Taas ehkäisystä asiaa, lestat..
Kommentit (71)
Anteeksi, silmäni taisivat pompata tuon viimeisen kohtasi ohi. Eli voit skipata minun tekstistä alun ja lopun. ;) Hienoa, että olette antaneet asian Jumalan käteen. :)
Olisi kiva kyllä kuulla muiden lestadiolaisten mielipiteitä asiaan..
Jotenkin ahdistavaa tämä haudanhiljaisuus heidän puoleltaan.. :(
Ihan kuin tästä ei saisi puhua ollenkaan..?
Ihan rehellisesti muinun mielestäni toimitte kuin " normaalit" ihmiset ainakin, päätätte itse milloin annatte lasten tulla ja milloin ette. Vaikka haluattekin ajatella antaneenne Jumalalle lopullisen päätöksen niin todellisuudessa kyllä päätätte itse.
kirsikka00:
Ihan rehellisesti muinun mielestäni toimitte kuin " normaalit" ihmiset ainakin, päätätte itse milloin annatte lasten tulla ja milloin ette. Vaikka haluattekin ajatella antaneenne Jumalalle lopullisen päätöksen niin todellisuudessa kyllä päätätte itse.
Moni uskoo esimerkiksi siihen, että Jumala on antanut tietyn aviopuolison tai työpaikan. Naimisiinmeno tai työn tekeminen eivät kuitenkaan suju niin, että ihminen lilluu paikallaan kuin keitetty makaroni ja Jumala liikuttelee häntä naruista. Kyllä kaikissa elämän valinnoissa on osansa sillä, mitä ihminen itse päättää. Eikä siinä ole mitään väärää - meille on annettu aivot ajattelemista varten!
Myös elämän ja kuoleman kysymyksissä liikutaan suhteellisuuden alueella. Jokaisen osa on joskus kuolla, mutta milloin - siihen ihminen voi osaltaan vaikuttaa. Jos elintavoillaan pilaa terveytensä, niin tilastollisten todennäköisyyksien mukaan kuolee aikaisemmin kuin terveemmin eläneet. Myös esimerkiksi vakavan sairauden kohdatessa elinaika pitenee, jos sairautta hoidetaan. Ja ihminenhän sitä sairautta hoitaa. Päättääkö kuoleman ajankohdasta silloin ihminen vai Jumala?
Sama pätee ehkäisyynkin: vaikka ei käyttäisi ehkäisyä, niin silti ihminen valinnoillaan vaikuttaa siihen, kuinka todennäköisesti tulee raskaaksi. Monta kertaa viikossa touhuava raskautuu huomattavasti todennäköisemmin kuin pari kertaa vuodessa rakasteleva. Puhumattakaan siitä, että joskus haluttomuuden taustalla voi vaikuttaa alitajuinen raskauden pelko. Onko se sitten ehkäisyä - sitä syntiä, ettei uskalla ottaa vastaan kaikkia niitä lapsia, jotka syntyisivät jos rakastelisi useammin...?
Ehkäisyn hengellistäminen on aika hurskastelevaa siihen nähden, ettei kuolemankaan edessä anneta asioiden tapahtua täysin omalla painollaan - toisin sanoen jätetä esim. syöpää hoitamatta.
Summa summarum: ihminen vaikuttaa lähes kaikkiin elämänsä kysymyksiin tavalla tai toisella. Eri asia on sitten ajatella, että aivan vihoviimeinen päätösvalta on Jumalalla.
itse en usko että yksikään ihminen syntyy tänne ihmisen tekemänä. Kyllä jokaisen on Jumala luonut, ei yksikään ihminen ole saanut alkuaan sattumalta (esim sen vuoksi että pariskunta sattuu rakastelemaan joka päivä vs toinen pariskunta jolle riittää kerran kuussa).
Ja tottakai kristitty uskoo Jumalan johdatukseen vaikka itse tekeekin valintoja. Jotkut suhtautuu myös ehkäisyyn niin. Eli että vaikka me ei lasta haluttaisi ja käytetään ehkäisyä niin jos Jumala niin on tarkoittanut niin lapsi saa alkunsa siitä huolimatta. Tai Jumala antaa sen vauvakuumeen tms. Mutta se on sitten mielestäni eri asia kuin antaa Herran haltuun se lasten syntyminen.
Uskotte Jumalan johdatukseen ja että hän on jokaisen ihmisen luonut(ei sattumalta ja rakastelukerroista riippumatta). Eikö kaikkein varmimmin tämä Jumalan suuri luomistyö kuitenkin toteutuisi juuri ilman ehkäisyä. Vai mistä sitten johtuu että vl perheissä niitä lapsia on enemmän. Minä kyllä uskon että te estätte niitä lapsia pääsemästä maailmaan juuri ehkäisyn kautta ja näin ei Jumalan uusi ihme pääsekkään syntymään, vaikka se muuten syntyisi. Tämä on nyt suoraa tekstiä kun en aina jaksa ajatella niin hienotunteisesti. Älköön kukaan loukkaantuko, sillä nämähän ovat vain minun omaa pohdintaa.
Tuntuu kyllä hirveältä ajatus että joku näistä meidänkin lapsista olisi jäänyt syntymättä ehkäisyn takia. Mietittekö koskaan, ketä kaikkia perheeseenne kuuluisi jos olisitte antaneet päätäntä vallan luonnon hoidettavaksi ja todella Jumalalle? Minusta on niin helppoa kun ei koskaan tarvi miettiä, montako lasta haluaisimme ja milloin olisi oikea aika. Taidan potea ikuista vauvakuumetta ja tässä vakaumuksessahan se on vain hyväksi. Lapsia syntyy niin kauan ja niin usein kuin Jumala sen viisaudessaan hyväksi näkee.
Ap:lle vastaukseksi, että minä olen vl ja jos minun mielipiteeni haluat kuulla niin ehkäisy ei ole ok. Kuitenkaan en tuomitse ketään sen huonommaksi ihmiseksi vaikka ei näin uskoisikaan. Jumala Taivaassa tietää ja näkee kaikkien sydämeen. Rukoile siis avoimin mielin vastausta Häneltä.
Totta kai lapsia syntyy enemmän, jos ei ehkäise. Mutta kuten aikaisemmin jo kirjoitin, niin ihmisen ja Jumalan vaikutus asioihin on aina suhteellista. Lapsia syntyy vain seksin tuloksena (ja hedelmöityshoitojen, mutta ei mennä siihen), eli kyllä seksin harrastamisen tiheys säätelee lasten määrää periaatteessa yhtä lailla kuin ehkäisy - kuten myös se, milloin seksiä ylipäätään alkaa harrastaa ja se, miten sitä harrastaa (onko yhdyntää jne). Ja mikä taas kaikkien näiden valintojen taustalla vaikuttaa onkin ihan toinen juttu. Ei elämä valintoineen ole niin mustavalkoista!
Jos hengellistämisen tielle lähdetään, niin silloin täytyy hengellistää myös kumppanin valinta. Entäpä jos jollekin olisi hyvä puoliso " tarjolla" vaikka kaksikymppisenä, mutta ihminen ei jostain syystä halua tai uskalla tähän tilaisuuteen tarttua. Sen sijaan hän elää sinkkuna kolmevitoseksi ja sitten menee naimisiin jonkun toisen kanssa. Onko hän silloin tuhlannut elämästään 15 vuotta ja estänyt Jumalan tarkoittamia lapsia syntymästä, kun ei ottanut sitä ensimmäistä (huu, kukaties vaikka Jumalan osoittamaa) puolisokandidaattia??
Toisekseen en oikein ymmärrä, mitä se haittaa, jos ei halua ottaa vastaan kaikkia niitä lapsia, jotka saattaisivat syntyä ilman ehkäisyä. Onhan meillä vapaus ja suoranainen velvollisuuskin suunnitella elämämme niin, että kokonaisuus on mahdollisimman tasapainoinen ja tyydyttävä. Esimerkiksi lapsien synnyttäminen valmiiksi uupuneille vanhemmille on suorastaan vastuutonta. Onhan sitä muitakin asioita, joissa voisi tehdä toisinkin, mutta ei tee. Voisin muuttaa Turkuun, mutta en muuta. Voisin vaihtaa alaa, mutta en vaihda. Voisin sitä ja voisin tätä isoja ja pieniä asioita. Minä kuitenkin katson, että elämäni arvokasta juuri tällaisena kuin se on ja olen siihen tyytyväinen.
kuunsirppi3:
Mietittekö koskaan, ketä kaikkia perheeseenne kuuluisi jos olisitte antaneet päätäntä vallan luonnon hoidettavaksi ja todella Jumalalle? Minusta on niin helppoa kun ei koskaan tarvi miettiä, montako lasta haluaisimme ja milloin olisi oikea aika.
Toki joskus mietin tuota, mutta ei se ahdista minua. En kaipaa tunnetasolla ihmistä, jota ei ole koskaan ollutkaan. Voihan sitä jossitella vaikka mitä, kuten entäs jos olisin valinnut toisen alan tai toisen puolison tai asuinpaikan. Elämä olisi varmasti hyvin erilaista - ei silti välttämättä parempaa tai huonompaa!
Eikä lapsiluvun tai ajankohdan suunnittelu ole minusta ollenkaan vaikeaa. En menetä sen takia yöuniani. :) Päivä kerrallaanhan täällä edetään - suunnitelmia saa toki elämässä tehdä, mutta kaikki voi muuttuakin.
silloin ehkäisemättömyyden vaatiminen muuttuu julmaksi vaatimukseksi: minusta on mahdoton ajatus, että uskon ehtona pitäisi olla sellainen asia, joka ei yksinkertaisesti ole kaikille mahdollinen toteuttaa. ...ehkäisemättömyyskin voi olla synti. Synti se on silloin, jos vanhemmat eivät oikeasti jaksaisi/pystyisi ottamaan uusia lapsia vastaan, mutta siltikään eivät ehkäise. Silloin ehkäisemättömyys perustuu pelkoon, omaan suorittamiseen, yhteisön paineeseen... Mihin vaan, mutta vääriä motiiveja kaikki tyynni. Vielä lastensaannin hengellistämisestä. Ei Raamatusta löydy perusteita sille, että Jumalalla olisi minkäänlaista valmista sieluvarastoa taivaassa ja että me pienet ihmiset täällä maan päällä voisimme sitten estää näiden sielujen syntymän. ... Jos miettii luomiskertomusta, niin siinähän Jumala loi ihmisen valmiiksi - ja sen jälkeen ihminen lisääntyy biologian lakien mukaan (niin kuin toki kaikki muukin tässä maailmassa).
Hyvin sanottu. Olen täysin samaa mieltä, en vaan osaisi kirjoittaa sitä yhtä hyvin. :-)
Tuosta luomiskertomuksen sisällöstä ja yhteydestä lasten saamiseen on mielenkiintoinen (luultavasti) vl-uskovaisen kirjoittama kolumni netissä
"Luomiskertomuksen sanoma"
http://freepathways.wordpress.com/2010/07/07/luomiskertomuksen-sanoma/
Oletteko ajatelleet sitä, että koska Jumala on kaikkivoipa ja jos hän haluaa, että tietty pari saa lapsia, niin hehän saavat niitä vaikka kuinka ehkäisisivät. Ehkäisy ei ole sata prosenttisen varmaa.
Mutta kristitty kuitenkin... Koetko jotenkin tekeväsi syntiä, kun ehkäisette mahdollisen uuden raskauden? Ja jos koet, niin miksi?
Itse odotan kolmatta, ja täytyy sanoa, että se tulee ehkä olemaan meidän viimeinen. Eli tämän jälkeen varmaan ehkäisy tulee taas ajankohtaisesti. Tätä raskautta ennen käytimme kondomia ja sitten jonkin aikaa ns. varmoja päiviä. En koe, että olisin tehnyt syntiä. Mieheni ei ainakaan näillä näkymin halua lisää lapsia ja täytyy sanoa, että kyllä jo kahden pienen kanssa on ajoittain aika rankkaa. Meidän parisuhteessa on ollut paljon huonoja aikoja osittain jatkuvan väsymyksen takia. Mieheni valmistumisen jälkeen ja tämän kakkosen vauva-ajan jälkeen on meilläkin mennyt paremmin, kun jatkuva väsymys on väistynyt. Tällä hetkellä tuntuu, etten minäkään neljättä ainakaan aivan perään toivo. Raskauden takia olen nytkin väsynyt ja kaipaan unta. En tarkoita, ettenkö olisi onnellinen! Koen tämän vauvan ehdottomasti Jumalan lahjaksi, koska rukoilin niin tätä, jos tämä vain olisi Jumalan tahto. Kaikesta päätellen oli. Eli jos on Jumalan tahto, että meille tulee joskus neljäs, Hän toivottavasti puhuttelee jotenkin miestäni, joka on ehdottomammin tätä asiaa vastaan.
En oikein ymmärrä, kenen etu on, että mahdollinen uusi raskaus aiheuttaa pakokauhua. Faktahan on se, että pienten lasten kanssa oleminen voi olla rankkaa. Ainakin minä haluan, että meidän perhe voi hyvin ja aikaa riittää kaikille. En ymmärrä, miten ehkäisemättömyys on ainoa tapa seurata Jumalan tahtoa.( Jättääkö joku laittamatta turvavyön, koska se on turhaa(koska sitä kuolisi kuitenkin, jos se on Jumalan tahto)??? )
Kannattaa rukoilla Jumalaa antamaan sinulle oman tahtonsa, koska itsestä on paha repiä sellaista oloa tai mieltä, kun sitä ei vain ole. Jos on Jumalan tahto, että saatte lisää lapsia, niin voithan sinä pyytää, että Herra todella muuttaisi sinun mielesi ja antaisi luottamusta itseensä.