Suvi Lindén: Puuttuminen perheemme asioihin loukkaa
MTV3 uutiset. Julkaistu 04.10.2007 13:59 (päivitetty 14:30)
Arki Kiinasta saadun adoptiolapsen kanssa alkaa Oulussa aamunuudelien keitolla. Tänään ministeri Suvi Lindén oli työpaikallaan Helsingissä, mutta jättää eduskunnan kyselytunnin lapsen takia väliin. Lindénin mukaan adoptiolapsella on aina äiti tai isä luonaan.
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) sanoo suhtautuvansa tyynesti hänen adoptiostaan nousseeseen kohuun, mutta keskustelu on kuitenkin loukannut häntä syvästi.
- Olen halunnut keskittyä Leonooran hoitamiseen enkä halua ottaa kantaa keskusteluun, joka velloo asian ympärillä. Tietysti kun olen jollakin tavalla tätä keskustelua seurannut, toivon sydämessäni, että tämäkin aika olisi käytetty niitten lasten ongelmien pohtimiseen, jotka ihan aidosti jäävät hoitamatta ja jotka ovat huostaanotettuna lastenkodeissa ja sijaisperheissä, varmasti siellä on paljon enemmän ongelmia kuin meidän Leonooran kanssa, ministeri kertoi tänään MTV3:lle myöntämässään haastattelussa.
- Keskustelu on loukannut erittäin paljon. Lähtökohtahan on se, että ihmiset olettavat, etten aio hoitaa lastani kunnolla. Ja kyllä minä tuoreena äitinä sanon, että tämä on minulle tärkeä asia nyt ja tulevaisuudessa, ja Leonoora saa varmasti hyvän kodin.
Lindénin mukaan kansalaiset eivät tiedä, miten asiat hänen perheessään on järjestetty.
- Tytöllä on isä tai äiti seurassaan. Mieheni on sopinut työnantajansa kanssa työaikajärjestelyistä.
Lindén sanoo saaneensa ministerikollegoiltaan vain kannustusta.
- Mutta sen olen nyt huomannut, että työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on jäänyt juhlapuheiden tasolle.
Ministeri ei ole vielä tehnyt etätyötä
Ministeri Lindén ei ole vielä käyttänyt yhtään etätyöpäivää Oulussa, sillä hän on ollut vuosilomalla.
- On sovittu, että kahden kuukauden aikana voin kotoa lukea sähköpostia eli lukea valmisteluun tulevia asioita ja ohjeistaa eli aika paljon samanlaista työtä, mitä teen täällä ministeriössä työpöytäni ääressä.
Lindén vakuuttaa olevansa paikalla Helsingissä silloin, kun asiat niin vaativat. Tänään Lindén ei aio kuitenkaan osallistua eduskunnan kyselytunnille.
- Tulimme kotiin Suomeen viikko sitten, tänään on poikkeus. Tarkoitus on osallistua eduskunnan kyselytunneille, valtioneuvoston kokouksiin, presidentinesittelyihin, ministerikokouksiin, eli kaikkeen, mihin vaaditaan ministerin läsnäoloa.
Joulukuun alkupuolella Lindén aikoo siirtyä takaisin kokopäiväiseksi Helsinki-ministeriksi.
" Pysyvää puolen vuoden kotona oloa ei tarvita"
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) erosi äitiyslomansa ajaksi väliaikaisesti ministerin tehtävästä. Lindénin mukaan myös hän mietti väliaikaista eroa.
- Mietimme perheessä kaikkia vaihtoehtoja. Ottaen huomioon, että tyttäremme on 4,5-vuotias, päätimme, että pysyvää puolen vuoden kotona oloaikaa ei tarvita. Perheessä yhdessä järjestämme asiat niin, että lapsi varmasti saa hyvän, turvallisen ja laadukkaan hoidon, Lindén vakuuttaa.
Lindénin mukaan hän on saanut kannustusta niiltä tutuilta ja oululaisilta.
Arki on lähtenyt sujumaan Oulussa hyvin.
- Aamulla noustaan aikaisin Leonooran kanssa ja keitetään aamunuudelit ja puetaan ja harjataan hampaat, niin kuin jokaisessa perheessä tehdään.
Lindénin mukaan tyttö ei vielä osaa suomea, mutta " tulemme mainiosti toimeen" .
- Koko ajan yritämme opetella sanoja. Ehkä äidin suurin tuska on siinä, että kun lapsi puhuu eikä aina heti tule ymmärretyksi. Mutta tyttö on reipas ja aktiivinen eikä välitä siitä, ettei äiti ymmärrä. Elekieli ja käytännön toimet kertovat, mitä lapsi haluaa.
Lapsi menee päiväkotiin lähiaikoina
Lindén aikoo laittaa lapsensa päiväkotiin lähiaikoina.
- Lasten kanssa oleminen on hyvin tärkeää. Serkuista on jo tullut tärkeitä kavereita ja tuossa iässä lapsi oppii parhaiten leikkimällä ja kun kyse on lähes viisivuotiaasta tytöstä, se on varmaan hänenkin kohdallaan se tapa, jolla suomalaiseen yhteiskuntaan sopeudutaan ja kieltä opitaan ja päästään samalle tasolle suomalaisten lasten kanssa kehityksessä, Lindén kertoi MTV3:lle.
Haastattelun jälkeen tyttärestään selvästi onnellinen ja ylpeä Lindén näytti tyttärensä valokuvaa politiikantoimittaja Päivi Anttikoskelle. Lapsen kuvaa ei kuitenkaan anneta julkisuuteen. Kuva on Lindénin työpöydällä.
Kommentit (84)
tulisi olla valmis panostamaan äitiyteen 100%, sillä adoptiotilanteessa moni asia on toisin kuin luonnollisen raskauden kautta tulleessa lapsessa. (kulttuurierot, lapsen, ikä, hormonitoiminta..).
Suvi Linden
-palaa liian aikaisin töihin (FAKTA)
-kukaan ei ole riittävää aikaa lapsen kanssa vahnempainvapaalla (FAKTA)
-4,5 vuotias vieraasta maasta tullut pieni lapsi EI TARVITSE heti päiväkotia
-kun lapsen isäkin on osa-aikatöissä (tms), niin lapsi joutuu yksin päiväkotiin, se EI OLE OK tässä vaiheessa!!!
- se, että lapsen äiti, johon EI OLE vielä ehtinyt tutustua muuttaa viikoiksi asumaan pois EI OLE OK
-se, että 4,5 vuotiasta Kiinasta adoptoitua lasta verrataan pakolaiseen tai biologiseen lapseen EI OLE OK.
Tässä mättää todella monia asia. Miksi muuten siitä nousisi tällaine kohu. Miksi n. 95% keskustelijoista (jotka eivät kaikki ole sossupummityöttömiä ja tietämättömiä lapsettomia, vaan monilla on kokemusta adoptioista ja lapsen parhaasta) on sitä mieltä että Suvi Linden ei toimi lapsen parhaaksi!?
4,5-vuotias lastenkodista KIINASTA tuotu lapsi tarvitsee AIKAA tunteakseen olonsa turvalliseksi. Luottamusta, uutta kieltä ja kulttuuria ei sisäistetä parissa kuukaudessa.
Xandris, sä vertaat nyt vauvaa (joka on kasvanut siihen) NELJÄ JA PUOLI VUOTIAASEEN joka on adoptoitu Kiinasta.
Vierailija:
tulisi olla valmis panostamaan äitiyteen 100%, sillä adoptiotilanteessa moni asia on toisin kuin luonnollisen raskauden kautta tulleessa lapsessa. (kulttuurierot, lapsen, ikä, hormonitoiminta..).Suvi Linden
-palaa liian aikaisin töihin (FAKTA)
-kukaan ei ole riittävää aikaa lapsen kanssa vahnempainvapaalla (FAKTA)
-4,5 vuotias vieraasta maasta tullut pieni lapsi EI TARVITSE heti päiväkotia
-kun lapsen isäkin on osa-aikatöissä (tms), niin lapsi joutuu yksin päiväkotiin, se EI OLE OK tässä vaiheessa!!!
- se, että lapsen äiti, johon EI OLE vielä ehtinyt tutustua muuttaa viikoiksi asumaan pois EI OLE OK
-se, että 4,5 vuotiasta Kiinasta adoptoitua lasta verrataan pakolaiseen tai biologiseen lapseen EI OLE OK.Tässä mättää todella monia asia. Miksi muuten siitä nousisi tällaine kohu. Miksi n. 95% keskustelijoista (jotka eivät kaikki ole sossupummityöttömiä ja tietämättömiä lapsettomia, vaan monilla on kokemusta adoptioista ja lapsen parhaasta) on sitä mieltä että Suvi Linden ei toimi lapsen parhaaksi!?
eiköhän ne lastensuojelu- ja adoptioviranomaiset tuo kantansa Lindenille julki.
Ei meidän tarvitse täällä spekuloida.
Vierailija:
joka päivä pari kuukautta kotiintulon jälkeen repii rikki tuon lapsen. Tai siis estää häntä eheytymästä. Jos et minua usko, soita adoptiokuraattorille, Pelaan, Interpediaan, Helsingin sosiaalivirastoon tai oman kuntasi/kaupunkisi sosiaaliviranomaisille ja kysy sieltä mielipidettä.7
Vauvoilla oli 70-luvulla muutama viikko aikaa " kasvaa siihen" hoitoon menoon, 4,5-vuotias on kuitenkin jo sosiaalisia taitoja omaava ja leikkiseurasta hyötyvä lapsi.
Vierailija:
4,5-vuotias lastenkodista KIINASTA tuotu lapsi tarvitsee AIKAA tunteakseen olonsa turvalliseksi. Luottamusta, uutta kieltä ja kulttuuria ei sisäistetä parissa kuukaudessa.Xandris, sä vertaat nyt vauvaa (joka on kasvanut siihen) NELJÄ JA PUOLI VUOTIAASEEN joka on adoptoitu Kiinasta.
Lasten huono kohteluko?
Perhe on tietenkin seurannassa ja varmaankin joutuvat esimerkiksi tilittämään sitä, miksi toimivat toisin kuin ovat neuvonnassa sanoneet.
Toivon vain ettei poliittinen asema auta mykistämään sosiaaliviranomaisia.
Ja lapsen kannaltahan ikävintä on se, että tätäkään pahaa ei silti saa peruttua.
joka on kaiken perusta. Vauvalla ei myöskään ole hylkäyskokemusta jo kertaalleen, adoptiolapsella on jo. Liian varhainen hoitoonpano on yksi hylkääminen lisää.
Mun mielestä muutenkin 70-luvun äitiyslomia on jotenkin niin turha spekuloida. Silloin kuitenkin suurin osa äideistä oli kotona, ei suinkaan palkkatyössä. Omani ainakin oli kotona siihen asti, kunnes aloitimme koulun. Ja kiitos hänelle siitä.
Mun mielestä tästä asiasta on kyllä aika paljon faktaa saatavilla, niin että siitä voi tehdä päätelmiä. Ihan selvää on se, että perhe on toden teolla hankkinut lapsen sopimaan omaan elämäänsä ilman todellista halua antaa lapselle sitä aikaa ja tilaa, jonka tämä tarvitsisi. Musta olisi hauska nähdä kuinka joku adoptioasiantuntija siunaisi tämän Lindenin ratkaisun.
Ja vaikka isällä olisi minkälaisia työAIKAjärjestelyjä, niin se ei poista sitä, että ne työt on tehtävä. Mä teen aika ajoin töitä kotona, eikä se aika todellakaan ole silloin lapsille varattua. Ei niitä töitä voi koko ajan keskeyttää, jos lapsi tarvitsee jotain. Joten kotoa käsin työskentely ei kyllä ole mitään lapsen kanssa vietettävää aikaa. Varsinkin kun Lindenin mieskään ei ole missään pikkuvirassa.
Kysymys kuuluukin: Pitääkö ihmisen väen väkisin yrittää saada kaikki ja kerralla? Pitääkö Lindeninkään? Jos tekee kerran niin tärkeää työtä, että oksat pois, niin oliko tämä oikea aika adoptoida? Kyse ei kuitenkaan ole tuossa perheessä rahasta, vaan urasta. Miksei voi toista asiaa lykätä, jotta toisen voisi hoitaa kunnolla?
Xandris:
Vierailija:
että isä olisi vanhempainvapaalla. Eikähän se lasta auta yhtään, vaikka isä olisi koko ajan kotona, jos lapsi kuitenkin on päiväkodissa ja äiti Helsingissä??1970-luvun äitiyslomien ei kuulu tähän pätkääkään. Nyt on puhe tästä päivästä ja adoptiolapsesta, mutta jos niistä haluat puhua, voin mainita, että mulla on ystävä, joka on adoptoitu 1970-luvulla ja adoptioäiti on pitänyt sen silloisen parin kuukauden äitiysloman. Tämä adoptiolapsi ei ole nyt aikuisena edes puheväleissä adoptioäitinsä kanssa, koska katsoo tämän hylänneen hänet kriittisellä hetkellä.
Emme myöskään tiedä, miten pitkiä päivä lapsi on päiväkodissa. Esim. klo 9-12 tuskin lasta rikki repii. Ja kotona on isä.
70-luvun äitiyslomat kuuluvat tähän keskusteluun sikäli, että silloin vauvat joutuivat kehittämään sen kiintymyssuhteen vajaammallakin kotonaololla kuin tuo Lindenin adoptoima lapsi. Ystäväsi lapsuudesta on paha mennä sanomaan yhtään mitään, mistä välirikko johtuu.
Siirräpä tuo tapaus nyt jonkun toisen perheen nimiin, ja mieti onko tuo oikeasti hyvää ja lapsen kannalta järkevää toimintaa. Ihme länkyttäjä olet.
varma olet kannastasi. Todistelet tyyliin " adoptioviranomaiset, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Tuula Tamminen, arkkiatri Ylppö ja Isä Jumala ovat kanssani samaa mieltä" .
Minusta tuo on asia, jonka vastuullinen aikuinen - jollaiseksi ministeri-tasoisen naisen oletan - on takuulla harkinnut sinua ja minua paremmin. Ja neuvotellut moneen kertaan asiantuntijoiden kanssa.
Xandris:
Vierailija:Mene Xandris lepäämään. Mitä sä tästä vaahtoat? Lindén on itse päättänyt mennä heti töihin ja ihmiset keskustelevat aiheesta KESKUSTELUpalstalla. Ihme raivoamista sulta.
Linden ei ole menossa " heti" töihin" ja minä olen vaan samaa mieltä siitä, että hänen lapsenhoitoaan koskevat kommentit ovat osin asiattomia. Eikös siitä nimenomaan tässä ketjussa ollut puhe, Linden-keskustelun tasosta?
vaan adoptioalan asiantuntemukseen tässä maassa.
Väitän myös olevani pätevämpi adoptioäiti kuin Linden, koska minulla on takana kaksi neuvontaa, kaksi hakumatkaa, kaksi jälkiseurantaa ja useampi vuosi yhteiseloa adoptiolasten kanssa.
En tiedä, mitä Linden lienee missäkin keskustellut, mutta sen tiedän, että hänen on täytynyt valehdella neuvonnassa tästä vanhempainvapaansa kestosta, sillä lupaa hän ei olisi saanut muuten. Tällaisia hoitovapaajärjestelyjä ei olisi hyväksytty adoptiolautakunnassa. Juu, hihku lisää, se on se instanssi, joka myöntää adoptioluvat.
57
Yritin vain sillä 70-luku -vertauksella tuoda esille sen faktan, että lastenhoidossa on ollut toisenlaisiakin tyylejä - ja kas kummaa: ihan terveitä ja tasapainoisia saattaa lapsista silti kasvaa.
Täällä on nyt lynkkausmielialalla lähdetty tuomitsemaan vajavaisin tiedoin Lindenin perhe-elämä. Minustakaan - ja sanoin tämän jo ekassa kommentissani, kelaapa ketjua alkuunpäin - hoitojärjestelyt eivät ole ideaalit. Mutta keskustelu on turhan tuomitsevaa, koska emme tiedä kaikkia tekijöitä yhtälössä.
Vierailija:
Kysymys kuuluukin: Pitääkö ihmisen väen väkisin yrittää saada kaikki ja kerralla? Pitääkö Lindeninkään? Jos tekee kerran niin tärkeää työtä, että oksat pois, niin oliko tämä oikea aika adoptoida? Kyse ei kuitenkaan ole tuossa perheessä rahasta, vaan urasta. Miksei voi toista asiaa lykätä, jotta toisen voisi hoitaa kunnolla?
Tuo toki on hyvä kysymys. Miksi piti adoptoida.
Tosin Lindenin tapauksessa adoption lykkääminen ei olisi tullut jo iänkään puolesta kyseeseen.
adoptioasiantuntijat. Tietty. JA kun Xandris on jotain päättänyt, niin vaikka saisi tuhat parempaa faktaa ja näkökulmaa, niin omastaanhan ei luovu. Ja tämä ihminen kuvittelee olevansa kovinkin hyvä toimittaja.
T: Kollega, joka pystyy myöntämään olevansa joskus väärässäkin.
älä sinä ala komennella pois keskusteluista sellaisia, joiden kanssa olet eri mieltä.
Sitä sanotaan sensuuriksi.
Vierailija:
Xandris:
Vierailija:Mene Xandris lepäämään. Mitä sä tästä vaahtoat? Lindén on itse päättänyt mennä heti töihin ja ihmiset keskustelevat aiheesta KESKUSTELUpalstalla. Ihme raivoamista sulta.
Linden ei ole menossa " heti" töihin" ja minä olen vaan samaa mieltä siitä, että hänen lapsenhoitoaan koskevat kommentit ovat osin asiattomia. Eikös siitä nimenomaan tässä ketjussa ollut puhe, Linden-keskustelun tasosta?
Tässä keskustelussa on tullut useaan otteeseen esille syitä, miksi hänen ratkaisujaan asiassa kummeksutaan. Ihan asiallisiakin argumentteja on tullut useita, joten mielestäni on outoa leimata kaikki kritiikki asiattomaksi.
Adoptioasta ei voi verrata myöskään täysin 70-luvulla parikuisena hoitoon vietyyn lapseen. Kuten olet itsekin kirjoittanut josdkus, aikainen hoitoonvieminen on riskitekijä lapsen kehitykselle, mutta että ihmisen kehitykseen toki vaikuttavat monet muutkin tekijät ja ihminen voi kehittyä täysipäiseksi vaikka olisi vain 3 kk hoitoon vietäessä.
Adoptiolaopsen elämä vain on erilaista kuin 3-kuisena hoitoon viedyn siksi, että hänellä on taustalla hylkäämistrauma. Hän on kasvanut laitoksessa kenties vailla yhtään pysyvää ihmissuhdetta. Normaaliin elämään kuuluvat kehitysvaiheet, kuten uhmaikä, vierastamiset yms. ovat jääneet pois, koska turvallista ja luotettavaa hoitajaa ei ole ollut, johon kohdistaa negatiiviset tunteensa. Ja vaikka tällainen henkilö laitoksessa olisi ollut, lapsi on revitty irti hänen vaikutuspiiristään, mikä vaikuttaa lapseen syvästi.
Adoptiolapsi saattaa olla ylireipas ja hänen pitää oppia saada olla lapsi, joka voi näyttää tunteensa vanhemmilleen ilman pelkoa, että he hylkäävät. Tämä on pitkä prosessi.
joku Lindenin tapauksen tarkasti tunteva asiantuntija sanoo, että ministeri toimi väärin.
Mutuja en ole koskaan hyväksynyt sellaisiksi argumenteiksi, että niiden takia tuomitsisin jonkun vastuuttomaksi ja huonoksi ihmiseksi.
Älä sinäkään, äläkä ainakaan kirjoita sellaisia juttuja.
Vierailija:
adoptioasiantuntijat. Tietty. JA kun Xandris on jotain päättänyt, niin vaikka saisi tuhat parempaa faktaa ja näkökulmaa, niin omastaanhan ei luovu. Ja tämä ihminen kuvittelee olevansa kovinkin hyvä toimittaja.T: Kollega, joka pystyy myöntämään olevansa joskus väärässäkin.
henkilökohtaisia asioitaan. MIssä on teidän käytöstapanne?
Miksi ei mentäisi yhdessä vanhempien kanssa puistoon, avoimiin päiväkoteihin, kerhoihin, sukulaislasten luo jotta lapsella olisi kaikissa uusissa tilanteessa näin alkuun se elämän suurin perusturva eli omat vanhemmat mukanaan?
Tuntemani adoptiolapset ovat usein tavallaan sitä sosiaalisempia mitä kurjemmista oloista tulevat, he luottavat ja tukeutuvat varauksetta kaikkiin aikuisiin. Asioista tetämätön voi siis helposti ajatella, että kylläpä tällä lapsella nyt menee todella hienosti täällä päiväkodissa, kun on kaikkien kanssa heti alusta alkaen kuin vanha tuttu... Adoptio/sijaislasten kehitykseen liittyy siis monenlaista problematiikkaa.
joka päivä pari kuukautta kotiintulon jälkeen repii rikki tuon lapsen. Tai siis estää häntä eheytymästä. Jos et minua usko, soita adoptiokuraattorille, Pelaan, Interpediaan, Helsingin sosiaalivirastoon tai oman kuntasi/kaupunkisi sosiaaliviranomaisille ja kysy sieltä mielipidettä.
7