Tunnetko ketään, jota lihavuusleikkaus ei ole auttanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä edellisen kans, että maksakoon ite omat läskinsä, jotka hankkineet syömällä.

Aivan turhaa terveydenhuollon varojen tuhlausta, jotka me maksamme veroina näille tankeille, sitten haetaa myötätuntoa ja keksitään selityksiä ,kun on hmm niin erikoinen aineenvaihdunta, että siksi lihoo.

Olen myös nähny näitä punkeroita työn puolesta, pitäis lailla kieltää nuo leikkaukset.

Mites, pitäisikö sun mielestäsi seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneita lapsia auttaa?

Nyt siellä varmaan mietit miten nämä liittyvät toisiinsa. Vaikkapa siten, että lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyt hyvin usein oireilevat syömishäiriöillä ja ovat merkittävästi lihavampia aikuisena kuin "normaalit" aikuiset.

Mutta eikös niin, että oma vika? Ja joo, en väitä että jokainen lihava olisi lapsena hyväksikäytetty. VÄitän että SINÄ et tiedä kuka on lihava ja mistä syystä. Ja väitän että jokaisen taustalla on tarina, joka on jotain ihan muuta kuin laiskuutta ja tyhmyyttä.

Kukaan henkisesti/fyysisesti terve ei päästä itseään sairaalloisen lihavaksi. Ei, vaikka olisi millaisella lääkityksellä. Ennen lihavuusleikkausta olisi hyvä käydä terapiassa, pitkään.

Useimmilla  vaikea lihavuus johtuu varmaankin jostain psyyken häiriöstä, voisin kuvitella (itsekin siis huomattavan lihava). Onko tämä leikkaus vähän kuin anorektikolle tehtäisiin rasvansiirto, kun pitäisi keskittyä korvien väliin mieluummin?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ainakin kaksi, jotka ovat lihoneet takaisin leikkausten jälkeen.  Minusta olisi hyvä velvoittaa heidät leikkauksien jälkeen jatkuvaan seuranta- tai tukiryhmään.  Leikkaus on vain askel oikeaan suuntaan.

Sekin unohtuu, että näitä lihavuusleikattuja sitten seurataan kalliilla kokeilla ja vitamiinimäärityksillä joka vuosi.

Keljuttaa, jos joku lihoo takaisin välittämättä häneen uhratusta isosta tietoaidon määrästä ja leikkauksesta!

 

Olen ymmärtänyt, että jossain kohtaa lihavuusleikkaukseen pääsyyn vaadittiin myös psykologin lausunto. Ilmeisesti leikkausten yleistyessä näistä käynneistä on luovuttu (säästösyistäkö?). Ehdottomasti pitäisi sekä ennen, että jälkeen leikkauksen järjestää vaikkapa vertaistukea, joka on edellytyksenä hoitoon pääsemiselle.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ainakin kaksi, jotka ovat lihoneet takaisin leikkausten jälkeen.  Minusta olisi hyvä velvoittaa heidät leikkauksien jälkeen jatkuvaan seuranta- tai tukiryhmään.  Leikkaus on vain askel oikeaan suuntaan.

Sekin unohtuu, että näitä lihavuusleikattuja sitten seurataan kalliilla kokeilla ja vitamiinimäärityksillä joka vuosi.

Keljuttaa, jos joku lihoo takaisin välittämättä häneen uhratusta isosta tietoaidon määrästä ja leikkauksesta!

 

Olen ymmärtänyt, että jossain kohtaa lihavuusleikkaukseen pääsyyn vaadittiin myös psykologin lausunto. Ilmeisesti leikkausten yleistyessä näistä käynneistä on luovuttu (säästösyistäkö?). Ehdottomasti pitäisi sekä ennen, että jälkeen leikkauksen järjestää vaikkapa vertaistukea, joka on edellytyksenä hoitoon pääsemiselle.  

Täällä (pienehkö paikkakunta) vaaditaan ainakin, että ennen leikkausta on laihdutettava omin avuin joku tietty prosenttimäärä ennen kun on mahdollista päästä leikkaukseen, mut ois kyllä syytä vaatia myös käymään läpi myös niitä syitä, jotka lihavuuteen johtaneet.

Tunnen kaksi työni kautta. Toinen laihtui 40 kiloa ja toinen 60 kiloa, mutta nyt ovat olleet vuosia jo samoissa lukemissa. Ovat reilu satakiloisia kumpainenkin nyt.

En sinänsä vastaa otsikon kysymykseen, mutta haluan kertoa mun tarinani leikkauksista. 

Minulle on tehty molemmat leikkaukset ja ne on kyllä auttanut ja varmasti jopa pelastanut mun henkeni. Leikkaus ei ole oikotie onneen, kuten monet tuntuvat ajattelevan. Leikkaus ei tuo taikaiskusta suoraan oikeita ruokavalintoja päähän ja liikkumisen intoa, ne pitää itse hommata kuten kaikkien muidenkin.

Pahimmillani olin 171,7 kg (BMI yli 60), josta lähti minulla ENE-kuuri (10 vk), jonka kautta lähti n. 15 kg. Sitten tuli mahalaukun kavennusleikkaus jonka jälkeen paino putosi sinne 130 kg paikkeille. Siellä pysyi vajaa kolme vuotta, vaihdellen 131 kg - 136 kg välillä. Lääkärit olisi halunneet leikata minut toisen kerran 9kk ensimmäisen jälkeen, mutta minä en ollut siihen vielä valmis.  Sitten menin toisen ENE-kuurin kautta ohitusleikkaukseen ja nyt olen ollut painossa 65-70 pari vuotta. Nyt en keskity enää painon putoamiseen niinkään, vaan lihasmassaan ja kiinteytymiseen. Haluaisin vielä (omasta pussista!) ylimääräisen ihon poistoon. 

En olisi mitenkään jaksanut olla samalla tavalla aktiivinen kuin nyt tuossa 170kg painossa, leikkaus oli minulle pakollinen. Työpäivien jälkeen rojahdin sohvalle loppuillaksi syömään/juomaan ja katsomaan telkkaria kun ei muuta jaksanut, sitä oli elämä. Ei ystäviä eikä mitään sosiaalista kontaktia työelämän ulkopuolella. Nyt elämä jatkuu työpäivän jälkeen, käyn salilla 4 kertaa viikossa ja lenkkeilen koiran kanssa. Sosiaalinen elämä on parantunut huomattavasti enkä varmasti olisi tässä pisteessä ilman leikkauksia.

Ensimmäinen leikkaus tehtiin kun olin nuori. Lihomisen taustalla oli koulukiusaamisesta johtunut yksinäisyys ja masennus. Myös suhteet vanhempiin on ollut vaikeat koko elämäni ajan. Kävin tuon ensimmäisen ENE-kuurin aikana ammattilaisen jutuilla, jotta varmistin itselleni että osaan kontrolloida syömistä jatkossa. 

Leikkaus ei muuta lihavan bakteeriflooraa. Leikkauksessa käytetään antibiootteja, jotka tuhoavat suoliston bakteeriflooran. Se johtaa puolestaan herkästi lihomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut leikattiin joulukuussa 2015. Ennen leikkausta laihdutin vuodessa 20 kg. Leikkauksen jälkeen olen laihtunut vasta 30kg. Olen päässyt kaikista lääkkeistä eroon (omasta pussista menee vitamiinit ja hivenaineet, niistä ei saa kelakorvausta). Suosittelen, vaikkei ole mikään helppo tapa laihtua, vaikka niin luullaan. Lisäksi ihmiset suhtautuvat ihan eri tavalla, ihan kuin olisin muka muuttunut tyhmästä läskistä fiksuksi ihan taikaiskusta.

Toi viimeinen lause on niin totta! Minutkin leikattiin viime vuoden lopulla. Tällä viikolla havahduin siihen, että vaatekoko on pienentynyt 8 kokoa (näen itseni kuitenkin edelleen sellaisena, joka olin isoimmillani).

Minä hahmoaan itseni vieläkin lihavana.

Minä myös enkä ilkeä vieläkään käydä vaatekaupoissa. Mittaan itseni ja tilaan postimyynnistä sopivankokoisia vaatteita. Tänään tilasin housut kokoa m ja urheilurintsikat kokoa l. Siitä huolimatta tunnen itseni lihavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kaksi, toinen nainen, toinen mies. En ole kehdannut kysyä että miksi eivät laihdu koska leikkauksesta jo kutenkin 1-2 vuotta aikaa. Tunnen kolme naista jotka ovat laihtuneet kymmeniä kiloja, eivätkä tietääkseni leikkauksen avulla, mutta ainakin yksi on jo käynyt ylimääräistä nahkaa poistattamassa. Nämä naiset ovat pysyneet jo vuosia uusissa mitoissa. Itsekään en usko että laihtuisin leikkauksella, minä kun myös olen näitä "pieniruokaisia" ja samoissa kiloissa pysynyt toistakymmentä vuotta näillä syömisillä. Pitäisi vaan saada mielenterveys siihen kuntoon että pystyisi keskittymään ja muuttamaan ruokavalio täysin, eli jättää sokeri pois. Se on erittäin vaikeaa.

Kaikki lihavat eivät ole suursyömäreitä tai sokerihiiriä. Erityisesti minua naisena hirvitti jo ennen leikkausta kun katsoin Yleltä dokkarin, jossa näytettiin kuinka sokeri tekee ihon ryppyiseksi ja veltoksi. Sen vuoksi karsin sokerin minimiin ja söin siitä lähtien sitä lähinnä hedelmien muodossa koska ei ole varaa kauneuskirurgiaan tai ryppyvoiteisiin. Toisessa dokkarissa näin sokerin aiheuttaman rasvamaksan enkä todellakaan halua mitään rasvamaksan aiheuttamaa maksakirroosia myöskään.

Ikävämpi juttu on se, että sokeria ja niitä maissista tehtyjä siirappeja tungetaan melkein joka paikkaan. Siksi teen itselle kerralla isoja ruoka-annoksia, joita pakastan ateria-annoksina. Sokerin ja fruktoosi- ja glukoosisiirapin välttämisessä on kova työ. Onneksi nykyään saa rahalla monia ruoanlaittoa helpottavia kodinkoneita.

Tiesitkö että kaikki hiilihydraatit muuttuvat sokeriksi kun ohutsuoli ne pilkkoo? Ei riitä että lopettaa sokerin syönnin pitää rajoittaa myös hiilihydraatteja. Leipää tms.

Luotan ravitsemusterapeuttiin. Joko näkkileipä tai puuro 35 grammasta hiutaleita aamuin illoin, sipaisu rasvaa ja ohut juustosiivu tai kinkkusiivu. Lounaalla desi perunaa/riisiä/pastaa ja päivällisellä samoin desillisen proteiinin kanssa. Riisi ja pasta ovat tietenkin täysjyväpastaa. Eli päivässä tulee noin lautasellinen kaurapuuroa, yksi peruna, desi keitettyä täysjyväriisiä ja iltapalalla yksi näkkileipä päällisten kera. Koska nuo hiilihydraattimäätät nautitaan pieninä annoksina proteiinin kera niin silloin ei tule dumpingia. Jos syö vaikkapa kaksi desiä kääretorttua niin voi saada niin hirveät dumping-oireet että joutuu ensiapuun.

Ei niitä hiilihydraatteja voi poiskaan ottaa koska silloin tulisi puutostauti ja hillitön ummetus. Kun ei voi enää syödä kasveja ja hedelmiä kuten ennen niin sitten se kuitu pitää saada täysjyväviljasta. Minun mielestäni tuollainen 1-2 näkkileivänpalaa on kyllä todella vähän enkä lähtisi niitä rajoittamaan ilman lääkärin tai mieluummin ravitsemusterapeutin lupaa.

Ei suinkaan tarvitse eikä pidä jättää hiilareita sisältäviä ruokia pois kokonaan , mutta luultavasti moni syö liikaa hiilareita. Tulostakaa kaavake jossa on yleisimpien ruokien hiilarit.

Muistaakseni löytyy diabetesliiton sivuilta ja löytyy ainakin googlaamalla.

Itse asiassa moni ylipainoimen kärsii ravitsemusvajauksesta niin nuori kuin iäkkäämpi. Pitää suunnitella ruuat niin hyvin että saa tarpeelliset ravinto, vitamiini ja hivenaineet. Ainakin kaikkien on syytä nauttia d-vitamiinilisiä.

Ohjeiden mukaan syövä leikattu saa alle 100 grammaa hiilareita päivässä. Tarkasta vaikka Finelistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 17:13"]Tunnen, työkaveri laihtui leikkauksen jälkeen alle 10 kg, ei kestänyt kauaa kun oli jo leikkausta edeltävissä mitoissa. Kyseessä 50/60-vuotias nainen.

Mä tunnen samanlaisen tapauksen. Ei vaan voinut lopettaa ahmimista.

Kuinka paljon leikkauksen jälkeen tulee automaattisesti terapiaa?

Miksi pitäisi lähettää terapiaa tarvimattomia terapiaan kun nekään, jotka sitä tarvivat, eivät välttämättä saa sitä?

Psyykkisesti sairaita ei leikata julkisella puolella. Kannattaa unohtaa tuo myytti, jonka mukaan ylipaino johtuisi kaikilla psyykkisistä syistä.

Ymmärrän jos lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty tai raiskattu lihottaa itseään että saisi olla rauhassa. Suurin osa lihavista kärsii ruoan hahmotushäiriöstä ja/tai liian hyvästä ruokahalusta. Sen lisäksi on niitä, jotka eivät tiedosta ollenkaan mitä syövät. Mahan voi täyttää helposti saamatta yhtään ravintoaineita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon vakuuttunut, että suurella osalla reilusti ylipainoisista ylimääräiset kilot ovat seuraus jostain muusta ongelmasta, usein psyykkisistä ongelmista. Jos psyykkiset ongelmat jäävät hoitamatta, lihavuusleikkauksen hyödyt jäävät lyhytaikaisiksi. Lihavuusleikkaukset ovat pitkälti seurauksen hoitoa, syytä lihavuuteen ei hoideta. Syiden kartoittaminen on hankalaa, kun jokaisella obeesilla henkilöllä on oma tarinansa.

Toki on muitakin sairauksia jotka nostavat painoa ja/tai vaikeuttavat laihtumista, kuten kilpparivaje ja PCO, ja eri lääkkeiden sivuvaikutuksena voi paino nousta kovasti. Mun on vaikea uskoa, että kukaan syö itselkeen 70 kiloa ylipainoa vain siksi, että suklaa on hyvää eikä huvita lenkkeillä.

Olet väärässä.

Perusteletko väitteesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tunne ketään.

Itse laihduin yli 40kg vuoden aikana ja on pysynyt poissa jo 2 vuotta.Leikkauksesta siis kohta 3 vuotta. Painoindeksi on nyt 21.

Miten pääsit leikkaukseen kun olit noin pieni että 40kg tiputuksella bmi 21?

Sairaudet.

Vierailija kirjoitti:

Useimmilla  vaikea lihavuus johtuu varmaankin jostain psyyken häiriöstä, voisin kuvitella (itsekin siis huomattavan lihava). Onko tämä leikkaus vähän kuin anorektikolle tehtäisiin rasvansiirto, kun pitäisi keskittyä korvien väliin mieluummin?

Höpö höpö! Endokrinologi tietää asioista enemmän kuin keittiöpsykologi.

Up

Minulla oli hiljattain leikkauksen vuosipäivä. Leikkauksen jälkeen olivat tietenkin paikat kipeänä mutten sitä muuten pahalla muistele. Sairaalan lääkärit ja hoitajat sekä muu tiimi olivat aivan ihania vaikka minulla ei alussa syöminen sujunut kipulääkkeen aiheuttaman pahoinvoinnin vuoksi ihan oppikirjan mukaan. Lääke ajettiin alas ja sairaalan kokki teki niin hyvää perunasosekeittoa että olin suorastaan surullinen kun en jaksanut syödä sitä puolessa tunnissa kolmea teelusikallista enempää. Osastollahan ei ole jääkaappia sellaisille ruoille, joita potilaat ovat jo koskeneet eli minun piti antaa sovinnolla loppu perunasosekeitto pois.

Pääsin kotiin kun syöminen sujui ja toki perhe ihmetteli pieniä annoksiani ja röyhtäilyäni kun join vettä ruokailujen välissä. Sain osastolta puhelinnumeron, johon soittaa jos tulee joitain ongelmia. En ole joutunut käyttämään sitä kertaakaan.

Muuten en ole kertonut perheeni ja tukihenkilöni lisäksi leikkauksestani kenellekään. Moni jankkaa ja ihmettelee kun syön sen verran kuin syön. Heidän pitää kunnioittaa minun rajojani ja uskoa ettei mahdu enempää. Kiitän ja yritän vaihtaa puheenaihetta.

Ikävintä on huomata kuinka verisesti moni emäntä loukkaantuu kun joku ei syö hänen tarjoamaansa ruokaa tai leivonnaisia kuin olisi viimeinen mahdollisuus syödä ennen nälänhätää. Tässäkin pitäisi kunnioittaa toisen rajoja minun mielestäni ja jättää toinen rauhaan jos toinen ei sillä hetkellä pysty syömään sen enempää. Meidän perheessämme kyllä mies ja pojat pitävät huolen ettei yhdenkään kyläpaikan tarjoomukset jää koskemattomiksi. Pojatkin syövät enemmän kuin mieheni

Nyt painon lasku on tasaantunut ja olen suhtkoht normaalin kokoinen. Nyt pitäisi rohkaistua ja aloittaa punttisalilla käyminen. Lihavana en uskaltanut tehdä sitä koska kerran saman paikan spinning-tunnille mennessäni nuoret naiset nauroivat minulle päin naamaa vaikka tulin sinne maksavana asiakkaana.

Olen harrastanut tähän asti lenkkeilyä lähinnä pimeässä koska minuun on iskostunut ajatus että liikunta on vain nuorille ja kauniille. Ip-lehdistö vielä haitallisesti vahvistaa tätä kuvaa esitellen hoikkien nuorten naisten fitnesskuvia. Todellisuudessa liikunnan pitäisi kuulua aivan kaikille.

Minulla ei ole onneksi tässä ketjussa mainittuja ongelmia. Tiedostan, että paino lähtee herkästi nousuun vuosipäivän jälkeen. Siksi onkin tärkeää pitää kiinni annetuista ohjeista. Elämänlaatuni ja terveyteni on parantunut huomattavasti. Toki ylimääräinen nahka on rumaa mutta onneksi sen saa piiloon vaatteiden alle.

Vierailija kirjoitti:

Leikkaus ei muuta lihavan bakteeriflooraa. Leikkauksessa käytetään antibiootteja, jotka tuhoavat suoliston bakteeriflooran. Se johtaa puolestaan herkästi lihomiseen.

Tuo asia tulee varmasti osaksi lihavuuden hoitoa seuraavalla vuosikymmenellä. Jopa Suomessakin viimeksi Aamulehti uutisoi siitä, kuinka suoliston bakteerifloora ja mikrobiomi vaikuttavat painoon.

On tunnettu jo pitkään sekin, että paljon lapsuudessaan antibiootteja saaneet ovat lihomisvaarassa terveempiin lapsiin verrattuina. Siksi ei kannata syyllistää lasta ylipainosta tai iskostaa häneen ylipainoisen identiteettiä. Teinille voi jo puhua että on ollut pakko antaa antibiootteja sairauksiin sekä keskustella oman terveen suolistoflooran tärkeydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kaksi, toinen nainen, toinen mies. En ole kehdannut kysyä että miksi eivät laihdu koska leikkauksesta jo kutenkin 1-2 vuotta aikaa. Tunnen kolme naista jotka ovat laihtuneet kymmeniä kiloja, eivätkä tietääkseni leikkauksen avulla, mutta ainakin yksi on jo käynyt ylimääräistä nahkaa poistattamassa. Nämä naiset ovat pysyneet jo vuosia uusissa mitoissa. Itsekään en usko että laihtuisin leikkauksella, minä kun myös olen näitä "pieniruokaisia" ja samoissa kiloissa pysynyt toistakymmentä vuotta näillä syömisillä. Pitäisi vaan saada mielenterveys siihen kuntoon että pystyisi keskittymään ja muuttamaan ruokavalio täysin, eli jättää sokeri pois. Se on erittäin vaikeaa.

Kaikki lihavat eivät ole suursyömäreitä tai sokerihiiriä. Erityisesti minua naisena hirvitti jo ennen leikkausta kun katsoin Yleltä dokkarin, jossa näytettiin kuinka sokeri tekee ihon ryppyiseksi ja veltoksi. Sen vuoksi karsin sokerin minimiin ja söin siitä lähtien sitä lähinnä hedelmien muodossa koska ei ole varaa kauneuskirurgiaan tai ryppyvoiteisiin. Toisessa dokkarissa näin sokerin aiheuttaman rasvamaksan enkä todellakaan halua mitään rasvamaksan aiheuttamaa maksakirroosia myöskään.

Ikävämpi juttu on se, että sokeria ja niitä maissista tehtyjä siirappeja tungetaan melkein joka paikkaan. Siksi teen itselle kerralla isoja ruoka-annoksia, joita pakastan ateria-annoksina. Sokerin ja fruktoosi- ja glukoosisiirapin välttämisessä on kova työ. Onneksi nykyään saa rahalla monia ruoanlaittoa helpottavia kodinkoneita.

Tiesitkö että kaikki hiilihydraatit muuttuvat sokeriksi kun ohutsuoli ne pilkkoo? Ei riitä että lopettaa sokerin syönnin pitää rajoittaa myös hiilihydraatteja. Leipää tms.

Luotan ravitsemusterapeuttiin. Joko näkkileipä tai puuro 35 grammasta hiutaleita aamuin illoin, sipaisu rasvaa ja ohut juustosiivu tai kinkkusiivu. Lounaalla desi perunaa/riisiä/pastaa ja päivällisellä samoin desillisen proteiinin kanssa. Riisi ja pasta ovat tietenkin täysjyväpastaa. Eli päivässä tulee noin lautasellinen kaurapuuroa, yksi peruna, desi keitettyä täysjyväriisiä ja iltapalalla yksi näkkileipä päällisten kera. Koska nuo hiilihydraattimäätät nautitaan pieninä annoksina proteiinin kera niin silloin ei tule dumpingia. Jos syö vaikkapa kaksi desiä kääretorttua niin voi saada niin hirveät dumping-oireet että joutuu ensiapuun.

Ei niitä hiilihydraatteja voi poiskaan ottaa koska silloin tulisi puutostauti ja hillitön ummetus. Kun ei voi enää syödä kasveja ja hedelmiä kuten ennen niin sitten se kuitu pitää saada täysjyväviljasta. Minun mielestäni tuollainen 1-2 näkkileivänpalaa on kyllä todella vähän enkä lähtisi niitä rajoittamaan ilman lääkärin tai mieluummin ravitsemusterapeutin lupaa.

Ei suinkaan tarvitse eikä pidä jättää hiilareita sisältäviä ruokia pois kokonaan , mutta luultavasti moni syö liikaa hiilareita. Tulostakaa kaavake jossa on yleisimpien ruokien hiilarit.

Muistaakseni löytyy diabetesliiton sivuilta ja löytyy ainakin googlaamalla.

Itse asiassa moni ylipainoimen kärsii ravitsemusvajauksesta niin nuori kuin iäkkäämpi. Pitää suunnitella ruuat niin hyvin että saa tarpeelliset ravinto, vitamiini ja hivenaineet. Ainakin kaikkien on syytä nauttia d-vitamiinilisiä.

Ohjeiden mukaan syövä leikattu saa alle 100 grammaa hiilareita päivässä. Tarkasta vaikka Finelistä.

Tarkalleen 65 grammaa päivässä.

Onpa täällä negatiivista kommentoijaa. Pitäisikö jokainen sydänkohtauspotilas ym. sitten ensin tutkia taustoiltaan,onko juonut/polttanut/syönyt väärin enennkuin hoidetaan? Lihavuus voi yksinkertaisesti olla sairaus, yksilö ei enää pärjää itsekseen. Eivätköhän nämä leikatut ole maksaneet veroja siinä missä nämä muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Työkaveri menetti henkensä leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin seuraavana päivänä leikkauksesta.

3/1000 kuolee

Tunnen. Leikkauksen jälkeen lihoi ennalleen ja vähän ohikin noin vuodessa.