Lue keskustelun säännöt.
Kolmen pikkulapsen äitinä en jaksa ylläpitää velvoittavia ihmissuhteita
05.09.2007 |
Lähiomaiset on oikeastaan ainoat keiden kanssa tulee oltua tekemisissä enemmän. He kun auttavat ja ovat myös lasten askareissa mielellään mukana.
Heitä ei tarvitse passata, vaan ovat kuin kotonaan.
He ymmärtävät etten jaksa kaiken aikaa olla 100% läsnä kaikissa keskusteluissa. Toki mielipiteitä vaihdetaan puolin ja toisin ja jutskaillaan. Mutta eivät vaadi samalla tavalla kuin entiset kaverit.
Työkavereihin yhteydenpito on jäänyt pitkien ä-loma+hoitovapaa putkien aikana aika vähiin ja suuri osa heistä on tänä aikana jo vaihtanut työpaikkaakin.
Erään lapsuuden aikaisen kaverin kanssa ollaan lähinnä meilituttavuudessa nykyään. Hänelle ei sovi että tavataan muualla kuin meillä. Ja minä taas en jaksaisi kestitä kotona enää vieraita kun täällä on aina kädet täys töitä ja joku lapsista keskeyttää jutun koko ajan jollain asialla. Tapaisin mieluummin kahvin, leffakäynnin tai muun merkeissä JOSSAIN MUUALLA KUIN TÄÄLLÄ MEILLÄ. Mutta tämä sinkkukaverini haluaa nähdä meidän lapsia kun on elämää ympärillä. EIKÄ suostu tajuamaan että mä näen tätä elämää 24/7. En voi täällä antautua kuuntelemaan hänen tunteja kestävää tilitystään omasta elämästään.
Mulla ei vaan oikein ole hänen kanssaan enää muuta yhteistä kuin lapsuusmuistot. Mitään yhteneväisyyksiä meidän elämissämme ei tällä hetkellä ole.
Ja mikä ihmeellisintä, mulle riittää aviopuoliso ja lähisuku ihan täysin. En jaksa enkä kaipaa ystävyyssuhteita joita ylläpidetään toisten ehdoilla.
Kommentit (23)
pitää tehdä niin monta lasta, että mitään muuta elämää ei jaksa ja koko ajan " uuvuttaa" . Mutta kukin tyylillään. Mulla kanssa kolme lasta ja neljättäkin teki mieli, mutta ei sittenkään, koska aloin epäillä, että sit menis just tollaseksi " en jaksa kestitä vieraita, kun on tätä rumbaa" .
Mutta mä oonkin sosiaalinen hedonisti enkä todellakaan jaksais sellasta elämää, jossa isovanhempien kanssa yhdessä hoidellaan pikkupilttejä. Vaan kukin tyylillään. Ja ap, sullahan ei ongelmaa ole, kun et kerta kaipaa ystäviä. Mä tulisin aivan hulluksi, jos mulla ei olis omia ystäviä, sukulaisten kanssa vaan pyörisin. Hui, mikä ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tas tykkään siitä että on kavereita. Kaikilla on kyllä itsellänkin lapsia joten mikäs siin on olleesa kun isommat lapset leikkii keskenään niin äidit saa jutella rauhassa:).
Mullekin riittää lähisuku, puoliso ja yksi oikeasti läheinen ystävä.
Itte jaksoin vielä kahen lapsen kans tavata kavereita ja pyydellä kylään, mutta en enää kun lapsia on 5. Kyllä sitä ennemmin istuu oman perheen parissa kotona. Ainakin mun kohalla sukulaisetkin on niin passattavia, että ei tule niitäkään kyläilemään pyydettyä saatikka sitten että itte lähtisin joneen. Hui mikä ajatus. Tällä hetkel kyllä pidän noita lähimpiäkin ihmisiä ennemmin rasitteena kun mukavina vierrailijoina. Mulle riittää täysin oman miehen ja lasten seura. On se vaan ihmeellistä miten elämä muuttuu.
Taitavaa lukua rivien välistä. Mä en vaan ole koskaan ollut sellainen että tykkään että meille tullaan silloin kun itselle sopii, siitä meille mitään ilmoittamatta. enhän itsekään ole aiempinakaan aikoina mennyt kavereille ilmoittamatta.
Joskus ihan nuorena tuli joskus sitäkin kokeiltua, mutta kun pari kertaa oli paukkassut ovesta sisään suoraan keskelle avoparin perheriitaa, niin kyllä opin että soittaa kannattaa aina ja kysyä sopiiko.
Mulla ei ole kavereita joilla olis pieniä lapsia.
ap.
Vierailija:
pitää tehdä niin monta lasta, että mitään muuta elämää ei jaksa ja koko ajan " uuvuttaa" . Mutta kukin tyylillään. Mulla kanssa kolme lasta ja neljättäkin teki mieli, mutta ei sittenkään, koska aloin epäillä, että sit menis just tollaseksi " en jaksa kestitä vieraita, kun on tätä rumbaa" .Mutta mä oonkin sosiaalinen hedonisti enkä todellakaan jaksais sellasta elämää, jossa isovanhempien kanssa yhdessä hoidellaan pikkupilttejä. Vaan kukin tyylillään. Ja ap, sullahan ei ongelmaa ole, kun et kerta kaipaa ystäviä. Mä tulisin aivan hulluksi, jos mulla ei olis omia ystäviä, sukulaisten kanssa vaan pyörisin. Hui, mikä ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on IHANAA et mun lapsettomat sinkkukaverit tulee meille ja lörpöttelee mulle kaikkia ihania miesjuttuja ja juoruja. :)) Tulee semmonen ihmismäinen olo. Kun mulla ei ole noita hoitajia oikeestaan kun mun mies, ni on ihanaa et ystävät tulee tänne. Laitan muksuille sil aikaa puuhapetet pyörimään, ilman huonoa omatuntoa. :)
että koetaan että hyviä ystäviä pitää niin passata. Onko ylivoimaista keittää kahvit ja pistää vaikka kaupan pullaa pöytään? Tuskin ne ystävät niin ihmeellisiä tarjoiluja odottaa, tärkeämpää on kai yhdessäolo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun pyörittää lähes yksin 3:n pienen lapsen huushollia, niin ei siinä kyllä jaksa paljon turista tyhjänpäiväisyyksiä.
Mullakin yksi sinkkukaveri aina ilmoittamatta tuli juuri kun olin laittamassa lapsia nukkumaan. No kiva sit sanoa että nyt on vähän huono hetki, oisit soittanut oltais sovittu jotain.
Eli ne ei ihan oikeasti ajattele että jossain nukutaan päiväunia, lähetään ulos, kerhoon viedään jotain lasta tms. Että se ei ainaa ookaan ihana ylläri kun joku tulee viettämään muutamaksi tunniksi aikaa teille.
Minulla tuntuu olevan sitä kahviseuraa ihan liikaakin ja aina huono omatunto, kun joudun keksimään tekosyítä, miksi en pääse joka kissanristiäisiin. Haaveilisin joskus vaikka viikosta, jolloin saisin olla vain omien lasten kanssa kotona...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin oli jo tosin ennen lapsiakin. Minulla on yksi hyvä ystävä ja monta tuttavaa, mutta näitä tuttavia harvemmin kutsun kotiin tai kävisin heidän luonaan. Olen onnellinen näin, koen monet läheiset ihmissuhteet lähinnä taakkana.
Mä olen jo pitkään miettinyt, että mikä on kun en TARTTE kavereita. Mulla ei oo niille oikein mitään puhuttavaa. Harrastuksissa käyn ja siellä näen ihmisiä, mutta ei mulla ole mitään ongelmia tai huolia juuri koskaan, joita mun tarvis päästä kenellenkään purkamaan. Miehen kanssa puhun eikä sillekään aina niin kamalasti puhumista ole. Toisten ongelmiin en jaksaisi millään paneutua.
Aikaisemmin olen kyllä ollut kavereiden kanssa tekemisissä enemmän, mutta viime vuosina (jo ennen lapsen saamista) olen yhä harvemmin soitellut kenellekään tai käynyt kylässä muutoin kuin jossain bileissä. Vieraita en jaksa kotiin kutsua koskaan, miksi uhraisin harvinaisen vapaaillan leipomiseen ja laittamiseen?
Isovanhemmat käy meillä talkoohommissa joten heidän kanssa olen tekemisissä, ja kyllähän vanhat kaverit mulle sitkeästi vielä koittavat soitella. Mulla on toisaalta tosi aktiivinen elämä, mutta toisaalta sellainen tasainen ja rauhallinen, ettei tosiaan mitään kerrottavaa koskaan ole. Ja hyvin usein on niin, etten jaksaisi kavereittenkaan juttuja puhelimessa kuunnella. Ehkä musta nyt vanhemmiten tulee epäsosiaalinen. Lapsen saamiseen tämä kuvio ei mielestäni kyllä omalla kohdallani ole liittynyt. Nythän sitä aikaa melkein olis enemmän kuin aikaisemmin, kun ramppasin joka päivä harrastuksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla tosin vain kaksi lasta. Ehkä kolmen kanssa voisi olla vaikeampaa, eivätkä ihmiset jostain syystä kutsu mielellään useampilapsisia perheitään koteihinsa.
Vaan ripustautuvat vieraisiin ja puhua pälpättävät taukoamatta, tai alkavat sitten riehumaan keskenään.
ap.
Vierailija:
Musta on IHANAA et mun lapsettomat sinkkukaverit tulee meille ja lörpöttelee mulle kaikkia ihania miesjuttuja ja juoruja. :)) Tulee semmonen ihmismäinen olo. Kun mulla ei ole noita hoitajia oikeestaan kun mun mies, ni on ihanaa et ystävät tulee tänne. Laitan muksuille sil aikaa puuhapetet pyörimään, ilman huonoa omatuntoa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut mulle riittäis että kävisin yksin jonkun kaverin kans vaikka Essolla kahvilla:) Kunhan ei tarttis kahvitella täällä meillä, kun saan näissä nurkissa olla ihan tarpeeksi muutoinkin.
ap.
Vierailija:
Minulla tosin vain kaksi lasta. Ehkä kolmen kanssa voisi olla vaikeampaa, eivätkä ihmiset jostain syystä kutsu mielellään useampilapsisia perheitään koteihinsa.
En mäkään tiedä oikein mitä sanoisin, jos jotkut rupeavat puhumaan baarielämäsään, luultavasti en osaa sanoa mitään, ja musta jää huumorintajuton vaikutelma.
Mutta tämä on nyt tätä aikaa, ehkä se muuttuu sitten hiukkasen, kun kaikkein intensiivisin aika on ohi.
Meillä kolme lasta, kaikki pääsääntöisesti terveinä, mutta silti mulla riittää tekemistä koko ajan, ja kasaantuukin hommia ja papereita nurkkiin...
Ja kyllä, uuvun siitä. Ja kyllä, myönnän sen ihan suoraan. On se nyt noloa jos vieras ei älyä poistua ilman että potkaistaan ovesta ulos. Ei 7h ole mikään vierailuaika lapsiperheessä. Kuka jaksaa?
Sitten kun tulee avioero niin johan ollaan lämmittelemässä välejä niihin samoihin ystäviin, joille ennen sanoivat, että ei nyt keritä kylään eikä minnekään kun halutaan olla oman perheen kanssa.
Mutta tietenkin, jos ystävien kahvittaminen tai yleensä tapaaminen on suuri rasite, niin eihän ole mikään pakko ylläpitää suhteita heihin. Ottaa vain sitten sen riskin, että he eivät ehkä enää olekaan siinä, jos joskus todella tarvitsisi.
Ap:lle vielä: Sano sille kaverillesi ihan suoraan, että haluat mennä kahville vaikka sinne essolle mieluummin.
s essolla kahvilla, kunhan saisi kahvitella rauhassa...Vaikuttaa siltä, että kuitenkin kaipaat jonkinlaista muutakin elämää ja sosiaalista puitetta kuin vain ne lapset ja koti. Lähinnä ongelma taitaa sulla olla se, että näet tämän mahdottomana tällä hetkellä (vääränlaisia kavereita tai ei kavereita ja vielä riehakkaat lapset).
Sinuna minä kyllä koittaisin tehdä jotain asialle. Tällä hetkellä sinulla on ehkä kadet niin täynnä, että olet liian väsynyt edes huomaamaan, että kaipaisit toisinaan jotain muuta. Mutta lapset kasvavat nopeasti. Kouluikäisinä he jo viuhtovat omien kavereidensa luona illat ja viikonloput, ja mitäs sinä silloin teet? Entä jos parisuhteessa on kriisiä tai jopa ero osuu kohdalle? Ja vaikka ei ajateltaisi sitä pahinta mahdollista, eli eroa, kyllä parisuhteissa välillä on vaikeita aikoja tai aikoja, jolloin tarvitaan vähän välimatkaa. Etkö kaipaa ystävää, johon tällöin tukeutua, jonka kanssa puhua asioista ja saada perspektiiviä?
Ymmärrän, etteivät kaikki ole yhtä sosiaalisia. Itsekään en jaksa ylläpitää kauhean isoa ihmissuhdeverkostoa, ja minulle riittää tapaaminen ystävän kanssa silloin tällöin arjen keskellä. Kuitenkin varmaan kuolisin ilman ystäviä! Eikä minun ainakaan tarvitse ystäviäni passata tai kokea heidän kyläilyään jotenkin velvoitteena. Ja kyllä oikealle ystävälle voi ehdottaa tapaamista myös omien halujensa puitteissa.
Mitäs jos koittaisit hommata jostain ystävän,joka ensinnä ymmärtää tilannettasi ja toiseksi on muutenkin mukava ja rento ja tosi ystävä...Joku jonka kanssa voisit käydä kahvilla tai kaljalla välillä tuulettumassa kokonaan poissa kotikuvioista, ja jolle riittäisi ne kahvit ja kahvikupin mentävä reuna keittiön pöydän kaaoksen keskellä silloin kun hän kylään tulisi. Joku, jolla vaikka on omia lapsia, jolloin lapset leikkisivät näiden kyläilyiden aikana keskenään.
Ei niitä ystäviä miljoonaa tarvitse olla, mutta kyllä niitä pari on ihan hyvä olla olemassa. Et elä vain nyt ja tässä, vaan elämässäsi tulee olemaan vielä paljon erilaisia kausia...
ja sitten ilmestyy oven taakse kun itselle sopii. Tästä syystä on jäänyt tuttavuus aika vähiin. Kahden kauppaahan se on, en minäkään hänen kotiinsa törmää silloin kun mulle sopii häneltä kysymättä.
ja avioerosta. Jos se joskus tulee, etsin sitten uusia tuttavia. On niitä ennenkin suht helposti löytynyt. Sitten voi paremmin katsella josko ne elämäntilanteetkin kävis yksiin edes jotenkin. Olisi enemmän puhuttavaa.
ap.
Vierailija:
Ap:lle vielä: Sano sille kaverillesi ihan suoraan, että haluat mennä kahville vaikka sinne essolle mieluummin.
Toisaalta välttyisit kuulemasta niitä tilityksiä kun hän tulisi teille, ja hän näkisi sitä elämää, joten miksi ei?