Irtisanoin itseni äidin virasta. Kahden vanhimman lapsen osalta!! Mitäpäs tästä sanotte Te??

Meillä jo 4-vuotias tietää, että on turha pyytää äitiä tekemään yhtään mitään, jos ei itse ensin esim. laita takkia siististi naulakkoon tia kenkiä paikalleen tms.



Mä en ole täällä mikään orja, joka vaan kulkee toisten perässä ja siivoaa, varsinkin kun kyse on noin simppeleistä asioista.



Ap:lle suosittelen, että teet selkeät listat siitä, mikä homma kuuluu kenellekin. Listat siitä, mitä etuuksia lapsilla on (esim. viikkoraha tms.) Ja sen viikkorahan saaminen riippuu omien velvollisuuksien hoitamisesta.



Tekisin todellakin lapsille niinkin, että jos ne hommat, joita on pyydetty tekemään eivät ole tehtynä siinä vaiheessa kun lapsen pitäisi päästä harrastukseensa, niin auto ei pihasta liikahtaisikaan ennen kuin hommat on hoidettu.



JOnkun mielestä olen ehkä kamala tiukkis, mutta eipähän mun tarvitse ainakaan olla loppuun palanut ja nalkuttaa koko ajan. Ja lapsetkin osaavat olla kotonaan kuin ihmiset.

Se teini saa kyytiä (siis autolla), taskurahaa, uusia vaatteita, bensaa mopoon ym joka täyttää odotettuja vaatimuksia, kuten oman huoneen siivoamista, apua sisä- ja ulkotöissä, koulusuoritusta, siivoa käytöstä jne.

Samalla oppivat, että töissäkin saa rahapalkan työtä vastaan, kaupassa ostokset rahaa vastaan, hyvää käytöstä hyvää käytöstä vastaan.

toki, jos tämä aloitetaan vasta teininä, se käy vaikeaksi opettaa. Pitäsi aloittaa aiemmin

Vierailija:

Opiskelin kyllä, mutta vain kun mua kiinnosti aihe. Raha ei ole samanarvoista kaikelle. Ja jos vanhemmat arvostaa rahaa, voi lapset kapinoida sitä vastaan.

Mä veikkaan että tässä on taas oltu näennäisesti ilman kuukausirahaa, oikeasti kuitenkin annettu kun teinit on niiiiin tarvinneet.¨



Toisekseen, miksi aloitte taas antaa rahaa, jos ei meno muuttunut? Mä olisin vienty sitten vielä pidemmälle toiseen suuntaan: teinit peskööt itse pyykkinsä ja laittakoot itse ruokansa, jos ei hommat suju.



Perheessä EI OLE VAPAAMATKUSTAJIA!



Mä en kuitenkaan oikeasti usko, että teillä on ap. oltu yhtään tiukkoja. Sä olet ehkä uhkaillut joillain asioilla, mutta kuitekin antanut periksi. Kyllä munkin äiti muistelee, kuinka olin aikanani kotiarestissa, noh todellisuudessa sain mennä heti ekana arestipäivänä ulos ja olla kuten normaalisti, kun vaan vähän manguin.

Kerran jos jättää kuukausrahanpois, niin sen kyllä kestää. Mitä jo ihan ihan jokaisesta eleestä heijastuisi se vastakaiku.

Kerroit juuri, että kävelet ympäriinsä ja siivoat lastesi jäljet jopa heidän huoneesta, viet harrastuksiin ja annat rahaa. En kyllä teininä loksauttais korvaani sun jäkätyksille vaan olisin tyytyväinen lopputulokseen.

Jos kaikki tuntuu kovin sekavalta ja vaikealta aloita pienistä vaatimuksista ja luo palkitsemis- ja palkitsematta jättäminen lista.

Anna selkeät ohjeet ja ole johdonmukainen.

älä silti anna periksi

Äiti kyllästyi meihin kun olimme veljeni kanssa 10v ja 13 v. opimme elämään omillamme, toki ruokaa oli kotona, mutta kukaan ei meille kokannut. Nyt olemme yli kolmekymppisiä, veljeni on masentunut ja käynyt läpi huumehelvetin, minä olen kai aika normaali:virka oikeusministeriössä, pari lasta ja omistusasunto. Sun lapsille käy hyvin tai huonosti =). Ja nykyään äitini ja veljeni ovat hyvissä väleissä keskenään, minä olen väleissä äitini kanssa vain silloin kun lapseni haluavat häntä tavata, tai hän heitä, eli muutama kerta kuukaudessa.

Miehelläni on 14v-poika, joka oli juuri tuollainen omalle äidilleen, jonka luona hän asui vielä noin kuukausi sitten. Ei arvosta häntä ollenkaan, missään suhteessa. Aina valitti äidistään isälleen. Ja isä tietenkin samaa pataa haukkuu omaa ex:äänsä.



No sitten poika päätti rueta uhkailemaan äitiään sosiaaliviranomaisilla jne. hänen huonon kohtelun vuoksi. Aiti päätti, että ' katkaisee välit' poikansa kanssa ja päätti lähettää pojan asumaan meille. No nyt minä äitipuolena saan kokea melkeinpä samaa täällä. Ei juurikaan kunniota, puhuu vastaan ja on jotenkin ylimielinen ja kuin ei näkisi, eikä tuntisi.



Itse olen viimeisellä kuukaudella raskaana toista lastani odottaen. Mulla ei hermot kestä ja miehen käytös minua kohtaan on nyt noussut puihin. Hän on kuin olisi naimisissa vanhimman pojan kanssa ja joskus huomaa, kuinka he molemmat ovat niin pata pataa toistensa kanssa. Kun komennan poikaa, isänsä nousee kirjaimellisesti minua vastaan ja olen kuulemma liian ankara. JOtenkin ei ole äitipuolenkaan osa aina helppo. Asiat on nyt niin tulenarkoja, että minä joko lähden tästä tai yritän vain katsoa asioita läpi.

Meillä ei koskaan ole asiat mennyt niin että jos minä kiellän niin isä antaa periksi!

Ja olen tiukka, siis tämä on kaiken huippu, otin yhtenä päivänä pleikkarin ja molemmat modeemit mukaan töihin, pidin niitä autossa kaksi viikkoa!!

Ja miksikö, no siksi että en saanut niitä olemaan erossa peleistä!

Ja juu, meillä on pisin aika ilman viikkorahoja 10 kuukautta! Olen todella hukassa niin kun nyt huomaatte ja tätä rumbaa on tahkottu niin kauan etten enää jaksa, soitin miehelleni ja kerroin tilanteen, lupasi soittaa lapsille heti huomenna. Ja varaan maanantaina ajan niille ihmisille joiden kanssa näitä asioita ollaan käyty puimassa.



Ap nöyränä myöntää että asiat ovat karanneet käsistä.

kengät pois keskeltä lattiaa, petasitko sänkysi? Syömään saa pyytää monta kertaa. Ole kiltti ja mene nyt sinne suihkuun ( tästä alkaakin tappelu kumpi menee ensin) Veisitkö nuo sukkasi kodinhoitohuoneen pyykkikoriin. Tällaista, mielestäni kuitenkin asiallista sanomista. Olen siis väsynyt että AINA saa sanoa. Esim. miksi se takki ei voisi joskus mennä naulakkoon omatoimisesti laitettuna

kapasiteetin.

Ihan oikeesti välillä lapset on ihan kamalia ja ottavat heti ylivallan jos sinulle tulee heikko hetki.



Jaksamista, olet arvokas ihminen.

Keräisin lojuneet tavarat pois. (jätesäkkiin), siitä jemmaan tai kierrätykseen. Mutta varoitus täytyy antaa ensin. Ruokaa jos ei syötäisi, tekisi mieli nakata roskiin, mutta säästäjä sisälläni pakkaisi ruoan muualle, esim. pakastimeen. Jonkinlainen johdonmukaisuus silti täytyy olla. Valitettavasti ihmisen luonto joskus on, että asiat eivät tapahdu ellei ole pakko. Otan osaa! Ja voimia!

Heidän elämänarvonsa tuntuu olevan aivan päinvastaiset kuin meidän. Liekö sitten se, että asutaan lähiössä jossa jokatoisella lapsella tuntuu olevan jotain mielenterveysongelmia.