Elämäsi pelottavin kokemus?

Voi eiih, ehtihän tohon mun viestiin yks kirjotusvirhe tulla!

Korjaan:

*Se rauhotteli

Hieman vaikeeta tää kännyl kirjottaminen, ku kuva hyppii ylös alas :DD

Isoveljen itsemurha ja siitä seurannut paniikkikohtaus.

Olin ollut kaveriporukan kanssa telttaretkellä, kun sain soiton, että veli oli ampunut itsensä samana iltana.

Vanhempamme olivat riidelleet rajusti aikaisempina päivinä isäni peliriippuvuuden vuoksi ja veljeni naisystävä oli jättänyt hänet viikkoa ennen itsemurhaa.

Hän oli kirjoittanut lapun, josta minulla on vieläkin kopio tallella.

Tekohetkellä hän oli vähän alle kolmikymppinen, pitkä, komea ja hyvin kouluttautunut nuorimies jota ikävöin vieläkin, vaikka tapahtuneesta on kymmenisen vuotta aikaa.

Itse olin juuri täyttänyt kaksikymmentä.

Pian sen jälkeen, kesken juoksulenkin sain jäätävän paniikkikohtauksen.

Onneksi olin lähellä tuttavani kotoa, joka päästi minut sisään tajutessaan hätäni.

Lyyhistyin lopulta hänen keittiönsä lattialle, itkin ja tärisin hysteerisesti jankaten samalla kuolevani.

Hän silitti selkääni ja sanoi etten minä kuole ja tilanne rauhoittuu pian.

Se, kun tajusin tyttöystäväni viiltelevän.

Häntä kiusattiin koulussa erillaisuutensa vuoksi.

Hän oli, sekä on vieläkin ylivilkas, todella spontaani, uskalsi olla massasta erottuva ja ylpeä siitä.

Yritin parhaani mukaan puuttua kiusaamiseen ja sainkin pariin kertaan mustan silmän sen vuoksi.

Opettajat ja vanhemmat eivät puuttuneet asiaan mitenkään, vaikka siitä kuinka puhuttiin.

Aina vain

Joskus kasilla huomasin hänen ranteissaan arpia ja kysyin niistä.

(Emme silloin vielä seurustelleet vaan olimme ystäviä jo lapsuudesta)

Hän ei halunnut puhua asiasta heti, vaan avautui minulle vasta myöhemmin. Hän kertoi olevansa todella ahdistunut ja viillellyt kiusaamisen vuoksi.

Nykyään ahdistuksesta on jäljellä vain muutamat arvet ja olen todella kiitollinen tyttöystävälleni, että hän jaksoi uskoa asioiden parantumiseen.

Mitäs tuo ylimääräinen "aina vain" kohta viestissäni tekee? :D

Paula kirjoitti:

Varmaanki se, ku joskus 7v. kakruna olin kaveripojan (pari vuotta vanhempi, nyt ollaan siinä 20-30v paikkeilla) kaa mun kodin lähellä oleval rannal leikkimäs.

Siis tää ranta ei ollu mistää hiekkasimmasta päästä, vaa sielä oli myös ihan sikana isoja, liukkaita kiviä joiden päälle sitte uskaltauduin spontaanisti hyppimään. D:

Tää kaveripoika sit jäi näköetäisyyden päähän rakentaan jtn majaa.

Just ku olin hyppäämässä uudelle kivelle, jalka lipes.

Loput muistan sumusesti ja pienissä pätkissä.

Tän kaveripojan mukaan (joka oli nähny koko jutun) olin liukastunu ja kaatunu kasvot edellä alemmille kiville.

Seuraavaks kaikki vaan pimeni.

Pian sit pimeys alko hälvetä ja muhun särki ihan jumalattoman paljon, oksetti, huippas sun muuta sellasta.

Nousin hitaasti seisoon.

Mulla ei oo mitään omaa muistikuvaa, miten mä pääsin mun vanhempien autoon ja päivystykseen.

Muistan vaan tosi sumusesti, ku nojasin sen pojan olkapäähän ja se tuki mua, ku me käveltiin, serauhotteli mua ku oksensin ojaan ja itkin hysteerisesti.

Mulla on vieläki otsassa arpi haavasta, jonka sain ku pää osu kiveen.

Hyrrh, en haluu edes aatella mitä ois tapahtunu jos oisin ollu yksin. D:

Hetkinen...

Tuo kuulostaa todella tutulle!

Nykyiselle tyttöystävälleni kävi kutakuinkin noin saman ikäisenä hänen kanssaan ollesani ja paikkakin on tutun oloinen.

Oletko muuten tällähetkellä Rovaniemellä?

Olin työmatkalla hotellissa yötä. Havahduin keskellä yötä siihen, että TIESIN olevani kotona. Tuoksu oli kodin tuoksu, tunsin, miten kissa hyppäsi vuoteeseen. Miehen kuorsaus kuului. Petivaatteet tuntuivat omilta, esim. täkin paino. En uskaltanut avata silmiäni, sydän hakkasi ihan hulluna. Ajattelin vain, että jos en avaa silmiäni ja nukahdan uudelleen, pääsen takaisin työmatkahotelliin, jossa minun on oltava ja jossa kroppani on. Kai sitten nukahdin uudelleen, koska aamulla heräsin hotellista:-) mutta kokemus oli vielä aivan todellisena mielessä.

Tiedän, että väsyneenä ihmisen pää voi kehitellä jotain tälläistä, mutta kokemus oli aivan mielettömän pelottava.

Menetin lyhyessä ajassa paljon verta sairaalassa ollessani leikkauskoplikaatioiden takia ja hetki ennen kuin menetin tajuntani, lääkäri oli karjunut hätäverta, takykardiaa ja elvytysryhmää samassa lauseessa. Pienen hetken ehdin miettiä, että en ehkä selviä tästä. Itsestä viis, mutta lapset..

Heräsin teholla, jossa jouduin viikon ajan olemaan.

Penom kirjoitti:

Paula kirjoitti:

Varmaanki se, ku joskus 7v. kakruna olin kaveripojan (pari vuotta vanhempi, nyt ollaan siinä 20-30v paikkeilla) kaa mun kodin lähellä oleval rannal leikkimäs.

Siis tää ranta ei ollu mistää hiekkasimmasta päästä, vaa sielä oli myös ihan sikana isoja, liukkaita kiviä joiden päälle sitte uskaltauduin spontaanisti hyppimään. D:

Tää kaveripoika sit jäi näköetäisyyden päähän rakentaan jtn majaa.

Just ku olin hyppäämässä uudelle kivelle, jalka lipes.

Loput muistan sumusesti ja pienissä pätkissä.

Tän kaveripojan mukaan (joka oli nähny koko jutun) olin liukastunu ja kaatunu kasvot edellä alemmille kiville.

Seuraavaks kaikki vaan pimeni.

Pian sit pimeys alko hälvetä ja muhun särki ihan jumalattoman paljon, oksetti, huippas sun muuta sellasta.

Nousin hitaasti seisoon.

Mulla ei oo mitään omaa muistikuvaa, miten mä pääsin mun vanhempien autoon ja päivystykseen.

Muistan vaan tosi sumusesti, ku nojasin sen pojan olkapäähän ja se tuki mua, ku me käveltiin, serauhotteli mua ku oksensin ojaan ja itkin hysteerisesti.

Mulla on vieläki otsassa arpi haavasta, jonka sain ku pää osu kiveen.

Hyrrh, en haluu edes aatella mitä ois tapahtunu jos oisin ollu yksin. D:

Hetkinen...

Tuo kuulostaa todella tutulle!

Nykyiselle tyttöystävälleni kävi kutakuinkin noin saman ikäisenä hänen kanssaan ollesani ja paikkakin on tutun oloinen.

Oletko muuten tällähetkellä Rovaniemellä?

Juu, olen Rovaniemellä!

Jos tosissas oot mun poikaystäväni (vaikuttaa vahvasti siltä) en tienny et käyt täällä kirjottelemas :D

Joka päivä oppii näemmä jotain uutta :3

dii

Kuten joku sanoi niin paniikkikohtaukset ekoja kertoja kun ei tiedä mitä tapahtuu. Kerran sydän hakkasi niin kovaa että ajattelin et se ei enää kestä. Ja se tuli ihan vain siitä kun pelästyin vatsakipuani menkkojen aikana. 

Olin noin kymmenevuotias ja mentiin kaverin kanssa näytelmäkerhoon nuorisotalolle. Siinä kulmilla seisoi mies ja nainen. Yhtäkkiä mies veti puukon esille ja rupesi juoksemaan perässäni. Mies ja nainen nauroivat ja pikkuvanha näsäviisas kaverinikin moitti minua nauraen. että kylläpäs olit typerän näköinen juostessasi. Seuraavana päivänä kuulin, että sama mies oli puukottanut naapuritalon ikäisteni sisaruksien isän kuoliaaksi.

Kun olin lapsi ja meille tuntematon huumehörhö tunkeutui kotiimme.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi ja meille tuntematon huumehörhö tunkeutui kotiimme.

Sama, tunkeutui yöllä huoneeseeni enkä nukkunut sen jälkeen moneen vuoteen kunnolla.

ev vaan sinullekin.

Kun istuin paskalla ja oikein kunnolla ponnistaessa perseeseen koski.

Psykoosi ja siinä kaikkien pelottavien harhojen lisäksi se ettet hallitse itseäsi. Se oli kamalaa.

Kova helle ja olin juonut kaksi energiajuomaa. Mennessäni suihkuun sain kauheat rytmihäiriöt ja vajosin polvilleni suihkun lattialle. Vauvani nukkui parvekkeella.

Vierailija kirjoitti:

Kun istuin paskalla ja oikein kunnolla ponnistaessa perseeseen koski.

No huh

Vaikka kulkisin yksin pimeässä laaksossa, en pelkäsi mitään koska minun kansani. on voima miehen kunnia ja itse kunnioitus ja jumalaton macho rohkeus ja kolmannen asteen musta vyö ju jitsuta.joten antaa tulla 🥷🥷😀😀🤣🤣