia ei ole.
Ja toiseksi missään ei tule 2-4 lasta päivittäin kesken aamupiirin.
Alle kolme vuotiaita ei makuuteta kahta tuntia, kuinka se olisi edes mahdollista häiritsemättä toisten unta?
Ap. n parin päivän kokemus ei edes vielä riittäisi kovin kummosiin havaintoihin.
jne jne
Vierailija:
Oma työpäiväni alkaa klo 9.15 ja päättyy klo 14.00 ja työmatkani kestää n. 15 min.Mieheni työaika sijoittuu klo 9 ja 18 välille. työmatka myös 15 min.
Miten lapset hoitoon?
Vastaa nyt jo, niin lähden sitten nukkumaan. Mieskin tuolla kuikuilee, että miten tämä järisyttävän suuri ongelma ratkaistaan
Vierailija:
Vierailija:
Oma työpäiväni alkaa klo 9.15 ja päättyy klo 14.00 ja työmatkani kestää n. 15 min.Mieheni työaika sijoittuu klo 9 ja 18 välille. työmatka myös 15 min.
Miten lapset hoitoon?
Vastaa nyt jo, niin lähden sitten nukkumaan. Mieskin tuolla kuikuilee, että miten tämä järisyttävän suuri ongelma ratkaistaan
Vierailija:
Vierailija:
Vierailija:
Oma työpäiväni alkaa klo 9.15 ja päättyy klo 14.00 ja työmatkani kestää n. 15 min.Mieheni työaika sijoittuu klo 9 ja 18 välille. työmatka myös 15 min.
Miten lapset hoitoon?
Vastaa nyt jo, niin lähden sitten nukkumaan. Mieskin tuolla kuikuilee, että miten tämä järisyttävän suuri ongelma ratkaistaan
Niin jokainen joutuu. En ole sos. työntekijä. Jos on vanhemmuudessa paljon epäselvää niin kannattaa kääntyä perheneuvolan puoleen.
ap (teodellakaan ota kantaa tuollaiseen shittiin), mulle ihan sama mitä teette!) rupee jo kypsyttää..
Ja sotkankoto alkaa olla jo lähellä...
Vierailija:
Niin jokainen joutuu. En ole sos. työntekijä. Jos on vanhemmuudessa paljon epäselvää niin kannattaa kääntyä perheneuvolan puoleen.ap (teodellakaan ota kantaa tuollaiseen shittiin), mulle ihan sama mitä teette!) rupee jo kypsyttää..
Ja sotkankoto alkaa olla jo lähellä...
En ole sinun perheen jäsen enkä samaa yhteisöä. Eikä mulla ole mitään oikeutta alkaa neuvoa sua ja sun miestä mitä te tulete tekemään. Sellaista vastuuta en ota. Teidän pitää se itse miettiä.
Todella typerää jankutusta : (
ap
Vierailija:
En ole sinun perheen jäsen enkä samaa yhteisöä. Eikä mulla ole mitään oikeutta alkaa neuvoa sua ja sun miestä mitä te tulete tekemään. Sellaista vastuuta en ota. Teidän pitää se itse miettiä.Todella typerää jankutusta : (
ap
Sä olet sairas! Täysin sekaisin...
Vierailija:
En ole sinun perheen jäsen enkä samaa yhteisöä. Eikä mulla ole mitään oikeutta alkaa neuvoa sua ja sun miestä mitä te tulete tekemään. Sellaista vastuuta en ota. Teidän pitää se itse miettiä.Todella typerää jankutusta : (
ap
Nyt et ota mitään vastuuta sanomisistasi ja ajatuksistasi? Kun tällaisia aloituksia tekee, on niistäkin kannettava vastuunsa. Mutta sinulta loppui kantti.
Jos minä teen vuorotyötä ja mies säännöllistä työaikaa ma-pe klo 8-16 niin emme ole oikeutettuja vuoropäivähoitoon joten, jos minä menen iltavuoroon, en taatusti vie lastani hoitoon yhtään aikaisemmin kuin minun vuoroni sitä vaatii!!
Ap ei ole tainnut ymmärtää itse näiden asioiden ydintä. Vuorohoitopaikoista on jatkuvasti kova pula, ja jos toisella vanhemmista on säännöllinen työaika niin vuorohoitopaikkaa ei irtoa.
Ja kuten sanoin, ette tule olemaan meidän kanssa samaa yhteisöä koska kuten jo sanoin jos otamme kodin ulkopuolisen hoidon vastaan sinne 9 jälkeen ole asiaa.
Mikä SUN ongelma on? Ensin kysyt neuvoa ja kun ystävällisesti kerron etten osaa/ voi auttaa (en ole siinä asemassa) niin alat solvaamaan.
Todella, todella kypsää.
Aatteeltaan lähellä sotkakotoa.
ap
Vierailija:
Ja kuten sanoin, ette tule olemaan meidän kanssa samaa yhteisöä koska kuten jo sanoin jos otamme kodin ulkopuolisen hoidon vastaan sinne 9 jälkeen ole asiaa.Mikä SUN ongelma on? Ensin kysyt neuvoa ja kun ystävällisesti kerron etten osaa/ voi auttaa (en ole siinä asemassa) niin alat solvaamaan.
Todella, todella kypsää.
Aatteeltaan lähellä sotkakotoa.
ap
Väännetään nyt vielä tämäkin rautalangasta: tottakai kysytään neuvoa kun ap viisaudessaan täällä solvaa toisten perheiden toimintatapoja. Kuten ed sanoi, on otettava myös vastuuta sanomisistaan. Niin yksinkertaista,- kun ymmärtää asiayhteyksiä.
meillä varmasti mies veisi lapsen hoitoon (hoitopaikan kanssa sovittuna aikana, mikä olisi paras) ja itse hakisin sitten heti töistä miten se sitten menikään 14.30?
Näin varmaan meillä meneteltäisiin tai sitten ei, vaikea sanoa. En ole esiintynyt asiantuntijana missään vaiheessa, enkä solvannut ketään!!!
Se, että kokee tämän vaikeana aiheena pitää erottaa siitä olenko oikeasti solvannut ketään, minua kyllä ollaan, mutta kestän sen, koska ymmärrän ettei kaikki osaa keskustella asiallisesti.
ap
Minusta ei ole hauskaa, että tässä yhteiskunnassa vallitsee yhä enemmän ajattelutapa, mitäs muista, kunhan se mulle sopii.
Kyllä mulla on vähän ikävä aikoja jolloin auktoriteetteja kunniitettiin ja toisia ihmisiä, nykyään kaikki vaan toteuttaa itseään. Se on minusta surullista. Ja anteeksi jos joku tunsi nyt tulleensa solvatuksi!
ap
Miten kunnioittamisen periaatteet siihen sopivat?
Vierailija:
meillä varmasti mies veisi lapsen hoitoon (hoitopaikan kanssa sovittuna aikana, mikä olisi paras) ja itse hakisin sitten heti töistä miten se sitten menikään 14.30?Näin varmaan meillä meneteltäisiin tai sitten ei, vaikea sanoa. En ole esiintynyt asiantuntijana missään vaiheessa, enkä solvannut ketään!!!
Se, että kokee tämän vaikeana aiheena pitää erottaa siitä olenko oikeasti solvannut ketään, minua kyllä ollaan, mutta kestän sen, koska ymmärrän ettei kaikki osaa keskustella asiallisesti.
ap
Vierailija:
hoitopaikan kanssa sovittuna aikana, mikä olisi parasap
eiköhän jokainen sano viim. edellisenä päivänä että " meidän piitu tulee huomenna siihen ja siihen aikaan " jos se radikalisti poikkeaa normaalista? eli se on silloin SOVITTU AIKA pväkodin kanssa. eli ne " myöhässä tulleet aamupiirin/ruokailun keskeyttäjät" ovat nimenomaan sopineet siitä järjestelystä...
ja siksi toisekseen en usko että missään pienten ryhmässä (1-3v. ) olisi 22 lasta ja ennenkaikkea niitä 3,5 vuotiaita, mitä sanot oman lapsesi olevan. niin vanha menisi jo isompien ryhmään ihan jo kehityksen vuoksi. yleensä ne menee jo kolmivuotiaina. eikä missään-toivottavasti- pakoteta ketään lasta nukkumaan sitä 2h. en ikinä ole sellaista kuullut. jos ei puolessa tunnissa nukahda otetaan ne yleensä pois huoneesta. ja jos tiedetään ettei lapsi nuku niin on olemassa leikkihuone jossa valvoja näiden nukkumattomien kanssa häärii ja leikkii.
olisi mielenkiintoista tietää sen pväkodin nimi joka pakottaa kaikki pienetkin nukkumaan 2h jotta siitä voisi tehdä ihan virallisen valituksen. joten ole kiltti ja laita se nimi. minä teen siitä valituksen-kiitos-
Tuskin sanoisin noin, olisin tosi pahoillani pomolle ja soittaisin varmasti matkalta päiväkotiinkin, että tulossa ollaan ei olla kipeitä, nukuttiin pommiin.
ap