Malmin päivystyksessä eilen - nyt loppui hoitajilta tuki!

ennen aikojaan, kuten 58 kertoi.



Ja koskas ne lääkärit mitään humaaneja nekään on olleet? Samanlaisia patalaiskoja kusipäitä nekin on.

Isä sairasti parantumatonta tautia ja joutui käymään päivystyksissa ennen kuolemaansa ja äitini on vuosia sairastanut tauteja jotka vaatineet päivystyskäyntejä. Lisäksi olen ollut mukana useamman kerran neljän lapseni ja mieheni mukana päivystyksissä. Myös Malmilla (ja Mariassa ja Meikussa ja Töölössä ja Lastenklinikalla..)

Kokemusta on myös palvelutalon henkilökunnasta ja sairaanhoitajista siellä.

Ja huh huh, mitä toimintaa.. Todellakin satoja erillisiä tapauksia, joihin minunkaan ymmärrys ei riitä.

Olen nähnyt esim kuinka sairaanhoitaja huutaa äidilleni yöllä mukaan otetuista omista lääkkeistä ja heti perään opiskelija polkee lattiaa kädet puuskassa ja huutaa äidilleni jostain perushoitoon liittyvästä, että hyvin meni opiskelijalle oppi perille (äitini on hyvin lempeä ja säyseä eikä kestä huutamista. toim huomautus).

Vierailija:

kaksi lasta saanut, isäni hautaan saattanut, nyt hoidan sairasta äitiäni. Yhden käden sormella laskettavissa on ne fiksut ja ystävälliset hoitajat, kusipäisiä riivinrautoja olen tavannut satoja. Että ei pelkoa, minä en leimaa yksittäistapauksen perusteella.

Vierailija:

kaksi lasta saanut, isäni hautaan saattanut, nyt hoidan sairasta äitiäni. Yhden käden sormella laskettavissa on ne fiksut ja ystävälliset hoitajat, kusipäisiä riivinrautoja olen tavannut satoja. Että ei pelkoa, minä en leimaa yksittäistapauksen perusteella.

Älykäs ihminen ei leimaa kokonaista alaa omien kokemuksiensa perusteella.

Hakivat sinne vasta taas hoitajia, mutta enpä hakenut töihin, kun olen niin huonoa kuullut ko. paikasta.



T:sairaan- ja terveydenhoitaja

sain hyvää hoitoa hoitajilta, lääkäri oli taas nuori ja kokematon.

Pakko kommentoida sen verran kirjoituksia;

ihmiset olettavat tottakai, että juuri heidän tapaus, omainen tai kokemus on se suurin kaikista ja vaatii välittömästi hoitoa. Niin minäkin.

Mutta hoitaja tietää muut tapaukset sairaalan/laitoksen sisällä ja valitettavasti monet tapaukset voivat mennä ohi sen, mikä omaisten ja potilaiden mielestä on kaikkein kiireellisin eli oma.

Kaikki haluavat hyvää hoitoa, hoitajat valitettavasti joutuvat arvioimaan tapaukset. Ja aina se oma hätä ei ole se kaikista suurin, vaikka niin luullaankin.

Ja jos mietitään tulevaisuutta ja pahenevaa hoitajapulaa niin jatkossa noin mitättömiä tapauksia ei enää ehkä hoideta lainkaan. Menet sitten yksityiselle tai haava jää tikkaamatta.



Priorisointi on tulevaisuutta.

Vierailija:

..jatkossa noin mitättömiä tapauksia ei enää ehkä hoideta lainkaan. Menet sitten yksityiselle tai haava jää tikkaamatta.

Vierailija: Miten ihmeessä te järjestätte sen, että mies haetaan päivystyksestä puoliltaöin, kun pienten lasten pitäisi olla nukkumassa?

Itse olen odottanut eräässä helsinkiläisessä sairaalassa osastolle pääsyä 12 tuntia. Sattui olemaan hengenhädässä olevia paljon sinä iltana ja lääkärimiehityksessä vajausta. En valittanut kun näin, missä kunnossa porukkaa siinne tuotiin -ja koska olen ollut itse alalla.

10 vuoden päästä hoitajista on jäänyt eläkkeelle kolmasosa.

Jäljelle jäävällä henkilökunnalla ei todellakaan pystytä tarjoamaan kuin kaikista akuuteinta hoitoa, mitä pikku haavojen tikkaukset eivät ole.

Vierailija:

Tämä hoitajien mielipide, niitä kun ei oikein jaksa vähääkään kiinnostaa meidän kansalaisten loukkaantumiset ja onnettomuudet:

laikkarina tietenkään ei voi vaatia, että ymmärtäisit ihan kaikkea, mutta mummisi on todellakin ollut huonossa kunnossa, koska normaalitilanteessa lonkkaleikkaukseen ei kuole. Nyt mummisi kuoli sinusta siksi, että häntä ei päästetty kotiin. Voin kertoa, että aivan varmasti jokainen suinkin kynnelle kykenevä päästetään kotiin, sairaaloissa on ruuhkaa. Kannattaisi selvittää muutamia perusjuttuja ennen kuin alkaa julkisesti mouhoamaan.

Vierailija:

10 vuoden päästä hoitajista on jäänyt eläkkeelle kolmasosa.

Jäljelle jäävällä henkilökunnalla ei todellakaan pystytä tarjoamaan kuin kaikista akuuteinta hoitoa, mitä pikku haavojen tikkaukset eivät ole.

Vierailija:

Tämä hoitajien mielipide, niitä kun ei oikein jaksa vähääkään kiinnostaa meidän kansalaisten loukkaantumiset ja onnettomuudet:

kuinka eri tavalla ihminen saattaa käyttäytyä laitosolosuhteissa kuin kotona. Kipu, lääkitys, outo ympäristö jne. saattavat tehdä siihen saakka terävästä,omillaan toimeen tulevasta vanhuksesta sekavan ja /tai agressiivisen.



Vaikka ammattini puolesta tämän tiedän, tuli silti yllätyksenä minkälainen ikävä tyyppi omasta rakkaasta mummostani kuoriutuu sairaalareissuilla. Sellainen pahinta laatua, vaatii jatkuvasti jotain, haukkuu kaikkia ja kaikkea, jopa valehtelee.. Ja lisäksi kuvittelee vointinsa huomattavasti paremmaksi kuin se oikeasti on, ja tämän seurauksena on lähdössä kotiin, vaikka kävellen.



Niin paljon kuin sitomista vihaan kysyisin teiltä närkästyneet omaiset, miten tulisi varmistaa, ettei potilas loukkaa itseään sairaalaolosuhteissa, joissa ei voida olettaa jonkun olevan jatkuvasti pitämässä jokaista potilasta silmällä - psykiatrisessa hoidossahan tämä tosin järjestyy, mikä on kyllä selvä epäkohta somatiikan kannalta. Pitääkö mummo päästää tekemään niin kuin hän tahtoo? Minun mummoani ei sidottu mitenkään; toisaalta hieno homma, mutta toisaalta yöllinen vessareissu päättyi neljän päivän kuluttua kaatumiseen ja lonkkamurtumaan.



ette varmaan sitäkään haluaisi.. Joten, jos teillä on vastaus tähän ongelmaan , joka puhututtaa hoitotieteen ja lääketieteen aloja edelleen, antakaa kuulua. Jos sitoa ja rauhoittaa ei saa, mitä tehdä mummolle, joka kokee olevansa terve, väärässä paikassa ja lähdössä kotiin?

tuli taas niin hyvä mieli kun tämän ketjun luin. Ihana taas aamulla mennä töihin, olen aina pitänyt työstäni ja yrittanyt ymmärtään jokaista tikun sormeensa saanutta, jonka mielestä hänen hirveä onnettomuutensa menee kaiken muun edelle.



Joskus se mitta täyttyy aasiltakin.

(Joksi nyt tämä silmäkulmaansa haavan saanut isäkin luokitellaan, näkemättä. )

Vierailija:

tuli taas niin hyvä mieli kun tämän ketjun luin. Ihana taas aamulla mennä töihin, olen aina pitänyt työstäni ja yrittanyt ymmärtään jokaista tikun sormeensa saanutta, jonka mielestä hänen hirveä onnettomuutensa menee kaiken muun edelle.

Joskus se mitta täyttyy aasiltakin.

En jaksanut selata taaksepäin ja tarkistaa erään mummonsa tarinan kirjoittaneen tekstiä, mutta eikö siinä alalla toimineet sukulaiset olleet valmiita itse huolehtimaan mummostaan ja lisäksi rahalla olisivat palkanneet hoitoapua? Vaan ei tuo sopinut.



Ymmärrä hankalat vanhukset ja hoitajien voimattomuuden jatkuvaan valvomiseen, mutta yleensä vanhukset vain huokailevat huonoa oloaan ja hiljaa vaikertavat koti-ikäväänsä, märkiä vaippoja ja kipuaan ja mitä te hoitajat sitten teette?

Rauhottavaa napaan ja vyöllä sänkyyn kiinni?

Tietysti kaikki hoidetaan eikä ketään väheksytä, mutta on selvää, että ne kiireelliset tapaukset menevät jonon ohi. Tiedän, että se voi tuntua omalla kohdalla ärsyttävältä, mutta sille ei voida mitään.

On tuota " vaikertavien mummojen" tilannetta mietitty sekä kentällä että väitöskirjatasolla tutkimuksen puolella. Eipä oikein ole ratkaisua löytynyt.



Jos potilas on muistamaton, ja saattaa sitä sairaalassa olla, vaikkei kotona olisikaan, ei auta vaikka kuinka istut vieressä ja juttelet, silittelet ja selität tilanteen. Kun ei se pysy mielessä. Tämä voi tulla yllätyksenä, mutta aivan kaikki hoitajat eivät nauti vanhan ihmisen rääkkäämisestä, kuten sinäkin rivien välistä annat ymmärtää. Aika monet meistä ottaisivat hyvin mielellään vastaan ratkaisun tähän tilanteeseen.



Olen itse tehnyt opiskelujen ja myöhemmin työni ohella vuosia keikkaa vanhuspuolella ja kroonikko-osastoilla. Ikinä en ole nähnyt sellaista toimintaa, jota täällä kuvataan. Ehkäpä minulla on käynyt tuuri? Olen kyllä ottanut " turpiini" vanhuksilta, kuunnellut huoritteluja, metsästänyt hukkaan mennytä dementikkoa - niin, paikan ideologiaan kuului, ettei sidota eikä sedatoida - ja ottanut haukkuja vastaan omaiselta, joka on juuri sosialisoinut äitinsa arvohuonekalut (äidin itkiessä pääsyä takaisi kotiin), joka asuu kahden kilometrin päässä, eikä silti ehdi käymään kuin kerran kahdessa viikossa.



Että kyllä kokemukset vaihtelevat. Silti minä ainakin yritä ymmärtää teitä, jotka näette asiat toisin kuin minä. Harmittaa vain tuo ala-arvoinen tyyli.



Si

Tarkoitan halventavalla tyylillä sitä, että hoitajista puhutaan kuin hirviöistä, yksinkertaistetaan, yleistetään, aliarvioidaan ammattitaitoa ja tahtoa tehdä työnsä hyvin.

niitä tosi ylipainoisia hoitajia syömässä " eväitään" eli tilattuja pizzojaan tiskin takana ja nauramassa vertavaluville uhreille, jotka ovat tuntikausia vaikertaneet jonotushuoneen lattioilla. SANON EI HOITAJIEN LAKOLLA.