Minun on vaikea ymmärtää masennusta. Miltä tuntuu, kun on masentunut, mikä on päällimmäinen olotila?

Vierailija kirjoitti:

Masennuksia on varmaan erilaisia ja myös eri vaiheissa päällimmäinen tunne voi vaihdella.

Mulla se oli muistaakseni useimmiten tyhjyys, mikään ei tuntunut miltään ja millään ei ollut merkitystä. 

Lievä, keskivaikea ja vaikea masennus. Ilmenevät kaikki vähän erilailla. 

Masennus tuntuu siltä, että haluaisi olla tiedottomassa tilassa siitä lähtien kun herää. On yksin vaikka ympärillä olisi miten paljon ihmisiä. Menneisyydestä muistaa vain epäonnistumiset, menetykset, pettymykset, ilkeät ihmiset ja huonot kokemukset, nykyhetki on merkityksetön ja tulevaisuuden näkymiä ei ole. Ympäröivä maailma tuntuu teennäiseltä. Peilistä katsoo ruma naama jota ei pitäisi olla olemassa. Oikein syvällä ollessa ei pysty ymmärtämään, miten muut ihmiset muka voivat nauttia olostaan ja olla kepeitä. Mitään ei kiinnosta tehdä, mikään ennen mukava tekeminen ei tuota iloa, elämä kuluu harmaana massana ohi. Itkettää ja pelottaa. 

En toivo tätä kenellekään.

Vanha aloitus, mutta hitonko väliä. Miten masennus voisi olla tunteena jotenkin outo, jos kerran ahdistus on tuttu. 

Minulla on diagnosoitu masennus.  Ja siitäpä seurasi sitten myös lisääntynyt ahdistus.

On niin huono olla, ettei jaksa tehdä mitään. Väsyttää samalla tavalla, kuin olisi nukkunut ihan liian vähän. Ei tunne iloa. Näin minulla.

En ymmärrä, että joku pystyi masentuneena lähteä juhlimaan?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, että joku pystyi masentuneena lähteä juhlimaan?

Jotkut kai pystyy. Minä en kovinkaan helpolla, jos koskaan. Olen aika pahassa jamassa masiksen kanssa tällä hetkellä.

Sinnittelen elossa vain lasteni takia. En nauti juuri mistään, mikään ei tunnu miltään, tunnen olevani arvoton enkä pääse koskaan elämässäni haluamaani tavoitteeseen niin materialistisesti, kuin ihmissuhderintamallakaan. En löydä ystäviä, vaikka olen ystävällinen ja avoin, annan tilaa ja kuuntelen, kerron itsestäni hieman. Kelpaan juttuseuraksi kun muita ei ole, ihmiset puhuvat päälleni jatkuvasti. Jos pidän puoleni, minut leimataan hankalaksi. Siispä häviän taustalle työpaikan kahvihuoneessa, vältän nykyään työpaikan yhteisiä juhlia ja tilaisuuksia, kun en ole sinne selvästikään tervetullut.

Käyn töissä, herään aamuisin kelloon vain, jotta saan lapseni kasvatettua. Hoitotahdossani lukee omaKannassa: vuoteen 20xx asti kunnes nuorimmaiseni on täysi-ikäinen, minun hyväksini tulee tehdä lääketieteellisesti kaikki eettisesti kestävä hoitopäätös. Tämän vuoden jälkeen minulle ei saa tehdä enää... <- ja lueteltuna lähes kaikki kajoava hoitotoimi.

Mietin kuolemaa päivittäin, itsemurhaa ja tapaa jolla sen tekisin. Silti nauran vieraiden ihmisten kanssa, en paljasta oloani edes lähimmilleni etten rasittaisi heitä. Minulla ei ole hyvä olla, ymmärrän täysin Chris Cornellin hirttäytymisen hotellihuoneessa kamppailtuaan kymmeniä vuosia masennuksen kanssa, vaikka hänellä oli perhe ja lapsia. Ymmärrän jokaista itsemurhan tehnyttä, sillä oman itsensä kanssa voi olla sisäisesti niin paha olla, ettei muuta tietä ole.

Olen kokeillut useita masennuslääkkeitä elämäni aikana, olen sitoutunut hoitoon ja käynyt yksilö- sekä ryhmäterapiassa. Tiedän hengityksen avulla kuinka vagushermoa aktivoidaan ja osaan heittää paskat ajatukset tunneiksi syrjään. Nämä eivät kuitenkaan poista lapsuuden traumaattisia kokemuksia, koko iän vallinnutta 'minä en kelpaa edes suvulleni, en eksälleni, en ystäväksi kenellekään'-kokemuksia. Haluaisin kuulua johonkin, jollekin, olla hyväksytty ja kokea läheisyyttä. Sen tajuaminen, että rakkauden sijaan saakin aina kylmää kyytiä sisaruskatraan ainoana vaikka on tehnyt kaikkensa ollakseen muille hyvä, jättää syvät repivät haavat.

Nämä eivät parane kuin kuolemalla.

Etsi kirjastosta Neal Hardwickin kirja Hullun lailla. Lue se niin ymmärrät.

'KOKEILE JEESUSTA: HÄN PYSTYY SUT PELASTAA'!!!!!! MEE JOHONKI HELLUNTAISEURAKUNTAAN, TAI SOITA HELLUNTAISEURAKUNNAN PASTORILLE: NETISTÄ TAI LEHDISTÄ LÖYTYY YHTEYSTIETOJA.  JOS PYSTYT,MEE HRLLUNTAISEURAKUNNAN KOKOUKSIIN JA PYYDÄ HETI RUKOUSTA PUOLESTASI,ANNA ELÄMÄSI JEESUKSELLE: MASENNUS VOI HELPOTTAA KUN SYYLLISYYTESI SAA SOVITUKSEN 🙏😇

Yks ainakin mistä huomaa, että masennus lähtee käyntiin on se ettei asiat mitkä ennen innosti innosta enää samalla tavalla ja pikkihiljaa hiipuu pois kokonaan.

Ei välttämättä yhtään mitään

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, että joku pystyi masentuneena lähteä juhlimaan?

Oikeasti masentunut ei jaksa juhlia, koska hän ei tunne mitään iloa eikä merkitystä. 

Olen itse juuri sellaisessa tilanteessa. Mikään ei kiinnosta. Ei varsinkaan tekopyhä juhliminen.

Mutta, asia voi olla niinkin, että se juhliminen on ainoa iloa tuottava tapahtuma, vaikka myöhemmin tilanne voi olla toinen.