IVF/ICSI syys-lokakuun tietämillä??
Täällä Pa-mi joka aloittaa toisen virallisen Ivf:n viiden päivän päästä taas Synarelan suihkuttamisella.
Jos täti osaa tulla ajoillaan (mitä taas epäilen) niin silloin punktio ja siirto syyskuun viimeisellä viikolla, mutta luulen että siirtynee lokakuun ekalle, siis jos kaikki onnistuu.
Takanahan meillä on yksi keskeytetty hoito ja viime maaliskuulta kahden alkion tuoresiirto josta nega ja toukokuussa pas josta myöskin nega =(
Nyt sitten taas toiveikkaana eteenpäin.
En viitsinyt enää kirjoitella tonne elo/syyskuun pinoon kun siellä jo tytöt niin pitkällä hoitojen kanssa ovat, luulisin että saan kohtalotovereita seurakseni??
Kommentit (286)
Nyt valitettavasti vain omaa napaa huonon nettiyhteyden takia ;)
Niinhän se kävi, että neljästä muniksesta yksi hedelmöityi ja siitä tulikin ihan top-alkio! Voi iloa, eilen laitettiin sitten kasvamaan masuun. Lääkäri ei keksinyt syytä miksi 2 muuta kypsää eivät hedelmöityneet ja 1 oli " raaka" . Luonnonvalintaa kai.
Testata saan 18.10. ja luget tukena.
Odotukset on hieman paremmat kuin 1. ivf:ssä, mutta kukapas näistä tietää.
Voimia teille siskoille myös!
Jotenkin aavistelin jotain tälläista.
Tänään ekassa kontrolliultrassa nökötti oikein topakka iiiiso follikkeli ja limiskin oli reilu 9mm. Se siitä kolmen viikon suprecurin sumutteluista ja oman hormonitoiminnan sammuttamisesta. Ketuttaa. Lääkäri kehotti kokeilemaan luomumenetelmää. Mitäpä sitä ei jo kohta olisi kokeiltu!
Nyt sitten odotellaan kuukautisia ja yritetään uudelleen ehkäpä kuukauden kuluttua :(
Parempaa onnea muille,
Kerttu
Moi!
Disperiinien teho luultavimmin johtuu siitä että se ohentaa verta, ja on siis kiellettyjen lääkkeiden listalla verenvuototaudista kärsivillä. Näin veri pääsee virtaamaan paremmin ja happi ja muut aineet kulkeutuvat paremmin verisuonissa. Tästä johtuen annoskokoja ei saa ylittää, koska jos verestä tulee liian " laimeaa" , tulee heikotus olo ja pahimmassa tapauksessa voi kuolla (jos syö normaaleja purkillisen). Miniversiossa pitoisuudet ovat sen verran pieniä ettei siitä ole haittaa, helpottaa vain verenkiertoa.
...mursu pa-mi käväisee äkkiä kertomassa kuulumiset....eli punktio takana, kaikenkaikkiaan munasoluja löytyi 18 kpl!!! Tälläkertaa punktio hiukan vihlasi enempi kuin ekalla kerralla ja hiukan vuotoakin on pyyhkiessä tullut. Toimenpidekin kesti pidempää, sillä niitä folleja imuroitiin kunnolla....
Lepäilin klinikalla jonkun vajaa kaksi tuntia ja lääkärin kanssa keskusteltiin ja jos solut hedelmöittyvät ja joukossa top-luokkaa, siirretään tällä kertaa vain yksi, muutoin se 2 kuten viimekerrallakin. Jos pakkaseen jää jotain, niin pakastavat kahden sarjoissa. Nyt sitten lipittelen nesteitä, meinaan että on aika muhkea olo ;)
Huomenna soittavat klinikalta hedelmöitystuloksen. Nyt takaisn sohvalle... palailen huomenna.
Jaksuja muillekin tasapuolisesti, " itseään täynnä oleva pa-mi" poksahtaa kohta...
siirto siis perjantaina jos kaikki ok.
Kiitti SanniAnniina kun viitsit pitää meidät " listoilla" .
Meillä oli eilen punktio ja tuloksena 11:sta munasolua. Tänään soitto polille ja 9 oli hedelmöittynyt! Punktiokin oli harvinaisen kivuton ja olo parhaillaankin tosi ok. On tällä kertaa menny kaikki niin hyvin, et nyt alkaa tosissaan pelottaa et koska tää tuuri loppuu..
Jos tuuri kstää testipäivä on sama ku Marilella eli 18.10.
Emma-Neea: Mulle kerrottiin, että mulla on pitkä kaava siksi, kun mulla on viimeset puoli vuotta heitelly kierto 19-27pv välillä eli ollut ajoittain turhankin lyhyt. Edelleenkään ei tosiaan mitään oireita Suprecurista ja kiva kuulla, ettei niitä välttämättä tulekaan! Puregon on toiminu mulla hyvin insseissä, joten toivon tietysti niin käyvän nytkin :) Mutta hyvä tietää, että jos nyt ei onnaa, voi kysyä vaihtoa Menopuriin.
Kerttu_74: Voi kurja! Tuota en ole tullut ajatelleeksikaan, että hoito voi tosiaan tyssätä jo ekaan ultraan. Mikä annostus sulla oli Suprecurissa? Mulla 4krt/vrk/kumpaankin sieraimeen ja sumuttelu alkoi jo kp 17 eli ehdin sumutella vissiin lähes kk:n. Mutta nyt sulle mahtipeukutukset luomupuputteluun bdbdbdbdbdb :)
Marile on jo saanut siirrokin :) , apuliimaa kiinnittymiseen!
pa-mi: Hienosti selvisit punktiosta! Hatunnosto :)
Hipukka1 ja ruska76: Peukutukset, että kaikki hedelmöittyneet jatkavat jakautumistaan!
Jännä loppuviikkokin tulossa.. Vilkutukset kaikille!
SanniAnniina
Kääk, mähän oon ehtinyt ihan pudota kärryiltä kun täällä on niin paljon uusia kuulumisia!!!
SanniAnniina: tuli kyllä aika hieno tosta listasta! Oliko värien laittaminen vaikeakin operaatio?
Marilelle rutkasti onnea ja hyviä fiiliksiä piina-aikaan :)
Punktioissakin on jo monet ehtineet käydä, toivottavasti alkiot kehittyvät ja siirrot onnistuvat db
ON: Samat menkkakipumaiset tunnelmat jatkuvat yhä ja siitä johtuen nuo positiiviset ajatukset alkaa vähitellen kadota ja tilalle pyrkii pettymys. Joutuu oikein tsemppaamaan itseään kun on testiin kuitenkin vielä monta päivää. Tosin ajattelin tälläkin kertaa tehdä sellaisen ennakoivan testin ehkä pp11 tai 12, jos se vaikka jotenkin helpottais mahdollisen negan kestämistä.
-hanka-
pp8
Hanka: Toivottavasti menkkatyyppiset kivut ovatkin kiinnittymisoireita. Olen kerran ollut raskaana, siis toiselle miehelle, joka kylläkin meni kesken 9 vk:n paikkeilla. Silloin kun odottelin menkkoja, kivut kun olivat lähes samaa luokkaa, niin yllättäen testin tehtyäni siinä olikin kaksi viivaa. Älä siis vielä heitä kirvestä kaivoon..
Ruska, pa-mi, hipukka: toivotaan että saatte siirron onnistumaan ja tarraavat oikein kunnolla!
marile: voimia piinaviikoille!!
Kerttu: Olen tosi pahoillani!
Voimia kaikille muillekin tasapuolisesti!
Hei! Muillakin palstalla näyttää olevan huikeita munissaaliita! Meillä ultrassa keskiviikkona näkyi 28 rakkulaa halkasijaltaan 10-12 mm. Olo on siis jo nyt aika aristava, nesteitä pitää yrittää muistaa lipitellä vähän väliä. Mutta kun juo paljon, rakko alkaa heti painamaan munasarjoihin ilkeästi. Pissallakin saa siis ravata. Huomenna vimppa ultra, ens viikon punktio tod näk tiistai tai keskiviikko. Hui kun jännittää ihan kauhiasti. Jännityksentäyteisiä hetkiä muillekin, siirtoa odottaville ja piinapäiviä viettäville! Laittakaahan viestiä että miten nuo piinapäivät sais kulumaan mahdollisimman nopeesti? Odottavan aikahan on tunnetusti piiiiitkä....
Torstai on toivoa täynnä...vai miten se sanonta meneekin??
Ruska76 ja Hipukka1: Kuinkas on joko siirto on takana, jäikö pakkaseen paljon ja montako siirrettiin??
Marile: Täältä tulee kilokaupalla liimaa ja kiinnitysaineita ja peukutuksia.
Hanka: menkkamaiset tunteet ovat monesti niitä raskausoireitakin =)
SanniAnniinalle kiitokset kun jaksat päivitellä listaa ja tsemppiä tulevaan, ainahan tuolla masussa joatin tapahtuu vaikkei kaikille lääkkeet aiheuta oireita, jokainen " kierros" on erilainen, itselläni eka keskeytynyt ei aiheuttanut muutakuin hikoilua, Toinen yritys josta päästiin siirtoon ja pas:iin ei myöskään ihmeempiä oireita aiheuttanut, punktiokin oli kivuton jne...tämä kierros taas on ollut kaikin puolin erilainen, ei niinkään alussa vaan täällä loppupuolella.
Omaa napaa: Aamulla tuli soitto klinikalta eli 14 munista on hedelmöittynyt ja näillä näkymin huomenna olisi sitten iltapäivällä siirto, yhden tai kahden, riippuu taas alkioiden luokituksesta. Toivotaan parasta että saataisiin kunnolla sinne pakkaseenkin jotain ja nyt tärppäisi. Olo on oikein mursumainen...maha tulee ensin jos kurkkaan nurkalta, kivut alkanut hellittämään, hiukan aristaa kun kävelee, mutta ei tässä paljoa tarvitsekaan ravata;) naurattaa kun en omia varpaita kunnolla nää;))) lökäpöksyt on in.
Nyt taas sohvaperunaksi ja juorulehti kainaloon...pa-mi
pa-mi: siirto-onnea huomiselle, hieno määrä hedelmöityneitä. Toivottavasti turpea olo on ennettä alkavalle raskausajalle ;)
hanka: minulla myös raskautumisvaiheessa oli selvät menkkaoireet päiväkausia viime kerralla.
sanni-anniina: kiitos ku jaksat olla " palsta-aktiivi" . Mullakaan ei suprecur eikä synarela tuonut oireita. Gyne onnittelikin että saan aikanaan olla ilman vaihdevuosioireita sitten, lieköhän tuo ihan sama asia kuitenkaan...
kerttu: jaksamista, oli varmasti pettymys lykätä kierroksella.
ruska: hieno hedelmöitymis%. Jännä miten testipvämme on sama, vaikka tulet hieman minua perässä. Haluavat vissiin ottaa klinikalla varman päälle, ajattelinkin että minun 2,5 vkoa on pitkä aika, viimeksi tein haalean viivani 12 pp (eipä se viiva enää vahvistunutkaan tosin).
mooa: jaksahan jättirakkuloiden kanssa :)
Moi kaikille
Mä en ¿kuulu¿ tähänkään ¿läjään¿, mutta tungen tänne kuitenkin.
3. ivf suunnittelilla viikolle 47 eli marraskuisia ollaan. Pitkä kaavan mukaan kuulemma mennään, tosin hoitaja ei osannut kertoa miksi. Takana yksi pitkän kaavan IVF, josta kaksi siirtokelpoista, molemmat siirrettiin ja nega. Toinen IVF lyhyen kaavan mukaan, kolme siirokelpoista, yksi siirrettiin ja kaksi pakkaseen. Tuoresiirrosta plussa, mutta km rv 7+. Kolme viikkoa sitten pas, pakkaseen ei jäänyt yhtään ja viikko sitten nega.
Takaisin tuohon hoitsun vastaukseen. Pyysin hanta vielä selvittämään minulle, millä perusteella on valittu nyt pitkä kaava. Hän kun sanoi syyksi sen, että saadaan mut mahtumaan punktioon.. Sanoin, että voin odottaa yhdet menkat välissä, JOS katsovat, että lyhyempi kaava olis parempi. Mutta muuten mulle ihan sama. Hoitaja lupasi selvittää, soittelen maanantaina. Taisi olla vähän ihmeissään, kun näin tarkkaan ¿tivaan¿. Olen hoidossa julkisella ja mielestäni siellä ei liikoja selitellä. Ja mina kyllä haluan nyt tietää, kun kyseessä on siis viimeinen julkisen punktio, perusteen lyhyeen kaavaan. Kyllähän se varmaan on oikea valinta, mutta mun pitää vain saada tietää.
Muuta taustaa: olen helmikuussa 34v miehehi on mua 6 vuotta nuorempi. Mulla vaikea endo, labaroskopia tehty kolme kertaa, yhden kerran avoleikkaus 01/07, jolloin poistettiin suolta: endoa mm. umpilisäkkeen ¿edessä¿ estäen jonkun liman poistumisen, tuloksena mukleoose. Ja tama ¿oose¿ voi sitten aiheuttaa myöhemmin, poistamisen jälkeen, hyviä tai huonoja munasarjakystiä.. Ihan kun tuo endo ei olis riesaksi riittänyt¿
Pa-mi: näyttäisit olevan kohtalotoveri endon suhteen? Mä olen kovasti miettinyt, mitten nää hormoonihoidot vaikuttaa endoon. Todennäköisesti kiihdyttää niitä, niin kun sulla oli käynyt? Mun kuukautiskivut on ainakin aina vain pahemmat ¿ etenkin nyt. Mutta nyt ne taitaa olla pahat, koska lääkkeillä paksuunnutettu limakalvo poistuu, koska pas:sta ei pakkasukko jaksanut tarrata kiinni. Mullakin on melkoinen kipukynnys, punktiotkin on aika ¿leikkiä¿ mulle. Mutta täytyy sanoa, että tämän kerran kuukautiskivut alkaa taas lähetä sietokyvyn rajoja¿ Kyllä mä olen eilen ja tänään miettinyt, että onko tämä kaikki kipuilu ja elämän ¿seisahtuminen¿ tämän arvoista. Kyllä tässä on kohta vuosi mennyt niin, että eletään mun kierron ja IVF:n mukaan, tai etenkin mina élan. Me ollaan oltu hoidoissa vasta maaliskuulta 07, mutta siis kaksi punktiota takana. Raskautta yritettiin kauemminkin, mutta tuon suolilöydöksen jälkeen päästiin heti IVF-hoitoihin. Nyt siis vika kerta julkisella alkamassa.
Sanotaan, että keskenmenon jälkeen on seuraavat kuusi kuukautta 50% paremmat mahdollisuudet raskautua. No, mina en ainakaan raskautunut pas:sta! Tosin sulatettu alkiokin oli sulatuksessa vähän kärsinyt. Pettymys oli suuri.. Nyt jos tuoresiirrosta ei tärppää, en tiedä mitä tehdä. Mulle kun ei koskaan ole jäänyt noita alkioita pakkaseen turhan paljoa¿.
No, nyt tuli vähän näitä negaatioitakin. Mulla tällainen ¿vaihe¿ menossa henkisesti.
Mutta tsemppiä kaikille hoitoihin ja toivotaan, että tarttuu ;o)
Vehnis
Täällä hyvä tuuri jatkuu! Eilen siirrettiin yksi hyvälaatuinen alkio ja saatiin vielä kolme kahden alkion olkeakin pakkaseen.
Meille ei siis yhtä alkiota enempää enää siirretä (" lääkärin määräys" ) kun viimeksi kahden alkion siirrosta alkoi ikävästi päättynyt kolmosraskaus. Saattaa jotenkin olla meidän perimässä tuo tuollainen..?
Pa-mi: upea saalis sulla, toivottavasti onni jatkuu ja siirto onnistuu ja saatte vielä paljon pikku-sisaruksia pakkaseen. Ps. tunnistan tuon mursumaisen olon. Itse olen kanssa niin uskomattoman turvoksissa että pikkaritkin tuntuu puristavan. ;)
Marile: sulla on joo aika pitkä tuo odotus testipäivään. Meillä aina ollut tuo 14pv, mutta vaihtelee varmaan paikottain..
Tsemiä kaikille, etenkin jo piinailemaan päässeille! Koitetaan pysyä housuissamme.. :)
Vastaanpa nyt myös noihin kysymyksiin, jotka olit Pa-mille kirjoittanut kun liippaa niin läheltä.
Mulla on aika hankala endo taustalla kanssa, jonka vuoksi oon ollut myllättävänä laparotomiassa, jossa löytyi umpeen muurautunut vasaontelo (poistettiin suolta, emätintä, munasarjaa yms.) Raskautta ollaan toivottu nyt 3,5 vuotta. Meillä ollaan molemmissa ivf:ssä menty tolla pitkällä kaavalla, ensimmäistä hoitoa mulla tosin edelsi myös puolen vuoden vaihdevuosipiikitys.
Mulla n sellainen käsitys, että nää hormonit, myös se jarru vaikuttaa endoa riehaannuttavasti. Jarru toimii vähän samaan tapaan kuin noi eri tyyppiset vaihdevuosilääkkeet, joita meille endolaisille tyrkytetään, koska ainakin mulla tuo procren depot, jolla siis piikittelin niitä vaihdevuosia, ensin pahensi e-oireita. Tosin luulen, että luteaalivaiheen lugesteron ei tee endolle huonoa, mutta varma en oo.
Tuohon pitkään kaavaan tosiaan useimmiten julkisella taitaa olla syynä se, että saavat klinikkojen tiukkaan aikatauluun sovitettua asiakkaansa. Itse oon ollut tohon tyytyväinen, vaikka plussaa ei olla vielä saatu, koska mun oma hormonitoiminta on aina ollut ihan sekaisin ja joskus seuraavia kuukautisia joutuu odottelemaan 80+ päivääkin.
Mikäli meillä ei tärppää tässä tokassa hoidossa, ajattelin pitää x-pituisen tauon hoidoista, osaksi endokipujen takia, osaksi oman mielen koossa pitämisen takia. Täytyy puntaroida, meenkö taas laparotomiaan ja sitten vaihdevuosille vai pelkille vaihdevuosille. Tällä hetkellä tuntuu siltä että on sellaisessa pitkässä putkessa, jossa ei paljon sivuille katsella. Haaveilen siitä, että nuo kivut saatais niin hyvin hallintaan ja anatomia taas leikkauksella palautettua, että voisin käydä lenkkeilemässä ja ehkä jopa kuntosalilla. Tai että pystyisin istumaan kokonaisen päivän. No, nää on varmaan sulle tuttuja haaveita kyllä.
Endo on p***a tauti (anteeksi kielenkäyttöni :) ja siinä olis ihan tarpeeksi jo ilman tätä lapsettomuusruljanssiakin. Toivon sulle ihan hirveesti jaksamista sitten kun pääsette hoitonne aloittamaan, kummalla kaavalla vaan.
-hanka-
Jatkan tähän toiseen viestiin vielä muita juttuja kun kirjoitin äsken tollaisen, jos ei nyt ihan romaania, niin ainakin pitkän novellin ;)
Ruskalle ihan superpaljon onnea matkaan. Toivotaan että kiinnittyy!!
Muistanko oikein, että tänään on myös Pa-milla ja Hipukkalla siirrot? Tulkaa kertomaan kuulumiset kun kotiudutte!
Kiitos Tajuskalle, Pa-mille ja Marilelle tsempistä, nyt on taas hieman luottavaisempi olo :)
-hanka-
pp9
Täälä onkin jo moni päässyt piinailemaan, joten liimasukkia kaikille!
Itse kävi lääkärissä tänään ja masussa muhii kymmenkunta munasolua. 8 näytti olevan hyvän kokoista ja muutamia pienempiä. Punktio on heti maanataiaamuna ja sitten toivotaankin vain parasta!
Aurinkoista viikoloppua kaikille!
Tintti
Viisi vuotta näitä hoitoja on käyty läpi ja tänään oli sitten viimeinen siirto. Tippa silmässä surullisena makasin siirtopöydällä kun ajattelin että tässä sitä sitten maataan viimeistä kertaa. Tästä hoidosta saatiin vain kaksi siirtokelpoista, kolmas oli huono joten se meni roskiin. Nuo kaksi siirrettiin molemmat, olivat 9- ja 12 soluisia hyviä alkioita, mutta ainahan meidän alkiot ovat olleet hyviä eivätkä ne silti ole koskaan kiinnittyneet (alkioita on jo siirretty reilusti yli 20).
Peukutukset täältä teille kaikille, toivottavasti mahdollisimman moni tästä pinosta plussaa!
..paksu olo senkuin jatkuu, katsotaan nyt ettei vaan kehitä kunnon hyperiä....munasarjat ovat kuulemma aikasen turvonneet ja siltä tää näkyy ja tuntuukin.
Mukaan lähti 2 alkiota ja pakkaseen pääsi 5 kpl:tta eli niistä 14 puolet sitten mukana, mutta parempi sekin kuin ei mitään.
Veritesti olisi sitten 17.10 jos sinne asti päästään, viimeksi menkat alkoivat pp 10 tai 9?
Vehnis: kyllä on munkin endo kivut pahentuneet hoitojen myötä ja pms oireet aikaistuneet. Menkkojen aikaan istuminenkin on tuskaa....kaksi kertaa on minutkin operoitu ja kolmas olisi pian edessä, jos ei tämä hoito tuo tulosta.....kyllä sitä on kaikkea tuolla pääkopassa pyöritellyt ja miettinyt....
Ruska:lle tarroja ja liimaa ( osan pidän itselläni)
Hanka on jo piinistelyjen paremalla puolen;) nappaahn se eka plussa ja ota meidät muut sitten kyytiin.
Hipukalle myöskin tarroja, me mennäänkin samassa aikataulussa, onko sulla testipvä sama vai eri??
Tintille onnea maanantain punktioon
Kaikille tasapuolisesti viikonloppuja, mursu menee juomaan ja parantelemaan oloa, pitää kaikki varpaat ja sormet ristissä että olo paranee ja tulos on positiivinen meille kaikille.
pa-mi
Kiitos kysymästä, sunnuntain-ma välisen yön kivut lakkas ma aamupäivällä. Välillä kivistää mahassa. Ja lugejen takia on rinnat arat. Jotkut ovat kertoneet lugejen tekevän myös alavatsakipuja. Ainakin ne ärsyttää alapäätä. Mä laitan lugeja 400 mg aamulla ja 400 mg illalla.
Miksi sulla on pitkä kaava muutes? Mulla on kerran ollut ja mitään oireita ei silloin ollut synarelasta, eikä puregonista. Tsemppiä!
Mun kaveri on kuullut et ainakin 5 on tullut raskaaksi menopurilla, kun vaihtoi puregonin pois. Hän palstailee jo plussanneissa. Ja mä tunnen henkilökohtaisesti kaksi sellaista. Kummatkin vielä tuplia, mutta pitkilläviljelyillä. Mä olen saanut lapsen puregonilla:=) En tiedä sitten onko heillä se vain sattumaa!
Marile: Toivottavasti pääsit siirtoon!
Emma-Neea pp 6