Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suvi Lindén: Puuttuminen perheemme asioihin loukkaa

Vierailija
04.10.2007 |

MTV3 uutiset. Julkaistu 04.10.2007 13:59 (päivitetty 14:30)



Arki Kiinasta saadun adoptiolapsen kanssa alkaa Oulussa aamunuudelien keitolla. Tänään ministeri Suvi Lindén oli työpaikallaan Helsingissä, mutta jättää eduskunnan kyselytunnin lapsen takia väliin. Lindénin mukaan adoptiolapsella on aina äiti tai isä luonaan.



Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) sanoo suhtautuvansa tyynesti hänen adoptiostaan nousseeseen kohuun, mutta keskustelu on kuitenkin loukannut häntä syvästi.



- Olen halunnut keskittyä Leonooran hoitamiseen enkä halua ottaa kantaa keskusteluun, joka velloo asian ympärillä. Tietysti kun olen jollakin tavalla tätä keskustelua seurannut, toivon sydämessäni, että tämäkin aika olisi käytetty niitten lasten ongelmien pohtimiseen, jotka ihan aidosti jäävät hoitamatta ja jotka ovat huostaanotettuna lastenkodeissa ja sijaisperheissä, varmasti siellä on paljon enemmän ongelmia kuin meidän Leonooran kanssa, ministeri kertoi tänään MTV3:lle myöntämässään haastattelussa.



- Keskustelu on loukannut erittäin paljon. Lähtökohtahan on se, että ihmiset olettavat, etten aio hoitaa lastani kunnolla. Ja kyllä minä tuoreena äitinä sanon, että tämä on minulle tärkeä asia nyt ja tulevaisuudessa, ja Leonoora saa varmasti hyvän kodin.



Lindénin mukaan kansalaiset eivät tiedä, miten asiat hänen perheessään on järjestetty.



- Tytöllä on isä tai äiti seurassaan. Mieheni on sopinut työnantajansa kanssa työaikajärjestelyistä.



Lindén sanoo saaneensa ministerikollegoiltaan vain kannustusta.



- Mutta sen olen nyt huomannut, että työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on jäänyt juhlapuheiden tasolle.



Ministeri ei ole vielä tehnyt etätyötä

Ministeri Lindén ei ole vielä käyttänyt yhtään etätyöpäivää Oulussa, sillä hän on ollut vuosilomalla.





- On sovittu, että kahden kuukauden aikana voin kotoa lukea sähköpostia eli lukea valmisteluun tulevia asioita ja ohjeistaa eli aika paljon samanlaista työtä, mitä teen täällä ministeriössä työpöytäni ääressä.



Lindén vakuuttaa olevansa paikalla Helsingissä silloin, kun asiat niin vaativat. Tänään Lindén ei aio kuitenkaan osallistua eduskunnan kyselytunnille.



- Tulimme kotiin Suomeen viikko sitten, tänään on poikkeus. Tarkoitus on osallistua eduskunnan kyselytunneille, valtioneuvoston kokouksiin, presidentinesittelyihin, ministerikokouksiin, eli kaikkeen, mihin vaaditaan ministerin läsnäoloa.



Joulukuun alkupuolella Lindén aikoo siirtyä takaisin kokopäiväiseksi Helsinki-ministeriksi.



" Pysyvää puolen vuoden kotona oloa ei tarvita"

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) erosi äitiyslomansa ajaksi väliaikaisesti ministerin tehtävästä. Lindénin mukaan myös hän mietti väliaikaista eroa.



- Mietimme perheessä kaikkia vaihtoehtoja. Ottaen huomioon, että tyttäremme on 4,5-vuotias, päätimme, että pysyvää puolen vuoden kotona oloaikaa ei tarvita. Perheessä yhdessä järjestämme asiat niin, että lapsi varmasti saa hyvän, turvallisen ja laadukkaan hoidon, Lindén vakuuttaa.



Lindénin mukaan hän on saanut kannustusta niiltä tutuilta ja oululaisilta.



Arki on lähtenyt sujumaan Oulussa hyvin.



- Aamulla noustaan aikaisin Leonooran kanssa ja keitetään aamunuudelit ja puetaan ja harjataan hampaat, niin kuin jokaisessa perheessä tehdään.



Lindénin mukaan tyttö ei vielä osaa suomea, mutta " tulemme mainiosti toimeen" .



- Koko ajan yritämme opetella sanoja. Ehkä äidin suurin tuska on siinä, että kun lapsi puhuu eikä aina heti tule ymmärretyksi. Mutta tyttö on reipas ja aktiivinen eikä välitä siitä, ettei äiti ymmärrä. Elekieli ja käytännön toimet kertovat, mitä lapsi haluaa.



Lapsi menee päiväkotiin lähiaikoina

Lindén aikoo laittaa lapsensa päiväkotiin lähiaikoina.



- Lasten kanssa oleminen on hyvin tärkeää. Serkuista on jo tullut tärkeitä kavereita ja tuossa iässä lapsi oppii parhaiten leikkimällä ja kun kyse on lähes viisivuotiaasta tytöstä, se on varmaan hänenkin kohdallaan se tapa, jolla suomalaiseen yhteiskuntaan sopeudutaan ja kieltä opitaan ja päästään samalle tasolle suomalaisten lasten kanssa kehityksessä, Lindén kertoi MTV3:lle.



Haastattelun jälkeen tyttärestään selvästi onnellinen ja ylpeä Lindén näytti tyttärensä valokuvaa politiikantoimittaja Päivi Anttikoskelle. Lapsen kuvaa ei kuitenkaan anneta julkisuuteen. Kuva on Lindénin työpöydällä.

Kommentit (84)

Vierailija
21/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

että lapsi on menossa päiväkotiin parin kuukauden päästä, jolloin hän myös alkaa työt Helsingissä eli lapsi näkee äitiään vain viikonloppuisin.



Lasten väliset erot ovat olosuhde- ja luonne- ja persoonakohtaisia, mutta yleensä sanotaan, että vanhemmalla lapsella kiintymyssuhteen rakentaminen vie pidempään ja rauhoittumisajan pitäisi olla pidempi. Ja hänellähän on muutakin edellisen elämän painolastia 1-vuotiaaseen verrattuna 4,5-kertainen määrä.

7

Vierailija
22/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Adoptiolapsen pitää saada muodostaa rauhassa kiintymyssuhde vanhempiinsa. Adoptiolapsi ei ole sama kuin pakolaislapsi, adoptiolapsi on repäisty kaikista hänelle tutuista ihmisistä. Adoptiolapsille ei suositella pikaista hoitoonviemistä vaan mahdollisimman paljon aikaa omien vanhempiensa kanssa niin, että hän oppii luottamaan heidän pysyvyyteensä.



Kiintymyssuhteen luominen on hidas prosessi. Netistä löydät googlaamalla lisätietoa adoptiosta ja kiintymyssuhteen muodostamisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

" Perheessä yhdessä järjestämme asiat niin, että lapsi varmasti saa hyvän, turvallisen ja laadukkaan hoidon, Lindén vakuuttaa."



Kuka elää hyvästä, turvallisesta ja laadukkaasta hoidosta? Sitähän se lapsi on varmaan saanut siellä Kiinassakin. Miksi sitten pyritään kuitenkin lapsi adoptoimaan kotiin, jossa hänellä on yksilöity isä ja äiti. Olisiko RAKKAUDELLA mitään tekemistä asiassa?



Ja juuri tuon rakkauden Linden aikoo lapseltaan ja myös itseltään evätä. Rakkaus lapseen syntyy vain yhteistä aikaa viettämällä, toiseen kunnolla tutustumalla, luottamuksen ilmapiirissä. Mihin lapsi voi kiinnittyä, keneen luottaa, jos " äiti" on pari kuukautta kotona ja sitten lähtee vain käydäkseen pari päivää viikossa kotona. Isä ei korvaa äitiä, eikä äiti isää, vaikka päivystäisivätkin vuorotellen kotona. Äidin tai isän poissaolon kestää helpommin, jos luottamuksellinen, rakkaudellinen side on syntynyt. Mitä syntyy kahdessa kuukaudessa, jos ei yhteistä kieltäkään vielä ole?



Linden aiempienkin tempaustensa valossa on elämästä vieraantunut ihminen, jonka arvomaailma ei ole kohdallaan. Omat edut ajavat kaiken muun edelle, taloudelliset, kunnianhimoiset edut.

Olen todella surullinen pienen tytön takia!

Vierailija
24/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä ei puhuta hoitopäivän kestosta mitään. Lapsella on myös isä, joka on järjestellyt töitään ja on läsnä. Joten vaikka Linden on stadissa, se ei merkitse, että lapsi on päivät läpeensä hoidossa.

Vierailija:


että lapsi on menossa päiväkotiin parin kuukauden päästä, jolloin hän myös alkaa työt Helsingissä eli lapsi näkee äitiään vain viikonloppuisin.

Lasten väliset erot ovat olosuhde- ja luonne- ja persoonakohtaisia, mutta yleensä sanotaan, että vanhemmalla lapsella kiintymyssuhteen rakentaminen vie pidempään ja rauhoittumisajan pitäisi olla pidempi. Ja hänellähän on muutakin edellisen elämän painolastia 1-vuotiaaseen verrattuna 4,5-kertainen määrä.

7

Missä sanotaan " yleensä" , että mitä vanhempi adoptiolapsi, sitä pidempään hänen pitää olla suljettuna kodin seinien sisäpuolelle? Kerro nyt, olen kiinnostunut.

Vierailija
25/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ärsyttää, että ulkopuoliset ihmiset puuttuvat ja näkevät asiakseen arvostella toisten perheiden asioita, vaikka eivät niistä mitään tiedä.

Vierailija
26/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

se hoitoaika on väkisin pidempi kuin pari tuntia päivässä.



Ja joo, kyllä väitän, että se on sekavaa ja vahingollista. Sen sijaan parin tunnin leikki jossakin avoimessa päiväkodissa ja muukin muiden lasten näkeminen on ilman muuta hieno homma. Mutta ei yksin, ei laitoksessa, ei jälleen uuden aikuisen opastuksella.



Lastenkodissa kasvanut lapsi on pakosta aika sosiaalinen, joten mitään lapsikaveri-vajetta hänellä tuskin on, ja sitä kieltä voi alkuajat opiskella ihan siellä kotona - ja niissä yhteisissä vanhemman valvomissa leikeissä.



7

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ainakin heidän alämäänsä seuranneena toisen vanhemman riittävän pitkä kotona oleminen on ollut ihan ehdottoman tärkeää nimenomaan kiintymyssuhteen, turvallisuuden tunteen, luottamuksen ja muun psyykkisen kehityksen kannalta. Tässä mielessä 4-5-vuotiaan adoptiolapsen tarpeita ei voi täysin verrata muiden samanikäisten tarpeisiin.



Järkyttävä tapaus koko Linden=( Mutta tyypillinen esimerkki nykyajan naisia vaivaavasta " ilmiöstä" jossa lapsi vain halutaan istuttaa jo valmiiseen elämän muottiin, ilman että mitään halutaan lapsen vuoksi muuttaa.

Vierailija
28/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä?

Sen sijaan olen tässä yrittänyt tolkuttaa, että Lindenien tapauksessa ei välttämättä sitä vastaan edes toimita - TE olette vain tehneet puuttellisin tiedoin sellaisen päätöksen. Minusta Lindenien hoitojärjestelyt kuulostavat hyviltä, eikä vähitellen tapahtuva päiväkotitotuttautuminen ole välttämättä ristiriidassa kiintymyssuhteen muodostamisen kanssa.

VOI olla, että he toimivat väärin, mutta minusta tuon kirjoituksen varassa on todella vaikea mennä antamaan sellaista tuomiota, eikä se joka tapauksessa ole meidän asiamme.

Vierailija:


Adoptiolapsen pitää saada muodostaa rauhassa kiintymyssuhde vanhempiinsa. Adoptiolapsi ei ole sama kuin pakolaislapsi, adoptiolapsi on repäisty kaikista hänelle tutuista ihmisistä. Adoptiolapsille ei suositella pikaista hoitoonviemistä vaan mahdollisimman paljon aikaa omien vanhempiensa kanssa niin, että hän oppii luottamaan heidän pysyvyyteensä.

Kiintymyssuhteen luominen on hidas prosessi. Netistä löydät googlaamalla lisätietoa adoptiosta ja kiintymyssuhteen muodostamisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

24, jos äiti on Helsingissä ja isä on osa-aikatöissä,

se hoitoaika on väkisin pidempi kuin pari tuntia päivässä.

7

Vierailija
30/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja isä vain osittain hoitovapaalla, miten se hoitopäivä voisi olla kovin lyhyt?



Adoptioneuvonnassa sanotaan noin.



Samaten löydät tietoa Interpedian ja Pelan sivuilta ja kiintymyssuhteesta esimerkiksi Sanna Mäkipään tutkimuksista. Myös adoptiokuraattori Kerstin Raumo osaa varmasti valistaa sinua, jos soitat hänelle.



7

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiintymyssuhteen kannalta pitkät poissaolot eivät ole hyväksi.



Ja vaikka lapsi olisi vanhempi kuin vauva, kiintymyssuhteen muodostamisessa hän on kuin vastasyntynyt, näin kommentoi adoptiolasten vanhempien yhdistys lehdessä.

Vierailija
32/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riittääkö siihen mielestäsi pelkkä laatuaika viikonloppuna (ellei töitä satu silloinkin olemaan)?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos äiti ei ole edes paikkakunnalla ja isä vain osittaisella hoitovapaalla, lapsi on takuuvarmasti päiväkodissa enemmän kuin pari tuntia päivässä.



Yleensäkin päivähoitopäivät ovat 3 - 5 tuntia, 5 - 7 tuntia ja 7 tuntia tai yli. Missä muka on päiväkoti, jossa hoitopäivät ovat KAKSI tuntia päivässä??



Ja vaikka se olisi kaksi tuntia päivässä, se alkaa liian aikaisin. Puolen vuoden päästä olisi jo ehkä eri juttu.



Vierailija
34/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Missä?

Siinä sanottiin, että mies on sopinut työaikajärjestelyistä työnantajansa kanssa.

ok, jos jossain muualla (lähde?) noin kerrotaan, mutta ei tuossa nyt ainakaan.

Eli emme edelleenkään tiedä, miten pitkiä päiviä lapsi on hoidossa.

Kuten jo ekassa kommentissani sanoin, minusta on huonoa, että Linden on kotona vain viikonloppuisin joulukuun alusta lähtien.

Mutta se isä siis on läsnä ja äitikin vähintään viikonloppuisin.

Vierailija:


Lindénin mukaan adoptiolapsella on aina äiti tai isä luonaan.

-----------

Lindénin mukaan kansalaiset eivät tiedä, miten asiat hänen perheessään on järjestetty.

- Tytöllä on isä tai äiti seurassaan. Mieheni on sopinut työnantajansa kanssa työaikajärjestelyistä.

Eihän tuo Lindenien järjestely mikään maailman ideaalein ole, mutta sitä on todellakin epäreilua alkaa tuomita vajavaisin tiedoin.

Ja vertailun vuoksi: äitiysloma oli vielä 70-alkupuolella muutama hassu viikko. Silti se kiintymyssuhde äitiin tuli rakennettua, kumma kyllä. Tähän nyt joku heti sanoo, että adoptio on eri juttu - mutta kyse on silti kiintymyssuhteen muodostamisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suvi Lindenin lapsi saa varmasti perustarpeet täyttävää huolenpitoa, jota ei tässä maassa ole tarjolla edes kaikille biologisten vanhempiensa kanssa asuville lapsille. Kohdistetaan huomio oikeisiin ongelmiin ja ongelmaperheisiin. Narkkareita, juoppoja, mielenterveysongelmaisia jne on ihan liikaa. Tekopyhää retostella yhden adoptiotytön kohtalolla. Perheväkivalta ja känniset vanhemmat ovat OIKEA ongelma nykysuomessa. Herätkää ja katsokaa peiliin ja naapuriasuntoihin!

Vierailija
36/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

että isä olisi vanhempainvapaalla. Eikähän se lasta auta yhtään, vaikka isä olisi koko ajan kotona, jos lapsi kuitenkin on päiväkodissa ja äiti Helsingissä??



1970-luvun äitiyslomien ei kuulu tähän pätkääkään. Nyt on puhe tästä päivästä ja adoptiolapsesta, mutta jos niistä haluat puhua, voin mainita, että mulla on ystävä, joka on adoptoitu 1970-luvulla ja adoptioäiti on pitänyt sen silloisen parin kuukauden äitiysloman. Tämä adoptiolapsi ei ole nyt aikuisena edes puheväleissä adoptioäitinsä kanssa, koska katsoo tämän hylänneen hänet kriittisellä hetkellä.

Vierailija
37/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:

Mene Xandris lepäämään. Mitä sä tästä vaahtoat? Lindén on itse päättänyt mennä heti töihin ja ihmiset keskustelevat aiheesta KESKUSTELUpalstalla. Ihme raivoamista sulta.

Linden ei ole menossa " heti" töihin" ja minä olen vaan samaa mieltä siitä, että hänen lapsenhoitoaan koskevat kommentit ovat osin asiattomia. Eikös siitä nimenomaan tässä ketjussa ollut puhe, Linden-keskustelun tasosta?

Vierailija
38/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Mielipiteen vapaus on kaikilla ja Suvi Linden on julkisuuden henkilö, jonka tekemisiä jokainen katsoo olevansa oikeutettu arvioimaan.

Omasta kokemuksestani sijaisvanhempana asiaa arvioivana olen sitä mieltä, että 4,5 vuotias lapsi, vaikka tulisi suomalaisesta lastenkodista, tarvitsee jopa 2 vuoden ajan todella kiinteää kanssakäymistä nimenomaan yhden " oman" aikuisen kanssa - sillä ei sinänsä ole merkitystä onko tuo aikuinen isä vai äiti.

Lehtitietojen perusteella Linden uskoo, että lapsen kielenoppimisen yms. kannalta on hyväksi, että hän aloittaa päiväkodissa pikaisesti - itse olisin sitä mieltä, että ensin on tultava tutuksi " omien" ihmisten kanssa, siitä edetään lähipiiriin ja vasta sitten aletaan suuntautua kohti ulkomaailmaa, kielenopettajinakaan toiset lapset eivät ole parhaita mahdollisia, vaan kielen perusteet olisi hyvä oppia kotona aikuisten kanssa.

Vierailija
39/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


että isä olisi vanhempainvapaalla. Eikähän se lasta auta yhtään, vaikka isä olisi koko ajan kotona, jos lapsi kuitenkin on päiväkodissa ja äiti Helsingissä??

1970-luvun äitiyslomien ei kuulu tähän pätkääkään. Nyt on puhe tästä päivästä ja adoptiolapsesta, mutta jos niistä haluat puhua, voin mainita, että mulla on ystävä, joka on adoptoitu 1970-luvulla ja adoptioäiti on pitänyt sen silloisen parin kuukauden äitiysloman. Tämä adoptiolapsi ei ole nyt aikuisena edes puheväleissä adoptioäitinsä kanssa, koska katsoo tämän hylänneen hänet kriittisellä hetkellä.

Emme myöskään tiedä, miten pitkiä päivä lapsi on päiväkodissa. Esim. klo 9-12 tuskin lasta rikki repii. Ja kotona on isä.

70-luvun äitiyslomat kuuluvat tähän keskusteluun sikäli, että silloin vauvat joutuivat kehittämään sen kiintymyssuhteen vajaammallakin kotonaololla kuin tuo Lindenin adoptoima lapsi. Ystäväsi lapsuudesta on paha mennä sanomaan yhtään mitään, mistä välirikko johtuu.

Vierailija
40/84 |
04.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

uppotuntemattoman ihmisen tilanteesta. Aika nopsaan diagnostisoit.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kuusi kahdeksan