IVF/ICSI syys-lokakuun tietämillä??
Täällä Pa-mi joka aloittaa toisen virallisen Ivf:n viiden päivän päästä taas Synarelan suihkuttamisella.
Jos täti osaa tulla ajoillaan (mitä taas epäilen) niin silloin punktio ja siirto syyskuun viimeisellä viikolla, mutta luulen että siirtynee lokakuun ekalle, siis jos kaikki onnistuu.
Takanahan meillä on yksi keskeytetty hoito ja viime maaliskuulta kahden alkion tuoresiirto josta nega ja toukokuussa pas josta myöskin nega =(
Nyt sitten taas toiveikkaana eteenpäin.
En viitsinyt enää kirjoitella tonne elo/syyskuun pinoon kun siellä jo tytöt niin pitkällä hoitojen kanssa ovat, luulisin että saan kohtalotovereita seurakseni??
Kommentit (286)
mamabear: kasvattelehan kauniita rakkuloita :)
tintti: onnea maanantain punktioon!
hipukka ja pa-mi: liimatuubit teille!
vehnis: endosta; minullakin lievä tai " normaali" teihin muihin palsta-endottariin, laparoskopia 4 v sitten, jäljelle jääneet oireet lähinnä virtsarakkovaivoja, kiinnikkeitä mahdollisesti havaittu taas kasvaneen. En ole huomannut niiden äityneen hoidoista. Tosin endo siitä outo tauti, että voi tulla uusia vaivoja joita ei tunnista sen aiheuttamiksi. Näissä ivf:ssä ollut outoa alapääistuma-arkuutta. Minulle vakuuteltiin jarrujen (sumu-tyyppisten) olevan eduksi endottarille, näivettää aktiivisia pesäkkeitä, niitähän käytetään kuukausienkin hoitoina. sumujen käyttöohjeissa oli, että voi aluksi lisätä endo-oireita.
Itse olen jostain syystä alkanut heräillä öisin myös siksi että ne lugetkin valuu, jakh :( Kiva ku voi jo kävellä reippaasti kohta vko punktiosta, kunto tuntuu kyllä huonontuneen viikossa.
Jaksamista kaikille ja kiitos myös tsempeistä joita olette lähetelleet,
Marile pp 4
Hei!
Kiitos SanniAnniinalle palstaemoilusta. Hienosti sait listan tehtyä ja kivahan siitä on kaikkien tilannetta seurailla:)
Tsemppiä ja pitkää hermonauhaa kaikille piinailijoille. Johan tästä pinosta on siirtojakin saatu aikaan ja piina-aika alkanut aika monella:) Mulla oli eilen vimppo labra ja ultra ja odottelin tietoa pregnylin pistoon. Alustava maanantain punktio siirtyi päivällä ja pistinkin puregonia vielä tänään. Pregnyl sitten huomenillalla ja punktioon tiistaina. Mamabeargin harmitteli, et maanantaina pitäis vielä töihin mennä, sama juttu vähän täälläkin...vaikkakaan minulla ei ole ollut juuri minkäänlaisia oireita nyt pistelyn aikaan. Ehkä iltaisin ennen nukkumaan menoa olo on vähän " turvonnut" , mutta aamulla kaikki on ollut ihan kuin mitään ei olisi ilmassakaan. Mutta kyllähän tämä henkisesti on rankkaa aikaa. Koko ajan homma mielessä. Ja koska oireita ei ole ollut, pelkäsin, että onkohan mitään edes tapahtunut, mutta onneksi ultrassa näkyi n. 9 follikkelia. Kasvatan niitä vielä hetken!
Mitenkäs teillä muilla, onkos pregnyl tai muu irrotuspiikki tuonut turvotusta tai heikkoa oloa?
Sit ihan sellainen käytännön kysymys? Oletteko saaneet sen kolme päivää sairaslomaa vai onko muitakin käytänteitä? Mietin tässä jo tuota ensi viikon ohjelmaa näin työrintamaa ajatellen!
Mukavaa lauantai-illan jatkoa ja voimia teille kaikille! HYMYÄ:)
Täällä aletaan jo olla piinailujen loppusuoralla. Ke 10.10. on testipäivä.
Hormonihoidoilla oli hyvä vaste ja tasakokoisia munarakkuloita kehittyi ainakin 20kpl. Hyperin vaara oli suuri, koska suurin osa munarakkuloista oli oikealla ja munasarja oli tietysti hurjan kokoinen. Jo 2. ultrasta minut määrättiin lepoon ja juomaan paljon.
Punktiossa 24.9. löytyi 12 munasolua jotka kaikki olivat kypsiä. Kaikki 12 munasolua myös hedelmöittyivät ja lähtivät jakautumaan niin hyvin että 8 oli top-luokkaisia ja loputkin niin laadukkaita että kannatti pakastaa. 26.9. siis siirrettiin yksi top-alkio ja loput 11 saivat mennä pakkaseen osottelemaan aikoja tulevia.
Olotiloista: Punktion jälkeisen illan olin tosi kipeä, sitten kipuja olikin vain aamuisin, kuin kovia menkkakipuja. Alkionsiirtopäivästä seuraavana päivänä tulin taas tosi kipeäksi. Kipu oli oikealla puolella ja kaikki liikkuminen oli hankalaa kävelemisestä kyljen kääntöön. Rasitus pahensi kivun jatkuvaksi voimakkaaksi jomotukseksi. Tätä kesti sunnuntaihin asti jolloin kivut alkoivat hellittää. Tämän viikon tiistaina kykenin pukemaan farkut jalkaan ja kävelemään normaalisti pitkään aikaan. Nyt vain sitten odotellaan. Mitään oireita en nyt ala luulemaan, niitä on ollut niin monet kerrat tyhjästäkin, katsotaan nyt montako viivaa testiin keskiviikkona piirtyy.
Onnea hoitoihin ja plussatuulia kaikille!
tein tänä aamuna testin ennakoidakseni tulevaa pettymystä, mutta tällä kertaa tulikin kaksi viivaa!!! Toinen viivoista tosin oli haaleampi, mutta viiva kuitenkin :)
Olo on aivan hullu, ei jotenkin meinaa todeksi uskoa. Juuri eilen illalla surkuttelin miehelleni kuinka en voi mitenkään olla raskaana kun rinnat ei oo yhtään kipeet ja menkkamaisuuskin on lientynyt. Voihan tietenkin ollakin että tyypin tai tyyppien matka tyssää heti alkumetreillä, mutta vielä en jaksa sitä murehtia.
Teen uuden testin vielä keskiviikkona, joka siis on mun virallinen testipäivä
-hanka-
pp11 / rv- jotain ;)
Kiva, kun meillä on sama aikataulu :) Missä olet muutes hoidossa, jos saan kysyä? Ettei vaan samassa paikassa ;)
En kovin tarkkaan muista minkälainen olo Pregnylin jälkeen viimeksi tuli, mutta varmaan vieläkin tukalampi olo, mitä nyt. Sehän kasvattaa vielä rakkuloita viimeiset millit ja lopuksi irrottaa ne.
Minä sain viimeksi koko viikon sairaslomaa (ma-pe) koska tuli niin suuri saalis. Hyperin vaaraa ei kuulemma juurikaan silti ollut. En kyllä olisikaan ollut yhtään aikaisemmin valmis edes palaamaan töihin..
Minä ainakin ilmoitin pomolle tulevasta sairaslomasta, että alkaa tiistaina ja olen tod. näk. koko loppuviikon pois, mutta tiistaina selviää tarkemmin.
Yleensähän sairasloma on punktiopäivästä - siirtopäivään.
Tsemppiä kovasti!
Ihania uutisia! Ettei vaan kaksosiin viittaa kun noin aikasin plussasit.. ;)
Mulla olo on yhä tosi turpee ja kivulias. Mitään housuja ei tahdo pystyä jalkaan pukea (ei yksinkertasesti mahdu!) ja alavatsassa on menkkamaisia kipuja/supistelee. Ei mulla viimeksi ollut mitään tällaista. Onkohan tää jotain lievää hyperia? Lääkäri kyllä sano siirrossa että on selvästi tuo oikea puoli turvoksissa, et muista nyt ottaa rauhallisesti ja juoda paljon.. No sitä mä oon tehnytkin mut olo on tuntunut lähinnä pahenevan. Ei sillä et ihan siedettävä se vielä on, jospa tästä alkaa pikkuhiljaa paranemaan päin.
pp3
Mulla oli kans lievä hyperi oikealla puolella ja olin tosi kipeä alkionsiirron jälkeisestä päivästä n. 4pv eteenpäin. Kerroinkin siitä tuossa edellisellä sivulla. Kävin lopulta tarkistuttamassa päivystyksessä onko jotain vialla kun olin niin kipeä, mutta ei siellä mitään hälyttävää näkynyt, vaan normaali punktion jälkeinen tilanne.
Koitahan jaksaa!
Hanka: hienoa, olet aloittanut sen pyytämäni plussa-aallon tai junan....muitsa ottaa meidtä muutkin kyytiin.. ONNEA!!
Mamabear: lykkyä punktioon
Minä 81: Wow mikä upea saalis!!!
Haave08: Mulle ei tuo pregnyl aiheuttanut ole koskaa mitään ihmeempiä oireita, viimeksi muutenkaan ollut mitään oireita, nyt kylläkin olen niin mursu, etten edes huomannut mitään, mietin vain että tehoaako koko lääke kun turvotus kasvaa...
Ruska76: mulla on myöskin samanlainen olo....turvotusta on ja lökät jalassa koko ajan, ei oikein kärsin liikkua, eilen sinnittelin koiran kans pikkulenkin....tuskaa. Ehkä nyt on jo hiukan helpottanut että ylösnousu onnistuu paremmin, mulla oli molemmat sarjat turvoksissa.
ON: Täällä jo melkein kirves heitetty kaivoon....menkkamaiset juilinnat kehissä ja tänäkin aamuna selkää jomotti niinkuin ennen menkkoja...viime kerralla ei kyllä tässä vaiheessa ollut näin...luget ottaa aivoon, kalsaripyykkiä tulee tuplaten....pikkuhousunsuojia menee...aaarrrggghhh.
yritetään kuitenkin ajatella positiivisesti....mutta vaikeetahan se on....
pa-mi ja pp 2
Mahtavaa että tänne saatiin jo ensimmäinen plussa ja vielä noin varhain! Voin kyllä kuvitella että sinun olo on ihan hullu, kyllähän tuollainen plussaaminen laittaa housunpuntit tutisemaan varsinkin jos ei ole uskaltanut edes odottaa että sieltä plussa tulisi.
Nyt vaan toivomaan että mahdollisimman moni meistä liittyy Hankan tavoin plussaneisiin :)
Ihanaa, että sinä sait [color=blue][b] PLUSSAN! [/color=blue][/b] Ja voi hurja, maltatko todella olla testaamatta uudelleen keskiviikkoon asti?! Tarrasukkia ja -liimaa kahdenkin edestä!
Eipä sitten muuta kuin yritetään me muutkin hypätä Hankan vetämän plussajunan kyytiin :)
SanniAnniina
Ihan ensiksi Hankalle superonnittelut halien kera!
Itselläni alkoi eilen menkkamaiset kivut ja nyt tänään sitten kuukautiset, suureksi surukseni. Pettymys on ihan valtava, tuntuu että tuleeko tästä koskaan mitään... No, kyllä se tästä helpottaa, pakko vain nostaa häntä pystyyn. Nyt sitten pitää odotella yhdet luomumenkat välissä, ennen kuin voi suunnata ajatukset ensimmäiseen PAS:iin. Taidan nyt itse pitää hiljaiseloa kirjoittelun suhteen ja kerätä itseni kokoon. Toki käyn varmasti lukemassa teidän toisten kuulumisia.
Voimia kaikille hoitoihin ja tietenkin plussatuulia!!!
Moi taas kaikille
Hanka: Olet oikeassa, pelkkä lapsettomuus olis ihan riittävä ilman endoa.. tai edes toisinpäin. Mutta meitä, joita on ¿siunattu¿ näillä molemmilla, näyttää olevan aika monta ¿ muuallakin kun tässä ketjussa. Sain vielä vahvistuksen pitkään kaavaan ja se oli se, että endo-potilailla on kuulemma ollut vähän parempia tuloksia sen avulla. Aloitan Zynarelan 23.10. ja sitten jossain vaiheesse Puregonin. Mulla on tähän asti ollut aina Gonal F. Toivotaan, että Puregon on se ¿taikasana¿ ;o) Jos kaikki menee hyvin, punktio olisi viikolla 47. LOISTAVAA JA IHANAA PLUSSASTA! Onnenhalaus sinulle! Nyt pidä huoli itsestäsi ja nauti raskaudestasi, sillä ainakin NYT olet raskaana ja pidetään peukkuja, että kyytiläinen / kyytiläiset pysyy mukana tarvittavat 9kk. Monako sulle siirrettiin? En enää muista.
Pa-mi: No, eipäs nyt vielä pp 2:na mitään kirvestä heitetä kaivoon. Varmaan jomotus vielä kaiken ronkkimisen jäljiltä. Ymmärrän kyllä fiiliksesi, enkä oikein tiedä millä piristää. Tai ei kai sinua voikaan piristää. Ei auta kun odottaa ja se odottaminen on kovin vaikeeta..
Tilda: olen pahoillani negasta¿ Itse testasin pas-negan kolme ja puoli viikkoa sitten ja nyt valmistaudun kolmanteen ivf:n. Minulle pettymys oli myös todella suuri. Vasta tämän miinuksen jälkeen, aloin ensimmäisen kerran kaipaamaan keskenmennyttä pikku-Enkeliä¿ Eipä löydy sinunkaan tilanteeseesi lohdutuksen sanoja. Mutta tiedän, miltä tuntuu. Lue palstoja kun huvittaa ja kirjoittele itsekin tai ole kirjoittelematta, mitten vain haluat. Jaksamista.
Pahoittelut muillekin mahdollisille negoille (sori, en nyt jaksa lukea taaksepäin, oliko muitakin) ja onnea plussille (sama juttu).
Ja piinailijat: kyllä se piina loppuu aikanaan, vaikka kaksi viikkoa pitkältä tuntuukin¿
Tsemppiä!
Vehnis
Tervetuloa jutustelemaan Vehnis! Lisäsin sinutkin meitin listaan :)
Toivottavasti nyt värit paremmin kohdallaan, kuin päivän aiemmassa viestissäni.. Niin ja huomasittehan, siirrettyjen lukumäärän laitan aina suluissa siirtopäivän perään.
[color=black][b] vippetti; [/b][color=Purple]3.ivf, kaava: lyhyt, punktio&siirto vk 37, testipv: tulos: Nega
[color=black][b] Elli-77; [/b][color=Turquoise4]2.ivf, kaava: lyhyt, p&s vk 39, vaihtui inssiksi 14.9., testipv: 27.9. tulos: Nega
[color=black][b] Tilda-777; [/b][color=Purple]1.ivf, kaava: lyhyt, p/24.9. (17 munista) & s/26.9. (1) testipv: 10.10. tulos: Nega
[color=black][b] -hanka-; [/b][color=Turquoise4]2.ivf, kaava: pitkä, p/24.9. (17 munista) & s/26.9. (2)
testipv: 10.10. tulos: 7.10. PLUSSA!
[color=black][b] Emma-Neea; [/b][color=Purple]3.ivf, kaava: lyhyt, p/25.9. (3 munista) & s/27.9. (2)
testipv: 11.10. tulos:
[color=black][b] minäx81; [/b][color=Turquoise4]1.ivf, kaava: pitkä, p/24.9. (12 munista) & s/26.9. (1) testipv: 10.10 tulos:
[color=black][b] Marile; [/b][color=Purple]2.ivf, kaava: pitkä, p/30.9. (4 munista) & s/2.10. (1) testipv: 18.10. tulos:
[color=black][b] pa-mi; [/b][color=Turquoise4]2.ivf, kaava: pitkä, p/3.10. (18 munista) & s/5.10 (2), testipv: 17.10. tulos:
[color=black][b] Hipukka1; [/b][color=Purple]5.icsi, kaava: pitkä, p/1.10. (8 munista) & s/5.10. (2), testipv: tulos:
[color=black][b] Ruska76; [/b][color=Turquoise4]2.ivf/icsi, kaava: pitkä, p/2.10. (11 munista) & s/4.10. (1), testipv; 18.10. tulos:
[color=black][b] mamabear; [/b][color=Purple]2.icsi, kaava: pitkä, p/9.10. & s/, testipv: tulos:
[color=black][b] toive08; [/b][color=Turquoise4]1.ivf, kaava: pitkä, p/9.10 & s/ , testipv: tulos:
[color=black][b] Tintti_77; [/b][color=Purple]3.ivf/icsi, kaava: lyhyt, p&s vk 41, testipv: tulos:
[color=black][b] Giselle_70; [/b][color=Turquoise4]2.icsi, kaava: pitkä, p&s vk 41, testipv: tulos
[color=black][b] mooa; [/b][color=Purple]2.ivf, kaava: pitkä, p/9.10.? &s vk 41, testipv: tulos:
[color=black][b] sira_71; [/b][color=Turquoise4]5.ivf, kaava: lyhyt, p&s vk 42?, testipv: tulos:
[color=black][b] Kerttu-74; [/b][color=Purple]1.ivf, kaava: pitkä, p&s vk 43, → siirtyi seuraavaan kiertoon
[color=black][b] SanniAnniina; [/b][color=Turquoise4]1.ivf, kaava: pitkä, p&s vk 44, testipv: tulos:
[color=black][b] Tatjuska79; [/b][color=Purple]1.icsi, kaava: pitkä, p&s vk 44, testipv: tulos:
[color=black][b] Vehnis; [/b][color=Turquoise4]3.ivf, kaava: pitkä, p&s vk 47, testipv: tulos:
Tilda: voi surkeus, oon tosi pahoillani. Tiedän että ei mitkään sanat paljoakaan lohduta, mutta toivon todella, että teillä tärppäisi seuraavasta passista. Voimia.
Tintillä on tainnut olla tänään punktio, miten meni?
Hipukalle ihan hirmuisesti onnea piinailuihin. Plussa sinne päin olisi kyllä vaan ja ainoastaan oikeudenmukaista kaiken tuon jälkeen mitä ootte jo jaksaneet käydä läpi
haave08: mä ainakin sain ton kolmen päivän saikun ihan suoraan silloin punktiopäivänä
minäx81: sullahan on aivan tajuttoman hyvä saalis noita alkioita ja noin hyvälaatuisia vielä!!
ruska76 mulla kanssa jäi turvotus, punktiosta on jo kaksi viikkoa ja vieläkin jättimaha. Toivotaanko että ne kasvais vielä paljon paljon isommiksi? Voitais sitten 9 kk jälkeen taas palata normaalikokoon :D
pa-mi etkös sä itse muistuttanut mua siitä, että noi menkkaoireet saattaa olla myös niitä raskausoireita ;)
Kiitos hurjasti kaikille onnitteluista. Tähän junaan on aivan varmasti vielä moni tulossa mukaan tästä ketjusta :) Seuraavat kandidaatit taitavaat olla Emma-Neea ja minäx81?
Omasta voinnista oon ollut hieman huolissani, koska mulla on nyt parina päivänä ollut tosi kipee ylämaha. Pahimmillaan vaiva on öisin, jolloin on tosi kurja olo. Ajattelin kokeilla jotain närästyslääkettä, jos sellaisia saa tässä tilassa oleva ihminen syödä, jos vaikka auttaisivat.
SanniAnniina olit muuten oikeessa, on tosi vaikeaa olla tekemättä uusia testejä ennen keskiviikkoa! Tekis mieli kipaista uus testi jo tänään apteekista :)
-hanka-
pp 12 / rv 4+0 (jos osasin laskea oikein)
Superhyper onnittelut Hankalle! Toivotaan että tarraa kunnolla kiinni!
Tilda: Olen todella pahoillani! En voi kuvitella miltä sinusta tuntuu, vaikka itselläni yksi keskenmeno ollutkin.
SanniAnniina: Onko sulla ollut mitään oireita? Musta tuntuu että olen hikoileva teini.. Kuumia aaltoja ihan kiitettävästi ja naama on ruvennu kukkimaan niinkuin joskus teinivuosina ja hiuksia sais olla kokoajan pesemäs.. Mutta onneks helpottaa reilun viiko päästä, toivottavasti..
Punktio on sitten onnellisesti ohi. On se jännä, vaikka on kaksi aikaisempaa punktiota takana, tämän kertainen punktio jännitti jotenkin enemmän... Kaikki meni hyvin ja munasoluja saatiin 8 kappaletta. Nyt vain toivotaan hyviä hedelmöittymisuutisia! Siirto olisi tällä tietoa keskiviikkona.
Ensialkuun kiitoksia vaan itsellenne, mielellänihän minä tuota listaa päivitän :) Siitä on niin jänskä kaikkia seurata. Pitäiskö se oikeastaan päivittää aina ke-to ja su-ma? Eli viikon alussa/lopussa ja puolivälissä?
Tositoimiin taitavat tällä viikolla Tintti_77:n lisäksi päästä ainakin mamabear, toive08, mooa ja Giselle_70. Hurjasti tsemppiä teille punktioihin!
Tintti_77: Olipa kiva kuulla taas yksi hyvin sujunut punktio-kokemus, pikkuhiljaa kun alkaa itselläkin jännitys nousta.. Mukavasti sait muniksia, toivottavasti hedelmöittyvät hyvin myös :)
Tilda-777: Pahoittelut negasta *halaa* Taisit sinäkin ladata aika isot odotukset ekaan ivf:ään (minulla ainakin on..). On se vaan niiiin väärin :( Mutta pas:illakin on monet onnistuneet hienosti eli positiivisin tuulin sitä kohti!
-hanka-: Että on ihanaa lukea kuulumisiasi ja noita raskausviikkoja :) Mulla on niin hyvä mieli sun puolesta! Toivottavasti masukipu häipyy pian, ei tarttis semmosten sua nyt säikytellä. Meinaatko muuten mennä veritestiin joku päivä? Josko siellä tosiaan ois kaksoset.. Jännää! Lisälasti tarrasukkia lähti juuri sullepäin :)
pa-mi: Mikä tilanne? Olethan saanut tädin pidettyä loitolla? Piina on pitkä ja niin turkasen jännä oireineen, mutta tosiaan ne samat oireet voi olla merkki puoleen tai toiseen. Peukutukset piinailuun :)
ruska-76: Mikä olotila, vältitkö hyperin? Mietin juuri itsekin, että mitäs minä sitten puen töihin, jollei farkut menekään jalkaan :o
minäx81: Ihan mahtava hedelmöittymisprosentti sulla, samoin top-luokat! Toivottavasti tärppääkin yhtä hyvin :) Piinisaika on melkeen ohi, joko testasit, vai maltatko odottaa keskiviikkoon?
Myös Emma-Neean piina alkaa lähestyä testiä.. Mikä on vointi, joko testasit?
Tatjuska79: Aika inhalle kuulostaa tuo olotila, mutta tosiaan se on vain väliaikaista :) Mulla ei kumma kyllä ole mitään oireita ja olenkin alkanut miettiä, että näinköhän tuo Suprecur edes tehoaa niinkuin pitäis? Aknekin mulla on entuudestaan pahempi kuin teinivuosina eikä se ole siitä hurjemmaksi mennyt (Luojan kiitos). Tai no jotain oireita, mulla on yöt menny aika pipariksi viimesen viikon, en taho saada nukutuksi ja aattelin, että se voisi kyllä tuosta lääkkeestäkin johtua. Jännityksellä odotan 0-ultraa 16.10.
ON: tuossahan se jo tulikin Tatjuskalle kerrottua :) Ei siis oikein mitään oireita. Menkat alkoi tänään ja kierron pituudeksi tuli aika odotettu 25pv. Ultraa odotellessa..
Semmoista teiltä kysyisin, että tuleeko hoitavan klinikan nimi sairaslomatodistukseen? En nimittäin aio töissä kertoa, miksi olen saikulla, mutta mietin joudunko olemaan sitten omalla ilmoituksella pois (koska yksityisen klinikan nimi paljastaa tasan tarkkaan poissaolon syyn).
Vilkutukset vielä koko pinolle ja kaikille tsemppiä hoidon eri vaiheisiin!
SanniAnniina
Valitettavasti lääkärin leimassa tms. luki ainakin meillä hoitavan klinikan nimi..
Nyt en tosiaan tiedä mitä pomo on siitä arvannut ja mitä ei, jo viime keväänä. Pakkohan se oli antaa, kun olin 5 pv saikulla eikä omalla ilmoituksella ainakaan meillä saa olla kuin 3 pv..
Mutta nämä lähtee justiinsa junalle kohti punktiota.
[b]minäx81[/b]: noi sun olotilat oli just kun mulla ja kestokin näköjään sama. Eilen (just kun ajattelin et jos ei helpota soitan lääkärille) helppas olo mullakin. Sain turvotuksesta huolimatta jo housut jalkaan ja jaksoin kävellä koirankin kanssa vähän pidemmän lenkin.:) Mikäs on olo sulla? Joko oot testannu?
[b]Pa-mi[/b]: kuis sulla, joko olo on helpottanut?
Toivotaan vaan et nää meidän oireet viittaa tosiaan samaan kuin [b]hanka[/b]lla, eli plussaan!!! Kyllä mulle sopis et kasvateltais mahoja kaikki yhdessä.. =)
[b]SanniAnniina[/b]: mulla jarrut ainakin veivät yöunet, molemmilla kerroilla valvoin yöt n. klo 02 - 04:ään.
Kestämistä kaikille!
Vika ultra oli eilen. Oikealta puolelta löytyi tusina n. 15 mm rakkuloita ja vasemmalta puolelta vain kolme isompaa. Vasen munasarja oli eilen niin tyystin hukassa, että lääkärin täytyi etsiä se mahan päältä ultraamalla :D
Puregonia vielä tänään 100 IU, huomenillalla pregnyl ja punktio tiistaina. Nyt se jännitys alkaa. Maha alkaa olemaan iltaisin kovin turvoksissa ja ahdistava olo. Harmi kun joutuu vielä maanantaina menemään töihin.. No kaipa se on kestettävä vaan hymy huulilla.
Onnea piinikseen!